maanantai 26. marraskuuta 2012


Tällä makoisalla kuvalla aloitan tämänkertaisen "MIELENKIINTOISAT häppeningit varrelta viikon"-reportaasini.
Kuvassa kyseessä on, kuten kaikki teistä varmaan heti huomasivatkin, pala sianpääsylttyä.
Sanoin Charlesille (en jaksa tarkistaa sanoinko jo teillekkin), että syltyssä töklöttää aina kärsä keskellä.
Kovasti ilahtui Charles, kun niin ei ollutkaan ja sain pitää kovasti puoliani, että  edes jonkunlaisen osuuden itselleni ehdin kalvehtia.
Tätä kirjoitellessani höyryää pöydänkulmalla myös kasvisliemi kupponen. Siitä jakeiden ja lauseiden välissä aina siemaisen suullisen, ettei vatsalaukkuni alkaisi mouruta.
Kyllä, kyllä taas on liemipäivä meneillään.
Pakko, koska ensi viikolla puolestaan on kolme (tre) jouluateriaa  nautittavana. Onneksi sentään on yöt kyseisten aterioiden  välissä.
Kuulin suureksi ilokseni muuten eilen ja vielä tänäänkin joidenkuiden ihmisten suusta, että liemisessiot ovat alkaneet hivenen näkyä ulkoisessa habituksessani.
Sekös meikäläisen vanhaa sydänalaa kovasti ilahutti. Mitenkään kevyensarjan painijaksi ei, vielä moneenkymmeneen kiloon, ole aihetta tituleerata. :(

Vanha, kunnon kalenteri on myös levällään tavanomaisessa paikassaan läppärin sivustalla.
Kovasti on valkoista plättiä päivien kohdilla.
Valkeus johtuu osittain siitäkin, että olen viime aikoina oppinut kirjoittamaan pikkuruisilla nykäyksillä päivien menoista, enkä enää kymmenensentin korkuisilla- ja paksuisilla kirjaimilla örmi sivuja heti niin täyteen, ettei Erkkikään ota menoista selvää.
Maanantain kohdalla lukeekin hennosti: jumppa.
En ollut ollenkaan jumpassa, koska tiistain kohdalla hento kirjoitus: kotiseurat, vastasi hyvinkin keskiraskasta jumppaa, tai siis kotiseuroihin valmistautuminen.

Tiistaina illansuussa kaikki oli kuitenkin valmista ja meille kääntyvän tien vierustalla loimotti jätkänkynttilä, joka valaisi koko Hälvän mutkan. Kynttilä oli tarkoitettu viitaksi ja tietenkin juhlalliseksi somistukseksi&komistukseksi.
Seuravieraita ajoi pihaamme iloksemme ihan kirkolta asti.
Trönäsimme aluksi muutaman pannullisen kahvia ja söimme leipomaani painimat...öh...omenapiirakkaa ja korvapuusteja.
Kyseessä oli LÄHETYS-kotiseurat ja niinpä minäkin sain lausua kaksi (två) kirjoittamaani lähetysrunoa.
Lauloimme virsiä ja seurakuntamme pappi piti puheen. Hyvän puheen. Siinä puhuttiin Jeesuksesta, lähetyskäskyn antajasta.
Magnuskin piti puheen. Hyvän myös. Ei Jeesuksesta voi muunlaista pitääkkään.

Olimme sitten seurojen jälkeen, kaiken hiljennettyä Magnuksen kanssa kovin onnellisia.
Kyllä kannatti se vaivannäkö, joka jälkeenpäin, siinä tyytyväisin silmin tarkisteltuna kovin kevyeltäkin vaikutti.
Päätimme, että otamme vakanttitavaksi  järjestää seurat silloin tällöin. Ainakin näin syksyllä ja sitten taas keväällä, joten tervetuloa vaan, jos on täälläpäin kulkua!

Muutaman päivän loikoilin, syljeskelin kattoon ja olin tämän tuosta vatupassissa. Siemailin kasvislientä ja kermakahvia vuoronperään ja nautiskelin hyvästä olosta ja siististä kodosta.
Lauantaina pidin rokulia kasvisliemestä. Olimme nimittäin Nikolainkaupungissa pizzalla.
Lempipizzeriassamme ei tosin niin kovin helposti  pysty mitätöimään liemikuuria.
Nimittäin kutakin kypsyvää pizzaa on aina lukematon määrä kuolaavia suita valmiina odottamassa.
Kun pizza vihdoin lätkäistään tiskille, sen joka palassa on kymmenen haarukkkaa keihästettynä.
Nopeat syövät hitaat.
Kummasti vaan kupu tuli täyteen. Me kyllä tosin osaamme pitää Magnuksen kanssa puolemme (kuten kuvasta kuusi käy ilmi).Kuulumme siihen "NOPEAT"-sarjaan.
Olimme myös samaisena päivänä seuraamassa Viviannin kilpauinteja upeassa Nikolainkaupungin uimahallissa. Vivianni ui sarjassa 10-vuotiaat neidit.
Kisoissa ja ihan samassa sarjassa, ui myös Viviannin pikkuserkku Sea.
Tytöt jäivät meidän lähtiessämme odottelemaan mihin haarukkaan he koko Suomeen nähden sijoittuvat tuloksillaan.
Olisiko tuo luku huidellut sielä jossain seitsemänkymmenen ja kahdeksankymmenen välimaastossa?
Ei huono, kun ajattelee, että Suomessa on miljoonia uiskentelevia ihmisiä!

