lauantai 29. tammikuuta 2011

..







Tähän alkuun laitan taas sieluni silmillä otetun valokuvan, koskapa se toinen läppärimme on edelleen tilttissä (tosin jo korjaajan käsissä).
Ylläolevan valokuvan nimi on "LUMIKONPOIKANEN, JOKA ON EKSYNYT HANKEEN, MUTTA JOKA PIAN LÖYTÄÄ PESUEENSA VIEREISESTÄ KINOKSESTA"
Jahka kuvakoneemme saadaan ehoksi, laitan mielenkiintoisia kuvakulmia pihamme eri kohteista (hankeen jäänyt kirves, lumilastissa oleva kottikärry, hangen alla kurkistelevat puuklapit jne.) oikein sarjakuvana taas.
Edelleenkin käteni on kipeä.
Muistanette, kuinka viimebloggauksessani tuskaisena näpyttelin kysymyksen, pitääkö olkavarressa viikkojenkin jälkeen olla kuumennetun naskaslin verisissä jänteissä pyörittelyn tuntu?
Noh, nyt sain vastauksen viime torstaina: ei pidä!
Menin lihas-ultrakuvaukseen (!) siis torstai aamusella ja kuvaushuoneeseen astuttuani lihasultrakuvauslääkäri kysyi, että onko teille mainittu, että olkavarressa murtuma on?
Ellen olisi seissyt tukevasti, olisin taas kaatunut.
Sanoin synkeänä, että minulle on sanottu kahden kuvanoton (a: ennen olan paikalleen klunksauttamista b: jälkeen klunksauttamisen) jälkeen, että murtuia ei ole.
Koko ultrakuvauksen ajan minulle sitten meinasi iskeä päällensä monen moista traumaa.
Poislähtiessäni kysyin huulet sinisenä uä-lääkäriltä, että MISSÄ SE MURTUMA ON?
Tyhmä kysymys, mutta ajattelin varmaan, että pakkohan sen murtuman on olla jossain muualla, kun ei kerran röntgenvalokuvassa pistänyt silloin lääkäriä silmään.
"Tuossa! Tuon kuuluisi olla tässä ja nyt se on tuossa.", lääkärin sormi viisoi näyttöpäätteen pintaa.
Täytyy sanoa, että mielestäni minäkin, joka ei pahemmin ole tutkaillut, kuin joulukinkun kypsynttää uuninluukun läpi ja vähän blogeja lueskellut ynnä pankkiasioita koneilla hoidellut työkseen ja vapaa-ajalla, NÄIN selvästi, että sen ja sen toisen välillä, OLI HORKAMA :(
Muuta ei tarvittu.
Murheellinen suurkimussyndrooma iski paskaisen tiskirätin lailla puleeratulle naamalleni.
Se pääsi iskemään siitäkin syystä niin äkkiarvaamatta, koska aika kaatumisesta tähän päivään saakka ei ole ollut vapaa YHDESTÄKÄÄN kärsimästäni droomasta.
Vanhojen luuskien luista ei kanneta enää mitään huolta! Olkoon murtuneita tai näennäisesti ehjiä SO WHAT? SEURAAVA LUUSK...POTILAS!
Menin omaan pikku terveyskeskukseemme suoraa, vaikka puhelimitse pitäisi aikoja tilata.
Ei oikein olisi ollut lääkäriaikoja, kun ovat sairaslomalla ja...
"MULLA ON OLLUT KAKS KUUKAUTTA OLKAPÄÄSSÄ LUUT SEKASI JA YHTÄÄN EN ENÄÄ JAKSA OLLA JA TAPLETIT EI OO AUTTANU JA MÄ OON TYMPÄÄNNYKSIS JA LÄHIN MÄINEN (Magnus) RUPEE OLEMAAN KANS AIKA VAKAVAA POIKAA JA ...
Sain lääkärin seuraavaksii päiväksi :)
Lääkäri lupasi laittaa pikalähetteen lasarettiin. Sitä nyt odottelen "innokkaana".
Sain myös uusia särkylääkkeitä. Niitä saa ottaa yhden päivässä. Huomasin, että minun ei tarvitse ottaa sitäkään. Buranaa (joka sekään ei vaikuta mitään) saa sentäs edes ottaa USEAMMAN päivässä. Tulee tunne, että jotenkin pystyy hoitamaan tulehtunutta kruppiaan.
Jos istun lepolassessamme Elitzabethyltä saamamme fleeceviltti niskassa, ei kipu tunnu.
Tietenkin myös AIKA parantaa haavat, mutta en tykkää jos käteni jää tälläiseksi: luun sirpaleita sielä sun täälä. En saa nostettua kättäni liioin surkeeta vaakatasoa korkeemmalle ja sekös ottaa luomuläppäriin. En saa yhdellä kädellä harvaa hiuskuontaloani MÖYHEÄN näköiseksi :(
Kuten luette, murheet ova toisilla toiset, yksillä yhdet.


