maanantai 26. joulukuuta 2011


Sama näkymä sisältä- että myöskin ulkoapäin on näissä kuvissa.
Sisäkuvassa pyydän huomioimaan pöydällä olevan poppanan.
Olen siitä varmaan pitkät kirjoitukset joskus ennenkin jo pitänyt, mutta en silloinkaan turhaan.
Kyseessä on K.Joupin ensimmäinen omitekemä poppana. Omitekemiä poppania on kaikenkaikkiaan kaksi ja jäävät myös ainoina kappaleina maata kiertämään. ni

Kirjoittelen blogikuulumisia täälä laajojen lakeuksien keskellä myrskyn tyrskeessä ja auringon runsaassa kilossa.
Charles silmäili herättyään (klo 12 päivällä) ikkunoista, että ovatko kaikki puut ja katot paikoillaan.
Niin on kovasti myrskynnyt näilläseuduin kuin myös jokapaikassakin myös muoalla, Ruotsia myöden.
Kyllä ne olivat paikoillaan. Puut, pensaat ja katot.
Näillä selkosilla puut ovat tottuneet tuiskuihin ja tuuliin ja ovat siksi ulotuttaneet juurensa varmaan kilometrin syvyyteen. Ennemmin irtoaakin varmaan pätkä peltoa niiden ympäriltä, ennenkö itse katkeavat.
Ai siis, enkö muista sitä pihakuusemme rytkähtämistä tässä taannoin?
Totta kai muistan, mutta JUURET JA PUOLI PUUTA jäi silloinkin paikoilleen!
Yöllä peltikattomme kumisi ja löi louskua niin, että ajattelin, että lentoon lähtee koko rintamamiestalo. (Kattohan ei irtoa. Sen on kulloinenkin porukka jo 60 vuoden ajan saanut tuta. Sellaisilla nauloillakin kiinni jyltättiin, että ratanaulatkin ovat kuin nuppineuloja rinnallansa).

En nyt kovin pitkään häiritse satunnaisten, enkä vakinaisten lukijoitteni aikaa jatustelemalla paljoakaan menneen viikon tekemisistäni.
Osittain vaitonaisuuteni kyllä johtuu siitäkin, etten tehnyt oikein mitään.
Magnus siivosi ja paistoi taateli-ja sokerikakun.
Minä kurotin eräänä päivänä pölyhuiskua korkealla riippuvaan hämähäkinseittiin, mutta en ylettynyt.
Jäi huiskun ja seitin väliin 5 ja 1/2 senttiä (juuri se määrä, jonka vuosien mittaan olen luhistunut kasaan).
Magnus huitaisi verkot veks.
Perunalaatikkoa en sitten taaskaan tehnyt, vaikka kovasti uhosin.
Tänä vuonna oli todella lähellä, että porukka olisi saanut perunaloodaa. Minulla oli valmiina jo hyvät tarvittavat aineetkin: edellispäiväistä muussia.
Ajattelin, että lätkäisen sekaan siirappia, kermaa ja suoloja ja thats´it!
Aattoaamuna googlasin kohdasta IMELLETTY P-MUUSI.
Paistoaika olikin 3 tiimaa (oliko se vielä enemmänkin, en muista, koska järkytyin niin kovasti).
Haloo! Silloinhan meidän tulee istua jo ruokalaput leukojen alla pöydässä.
Päätin, että ensi vuonna sitten yritän uudestaan ja ihan oikeaoppisesti alusta alkaen. Ei mitään valmiita, kerransyötyjä muusseja.
Lanttulaatikko ja porkkanalaatikko sensijaan onnistuivat tavanomaisesti: söikin niitä, ennenkö turpiinsa otti.

Jaoimme joulun traditioita jo aatonaatollekin: saunoimme ja söimme riisipuuron, ettei olisi aattona vaivoina ;)
Sain myös lahjat paperoitua aatonaattona, joka homma on aina aattona kiireessä räpelletty muutamaa minuttia ennen Nikolainkaupunkiin lähtöä.
Paperointi-teipperöinti sujuikin sutjakkaasti.
Teippi ei takkuuntunut melkein kertaakaan, eivätkä joulutähtipaperit repeilleet.
Magnus onneksi muisti vävymme vakantti joululahjankin, Kallen kaviaari tuubin, jääkaapissa ja paperoitsi senkin mukaan lahjapussiin.
Melkein aina olenkin saan...öh joutunut syömään kaviaarit itse, kun on tuubi unehtunut jääkaappiin.
Kerran muistin vasta kesällä ostaa tilalle uutukaisen tuupukaisen.

Kinkku piti myös laittaa tulikuumaan vesiämpäriin, että sulaapi. Olin ollut jälleen kerran hiukan myöhään asialla.
Äkkiähän tuollainen 4 kilon palanen sulaa ei senpuolen.
Ostin oikein viljapossun palasen ilman luuta ynnä muuta ylimääräistä.
- Miksi tässä on erivärisiä paloja?, kysyi Joonathan tarkastellen lautasellaan sentin etäisyydeltä 2:n euron kolikonkokoista kinkunläimärettään.
- No se on koottu eri paloista possun eri kohdista, vastasin minä käännellen lautasenkokoisia kinkunsipareitani pmalla lautasellani.
- Niin, ja ne eriväriset palat on liimattu kiinni toisiinsa, Charles vastasi vettä myllyyn tapansa mukaan lisäten.
Onneksi asia unohtui.
Itsekseni mietin, että mistä ne tummat palaset tosiaan olivat ja mistä sitten taas ne ihan valppaat?