Eräänä  iltana kuluneella viikolla olimme Isonkyrön kirkossa kuuntelemassa kanttorimme ja hänen vaimonsa yhteiskonserttia.
Konsertti oli ihastuttava, kuten arvata saattoi.
Ajattelin haikeutta mielessäni, että meilläkin, meidän perheessämme,jokunen takku olisi voinut olla takkuuntumatta, jos minä osaisin laulaa nuin suloisesti ja Magnus soitella nuin upeasti.
Soitannollisissa ja laulannillisissa (!)  perhekunnissa takut suoristetaan aina soittaen ja laulaen ;)
Meille kyllä hankittiin juuri soittopelikin (sellainen lyhyt, mutta typykkä sähköpiano), mutta pitäis vielä opetella soittamaan. Näillä taidoilla on takku vaan entistä tiiviimpänä ilmassa leijumassa : (

Jumalanpalvelukseen menimme tapojemme mukaisesti sunnuntaina. Olikin väkeä runsaasti, kun vietettiin EL:n 40-vuotis-juhlaa.
Magnus jäi seurakuntatalolla vietettäviin juhlamenoihin. Menoihin kuului myös runsas juhla-ateria.
Minä pyyhälsin kotiin, koska oli meno Vähäänkyröön Naisten kesken iltapäivään.
Lämmitin itselleni ja Charlesille toissa-toissapäiväistä muusia. Hyvältä sekin maistui  kaiken lihaliemen jälkeen.
NIP:ssä sain kaataa kahvia ja lausua runoja.
Lausuin joulurunoja, koska olen jouluihminen ja alan viettää tuota ihastuttavaa juhlaa aina hyvissä ajoin.
On muuten hyvin lähellä hetki, että haen vintinkomerosta tekojoulukuusemme  ja riivin siitä hämähäkinkennot ja kärpäsenraadot ja puen sen juhlatamineisiin.
Ehkäpä jo ensiviikolla olohuoneessamme ko. kuusi pönöttää!
Naisten kesken iltapäivässä teema oli TERVE SIELU TERVEESSÄ RUUMIISSA.
Oli tosi mielenkiintoinen ja hyvä alustus. Raamattuun pohjautuva.
Löysin tänään, etsiessäni ihan jotain muuta, karderoopistani runon, jonka nimi oli juuri tuo teema.
Vähäkö otti pattiin!
En muistanut sellaista ollenkaan koskaan kirjoittaneeni.
Noh...tuleehan niitä vielä tilaisuuksia ja sainhan minä viisi kirjaa myötyä noilla "vanhoillakin" värssyillä.
Tähän lopetan värssyilyn tällä kertaa. Siunattua viikkoa kaikille teille tuhansille ihanille lukijoilleni.

T: Kaisa Pattenberg-Julskog
----------------------------------------------
Psalmi 37, jakeet 7-9

Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!
Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään,
sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.
Malta mielesi, hillitse vihasi!
Älä kiivastu, se johtaa vain pahaan!
Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan.

maanantai 19. marraskuuta 2012


Kuvassa  plantaasimme sikalan/kanalan rippeet.
Nekin rippeet häipyvät kartalta, jahka maa jässähtää niin, että se kannattaa kaivinkonetta.
Tuossa kaikkensa antaneen emakkolan kohdilla heilimöi ensi kesänä, tai ainakin seuraavana kesänä, suloinen puutarhaniittu.
Minun pitää vielä googlettaa kohdasta puutarhaniittu, että osaan sellaisen oikein ja kaikkien sääntöjen mukaisesti perustaa.
Kaikkihan teistä tietävät mimmonen on puutarhaniittu? (Tuo niittu- sana on hivenen vanhahtava ja runollinen,  mutta sopii erinomaisesti siihen haavekuva-näkyyn, joka minulla tuossa sikalan kohdalla aatoksissani heilimöi).
Puutarhaniitussa heilimöitsevät heinä, ruiskukat ynnä moninaiset muut niittyjen ihanuudet. Olen lukenut, että sellaisia niittusiemenpusseja on myynnissä alan kaupoissa, eli puutarhaniittukaupoissa.

Eipä ole kulunut aikaa kuin viikko ja taas on maanantai.
Tämä maanantai on kulunut jynssäyksen,  puunauksen ja tavaroiden siirtämisien paikasta a, paikkaan b parissa.
En ole siitä kuitenkaan pahoillani, koska nyt tulee lätkäistyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Meillä tehdään kottiseurasiivouksen lisäksi myös joulusiivous.
Kaikki päivät kotiseuroista jouluaattoon voinkin sitten vain  maaskennella laipioon syljeskellen ja illat kulkea kylillä ja kaikissa tilaisuuksissa, mitä ikinä järkätään sadankilometrin säteellä.
Tarkennettuna vielä kaikissa HENGELLISISSÄ tilaisuuksissa :D
Muutaman lanttulaatikon ja sensellaisen joudun varmaan tekemään ennen aattoa, mutta sehän on vain ilo.