Poliittinen ja ontuva blogiruno, kirjoittanut Kaisa J. :

Isänmaa

Minä olen tyytyväinen isänmaahan.
Suomeen, Finlandeen.
Kyllä tämä oli äidinkin maa ja veljen.
Lisäksi myös mieheni maa ja lapsiemme maa.
Myös heittin lapsiensa maa
ja yleensä sukulaisteni.
Sukua on aina tietysti kyllä muissakin
isänmaissa.
Sverige, Austraaalia ja niin edelleen.

Täältä on menty ja tänne on tultu.
Sitten myös isänmaani on
naapureitteni maa,
ei kylläkään kaikkien.
Tänne on tultu muistakin isien ja äitien maista
ja luultavasti tullaan tulemaan.

Hyvähän täälä on elellä
ja täälä saa valittaa.
Sanakin on vapaa.

Joku muu voi olla muuta mieltä.
Isänmaa on muuttunut muumaaksi.
Omat ovat muualla
muilla mailla.
Niinhän voi olla.
Olkoon niin.
Asioilla on aina taipumus mennä jotenkin.
Joka tapauksessa maapallo on
Jumalan astinlauta.
(Slut).

Psalmi 25, jakeet 12-13

Se, joka Herraa pelkää, oppii valitsemaan oikean tien.
Hän saa onnen ja rauhan, ja hänen jälkeläisensä perivät maan.

T: Kaisa Olkavarras-Änkyräinen

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

_______________________________












_______________________________







Yllä taas itse suunnittelema kuva maisemasta, jonkalaiselta Runoilijattaren polulla näyttää tälläkin hetkellä.
Lumen peitossa maa...lumen peitossa kaikki on vaan.
En saa kuvia tällä koneella laitettua, koska ovat kaikki toisessa läppärissä.
Tämä miniläppäri on muutenkin hiukan TOTUTTELUA vaativa, näemmä.
Kun olen innosta pakrottavin poskin jokunsen aikaa kirjoittanut ja pysähdyn ihailemaan suoltamaani tekstiä, voi tulos olla tälläistä: hhhhhhhhhhhei kaikkkki rakkkkkkkkkkkkaaaaaaaaaaat ja sulossöööööppöt yltttymmmpär muuualllimaa...

Minun pulleroiset sormeni ja aaltoilevat ajatukseni ovat liian hitait näille megapikseille.
Hohhoi!E i ole kivaa, kun aikaa ajaa kaikki sun ohi :(
Pulleroisuudesta puheenollen, löysin joulun alla mieluisan läningin itselleni eräästä lähiseudun kaupasta.
Hamosessani on muodikas (!) pallohelma ja vettoketjuja ja taskuja ylt´ympäriinsä.Niihin juhliin, joihin sen ostin, ei KIINNITYS-vetoketju vielä mennyt lähellekkään toista KIINNITYSvetoketjun syrjää, joten pidin sitä uutta hamostani liivinä, mutta nyt saan sen kinnattua jo umpeen (olemalla päällepuettaessa hengittämättä ja littaamalla mahaa selkäpiitä pitkin).
Iloisena sanoin Magnukselle, että vien tämän puvun pienennettäväksi, jahka se tulee liian löysäksi. " Tämä on mieluisin vaate ikinä, koko kuuskytneljävuotisen kolttu-urani aikana. Viis siitä, vaikka se on miellyttänyt useita muitakin kuntamme naisihmisiä sielä rekkitangolla", revittelin innoisani.
" Joo, mutta siihen menöö viälä aikaa, ku piänentelöhön tarttoo alaata", sade Magnus, ollen ehkä taas liiankin oikeassa.
Puolentoistakuukauden liikkumattomuus on vaikuttanut painon nousua, semmingin, kun leuat eivät ole olleet liikkumatta.
Kuitenkin 4 jouluista kilogrammaa on nyt taas sulanut pois ja siitä innostuneena menin ja ryynihieroin naamatauluani ja laitoin kuolleenmeren mutaa päälle. Ajattelin, että on hyvä satsata taas vähän tuohon ulkoiseenkin habitukseen.
Eilen ajoin itse myös ensimmäistä kertaa, sitten katkeran kompurointini, Ooppel Rytyllä kauppaan.
Ajaminen onnistui, joten karautin illalla myös kirjoituspiiriin Östermyyran Ylistaroon.
Toissapäivänä olin myös fysikaalisessa KÄSITTELYSSÄ ensimmäistä kertaa krukoomin jälkeen.
Ajaattelet varmaan, että nuinko hyvin Kaiskee on parantunut.
Vastaus : EN OLE OLLENKAAN HYVIN PARANTUNUT :(
Kaikki kädellä tekeminen ottaa niin kipiää, että tekis mieleni heittäytyä nojatuoliin ja mörniä esiin vasta juhannuksena.
Tuskaisena olen miettinyt, että kuuluuko tuntua vielä siltä, kuin "polttokuumennettua naskalia hierrettäis veristen jänteiden" seassa?
" KUULUU!" vastasi fysioterapeutti. Oli muuten mahdottoman miellyttävä terapeutti ja AINOASTAAN HÄNEN TAKIAAN tein jumppaliikkeitä kotonakin ikenet irvessä ja silmät vesikaljamalla.
Kättä en saa nostettua sivulle edes vaakatasoon, vaikka pitäisi kuulemma jo olla ISOMMAT LIIKERADAT, muuten jää käsi ikuisest näin täälä maan päällä :(
Jos jaksoit ruikutustani tänne saakka, kiitän siitä. Sitäpaitsi nyt seuraa osion iloisempi osa.
:)
Postijakeluautosta jätettiin aamulla postilaatikkoomme minulle osoitettu lohdutuspalkinto arvauskilpailusta.
Palkinto oli ihan Norjasta saakka (olen aika kansainvälinen näissä arvausjutuissani) ja se sisälsi ihanan pläjäyksen norjalaisia chocolaadeja.
Maistuivat hyvin makoisilta suussani . Tietysti myös Magnuksen suussa, vaikka yritin ykyttää, että hänen pitäisi itse hankkia omilla arvauksillaan omat suklaansa.

