keskiviikko 28. lokakuuta 2009


Getsemanesta kaunis kuva.
Otettu siltä samaiselta ja toistaiseksi ainoalta Israelin matkalta, jolla olen saanut olla mukana.
Vieläkin muistan ajatukset kuvanottohetkellä: Getsemane, jaahas, vai niin, että tässä Jeesus rukoili.
Yhy, jaha. Niin, ettäkö tuo taaimmainen puu on kakstuhatta vuotta vanha. Ai jaha!
Eli, huomaat kai rakkahin lukijani, että ajatukset olivat todellaa kasassa. Olin "koonnut ajatukseni" yhteen klönttiin.
Jälkikäteen olemme katselleet kuvia täällä vinttikamarissa ja olenpahan ihmetellyt mielessäni, että kuinka mä voin olla niin poissaolevan tuntunen, mitä ajatuksiin tulee noin tärkeässä paikassa.
Mutta kaitpa se on niin, että
kun vanhana lähtee mualimalle ja asiat ja paikat missä kuljetaan, ovat niin mahtavia ja niillä on tapahtunut valtavia asioita, niin ajattelumassa tekee tenän.
Jos nyt niin onnellisesti käy, että pääsen ko. paikoille uudelleen, niin kyllä mä sitte ajattelen kunnolla ja ajatuksella.
Mietin todenteolla ja hartiavoimin kuka minä olen ja missä minä olen ja miksi.
Meistä otettiin ryhmäkuvakin juuri Getsemanessa ja siinäkin minä olen kuin
puusta pudonnut ja kunnolla säikähtänyt. Lasittunut katse ympärille haroen (jos ymmärrätte mitä tarkoitan).
Sunnuntaina olimme sitten siinä Tuomasmessussa.
Jännitti pikkasen, kun pitää siinä kulkueessa kävellä. Mauno sai kantaa ristiä ja lukea raamattua.
Minulla ja Laalaalla oli synnintunnustus. Olin kirjoittanut sen PIENELLE (hm...) lappuselle.
Mikrofooni rätisi kuulemma pahasti minun lukiessani, joten tunnustustani ei oikein hyvin kirkossa kuultu.
Lohduttauduin sillä, että Jeesus kuuli ne ja ovat ne siis anteeksiannetut.
Tuomasmessun aikana sai kulkea eri sivualttareille, joita kirkkoon oli väliaikaisesti pystytetty ja kirjoittaa esirukouspyyntöjä.
Minäkin kävin kirjoittamassa lappusen ja siinä olevien asioiden puolesta rukoiltiin.
Hieno asia tuo esirukouslappuasia!
Toisaalta ,ei rukousaiheita toki lapulle tarvitse kirjoitella. Kyllä ne kuullaan ihan hiljaa mielessä ajateltunakin.
Aika paljon seurakuntalaisia oli tullut kirkkoon.
Ihan uusi Tuomas-kuorokon oli perustettu tätä tilaisuutta varten ja hyvin lauloivatkin.
Maanantai päivänä saimme kaikki viisisataa laulavaa joulukorttia valmiiksi.
Niistä tuli niin hienoja, että ittekkin vähä säikähdettiin.
Kortissa on kuvattuna enkeli, jolla on puinen nappi (ilman reikiä tietenkin) päänä.
Napit loppuivat hieman kesken, mutta ei hätää!
Minä tehtailin kuuskymmentä pahvista naamaa punaisine poskineen ja niistä tuli myöskin hienoja.
Sen sanoivat myös muutkin, ettei minun tarvinnut oikein paljoa itse kehuskella.
Tänään olin Maikun kaa Maaseutunaisten ( on muuten niin kaunis sana, että jo senkin takia haluan kuulua ko. puljuun." MAASEUTUNAISET " vois ihan runoa rustata. Esimerkiksi: seudulla ihanaiset naiset seestein silmin etäälle johoinkin kaukaisiin katsantansa loivatten ja...)
Laitoimme pöydän koreaksi ja keitimme äykeät kahvit. Oli lohipiirakkaa ja korvatillikoita jne.
Lainasin Maikulta kaksi euroa, että voin ostaa arvan. Pääpalkintona oli herkkuisa herkkukori.
Ei osunut kohilleen voitto, paitsi tietenkin siitä maaseudun naisesta tuntui muunlaiselta, joka sen sai.
Minulla olisi ollut toinenkin paikka olla tänä iltana. Nimittäin kirjoittajapiiri.
Lähetin sinne "hauskan" pakinani sähköpostissa ja annoin luvan repostella sitä, kun yhteen kokoontuvat kirjoittelemaan.
Niin olivat tehneetkin ja palautettakin oli tullut ihan piisalle asti. Olin eri mieltä, kun olivat kehoittaneet vanhoja fraaseja poistelemaan ja olin samaa mieltä, kun sanoivat, että hyvä oli.
Sain vetäjältä hienosti palautetta.
Yleensä olen jäärä-, mutta jästipäisesti sitä mieltä, että minkä kirjoitin, sen kirjoitin!
Pilikkuakaan en muuksi muuta!!!
Enkä kuuntele neuvoja ja vielä vähemmän niitä noutatan!!!( päättäväistä keuhkojen rohinaa...)
Runoja minun kuitenkin pitäisi myös kirjoitella Pyhäinmiesten päiväksi Orisbergin kirkkoon. Kirjaston runopiirillä on siellä esiintyminen.
Magnus juontaa ja pitää puheenkin.
Katselin vaivihkaa sinne runokilpailuseurakunnan sivustoille tässä päivänä muutamana.
Oli 400 runoilijaa lähdettänyt kilpailuun runosiaan.
Kukin sai lähettää kolme runoa ja jos kaikki ovat sen tehneet, niin lasketaanpa: neljäsataa kertaa kolme? Huhhuijjakkaa!
Tammikuussa kuulemma aikovat olla selviytyneitä urakastaan.
Meikäläinen jo alkoi antaan periksi mielipiteestään siinä kunniamainannassa.(En edellisessä blogissani sitä muka halunnut).
Olisihan se hienoa, jos tuhannenkahdensadan värssystön seasta mainittaisiin, että kunniakasta yritystä havaittiin myöskin Vähännevan suunnasta. Sieltä oli nimimerkki " valkuaiset sinessä " (nimimerkki muutettu) lähettänyt kolme runoa, jotka todella koettelivat tajunnanvirtaa.
"Valkuaiset sinessä" on hyvä ja jatkaa kirjoittamista pöytälaatikkoonsa.Ystävällisin kunniamaininnoin Arvosteluraati.
Aion mennä nyt nukkumaan. Hyvä yötä ja Jeesus myötä.
Jäi muuten mainitsematta, että sauvakeppikävelin taas Yhden Hehtaarin metsään.
Ei ottanut kipeetä mihinkään ja ihan pikkasen vaan tympäs.
Magnus sanoi, että menoni on jo kuin tiineellä hirvellä. Siis aika ketterää.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009