Vaihdoimme siivousinnoissamme myös köökkiin lampun. Ajattelimme, että nyt voi valotkin olla kirkkaammat, kun on senverran hyvin puunailtu.  Näkevät ihmiset paremmin laulaakin virsikirjasta.  Ennestään katossa oli lamppu, jossa oli 5 kappaletta kuuppaa, joihin kävi vain 25 kynttilän tuikkimet.
Vaihdoimme lampun vanhaan  kaupunkiasuntomme (sen, jonka möimme ja josta tänne muutimme)  lamppuun. Se lamppu on teelautasen kokoinen ns, suutarin leppalamppu, mutta siihen saa laittaa 60 watin lampun, entisten 5x25w "veristen lihanpalojen" sijaan.

Nykyään  on hirveän vaikeaa löytää sopivaa tuikkua, joka vastaa entisiä watteja. Lamppujen  pakkauksissa on tuhottomasti tekstiä ja numeroita, mutta niistä ei ota Erkkikään selvää.
En tiedä onnistuinko, mutta nyt on kymmenen vuotta aikaa ihmetellä, sillä sen se lamppu nyt kestää. Saakohan rahat takaisin, jos näin ei ole?
Tampuurissamme on jo ainakin toinen "kymmenen vuoden" lamppu menossa, emmekä ole asuneet paikkakunnallakaan kuin vaivaiset 7 vuotta.
Siivoussessio jatkuu vielä, jahka saan  tämän "mielenkiintoiset happeningit" purkkiin.
Leipomiset jätän huomiseen. Äkkiäkös sitä muutamat korvapuustit ja omenapiirakat vääntää, kun herää ennen sian ruppua.

Viime viikolla olin kampaajalla ja Magnus parturissa. Minä varasin ajan itselleni samantien jo seuraavaankin kertaan, mutta Magnus sanoi, jottei hän tiärä tarttooko hänellä silloon viälä eres niskavilloja sinklata.
Kun tulimme parturi& kampaamosta kotiin, oli naapurin isäntä pihassa.
Menimme sisälle, keitimme kahvit ja laitoimme maailman -, kylän-,sekä seurakunnan asiat kuntoon.
Tuli puhetta myös ruuasta ja kertoi isäntä tehneensä sianpääsylttyä pitkästä aikaa.
Sianpääsylttyä!
Vesi herahti kielenkannalleni. Kerroin vuolaasti tykästymiseni ja sen kuultuaan lupasi isäntä tuoda minullekkin palasen.
Magnushan ei s-sylttyä suostu syömään, edes maistamaan. Ei niin suurta tukkua rahaa noukan etehen kuulemma lyärä, jotta syämähän suastuus.
Seuraavana päivänä minä sain tuon kallisarvoisen sylttypalan ihan käteen ojennettuna.
Se oli juuri niin hyvää kuin muistinkin. Tai ei...se oli vielä paljon parempaa!
Charleskin halusi maistaa ja tietenkin huomasi, että hyvää oli :(
 Jouduin jakamaan sylttyannoksen hänen kanssaan.

Torstai-iltana meillä oli Isonkykyrön Kristillisdemokraattien po:n syyskokous. Kurvasin kokoukseen kuntosalilta. Suoraan, ilman välilaskua.
Salilla kunnostauduin lisäämällä LIIKEsarjoihin 10 ylimääräista peherrystä jokaiseen, eli  50x entisen 40: n sijaan. Joka päleessä!
Saman lisäyjsen olen tehnyt myös kotoisessa kuntosalissa. Nyt nostan 3kilon punnuksia tyrät rytkyen 50 kertaa ja väännän sillä "vaakatasosta istunta-asentoon"-koneella 100x!!! (Puuskutus, puuskutus).
Missään ei kuitenkaan edelleenkään mitään tulosta NÄY, mutta kunto on kyllä kohissut enempi kuin vaaksanverran ylöspäin :D
Ennenkö menin kuntosalille ja sieltä syyskokoukseen,  olimme me kirjaston runopiiriläiset kokoontuneena kirjastossa oikein kaffikupposten ääressä.
Magnus oli leiponut minulle mukaan prätkyjä. Olin ne hyvissä ajoin tilannut.
-Ne prätikät eivät maistununeet tavanomaisen samalta kuin ennen, sanoin jälkeenpäin syyttävästi Magnukselle.
-Miltä ne sitte maistuu? Samanlaasia noli ku aikaasemminki. Moon kuule sevverran niitä leiponu, jotta älä tuu mulle rutajamahan...sanoi Magnus tuohtuneena.
- Ne maistuivat kananmunilta. Prätkyt olivat ihan paistetun kananmunan makuisia ja näköisiä, julmistelin minä.
- No, mä laitoon taikinahan ylimäärääsen kotkottehen, kun noli niin pikkuusia mulukkeroja täs tämänkertaases kennos...