Tänä vuonna tapahtui niin, että Jouluevankeliumin luvusta käytiin oikein kiistaa, kuka SAA lukea.
Oi, miten se lämmitti vanhaa ja väsynyttä sydänalaani.
Joonathan sai tietenkin lukea tällä kertaa, kun Vivianni luki viimevuonna.
Magnus kertoi, että televisiossa oli haastateltu tavallisia kaduntallaajia ja kysytty, luetaanko heidän kodeisssaan Jouluevankeliumi jouluna.
Magnus pahkulootti, ku yks viirestä sanoo, nottei lujeta.
- No mehän olisimme olleet sellainen yksi viidestä-perhe, jos 25vuotta sitten olisi joku kysellyt.
-Niin olisimmaki, myönsi Magnus.
Tosiasiassa meillä ei pyhitty jouluisin edes pölyjä Raamatun kansista, saatikka mitään evankeliumeja...luettu.
Koulussahan evankeliumi onneksi kaikui väkevänä silloinkin, kuten ilokseni tänäkin Jouluna sain kuulla ja nähdä koulussa tapahtuvan.

Aattoiltapäivänä lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Menimme hautausmaan isoon siunauskappeliin Jouluhartauteen. Pappi (Charlesin rippipappi muuten) puhui tosi hyvin. Joulun Sana, Jeesus Kristus. Lohdutus, Toivo ja Turva.
Juuri tähän ankeaan maailman aikaan sopiva sanaa. Kiitos vaan tälle papille, jos sattuu tätä lukemaan ;)
Hartaudessa soitti viulua pikkuinen poika.
Hymyilytti pienen miehen esiintyminen. Reippaasti vaan, vaikka sävelet joskus hiukan karkasivatkin :D
Luulen, että tästä pojasta vielä kuullaan!
Kiersimme haudoilla laittaen kynttilöitä palamaan ja muistellen rakkaita omiamme.


Hautausmaalta ajelimme Asevelikylään.
Joimme kahvit ja söimme näkinkenkäsuklaadia ja päätimme, että Magnus saa luvan mennä pukemaan j-pukin vermeet niskaansa.
- Onko klasit ja tekonenä paikoollansa, ku minen näje mitään?, kysyi pukki alakertaan kongottuaan.
- On ne paappa ihan hyvin, sanoivat lapsukaiset.
-Nenästä en huomaa mitään eroa,yhtä kookas, kuni tähänkin asti. Silmälasit ovat kohdallaan. Nenähän on sitäpaitsi kiinni noissa rilleissä, vastasin minä kiltin vaimon tapaan kuuliaisesti.
Vivianni, Joonathan ja Lyllan auttoivat "huanonäkööstä" pukkia lahjojen jakamisessa.
Lyllan lopetti auttamisen välittömästi omat lakritsipötkö ja puruluu-lahjansa saatuaan.
Minä sain lahjaksi superlightlift-hypermegarasvaa (itseostettu), tyynyn ja vihreät huovutepompulahelmet.
Muitakin lahjoja sain ainakin 3, mutta en niitä nyt käy luettelemaan ajan- ja tilanpuutteen vuoksi.
Lahjonnan ulkopuolella sain tuubihuivin :D

Sitten vaihteeksi söimme.
Vivianni kysyi, että miksei pöydässä ole lanttulaatikkoa.
Hänelle opetettiin hieman suvun syömiskäyttäytymistapoja:
Myöhäisillan pöydässä on VAIN lohta, kalkkunaa, salaatteja, metwursteja, juustoja jne,jne,ei mitään lanttulaatikoita enää!

Illalla ajelimme hitaasti kotia kohti.Kohti Hälvää.
Tähtitaivas kaartui kirkkaana päidemme yllä, tuuli taivutteli pihakoivua ja ihkauusi kynttilälyhty kalisteli kylkeänsä hiljakseen heinäseiväsaitaa vasten.
Navetan likaisten ikkunoiden takaa välkehtivät kodikasta valoaan kynttelikköjen himmeä tuikinta.
Sisällä tuvassa vastaamme löyhähti lämmin (26 astetta) vastaantulotuulahdus.
Pikkuruiset ledlamppuset tuikkivat siellä sun täällä, pöydillä ja hyllyillä, antaen aika luonnollisentuntuisen luulemuksen aidosta kynttylän liekkisestä.
Minä en mennyt nukkumaan.
Jouluyö on liian suloinen nukkumalla pilaamiseen.
Sensijaan nuokuin tuolissa kuusen katveessa ja luin jotain kirjaa.
Luin, mietin ja nukahtelin.

Mielenkiintoinen jouluraportti on nyt lopuillaan "valitettavasti".
Hyvää Joulunaikaa edelleenkin kaikille lukijoilleni.
Kiitos myöskin blogiini laitetuista joulutervehdyskommentsuuneista :D
T: Kaisa Selkämono-Tummung (uudessa sukuselvityslistassa esiintyviä sukunimiä).
--------------------------
Jesaja 9, 1-5

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi, niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.
Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.
Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvonantaja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä,
Rauhan Ruhtinas.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011



Ylin kuva on Suomen toiseksi kauneimman kirkon alttaritaulusta.
Taulun nimi on Paimenten kumarrus.
Hieman kaukaa näpsäistynä, väärillä valotuksilla ja surkealla zoomauksella tosin, mutta muuten onnistuneella olotilalla. Sellainen olotila tulee aina, kun tuota nimenomaista alttaritaulua katselee.
Kuva on otettu siinä jo aikaisemmin mainitsemassani Onkilahden ala-asteen musiikkiluokkien joulukonsertissa.
Toisessa kuvassa näkyy tähän asti valmiiksi saamistani suorittamistani jouluaskareista.
Olen siis laittanut punaiset verhot köökkiimme ja leiponut pari littanaa limppua.
Joulukoristeita olen päivittäin lisäillyt hyllyille ja aakkunoille muutenkin ja ne näyttävät ihan kivoilta, vaikka pölyn ja sotkun seassa ovatkin.
En muista aikaa sellaista, etten olisi jo paikkoja pyyhkiellyt joulun näinkin lähellä ollessa, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Sanon tähän raporttini alkuun myös lämpimäistäkin lämpimäisemmät joulutevehdykseni kaikille teille:
HYVÄÄ, LÄMMINTÄ JA HELLÄÄ, VAPAHTAJAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN SYNTYMÄJUHLAA!
Kun seuraavan kerran näillä taajuuksilla menemisistäni kertoilen, on Joulu juuri ohi. Tai oikeastaan...mitäs ohi se on? Loppiaiset ja kaikki edessä.

