maanantai 26. joulukuuta 2011


Sama näkymä sisältä- että myöskin ulkoapäin on näissä kuvissa.
Sisäkuvassa pyydän huomioimaan pöydällä olevan poppanan.
Olen siitä varmaan pitkät kirjoitukset joskus ennenkin jo pitänyt, mutta en silloinkaan turhaan.
Kyseessä on K.Joupin ensimmäinen omitekemä poppana. Omitekemiä poppania on kaikenkaikkiaan kaksi ja jäävät myös ainoina kappaleina maata kiertämään. ni

Kirjoittelen blogikuulumisia täälä laajojen lakeuksien keskellä myrskyn tyrskeessä ja auringon runsaassa kilossa.
Charles silmäili herättyään (klo 12 päivällä) ikkunoista, että ovatko kaikki puut ja katot paikoillaan.
Niin on kovasti myrskynnyt näilläseuduin kuin myös jokapaikassakin myös muoalla, Ruotsia myöden.
Kyllä ne olivat paikoillaan. Puut, pensaat ja katot.
Näillä selkosilla puut ovat tottuneet tuiskuihin ja tuuliin ja ovat siksi ulotuttaneet juurensa varmaan kilometrin syvyyteen. Ennemmin irtoaakin varmaan pätkä peltoa niiden ympäriltä, ennenkö itse katkeavat.
Ai siis, enkö muista sitä pihakuusemme rytkähtämistä tässä taannoin?
Totta kai muistan, mutta JUURET JA PUOLI PUUTA jäi silloinkin paikoilleen!
Yöllä peltikattomme kumisi ja löi louskua niin, että ajattelin, että lentoon lähtee koko rintamamiestalo. (Kattohan ei irtoa. Sen on kulloinenkin porukka jo 60 vuoden ajan saanut tuta. Sellaisilla nauloillakin kiinni jyltättiin, että ratanaulatkin ovat kuin nuppineuloja rinnallansa).

En nyt kovin pitkään häiritse satunnaisten, enkä vakinaisten lukijoitteni aikaa jatustelemalla paljoakaan menneen viikon tekemisistäni.
Osittain vaitonaisuuteni kyllä johtuu siitäkin, etten tehnyt oikein mitään.
Magnus siivosi ja paistoi taateli-ja sokerikakun.
Minä kurotin eräänä päivänä pölyhuiskua korkealla riippuvaan hämähäkinseittiin, mutta en ylettynyt.
Jäi huiskun ja seitin väliin 5 ja 1/2 senttiä (juuri se määrä, jonka vuosien mittaan olen luhistunut kasaan).
Magnus huitaisi verkot veks.
Perunalaatikkoa en sitten taaskaan tehnyt, vaikka kovasti uhosin.
Tänä vuonna oli todella lähellä, että porukka olisi saanut perunaloodaa. Minulla oli valmiina jo hyvät tarvittavat aineetkin: edellispäiväistä muussia.
Ajattelin, että lätkäisen sekaan siirappia, kermaa ja suoloja ja thats´it!
Aattoaamuna googlasin kohdasta IMELLETTY P-MUUSI.
Paistoaika olikin 3 tiimaa (oliko se vielä enemmänkin, en muista, koska järkytyin niin kovasti).
Haloo! Silloinhan meidän tulee istua jo ruokalaput leukojen alla pöydässä.
Päätin, että ensi vuonna sitten yritän uudestaan ja ihan oikeaoppisesti alusta alkaen. Ei mitään valmiita, kerransyötyjä muusseja.
Lanttulaatikko ja porkkanalaatikko sensijaan onnistuivat tavanomaisesti: söikin niitä, ennenkö turpiinsa otti.

Jaoimme joulun traditioita jo aatonaatollekin: saunoimme ja söimme riisipuuron, ettei olisi aattona vaivoina ;)
Sain myös lahjat paperoitua aatonaattona, joka homma on aina aattona kiireessä räpelletty muutamaa minuttia ennen Nikolainkaupunkiin lähtöä.
Paperointi-teipperöinti sujuikin sutjakkaasti.
Teippi ei takkuuntunut melkein kertaakaan, eivätkä joulutähtipaperit repeilleet.
Magnus onneksi muisti vävymme vakantti joululahjankin, Kallen kaviaari tuubin, jääkaapissa ja paperoitsi senkin mukaan lahjapussiin.
Melkein aina olenkin saan...öh joutunut syömään kaviaarit itse, kun on tuubi unehtunut jääkaappiin.
Kerran muistin vasta kesällä ostaa tilalle uutukaisen tuupukaisen.