Tarjosimme runopiirissä kahvit myös kirjaston johtajalle, joka jää oloneuvoksettareksi. Annoimme  Kyllin tekemän vetoketjukoru-setin lahjaksi.Settiin kuuluu rintakoru ja korvikset. Vetskareista taiteiltu!
Minulla oli kerrankin kamera mukana ja näpsäisin kokeeksi kuvan koululaisten tekemistä hienoista pahvisista linnakkeista, että olisi kone kunnossa, kun koruja luovutettaisiin ja puheita pidettäisiin.
 Räps...klik! ....
Yllätys, yllätys, kamerassa ei ollut muistikorttia sisuksissaan. Charles oli oli taas ollut asialla. Ei muuten ollut eka kerta.
Jokatapauksessa olin onnellinen, että olin yleensä muistanut ottaa kameran mukaani. Ehkäpä ensikerralla onnistuu.

Lauantaina ajelimme Alajärvelle KD:n Eteläpohjanmaan piirin syyskokoukseen. Meitä oli Isostakyröstä kolmen kopla: Magnus, Eve ja mä.
Saimme kokouksessa äänemme kuuluviin ja tyytyväisinä lähdimme kotiin, tai itseasiassa Lapualle syömään.
Menimme DEF:ään lounehtimaan noutopöydästä, jossa oli lihapullia ja kalaa.
En pystynyt päättämään kumpaisiako söisin, joten otin lautaselle hivenen molempia sortteja.
Magnus sanoi, että lihapullat ja kala eivät sovi yhtehen. Minä siihen loihe lausumaan, etten niitä yhtäaikaa syönytkään. Ensin lautasen toiselta syrjältä kala, sitten toiselta pulleroiset. Hyvää oli kumpainenkin.
Tuli mieleen lapsuusajat, jolloin suolaa laitettiin niin paljon kuin suli.
Vielä maanantainakin pakkasi janottamaan. Ehkä sellainen suolamälli (hain pari pullaa lisääkin) oli liikaa, mutta so what. Kerran sitä vaan suolap...öh...lihapatojen ääreen pääsee näinä tiukkoina kuurien aikoina.

Tähän ymmärrän vihdoin lopettaa. Tapaamisiin ensi maanantaina, jos Jumala suo.
T: Kaisa Saltbulle-Fiskskog
--------------------------------------------------------------

Toinen Samuelin kirja, luku 22, jakeet 29-34 (Tässä kohtaa olen lukemassa Raamattua muutenkin).

Sinä, Herra, olet lamppuni.
Sinä tuot pimeyteeni valon. Sinun avullasi ryntään yli vallien, Jumalani avulla hyppään muurien yli.
Jumalan ohjeet ovat täydelliset, Herran sana on kirkas ja puhdas.
Kuin kilpi hän suojaa niitä, jotka hakevat hänestä turvaa.
Kuka on Jumala, jollei Herra, kuka turvamme, jollei Jumalamme?
Jumala on luja linnani. Hän tekee tieni suoraksi, hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat.


maanantai 12. marraskuuta 2012



Koska kameramme on aina koteloituneena piirongin laatikossa, eikä uusia näpsäyksiä ole siis laittaa esille, pistän parinvuoden takaiselta Israelin matkalta näytille muutaman kuvan.
Ovat ehken jo kertaalleen (ainakin) olleetkin, mutta väliäkös sillä. Ovat niin hyviä, että kestävät useamman kerran tarkastelun! ;)
Näitä kuvia katsellessa iskee aina armoton kaukokaipuu tuohon  maahan. Pääsisipä saapasteleen taas sen kamaralle.
Silloin, parivuotta sitten, ajattelin matkalta kotiin palattuani laittaa nenäliinan nurkkaan aina jokusen senttisen seuraavaa matkaa varten, mutta laittamatta on jäänyt :(

Taas on maanantai ja reportaasin aika. Tuntuu, että yhtämittaa on reportaasin aika. Onkohan aikarautaa siirretty hieman muutenkin kuin vain tunti johonkin kulloiseen suuntaan? Onkohan laitettu ihan nopeudensäätöä hiukan löysemmälle, tai kierretty tiukemmalle?