Taannoisella Israelin matkalla näpsästy TUOKIOKUVA.
Aurinkolaseja ei paljon joutanut nenäkkeeltään pois ottamaan, niin oli tiivis ohjelma.(Kuvassa näkyvää hebreankielistä sanomalehteä emme myöskään "ehtineet" lukea).
Vuonna 2011 huhtikuussa otetaan jälleen lasit nenälle ja matkustetaan Israeliin, jos Luoja suo.
Matkalle otetaan kernaasti varausilmoituksia vastaan.
Sinne on jo yli kaksikymmentä henkilöä luvannut lähteäkkin.
Ei muuta, kuin tarkista, että passisi on voimassa ja eikun kapsäkkiä pakkaamaan.
Meikäläisen passi pitää uusia. Onneksi huomasin ajoissa.
Mukavaa, että saa sen ETSINTÄKUULUTUKSEN näköisen valokuvan vaihdetuksi. Nykyään saa jo kuulemma pikkasen hymyilläkkin passikuvissa, sanovat. Jos nyt jotakuta siinä tilanteessa hymyilyttää.
Minua ei ainakaan KOSKAAN hymyilytä, kun valokuvataan. Hymyni ovat tekiksiä joka ainoassa kuvassa hääkuvaa myöten!
Perjantaina olimme sitten ensi-illassa " KOHTI KOTIA" oopperassa Isonkyrön kirkossa.
Olimme viimetingassa hankkineet liput ja paikkamme oli viimeisellä penkkirivillä oikealla puolella pääsisäänkäynnistä.
Siihen penkkiin olisi mahtunut neljä yhtä muhkealla takalistolla varustettua ihmistä, kuin minä, mutta saimme olla siinä kahdestaaan Magnuksen kans.
Sinä perjantaina minulle oli sattunut kaikenlaista A) kivaa, kun sain olla kampaajalla ja päähäni saksittiin uusi lookki B) vähemmän kivaa:
seisoin kassajonossa ja pankkikorttini (uusi) ei toiminut.
Takana hengitti about viisikymmentä "iloista" asiakasta niskanappiini.
Ei mennyt kortti LÄPI, niinkuin sanotaan ja punakkana jouduin jättämään ostokseni siihen.
Kuiskasin, että tulemme pian ne hakemaan, kun menemme OOPPPERAAN, ja myyjät nyökkäilivät toisilleen ymmärtäväisesti ja vakavana.
Noh...hain pussukkani kaupan tiskin alta heti pian, kun hain Magnukselta setelin, jolla maksaa.
Jotenkin se vihoviimeinen penkkirivi sopi minulle näihin fiiliksiin hyvin.
Ooppera alkoi. Kirkkosali tuli täysin pimeäksi, vain alttari oli kirkkaasti eri värein valaistu.
Juhla voi alkaa.
Ooppera ylitti kaikki hurjimmatkin unelmani.
Sen vaikutus oli samansuuntainen, kuin jossain bloginsivustalla kertomani urkukonserissa kokemani.
En sen koommin muistanut, että minäni ympärillä on enemmän tai vähemmän paksulti nahkaa ja läsk...lihaa, kun valot kattokruunuista sammuivat.
EI! Unehutin kaikki senpäiväiset murheet ja jos velkaa oli, muuttuivat ne saataviksi oopperan ajaksi.
Kaunis musiikki, vaikuttava tarina ja valtavan ihanat laulut hyvin ja antaumuksella esitettynä huumasivat pään.
Sanat olivat koskettavia (erikoiskiitos niistä):
Jumala, taivaallinen Isämme,
kiitos , että kaikki rukoukset kuulet,
meille heikoille sinä annat avun.
Auta meitä tulemaan luoksesi
kaikesta kiittäen
ja luottavaisin mielin...
Kun eksymme matkalla
etsi meidät takaisin tiellesi
anna oppaaksi enkeli,
joka vie valoon ja vapauteen....
Ylistäkää Herran nimeä
ylistäkää, te Herran palvelijat
Halleluja....
Ison kuoron laulamana se oli valtavaa kuunneltavaa. Tekipä mieleni kiljahtaa, että HALLELUJA, VAIKKA HUIVI MENIS, niinkuin entinen muori huusi, vaikka omaiset olivat luvanneet uuden huivin vain, jos olisi huutamatta "hallelujaa" kirkonmenojen aikana.
Kotiin tullessamme Magnuskin sanoi: "Saa nähärä tulooko mustakin oopperan ystävä? "(olemme olleet tänä vuonna toisessakin oopperaesityksessä. Paavo Ruotsalaisesta tehdyssä " VIIMEISET KIUSAUKSET"-nimisessä ja sekin miellytti meitä kovasti).
Lauantaina oli sitten vuorossa Naisten kesken-iltapäivä, johon minulla oli kunnia leipoa puusteja ja lausua neljä runoa.
Laalaa väänsi herkullisia leipiä ja koristelimme pöydät kauniiksi.
Teemana oli: OLEN NAINEN.
Puhuja valotti tätä naisasiaa monelta kantilta ja tietenki Raamatun pohjalta.
Musiikki oli suloista, niinkuin vain pianolla ja viululla voidaan kuvitella soitettavan, kun sen osaa.
Minäkin sain väkerrettyä kolme runoa edellisiltana ja vaikka otin vesikupin käden ulottuville niitä lausuessani, minun ei tarvinnut siitä hörppiä, kuin korkeintaan kerran! Senkin tein vain vanhasta tottumuksesta.
Tälläistä onnenkantamoista ei ole sattunut koko lausujan urallani, etteikö kieli olisi tarttunut kitalakeen tukevasti, kuin korkolappu kengänkantaan.
Nyt siis ei! Tunne oli senverran outo ja uusi, että ajattelin, että se (kieli)luiskahtaa rinnanpäälle hela hoito!
Kelloja siirrettiin sitten tunnin taaksepäin ja se tiesi sitä, että meillä syötiin perunoita alatoobin kera jo kymmeneltä tänä päivänä!
Illansuussa oli Tuomasmessu ja minulla ja Laalaalla oli synnintunnustus.
Kirkossa oli tavallista enemmän kuulijoita, mikä oli ilahduttavaa.
Päälle oli tarjolla korppuja ja teetä seurakuntakeskuksessa.
Korpputeet maistuivat erikoisen hyvältä. Magnus kysyi kirkkoherralta, että saako kastaa korppua (!?)
Minä en ollut ymmärtänyt edes kysyä. Korppua pitää aina toffata kahviin tai teehen, mitä nyt tarjolla onkin.
Nyt on silmät jo niinkuin santapaperia. Ei ole ruppi vielä tottunut tähän talviaikaan.
Huomenna yritän kyllä tikistää perunoiden syönnin puolituntia myöhemmäksi, vaikka pötsi kuinka mouruaisi sitä mennyttä aikaa.
Jumalan runsasta siunausta sinulle, ketä sitten lienetkin. Pääasia, että LIENET!

torstai 22. lokakuuta 2009

Joonathan on syventynyt rei´ittämään leipiä. Kuvan ottohetkestä on kulunut yli puolivuotta, eikä sen koommin ole mitään rei´itettävää ollutkaan, eikä leivottu.
Muutaman vuoden yritin taistella kaupasta ostettavia puikuloita vastaan, mutta sitten annoin periksi.
Täytyy olla varsinainen superjauhopeukalo, että pystyy nitistämään näiden ostoleipien maun ja minä en kuulu siihen joukkoon.
Lämpöisen höyryävinä, sentin voiklimppi pinnalla (viittävaille sulaneena) koin olevani leivän leipomisessa voitolla, mutta siihen se tyssäs.
En käsitä, kuinka kaupanpaappa saa leivistään niin tummia ja mölleviä!
Laitoin leipätaikinaan yli puolet ihkaittiä ruisjauhoa ja kummingin niistä tuli, kuin kuutamolla paistettuja.
Tietenkin leipomoissaan lykkäävät leipiinsä jotain ihme öökolmoslisäainetta, että saavat ne tummiksi ja sitäpaitsi, mitä se JAUHONPARANNEKKIN on?
Kysyn vaan.
Hyvää se tehdastekoinen puikularööti kummingin on, eikä tuoteselosteessakaan mistään oudoista aineosasista mainita. Luotan siihen mitä leivänleipojat pussinkyljessä olevassa sisällysluettelossaan sanovat.

Olin eilen kirjoittajapiirissä ja osanottajakato oli melkomoinen.
Joka paikassa kato käy, mihinkä meikäläinen liittyy. Onko minulla niin oudot harrastukset ja tavat?
Taas kysyn vaan!
Puhelimen kautta liityin SPR:n jäseneksi kuukausi sitten ja tänään ajattelin liittyä RAITTIUDEN YSTÄVIIN.
Toivottavasti molemman asian harrastajia sentään löytyy runsaasti.
Kevättalvella ilmoittauduin SOTAVETERAANI-järjestön rivijäseneksi ja kaikkihan muistavat(!) miten meistä tuli Eläkeliittolaisia.
Myöskin Posti-Telen eläkeläisten jäsenmaksulappu kolahtaa postilaatikkoon joka vuosi. Sinnekkin kaivattaisiin lisää porukkaa.
Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi VR:llä työskennelleet eivät näe tulevaisuuttaan Postilaisten muorien ja faarien seassa.
MAASEUTUNAISTEN uljaassa rivistössä olen jo melkoinen tekijä.
Olen oppinut siihen kuuluvana esimerkiksi miten omenapuita KOULUTETAAN.
Malttamattomana odottelen, että vaahtosammuttimen kokoiset omppupuumme kasvaisivat, että pääsisin niitä oikein olantakaa koulimaan.
Elvis Presley-faneihin liityin lyhyen Facebook-urani aikana ja Pohjalaisen seurapalstalla ilmoittelevaan Moukari-kerhoon liittyisin, jos tietäisin miten siihen liitytään.
Sopottajiin olen mielessäni ja itsekseni oma-aloitteisesti liittynyt jo aikoja sitten.
Sopottaja (olen tämän jostain sanomalehden sunnuntailiitteestä tms. omin silmin lukenut) on sellainen, joka havaitessaan jonkun tuotteen, tai asian erinomaisuuden, kertoo siitä muillekkin ja suosittelee sitä kaikille tutuilleen ja vähä tuntemattomillekkin.
Raamattua olen sopottanut yhdelle sun toiselle hyvänä ja varteenotettavana tuotteena.
Sen, kun aukaisee ja lukee, mitä siihen on präntätty, niin koskaan ei tyhmemmäksi tule. Sanoisin päinvastoin.
Kuulkaas nyt tätäkin: Sananlaskujen kirja 1 1-7
Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan,
sananlaskut.
Opettakoon ne viisautta, kasvattakoon ymmärtämään
ymmärryksen sanat.
Johdattakoon hyvään tietoon, oikeudentuntoon ja
rehtiin mieleen.
Kokemattomat saakoon niistä viisautta,
nuoret tietoa ja harkintaa.
Viisaskin viisastuu, kun kuulee niitä,
järkeväkin saa opastusta, oppii mietelmiä ja
ja vertauksia, tajuaa viisaiden sanat, avaa arvoitukset.
Herran pelko on tiedon perusta,
vain hullu halveksii viisautta ja opetusta.

Kirjoittajakurssilla eilen illalla siis, saimme tehtäväksemme kirjoittaa uutisen.
Minä kirjoitin siitä, kuinka saimme tänne kylälle päällystetyn kulkuväylän
lehmien vellisorkkavanan tilalle.
Uutinen oli kyllä jo hieman vanhentunut, mutta katsoin sen silti uusuutisoinnin väärttiksi.

