maanantai 25. heinäkuuta 2011


Kuva Israelin matkaltamme. Jostain kohdasta.
Niin paljon jäi kaikenlaista kivaa ja kaunista kuvaamatta. Tuli kuljettua vain ryhmän mukana ukkovarpaat sandaaleista ulos tursuten (suomalaisen naisturistin tunnistaa kuulemma siitä) ja väärä tsuumi truutulla
(nimittäin oma suu).
Kameraa ei ole tullut kotelosta ulos kaivettua, vaikka kuvattavaa olisi sitten viime bloggailunkin ollut monenmoista, joten siksi "vanha" alkukuva.

Jokusen hetken on tullut, sitten viimebloggailun, myös istuttua välieteisessämme "retkellä" ukoniilien takia :(
Mikäs sielä oli istuessa, kun yksikään salama ei silmään leimunnut ja kovimman ja äänekkäimmän jylynkin peitti sormi vasemmassa korvanreiässä. Oikealla kädellä pitelin kulloistakin lukemaani kirjaa.
Tyttityllerö yritti auttaa ja lohduttaa sanomalla, että EI UKKOSTA TARVITSE PELÄTÄ!
-Ai siis eikökö?, olin havahtuvinani.
-Turhaanko on tullut täristyä kaikki kymmenet ja taas kymmenet vuodet?, jatkoin hämmästysrevittelyäni.
No joo, (hymynkare) uskon, että minä kuitenkin tulen vapistuksella suhtautumaan ukkosmyräköihin lopunkin elämääni. Saavat sitten vellitalossakin hiissata sänkyni eteiseen (jos se eteinen on ikkunaton) tai pesukomuutiin (jos se on ikkunaton).

Niin, Tyttityllerö ja Äkku ,Jyväskyläsestä, ilahuttivat meitä oikein yövisiitillä.
Toivat tuliaisiksi Äkun (tämä Äkku on Magnuksen veli siis) pyöräyttämän taatelikakun. Ihmettelin taas kerran kakun mehevyyttä, makua ja ulkonäköä suureen ääneen.
- Ja kuinka tää sun taatelikakkus on aina niin upean tummanvärinenkin? Mun taatelikakkelit ovat vastaavasti kuin syvänmeren olmeja näihin verrattuna.
- Mutta mun kädet ja jalat ovat puolestaan puhtaammat leipomisen jälkeen kun sun, sanoi Äkku.
Klup! Takertuiko taateli kitalakeen? Ei takertunut. Tuo "selitys" oli kuultu ennenkin ;)
Perjantaina tulivat sitten myös Matteus (Magnuksen veli) Charlottansa kaa, oikein Ruotsista asti ja Maikku (Magnuksen paras sisko) Eerikkinsä kaa. Magnus keitti meille kunnon lohisopat.
Minäkin otin 1/4 kauhallisen soppaa, vaikka olin nauttinut pussipäivällisenkin.
- Kattokaa, kuinka vähä Kaisa syää ja mulla lautanen näin täynnä, kiljaisi Maikku.
- Senpä takia mä olenkin näin HOIKKA, vastasin, ja kaikki ymmärsivät yskän ;)

Pussikuurista puheenollen, asiat ovat edenneet suotuisasti. Suosittelen.
Mukavan lisän ruokavalioon ovat antaneet tikkelpääripuskien antimet. Marjat ovat jo osittain kypsiä.
Karviaismarjapuskia on plantaasillamme kokonaista kuusi kappaletta ja niissä on runsaasti marjoja. Laskeskelin mielessäni, että kerrankin saa syödä tarpeellisen määrän (puolitoistalitraa) kerralla pitkälle syksyyn saakka suoraan puskasta.
Omenoita tulee 14 kappaletta, jos nyt puussa pysyvät loppuun saakka.