Joka tapauksessa istuskelen jälleen tässä vanhan läppärini ääressä haikeana, mutta onnellisena kirjaamassa häppeninkejä luettavaksenne.
Vieressäni höyryää kasvislientä muumikupissa ja tuttu kalenterinikin  loistaa valkoisena ja tahrattomana liemikupin vieressä.
Haikeutta sisikuntaani aiheuttivat kaikki nuo ihanat matkakuvat ja onnellisuutta on omiaan lisäämään juuri elämäni viikonloppu ja tottakai koko viikkokin.
Mutta aloitetaan alusta.
Maanantai ja tiistai loistavat poissaolollaan, mitä merkintöihin tulee. Muistan kuitenkin kirkkaasti, että siivosin sinisen perintökaappini (rakkaan, ajat sitten edesmenneen,  Lyyli-mummuni kettiöstä) laatikot ja kaapit.
Muistan sen siksikin, että eilen isänpäivänä Catherine etsi loodasta teippiä ja ihmetteli, kuinka jollain voi olla niin siisti keittiönkaapin laatikko.
Pakko oli tunnustaa, että ei voisikaan, ellei olisi juuri männä viikolla siivottu. (Olipa kerrankin hyvään saumaan teippi hakusessa).
Siivoskelin myös jostakin muutsakin syystä. Meillä, täälä Hälvänmutkalla, on kotiseurat kuluvan kuun 20 päivä.
Ankara siivoussessio aina kotitilaisuuksia ennen on jäänne aikaisemmista tapauksista.
Minulle on elävästi jäänyt mieleen, kuinka kaupungissa asuissamme ja seuroja pitäissämme. pappi erehtyi ovesta ja meni meidän vaatehuoneeseemme. Täytyy siis siivota kaikki huoneet ja komerot, jos joku sattuisi niihin eksymään.
Minulla on tietenkin muutenkin oma lehmä ojassa tässä siivousasiassa. Samalla nimittäin tulee kuitattua joulujynssäykset.
Mahtavaa, kun tulee siivoukset kerrankin tehtyä ajoissa ja koko joulukuun (ja jämät marraskuustakin) saa vaan maaskennella ja räiskennellä kattoon ja kuunnella joululauluja.

Torstaina kokoonnuimme kirjastoon runopiiriin ja luimme runoja puoliin ja toisiin.
Luin kirjoittamani runon piiriläisille (Eve ja Kylli), jonka ehkä tänä vuonna lausuisin adventtina, Mielirunoni-tilaisuudessa, Pappilassa.
Siinä sitä ulos kakistessani päätin, että jos jotain, niin sitä runoa en lukisi missään tapauksessa.
Kirjoitan ihka uuden. Piste.
Kulttuuriasioissa vielä pysytelläkseni sain tilausrunonikin lähetettyä tilaajalle viime viikolla.
Saatesanoiksi kirjoitin, että kaiken saa muuttaa, kirjoittaa uudelleen, tai olla peräti kokonaan lausumatta siinä juhlatilaisuudessa.
Mitään vastauksentapaistakaan ei kuulunut muutamaan päivään. Olin varma, että värssyt olivat olleet niin ontuvia, että ne oli välittömästi joutuneet öö-mappiin.
Magnuksen olkapäätä vasten rääkyessäni (noin kuvaannollisesti) minulle moljahti toivonkipinä mieleen:
Oliko viesti mennyt perille lainkka? EI OLLUT!
Olin yrittänyt väärän kautta laittaa sitä eteenpäin.Charles ei voi käsittää, kuinka joku OSAA laittaa asiat niin pieleen kuin minä osaan tuon sähköpostin kanssa.
Olinko sitten iloinen, kun oikein toimittuani ja runon tullessa luetuksi määränpäässä, se otti kelpaakseen? :D
Kirjoitinkin onnesta huumaantuneena uuden runon tulevan viikonlopun tilaisuuteen.(Siis siihen, joka on nyt jo mennyt menojaan).
Viikonlopun tilaisuuden nimi oli "ELÄMÄN KIPUPISTEET JA NIISTÄ SELVIÄMINEN".
Runo on liian pitkä "mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon"-bloggaukseen liitettäväksi, mutta se tulee uuteen runokirjaani. Ostamalla runokirjan (jahka se joskus näkee päivänvalon) voit sen lukea.

Mennäkseni vielä, tässä välissä ,siihen mahdolliseen uuteen kirjaan, sain jo Magnukselta sellaista viestiä, että hän keittäisi ja hoitaisi huushollin minun puolestani, jos minä runoja rustailisin.
Valitin nimittäin hänelle, kun hän kyseli, koska mä rupian kirijoottohon, että eivät ne runot noin vain soossia kährästäessä, pyykkiä ripustellessa, leipiä leipoessa jne. synny ja jää mustaa valkoiselle.
-Kyllä mä teen tuallaaset hommat omien hommieni sivussa, jotta saat runoolla, sanoi Magnus.
- Minä tarvitsen TYÖTILAN, TYÖRAUHAN ja TYÖINNON ja SEN SEMMOSTA, lisäsin tuohtuneena.
- Raivatahan sellaaset. Eihän se sen kummeet oo! Magnus loihe lausumaan.

