maanantai 26. elokuuta 2013

Historian havinaa



Ylimmäisen kuvan tuolissa istuskeli Ludvig Runeberg mökillä ollessaan.
 Kyseisen mökin nurkassa tuo tuoli on tälläkin hetkellä. Siihen olisi ollut soma istahtaa itsekkin, kun taannoin mökissä piipahdimme. Olisi voinut kuvitella olevansa herra Runeberg, tai no...Fredrika ja ajatella kaikkea ylevää ja seesteistä.
Tuolille istahtaminen  oli kuitenkin ymmärrettävistä syistä kiellettyä.
Eihän minkään jakkaran kintut kestäisi satojen istujien painoa vuosisadasta toiseen.

Tuohon keskimmäisen kuvan kiikkustooliin sen sijaan istahdin.
Siinä on vaarini Kalle Kustaa Wirtanen aikoinaan kiivaasti kiikutellut ja suunnitellut kaikkea erinomaista ja erikoista asuinsijansa edistyksen eteenpäinviemiseen.
Kuten esimerkiksi tuon mankelin, jonka näet alimmaisessa kuvassa.
Otin muutaman hartaan keinahduksen ja muistelin Kustaa-vaariani.
Muistelin, mitenkä hän meille kylään tullessaan lauleskeli  "minä pieni paimenpoika lentohon en pääsekkään. Tänne, tänne jäädä täytyy kylmähän ja ikävään... (tai jotenkin noin ne sanat meni).

Mutta nyt sitävastoin on ehdottomasti fanfaarin aika!!! (Iloista, kuuluvaa ja rytmikästä torven toitantaa):
Minttu on liittynyt sankkaan lukijakuntaani! :D
Ilokseni jälleen kerran huomasin lumeron muuttuneen yhden pykälän suuremmaksi.
Tulin tapani mukaan hyvin onnelliseksi. Niin Mintusta kuin myös taas teitistä kaikista.
Teidän ja heidän, jotka lukevat, mutta eivät ole numeroinnissa (!) mukana, jaksan näitä ylen "mielenkiintoisia" juttuja skriivailla.

Nythän on niin, että facebookki imee aikalailla mielenkiintoja ja mehuja puoleensa.
Olen käsittämättömällä innolla kirjoitellut päivittäin about satakunta (pikkasen jos liioitellaan) kommenttia joiden kuiden kavereitteni  sivustoille ja seinille.
Muutaman kerran on nyt käynynnä niin, että omasta mielestäni huikaiseva kommentti on vastaanottajan taholta POISTETTU. Olen siitä melkoperäisen varma.
VOIHAN tietysti olla niinkin, että en ole koskaan painanutkaan "lähetä ihku upea kommentsuunisi eteenpäin"-nappia, mutta enämpi kyllä luulen, että ei näin. :(
Ikinä en kirjoita mielestäni mitään ilkeätä tai sopimatonta. Pois se minusta.
Ehkä joku ei ymmärrä outoa huumorintajuani ja poistaa raivoissaan kommentin sen takia.(Epätietoinen niiskaus).
Tänään olen kulkenut siipispankka maata vinistäen, kun olen murehtinut asian päältä.
Voi olla, että joudun hillitsemään kommentointi-innokkuuttani aika tavalla.
Sitten murehduttaa myös se, ettei ole ehtinyt kommenteerata blogeja, joita aina säntillisesti kävin kommenteeraamassa.
Ehkäpä pian koittaa taas se suloinen aika, että paneudun vaan blogiklubiin facen tilasta. Mene ja tiedä.
Ehkäpä tämä bloggailu&facebookkailu on sittenkin liian vaativa homma meiksille.

Aloitin tämän maanantaisen mhvv:n kirjoittamisen hyvissä ajoin heti alkuillasta.
Tovi meni siihen, kun yritin listiä kaikki 39 kärpästä, jotka olivat tunkeutuneet sisälle huumaavan hajun vetäminä.
(Huumaava haju: vastaleivotun sämpylän ja ruisleivän tuoksu).
Sainkin lätkittyä n. 9 kärpästä ja muut 30 ovat menneet nukkumaan ilmeisesti, kun niitä ei näy.
Ei kyllä ole ikäväkään, ei sen puolen.

Edessäni on kupponen jäähtynyttä kermakahvia ja tietenkin kalenteri.
Kalenterissa on vain kahden päivän kohdalla merkintä. Merkinnät ovat: vaari, Tipsu ja Andy.
On kyllä muinakin päivinä tapahtunut kaiken näköistä, mutta keskityn aluksi tuohon vaari-merkintään.
Tiistaina meillä oli sanoinkuvaamaton ilo ja onni päästä käymään paikalla, jossa vaarini eli ja vaikutti 10 vuotta elämästään.
Saimme koluta talon, jossa vaarini asui, läpikotaisin vinttiä myöden.
Saimme myös ottaa valokuvia ja kuulla hyviä muisteloita hänestä.
Talossa samaan aikaan asunut miniä kertoi sydäntälämmittäviä asioita vaarista ja sain ikäänkuin tutustua Kustaaseen uudestaan.
Lopuksi ajelimme Ewen ja Mathewin kotiin syömään maailman parhaita sämpylöitä ja grillimakkaroita.