Olin (ja olimme) Ystävyydenkulmassa seuroissa ,täälä Tervajoella viime sunnuntaina.
Lausuin samassa "Rajoja"- runossa viilinsyömisestä, naapurisovusta ja kuntaliitoksista, päättyen ilmestyskirjan seitsemänteen lukuun, sen 9 ja 10 jae.
Illalla sitten yöpuulla ajattelin, että en koskaan enää mene mihinkään, enkä lausu mitään.


Olen yrittänyt muutamana ilta asettua yöpuulle entiseen tuttuun paikkaan: vinttikammariin omaa pehmoiseen kutjuuni, Magnuksen viereen, mutta ei...
Käsi äityy niin kaameeksi, että pakko on vääntäytyä alakerran lepolasseen.
Siis, että buranaa? Niitähän minä syön, kuin Lontoonrakeita!

Tähän loppuun taas sarjassa "Poliittisia runovärssyjä" on nyt vuorossa USKONTO (edellinenhän käsitteli tätä koti-tematiikkaa).
Uskontoruno. Kirjoittanut Kaisa J. (rykäys ja kurkun perkaaminen):


Niitähän on miljoonia.
Miljoonia kaikkia uskontoja ja jumalia.
Mistä niistä tietää, mikä nappaa? Mikä muka on oikea?
Sas se!
Seteleitä, rahoja on myös liikenteessä aikamoiset
nivaskat
ja kasat.
Mistä niistä tietää, mikä on oikeaa,
mikä väärää
valuuttaa?
Sas se!
Opettele tuntemaan aito seteli nipukasta
näppyyn,
niin erotat oitis, pikimmiten
sen väärennetyn.

Uskontoon ja jumaliin pätee sama ohje
sama orteri.
Aloita tutkimus ja vertailu Raamatusta.
Kuis niin? Sanonet.

Miksi et niin tekisi?
Voitat aikaa ja säästät tupakkaa.

(End)
Ps. en ole tupakkanainen, mutta loppusointu oli niin hyvä. Sitäpaitsi sauhuttelun voi aina lopettaa ;)


Psalmi 19 jae 10 ja alku 11:sta
Herran sana on puhdas ja aito, se pysyyy iäti.
Herran säädökset ovat lujat,
ne ovat oikeita kaikki.
Ne ovat kalliimmat, kuin puhdas kulta
kalliimmat, kuin kullan paljous.