Lauantaina siis meitä naisia ympäri maakuntaa kokoontui virkistysviikonloppuun Härmän Kuntokeskukseen.
Järjestäjänä oli Eteläpohjanmaan Kansanlähetys ja nimenä se "Elämän kipupisteitä...
Luentosarjan meille piti oikein psykoloogi. :D
Rakas serkkuni Elitzabethy tuli hakemaan minua ja niin kaahasimme onnellisina, mutta iloisina Härmäländiin.
Onnistuimme Elitzabethyn kanssa tapamme mukaan olemaan paikalla melkein ensimmäisinä.
Ruokasalissa olimmekin ensimmäisinä!
Minä olin onnistunut karistamaan kokonaista kaksi kiloa painoa pois viikossa omavirittämälläni kuurilla.
Jota kuuria nyt siis olen taas jatkamassa (vrt. höyryävä liemikuppi vieressä).
Omavirittämäni kuuri:
Aamulla: Kahvia. Sämpylä, jonka päällä hulppeesti Keijua.
Päivällä: salaattia (niin paljon kuin kupuun mahtuu, eli kilon (!) verran) ja tonni-tai muuta
kalaa.
Illansuussa: Salaattia (katso kohta: "päivällä") ja hedelmä.
Väliaikoina: Kasvislientä niin paljon, kun pystyy juomaan (so. puolilitraa kerralla).
Nälkä ei tällä kuurilla ole ja mieliteotkin  saa kutakuinkin pienin ponnistuksin pysymään aisoissa.
Jaa, mitenkäkö? Pitämällä suun tiukasti ummessa ja ajattelemalla jotain päivänpolttavaa ajankohtais-asiaa Jos ei onnistu ilman apuvälineitä, on ne otettava avuksi.
Apuväline on  LAASTARI.

Härmäländin naistapahtumassa sain siis taas lausua  runoja ja kaikki hurrasivat. Tunsin olevani paksu, mutta typerä, eli uskon, että hurraahuudot eivät tulleet turhasta ;)
Luento jatkui sunnuntai  aamulla, mutta 1/2 päivän tietämissä lähdimme koteihimme viettämään Isänpäivää.
Toki heti aamusta otin ja soitin lasteni isälle ja onnittelin häntä vuolaasti.
Samalla kysyin, jos hän ehtisi kuoraista perunat ja porkkanat, ennenkö lähtee seurakuntatalolle isänpäivälounaan talkooporukkaan.
Ehtihän Magnus.

Illansuussa Catherine, Eerikki, Joonathan, Vivianni ja Lyllan tulivat Letkutielle syömään.
Unohdin antaa Lyllanille nimenomaa sille säästetyn maksalaatikon lopun. Täytyy hyvittää seuraavalla kerralla.
Mukana illallisvierailla oli tietenkin lahjuksia Magnukselle ja itseväsätty onnittelukortti, kuten asiaan kuuluu. Isänpäivät ovat mukavia.
Söimme Magnuksen lahjaksi saamat vihreät kuulat  pois kuleksimasta, eikä käpykakustakaan jäänyt pipenöäkään seuraavaksi päiväksi.

Nämä kaikki teille ylös kirjoitti Kaisa Grönkuula- Käpynen
----------------------------------------------------------------------------
Psalmi 20 jakeet 2-5

Herra vastatkoon sinulle hädän päivänä, suojatkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi!
Lähettäköön Herra sinulle avun pyhäköstä, vahvan tuen Siionista!
Hän muistakoon kaikki sinun ruokauhrisi, ottakoon vastaan lihavat polttouhrisi!
(sela)
Täyttäköön hän hartaat toiveesi ja antakoon toimillesi menestyksen!

maanantai 5. marraskuuta 2012


Tässä ruusunen, jonka vierellä viikko takaperin  "kiinnostavat häppeningit viikon varrelta"-juttua näpylöitsin.
Ruusua hiukankin tarkemmin tutkaillessa käykin ilmi, miten katoavaa, kovin katoavaa onkaan maaliman kauneus, loisto ja kunnian kukkulat.
Kirjoitin viikko takaperin myös, että istuin ja kirjoitin vatsalaukku pullollaan puuroa.
Eipä kadonneet puuron aiheuttamat kukkulat kuni loisto ja kauneus.
Nyt sitten istunkin kirjoittelemassa teille kaikkea maha hölskyen kasvislientä!
Tietenkään syy ei ole meikäläisen tapauksessa tuosta yhdestä Bär-gryn-puurokerrasta, vaan tietenkin kaikista muistakin viikkojen aikana nautitsemistani gryyneistä ja putingeista.
Se on, kun oikein kuntoilee, niin pitää sitten syödäkkin  tuhtisti (merkitsevä rykäys).
Syy vesivellillä olemiseen johtui säikähdyksestä. Kovasta säikähdyksestä.
Sain nimittäin Catherineltä hänen  jostain tilaamansa  LEOPARDI-kuosisen hamosen.
Kun kiskoin hametta yön pimeydessä ja muiden kuorsatessa päälleni, näytin viimeisillään olevalta leopardi-emolta.
Kolttu on kumminkin sen verran käheä, että päätin tarttua (jälleen kerran)  minussa piilevää leopardia niskasta ja tasoitella vatsanseutua jättämällä muutamia päivällis&illallis&välipala-kertoja väliin  juomalla vain kasvislientä ja kaffetta niiden tilalla.
Minulla on sitäpaitsi ensi viikonloppuna mieluinen meno, jonne aion kyseisen hameentupin ylleni tunk...äh...pukea. Uskon, että saan asiat järjestykseen.GGGgggRRrrrrouh!!!(leopardin räyhäisy).