Perjantaina oli Andyn ja Tipsun hääjuhla.
Heidät vihittiin juhlallisesti Isonkyrön vanhassa kirkossa (se on vuonna 1304 ylösrakettu).
Hääjuhla oli nuorisoseuralla.
Minä olin aikonut saada varteni kavennettua sen verran, että olisin mahtunut Ellokselta, 2 vuotta sitten, tilaamani pitkän juhlamekon mahtumaan ylleni. En saanut.
Mekko on nyt Nikolainkaupungissa eräällä kirpparilla myynnissä 10 euron pyyntihinnalla.
Kirjoitin hintalappuun vapisevalla käsialaalla UUSI. 10 euroa, mutta pakko oli muuttaa merkintää.
Olin nimittäin leikannut niskalapun kläningistä ennen päällekiskomista jo silloin, kaksivuotta sitten. Silloin se ei mennyt kaulasta alaspäin ollenkaan.
Kädet ylhäällä oli pakko huutaa Magnusta apuun, vaikka en ollut aikonut näyttää hänelle koko kläninkiä.
Nyt hame meni sentään päälle, mutta vetskari jäi 30 senttiä raolleen. (Hengästynyttä reuhdontaa).

No eipä hätää. Minullahan oli se viimevuotinen leppäkerttupusero, joka oli ylläni Leenun ja Herbertin häissä.
Se mahtui hyvin nyt, kun olen laihtunut jokusen kilosen. Ja totuuden nimissä, kyllä siinä on väljyyttä niin paljon, että sumopainijakin saisi ainakin olkapäät peittoon.
Leppäkerttupusero oli muutenkin kuin piste iin päälle, koska silmänmunosenikin olivat kuin leppäkertut (ilman pilkkuja).
Catherine luuli, että olin valinnut juhlameikikseni punaista kajalia.
Onneksi silmät ovat alkaneet toeta. Ihan vaan sellaisilla silmätipoilla, joita saa ilman reseptiä apteekeista. Kotelon kyljessä on punainen silmä.

Paitsi hääjuhlaa, niin meillä oli juhlaa, kun saimme pitää Äkkua ja Tytti Tylleröä  yövieraina.
Ruotsinmaaltakin meillä piipahti vieraita. Tai tuttujahan kaikki olivat.
Joimme kahvit Vilpolassa ja yritimme selittää Litze-Lotzelle, mikä on pikkupossukaukalo, salaojamittatikku, maitosihvilä ja sähköpaimen. Kaikki Vilpolan rekvisiittaa.
Luulen Matthewin onnistuneen selityksissä, koska Litze-Lotze nyökkäili ymmärtäväisesti.

Magnus oli leiponut Litze-Lotzea silmälläpitäen gluteenittomia hätäprätiköitä.
Ne onnistuivat niin hyvin, että Magnus sai kirjoittaa parta tutisten reseptin vieraiden mukaan Ruotsinmaalle vietäväksi.
Ans kattoo, tuleeko hätäprätikästä Köpingin kansallisnisu, kuten täällä Isossakyrössä on pakannut käymään.(Tietenkin Isonkyrön kansallisnisu).

-Sano HÄTÄPRÄTIKKÄ! sanoin minä Litze-Lotzelle, (Litze-Lotze on aito ruotsinmaalainen). Hän vain hymyili arvoituksellisesti.
-Kyllä se sana vielä sieltä putkahtaa, tiesi Mathew. Litze-Lotze oli eräänkin kerran sanonut ilman edelläkäypää varoitusta, että ÄLÄ HÖPÄJÄ!

Nyt tämä frouva lopettaa höpäjämisen ja kipaisee vintille ja vetäisee nahkat silmien eteen.
T: Kaisa Höppänder-Nahkala

----------------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 35-38

Anna minun kulkea käskyjesi polkua, siitä minä saan ilon.
Taivuta sydämeni liittosi puoleen, oman voiton pyynnistä ohjaa se pois.
Käännä katseeni kauas kaikesta turhasta, anna minun elää ja kulkea sinun tietäsi.
Tee myös minulle se, minkä olet luvannut tehdä kaikille, jotka sinua pelkäävät.
-Kyllä se sana sieltä vielä löytyy.

maanantai 19. elokuuta 2013

Myöhäistä raportointia




(Leukoja repivä haukotus)
Myöhäiseksi meni raportsuunin kirjoittaminen, vaikka kirkolla (Nikolainkaupungissa) eilen uhosin, että heti aamusta alkaan suoltamaan tekstiä.
Mitä vielä! Aikaa alkoi somasti  heti aamusta kulahtamaan ensiksi kulttuuriohjelman (Lemmen viemää) parissa, sitten makkarasoossin teossa, sitten kauppapuodissa, sitten siivoskellessa ja sitten mustikkapiirakan väännössä.
Loppuilta kului ihastuttavasti vieraiden kanssa rupatellessa.
Vieraat olivat osaksi ihan Ruotsinmaalta saakka (Litze-Lotze ja Matthew), osaksi ´Tervajoelta (Eikku ja Eerikki).
Eikku ja Matthew ovat Magnuksen sisaruksia.
Oi, miten ihailin ja haikeana katselin, kuinka sisko ja sen veljet keskustelivat ja menneitä muistelivat.
Minun ainoa veljeni, Herbert, ei ole enää elossa. Siskoa ei minulla ikinä ole ollutkaan.