T: Kaisa Kallentytär Savipää

torstai 13. tammikuuta 2011

o
III
IIIIII
-O O-
U




Huh, kun otti koville saada valokuva tähän alkuun.
Onnistuin, kun onnistuinkin taiteilemaan omavalokuvankuvan ja vielä piponkin päähän.
Oikeat valokuvat, kun ovat siinä Nikolainkaupungissa korjattavana olevassa rak...tarkoitan vempeleessä.
Haimme kuitenkin sitten Catherinen luota lähtiessämme läppärikaupasta uuden läppärin. Tämä uusi on sellainen klubitupakka-askin kokoinen, jos muistatte sellaista. Muistin virkistykseksi kerron, että niihin on monenmoiset suunnittelut aikoinaan piirustettu.

Emme voineet kuvitella pärjäävämme kahta (mutta luultavasti useampaa) päivää ilman tietokonetta. Niin sitä vaan on muodostunut riippuvaisuutta näihin nykyajan viestintäkapuloihin.
Sanoin Magnukselle, että kyllä kansanedustajaehdokkaan työkaluihin pitää kuulua muutakin sähköistä, kuin partakone.
Se naula veti.
Nyt oli muutenkin oiva tilaisuus hankkia kakkoskone, kun olen huomannut, että pääsen neittailemaan ja kirjoittelemaan melkein vain silloin, kun Magnus tekee lumitöitä ( okei, aika usein näinä aikoina).
Olin juurikin myös silloin koneella tekemässä TÄRKEITÄ vaatehtimo-tilauksia Ruotsista (Ellos, Sverige) ja juuri päässyt neljänteentoista tilaustavaraan (käärmekuviolliset legginssit) kun kone tilttas.
Ottiko jakauksen juureen? Olisin minä niitä kärmesleggareita voinut joskus pimiällä iltalenkillä pitää :(
Voin vielä muutamia lukijoitani rauhoitella, että en minä niitä kaikkia neljäätoista vaatetta olisi loppujen lopuksi oikeasti tilannut.
Karsinta suoritetaan aina kovalla kädellä ostoslistaa tuteerattaessa.


Olen saanut uudenuutukaisen lukijankin näille palstoilleni sitten viime kirjoituksen:)
Oikein Norjan maasta saakka :)
Sydämeliset tervetulotoivotukset tahdon sinulle, Tuula, sanoa ja kuten aina ennenkin, niin kaikki te muut 21 (ynnä eräs yksi) olette myös sangen tärkeitä minulle. Pidän silmällä teittiä päivittäin ;)

Carherine ehti jo kysellä tämän blogin perään.
"Koska sä oikein kirjotat sinne?" se kyseli tuikeena, kun joimme heillä kahvia.
"Mun elämässä ei ole viimeaikoina ollut äksöniä! Emmä pysty repimään lepolassen ja ruokapöydän väliltä mitään oikein mainittavaa"
"Kyllä sä jotain keksit", vastasi Catherine töpäkkään tyyliinsä.
Nyt voin keksiä, vaikka sellasen asian julkituontia, että meillä on nyt molemmilla, äidillä ja tyttärellä, käsi kipeenä. Catherinelle on tuikittu oikein kortisoonipiikkejäkin.
Omana hoitokeinonaan hän on alkanut läppärilakon myös (ja siitä voi päätellä, että TOSI ON KYSEESSÄ).
Luulen, että läppislakko ja kortisoonit ovat kyllä ovat omiaan tervehdyttämään paikkoja.
Itse kävin myös tohtorin puheilla käden tiimoilta. Pakkohan se oli, kun Magnus kertoi sarjassa "kauhutarinoita hoitamattomista käsistä kautta aikain", kuinka eräs hänen tuttunsa oli venkuroinut lääkäriinmenoa niin kauan, että kätensä oli ollut , kuin vappuilmapallo ilman ilmaa, koko loppuelämän!!!
Minulle määrättiin ultrakuvaus ja fysikaalista hoitoa.
Ensi maanantaina on ensimmäiset fysikaaliset treffit. En aio työntää hoitohuoneeseen, kuin PÄÄNI.
KAUTTA TUHTIN RUUMINI, niin käteeni ei kosketa. Sitä korkeintaan lempeästi silmäillään.

Tuhtista puheenollen, olen saanut kolme (tre) kiloa" tuhtia" pudotettua pois.
Magnus sanoi heti vähän turhan innokkaasti, että JATKA KUULE TUAHON TYYLIHIN!
Sanoin jäisellä äänellä odottavani hänen puolestaa ALKAVAN tähän tyyliin. JA SASSIIN!
Eräs ystävättäreni on onnistunut karistamaan yli kymmenen kiloa hartioiltaan ja on luvannut lähettää tarkat ohjeet minulle sähköpostiin.
Varmaan ne ovat jo tulleetkin siihen vanhaan rekkul...koneeseen, mutta sille ei nyt juuri voi mitään.
Jos sinä, parahin lukijaiseni olet lähettänyt jotain tärkeää tietotusta sähköpostitse minulle, niin vastaan heti, kun asiat ja koneet korjaantuvat.
Ainahan voit lähettää UUDEN tiedotuksen. Se kun tulee tähän " klubi-askiin".