Illan päätteeksi minä ja Magnus katselimme kopallisen verran vanhoja valokuvia.
Niitä oli runsaasti, mutta Magnus ei antanut periksi. Jokainen fotokraaffi mentiin läpi ja usein tarvittiin vielä suurennuslasiakin, että varmasti tuli jokainen kumminkaimanserkunnaapurin kasvot tunnistettua ja läpikäytyä.
Meidän vihkikuvammekin (erilaiset, kuin piirongin kulmalla näpöttävä hääkuvamme) löytyi Magnuksen riemuksi kopan pohjalta!
" Kyllon komia kuva! Kyllä oot komia tässä Kaisa! Ihan uurestaan tairan melkeen ihastua, ku katteloo!"
" Niin, syytä olisi, kun voi olla, että toista neljänkymmenenkolmenvuoden rupiamaa ei meille enää suoda. Täällä maan pinnalla, meinaan!
Ja kyllä Magnus sinullakin tässä kuvassa hiukset niin ihanasti ovat vookuilla ja laineilla! Kyllä sinäkin niin mahdottomasti ihana olit.
Ja vieläkin olet. Minullakin se rakkaus ihan tuntuu hetkessä pykääntyvän, JOS SE YLEENSÄ ON MAHDOLLISTA!" Innostuin sitten minäkin kaikki leuat innosta täristen rakkautta vannomaan
Oli mukava ilta! Suosittelen kaikille nuoruuden kuvien pläräämistä.
Voi hyvässä lykyssä kuulla rakkaudentunnustuksiakin.
Nykyään UUSIMPIEN valokuvien katselu on vain niin proosallista, kun pitää koneitten ääressä tuijotella.

Tänään runopiirissä itkimme kaikki.
Luimme niin ihanan runon (laitan sen blogiin, jahka Eve lähettää sen minulle).
Runo kosketti sielun kaikkia sopukoita reunoja myöden.
Minunkin sieluani. Minunkin, joka olen yhtä tunteellinen, kuin yön yli suomustuspaikalle unohtunut lahna.
Samassa tilassa oli runopiirinkin aikana myös lasten piirustusnäyttely (kirjastossa) ja nauroimme, että kuinkahan moni näyttelyssä kävijöistä huomasi, kuinka me rääyttiin.
Ei liene oikein helppoa haalia lisää osanottajia ILOISEEN KIRJASTON RUNOPIIRIIN.
Sellainen se kummiski on. Useimmiten siellä raikaa, paitsi tietenkin runot, niin nauru.
Minulle kuitenkin jäi tuulahduksena TUNNE, että kuinkahan sitä uskaltaa ja kehtaa niitä omia väkerryksiä enää kirjoittaa ja esittää.
On niin kovasti vajavaista.
Mutta ehkä se on niin, että kukin taaplaa tyylillään ja kaikkia tarvitaan tällä runojen seesteisellä polkutiellä.
Mene ja tiedä, mutta luulen niin.

tiistai 20. lokakuuta 2009


Kotimme useimmin avatussa ja suljetussa ovessa on magneetilla kiinni tälläinen kuvake.
Ovi on tietysti jääkaappi ja kuvan somat hahmot markkeeraavat minua ja Magnusta juuri, kun ensimmäinen lapsenlapsi on syntynyt.
Kyseessä on onnittelukortti.
Yli yhdeksän vuotta tämä pariskunta on kuunnellut jääkaapin oven kitinää ja vuosivuodelta alkaa yhdennäköisyys, mitä meihin tulee, olla yks yhteen (paitsi Magnuksen hiustupsu ei ole nuin tuuhea enää).
Tänä päivänä olin taas lenkillä ja juoksaisin ikiomaan metsään johtavaa (siihen samankokoseen, kuin Nalle PUHILLA) mäkeä ylös, kuin hirvi konsanaan.
Ihailin maisemaa tovin ja odotin, että sydämen taukurointi ottaisi laantuakseen.
Ihmettelin itsekseni rapaista kuntoani. Ihmettelin, eikö se IKINÄ kohene?
Olenhan JO puolivuotta, enemmän ja vähemmän ILOISENA ynnä innokkaana, hionnut näillä lenkkisessioneillani.
Noh...annas olla! Ikinä, kun hengitys vähän laantui ja silmissä sumeneminen hellitti, kuulin LAUKAUKSEN! Sellaisen tukahdetun laukauksen!
Muistin, että on hirvenmetsästys meneillään ja juoksin niin, että tanner tömisi takaisin tielle.
"TUKAHRUTETTU LAUKAUS?" ihmetteli Mauno.
OMAKSI ONNEKSEEN hän ei revitellyt asiaa sen enempää.
Olin vaivannut ämpärillisen taikinaa nousemaan uunin pankolle lenkille lähtiessäni ja aloin kääriä siitä korvapuusteja, kun edelliset olivat päässeet suuren kysynnän vuoksi loppumaan.
YHTÄKÄÄN ei ollut tarjota ihka uudelle sukulaisellekkaan, kun hän meille lauantaina päivällä pihaan tupsahti.
Hän on tutkinut sukuamme ja hänellä oli oikein paperille präntättyä mielenkiintoista tietoa mukanansa.
Olen ykyttänyt täälä isokyröläisille, että minunkin sukujuureni ovat täältä Kyrööstä ."Enämpi, ku Magnuksen", olen myös leikkisänä ihmisenä lisännyt.
Isonkyrön Ritaalasta on Ritarin Matti (äitini paappa)Vaasaan aikoinaan vyöräytynyt ja äidin isäkin näkyy kirkonkijoihin syntymästään merkin saaneensa.
Kirkonkirjoissa on präntättynä että äidin paappa oli "ITSELLINEN NUORIMIES".
Hänen vanhempansa ovat lähtöisin Isonkyrön LEHMÄJOELTA! Yritin ehdottaa sukumme tutkijalle, että EIKÖS SE RUUSUPURON RAJA HILPPASE SIINÄ NIIN LÄHELLÄ, ETTÄ....RAJAT OVAT MELKEIN NIINKU RUUSUPUROLLA OLTAIS...
Mutta ei kuulemma.
Kyllä Lehmäjokikin minulle käy. Minä tykkään lehmistä ja kernaasti juon heittin tuottamaa antiansa enemmän, kuin mielelläni.
Oli hauskaa jutella lapsuuden ajan menemisistä ja tulemisista tämän sukulaisen kanssa.
Olemme pyöriskelleet samoilla paikoilla Alavuden Sydänmaalla ja soudelleet Kuorasjärven hopeisilla lainehilla kauan kauan sitten.Eri aikoina tosin.
Minä ja silloinen perhekuntani olimme kesäisin eräässä maatalossa lomillamme, missä sukua oleili lähistöllä kesämökillään.
Mökki oli niin pikkuinen, että emme mahtuneet siellä koko sakki asustamaan.
Joten asustelimme siinä lähitalossa ja nukuimme siinä yömme.
Muistan, miten talon "lupsakka" isäntä retuutti minua kintuista, kun rääkyä karjahtelin yöllä. Isä ja äiti olivat jossain iltamissa ja minä näin tietenkin painajaisia ja ulvoin minkä keuhkoista lähti.
En ole koskaan tavannut muuta ihmistä, joka näkisi yhtä runsaasti PAINAJAISIA, kuin itteni.
Tai mistä minä tiedän, kuinka muut niitä näkevät! Inhoan setviä unia ja se johtuu tietenkin siitä, kun ne ovat niin PAINAJAISMAISIA.
Kun tulin uskoon 22 vuotta sitten, muuttuivat unet KEVYTpainajaisiksi.
Niistä häipyi se KALMOMAINEN KUOLOMAISUUS, jos tiedätte , mitä ajan takaa?
Nyt näen vain sellaisia "ilman vaatteita jossain linja-autossa, niin ettei voi jäädä pois oikealla pysäkillä- ja hyppy lentokoneesta vahingossa ilman laskuvarjoa" -tyylisiä unia.
Kyllä niillekkin varmaan selityksiä löytyisi ja anlyyssit.
Ne vanhan kunnon "liian kiree pipo ja puiset lelut"-selitykset.
Mutta en jaksa mennä analysiseerattavaksi!
Yleislääkäri (ja hehän hallitsevat psyykkisenkin puolen, kun kerran ovat YLEIS lääkäreitä) sanoi kauan, kauan sitten, että jahka saan massaa ympäryksiltäni hivenenkään hävitetyksi, unosten laatu paranee ja alan nähdä niin hauskoja unia, että MISTÖ BII:kin jää hopealle.
MENE JA TIEDÄ.
Olen lupautunut Tuomasmessuun synnintunnustukseen. Sain siihen mukaani vielä kaverinkin.
Eilen kauhistelimme tehtäväämme.
Voisihan sitä sanoa superhurskaasti, että anna Jeesus anteeksi se pikkuruinen synnähdys, jota melkein kauan sitten LUULIN, että aioin pikkasen tehdä. Mutta onneksi kerrankin silloin EREHDYIN!!!
Mutta paras olla rehellinen, koska tiedän Erään, joka näkee ja tuntee meikäläisen läpikotaisin.
Olen Vaasassa ollessa ollut samassa vastuussa Tuomasmessussa ja otin silloin oikein kynän ja paperin esille miettiessäni tehtäväni suoritusta.
"NO, EIKÖ SIIHEN PAPERIHIN NY ALA TULLA KIRIOOTUSTA? kyseli Magnus tuohtuneena, kun tuijotin kaukaisuuteen ja pureskelin lyijypännää.
" Tulis siihen, jos sais muitten syntejä syynätä, mutta kun omia pitäis...
" ANNA MÄ KIRIOOTAN!" lupautui Magnus auliisti.
Tuomasmessua ennen minulla on kuitenkin pari mukavaa tapahtumaa.
Isonkyrön kirkossa on OOPPERA. "Kohti kotia."
Sen on kirjoittanut Pia Perkiö, joka on meillä vetäjänä jokakeväisillä runokursseilla Lepikon leirikeskuksessa.
Oopperan kuorossa on myös monta, monta tuttua täältä Isostakyröstä ja senkin takia on mielenkiintoista mennä katsomaan ja kuuntelemaan.
Tilasimme tänään, (ettei jäisi viimetinkaan) liput.
Ensi-illan ensimmäiseen näytökseen oli vielä muutama piljetti jäljellä, jostain vähä häjystä paikasta.
Tilattiin ne kummingin.
Ajattelin vaivihkaa, että siihen penkkiin meitä ei NAULATA kiinni!
Jos on oikein surkeet näkyväisyydet, niin liikun vaivihkaa seinänvierustaa pitkin lähemmäksi esiintyjiä(kuitenkin niin, etten peitä niiden näköaloja, jotka ovat ajoissa olleet asialla).
Magnus sanoi, että hän vaatii LAPAN (=flaba=lippu) hinnan takaasi, jos hän ei NÄJE, koska sellaasehen paikahan ei saa piljettiä myyräkkään.(Olen samaa mieltä).
Uskon, että asiat kyllä lutviutuvat, kuten niillä on tapana.
Lauantaina menen Vähänkyrön Siltarantaan NAISTEN ILTAPÄIVÄÄN.
Minulla on kahvinkeittäjän ja runonlausujan pesti siellä tiedossa.
Sain mukaani Laalaan tarjoiluun ja kahvinkeittämiseen avustajaksi, joten se puoli hoituu paremmin, kuin hyvin.
Se toinen pesti taas hiukan hiostuttaa. Runot ovat vielä runottamatta.
Siitäpä juohtui mieleeni se Keravan srk:n runokilpailu.
Aina aika-ajoin ajatuksella leikittelen.
Jossain bloginsivustallani kuvittelin esimerkiksi, että mimmosta tavaraa tilailisin HOPPUHALLIN esitelehdykästä VOITTOrahoillani (!)
Tänään makustelin asiaa siltä kantilta, että runoni saisi KUNNIJAMAININNAN!
Tulin siihen tulokseen, että en MISSÄÄN OLOSUHTEESSA haluaisi KUNNIJAMAININTAA!
Ajattelin arvioiden minkä säväyksen tekisi esimerkiksi tälläinen : K. Jouppi kirjoitti muutamia runoja kilpailuumme. KUNNIAMAINITTAKOON siis, että KUNNIAKKAASTI hän yritti.
SIITÄPÄ HÄNELLE MAININTA JA KUNNIAN KUKKU HÄNELLE MYÖSKIN ÄÄNENSÄ KOROITTAKOON!
HÄN MYÖSKIN JUOKOON KUNNIAMAININTA RUNOKAHVIT KOTONANSA. SE HÄNELLE SUOTAKOON!!!
No tässä tätä tulikin. Kipaisen alakerrasta hakemaan Raamatun ja kirjoitan siitä jonkun kohdan, missä itse luen tällä hetkellä.
Psalmi 67 2-3
Jumala olkoon meille armollinen
ja siunatkoon meitä,
hän kirkastakoon meille kasvonsa.
Silloin koko maa oppii tuntemaan sinun
tiesi, Jumala,
ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä
autat.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009