Sen verran vielä menen tuohon alun ruusukuvaan, että siinä ei näy ruusun vieressä läppärimme kulma, vaan perunakapan nurkka.
Perunoita siinä ei ole, vaan sensijaan  kolmenkilon punnukset ja kumminauha, joita nostelen ja venyttelen päivittäin.
Perunakappa on hieno paikka säilyttää puntteja. Puntukat eivät näy ja ovat kumminkin otettavissa esiin, kun into iskee päälle (!).
Tiedän, että jos minun pitäisi ko. innon iskiessä päälle, hakea puntit eteisen komuutin perimmäisestä kolkasta, en heiluttelisi niitä ikinä.
Hieman vielä lisäselvitystä, mitä tulee kaikenlaisiin kotimme päällystöihin. Rakas lukijanihan muistaa, että minulla ei saisi mitään olla missään päällä näkösällä, siis tarkoitan mitään ylimääräistä. Tietenkin kukkasia, koristepilkkumia ja pienois-standartteja ja sen sellaista, mutta ei vaatenyssyköitä, sanomalehtiä, muistiinpanoja, kalsareita, kirjoja, sukkia jne.
Lattioilla voi olla nilkkoihin asti murusia ja muuta ryönää, mutta pinnoilla ei saisi olla mithän.Nih! Piste!

Vieläkin haluan palata ruusukuvaan. Kuinka on mahdollista, että tuntuu, kuin eilen siinä sen katveessa istuin ja kirjoittelin?
Viikko on holahtanut, ruusu rupsahtanut ja haavat nuoleskeltu kuin hujauksessa.
Hyvä on kuitenkin elää, eikä jäädä tuleen makoilemaan, eikä antaa varisten rakentaa pesää kuontalonsa kuvulle.
Kalenteriani kun katsoo, näyttää se ulkopuolisen silmissä helposti vain viikon ruokalistalta rasva-ja kahviplätteineen, mutta efekti on harhaanjohtava.
Olen mennyt ja tullut aika haipakkaa, enkä kaikkea ole muistiin kirjannut. Pitäisi kyllä kirjoittaa, koska muistini on ruvennut sassaroimaan aikalailla. On kauheaa, jos jäätte paitsi jostain kivasta menosta, tai tulosta ;)
Nytkin tyydyn kuitenkin vain huudahtamaan, vaikka ei ole mustaa valkoisella, eikä muistissa mitään:
-TÄTYYHÄN MINUN OLLUT OLLA JOSSAKIN JA TEHDÄ JOTAKIN MAANANTAINA JA TIISTAINA, VAIKKA NIIDEN KOHDALLA ON VAIN VALKOISTA (EI EDES KAHVI- EIKÄ RASVATAHRAA)!

Viime keskiviikkona (on muistissa ja ylös präntättynä), oli meillä  Kristillisdemokraattien Ep:n piirihallituksen kokous, joten  karautin hyvissä ajoin  Ooppelilla Laihelaan, josta matka jatkui Kurikkaan, kropsun syntysijoille.
Kokouksessa  iloittiin hyvistä onnistumisista eri vaalipiireissä. Minäkin koitin ilakoida mukana, minkä hautausurakoitsijan mieleltäni suinkin kykenin. Menetimmehän kotikonnullani toisen valtuustopaikan ja ääniä kosolti muutoinkin. Ilakoinnin asemesta olisin enämpi halunnut rääkyä kollottaa jonkun olkapäätä vasten kauan, mutta hartaasti.

Minun tapanani ei ole kovin hirveän kauaa rypeä mustissa mujuissa ja niinpä kirjoitin ja parantelin jo seuraavana päivänä erästä tilausrunoa, jos mahdollista, niin entistäkin ehommaksi.
Runo on tilattu syntymäpäivää juhlistamaan. Ei vähä mittää!
En itse sitä lausu, joten itsekseni sitä harjoitellessani, pystyin huomattavasti paremmin eläytymään ja revittelemään. Joka toisen rivin jälkeen runo kuulosti mukiinmenevältä ja joka toisen rivin jälkeen mukiinjäävältä. Hohhoijjaa!
Käveleskelin lausumisen ja kirjoittamisen välillä  hermoparkoja lepuutellakseni  pihapiiriämme rastiin ristiin.
Kohta (jahka maa jäskähtää) kiskotaan Letkutietä pitkin takapihallemme kaivinkone, joka myllää plantaasimme takaliston (siis takapihamme) uuteen ruotiin.
Kaikki pienetkin entisajan tunkiojäänteet ja nystyrät, sekä sika/lehmi/hevos/kanala-kopperot vedetään siluvei, kuopat täytetään ja myttyrät tasoitetaan.
TAKAPIHA-sana häipyy kielenkäytöstämme tykkänään ja "VILPOLA-VIRKISTYS-MAANPÄÄLLINEN-VIEHKOILU-ALUE"-sana otetaan käyttöön.
Magnus on asetellut tiiliskivet vilpolarakennukseen lattiaksi, kun emme tienneet niille kiville muutakaan osoitetta. Kirkkohan niistä oli puhe pykätä, mutta jos SE hanke toteutuu, ostamme uusia tiiliskiviä.