(Kirjoitan tähän melkeinlopuksi taas poliittisväritteisen runon).

Pol. runo. Kirjoittanut Kaiskee Jouppi: Koti.


Äiti-nainen ja isä-mies kahvia ryystivät aamulla
ani varhain.
Sellaisessa apukeittiössä. Niitähän on nykyään.
Muut köökit ovat lisäksi.
Tietysti.
Molemmilla niin paljon asiaa oli sanottavana ja naurua.
Toisilleen ojensivat leipäsiä, kurkkuja, paprikaa,
kaikkea terveellistä ja hyvästi suoleen vaikuttavaa.
Ateria päättyy suudelmaan ja poskille taputuksia
ja vielä suukkoja.
Lapset!
Ylös kirmaiskaa.
Suihkuun, suihkuun. Kouluun, kouluun.
Kyllä on isällä ja äidillä lapsikullat suloiset.
Ei riitaa, ei toraa, kymppejä ja kiitettäviä laput täynnä.
Takan eessä koirat, kissat ja pari liskoa
ja marsua
niin ja viljakäärme lasikuvussa lipoo huuliaan.
Ne muut
lämpimiä turkkejaan ja nahkojaan sukivat.
Nousevat kipoilleen ja kupeilleen.
Isä kiirehtii autolle, lämpöiselle,
vähäpäästöiseen.
Vanteet soikeina konttoriin.

Naapurit huomenia toivottavat. Äidille ja lapsosille.
Kuinka on voitu? Onko hyvin nukuttu, hyvin herätty?
Kuinka vanhaisäntä?Entäs kuinka rakas anoppi?
Hyvin, hyvin. Isoissa huoneissa. Talon toisissa päissä.
Meillä.

Päivä , kohti loppuaan rientää.
Tyytyväisenä kotiportin uksista koukut avataan...
kuinka meni äitikulta kotia laatiessa ja pienimpiä pilttejä
hoidellessa?
Hyvin, hyvin kaikki,
tässä ja
talon toisissa päissä. Isoissa.
Minä se oikein nautin ja...


Herätyskello pesuvadissa.
Herää unestaan joku.
Arkeen, eikä se ei ollut unen näköistä.
Valittamaan se ei alannut.
Ajattelipa, että ehkä tarttis tehdä jotakin...

(Slut).


Psalmista 146, jakeet 5-6
Onnellinen se, jonka auttaja on Jaakobin Jumala,
onnellinen se, joka turvaa Herraan, Jumalaansa.
Herra on tehnyt taivaan ja maan ja meren
ja kaiken mitä niissä on.
Herra on iäti uskollinen.

T: Kaisa Kustaantytär Läppärpää.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Nyt on niin ikävästi käynynnä, että tekniikka on pettänyt Hälvän härvelissä.
Tämän tiedotteen kirjoitan Nikolainkaupungin visiitillä.
Voi mennä muutama päivä .
Joskus sitä toivoo, että olisi saanut elää aikakautena, jolloin pyykit pestiin kartulla ja kirjeet preivattiin kosmoskynällä ja maisemat vaihtuivat hevospelillä.
Hohhoijaa!