Tässä tupaantulijaislahja kaupuniserkultani Elisabethyltä noin neljä vuotta sitten, kun muutimme tänne Vähännevan pientareille Magnuksen kaa.
Serkkuni tuntee minut läpikotaisin ja osti luudan, jolla ei voi luutia. Tietää näet, että en kumminkaan lakaise muutenkaan, vaikka voisikin.
Kiva kapistus joka tapauksessa meidän keittiön oven vieressä ja sille on puhuttu tosi paljon ja pyöritelty, niin että pelkään luutakarvojen tippuvan kokonaan.
Olin Elisabethyn luona kylillä torstaina ja siitä muistinkin laittaa tämän kuvakkeen tähän alkuun.
En niinkään muistele Elisabethyä, vaan tarjoilua!
Sain syödäkseni monta pilkkumillista ihania marjasia (mansikkoita, mustikoita ja vadelmia) sokerrin kanssa. Sikäli mikäli silmäni oikein näkivät niitä jäi pakastimeen runsaasti vielä jäljellekkin ja plaraan tässä kuumeisesti allakkaani, koska seuraavan kerran sopisi kaupungissa vierailla tyhjäämässä pakast...sanaista arkkua.
Olin samalla reissulla hoitamassa Viviannia ja Joonatania heidän syyslomallaan.
On terveellistä joskus hoitaa lapsenlapsia syyslomalla. Silloin putoaa aina kunnolla maanpinnalle!
Syyslomilla sitä huomaa meikäläinenkin, että otsa ei ehkä ole AIVAN niin kirkas, kun täälä Rytkänperän hiljaisuudessa voi erehtyä luulemaan.
Katsannassakin ilmenee sameutta kirkkauden lomassa ja niin edelleen. Itse asiassa syyslomilla selviää, että ei ole minkäänlaista jakoa taivaaseen ilman Jeesuksen ristinkuolemaa ja sovitusta!
Autoilu ajaa kyllä saman asian kuin syyslomahoitohuki, mitä superuskovaiseksi itteään luulevaisuuteen tulee.
Tulomatkalla kotiin kirota sadattelin niin, että tuulilasiin pärskyi sylky.
Joku nysviäinen nimittäin ajoi eteeni sivutieltä, kääntyäkseen sadan metrin jälkeen taas oikealle.
Hhhmmppph...hampaat irvessä pyysin mielessäni anteeksi kiroiluani, vaikkakin totuudessa jos pysytään, jos olisin naamakkain nysv... sen kuljettajan kanssa ollut, olisin kysäissyt mahtaako tietää mistä hiiri kusoo!!!
Ehkä räihääntymiseni syyksi voi puolustella, että en ollut nukkunut hoitomatkallani, kuin muutaman silmällisen. (Seli, seli)
Otin Vähältänevalta mukaani ILMAPATJAN.
ILMA-etuliite on melkoista liioittelua siitä polsterista puhuttaessa.Huomasin sen pikimmiten pitkän yön aikana.
Ko. aine pakeni patjasesta sen veegen, kun itseni sen päälle sain oiottua. Tunnin välein painelin patjan täyttönäppylää.
Mainoksissa sentään näytettiin , miten Kanadan harmaakarhut sen päällä kisailevat.
Joko minä olen tyskälihaisempi kuin Kanadan harmaakarhu, tai kyseessä on sekundakappale sitä markkeeraavasta piraattipatjasta.
Onnekseni tämä viimeinen vaihtoehto on oikeampi.
Lapset lähtivät perjantaina Donkki-leirille Lepikon leirikeskukseen.
Heillä oli ollut kuulemma kivaa ja uhkasivat mennä uudestaankin.
Vivianni oli ollut uimassakin.
Tiesin, että sitä neitiä eivät pitele villit hevosetkaan jos kyse on uimaanmenosta. Menisi varmaan avantoonkin.
Magnuskin sanoi, että hänen on AINA tehnyt mieli pulahtaa avantoon.Minulle taas ei niin suurta tukkua rahaa maksettais, että itseni jäiden sekaan vyöräisin.
Sitäpaitsi epäilen kyllä Magnuksenkin menoa hyiseen veteen.
Nimittäin, jos olisin paikalla kieltäisin LAIN NIMESSÄ häntä sinne menemästä.
"VIISAS SAA OLLA, MUTTEI TYHMÄ!" (tämä on omakeksimäni aforismi juuri tähän nimenomaiseen tapaukseen).
Aforismi on täysin pätemätön ja ponneton heidän kohdallaan, jotka ovat VUOSIKAUSIA ja TALVET PÄÄKSYTYSTEN olleet jäissä ja eivätkä ole kuoleentuneet. (Terveisiä vaa Pau:lle : ) )
Olen saanut viimepäivinä lausuella runojakin Jurvassa oikein kaksi eri kertaa.
Tuntui typerältä ja olo oli, kuin edellä kertomallani ilmapolsterilla ennen täyttöä, elikkä varmaan ihan hyvin meni.
Sanoivat jopa, että voi olla ehkä, että joskus vielä tavataan runojen merkeissä. Kuka tietää! Mene ja tiedä.
Lenkillä olin toissapäivänä.
Mainitsen sen tässä sitä varten, että ENSIMMÄISTÄ kertaa en tuskaillut, että niin ja niin paljon vielä matkaa, ennenkö pääsee vatupassiin sängyn päälle.
Päinvastoin!
Sain idean kolmeen (3) runoonkin!
Ne unehtuivat sitten myöhemmin, kun en ole varannut kynää ja pikku lehtiötä mukaan lenkkipolulleni, vaikka runokursseilla on silläviissiin neuvottu.
Ihmettelen vaan, kuinka kirjoittelisin, kun sauvat on tiukasti tarroilla tumuloitu ranteitten ympäri.
EI!
Minä aion pyytää joulupukilta= Magnus sellaisen vempeleen kuin Lehtisen Kalevilla on! Nauhurin!
Siihen hän aina sanelee saarnanaiheensa ja ideansa, jotka tursuavat nimenomaa lenkkipoluilla mieleen.
NAUHURI on varmaan joku sellainen nykyaikainen önäle, jossa pikkuruinen mikrofooni sojottaa jossain suupielessä ja johon saa sanella asiansa.
Minäkin aina lenkillä rivakasti sauvoja sähien voisin yht`äkkiä kovaan ääneen lausua jatkaen koko ajan lenkintääni:
Pismyyrät
kaikki kekosen katolta
alavooninkiin kaikonneet
ovat.
Saavat leukojaan lepuitella siellä uumeneissa pesän.
Tarpeeks louskuivatkin
ja inhoittavasti sääreen pistivät
jos osuivat kohdalle
Korsia kun kekoon kiskoivatten.
So long vaan ja
keväällä taas nähdään,
jahka vielä jaksan huhtoo lenkillä!
Kuten huomaat, niin tarpeeseen tulee sanelukone. Olisihan sääli, jos moiset runot jäisivät ylös kirjaamatta.
Magnus on tosiaan joulupukin virkaa hoitanut meidän perhekunnassa jo useamman joulun.
Hän pukee tamineet lasten nähden päällensä. Kaikki osaavat eläytyä leikkiin mukaan, jopa Lyllan.
Viimejoulunakin Vivianni sanoi jo viiden pintaan, että PUE JO PAAPPA NE VAATTEET PÄÄLLE, ETTÄ SAADAAN LAHJAT.
Näihin jouluisiin tunnelmiin lopetan tältä päivältä.
Huomenna joulutunnelma jatkuu, sillä meillä on korttitalkoot Laalaan luona.
En pääse jumppaan huomennakaan.
JUMPPA voi olla hieman liioittelua ilmaisua meikäläisen jalkojen siirtelystä.
Ilokseni kuitenkin pystyin hyppimään narua kymmenen kertaa ilman taplia Viviannin kanssa. Sitä ei ole tapahtunut kahteenkymmeneenvuoteen, että narua olisin hyppinyt.
Kaikkia ei siis suinkaan ole menetetty!
Siunausta joka ikiselle, joka tämän blogin sivustoja raottaa.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Tästä kellosta, jos patterit loppuvat, niin lähden vaikka naapurista lainaamaan uusia, jos omasta komuutin nurkasta ei löydy.
Armon aika- kelli ei saa pysähtyä.
Näin on joskus kummingin päässyt käymään ja on se saanut vakavat ajatukset mieleen.
Toisaalta: KAIKKI loppuu aikanaan ARMONSA ei milloinkaan.
Tämän kellon on Magnus ripustanut keittiön oven päälle muistutukseksi ja opiksi ja ojennukseksi (varsinkin talon omalle väelle: Magnukselle ja minulle Karja Maisalle).