Lauantaina meillä oli ohjelmaa koko päiväksi piisalle asti.
Orisbergissa oli puolenpäivän jälkeen, jo perinteiseksi tapahtumaksi tullut, Runopiirin Pyhäinpäivän hartaushetki.
Mukana oli myös Magnus, joka sai pitää puheen, Laululintuset-kuoro ja me runopiiriläiset, jotka  lausuimme runoja. (Minä tietenkin omitekemäni).
Itseasiassa mukana oli myös laululintunen ihan oikeesti!
Ulkoa pyrähti nimittäin ehta talitintti kirkkoon sisälle. Ajattelin, että sillä laululinnulla on hieman "vapaammat  ja ehkä löyhätkin" käytöstavat, mitä määrättyihin asioihin tulee ja suojasin runopapereitani huolellisesti.
Mitään radikaalia ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan ja lopuksi maistui taas Kyllin tekemä suloinen nektari pyörryttävän hyvältä. Tällä kertaa oli vielä kaurakeksejäkin entisestäänkin enämpi pyörryttämässä meitä lmukanaolijoita. :D
Ovet kirkkoon luvattiin pitää auki, kunnes tintti lentää ulos. Varmasti sille laitettiin jotain paakkelssin muruja ovelle, jotta se paremmin ymmärtäisi yskän.

Saman päivän illansuussa menimme koko Letkutien konkkaronkka Nikolainkaupunkiin pizzalle.
Kansanlähetyksellä oli nimittäin tilaisuus pizzeriassa!
Puheen illassa piti  Suonto-niminen evankelista.
Näitä pizza-iltoja oli ennenvanhaan tapana järjestää muutamia kertoja vuodessa ja on tuo hyvä ja maukas tapa otettu uudelleen käyttöön.
Sunnuntaina sitten tapamme mukaan konkosimme kymmeneksi aamulla kirkkoon.
Oli maataloustuottajin kirkkopyhä. No, me emme ole sellaisia, mutta kirkkoon saa aina tietenkin mennä kaikki, vaikka pyhä olisi nimetty jollekin ryhmälle oikein erikoisesti.
Sellainen maataöustuottajien kirkkopyhä tietää aina jumalanpalveluksen jälkeen lautasellista tuhtia, höyryävää ohrapuuroa puolukkasoppaa kyytipoikana, ynnä kaffia ja nisua.
Kirkossa oli runsaasti väkeä.
Kaikki me kuuntelimme hiirenhiljaa saarnaa, jossa puhuttiin anteeksiantamisesta. Iki-ihana kanttorimme soitti  lopuksi flyygelillä Pankakoski-nimisen kappaleen.
Kaikki istuimme penkeissä huumaantuneina ja ökötyksissä tovin, ennenkö ymmärsimme lähteä puurovatien ääreen.
Tunsin kirkonpenkissä ystävien ja Magnuksen kanssa istuessani koko jumalanplveluksen ajan sydänalassani ihastuttavaa värinää ja lämpöä. Kuinkahan sitä nyt analysoisisi, että hieman saisitte tuntemuksista hajua ja pääsisitte edes hivenen ällän päälle?
On kuin rintalastan alla olisi pumpulia täynnä oleva lämmin pesä, jossa sydän sykkäilee ja pumppuileepi ihastuttavia onnen ja ilon kultareunaisia pisar....öh...taidan jäädä sanattomaksi, mutta menkää itse, niin ymmärrätte.

Samaisen sunnuntain illansuussa lähdimme, me letkutieläiset, Nikolainkaupunkiin.
Meillä oli kaikilla vastuuta Kansanlähetyksen Kohtaamispaikalla maailman ihastuttavimmassa kirkossa kello seitsemäntoista.
Magnus juonsi, Charles opetti ja minä lausuin yhden färskeimmistä (uusimmista) runoistani.
Musiikissa oli tietysti Euroopan paras kuoro: Vaasan Veljeskuoro.
Sain myytyä 6 kirjaakin.
Käynti Asevelikylässä kruunasi päivän ja iloisina, mutta tyytyväisinä ajelimme Hälvää kohti.

Hyvää ja mielenkiintoista viikkoa sinulle, kuka ikinä lienetkään ja jos koskaan tänne asti pääsit.
Jos taas pääsit, eikä tehnyt heikkoakaan, niin mene ja lue Magnuksenkin blogi.
Pääset sinne googlettamalla maunojoupinblogi.blogspot.com

T: Kaisa Leo-Pardskog-Pönönen.
--------------------------------------
Psalmi 61, jakeet 2-5

Kuule huutoni, Jumala,
kuuntele rukoustani!
Maan ääristä  minä huudan sinua,
kun sydämeni nääntyy.
Sinä viet minut turvaan, kallioille,
jolle itse en jaksaisi nousta.
Sinä olet ollut turvani, vahva linnoitus vihollisia vastaan.
Minä tahdon aina asua luonasi,
minä etsin sinun siipiesi suojaa.