Kinkku piti myös laittaa tulikuumaan vesiämpäriin, että sulaapi. Olin ollut jälleen kerran hiukan myöhään asialla.
Äkkiähän tuollainen 4 kilon palanen sulaa ei senpuolen.
Ostin oikein viljapossun palasen ilman luuta ynnä muuta ylimääräistä.
- Miksi tässä on erivärisiä paloja?, kysyi Joonathan tarkastellen lautasellaan sentin etäisyydeltä 2:n euron kolikonkokoista kinkunläimärettään.
- No se on koottu eri paloista possun eri kohdista, vastasin minä käännellen lautasenkokoisia kinkunsipareitani pmalla lautasellani.
- Niin, ja ne eriväriset palat on liimattu kiinni toisiinsa, Charles vastasi vettä myllyyn tapansa mukaan lisäten.
Onneksi asia unohtui.
Itsekseni mietin, että mistä ne tummat palaset tosiaan olivat ja mistä sitten taas ne ihan valppaat?

Tänä vuonna tapahtui niin, että Jouluevankeliumin luvusta käytiin oikein kiistaa, kuka SAA lukea.
Oi, miten se lämmitti vanhaa ja väsynyttä sydänalaani.
Joonathan sai tietenkin lukea tällä kertaa, kun Vivianni luki viimevuonna.
Magnus kertoi, että televisiossa oli haastateltu tavallisia kaduntallaajia ja kysytty, luetaanko heidän kodeisssaan Jouluevankeliumi jouluna.
Magnus pahkulootti, ku yks viirestä sanoo, nottei lujeta.
- No mehän olisimme olleet sellainen yksi viidestä-perhe, jos 25vuotta sitten olisi joku kysellyt.
-Niin olisimmaki, myönsi Magnus.
Tosiasiassa meillä ei pyhitty jouluisin edes pölyjä Raamatun kansista, saatikka mitään evankeliumeja...luettu.
Koulussahan evankeliumi onneksi kaikui väkevänä silloinkin, kuten ilokseni tänäkin Jouluna sain kuulla ja nähdä koulussa tapahtuvan.

Aattoiltapäivänä lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Menimme hautausmaan isoon siunauskappeliin Jouluhartauteen. Pappi (Charlesin rippipappi muuten) puhui tosi hyvin. Joulun Sana, Jeesus Kristus. Lohdutus, Toivo ja Turva.
Juuri tähän ankeaan maailman aikaan sopiva sanaa. Kiitos vaan tälle papille, jos sattuu tätä lukemaan ;)
Hartaudessa soitti viulua pikkuinen poika.
Hymyilytti pienen miehen esiintyminen. Reippaasti vaan, vaikka sävelet joskus hiukan karkasivatkin :D
Luulen, että tästä pojasta vielä kuullaan!
Kiersimme haudoilla laittaen kynttilöitä palamaan ja muistellen rakkaita omiamme.


Hautausmaalta ajelimme Asevelikylään.
Joimme kahvit ja söimme näkinkenkäsuklaadia ja päätimme, että Magnus saa luvan mennä pukemaan j-pukin vermeet niskaansa.
- Onko klasit ja tekonenä paikoollansa, ku minen näje mitään?, kysyi pukki alakertaan kongottuaan.
- On ne paappa ihan hyvin, sanoivat lapsukaiset.
-Nenästä en huomaa mitään eroa,yhtä kookas, kuni tähänkin asti. Silmälasit ovat kohdallaan. Nenähän on sitäpaitsi kiinni noissa rilleissä, vastasin minä kiltin vaimon tapaan kuuliaisesti.
Vivianni, Joonathan ja Lyllan auttoivat "huanonäkööstä" pukkia lahjojen jakamisessa.
Lyllan lopetti auttamisen välittömästi omat lakritsipötkö ja puruluu-lahjansa saatuaan.
Minä sain lahjaksi superlightlift-hypermegarasvaa (itseostettu), tyynyn ja vihreät huovutepompulahelmet.
Muitakin lahjoja sain ainakin 3, mutta en niitä nyt käy luettelemaan ajan- ja tilanpuutteen vuoksi.
Lahjonnan ulkopuolella sain tuubihuivin :D

Sitten vaihteeksi söimme.
Vivianni kysyi, että miksei pöydässä ole lanttulaatikkoa.
Hänelle opetettiin hieman suvun syömiskäyttäytymistapoja:
Myöhäisillan pöydässä on VAIN lohta, kalkkunaa, salaatteja, metwursteja, juustoja jne,jne,ei mitään lanttulaatikoita enää!

Illalla ajelimme hitaasti kotia kohti.Kohti Hälvää.
Tähtitaivas kaartui kirkkaana päidemme yllä, tuuli taivutteli pihakoivua ja ihkauusi kynttilälyhty kalisteli kylkeänsä hiljakseen heinäseiväsaitaa vasten.
Navetan likaisten ikkunoiden takaa välkehtivät kodikasta valoaan kynttelikköjen himmeä tuikinta.
Sisällä tuvassa vastaamme löyhähti lämmin (26 astetta) vastaantulotuulahdus.
Pikkuruiset ledlamppuset tuikkivat siellä sun täällä, pöydillä ja hyllyillä, antaen aika luonnollisentuntuisen luulemuksen aidosta kynttylän liekkisestä.
Minä en mennyt nukkumaan.
Jouluyö on liian suloinen nukkumalla pilaamiseen.
Sensijaan nuokuin tuolissa kuusen katveessa ja luin jotain kirjaa.
Luin, mietin ja nukahtelin.