Tulin juuri syvästi ällöämältäni SAUVAkävelylenkiltä.
Toinen kepakkokin on kymmenensenttiä lyhyempi, kuin toinen. Magnus yritti pitentää sitä, mutta olen tintannut sitä niin tulisesti maantien pikipintaan, että se ei jämähtänytkään!
Puin lenkille, niinkuin tämänikäiset kivuliaat mummelit pukevat, kun pelkäävät, että vilustuvatten (ainakin minä).Siis totaalisesti aivan liikaa.
Tunsin itseni MUROKUUPANAKSI ja se minä myös olin.
Panin päälleni varmuudenvuoksi 40denierin sukkikset, fleesesisältöisen tupsulakin, jonka Magnus sai lähetysarpapöydästä kesällä, ohutuntuvaisen tikkitakin, jonka ostin parivuotta sitten Halviksesta (ku halvalla sai , ja vaikka ei meinannutkaan mahtua päälle. NYT MAHTUI), ja tuulenpitävät koretekshousut!
Olen alkanut ounastelemaan, että pukeutumisellani on jonkinlainen yhteys lenkin viihtyvyyteen.
Edelliskerralla, kun tulin jälleen kerran ällölenkiltä ja olin juuri kurvata ja kurvata kotipihalle, ajeli kyläläinen isäntä ohitse.
Kiinnostuneena hän kysyi, että olenko spreijannut jotain PUNAASTA naamalleni? "JOSTAIN PURKISTA? hän vielä tarkensi.
"NO ENPÄ OLE NIIN TEHNYT! KYLLÄ TÄMÄ ON LUAMUA!"
" Sulla pintaverisuonet toimii hyvin!"
"Hmmppphhh!" vastasin ja olin ehdottoman samaa mieltä.
Nuorena neitona kovasti kärsin tästä TOIMINNASTA ja pemistin vaaleaa puuteria parimilliä naamataululleni, ennenkö lähdin mihinkään.
Nyt vanhemmiten laitan sitten POSKIPUNAA vähintäin yhtämonta milliä, joten kohden ei näköjään ole koskaan. Nuorena en halunnut olla punakka ja nyt kauhistelen, kuinka olen kalvakka (noin tavallisesti. Ilman lenkkiä).
Näin metsätiellä kolme punatulkkua. Ilahduin ikihyviksi.
En ole nähnyt tulkkuja naismuistiin ja olen tuumaillut, että ne ovat tyystin lentäneet muille maille vierahille.
LAPSENA punatulkkuja oli puiden oksilla, kuin omenoita konsanaan. Aina ja jokapaikassa ja paljon.
Lapsena oli kaikkea enemmän. Maassa ja puussa.


Eilen meillä oli ensimmäiset "Laulava Joulukortti" talkoot. Minä piirtelin hopeatussilla enkelin hamosia ja kirjoitin mahdollisimman kauniisti: JOULUILOA!
Toissa vuonna kirjoitimme kortin päälle: JOULURAUHAA!
Arvaatte varmaankin, että meikäläiseltä pakkas tulla kumpiakin toivotuksia, koska juttelimme samalla, kun teimme kortteja kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta maan ja taivaan välillä. (Se juuri tekee näistä kökkähommista niin mukavia, kun saa pistää maan- ja kirkon asiat järjestykseen).
500 korttia on aikomus väkertää ja kaikki on myös aikomus myydä a 5euroa kappale.
Sillä rahalla saa siis upeen kortin, upeen konsertin, ylihyvän paakkelssin ja kahvit ja hyvän mielen. Rahat menevät lähetyksen hyväksi.
Jos joku huolestui lukemastaan,niin rauhotan, että EMME OLE VIELÄ LEIPONEET NIITÄ PAAKKELSSEJA. Tiedän vaan kokemuksesta, että ne tulevat olemaan hyviä.

Lähetimme eilen Etiooppiaan 41 nuttua ja 8 sukat. Nuttujen väliin laitoimme salmiakkipussin. Salmiakkia tarvitaankin, sillä on sen paketin aukaiseminen senverran hikinen homma. On sitten meinaan KUNNOLLA pakattu ja suljettu!
Vanhana postilaisena opin, että jos haluat lähettää jotain johonkin, niin on syytä pakata kunnolla. Teippirulla vaan vinkui, kun Laalaa pääsi faarttiin.

Tänään illalla menen kirjoittajapiiriin. Olen tehnyt laiskanläksyni ja sen lisäksi SUUNNITELLUT elämäni toista novellia.
Voin kirjoitaa siitä pätkän tähän, koska arvaan kaikkien ehdottomasti haluavan lukea K. Joupin (63) toisen noVELLIN.

NOVELLI NUMERO KAKSI. Ylöspannut ja itte keksinyt
Kaisa Opuppi



Onko täälä herätty?
Huomenta Karja Maisa. Nyt ylös reippaasti! Tossut kerkee myöhemminkin jalkoihin laittaa. Reippaasti vaan. Siitä sängystä voi ottaa tukea. Minä näitä pillereitä laittelen.
Mihinkä sinä Karja Maisa parka näitä troppeja oikein tarvitset?
Taitaa olla luulotauteja suurin osa.
Tunnen eräänkin, jolle aina uusia pillereitä määrätä piti. Ellei toiselta lääkäriltä saanut, niin mentiin toiselle.
Katso nyt vähän mihinkä menet. Varotaanpa hiukan.
Siinähän se pissipotta on vieressä.
Yksityisyydet? Ne saa Karja Maisa unohtaa. Kiire meille nyt tulee muutenkin.
No niin syödäänpä nyt sitten reippaasti.
Kahvia saadaan sitten iltapäivällä. Ei ole hyvä meidän sitä kahvia alituiseen ryystää. Saadaan sitten vaan vatsaa löysälle.
Kuumaa? No kaikki mitä keitetään pakkaa olla kuumaa ja mikrossa tulee kuumaksi. Ei muuta kun laitetaan lusikkaa suuhun, että ehditään. Toinen jo odottaa.