Kannoimme Magnuksen kanssa tarjoilun Vilpolaan.
Siellä me lukuisten kärpästen ja hämmähäkkien suhinassa ja pörräyksessä nautimme kaffia ja hätäprätiköitä vieraiden kaa.
Jäätelöä söimme litranverran.
Olisi minulla ollut enempikin, mutta kukaan ei halunnut.
Setvimme syötyämme Vilpolan tilpehöörit yksi kerrallansa ja perinpohjaisesti läpi.
Vilpolassahan sitä tilpehööriä löytyy piisalle asti.
Mm. pikkusikojen syöttökaukalo, hevosen länget, sähköpaimen ym. ym.
Hiljaisesti olen kyllä päättänyt, etten seinille sinne enää mitään ripustele, enkä lattioille asettele.
Liika on liikaa, vaikka olisi komeaakin rekvisiittaa.

Noissa ylläolevissa valokuvissa, jotka on otettu  Vanhan kirkon kupeessa olevasta "Varoon talosta" on muuten sellaiset mööpelit ja kalustukset ja tilat, mistä minä tykkäisin.
Magnuksen alinomaiseksi kummastukseksi.
-Kuinka voi joku olla nuan vanhanaikaanen makunystyrööltänsä? hän ihmettelee.
-Minä en pidä sellaisesta modernista, teräksisestä  keittiölookista, selitän minä uskollisesti, ynnä kärsivällisesti.
Noh, minulla ei tuollaisia  lempparitiloja, eikä kalustusta ole, eikä liioin sellaista toisenlaistakaan.
Meidän Letkutievarsikeittiössämme on tiskikaappi, pari mattoa, hella, piisinotta, pöytä, puusoffa ja muutama tuoli ja parit kaapit. Piste.
Luulen, että ottaisin vinkuen teräskeittiön, jos siihen olisi mahdollisuus. Eikä puhettakaan mistään "ruumishuoneen pesuosastoista" muistuttavasta köökistä.
Luulen, että perimmäisenä pointtina on "happamia ovat"-syndrooma.

Olimme kesä&syysretkellä Pietarsaaressa lauantaina.
 Minä Magnus ja 13 muuta innokasta ihmistä.
Kyseessä oli, mikäs muu kuin Kristillisdemokraattien Isonkyrön osaston ystävät ja kylänmiehet.
Lähdimme matkaan Pärskeen (Isonkyrön uimahallin nimi) kohilta aamulla kello 9.
Pietarsaaren torilla autoomme astui opas, joka viittoili kuljettajaa ensin kirkolle.
Linja-auto pysähtyi kirkon parkkipaikalle. Sen alle oli haudattu monta väärintekijät ja muutakin elleskaappia tehneet rikolliset.
Tuntui oudolta seisoskella jonkun haudan päällä. Näin se kumminkin ennenvanhaan meni.

Sitten ajelimme Runebergin kesämökille. Kovasti siellä vaatimattoman mökin seinien sisällä tuntui historian havinata. Jos olisin muistanut yhdenkin virren, jonka Runeberg on sanoittanut, niin sekin olisi taatusti soinut mielessä.
Napsin runsaasti kuvia, mutta Magnus ei enää tänään illalla myöhään jaksanut laittaa niitä koneelle.
Tosin en kyllä pyytänytkään, mutta sitähän osaa jo lukea toisen ajatuksetkin 47 avioliittovuoden jälkeen ja tietää kysymättä ja kuulematta vastaukset.
-Minen jaksa enää alakaa kuvia koneen alapuumiihin syättelöhön, Huamennon uusi päivä ja uuret kujehet!
Olen satavarma, että vastaus olisi ollut tämä, vaikkahan avioliittokursseilla olisi sanottu mitä.

Syömässä kävimme Heinätorilla.
Tarjolla oli riistasoosia (hirveä kuulemma) ja salaatteja jos mistä sortista. Suloinen marenkitorttu kahvin kera kruunasi atrian.
Yhtäkään pupenoa ei olisi enää mahaani mahtunut noustessamme ruokapöydästä.. Söin varmaan kokonaisen hirven takareiden ja osaa etureittäkin. Myös torttua tuli massutettua aikamoinen äylämä.
Hirvenliha maistuu hyvältä, samoin jänis, poro, sorsa sunmuut riistaruoat.
Niitä on vaan niin vaikea hankkia, tai siis pyydystää.
Jos niistä olis sapuska meikäläisen laitettava, niin ylipaino-ongelmat olisivat poispyyhkäisty. Edellyttäen tietenkin, että voi, sokeri ja jauhot olisivat kortilla.

Ilma oli kesäretken aikana sateinen. Toiset lähtivät kävelemään ja katselemaan paikkoja.
Minä istuin minibussissa kuin sappitatti. En ole järin innokas auringonpaisteellakaan LIIKKUMAAN, saatikka sateella.
Autossa elämä kyllä säteili. Oli hyvää juttuseuraa ja Magnus haki jäätelötötterökojusta minulle rommirusinajätskin. Rommirusina on parasta.