Olen käynyt Nikolainkaupungissa HOITAMASSA Joonathania ja Viviannia (ja Lyllania tietysti).
Lyllan alkoi eilen kurnuttaa ja kakoa yht´äkkiä ilman edelläkäypää varoitusta.
Ennenkö ehdin edes suutani laittaa kiinni hämmästyksestä, se oli jo juossut matonpäälle ja yrjösi sangen kuuluvalla äänensävyllä.
Nieleskellen sain pyyhittyä tuotokset pois, mutta ei aikaakaan, kun tuttu kurnutus taas raikasi.
Nopea spurtti Lyllanilta taas matolle ja: YÄK...YÄK..CHOMP...KLUR...KRÖÖK...
Onneksi se juoksi OMAN makuumattonsa päälle. Se tarkoitti sitä, että se sai myös itte "siivota" sen ;)

Leikimme sitten Vivianni, Laven (Viviannin kaveri) laiva on lastattu- leikkiä.
Vivianni ehdotti, että aloitetaan lastaamaan laivaa kaikella v-kirjaimella alkavalla. Vivianni ehdotti myös, että hän saisi alkaa.
Kauan ja hartaasti keksimme kaikkea vee-alkuista, millä lastata paattia. Laven joutui luovuttamaan ja me Viviannin kanssa jatkoimme.
- Saako kirosanaa käyttää?, tiedusteli Vivianni.
- Ei saa! Laiva uppoaa välittömästi, ilmoitin minä tiukasti.
Jossain vaiheessa Vivianni heitti pallon minulle huutaen samalla: -Laiva on lastattu vaanalla!
- Vaanalla? Mikä se on?
Vivianni ei vakuuttavasti osannut selittää, mikä on vaana, joten ehdotus hylättiin. Olkoonkin, että se alkoi veellä, kuten neiti yritti puolustautua.

Mukavan päivän päätteeksi vietin vielä mukavan illan Elitzabethyn seurassa Huutoniemellä.
Sitten huristelin Hälvälle.

T: Kaisa Yrjölä-Vaananen
-----------------------------------------------

Psalmi 130 1-6

Matkalaulu.
Syvyydestä minä huudan sinua Herra.
Herra, kuule minun ääneni,
tarkatkoon sinun korvasi rukoustani.
Jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit,
Herra, kuka silloin kestää?
Mutta sinun on armo, sinä annat anteeksi, että me eläisimme sinun pelossasi.
Minä odotan sinua, Herra, odotan sinua koko sielustani
ja panen toivoni sinun sanaasi.
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.

maanantai 18. heinäkuuta 2011


Muunmuassa tälläinen kuva on uudenuutukaisesta esikoisrunoteoksestani. Useat kirjan plaraajat ovat havainneet jotain yhdennäköisyyttä kirjailijattaren ja hänen siippansa kohdalla. He ovat osuneet arvioinneissaan tismalleen oikeaan.

En jaksa muistaa tekemisiäni ja tekemättä jättämisiäni kuin korkeintaan viime torstaihin asti.
Harmillista, sillä luulen kyllä jotain tehneenikin (ainakin meinanneeni).
No, viime tiistainahan kävin siellä Cambridge-laihdutusmetoodi-miitingissä.
Vaakalla seisoin ja jotain viestikapulantapaista pötkylää puristin nyrkeissäni. Pötkylästä juohtui piuha puntariin ja
tietokoneelle tursui mittaustuloksia, jotka, kuten arvata saattaa, olivat täysin päin nk. Prinkkalaa. Huh, huh!
Puolustuksekseni on sanottava, etten ole koskaan kuullutkaan niitä viheltämällä lausuttavia kaikenmaailman arvojen nimiä, joten en ole ymmärtänyt niitä kunnossakaan pitää ;)
Pikkuisen minua arvellutti, että noinkohan sitä tuon väkkyrän kautta selviää kaikki millimoolit noin vain? Toivottavasti ei tullut selville myös ilikeys ja köyhyys!!!
Tuli myös lopullinen vahvistusniitti siihenkin, että meikäläiseltä on maailman huminoissa ja rähinöissä kulunut pituudesta pois 4,5 senttimetriä. (Pah ja vielä kerran pah)
Vakavan keskustelun ja pussinyssykkäjakelun jälkeen lähdin häntä koipien välissä pois.
Kotona maistelin jo yhden pussukan sisällön. Hyvältähän se maistui. Se ei tosin yllättänyt minua, eikä kotijoukkojani, koska eteeni ei ole vielä osunut mitään, mikä olisi pahaa.
Mutta...hetkinen...aivan kuin olisi tuntunut siltä, että jotain ylimääräistä runsaasta kehostani olisi kuin olisikin alkanut jättämään jäähyväisiä.
Ainakin lompakko saa viikottain sanoa vakavat jäähyväiset monelle eurolle. On se aika arvokasta tuo pussiruokailu, mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Olemme laihduttaneet viikon aja´n Charlesin kanssa niin intenssiivisesti, että Magnus on valittanut olevansa unissaankin kuin Painonvartioiden vuosikokouksessa.
Charles on puolestaan jollakin ihme RASVAkuurilla. Laihduttaminen siinäkin ensisijaisena tavoitteena. Voita, pekonia, lihaa ja vihanneksia.
Sanoi Charles-poikamme olevansa kuin syvänmeren rysäkeppi, kun joulunaikoihin tulee Hälvänmutkalle seuraavan kerran.
Samalta uhosin minäkin näyttäväni, joten saapi siipi mimmonen lookki äidillä ja pojalla silloin on.
Perhekunnan isä sanoi, nottei hän ainakaan tuallasiin höyrähröksiin sekaannu mihinään nimessä, joten hän ilmeisesti näyttää joulunakin kuin pitelisi potkupalloa paitansa alla ;)