Sinne suihkun alle nyt vaan reippasti. Kyllä se vesi siitä lämpiää.
Noin! Putipuhtaaksi kaikki paikat!
Laittaa nyt vaan paitaa ja puseroa päälle.
Ei ole nyt varaa niin valita. Värejä. Kyllä se ruskea pukee Maisaa siinä missä muutkin värit.
Ikää, kun on noin runsaasti, niin ei ole värillä väliä Karja Maisa.
Toista se oli silloin ennen, kun vaatteilla komeiltiin ja huulia punattiin.
Ne ajat ovat olleet ja menneet, eivätkä ikinä takaisin tule.
Nyt on juhlat Karja Maisa. NYT ON JUHLAT!
Haitarikerhon satavuotisjuhlat. Juhlasalissa.
No ei sinne nyt pitkää matkaa ole!
Kyllä meitä nyt vaan huvittaa. Täytyy olla virikettä.
Vähän iloa tähänkin huoneeseen.
Vähän vaihtelua siihen virrenvänistykseen.
Ei, ei tänään ei niitä itkumenoja, eikä papin puheita...juhlapäivänä.
Nyt otetaan iloa irti ja tanssitaankin jos jaksaa.
Meillä on rollaattoridisko! Naura! Virsikirjan voimme jättää siihen
pöydänkulmalle. Siihen hampaiden viereen!
Tossua toisen eteen. Pelit soi jo.
Saadaan sipsejäkin ja mehua.
LOPPU (iloista haitarin soittoa)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Odottelen tässä Lymmyysen kodan ovella myrskylyhtyseuroihin seuraväkeä.
Järjestelyt on tehty (huomaa roskapussi rappuaskelman vieressä) ja leoparttipipo vedetty trendikkäästi silmille.
Eilen aamulla jouduin vetämään ko. pipon heti aamusta päähän ja silmille, koska päätäni särki.
Lisäksi katselin huivia (määrättyä piponkiristepäällyshuivia), mutta en löytänyt.
Siitä on nimittäin tosi kauan, kun meikäläisen päänuppi on ollut kipeä.
Huivikin oli kerinnyt mennä hukkaan.
Minun täytyy heti, kun alkaa latauskeskusta ruimia, etsiä mahdollisimman kiree ja lämpönen pipo ja kiristää koko komeus tiukasti pääluuta vasten.
Kummastelen niitä, jotka jääpussin kanssa alkavat huseeraamaan.
Oudoksuin päänsärkyäni, koska en koko päivänä nokkaani ulos pistänyt, vaan kudoin etiooppialaista nuttua niskanappi krykyssä. Välillä join kaffia ja söin vahingossa puustinkin.Istuin vaan, enkä paljoa peesväristä kummempaa edes ajatellut.
Isoäidilläni Lyyli Amalialla oli konstina päänsärkyyn laittaa raakoja perunansiivuja otsalle ja märkä rätti päälle.
Liian työläs konsti meikäläiselle. Aina oli perunansiivut pitkin permantoa ja riveeliä (lue:rintamusta) ja rätti oli LIIAN KYLMÄ!
Parannuskeinon on oltava LÄMMIN!
Minä pidin nuoruudessani päässäni PANNUMYSSYÄ! Harmi, kun ei tullut säästeltyä niitä.
Sitä tietenkin vaan ajatteli, että kun on nuo moternit kahvinkeittimet, että myssytkin ovat tarpeettomia, enkä huomannut, että pää pysyy vanhanaikaisesti hartioilla loppuun asti.
Yksi oikein hieno kahvipannumyssykkä oli punainen. Siinä oli musta kissa kuvattuna kyljessä. Sillä myssyllä parani AINA pää.
Jopa niin, ettei lopuksi tuntenut, että oli päätä ollenkaan.
Myssy unohtui kerran päähänikin, kun kipu hellitti.
Innostuin siivoamaan ja pyrähdin verannalle puristelemaan mattoa.
Ihmettelin, mitä ihmiset viidentoistametrin päässä olevalla linja-autopysäkillä toljottavat.
Olisi oikein tiukeesti tehnyt mieli huutaa, että MIKÄ NAURATTAA?
Hyysikkää siivotessani huomasin peilistä myssyn ja mustan kissan paksut posket.
Enää ei olisi tarvinnut huutaa ja kysellä.
Eilinen päivä meni, niinkuin Magnus tapaa sanoa HIHAHAN.
Ei pukemista, ei tekemistä, ei pesuja jne...vain kertakaikkisen täydellistä laiskottelua ja oleilua. IHANAA!
Joskus on kiva niinkin. Tosin, jos OIKEIN rehellisiä ollaan, näitä laiskettelupäiviä on hiukan liiankin usein meikäläisellä
Tänään meillä oli pyhäkoulun lopettajaiset. Meidän pyhäkoulu on KESÄpyhäkoulu. Se alkaa pääsiäisenä ja loppuu mikkelinpäivänä.
Minä sain pitää hartauden. Luin lapsille lastenraamattua.
Saan lapset kuuntelemaan lukua, kun sanon, että KYSYN LOPUKSI KAIKILTA KYSYMYKSEN. JOS EI OSAA VASTATA JÄÄ LUOKALLE!!!
Selvennykseksi ja, ettei joutuisi tuomiorovastihiippakunnan tuomioistuimen eteen tähdennän, että aina on SELLAINENKIN, joka ei koko aikaa MALTA KUUNNELLA, tai ISTUA PENKILLÄ päässyt luokalta.
Niin tänäkin vuonna.
Jos mihinkään kysymykseen ei luetusta täkstistä saa vastausta, minulla on tapana kysyä, että onko ovatko lätyt a) hyviä b) oikein hyviä? ja aina on vastaus tullut.
Tämän vuoden lopettajaisissa oli minulle muukin ilonaihe paitsi, että kaikki pääsivät luokalta.
Kirjoitin aamusella runon, jonka luin lapsille hartaushetken lopuksi.
Lapset kuuntelivat tarkasti, vaikka en ollut muistanut uhkailla kysymyksellä.
Varsinkin eräs pikkuruinen tomera tyttö 3-4 vuoden välimaastosta.
Kun runo loppui, päästi tyttönen niin helakan naurun, että itteeki rupes naurattamaan.
Nauroimme koko porukka niin, että loppua ei meinannut tulla ollenkaan.
Autossakin vielä väänty meikäläisen suupielet ylöspäin, kun muistelin tapausta.
Laitan sen runon tähän loppuun ja sulkeudun suosioonne ja esirukouksiinne. Lähdemme Magnuksen kaa Jurvaan.
Mulla runo ja Magnuksella puhe.
ARSKA PYHÄKOULUSSA (olen kirjottanut Arskasta yhden runon ennestäänkin pyhäkouluun).
Sunnuntaina vaarihiiri toi lapsenhiirensä pyhäkouluun.
Sanoi hiirivaari, että tulee hakeen, kun loppuu.
Lapsihiiri, sen nimihän oli se Arska
vilkutti.
Alkoi sitten nakertaa virsikirjaa.
Pyhäkouluopettaja sanoi nätisti:
" Ei saa Arska jyystää veisuukirjaa
Siitä luetaan sanoja, kun veisataan!"
"Koska täällä syödään juustoa?" Arska kyseli.
" Kotona sitten saa syödä ja maiskuttaa" neuvoi opettaja
"Pyhäkoulussa nautitaan Jumalan sanasta.
Puhutaan Jeesuksesta ja rukoillaankin."
"Voidaanko rukoilla, että meillä olis joka päivä juustoa?"
Arska kysyi.
"Kyllä voidaan ja sitäkin, että Jeesus meitä siunaa!"
Vaarihiirulainen tuli hakemaan Arskaa.
Ne olivat iloisia.
Kotimatkalla lauloivat: Jumalan kämmenellä ei pelkää hiirikään!