Joka tapauksessa aatto ja joulupäivä ovat ohi. Kerron sitten kuinka ne män ja millaisia lahjoja sain.
Yhden lahjapaketin sisälmyksen tiedän kyllä jo nyt: kurttuvoidepurnukka!
Aion itse ostaa itselleni sellaisen, koska sovimme, ettemme osta lahjoja meille aikuisille keskenämme ollenkaan tänä armon vuonna 2011.
Itselleostamista kukaan ei hoksannut kieltää.
Siispä innostuin, kun em. antikurttuvoiteesta oli näytetyynynen erään naistenlehden välissä.
Hieroin sitä toivorikkaana paksuille poskilleni ja kas kummaa! Enkö näyttänytkin hituisen hehkeämmältä ja eivätkö juomut nenänvarressa olleet hivenen matalempia kuin ennen kurttukäsittelyä?
Kyllä!
Charles sanoi "rypyttömyyden/kurtuttomuuden" johtuvan paksusta ihonalaisesta rasvakerroksestani, mutta itse perustan uskoni lujasti lehdenvälinäytteen toimivuuteen.
Aine kihelmöitsikin iholla siihen sähtiin, että jotain ratkaisevaa naamarustingissa tapahtui.
Kun vaan muistaisi ihmekräämin nimen. Sen muistan, että LIFT siinä nimessä ja selostuksessa oli mainittuna useampaankin kertaan, mikä oli omiaan nostamaan toiveikkuutta.

Tiistaina olin Alajärvellä KD:n piirihallituksen kokouksessa.
Olin onnistunut kärvistelemään koko päivän aika vähällä sapuskalla. (Pussidieetti rakoilee nimittäin uhkaavasti).
Eikö mitä. Kokous aloitettiin epävirallisesti syömällä ihana joulukurmeepuffetti-illallinen.
Ensimmäistä kertaa mukana olevana en avannut suutani muuta kuin syömiseen.
Taisin minä kokouksen alussa kertoa kuka olen ja mistä. Niin tekivät kaikki muutkin. Osa heistä olikin minulle entuudestaan tuttuja ja saman minä heille :)

Keskiviikkona olin Isonkyrön Laurilanmäellä joulujuhlassa lausumassa runoja.
Pussikuuri meni sinäkin päivänä a)enemmän, b)vähemmän fläskiksi.
Minulle nimittäin tarjottiin runsaslajikkeinen jouluatria, kuten myös muillekin ESIINTYJILLE.
Jätin lastaamatta perunoita lautaselleni (niitä saa kotonakin) ja leipäkorin ohitse kuljin päättäväisesti hieman keventääkseni syömisiäni.
Olo oli syömisen jäljiltä kuin kupukyyhkyllä. Lausuttuani kaksi runoani oli olo kuin ruisräähkällä.
Sama surkimus-olo siis, kuten kaikkina kahtenakymmenenäviitenä vuotena, kun olen YLEISÖN edessä pönöttänyt.
Tunteista ja tuoksuista huolimatta aion mennä lausumaan ja todistamaan tärkeistä asioista, niin kauan kuin pyydetään ja kutsu kuuluu ja minussa henki huokuu.

Torstaina kutsu oli kuulunut naistenpiirin joulujuhla-atrialle Nikolainkaupunkiin.
Minun ei siellä ollut määrä suutani käyttää muuta kuin syömiseen ja vieruskaverien kanssa praataamiseen.
Puheensorina olikin melkomoinen siinä juhlallisessa salissa, jossa kokoonnuimme. Tilat ovat vanhan pankin peruja. Tosi komeat.
Olin saapunut Nikolainkaupunkiin nyt sitten ensimmäistä kertaa oikein sähköjunalla.Bendolinolla.
Pikkasen hämmästyin, kun Tervajoen asemalle KIISIVÄT vanhat tutut junanvaunut, vanhannäköisen valkovihreän sähköveturin vetämänä.
Olin ajatellut, että bendoliinot ovat aina sellaisia kaksikerroksisia, luihkean näköisiä pikakiitäjiä ja veturinsa litteä ja virtaviivainen.
Samanlailla piti siis pelätä kuin tähänkin asti (jonka kyllä syvällä sydämen kammiossani tiesinkin).
Juna kyllä taatusti ajoi kovempaa ja jarrutukset tehtiin, jos mahdollista vieläkin pienemmällä aikavälillä ja varoituksella :(
Ensimmäisen benkku-matkan kunniaksi Magnus otti minulle piletin netinkautta.
Junalippu tulostui siististi tulostimestamme oikein punaisilla puukstaaveilla präntättynä.
Väripatruuna vetelee viimeisiään.
Punainen väri sopii kuitenkin hyvin tähän aikaan. Joulu ja kaikki.
Nettimatkalippua ei vaan koskaan tultu tarkistamaan, eikä perään kysymään.
Hohhoijjaa!
Tähän asti olen toivorikkaasti odottanut, että kysyisivät eläkeläiskortin perään, kun olen eläkeläislipun kondyktöörille käsiväskystä esiin kaivanut. Eivät ole vahvistusta kaivanneet. Pah!
Jos joku junalipputarkastaja sattuu tätä lukemaan, niin, please, tehkää joku eläkeläislippua ojentava nainen onnelliseksi ja VAATIKAA näyttöä, että ovat e-alennukseen oikeutettuja ;)