Viime viikko näyttäisi muuten olevan melkoperäisen hiljaiseloa, jos kalenterin lehtiä kääntelee.
Niin se kyllä olikin.
Urheilua tuli tuijotettua ja jossain välissä kampaajallakin käytyä.
 Molemmat seikat yhdessä Magnuksen kaa.
Meillä itsekullakin olivat vähäiset hiussuortuvamme päässeet pemahtamaan pahankerran  hapsuisiksi pehkoiksi.
Niinpä, kun päitämme kerittiin oikein kunnolla, näytämme aika nuljakkailta. (Magnus varsinkin).;)
Ei pitäisi päästää ryöpsähtämään asioita. Kontrasti on sitten usein liiankin radikaali.
Catherinekin kysyi valjulla äänellä, että onko sitä käyty parturissa?
-No, on sitä.

Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa.
Sielläpä kuulutettiin sukulaispoika ja tuleva vaimonsa kristilliseen avioliittoon.
Pääsemme viettämään hääjuhlaa tulevana perjantaina.
Minulle ei mahdu ihana hääjuhlakolttu päälle. Se kinnaa rintavarustuksen kohdalta julmetusti.
Tai oikeastaan se ei kinnaa ollenkaan. En edes saa sitä niin paljoa kiinni, että se pääsisi kinnaamaan.
Täytyy panna se vanha leppäkerttupusero ja "sekunda" haaremihousut. Ne olivat minulla vuosi sitten Herbertin ja Leenuliinin häissä.
En usko, että kukaan muistaa puseroa ja vielä vähemmän haaremihousuja.
 Hyvä jo se, että muistavat mumman sen puseron ja housujen sisällä.

Sunnuntaina karautettiin Charlesin kanssa Huutoniemen kirkkoon kesäseuroihin.
Siellä puhuttiinpaljon rukouksesta.
Minäkin päätin itsetykönäni alkaa rukoilla enemmän.
Meitä kehoitettiin painamaan mieleemme penkissä istuvan  vieruskaverin kasvot ja rukoilemaan pitkin viikkoa hänen puolestaan.
Minun vieressäni istui ihana Ansa.(Nimi muut.)
Olen tänään Ansan Jeesuksen eteen kantanut. Uskon, että hänkin on muistanut kantaa minua. :D

Tapamme mukaan kaarsimme Asevelikylään seurojen jälkeen. Saimme mustikoita Hälvälle vietäväksi ja ensimmäinen piirakka on jo melkein nieleksittykin.
Hyvää ja makiaa oli. Ja raakaa. Se ei haittaa, koska kaikki me pidämme piirakkataikinastakin ja käymme ankarat taistot, kuka saa kravata taikinapilkkumin.
Noh...nyt saavat kaikki.

Nyt alkaa silmät harittamaan siihen sähtiin (toinen katsoo silliä, toinen leipää), että paras mennä lupsauttamaan nahkat niiden eteen.
Hyviä unia kaikille. Olkoon Jeesus kanssanne ja puhukoon teille unessa (jos valveillakin).
T: Kaisa Lepkertkjol-Ruunegreen
-------------------------------------------------------
Psalmista119. Jakeet 30-34

Minä olen valinnut totuuden tien, sinun päätöksesi ovat aina silmieni edessä.
Sinun liitostasi, Herra, minä pidän kiinni-
älä anna minun joutua häpeään.
Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi teitä, sinä huojennat mieleni.
Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä.

maanantai 12. elokuuta 2013

Leipomista ja myymistä

Vihdoinkin ehdin runsailta siivoamisiltani tänne masiinan ääreen kirjoittelemaan mhvv:n raporttia.
Kyllä!
Arvasitte oikein. Vieraita on tulossa ulkomaita ja kotimaata myöden.
On siis aika kääntää paikat nurin ja kravata hammasharjalla ja pinseteillä koko kämppä jokaista naulankantaa myöden.
Onneksi meillä käy vieraitakin silloin tällöin, niin tulee silloin tällöin siivottuakin.

Kuvista taas aloittaakseni, niin ekassa kuvassa on entisajan kylpyhuone.
Saunassahan entisaikaan toki kaltattiin kerran viikossa koko kruppi, mutta arkena pestiin keskinaama porsliini pesuvadissa. Vatiin kaadettiin fiinisti vesi hienosta kannusta.
Minä olen lapsena ollut eräässä Helssingin hotellissa, jossa oli tuommoinen pesusetti.
Muistan, kuinka ihailin, miten kamalan hienoa on hotellissa majailla. 
Hotelli oli pieni, mutta on tietääkseni vieläkin olemassa maailmankartalla.
Meillä oli kotona köökissä vain sellainen vaatimaton emalinen pesuskooli. Kuhmurainen ja kovia kokenut.
Saunaan me kuljimme potkureilla talvella, kesäisin polkupyörillä Rompan (nyk. ABB) yleiseen saunaan.
Tuosta kaikesta on ajast´aikaa kulunut kuusikymmentä vuotta.
Noista saunareissuista olisi kyllä monta mukavaa ja vähemmän mukavaa muistoa kerrottavana, mutta jääköön tällä kertaa. Säästän ne sellaiseen kertaan, kun viikolla ei ole tapahtunut mitään ja kirjoittaa pitäisi.