perjantai 9. lokakuuta 2009


Tässä dokumenttia viimekerralla kertomastani enkelipöydästä.
Tuon sinisen enkelin vasemmalla syrjällä liihotteleva enkeli on Pikkumummun tekemä. Sen vei paikalleen Joonatan, koskapa sillä on silmät päässä. Viviannin viemä makoilee tuossa tuon kultaisen enkelin yläpuolella hieman viistoon oikealla.
Viviannin enkelin molemmat pudonneet öögat ovat tallella ja niittaamme ne lujasti erikeeperillä päähän kiinni, jahka kiiruiltamme kerkiämme.
Ajattelin, että TÄNÄÄN en jaksa kirjottaa mitään, vaikka asiaa olisikin kertynyt pankkoon jonkin verran.
Vastuuntuntoisena, mutta väsyneenä hain kuitenkin alakerrasta sokerrritonta mehua lasillisen ja MANSIKKARIISIPURKIN täynnä mansikkariisiä ja ne tankattuani aloin kirjoittaa MIELENKIINTOISEN elämäni MIELENKIINTOISISTA tapahtumista (mitä vaan ikänä Rytkänperillä voi tapahtua).
Ei ole Maunokaan kailottamassa kolkolla tuomionpasuuna äänellä, NOTTA KUINKA SITÄ OLLAHAN TAAS NETTIRIIPPUVAASIA!
Ei, vaan Mauno nukkuu Ryttylän ohuella patjalla autuaan TIÄTÄMÄTÖÖNNÄ eukkonsa paheista.
Keskiviikkona nukuin pommiin!
Heräsin kaksikymmentäyli kahdeksan, mitä ei ole tapahtunut, kuin yhden kerran elämässäni (about) ja silloinkin vahingossa.
En ehtinyt pelaamaan mitään boccioita.
Pettyneenä ryystin aamukahvini ja söin ohuen paahtoleipäni ilman rasvoja ja makkaroita. Otti pattiin. Olin varma, että tällä kertaa SINISET olisivat voittaneet, jos vaan olisin ollut paikalla.
Lähdin sitten lähikauppaan (6km matkaa) ostamaan kaffeppöönyjä ja ankkastukkia (jälkimmäinen sana on Hälvänmurretta ja tarkoittaa pullapitkoa).
Mauno oli luvannut mennä puolestani kahvittamaan Merikaartoon seuraväen, kun minulla oli KIRJOITTAJAKERHO samana iltana.
Kerhossa, johon oli tullut kaksi uutta kirjuuttajaa ( ja muutama tulee vielä ens kerralla) saimme tehtäväksi kirjoittaa NOVELLIN!
Minä kirjoitin kuulakärkikynä valuen novellin, josta hyvin jouti no-etuosa pois. Kyllä se aikamoista ajatusvelliä oli.
Luin sen posket pakrottaen ja ässiä kuuluvasti sihautellen, kuten nykytrendiin kuuluu.
"Kirjoitikko sä tuan ny justiin?" kysyi eräs novellisti.
" KYYLLLÄ!" vastasin valtavan vaatimattomasti.
Itse asiassa kirjoitin sen erästä aikaisempaa RUNOANI mukaellen, joten IDEA ei ollut färski ja AIHEEN hunttailuun ei siksi tuhraantunut kalliita minuutteja yhtäkään.
Minun täytyy seuraavalla kerralla korjata asian oikea laita.
Ei ole oikein antaa itsestään sellaista kuvaa, että olisin kuin eräs runoilija, joka kuulemma maksoi ravintolalaskunsakin kirjoittamalla Klubi-askin kanteen RUNON noin vaan yks kaks tarjoilijan odottaessa jalalla knopottaen vieressä.
Sain lisäksi LAISKANLÄKSYKSI kirjoittaa edellisen tehtävän koneelle lähdetettäväksi opettajalle.
Teksti, jonka olin kirjoittanut oli niin epäselvää, etten ittekkään ottanut siitä tolkkua. Korjauksien päällekkin oli sutattu korjauksia.
Ykytin opettajalle, että olin TUNNOLLISESTI tehnyt läksyni ja jopa lukenut sen Vaasan kirkossakin, mutta ei auttanut.Uusiksi meni.
No, jos joku on mieluista, niin omien kirjotelmien lähettely. Varsinkin opettajille ja varsinkin ELÄMÄNI KÄÄNTEISTÄ!
(ihastuksen hyminää...)
Samaisena keskiviikkona ehdimme hankkia LAULAVA JOULUKORTTI -projektiin kaikkia tykötarpeita ilahduttavan määrän minä Eve ja Laalaa!
Aiomme suuremmalla porukalla askarrella 500 (viisisataa) enkelijuhlakonserttijoulukorttia a 5euroa kappale.
Konsertti on loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina ja päälle vielä hyvät, jos hyvät paakelssikahvit.
Viidellä eurolla saa siis joulukortin, konserttilipun koko perheelle ja leivossumpit ja hyvän mielen (rahallinen tuotto menee lähetyksen hyväksi).
Kynnet jo syyhyy, että pääsee enkelin hamosia hopeatussilla piirtelemään.
Tänään olin taas vaihteeksi Nikolainkaupungissa.
Tällä kertaa rakkaimmastakin rakkaamman ystävättären luona kylillä.
Päätimme alkaa itsemme himohoitamisen: vähän sapuskaa ja paljon liikettä.
Päätimme, ettemme anna vanhenemiselle periksi.
Illalla kotiin tullessani vanhenin puolessa minuutissa kaksikymmentä vuotta (20v)!
Käväisin Ässässa ja kassalla aikoessani maksella ostokseni ja
ukaistuani tyhjyyttään lupsuttavan lompakkoni huomasin, että visapankkikorttini oli KAIKKEA MUUTA KUN SIINÄ, MISSÄ SEN PITI OLLA!
Se oli kadonnut!
Enhän ollut tarvinnut sitä moneen päivään. Missä se oli kadonnut?
Sylki loppui suusta tykkänään (vaikka runonlausunta ei edes moljahtanut mieleeni) posket punertuivat ja silmämunoset olivat luiskahtaa ulos kuopistaan.
Hoipuin kaupan eteiseen ja soitin pankkivisakortinkatoamiskeskukseen.
Kamalaa oli ilmoittaa Catherinelle ja kurjaa oli kertoa Magnukselle, joka rakastuneella äänellä tiedusti KUULUMISIA.
Jälleen kerran haikailin oravannahkojen ja kuparitaalerien perään.
LOPPU HYVIN, KAIKKI HYVIN!
Kortti oli jäänyt lähikaupan kortinlukijaan!
Iloa löytymisestä sumensi se, että se oli toinen kerta samaan paikkaan ja se, että ehdin kuolettaa kortin, ja että uusi kortti kestää tulla runsaan viikon ja , että se tietysti maksaa.
Hmm...hajamielisyydestä ja vanhuuden oireilusta sakotetaan, mutta ei auta.
Onneksi ruipelokukkarossani oli jossain poimussa kympin seteli, että sain maksettua piimä- ja kahdensadangramman mälliostokseni.
Aiomme olla ma-ti pelkällä piimällä Magnuksen kaa.
Laihtuminen on jässähtänyt paikoilleen (...missäs se karkkip..ai näyttääkin olevan typösen tyhjä).
Meidän kylän kyläneuvosto järjesti MYRSKYLYHTYSEURAT pikkuruiselle metsäkodalle tuolla lähimetsikössä eilen iltana.
Käristimme makkaroita ja joimme mustaviinimarjamehua, mutta
ennenkaikkea kuuntelimme puheita Jeesuksesta ja kuuntelimme "Vaimojen Äänten" laulamaa ihastuttavaa musiikkia myöskin Jeesuksesta.
Minäkin sain loihe lausua runon, jonka olin vartavasten tätä tilaisuutta varten kirjoittanut.
Sen laitan tähän loppuun ja sitten hoipun kolmen (3) täkin alle kuorsaamaan. Kolmen (3) täkin alle siksi, että emme ole lämmittäneet makkaria, koska EN TYKKÄÄ NUKKUA KUUMASSA!
Lyhty
valaisee tuossa jalkojen juuressa.
Kaikki salakavalat kuopat ja ruohotupsut
näkyvät
hyvin.
Olisi se, kun tuuskahtaisi turvalleen pöpelikköön.
Lyhty
se auttaa näkemään.
Mitenkä siinä Raamatussa sanottiinkaan?
Sinun Sanasi Jeesus on jalkojemme lamppu.
Päivällä ja illalla.
Valossa ja pimeässä.
Kyllä sitä silti kaatuu. Joskus. Jokainen meistä.
Kompuroi ja kaatuu ja hippulat vinkuu, niin kuin sanotaan.
Vaan Sinä se olet Jeesus voimallinen nostamaan jaloille.
Vetämään ylös lokaisesta liejusta ja kuopista
tukevasti kalliolle seisomaan.
Meillä on lyhdyt täällä!
Myrskylyhdyt! Kato Jeesus!
Makkaraa maiskutellaan
sinappia ja ketsuppia niin paljon kuin sielu sietää.
Sielumme saa täällä hoitoa, syvällistä hoitoa.
Sinä täällä Jeesus hoidat
meitä
ja makkaratkin on parempia, kuin tavallisesti.
Kuule, kun me laulamme ja rukoilemme.
Vastaa ja puhu rakas Vapahtajamme.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Sain rakkaalta ystävättäreltäni ystävänpäivänä tämän kukan. Saatesanoina oli, miten tämä kukka hänen mielestään kuvaa minua (kröhm). Eloisa ja värikäs ja kaikenkaikkiaan miällyttävä pärsuuna ja...ja...
Kuva on otettu keskikesällä ja ystävänpäivä on, kuten kaikki allakasta voimme todeta HELMIKUUSSA!
Olen ottanut henkilökohtaiseen piikkiini myös kukan HYVÄNÄ SÄILYMISEN niinkin pitkälle.
Kukkanen alkoi sitten hivenen nuutua tuossa keskikesän tiimoilla, joten vein sen puuliiterin seinälle riippumaan vanhaan perunakappaan.Se jaksoi vieläkin pusertaa pari uutta kukkaa hennoille hartioilleen siinä seinustalla ollessaan.
Juuri viimeviikolla vasta antoi periksi, kun pakkanen jyrsäisi sitä oikein kunnolla, kuten myöskin krassipenkkiämme.
Magnus saisi ottaa opiksi ystävättäreni kehujan lahjoista.
Hän nimittäin sanoi, että minä olen kuin pääsiäistipu. PÄÄSIÄISTIPU!
Olin laittanut Ellokselta tilaamani ( tilasin, kun halavalla sai)kirkkaankeltaisen puseron päälleni, kun menimme Maikun ja Eerikin luokse iltakaffeelle sunnuntai-iltana.
Onnellisena olin kiskonut puseron päälleni, koska se oli mujuskellut kaapissa kauan (ainakin pari vuotta). Silloin se ei ollut mennyt ryntäitä alemmaksi, vaikka oli 48-50 kokoa!
Kyllä nykyään ovat lihavatkin laihempia, kuin ennen, kun ton kokoiset puserot, muka VIISKYTÄ, eivä mahdu päälle!
No, nyt siis mahtui ja Magnus sanoi siis PÄÄSIÄISTIPU.
Minä sanoin Magnukselle puolestani, että tattis vaan ja, että hän on puolestaan, kuin KUPUKYYHKY!
Siitä sukeutui sitte aikamoinen ornitologinen keskustelu. Setvittiin isohkoin kirjaimin kumman vertaus piti paikkansa.
Magnus oli aidosti kauhean hämmästynyt ja sanoi tarkoittaneensa ainoastaan ja vain KEHUA!
Sanoin, että vertaus kuuluu samaan luokkaan, kuin: "ON MULLA TUHTI VAIMO!" jonka hän erään kerran oli erehtynyt ihailua äänessään lausumaan.
Myönnän kyllä, että vähän sitä minäkään kehuja päästelen suustani. Aihetta kyllä olisi runsaisiinkin kehuihin.
Sitäpaitsi kyllähän sellanen tipunen aika suloinen on, tarkemmin kun ajattelee!