Torstaina Magnus haki Nikolainkaupungista arvokkaan vieraan luoksemme viikonlopuksi: neiti Lyllanin.
Lyllanilla oli karvanajo. Sanoimme neidille, että oliko pakko päästää irti jokainen fiunu niistä miljardistabiljoonasta?
Hyvät ihmiset sitä karvan määrää, joka lähti. Kananmunankuorenkin välissä niitä oli.
- Lyllanilla taitaa olla karvanlähtö meneellänsä?, kyseli Magnus tyttäreltään ja koiran omistajalta puhelimesa niin rauhallisella äänellä kuin ikinä pystyi.
- Kuinket yhtään ennakoonu meitä?, hän jatkoi vielä heti kun sai ääntä taas kuuluville.
- Te ette olisi ottanut sitä, jos etukäteen olis sanottu. Terveisiä Lintsiltä, Puuhamaasta ja Korkeasaaresta, liverteli Catherine.

Lyllan on kyllä muuten niin hieno neiti, että suuretkin karvanajot on helppo painaa villasella.
Ulriika-Eleonoora ja Martin olivat kylillä sunnuntaina. Ulriika-Eleonoora kysyi miltei ensitöikseen, onko talossa harjaa jolla saisi autettua Lyllanin karvojen irrottelua.
Olihan talossa. Magnuksen harja jouti hyvin.
-Eihän sulla ole paljo harjattavaakaan, lohdutti Martin isoaveljeään.

Sunnuntaina oli rukoushuone RAUHALLA kyliemme jumalanpalvelus. Väkeä tuli tavallista enemmän paikalle ja kerankin oli sellainen ilonaihe, että sai peljätä, että tarjoilut loppuvat kesken.
Eivät loppuneet, vaikka kahviakin luruteltiin pitkin pöytää. Aloimme kaatelemisen nimittäin SIITÄ pannusta, johon vielä sumppia iloisesti lorisi, eikä niistä kahdesta jo valmiista pannuista :)
-Pankaa pannu uudesteaan alle, kehoitti Mallukka. Minä kun olin työnnellyt pyyheliinaa ja pesurättiä jmt (ja muuta tollasta) kahvivanan alle.
Huomasin jälleen, miten kaikelainen emännöiminen kaikenlaisissa tilaisuuksissa minussa piileekään.
Todella piilossa ovat taidot ja luultavaa on, etteivät päivänvaloon ikinä pullahtelekkaan.
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja jumalanpalveluksesta jäi iloinen, hyvä mieli, kuten aina.