Perjantaina leivoin sämpylöitä. Tyhjensin kaikki jauhopussien jämät taikinaan ja lorautin siirappia sekaan.
Aika hyviä niistä tuli, vaikka "tykinkuula" olisi ehkä parempi sana kuvaamaan niitä kuin pelkkä sämpylä-nimike.
Samaisenpäivän iltana menimme Magnuksen kanssa taas Nikolainkaupunkiin.
Tällä kertaa Ristinummen kappeliin, jossa Magnuksella oli puhe ja minulla joulurunoja ja todistus.
Olemme olleet ennenkin tuossa kappelissa ja siellä on aina hyvä olla. Sanankuulijoita oli paikalla mukavasti.
Joimme päälle hyvät kahvit ja sipulsimme kahvin joukkoon leipäjuuston palasia. Tai no...niihin juustonpaloihin oli pistelty coctailtikkuja ja niiden nenässä me niitä suuhumme lappasimme.

Lauantaina olin Joonathanin ja Viviannin koulun joulujuhlissa.
Magnus oli aamulla, taatusti ennen sikojen ensimmäistäkään ruppua, lähtenyt köröttämään peräkärryjen ja auton kanssa Joensuuhun hakemaan Charlesia Hälävän lakeuksille.
Minulla puolestaan oli hyvät maantiesuolatut kelit ajella Vaasaan.
Juhlat olivat hienot! Viidesluokkalaiset pojat esittivät Tiernapoika-kuvaelman ja seimikuvaelma oli alempiluokkalaisten esittämänä aivan mahdottoman ihana (samoin sama myös ylempiluokkalaisten esittämänä).
Hengellisiä joululauluja laulettiin ja jouluevankeliumi luettiin.
Sydän oli pakahtua ilosta.Näin toimitaan kouluissa tänäaikanakin. Kuten silloin ennen. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.
Onkilahden ala-aste on minun ja Magnuksen "kummikoulu". Rukoilemme päivittäin sen oppilaiden ja opettajien, kaikkien työntekijöiden ja heidän perhekuntiensa puolesta.
Usealla koululla on jo omat kumminsa, jotka rukoilevat sen puolesta.

Menimme sitten juhlan päälle pizzalle, kuinkas muutenkaan?
Illalla myöhään Magnus ja Charles saapuivat Joensuusta Letkutielle.
Olin laittanut makaroonialaatikkoa iltapalaksi.
- Olo on ku lainehilla kelluus, sanoi Magnus syödessään.
Oliko mikään kumma kun pitkästi yli kellonympärystän oli rutuuttanut autossa.

Tänään, sunnuntaina menimme Vaasan Kansanlähetyksen joulujuhlille.
Minä varasin kopallisen runokirjoja mukaan.
Pyysin myös saada lausua runon ja myös hiukan mainostaa kirjaa, että ihmiset tietävät kaivaa kuvettaan.
Olimme jo paljon ennemmin "linnassa sopineet", että näin tehdään, mutta varmistin vielä juhlan juontajalle asian.
- Kaisa haluaa lausua runon, sanoi juontaja sitten jossain vaiheessa.
Minä puolestani sanoin pönttöön kavuttuani, että en kyllä niinkkään HALUA lausua, paremminkin MYYDÄ tälläkertaa. -Mutta että ikäänkuin malliksi luen yhden runosen, että tiedätte, kummosesta kirjasta on kyse, sönkötin leuat lotisten.
Lausuminen/lukeminen meni tavanomaiseen malliin.
Koko ajan mietin, kuinkahan ihohuokoset huokoilevat siinä kaameen suurella screenillä, johon nykyään kaikki puhujat ja laulujen ja virsien sanat heijastetaan.Vaivasi myöskin se, että näkyvätkö hameen rintamuksella ne pari ruokatahraa. Ei ole liiemmin ollut aikaa juhlakläninkiä virutella.
En saanut tilaisuutta kieltää esiintyjän lähempää kuvatarkkailua Seppojussilta.
Olisi pitänyt kuvata vaikka urkupillistöä ennemmin kuin meikäläisen helttoja.
No, se kaikki on nyt ollutta ja mennyttä. En minäkään sitä oikeastaan enää edes ajatellut. Tuli vain tässä raportoidessa mieleeni.

T: Kaisa Huokonen-Helttanen
----------------------------------------------
Virsi 21 (Enkeli taivaan lausui näin) säkeistöt 2 ja 10

Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

maanantai 12. joulukuuta 2011


Yötää!
Täälä Letkutiellä yks yökuukkija vielä kirjoittelee sankalle lukijajoukolleen mielenkiintoisista (!) siirroistaan menneellä viikolla ja osittain jo tälläkin viikolla.
Tulimme juuri Nikolainkaupungista.
Vaasan kirkossa oli Onkilahden koulun musiikkiluokkien joulukonsertti, jota olimme Magnuksen kanssa kuuntelemassa.
Paitsi meitä, oli kirkko täpösen täynnä muitakin. Eerikki, Catherine ja Joonathan istua näpöttivät meidän edessämme olevalla kirkonpenkkirivistöllä.
Oli oikein sydäntävärisyttävän ihana ja korkeatasoinen konsertti.
Viviannikin lauloi kuorossa.
Olin ihan kuulevinanikin hänen äänensä soljuvana ja kirkkaana korviini. Niin lauloi tyttö kuin mummunsa parhaina kuoropäivinään.
Varmaan kaikki sadat mummit ja paapat, isät ja äidit ja kummit kuulivat oman pikku pilttinsä äänen korviinsa, sillä niin keskittyneitä ja innosta ja ylpeydestä hehkuvia naamoja näin ylt´ympäriinsä.
Oi, kuinka teki mieleni taas kuorolaulantaa harrastamaan, mutta se on mahdottomuus minun kohdallani.
Minun kun täytyy korvakuulolla opetella altto-ääni, joka väri äänensävyssäni on kätkettynnä, enkä enää kuule OIKEIN sävelkulkuja. Minähän, kuten tunnettua, joudun käyttämään kuulokojetta. Kojeeni on kyllä sellainen pikkarainen puoliskan nuppineulan kokoinen mikrofooni ohhuen siiman päässä. Ei siis mikään 1/2 metrin käyrätorven kokoinen laitehäkkyrä.
Nyt kumminkin tämä pikku kuulokojeeni on kahdessa palassa.
Olimme jo eräänä lauantaina viemässä paloja kuulokojekorjaamoon korjattavaksi, mutta huilaavat kuulemma lauantaisin, korjaajat.
Taas saa Magnus selittää minulle kaikki vitsit, joita en maailmalla kuule.

Menimme konsertin päälle Asevelikylään kahville. Lyllan oli vastassa ja volisi jo oven takana niin kuin ei olisi viiteenkymmeneen vuoteen tavattu. Piti äkkiä laittaa ovi kiinni, etteivät naapurit luule, että sitä vedetään hännästä.
Minä keitin kahvia. Kahvista tuli niin laihaa, että Magnus sylki (noin kuvaannollisesti tietenkin) ja sanoi, että mitä ihimeen sakkaanvirutesvettä sen kuppihin on kaarettu?
Eerikki-vävy puolestaan kehui kahvia hyväksi ja sillä sipuli.
Minulla on fiksu, kohtelias, huomaavainen ja komea vävy!

Viime maanantai meni ihmetellessä ja pikkasen paikkoja järjestellessä, koska tiistai oli juhlapäivä. Itsenäisyyspäivä.
Oli pakko hiukan ohentaa ja raivata paikkoja, että tuntuisi itsenäiseltä.
Kaivoin esille itsenäisyyspäiväkynttilän, joka on anopin peruja ja on jo se valkoinen osa kovasti paljon kellastunut.
Suomen lippummekin alkaa olla samalla viisiin sini-KELTAINEN kuin kynttiläkin.
Molemmat pitää ehkä laittaa vaihtoon.
Itsenäisyyspäivänä meillä olikin sitten kahtalajia ohjelmaa:
kihlajaiset ja itsenäisyyspäiväjuhlat Kyrööntalolla.
Kirjoitin rakkautta kihisevän runon nuorelleparille ja kiedoin kihlalahjan läpinäkyvään lahjapaperiin.
Tupaantuliaisiksi olimme hankkineet soman lyhdyn ulkosalla pidettäväksi ja kynttilänkin asetimme valmiiksi sisuksiinsa.
Kihlajaispaikalle tultuamme ihmettelin Magnukselle, että kovin näyttää vaitonaiselta maisema.
Magnus otti vielä kutsuviestin esiin kännystään ja sanoi, notta kuures päivä kello kolome iltapäivällä. Tervetulua, lukoo täs selevästi.
Könysimme siis porstuaan ja koputtelimme oveen. Hiljaisuus tiivistyi, jos mahdollista entisestäänkin.
Menimme äkkiä takaisin autoon ja Magnus otti hipaisupuhelimensa ja antoi kunnon hipaisun sille:
TERVETULOA KIHLAJAISIIMME JA TUPARIIMME 6.2 2012 T: Anthony ja Tii.
Päätin, että en kysy mitään, enkä sano sanaakaan. Mistään. Koskaan.
Sitäpaitsi nyt olisi aikaa hioa sitä runoakin. Yrittää sitä, jos mahdollista vieläkin rakkaudentuntuisammaksi :D
Jätimme lyhdyn verannalle.
Sanomme sitten helmikuussa, että se oli meiltä, ellei sitten tieto leviä sitä ennen.
Menimme "rauhassa" kotiin ja vedimme kunnolla henkeä, sitten karautimme ip-juhliin.
Minulla ja Evellä oli kunniatehtävänä saada lausua runo.
Lausuin runokirjastani Uuden Vuoden juhlarunon. Se sopii mielestäni myös itsenäisyyspäivänäkin lausuttavaksi. Runo kertoo rajoista ja kuntaliitoksista.
Pystyin lausumaan runon yskimättä.
Olen muuten yskinyt niin, että rintalasta on taatusti levinnyt joka suuntaan ainakin kymmenen senttiä.
Olemme itseasiassa yskineet Magnuksen kanssa kuorossa.
Magnus tervehtyneempänä on yskiessään pystynyt jo revittelemään jotain ylimääräistäkin pärskettä ja ähinää joka kiekaisun päälle ja sekös on ottanut minua hermoihin.
Olen karjunut, että yhtään ylimääräistä inahdusta ei sallita. Ainoastaan pakolliset. Kunnon tiukka yskäisy. Ei muuta!
Magnus väitti, ettei hän muka lisää yhtään ylimääräästä pärskähröksiin. Näin hän kuulemma ruukaa aina yskäästä, ku on räkääses lais.
-Pah..hhmmppfff...sanon minä.

Minun oikeanpuoleiseen keuhkolohkoon on pistänyt kaamean kipeästi aina, kun on pitänyt yskiä.
Tuntuu kuin keuhkossa olisi ollut märkivä, verestävä repeämä ja sielä olisi pyöritetty kuumennettua tylsää Mora-puukkoa.
Kerroin nämä tuntemukset vastaanottohoitajalle puhelimessa, kun yritin tilata lääkäri-aikaa.
Ystävällisellä ja iloisella äänellä vastaanottohoitaja kertoi, ettei lääkäri- eikä hoitaja-aikoja ole yhtään varattavissa, saatikka saatavissa. Hyvää päivänjatkoa! Klik!