Tuon hienon pesusetin kuvasin 1700-luvun markkinoiden tuoksinassa käydessäni museossa kahvilla.
Kuvasin kaikennäköistä muutenkin mm. ruumisvaunut, mutta jääköön nekin, jonkun tapahtumista tyhjän viikon, kuvakavalkaadiksi.
Pitkän tovin seisoin ruumiskärryjen vieressä ja ajattelin kaikennäköistä elämän pituuksista ja lyhykäisyyksistä.

Keskimmäisessä kuvassa on limppukoppa.
Leivoin 1700-luvun  markkinoille limppuja ja omenapiirakan.
Omenapiirakan jätin suosista kotiväen vätkyteltäväksi. Unehutin siitä nimittäin rasvan pois ja tuloksena oli tietenkin uunipellinkokoinen rysänmerkki.
Merkki on kyllä jo melkein syöty.
Kolme puoliskaa omitekoisia limppujani ostin itselle.
Tein nimittäin markkinoilla limpputestin ja kävelin muina miehinä erään immeisen luo, joka oli edellispäivänä ostanut leipomiani limppupuoliskoita kaksi (två) kappaletta.
(Muinamiehinä meno jonkun luo: kävellään hitaasti yläilmoihin vilkuillen, kädet selän takana ja vihellellään tuskin kuuluvasti. Pysähdytään "yllättäin" henkilön eteen ja kysytään mimmosia ilmoja on pidellyt.)
Ilmoista puhuttuani jäin kysyvästi tuijottamaan koehenkilöä.
Ei sanaakaan mistään limpusta!
Jatkoin puhetta ilmoista, jonka jälkeen henkilö sanoi syöneensä palasen leipomaani limppua.
MUTTA EI MITÄÄN MUUTA!
Ei, vaikka kerroin kaikki ilmastonmuutokset Suomen olympiavuodesta lähtien.
Silmät sumeina lähdin takaisin omaa myyntipöytäämme kohti.
Kyyneleitä niellen  kuiskasin Tindelle ja Ewelle, että haluan ostaa omat limppuni pois tiskiltä kuleksimasta.
Niin myös tein yhäti karvaita kyyneleitä (noin kuvaannollisesti) nuoleskellen.
Magnus ilahtui silminnähden, kun kerroin ostoksestani.
-Mun on piremmän aikaa teheny miäli limppua. Hyvä, ku saa kerranki lohonaasta kunnon paloja, eikä vaan piäntä lirvua maistella.
-Kyllä ne varmasti hyviä ovat, lohduttelivat tytöt.
-Soot pahoon luulotautinen, sanoi Magnus. He ovat kaikki oikeassa.

Myyminen markkinoilla oli tosi hauskaa. Myyntitulot menivät KD:n paikallisosaston hyväksi.
-Mitä tarkoittaa KD? kysyivät nuoret iloiset neitoset meiltä ja osoittivat Matthewin upeasti tekemää puukylttiä.
Me vastasimme kuorossa: Kristillisdemokraatteja! Tyttöjen kasvot pysyivät yhtä iloisina.

Kaksi päivää meni siis markkinoilla emännän roolissa (alin kuva).
Yksi viimeviikon ilta meni juutalaisen naisen-roolissa Nikolainkaupungissa. Siitäkin minulla on kuva, mutta olen sen julkaissut facebookissa, joten kaikki ovat sen varmasti jo nähneet.
Minun facebookkini sisältö menee Charlesin mukaan koko maailman katseltavaksi ja luettavaksi, kun kirjoitan sitä pikkuruisen maapallo-merkin alla.
Itse en ymmärrä facebookista vielä hölkästäkään. On se senverran muuttunut sitten viimeksi siinä pyöriskellessäni.Muutamia vuosia sitten.
Sen olen huomannut, että blogini sivuilla kävijämäärä on romahtanut minun liittyessäni naamatauluun. ;)
En ehdi blogiani enää niin usein  katsella ONKO KUKAAN KOMMENTOINUT, ONKO KUKAAN KÄYNYNNÄ, kuin ennen (about satakertaa per tunti).
Samoin kommenttini ja katseluni muiden blogistien sivuilla on harventunut.:(
En ehdi, enkä voi, enkä kehtaa olla netissä niin kauan kuin aikaa siihen menisi. Pitäähän sitä ihmisen ehtiä syödäkkin välillä!

Perjantaina meillä täällä Isossakyrössä oli hevimessu. Olen siitä revittänyt jo ennenkin.
Magnuskin tuli messuun mukaan, vaikka hän "inhuaa sitä metelööntiä".
Ymmärsin hänen puheistaan messun jälkeen, että mielipide on alkanut pahasti rakoilemaan.
Minä taas tykkäsin lujasti. Saarnakin oli heviä ja sehän on se villakoiran ydin.
Virret säväyttävät erikoisesti hevityylillä soitettuna ja laulettuna.
Olisi mahtavaa, jos nuoret tätä kautta tutustuisivat ihaniin ja ainutkertaisiin virsikirjan virsiin.
Itse olen aina tykännyt virsistä. Laulan niitä suihkussakin.
Tykkään niistä myös laahavalla tyylillä laulettuna. Tykkään niistä, vaikka niitä laulettais ja soitettais mimmoseen tyyliin tahansa.Piste.