Eilen, maanantaina, Magnus haki Joonathanin ja Viviannin meille. Karvinen..äh, eiku Lyllan köörättiin puolestaan Asevelikylään.
Sattuneesta syystä en ehtinynnä blogia päivittää illalla. Minun piti keittää, pestä pyykkiä, saunoa, piirrellä, pelata "Petter speliä" (ent. musta Pekka) raivata paikkoja ym.ym.
Magnus paisteli päivän päätteeksi ulkona ihanassa auringonpaisteessa iltamyöhällä lättyjä iltapalaksi (!).
Minä en syönyt ensimmäistäkään.Jyystin sensijaan hitaasti riisikakkua ja ryystin kahvia.
Lapset halusivat viiden lätyn jälkeen myös riisikakkuja. Olivatpa oma-aloitteisesti kaivaneet kaapista lisääkin. Sain kynsin hampain pelastettua itselleni muutaman tämänpäivän "herkuttelu"-hetkeen.

Juttelimme lasten kanssa Raamatun asioista pitkään ja perusteellisesti. Heitä nämä asiat tuntuvat kiinnostavan.
Magnus luki lasten Raamatusta laupiaasta samarialaisesta.
- Niin, onko tämä nytse sama samarialainen, josta olemme lukeneet koulussa?, kysyi Vivianni sängynpohjalta silmät selkosellaan.
-Justihin sama, sanoi Magnus.
Levolle lasken Luojani
armias ole suojani. Sijaltain ellen nousisi, taivaaseen ota tykösi.
Hyvää yötä, Jeesus myötä!

Olinko minäkin onnellinen? Että oikein kouluissa vielä luetaan? Kiitos Taivaan Isälle.

Näitä teille heti sitten aamusta raapusti Kaisa Karvasto-Riiseinen

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Uudessa kirjassa oleva kuva pyhäkoulu-runon kohdalla.
Toinen kuva on pihastamme muuten vaan.

Tämän päivän aloitin taas kovasti tutuksi tulleessa paikassa: hammaslääkärin vastaanotto-leelian lepotuolissa. Joku voi itsekseen ihmetellä, että onkokaan tämän blogin kirjoittajalla yleensäkkään hampaita niin montaa suussansa, kun on hammaslääkärikäyntejä tämän kevään- ja kesän mittaan.
No, ei oikeastaan olekkaan, mutta yksi poskihammas on teettänyt niin paljon töitä.
Toivorikkaana h-lääkäri yritti ykyttää, että tämänaamuiset toimenpiteet eivät varsinaisesti ehkä tarvitsisi änkyrää leukaperien puudutusta.
Minä pomppasin tuolista senverran korkealle, että lääkäri tyynnytteli ja sanoi pistävänsä ikeniin tavanomaisen sangollisen puudutusökömönttiä.
Muistin siinä sitten rauhallisena divaanilla maatessani, kuinka serkkuni Elitzabethy oli sanonut kieltävänsä ehdottomasti kaiken puuduttamisen AINA hammaslääkärissä ollessaan. Melkein myös hampaanposvetämisessakin!
" Se kestää niin vähän aikaa se "pikkarainen nipistely", kehtasi hän viimekeskiviikon serkkutapaamisella briljeerata.
" Puudutus kestää päivätolkulla ja leuka lotisee rintojen päällä ja huulet ovat kuin horkkatautiset lapamadot!" jatkoi hän kuvaustaan jokseenkin em. tapaan.
"Aineet on muuttunu sen jälkeen kun sua on puudutettu" (viiskötvuotta takaperin)yritin minä puolustautua samalla kun nautimme Pläälun keittämää maukasta lohikeittoa.
En kuitenkaan usko, että Elitzabethiin saadaan edelleenkään tuikattua puudutuspiikkiä. Sitäpaitsi eihän "REIKIÄ NOLLA!" puudutuksia tarvita.