Nyt ei onneksi enää ota kipeää kun yskii.
Kaitpa ne kaikki märkäpesäkkeet ovat lentäneet aina vastapäiseen seinään yskänröykytyksen aikana :(

Itsenäisyyspäivän iltana ehdin vielä seuroista tultaessa ihailla muutamat hamosetkin linnanjuhlia TV:sta katsellessani.
Kauniita mekkoja oli taas runsain mitoin.
Käskin Magnuksen ostaa oikein painetun Iltiksen seuraavana päivänä, että saan oikein syventyä kaikkiin laskoksiin ja rauhassa miettiä eri volankeja ja plingplingejä, ynnä krumeluureja.
Magnus, ihme ja kumma, suostui tuomaan lehden. Hän sanoi, että teki sen vain ja ainoastaan sen takia, kun olen niin hellunen ja sairas :D
Minun lempparipukuni oli se yksi niistä mustista. Ei ne kaksi tyylikästä mustaa pukua, vaan se dramaattinen ja hörhöinen!
Satuin nyt olemaan aika dramaattisella ja hörhelöisellä tuulella.
Yskittikin niin!

Perjantaina eräs Eerikki-niminen mieshenkilö tuli meille tuomaan takaisin lainaamiansa vanhoja valokuvia.
Samalla hän toi hiukan lisää sukuselvitystietoakin oikein paperille printattuna.
Papereista kävi ilmi, että lähinaapurini ovat minulle sukua. Muunmuassa Huivi on minun niin-ja niinmones serkkuni, samoin aviomiehensä Eerikki.
Usea muukin tämänkyläläinen kiertyy sukujuuristoltaan minuun.
Olen sananmukaisesti palannut juurilleni, kun olen tänne Kyrööhin landannut.
Nyt selittyy sekin, miksi Huivi niin kovasti muistuuttaa tätiäni Aija-Kanitaa. No, totta kai, kun on SUKHUN.

Sunnuntaina olin lausumassa runokirjarunoja Östermyyrassa KL:n joulujuhlassa.
Samalla sain myös todistaa uskostani Jeesukseen. Todistin tällä kertaa jouluiselta kantilta ja lausuin jouluisen "Paimenen Joulu"-runon.
Minulla oli 1/2 litran paksu pakastuspullo täynnä vettä puhujapöntössä mukanani.
Yritin ottaa siitä vesimoukun niin, ettei MUSTAVIINIMARJAMEHU 2010- etiketti näkyisi etupenkkiläisille.
Eihän se etiketti niin paha ole tietenkään. Pahempi jos siinä lukisi jotain KITEEN KOLMASTI KIRKASTETTUA tms, mutta kumminkin. Tuntui se pullo jotenkin harvinaisen pökelöltä :(
(Minun pitäisi muistaa ostaa itselleni joku fiksu juomapullo joululahjaksi).
Tunsin oloni siinä puhujapöntössäja sanoinkuvaamattoman typeräksi ja tolleromaiseksi.
Kärsin tanttaluksen tuskia tuntitolkulla esiintymisen jälkeenkin.
-Miks mä sanoin noin ja kuinken mä lausunu niin...
Siis johtopäätös tästä kaikesta: hyvin pyyhki :D, mutta pyyhkiköön!
Sain 15 kirjaakin myytyä.
Joulujuhlamainoksessa oli ilmoitettu, että tarjolla on puuro ja torttukahvit.
Ensimmäinen tarjontalaji olikin päätetty peruttaa, mutta lehteen se ei koskaan ehtinyt.
Me Magnuksen kanssa kärvistelimme koko aamupäivän pikkuriikkisillä sämpylänpuoliskoilla, että mahtuis mahdollisimman paljon puuroa sitten juhlassa suolenmutkaan.
Hymymme oli varmaan aika väkinäistä, kun juontaja ilmoitti asiasta.
"-Ei se mitään haittaa. Kyllähän pikku torttu aina litraa riisipuuroa vastaa, kuulin ääneni vakuuttelevan jonossa edelläni olevalle.
Päätimme mennä Piikkiin pizzalle.
Magnus2 piffasi, koska kuulemma oli meidän kyydilläkin.(Nielaisu).
Päätin, että ensivuonna, eikä tarvitse olla edes mitkään juhlatkaan, menemme koko lössi pizzalle. Minä piffaan. Bär-Lizzie (Magnus2:n vaimo) toivottavasti ehtii följyyn.

Olen laittanut joulukoristeita kotiimme jo sinne sun tänne.
Siivonnut en ole yhtään enempää kuin sen määrän, josta jo viimeksi kirjoitin. Se ei ole kovin paljoa se.
Alussa olevassa kuvassa näkyvän ison lyhdyn kävin ostamassa lyhtykaupasta viime viikolla.
Toisen kuvan tähtönen on menneitten vuosien satoa.
Led-kynttilä tuikuttaa tuossa vastapäätäni. Sen ostin myös samaisesta lyhtyputiikista.
Se on oikeastaan hautakynttilä. Myyjä opasti ottamaan kannen pois, niin siitä tulee pelkkä kynttilä. Näin tein ja niin tapahtui.
Ei minua hautakaan pelota. Jeesus on kuoleman voittanut!

Nyt on parasta lopettaa. Silmäluomet lerppuvat jo poskia pitkin.
Ja muutenkin, kaikki päivätkin on suurin piirtein (!) käsitelty.

T: Kaisa Puuronen-Ensinkänen
------------------------------
Virsi 30 3: säkeistö
(Illan konsertissa lapsien laulama virsi).