perjantai 7. tammikuuta 2011


Tänään, tällä nimenomaisella hetkellä tunnen oloni tyhjäksi.
Ei...tyhjenäinen olo ei johdu siitä, että vatsani kurnisi. Että olisi nälkä. Sitä se ei ole koskaan EHTINYT tapahtua ennakkovarautumisista johtuen, vaan...
En osaa oikeastaan anlysoida situatsuuniani.
Ulkona putoilee puolikkaan nahkahanskan kokoisia lumihiutaleita, koti on lämmin, uuneissa ja helloissa on pouhotettu klapeja aamusta asti, kahvia on juotunna jo kolmet kupilliset, päivän lehdet luettu, syötynnä on, mutta silti...
Tekisi mieleni vain istua ja nojata leukaa pöydän kulmaan. Tuijottaa yhteen paikkaan ja antaa kielen valahtaa tahraiselle pöydänpinnalle. Sylkyrauhaset saisivat toimia rauhassa. Ei nieleskelyä, eikä niistämisiä.
Tiedän, että osatekijänä apatussyndroomaan on tuo käsi.
Käsi, joka riippuu oikeata kylkeä pitkin, kuin vapaapalokunnan vesiletku varikolla :(
Tai paremminkin käden tyvi. (Pienenä en aina muistanut kummata päästä sanotaan tyvi ja kumasta latva)
Nyt aikuisena en oikein varmasti osaa muistihahmottaa, mihinkäpäin mennään, kun mennään LARVALLE ja mihinkä RINNALLE. Täälä maaseudulla se on oikein tärkeää muistaa, ei ollenkaan cityissä).
Eilen sitten kauhukseni kuulin usealta varmalta suunnalta, että olkapää ei ikinä paranekkaan, ilman kolmen reiän kautta tehtävää leikkausoperaatiota
"EI! MÄ EN KESTÄ YHTÄÄN ENÄÄ MITÄÄN! EN AINOATAKAAN REIKÄÄ MIHINKÄÄN!" karjuin minä, kun ei ollut muita, kuin Magnus äänietäisyydellä.
Magnus sanoi voipuneena ( viiden viikon voivotusten kuuntelu ja mustamaalailu voiputtaa yltiöoptimistinkin), että älä ny etukäteen pore, ku mitään ei oo viälä tapahtunu. Jahka paikkakunnan kolme lääkäriä tuloo samanaikaisilta lomiltaan tyäpaikallensa, niin niistä ny ainaki yks osaa sanua jatkotoimenpitehet."
Okei! Onhan se niin.
Viimeviikolla minulta kysyttiin, että olenko lausunut poliittisia runoja poliittisissa miitingeissä.
"En ole, koska ei ole kysytty, eikä pyytetty", vastasin näennäisen hämmästyneenä.
Sainkin sitten siltä istumalta kutsun tulla lausumaan poliittisia runoja poliittisiin kokouksiin. Mitään päivämääriä ei lyöty lukkoon.
Hmmm? Eipä ole varastossa yhtäkään sensorttista runua, jota politiikaksi voisi luonnehtia.
Eräänä päivänä, männäkö viikolla se nyt oli, minulle kirjoitettiin s-postiin, että kuinka en laita runojani tänne blogiin, vaan hiljaisesti ihmisille lähetän?
Nytpä on sitten oiva tilaisuus tintata kaksi kärpästä samalla lätkäisyllä.
Poliittisblogiruno. Kirjoittanut K. Jouppi:
Metsälampi lumivalkeana iskee silmää.
Valkoista.
Eikö tumma, musta kuulu katse olla?
Ah, mene ja tiedä.
Silmän päällä on umpijää ja hanki.
Joku ehkä ohitseen kulkee ja ajattelee:
- Hanki unpi! Nimensä on Unppulanpi -
Varmaa on,
että lampea ei pitäisi olla siinä
olemassakaan.
Ei ole löytynyt enää vuosiin
metsäkartoilta, edes
luteenrölläskän kokoista pistettä.
Johonkin muualle sitävastoin
oli tehty tekolampi.
Uusi.
Jotkut riemastuivat.
Tekolampi ja tekopuro. Metsään.
Ikivanhoihin uomiin.
Niihin, jotka oli ojitettu pois
kuivamaan.
Luonto on Luojan luoma.
Siihen pitää varovaisesti koskea.
Loppu
Laitan selvän sanan tuohon, mitä runon jatkumiseen tulee, koska en saa RIVIVÄLITYSTÄ toimimaan. Laitan aina selvät rakoset asioiden, jakeiden ja juttuaiheiden väliin, mutta kun tallennan sepustukset, niin KAIKKI OVAT SAMASSA SYSSYSSÄ :(
Tähän osaamattomuuteen ja propleemiin saa antaa neuvoa. Soitin Charlesille,kin asian tiimoilta, mutta hän oli kuulemma kirjaston luku- ei puhesalissa.
Sain hiljaisella äänellä joltisenkinmoisen neuvon, joka ei toiminut.
Neuvoi Charles, että tinttaa tabulaattoria (olikohan se oikee sana?) kahteenkertaan.
No, vaikka istuisin tunnin tapulaattorin päällä, teksti on yhtä-ja samaa hengästyytävää pötköä heti julkaisusession jälkeen.
HELP!!!
Psalmi 147, 7-9
Laulakaa Herralle, virittäkää kiitosvirsi,
soittakaa lyyralla kiitosta Jumalallemme!
Hän peittää pilvillä taivaan ja lähettää maan päälle sateen,
hän panee versomaan vuorien ruohon.
Hän antaa karjalle ravinnon, hän ruokkii korpin pojat,
jotka huutavat nälissään.
T: Kaisa Kallekustaantytär Reikäolka (Olen alkanut määrätietoisen sukunimen suomettamisen nyt vuoden vaihtuessa).