Olimme siis keskiviikkona serkkumiitingissä oikein Nikolainkaupungin ihanassa saaristossa Pläälu-serkun huvilalla.
Meitä oli koossa tällä haavaa vain 4 serkusta, kun Lilli ei päässyt tulemaan.
Minä luulin askeltavani kuivin jaloin, kuivaa tietä pitkin mökille saakka ja melkein panin rusettikorkkarit kinttuihini.
Kyllä minä kuivinjaloin mökille pääsinkin, mutta välillä kyllä piti hypähtää veneeseen.
"Hypähtää" on ehkä hiukan liioitellusti sanottu siitä konkoamisesta ja pukerruksesta, jota jouduin hiespäin suorittamaan päästäkseni paattiin ja paatista pois.
Veimme tuliaisiksi Runollisen kirjan (rykäys) ja Pentikin kynttilän.
Meillä oli ylimukavaa yhdessäoloa ja söimme lohikeittoa ja mansikoita niin paljon, että täin olisi tappanut vatsanahkan päällä.(Tälläinen sanonta oli lapsuudessani paljon käytetty. Kait sitä täitä oli aika vaikea saada hengiltä jonkun pehmosen päällä. Hirvikärpästen kanssa on nykyään vähän sama propleemi, luulen.)
Emme kuitenkaan ehtineet mennä valokuvaloodaa edes puoleenväliin läpi, kun tuli venhoonhypähtämisen ja kotiinpaluun hetki. Aika oli kulunut kuin siivillä.
Parin kuukauden kuluttua tapaamme Lillin luona. Näin sovittiin, vaikka Lilli ei ollut itse paikallakaan.

Torstainako se oli, kun sitten päätin, että paistetaan lättyjä täälä Hälvänmutkalla.
Magnus sanoi, että hän ei rupia sisällä kähärästöön räiskälehiä ja kantoi kaasupullon tallista ulos ja rautapannun sen päälle. Minä tein taikinan ja kaikki sujui kuin Stömsössä.
Sitten Magnus alkoi katsella taikinaa hiukan tarkemmalla katseella (minä ja Charles olimme jo kerinneet mättää yhdet lättyset parempiin suihin).
"Kuinka tämon niin ouron näkööstä tämä taikina?" kyseli Magnus.
"Minä en kuule tiedä. Laitoin ne ERIKOISVEHNÄJAUHOJEN pussin pohjat siihen ja tavanomaiset jauhot lopuksi".
" Erikoista oli varmaan se, että jauhoissa oli lihaa mukana!" arveli Charles syynätessään pikkaraisia pätkylöitä sormiensa välissä.
"Näillä kaikilla on musta pää, mikä on tietysti myös erikoista", hän jatkoi analyysiään.
Ne erikoislättyset eivät kenellekkään enää maistuneet. Laitoin uuden liemen astiaan ja ihan tavallisia jauhoja sekaan.
Hyviä tuli ja kaikki syötiin viimmosta pupenoa myöden.
Mainittakoon, että päiväys kaikissa jauhopusseissa oli kunnossa. TOUKAT OLIVAT SIIS JOTAIN VARHAISTA ERIKOISLAJIKETTA. Tismalleen, kuten pussin kyljessä luvattiin: erikoisjauhoja. (Tarkoitettiin varmaan ERILOISJAUHOJA.)

En paljon viitsisi edes kirjoittaa, mutta huomiseksi olen tilannut ajan laihdutus-personaltrainerin pakeille.
Olen onnistunut saamaan maallista röpiäni vaihteeksi (!)kolme (tre) kiloa köykäisemmäksi pienentämällä kaikkinaisen syömiseni määrää, mutta se ei nyt riitä minulle.
Laskin, että olen ihannepainossa 115-vuotissyntymäpäivilläni tätä metodia seuraamalla, ellen tee taas kerran jotain radikaalia.
Tässä laihdutussessiossa korvataan ateriat PUSSEILLA! Tai siis niiden sisällöllä. Minuun kuitenkin tehoaa enämpi se, että joudun menemään jonkun ihmisen eteen puntarille kerran viikossa.
Magnus sanoi, että hänen eteensä voi myös hilata puntarin ja nousta päälle ja vielä ilmaiseksi.
Pah!
Kun tietää, ettei joudu maksamaan mitään, niin sitä myös syö sitä silmälläpitäen ;)
Charles sanoi seuraavansa tarkasti (lue:epäillen) yritystäni ja menevänsä myös trainerille, jos huomaa vähänkään tuloksia jouluna Hälävälle tullessaan.
Magnus ei viisaana miehenä sano enää yhtään mitään. (Mikä onkin parasta.)