Mielenkiintoinen jouluraportti on nyt lopuillaan "valitettavasti".
Hyvää Joulunaikaa edelleenkin kaikille lukijoilleni.
Kiitos myöskin blogiini laitetuista joulutervehdyskommentsuuneista :D
T: Kaisa Selkämono-Tummung (uudessa sukuselvityslistassa esiintyviä sukunimiä).
--------------------------
Jesaja 9, 1-5

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi, niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.
Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.
Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvonantaja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä,
Rauhan Ruhtinas.

8 kommenttia:

pau kirjoitti...

Onnellista joulunajan jatkumoa täältä Kyyhkytuvasta, jossa tuuli narisuttaa ikkunalautoja, mutta sisällä on mukavaa. Juuri tällä hetkellä kukaan ei edes oksenna, joten senkin puoleen on rauhallista.

On vietetty synttäreitä, paitsi Jeesuksen, myös Arin, kihlajaisia, joissa tavattu uutta sukua ja puhuttu jo häistäkin sekä tosiaan oksenneltu ja ripuloitu, paitsi minä en, vielä.

Joten tästä on hyvää jatkaa vuoden loppuun ja aloittaa uuttakin, jos Herra sen meille suo.

Tässä toivossa mars eteenpäin :)
Siunauksin, ystävä!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Tuuli narisuttaa, tai paremminkin paukuttaa ja jymyttää täälä meidänkin pikku tupasessamme niin, ettei paljo koskaan ennen.
Sähköt olivat aamupäivällä vähänaikaa pimeenäkin.
Mutta meillä ei ole hätää, kun on puuhella ja pönttöuunilämmitys :)

Vai sellainen röppöri teillä sielä jyllää?
Toivottavasti ei iske sinuun, eikä Ariin. Rikä tietenkään enää muihinkaan.

Hyvää tämänvuoden jatkoa teille kans ja Jumalan huolenpitoa.

Rosina kirjoitti...

Olipa oikein miesten myrsky! Tapanin ja Hannun. Vielä yöllä kuuntelin kun tuulenpuuskat helisyttivät ikkunoita.
Meidän puolemme Pohjanmaata säästyi kuitenkin isommilta sähkökatkoilta ja vahingoilta.
Minkähänlainen vuosi on tulossa, siis säiden osalta?

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Ensimmäistä kertaa kyllä oikein hirvitti myräkkä.
Peltikatto sitten kans osaa pitää elämää "tunnelmaa" lisätäkseen.
Onneksi näillä mailla on opittu rakentamaan tupaset ja talot ilmoja myöten.
Eri asia, jos puut päälle kaatuu.
Minäkin vähän mietin mimmoset yäkkärit laitan päälle,kun menin nukkumaan ;) jos nimittäin tulis äkkilähtö!
Nukahdin kuitenkin aika autuaasti ja äkkiä ja aamulla oli jo sees.

isopeikko kirjoitti...

Ihan tuli nälkä kun luki riisihutusta ja sianjalanpalasista. Vähän aikaa sitten ne keksivät sellaisen liiman, jolla voi liittä eri ruhonosia yhteen.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Mietityttää pikkasen, että mitähän liimaa se oikein mahtaa olla?
No, onneksi ei varmaan Erikeeperiä.
Joka tapauksessa lihat ja liimat ovat nyt jo paremmassa tallessa.
Mahottoman hyvää oli ja ensivuonna hankimmekin parikiloa suuremman kaikaleen!

pau kirjoitti...

Onnellista ja runollisesti menestyksekästä uutta vuotta rakkaalle Kaisalle sekä Magnukselle, ynnä Charlesille ja Catherinen poppoolle samalla iskulla :D

Mahataudit ohi, sillä nuoriso hajonnut omille teilleen. Ari kuumeili illalla, mutta kiitos Jumalan, oli päivällä kunnossa kun soitin, joten vuosi on alkanut mukavasti!

Jumalan runsasta siunausta kaikille osapuolille, myös peikoille ihmisten lisäksi ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kiitos toivotuksista.
Catherine pyysi puolestaan kiittämään toivotelmista ja pyysi myöskin Hyvät Uudet Vuodet poppoonsa ja itsensä puolesta takaisinpäin lähettämään!

Runsainmitoin kirjallista taitavuutta sinulle ja Arille myös siunausta ja taitoa antamaan inspiroivia vinkkejä.
Olkoon vuos 2012 kaikin puolin hyväskäinen!