Perjantaina meillä kokoontui sitten kaikenkaikkiaan 8 osanottajaa meidän raamattupiiriimme. (Vivianni ja Joonatan tietenkin mukaanlaskettuina).
Luimme Johanneksen evankeliumia ja keskustelimme siitä monelta kantilta. Lauloimme "Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen " ja lopuksi joimme teetä ja pupelsimme sämpylöitä.

Iloisina ja tyytyväisinä kävimme "levolle".
Lepo oli näet sangen liioiteltu sana, kun kuunteli Viviannin ja Joonatanin taistelua siitä, kumpi on kulloinki väärällä puolella ja kuka kiskoo kulloinkin täkkiä kenenkäkin päältä.
Sanoin ystävällisesti, että JOS NYT EI TURVAT MENE RUTTUUN, NIIN HUOMENNA EI LEIKITÄ ROSVOA JA SALKKUA! MUMMU JA PAAPPA ON NIIN VANHOJA, ETTÄ NIITTEN ON PAKKO SAADA NUKKUA, MUUTEN NE PYÄRTYY, KU PITÄS JAKSAA LEIKKIÄ!
Ei muuten kuulunut pihaustakaan tämän sanomisen jälkeen.
Tuskin se pyörtyily niinkään vaikutti, vaan se kauhuskenario, ettei leikitä ROSVOO JA SALKKUA.
Ai, kuinkako sitä leikitään?
No silleen, että otetaan taskulamppuja ja odotetaan, että tulee sysipimeä.
Rosvot juoksevat pimeyteen pakoon ja piiloon ja salkut (salapoliisit) etsivät heitä taskulamppujen avulla.
Magnusta etsiessä ei kyllä tarvinnut lampun valoja. Hän ei nimittäin pystynyt hillitseen itseään, vaan turskahti nauramaan hyvissä ajoin, että ei tarvinnut kuin hiipiä ääntä kohti ja kuskata vankilaan.
Minut vuorostaan, kun salapoliisit Magnus ja Joonathan yhyttivät, saivat he nostaa kainaloista ylös, kun yritin kuusen katveessa kontillani kuikuilla.
Magnusta nauratti OIKEINKIN kovasti ja sanoi, että MUMMAKIN YRITTI PAKOHON, MUTTEI PÄÄSSY YLÄHÄ!
"Joo, joo, mutta pääsinpä ALAHA, mitä ei ole tapahtunut sitten muutamaan aikaan!" sihisin alkuyön pimeydessä.
Päivänvalolla leikimme tietenkin superlempparileikkiämme: KIRKONROTTAA!
Magnus oli niin leikin tuoksinassa, että unohti hänkin, että juokseminen ei oikein luonnistu enää.
Hän yritti PELASTAA kiinnijoutuneen Viviannin ja ehtiä kopauttamaan talonnurkkaa ennen minua, mutta kaatui tuuskalleen. Otsa kynti maata hyvän matkan.
Säikähdimme koko rottaporukka.
Otsasta rupes tirraamaan verta. Silloinpa Viviannia alkoi "väsyttää" ja nenänympärys äljähti neidillä valkoiseksi.Hän halusi istua kotvasen aikaa.
Pian me kuitenkin tokenimme yksi kerrallaan ja leikki jatkui kaikesta huolimatta iloisissa merkeissä.

Keitin makaroonivelliä, kun leikki oli loppu ja lapset söivät niin, että ajattelin, että pitääkö piilottaa kattila auton takakonttiin.
Vivianni tuli hetken perästä tuohtuneena rollimaan yläkertaan, että PAAPPA SANO, ETTÄ ME EI SAADA ENÄÄ ILTAPALAA!
Sanoin sovittelevalla äänellä, että josko se litran verran makaryynivellivä korvais sen iltapalasen.
Joo, kyllä se kuulemma sopi.

Menimme sitten joukolla sunnuntaina mikkelikirkkoon ja lapsilla oli mukana Pikkumummun virkkaamat upeat enkelit.
Kirkollisissa uutisissa jo kehoitettiin kaikkia pikkuisia ja miksei isompiakin ottamaan mukaan enkelit.
Viviannia huolestutti kirkossa, kun hänen enkeliltään oli matkalla tipahtanut toinen silmä.
Sihisimme kirkossa asiasta ja käänsin laukkuni sisällön penkille, mutta silmää ei tietenkään löytynyt.
Otin toisenkin silmän pois Viviannin jyrkästä vastustelusta huolimatta.
" On tyhmemmän näköistä, kun on YKS silmä, ku että ei yhtään silmää" sihisin ja tunsin, miten ympärillä olevien kirkkovieraiden mielenkiinto heräsi.
Onneksi Vivianni ei laittanut isoa vaihdetta päälle ja teimme minun sanojeni mukaan.
Enkeli oli ihan kaunis. Vivianni oli laittanut sille vielä muhkeen strassitähden rintaan kotoa lähtiessään.
Sitäpaitsi sain viime jouluna joululahjaksi savesta tehdyn enkelin, jolla ei ollut silmiä.
Piirsin ne itse vaivihkaa himmeesti tussilla, sillä kyllähän enkelillä silmät on hyvä olla.
Huomaan tässä, että olisin voinut pyöräyttää ne tipahtaneet silmät kuulakärkikynällä.
No asiat ovat olleet ja menneet ja hyvin menivätkin.
Vielä kävivät lapsukaiset Magnuksen kaa lähellä olevalla koululla pelaamassa ja pallottelemassa sillä aikaa, kun paistoin puolen metrin kasan lättyjä.
Meillä oli oikein mukava viikonloppu.
Tietokoneella en ehtinyt käydä edes pölyjä pyyhkimässä.
Tästä taisi nyt tulla pitkähkö sepustus. Ei tosin yhtä seikkaperäinen, kun tulevalta bloggarilta Viviannilta. Hän kysyi tuontuostakin MITÄ KELLO ON? Kun sai sen tietoonsa, kirjoitti 17.32 meneme saunaan. 18.09 tulime saunasta. Paapa on kiva. Mumu on kiva.
Joonatan kirjoitti kertotaulun omaan vihkoonsa ja numerot englanniksi.
Olin tietämättäni hankkinut maidonhakumatkallani mieluisat yllärit: pikkuruiset kirjoitusvihkoset.
Eivät kinuneet tietokoneelle kertaakaan koko vierailun aikana.
Fiksuja lapsosia. Kehenkä lie tulleet? No äitiinsä ja isäänsä tietenkin.

Kiitos kaikille, jotka aina kommentoivat blogiani. Heti perään tai sähköpostiin. Ne ilahuttavat vanhaa sydäntäni!

Tähän loppuun laitan Raamatusta kohdan, jonka luin aamusella. Saat omistaa sen ihan ittelles ja niine hyvinesi mennä UKKUPAUPAAMAAN (lue:nukkumaan) Charlesin sanontaa käyttääkseni.
Psalmi 46 2-6
Jumala on turvamme ja linnamme,
auttajamme hädän hetkellä.
Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy,
vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.
Meret pauhaavat ja kuohuvat
vuoret vapisevat Jumalan suuruuden edessä.
Virta ja kaikki sen haarat ilahduttavat
Jumalan kaupunkia
Korkeimman pyhiä asuinsijoja.
Jumala on kaupunkinsa keskellä, kaupunki ei järky.
Hän auttaa sitä, kun aamu valkenee.