Muuta täälä Rytkiksellä ei olekkaan tapahtunut. Sisällä olen istunut paarmoja, kärpäsiä ja UV-säteitä paossa.
Ai niin! Hentoa säärtäni ja siinä jäpittävää kolosta olin lauantaina vilauttamassa lääkärissä. Ei ollut tulehdusta. Jos tuo äylämä ei nyt kuukauden aikana ota krupsahtaakseen, niin menen sitten taas uudestaan siitä kitisemään :(

T: Kaisa Mustapää-Äylänen
-------------------------------------------------
Kirje Roomalaisille 4 luku, jae 7:

- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi
ja joiden synnit on pyyhitty pois.

maanantai 4. heinäkuuta 2011


Haloo kaikki blogini lukijat, ynnä seuraajat!
Täälä tuore (!) runokirjailijatar (!) kirjoittaa teille onnesta punoittaen uusimpia tietoja kaikesta.
Paitsi onnesta, niin pikkusen pudistuttaa myös kivusta.
Loukkasin taannoisella Heinolan matkallamme sääreni. Astui ruosteisen rappuritilän syrjälle ja tavalla, jota en koskaan tule ymmärtämään, silpaisi ritilä hentoon sääreeni ammottavan morkun. Lämmin hurme nilkkaapitkin valuen, klinkutin sisälle ja pyysin laastaria Tylleröltä. (Siis, vaikka kyse oli Heinolan matkasta, tapahtui tämä krukoomi Sysmässä.)
Sääreen oli tullut syvä kolo.
OIKEASTAAN IHAN KAMALAN SYVÄ KOLO ja sitä särkee ja tykyttää koko ajan. Yöt ja päivät.
Kauhistuin, kun rapsutin rusinan kokoisen ja näköisen ruven "vahingossa" irti.
Teki mieli käskeä Magnusta tiiraamaan onko kyseessä koko kintun läpi ylettyvä erree reikä, mutta en uskaltanut. Sain sen sijaan kuulla kunniani rupien repimisestä.
"Oliko sun pakko riuhtaasta se irti, vaikka koko aijjan oot kitaannu ja vänissy, että ottaa kipiää?"
Hmmpff!

Nyt pelottaa hiukan, että sääriluu mätänee poikki ja ruosteiset rautahileet lähtevät hiissautumaan suonia pitkin keuhkoihin ja sydänonteloihin!
EIHH...täytyy mennä pruuttaamaan koloseen taas desinfiointiainetta ja ottaa burana.

Charles tuli keskiviikkona tänne Hälvänmutkalle ja pääasiassa tietenkin Kansanlähetyskesäjuhlille.
Liimasin illalla jääkaapin oveen lapun, jossa erehdyttävästi Charlesin näköiselle miehelle on kliistrattu suun päälle kaksi laastaria ristiin. Oli Charles yöllä kaapinovea narisuttaessaan ymmärtänyt yskän. Ihmetteli vaan, kun ei ovessa ollut myös minua ja Magnusta muistuttavia kuvia.
Sanoin, että ainoa hetki vuorokaudesta, kun en syö, on juuri yö. Silloin suu on auki vain kuorsauksen takia.
Magnuksesta en tiedä sanoa mitään. Vyötärön ympärysmitta kyllä kertoo, että laastaria tarvittaisiin myös päivällä!

Suu oli auki meikäläisellä myös viikonlopun Kansanlähetyksen juhlilla Seinäjoella.Tosin myyntipuheiden takia vaan, ei niinkään syömisen.
Kauppasin juhlilla nimittäin omitekoista RUNOLLISTA KIRJAANI.
Sainkin myötyä niitä niin monta, että painatuskulut ovat nyt peitossa :)
Magnus oli hyvänä apuna. Itseasiassa oikeinkin hyvänä.
Ihmiset tulivat etsimään minut saadakseen ostamaansa eeppokseen tekijän nimmarin ihmetellen samalla, että yleensä ostivat kirjan, vaikka eivät koskaan edes runoja lue.
Oli kuulemma kuitenkin ollut niin hyvä kauppias kuulemma.(Siis Magnus.)
Magnus kuuluu sarjaan kauppiaita,jotka myyvät saharalaisille hiekkapussukoita ja grönlantilaisille jääkaappeja.