sunnuntai 2. tammikuuta 2011





Sarjakuva "Pimeitä talven öitä näin ehkä valaistaan" ottaa ja päättyy.
Kuvaa on napsittu Hälvältä ja Asevelikylästä, mutta kuten sanottu sarja päättyy.
Syystä, että, kaikki muutkin sarjakuvaan kuuluvat kuvat ovat otetut tismalleen samasta kohtaa ja ovatten myös yhtä epäselviä. Heti huomaa, että kuvaaja, (so.minä) ei ole viitsinyt penkiltään nousta, vaikka kipeänä ei suinkaan ole ollut jalka, vaan käsi.
Pikkasenko ottaa pannuun, kun kamera, joka meillä on, on voittanut kaikki mualiman testit, mutta me emme osaa käyttää sitä :(
Kameroiden pitäisi "haistaa" tumpelot ja toimia sen mukaisesti. Niiden pitäisi säädellä kaikki näpsyttimet automaattisesti.
No niin :)
Vuodet ovat vaihtuneet ja joulujuhlista on vain kauniit muistot.
Meitä kutsuttiin uutta vuotta viettämään Maikun ja Eerikin luo.
Oli oikein mukava, kotoisa ja rauhallinen UV-aatto.
Kahviteltuamme ja syötyämme Eerikki tarjosi KOKTAILIT!
Niin hyvää sekoitusta en miesmuistiin muista saaneeni.
Cocktail ala Eerikki: 1)jotain ihanaa jäätelöä, jossa oli ihania marjarantuja (pitää tarkistaa, mitä merkkiä se mahtoi olla).
2) ananaspaloja
3) mansikkahilloa
4) lakkahilloa
5) leipäjuustoa
Namskis!
Kuuntelimme puoleltaöin vielä ilotulituksen JYLYÄ ja lähdimme tyytyväisinä Hälvää kohti. Asumustemme välillä on vain 8 km, joten kotimatka sujui joutuisaan.
Tänään olimme Nikolainkaupungissa Catherinen syntymäpäivillä.
Magnus oli kirjoittanut Catherinen Facebookkiin onnittelulaulun ja sitten lauloimme saman siivun myös livenä puhelimitse kello 10.40 .
Catherine heräsi tuohon nimenomaiseen soittolauluun ja "KIITTELI" kovasti.
Illalla, kun menimme synttärikahville, Magnus kakoi taas kurkkuansa siihen sähtiin, että olisi laulanut onnittelulaulun.
Catherine kiljui, että PLIIS, EI YHTÄÄN LAULUA ENÄÄ. PISTE!
Minäkin jo ihmettelin ääneen muutamien hirvittävää veisuuhalua.
Tiedän kyllä, että ko. onnittelubiisi on liian pitkä sankareiden mielestä. Sitä kuunnellessa kerkee kiemurrella itsensä vaivautuneeseen solmuun pari kertaa ja laskea katto-ja lattialankut viiteen kertaa etu-ja takaperin, ynnä jakaa ne viis/neliöjuuri kahdella.
Laulut eivät sitten onneksi enää raikaneet ja suita tarvittiin ainoastaan syömiseen ja jutteluun.
Kotiin tullessamme oli ovet, ulommaista lukotonta lukuunottamatta, apposen ammollaan.
"KUKAHAN LÄHTI OVIISTA VIIMMEESENÄ?" kysyi Magnus. Minulle tuli pikkasen mieleen jonkinasteinen kuulustelumeininki.
" Jaaaa-a! Minun pitäisi muistella minutti minutilta lähtöselvitykset, mutta jotenkin on valmiiksi tuntu, että minä se EN ollut!, puolustauduin minä kovaäänisesti.
Magnuksen muisti onneksi palaili pätkittäin ja hän myönsi, että oli tarkistuttanut minulla palaako ulkovalo (minä sijaitsin jo ulkona) ja hän kävi räppäämässä ne päälle SISÄLTÄ ;)
Niin olen tänävuonna parantanut tapojani, että en alkanut ähäkuttailemaan, enkä "ENKÖS MÄ ARVANNU, ETTÄ."-..äilemään.
Pääasia, että kaikki oli kunnossa.
Pääasia on vaivannut minua pari männäviikkoa myös muutenkin.
Kyse on siitä krukoomista, joka sattui, kun kaaduin permannolle.
Ajallaan tuli lasaretista lasku ja meriselitys tapahtuman kulusta. Selitys oli ihan oikein varmaan, mitä siihen latinankieliseen täkstiin tuli (ainakin se NÄYTTI ihan oikealta), mutta pari suomenkielistä lausetta oli väärin. Ajattelin aluksi, että olokohon, minä painan villasella ja unehutan koko jutun, kunhan käsi joskus vain paranisi