Sunnuntaina markkinoiden jälkeen ajeleskelimme kesäsunnuntai-seuroihin Vaasaan.
Seuroja ei tällä kertaa pidettykään Euroopan ihanimmassa kirkossa, vaan teltissä Kasarmintorilla.
Meillä oli tehtävänä kuljettaa teltta, sen kalustoon kuuluvalla pakettiautolla, Letkutielle Isonkyrön Hälvälle. 
Sieltä sen nouti tänään Alavuden telttadelegaatio.
Tätä kirjoittaessani ensimmäinen telttakokous on varmasti onnistuneesti saatu päätökseen jatkuakseen taas huomenna ja ylihuomenna.

Minä ja Charles koukkasimme Asevelikylän kautta Magnuksen rynkyttäessä telttaa Hälvälle.
-TERVETULOA!!! KUINKA TE NYT JO TUUTTE? kiljui Catherine, ennenkö olimme ylittäneet kunnolla kynnystäkään.
- No, kun seurat loppuivat ja me lähdimme alta pois, kun telttaa alettiin purkamaan...
-Eerikki tekee meille pizzaa, eikä ne oo vielä läheskään valmiita, kun te tuutte aina niin myöhään, selitti Catherine.

Pizat tulivat valmiiksi ja olivat ne niin taas hyviä, että ansaitsisivat Leijona- mitalin kultaisin ruusukkein ja liehukkein. Tai, siis niiden tekijä ansaitsisi.
Magnuksellekkin vietiin palaset.
Vivianni tuli MAALLE mukaan ja sanoi menevänsä sitten seuraavana päivänä junalla kotiin.
Täältä vietäisiin asemalle ja äitinsä olisi vastassa Nikolainkaupungissa. Matka kestää 24 minuttia.
Kaikki meni juuri niin, paitsi  neitihän ilmoitti, että hänhän ei yksin junalla matkusta.
-Joonathankin meni, yritin minä ykyttää.
-Joo, mutta se onkin kaksi vuotta mua vanhempi, sanoi neiti päättäväisesti.
Charles meni mukaan. Olivat syöneet torilla jäätelöt. Charles oli kuulemmaa Viviannille tötterön
velkaa.

Tässä tämä tällä kertaa.
T: Kaisa Velkman- Tötterskog
----------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 27-29

Opasta minut säädöstesi tielle, minä tahdon tutkistella sinun lakisi ihmeitä.
Olen levoton, huolet painavat minua.
Nosta minut maasta, tee sanasi mukaan.
Pidä minut loitolla valheen teistä, opeta minulle lakisi, ole armollinen.

maanantai 5. elokuuta 2013

No, nyt sitä draamaa...

Haukotus (jos toinenkin).
Nouseskelin tänään ajoissa, että pääsen ajoissa  päivittelemään sivuja. Illalla alkavat nimittäin telttapäivät täällä meillä  Isossakyrössä ja mikäli itseäni yhtään tunnen, en jaksa illalla enää evääni räpäyttää.
Tervetuloa kaikki kynnelle kynttäävät keskustaan, Ikolan koulun pihalle, trasukirkkoon.
Kello 18.00.
Tähän kohtaan minulla olisi ollut kutsukuvakin laittaa, mutta en osaa kääntää sitä oikeinpäin.
Magnus sanoo, jotta jospa se kääntyy ittestänsä. Epäilen raskaasti moisia kääntymisiä. NIIN hyvä se ei sentään ole,joten kuva jää nyt näyttämättä. Harmi! Kuva on tosiaankin aika hyvä, vaikka itte sanon (kuten Viviannikin tyytyväisenä omasta piirustuksestaan sanoi.
Minä nimittäin olen piirtänyt sen kutsukuvan. ;)

Torvikin on kyllä  törähdellyt Hälvänmutkalla, vaikka lukemisseuraajaluku ei tällä kertaa ole muuttunutkaan.
Magnuksenhan oli määrä draama-toritapahtumassa aina päräyttää terävä päräytys ennen draaman alkua.
Ankarasti töräyttelyä on Hälvällä  harjoiteltu ja ankarasti on se myös hermostoa koitellut.
Päätin hiljaa itsekseni, että konsa vielä Israeliin joskus pääsemme, estän Magnusta pääsemästä oinaansarvikauppojen kynnyksillekkään.
Nähtiin muuten tämän töräysharjoittelun aikana tämän kesän ainoa hirvikin. Se näytti juoksevan sieraimet sauhuten ja kaviot tulta iskien Vöyrin suuntaan.