Ilonläikähdyksiä sydänalassa aiheutti minulle pariskunta, joka tuli toisena päivänä ostamaan toisenkin "Runollisen kirjan" luettuaan sitä ensimmäistä illalla hotellihuoneessaan.
"Oli niin hyvä, että päätimme ostaa toisenkin lahjaksi eräälle ystävälle", he sanoivat kuorossa.
Minä puolestani yritin ottaa naamalleni oikein supervaatimattoman ilmeen. Ai siis, että mimmonen sellainen ilme on?
Sellainen, että katsellaan hiljaa mielessä mielikuvitusvoileipää, jossa on päällä silli. Toinen silmä katsoo ikäänkuin silliä ja toinen sitä leipää. Suu pidetään samalla viivasuorana ja himpunverran rakosella.
OLINKO MINÄ ONNELLINEN!!!

Viikolla tuli oikein haastattelija paikallislehdestä meille. Noh, olin joskus jo hänelle sanonut kutsuvani haastattelemaan, kun kirja olisi valmis.
Samalla, kun trönättiin kahvia, kyseli hän yhtä sun toista elämästäni ja runoiluistani.
Kuviakin hän räpsi ja pyysin ottamaan niitä vasemman posken puolelta, kun se on se PAREMPI puoli.
Tämän blogireportaasin alussa on kuva ehkä otettu väärästä kulminaatiosta, kun posket näyttävät niin kovasti pulleilta ;)
Toisessa kuvassa näkyy myös myyntipöytäni! Se sijaitsi keskellä kulkuväylää, eli siis tismalleen oikeasssa paikassa. Juhlien aikana kaikki 13500 ihmistä tulivat tietämään, että joku Kaisa Jouppi on kirjoittanut jonkun kirjan. Se on hyvä se, sillä heillä on se takaraivossa sitten, kun markkinoille ilmestyy toinen runoteokseni. Sellaiseen on jo hyvä alku päätteemme tiedoston onkaloissa.

Myyntipöytääni kierteli ensimmäisenä iltana mies, joka sanoi: "Kaisa Jouppi. Pirtsakka rouva Isostakyröstä". (Uusi Tie-lehdessä olevan kolumnini kuvanalusteksti.)
Pöydän kierrettyään hän lisäsi tuohtuneena:" Niinhän sä itte luulet olevas!"
Kolme kertaa hän sen sanoi. Olisin voinut hyvin fämmätä vastaan ja sanoa, että juuri pirtsakkuus on se adjektiivi meikäläisestä, joka harvinaisen vähän pitää kutinsa. MUTTA EN SANONUT!
Seuraavana päivänä mies tuli uudelleen ja lauhtuneena kiersi pöydän ja sanoi:" Kaisa Jouppi Isostakyröstä. Isostapa tietenkin! Eipä tietenkään VÄHÄSTÄkyröstä!" Tällä kertaa hän osui asian oikeaan nappiytimeen.

Meillä oli viikonloppuna myös ihania vieraita Kouvolasta.
He olivat kanssamme juhlilla ja yösydämen hetket vain nukkua-urvahdettiin Letkutiellä.
Tuli puhetta heidän kanssaan, miten usko Jeesukseen antaa niin mahdottoman paljon kaikkea hyvää. Hän antaa esimerkiksi kaikkia ihania tuttavuuksia ympäri Suomen-niemeä ja ympäri maailmaakin. Heti ollaan keskenään kuin aina olis tunnettu.
Saimme olla aikoinaan heidän kodissaan vieraina, kun Kouvolassa oli KL-juhlat.

Pikkuisen pökerryksissä kaikesta näitä teille piirteli Kaisa Ruostet-Laastar-Pirtsanen
--------------------------------------

Luukkaan evankeliumi 18 luku, jakeet 15-17

Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin.
Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia,
mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi:
" Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä.
Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan kuin lapsi, hän ei sinne pääse."