Mutta yön pitkinä tunteina, kun olen kiemurrellut toppatuolissa unenpäästä kiinni yrittäen, asia on saanutkin mielessäni ihan KAUHEAT mittasuhteet.
Niinpä kaivoin RIAKNOOSI-lapun esiin (se oli jo ehtinyt mennä hukkaankin :( ja otin puhelun sairaalan keskukseen. Puhelu ohjattiin arkistoon ja sieltä luvattiin ystävällisesti lähettää tarvittavat planketit, jotta asiat saadaan järjestykseen.
Diaknoosissa (!) luki lause: KUULO HUONO MONIVAMMOJEN POHJALTA.
Hetkinen...minä kyllä kuulin, kuinka Magnus sanoi, että sillä (minulla) on huono kuulo, mutta mitään monivammoista hän ei sanonut sanaakaan. Kuinka olisi voinutkaan, kun ainoa vamma pääknuppiini koko eloni aikana on pari kakarana saatua luunappia.
Kuuloni huonontuminen huomattiin aikoinaan rutiinityöterveystarkastuksessa. Olin sellaisessa pehmustetussa kopissa, jossa kuuloa kuunnellaan, kun hoitaja tempaisi pehmusteoven auki ja ihmetteli, miksen painele mitään?
Siis häh? Mitä pitäisi painella?
"NÄPYKÖITÄ! PAINELE NÄPYKKÄÄ AINA, KUN KUULET ÄÄNEN!"
"No, selitin, etten ole kuullut vielä mitään, enkä luonnollisesti näin ollen ole painaltanutkaan mitään", selitin kuuluvasti.
Siitä se lähti, kuulokäyrän alas-ajo.
Kuuloni on sitäpaitsi vieläkin ns. hyvähkö, mutta halutessani sain vuosi sitten kuulolaitteen.
Esimerkiksi ässä-kirjainta en ole kuullut vuositolkkuun. En omaani, enkä toisten.
Arvaatte vaivan olemisen laadun, kun joku sanoo minulle VE-IHII-I -IHI-I HI--I--Ä
( oikeinkuultuna: vesihiisi sihisi hississä). Kuulokoje on aika tarpeellinen önäle meikäläiselle.
Mistään monivammojen pohjasta ei todellakaan ole kyse.
Tahdonkin nyt sitten, kun asia oiotaan, omin kuulolaittein kuulla, miten väärä paperi REVITÄÄN ja omin silmin nähdä, kuinka väärä paperi poispyyhitään tiedostoista :(
Jos rakas lukijani olet vielä mukana, paljastan toisenkin lauselman, jonka kanssa toimitaan edellämainitun toimin.
Lauseke, joka sairaalasta tuli kuului näin: "Tänään iltapäivällä ollut menossa suihkuun ja kompastunut sähköjohtoihin."
Tästä kuvauksesta saa käsityksen, että kylppärissämme on sähköjohtoja kompasteluun saakka.
Ihmettelin pikkasen, kun kysyivät, että olenko ollut suihkussa. Nohh, ajattelin, että tottapa hunajoin hyvältä Rexoonalta ja vastasin vapisevalla äänellä: "Joo!"
(Suihkuttelin itseni putipuhtaaksi jo tuntitolkulla ennen jatkotroikkaan rojahtamista makkarikutjussamme).
Nämä virheelliset totuudestapoikkeamat aion siis vaatia poistettavaksi.
Jos joskus joku sukulainen lukee potilaskertomustani, niin voi hän pian ajatella, että "monivammojen pohjalta" selittyy monikin asia.
Joo, joo, kyllä tiedän, että kertomukset ovat salaisia (mitä nyt kaatopaikalla jokunen pikku petyyki on joskus ajelehtinut) mutta minä haluan, että totuus jyllää kaikessa. Potilaskeromuksissakin.
Tänä vuonna aion laittaa uudesta Raamattupokkaristani sopivan pätkän tähän loppuun.
Psalmi 147, 2-5
Herra rakentaa Jerusalemin jälleen,
hän kokoaa Israelin hajotetun kansan.
Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut,
hän sitoo heidän haavansa.
Herra tietää tähtien luvun,
hän on antanut niille kaikille nimen.
Suuri on Herramme, suuri ja voimallinen,
mittaamaton on hänen viisautensa.
T: Kaisa von Hufvudont