Enkelit ensin paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.

maanantai 5. joulukuuta 2011



Tervetuloa lukijakuntani laajenevaan joukkokuntaan Millan!
Ilahduin ylipaljon, kun kaukonäköiset silmäni huomasivat, että lukijalukumääränumero näytti erimuotoiselta :D
Sydämmelliset ajatukseni ympäröitsevät sinut, kuten tietenkin taas kaikki jo-olevaisetkin lukijani.
Ilman teittiä en kirjoittelisi tänne kosmoseetteriin sananpalastakaan.
Mukavaa oli myös kuunnella yhden lukijani pettyneen höh:höttelyn puhelimessa, kun en ollut jo heti aamusta viikkokatsausta esille läväyttänyt.
(Tämä "pettynyt" lukijani oli tosin Catherine, tyttäreni, mutta kivaa silti kun LUKIJAT kärttävät lukemista.

Nyt istun tässä koneen ääressä kupu täynnä kaalilaatikkoa.
Niin on vatsanahka kireällä, että täin tappais sen päällä, kuten runsaasti käytetty sanonta kuuluu.
kaalilaatikosta tuli oikein hyvää, vaikka unehutin siitä sipulin ja siirapin.
Viimeistä kaalinkupua viedään! Saamme loppupäästä (! vielä änkyrät sopat keitettyä, mutta sitten se on finito.
Hyviä ovat olleet kaalit. Jos joskus vielä kutsu käy, että kyläläiset saavat mennä taas päitä pellolta noukkimaan, haemme niitä kottiskärryllä, eikä vaan kainalossa.
Olen tosin kyllä kuullut, että kaalta ei saa seuraavana vuonna istuttaa samaan paikkaan. En tiedä, olenko kuullut oikein?
Tuleekohan kaalinpäistä jotenkin onttopäisiä suraavana vuonna, vai mikä on esteenä? Etanasodassa henkiinjääneet limanuljaskat, vai uudet, entistä sarvipäisemmät yksilöt? Mene ja tiedä.

Minulla on sitävastoin nupissani hyvinkin kaalinpää-olo.
(Huomaan, että nämä bloggaukset ovat aina samalla sairaskertomuksiakin).
Ellei jalka, niin sitten pää, ellei käsi, niin sitten kinttu.
Minulle on tulossa sama kaamea ysköstauti kuin Magnuksella on ollut jo viikonverran. Hän on joutunut jäämään monesta asiasta sivuun tällä viikolla.
Olemme varotoimenpiteinä yrittäneet olla suudelmoimattakin koko viikon, mutta ei ole auttanut, ei! Tauti pukkaa päälle :(
En kyllä oikeastaan sitä ihmettele, sillä "yskähdykset" ovat kyllä olleet omiaan pitämään naapurin siatkin valveilla suurimman osan vuorokautta ja se yskös-itiöiden määrä, mikä meillä leijjuu, riittäisi tartuttamaan pienen kylän kaikki asukit.

Rintarottinkini on myös niin kipeä, johtuen tosin ihan muusta kuin yskösbasilleista, että kuntosali on parasta kiertää kaukaa.
Jalka on, kiitos kysymästä, ihan kunnossa VIELÄKIN.

Kuten kaikki muistatte olin päättänyt maanantaina lähteä Nikolainkaupunkiin ja niin myös tapahtui.
Kaikki asiat Kyrönmaalla hoidettuani, minulla jäi vielä aikaa piipahtaa Maikun ja Eerikin tykönä odottelemassa taajamajunan saapumista.
Junamatka sujui totuttuun tapaan peljätessä.
Kuinkahan seuraava matka sujuu, kun kyseessä on Bendoliino. Rata on sähköistetty ja ihan valmis.
Bendoliinot ajavat kuulemma 220 kilomeeteriä tunnissa.
Matka Tervikseltä Nikolaistaadeniin huitaistaan siis about 5,5 minutissa. Siinä ei kerkeä Raamattua väskystä esiin vetäistä, saatikka ohivilistäviä tolppia laskeskella.
Magnus yritti rauhoitella minua sanoen, notta ei ne saa niin kauhiaa vauhtia tällä välillä ajaa ja pitäähän Laihialla välillä pirättääkki. Satasta korkeentaan saavat pyyhkäästä menöhön ja silloonki käsi jarrun päällä valamihina.
Minä en usko Magnuksen vakuutteluihin.
Varmasti kuljettaja antaa kunnolla tolloa, ainakin jos ollaan myöhässä aikataulusta (kuten joskus on kuulemma päässyt käymään).
Annan sitten seikkaperäisen selostuksen ensimmäisestä matkastani, kun sellaisen teen.(Juhani Ah...Kaisa Jouppi: Sähkörautatie ).

Löysimme kuin löysimmekin Aija-Kanitan kanssa Bärttan, jonka tykönä olimme päättäneet vierailla.
Juttelimme vanhasta kunnon Huutoniemestä ja menimme läpi kaikkia tärkeitä asioita elämiemme varsiteiltä.
Lupasimme vierailla toistekkin.

Maanantain kohdalla minulla lukee H-lääkäri, jota seikkaa hirveästi ihmettelen. Joka ainoa leego suussani on krassattu ja suussapysyväksi havaittu ja laskukin on maksettu.
Minkä ihmeen takia olen kirjoittanut H-lääkäri kalenteriini?
Yksi selitys on, että olen kuljeksinut taas unissani.
Olen samalla nähnyt painajaista purukalustostani ja kirjoittanut kalenteriin muistutukseksi mennä vinkumaan porsliinipäällystä maissinjyvösiini...
No asia selvisi: minulla on kalenteri auki kesäkuun kohdalta.
Taidan mennä tässä kohtaa kahville. :(

Tiistaina oli joulu-suursiivouksen alkupamaus!
Siivosin sinisen keittiökaapin pikkukaapit (2kpl) ja saman kaapin oikeanpuoleisen laatikon (1kpl).
Kaapin päältä otin kaksi maitokannua (vanhaa ja vain koristekäytössä olevaa) ja putsasin niiden sisustat juhlallisesta pölykerroksesta ja kahdesta karpäsenraadosta.
Siinä kaikki meikäläisen SUURsiivous siltä päivää.