Hälvänmutkan oudot önäleet-sarja oli saada  jatkoa eilen, mutta Magnus kantoi kuvakohteen ulos, ennen kun ehdin katsella kameran framille.
Mustien viinimarjojen päällä sisään köökkiin oli kulkeutunut ihastuttava vihreä toukka. Se meni salamannopeasti rinkulalle kuin donitsi, kun siihen koski.
Hetken donitseiltuaan se oikoi varovaisesti itseään suoraksi, mutta kun Magnus koski siihen varovaisesti niin..thump! Oli "ystävämme" taas pyöryläisenä.
Toki tämä viherdonitsi ei mikään maankaatoihme minullekkaan ollut. Olen toki elämäni aikana niihin törmännyt (tai siis ne minuun) ja monet kiljumiset kiljunut.
Maankaatoihme oli se, että ihailin sitä varauksettomasti. Tekipä mieleni itsekkin donitsuttaa sitä.
Vihreä donitsi jatkaa nyt toivottavasti eloansa ja oloansa jollakin Letkutien heinänkorrella.

Viimeviikko kulu siis sen kuuluisan draaman "Kauniinportin ihme" parissa.
Kaksi kertaa ajelimme Nikolaistaadeniin harjoituksiin ja kaksi kertaa esiintymään, joissa esiintymisissä kullakin kerralla esityksiä oli aina kaksi.
Tuossapa hiukan numerotietoja. jotka aina niin tärkeinä koetaan.
-Ei näyttänyt olevan paljoa porukkaa katsomassa, sanoi Catherine eilen tavatessamme. (Hänellä oli eturivin paikka katsomossa: työpaikkansa ikkuna).
Ei NÄYTTÄNYT, mutta sitä oli.
Kovaääniset kaikasivat sanoman estraadilta kauemmaksi ja ohikulkijat kuulivat varmasti ja myös kuuntelivat.
Ai, mistäkö tiedän, että kuuntelivat?
Kun ihminen katselee erityisen innokkaasti viidenvuodenvanhojen kävelykenkiensä kärkiä, niin on saletti, että hänen korvansa heiluvat kuullakseen.
Raamatun teksteillä on kengänkärkiefektivaikutus!

Draamaharjoituksissa ja niiden jälkeen sanoin aina synkeänä Magnukselle, että tästä ei tule mitään.
Magnus sanoi, että tästä tuloo hyvä. Saisin kuulemma minäkin jo uskua, jotta riimaa pukkaa.
Ja niin siinä kävi.
Tosin yhden esityskerran alkuun Magnuksen puhaltamasta sofarista ei tullut ilmoille pihauksen pihausta. Sekään ei haitannut. Onneksi kovaääniset pelasivat moitteettomasti.
Esiintymisestraadille tuli sivustakin todistaja, kuinka Jeesus on hänet parantanut.
Jälkeenpäin ajatellen, kuinka mikään olisi voinutkaan mennä penkin alle?
Käsikirjoitus on maailman parhaasta kirjasta. Maailman?...ei, vaan koko universumin, avaruuden ja linnunkehien parhaan! Käsikirjoittajana itse Taivahan Jumala.
Esiintyjät myös erinomaisen ihania ja esiintymispaikka  Euroopan Unioonin parahimmassa kaupungissa, joka sijaitsee maaliman rakkahimmassa& kauneimmassa maassa!
Voiko siis mikään epäonnistua?

Meillä on esitys vielä Taiteiden yössä Vaasassa.
Siis, jos olet kovasti murheellinen, että olet missannut jotain ainutlaatuista, niin tule Vaasaan Kasarmintorille torstaina 8.8. 2013 klo 19.00.

Isonkyrön Alapään maaseutunaisilla oli siis grilli-ilta perjantaina, kuten aiemmin kerroin.
Nyt en tiedä taas kerroinko asiasta näillä sivuilla, vai facebookissa.
Facebookissa täytyy olla aika niukkasanainen, (sikäli, kun olen trendin oikein ymmärtänyt) joten ehkä se oli täälä.;D
Tuohon trendiin vielä mennäkseni, niin minun on  vaikea omaksua niukkasanaisuutta omille kohille.
Aihetta kyllä olisi.
Olen kamalan monisanainen kirjoittaessani. Kauppalappuunkin tekisi mieleni kirjoittaa aina kotipuolen asiat ja parit novellit.
Äitini oli samanlainen. Hän sanoi silmät leimuten ja tulta iskien, että ei tarvitse korttia lähettää hänelle mistään, missä lukee: terveisiä täältä. Voimme hyvin.
Itse hän sai pieneen postikorttiin mahtumaan pienen romaanin ainekset kauniilla- millin sadasosan korkuisella käsialallaan.
Omasta puolestani tykkään kyllä saada kortteja, vaikka niissä ei olisi kuin lähettäjän nimi.
Olen myös postifrouvana toimiessani leimannut erikoisleimalla hauskimman kortin elämässäni.
Vaasassa oli noin 7-10-11 vuotiaiden tyttöjen ja poikien lentopalloturnaus ja eräs pikkupoika lähetti kotiin kortin, johon oli örmitty tikkukirjaimilla:
" Täällä on kivaa. Olemme hävinneet joka pelin".
Tämänkin jutun olen kertonut aiemminkin, mutta se ansaitsee tulla kerrotuksi monta kertaa vielä täst´ eteenpäinkin. :D

Facebookissa olosta lisäksi vielä, että olen vonkunut itselleni n. 158 kaveria. Loput ovat itse halunneet kaverikseni (n.4kpl.)
Katsellessani listauksia, huomasin, että n. 50 kpl vonkumisieni kohteista eivät ole hyväksynnä vonkeitani.
 KUINKA KAUAN VONKAUSTA KEHTAA PITÄÄ PÄÄLLÄ, ETTEIVÄT VAIVAANNU?
Magnus sanoi, jotta ei kaikki katto feispuukkihin joka tunnin pää. Jokku lukoo sitä kerran viikos, eikä huamaa, jotta joku kaveriksi kokottaa.
Pualivuatta hän ittekki hunttaali ja käänteli asiaa pualehen, jos toisehen, jahka kaveriksi jonku halukkahan kämähytti.
Hmmm? Minä olen kyllä heikkohermoisempi. En jaksa puoltavuotta. En sitten millään.

Ja nyt Maaseutunaistengrilli-iltaan.
Magnuskin tuli mukaan, vaikka ei maaseutunainen olekkaan.
Pyydettynä tuli. Talon isännän kutsumana.
Meitä naisia ei paikalle päässyt tälläkertaa montaa, joten miehetkin mahtuivat hyvin mukaan. Toki olivat erillään ja puhuivat omia juttujaan.
Me maaseutunaiset maistelimme eri kahveja ja maiskuttelimme eri suklaalaatuja, joista Ansku meille tietoa lisäsi.
Yhdessäkin maistillaolleessa suklaadissa oli kaakaota 70 %!
Sitä suussani silmät ummessa sulatellessani tuli mieleeni aika yli 50 vuotta takaperin.
Kuinka silloin Tyttölyskaan laahustaessani ostin  ylätorin nurkkaherkkukaupasta tummia suklaanklönttejä muutamalla markalla paperipussillisen.
Pidin heti ensimaistamalla tummasta suklaasta. Samoin pidin ensimaistamalla kalanmaksaöljystä.
Tarkemmin ajateltuna olen tykännyt kaikesta, mitä suuhuni on lusikoitu ja mitä itse sinne olen haarukoinut.
Valitettavasti sillä on ollut hintansa.
 Nyt on kuitenkin hinta taas alkanut hieman laskemaan.
Erään draamaryhmäläisen ihastuttava rouva sanoi minun laihtuneen sitten viimenäkemän.
(Viimenäkemä: muutama vuosi sitten.)
Hän sanoi sydäntäsärkevän kauniisti, että minä näytin niin pieneltä siinä penkillä istuessani ja draaman alkua outellessani.
Minä vähättelin asiaa onnellisena punastuen, että noh...tässä suuren torin vieressä sitä meikäläinenkin voi näyttää hiukan kaitasemmalta....

Grilli-illan antimia tuli sitten herkuteltua runsaasti muutoinkin. Suussa sulavia olivat antimet ja seura oli hyvää. Kuten maaseutunaiset aina.

Maaseutunaisten kahvakuulasessioon en päässyt viime torstainakaan, vaikka kuula kahvoineen kotona olikin.
Peukalon nivel oli tulehtunut ja olin sitä suureen ääneen monta päivää valittanut ja tuskaillut (ihan aiheesta).
 En uskaltanut puhua kuulakahvoihin tarttumisista ja niihin menoista edes puolta sanaa.
En koskaan sen jälkeen olisi saanut pientäkään myötätunnon pipenöäkään nievelkipuvalituksiini.
Tänään ei kolota mitään niveltä, mutta ensi torstaina olen Taiteiden yössä.
Kahvakuula ei yksin pääse mihinkään. :(

Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa.
Iltapäivän istuin auringossa ja yritin ruskettaa kelmeitä poskilihaksiani samalla, kun noukin mustia viinimarjoja. Se osoittautui aikalailla vaikeaksi tehtäväksi. Nokkoset polttivat sormia, kun naama, jossa silmänmunat ovat,  piti olla ylöspäin oikealle ja oksat&marjat ja nokkoset olivat alhaalla vasemmalla.

Mhvv (mielenkiitoisia häppeninkejä varrelta viikon) loppuu tähän. Ei toki lopullisesti, mutta tältä haavaa. Paljon olisi ollut vielä jatusteltavaa, mutta olkoon.
T: Kaisa Jatusenko-Pähkelberg
---------------------------------------------------------------------------
Psalmi 119, 19-26

Minä olen muukalainen maan päällä. Älä salaa minulta käskyjäsi.
Minä riudun kaipauksesta, alati minä odotan sinun päätöksiäsi.
Sinä pidät kurissa röyhkeät, nuo kirotut, jotka kääntävät selkäsi sinun käskyillesi.
Vapauta minut pilkasta ja häväistyksestä, olenhan elänyt niin kuin liittosi vaatii.
Vehkeilkööt mahtimiehet minua vastaan- minä, palvelijasi, tutkin sinun määräyksiäsi.
Sinun liittosi on iloni, liittosi säädökset ovat neuvonantajani.
Minä olen vaipunut maan tomuun.
Virvoita minut, tee sanasi mukaan!