Keskiviikko-illalla oli Maaseutunaisten joulujuhla kotiseututalolla.
Paastosin melkein koko päivän. Mitä nyt pari riisikakkua nakersin kengänpohjallisjuuston kanssa. Kengänpohjallisjuusto= vähärasvainen juusto).
En kyllä taaskaan jaksanut syödä niin paljoa kuin olin kotona pitkin päivää haaveillut.
Lanttulaatikkoa ja lohta kävin kuitenkin santsaamassa, vaikka edellisestä nielemästäni lohenpätkästä näkyi vielä pyrstönpätkää suupielessä.
Väkersimme sitten illan päätteeksi askartelutehtävänä ruusuja paperinarusta.
Kaksi ruususta on juvattuna alun toisessa kuvakkeessakin. Aion teipata ne joulukuuseen koristeeksi ikkunanpuoleiselle teko-oksalle.
Toisessa kuvassa näette 45 vuotta vanhan mukin (häälahjamme).

Torstaina meillä oli Kirjaston Runopiirin joulujuhla.
Meitä oli tasan kolme koolla: Kylli, Eve ja minä.
Joimme pumppupullollisen kahvia, söimme torttuja ja lausuimme toinen toisillemme runoja.
Meillä oli niin viehättävää, että olimme huomaamattamme yli ajan siinä kirjaston tilassa, joka meille on aina torstaisin varattuna 1 ja 1/2 tiimaksi.
Minä jäin kirjastoon lueskelemaan lehtiä mennäkseni sitten viideksi kuntosalille.
Minun täytyi melkein joka punnerruksen jälkeen mennä hörppäämään vettä. Onneksi salilla on kertakäyttökupposia ja vettä lorisee kraanasta.
Ihmettelin siinä vettä lutkuttaessani, että kuinka sitä ennenvanhaan ollenkaan pärjättiin?
Lapsena, kun menimme Ahvensaareen uimaan (5kilometrin päähän kotoamme), niin ei meillä ikinä juomista mukana ollut.
Tai, no joskus oli juhlaa, kun oli oikein punaista vadelmalimunaadia pullo ja kioskista ostettiin lämmin sika (siis pulla).
Kyllä uimisen päälle tietysti maisemat hiukan silmissä pyörivät, kun illalla vedestä sannalle noustiin.
Aamusta iltaan liottiin meressä.
Sekin ehkä auttoi janoon, kun arviolta 600 kertaa hörpättiin vahingossa sitä merivettä kitusiimme ;)

Perjantaina oli plättipäivä. Suursiivouksen jatkamiseen en uhrannut ajatuksen häivähdystäkään, kuten en mihinkään muuhunkaan.

Lauantaina meillä oli Vähänkyrön Merikaarrossa Naisten kesken Iltapäivä.
Meitä naisia oli siellä "kesken" aika niukasti.
Se ei tietenkään menoa haitannut.
Runonkin onnistuin lausumaan kuin Ella Eronen konsanaan.
En tarkoita, että niin kauniisti, vaan että kieleni ei tarttunut mihinkään ja sylkyäkin olisi riittänyt, vaikka koko repertuaariini.
(Ella Erosella ei ollut näitä vaivoja. Siitä onnahtava vertaukseni).

Toin pari englanninlakritsipussia kotiin. Koska niistä ei ollut kuin muutama syöty (syöjien niukkuuden vuoksi) niin Magnus sai aikamoisen kasan nautittavakseen.
-Kylloli makoosia, loihe hän sanomaan otsanahka rypyssä kun karkit olivat loppu.
- Kyllä 400 grammaa karkkeja yhteen rytkyyn maistuu pakostakin pikkasen MAKOOSALTA, vastasin minä.
Minä en pidä engl. lakritsoista muuta kuin niistä pyöreistä, joissa on sellasta sinistä pientä pallukkaa ylt´ympäriinsä.
Syön ne aina itse kaikki.
Magnukselle yritän aina vakuuttaa, että ne on kauheen sitkeitä.

Sunnuntaina menin yksin kirkkoon, kun Magnus ei voinut tulla sinne "yskiä köykyttöhön".
Oi, miten suloisen ihanaa oli kirkossa olla! Saarna oli valtavan hyvä ja virret ihania Adventti-ajan virsiä.
Lisäksi oli vielä ehtoollinen.
Kyllä minä ny taas kaikkia kehoitan kirkkotien ottamaan vakantti kulkureitiksi. Jumalanpalvelus tekee hyvää!!!

Illalla asetuin katsomaan sitä Tanssii...jne.
Oikea pari voitti. Olin tosi iloinen, koska tämä nimenomainen pari oli lempparini alusta alkaen. Viivi on sitäpaitsi ihan kummityttömme näköinen ;)

Vivianni (9v) oli voittanut lauantaina hopeaa vapaaunnissa.
Vahinko, kun emme päässeet hurraamaan altaan viereen.

T: Kaisa Sini-Pyöröpalluke
------------------------------------------
Psalmi 106 jakeet 1-4

Halleluja! Kiittäkää Herraa!
Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
Kuka voi sanoiksi pukea Herran armoteot, kuka voi häntä kylliksi ylistää?
Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti,
jotka aina tekevät niin kuin oikein on.
Herra sinä olet armollinen kansallesi-
muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi.