Sarjassa "parinkymmenenmetrin säteellä keskipisteestä (so. rintamamiespytingistämme) napsaistuja valokuviai" aloittakoon tämän sunnuntaisen reportaasin täältä Hälvänmutkalta.

On tosiaan vasta sunnuntai, mutta kirjoitan varmuuden vuoksi jo nyt, koska huomenna en ehdi.
En siis tahdo turhaan odotuttaa kaikkia tuhatta-ja yhtä lukijaani ja kirjoittaa taas vasta tiistaina.
Tiistaina kyllä ehtisin, koskapa ko. päivän kohdalla ei kalenterissa ole kuin kahvikupin pohjasta jäänyt kahviplätti-rengas.
Käytän nimittäin kalenteriani myös kahvikupinalustana.
Kalenteri ei kyllä ole oikein käyttökelpoinen siihen tehtävään, sillä metallinen kierrejousi heiluttaa kuppia joskus uhkaavasti, joko maanantain, tai perjantain puolelle.

Se, että en huomenna ehdi näille sivuille raportoimaan, johtuu siitä, että saan vieraita Nikolainkaupungista.
Saarukka ja Leelia tulevat visiitille.
Visiittihän teettää aina kaikennäköistä. Varsinkin sellaisille, joille muuten ei mikään teetä mitään.
Aion heti aamusta sekottaa huushollimme lukuisat villakoirakennelit (yksi oikein supermuhkea kennel on päässyt keskikamarin oven taakse levittäytymään) ja lisäksi aion leipoa omenapiirakan ja tehdä läskiäispullia.
Läskiäispullat ovat samansuuntaisia-ja näköisiä kuin laskiaispullat, mutta ne tehdään "hätäprätiköistä" ja niiden väliin tursutetaan mansikkakermavaahtoa.
Haluan painottaa, että pullien nimi ei missään tapauksessa vihjaa niiden syöjiin.
Nimi on vain ja ainoastaan siksi annettu, että ne erottuvat laskijaisnisusista!

Viimeviikolla meillä oli jälleen serkkutapaaminen.
Tämänkertainen miitinki pidettiin Elitzabethyn luona Nikoainkaupungin Huutoniemellä.
Saimme syödäksemme pökerryttävän hyvää sienijauhelihaperunavihannes-muhennosta.
Kyselimme tarkempaa ohjetta ja ruokalajin nimeä.
Elitzabethy kertoi auliisti kaikki ruokaan sisältyvät ainekset, mutta ei osannut sanoa sille nimeä .
-Mitäs sillä nimellä tehdäänkään, kun vaan maku on hyvä, sanoimme me muut serkut kuorossa.
Olen lisäksi sitä mieltä, että sienistä ei yksinkertaisesti voi tulla ikinä, kuunakullanvalkeana sellaista sapuskaa, joka ei maistuisi ykkösluokan kurmeelta nimettömänäkin.
Elitzabethy sanoi "säveltävänsä" itse kunkin ruokakeitoksensa, mutta ei ollut kyllin kekseliäs antamaan nimiä niille.
Ehdotin nimeä "Lisbethyn liisterit"
Elitzabethy sanoi laittavansa ehdotukseni vakavaan harkintaan.

Menimme syötyämme ja juotuamme marenkikakkukahvit, jälleen läpi valokuvia ja tulimme ainakin kymmenennen kerran siihen tulokseen, että sisarussarja, joiden muksuja siis olemme, olisivat aikoinaan olleet sopivia ihan Suomifilmeihinkin. Eikä edes mihinkään sivujuoniosiin, vaan ensirakastajaksi (isäni) ja rakastajattariksi (6 tätiäni, eli serkkujemme äidit).
Meillä kokoonnutaan sitten seuraavan kerran ja olen jo suunnitellut tarjoilunkin viimmosta porkkanan ja makkaranpalaa myöten.

Samalla serkku-matkalla kävin entisessä lähikaupassamme (superhyperprisma) ostamassa häälahjan.
Nykyään lahjatoivelista laitetaan kätevästi nettiin ja sieltä saa kukin kruksata mieleisensä lahjaostoksen.
Niin tein minäkin ja kirjoitin muistilappuun: Arabia valk.muk. 0,33,1/4 dl
No, ei toki sentään noin tarkkoja vetoisuuksia ole vielä keksitty.
Hieman revitellen liioittelin, että huomaatte, mitä ajan takaa.
Tarkkaan olin siis vetoisuudet ylös präntännyt, mutta mukien NIMET! Niitä en ollut huomannut ollenkaan.
Kaikilla mukeilla ja lautasilla on tietenkin nimi. Ne kuuluvat johonkin sarjaan, kuten rakkaat kahvikuppini kuuluvat Myrna-sarjaan.
Voisin vaikka vannoa, ettei nettilistassa puhuttu mukien-eikä muidenkaan pilkkumien nimistä mitään.
Hain apua mukimyyjältä.
Ystävällinen myyjä kysyi, että onko kyseessä NUORI pari.
-Kyllä on, vastasin pontevasti.
-Silloin kyseessä on tämä sarja, tiesi myyjä ja heilutti nokkani edessä Arabian valk.muk. 0,33,1/4 nimeltään HeLa (nimi muutettu).
Tyytyväisenä jatkoin matkaani possumunkkihyllykölle.
Ostin muutamia possumunkkeja, joiden koko on sellainen vanhanaikaisen nästyykin luokkaa ja menin Asevelikylään kahville.

Lauantaina sitten ajelimme hääpaikalle, joka oli noin sadan kilometrin päässä rintamamiestalostamme.
Olin turnustautunut hopeanväriseen ja mustaan sifonkihuiviin, hopeakenkiin (Elloksesta tilattu) ja mustaan sifonkimekkoseen (Elloksesta) ja hentoiseen alusmekkoseen (Elloksesta).
Jälkimmäinen mekko rätkesi saumasta kesken hääpöydän antimien moosaamisen.
Ihmettelin itsekseni sitä jonkinlaisen laihtumisen- ja vyötärön VAPAUTUMISEN tunnetta, joka jossain vaiheessa itseni ympärillä tapahtui.
Selvishän se sitten yöpuulle mennessäni.
Eivät kestä nämä nykyajan hepenet edes yksiä häitä.
Toista se oli ennen.
Omakin hääpukuni liitinki kesti, paitsi oman häähetkeni, niin myös useat muut juhlat. Se oli tavallinen luunvärinen jakkupuku, jota olin käyttänyt kaikissa juhlallisuuksissa jo ainakin vuoden ennen häitäni.
Tosin täytyy myöntää, että ehkä vyötärönseutu oli hivenen kaposampi noihin aikoihin.

Magnus sanoi illalla körötellessämme kotiin häistä, että mä sua silimäälin siälä häis ja tykkäsin, jotta mullon ylyväs vaimo.
(Onneksi muhkia-adjektiivi on pyynnöstäni jäänyt pois. Ainakin ääneensanottuna).
Ilahtuneena minäkin sanoin tykkääväni, että minulla on hulppea ja mukiinmenevä aviomies rinnalle annettu.

Häät ovat aina mukavia kaikintavoin. Ne laittavat muistelemaan omia puolivuosisataa (melkein) sitten vietettyjä hääjuhlia, siinä samalla, kun ihailee senhetkistä morsianta ja sulhasta.
Tämänhetkinen morsiuspari ylitti kaikki positiiviset superlatiivit kaikilla mittareilla mitattuna. Siunausta vain heille :)

Häähuoneessa kiersi kirjanen, johon sai antaa nuorelle avioparille hyviä neuvoja ja ohjeita.
Sai kuulemma ihan nimettömänäkin neuvoa.
"Puskantakaa ampumista", kuten nykyään yleisönpalstoille ja mielipidesivuille tehdään, sai ihan morsiamen luvalla tehdä.
Minäkin kirjoitin syvällä kokemuksen rinta-äänellä rauhoittavaa tietoa avioliiton kulusta.
Tilastotiedot kuulemma tietävät, että RAKKAUVEN HEHKEIN KUUMMOTUS JA HEHKU OTTAA JA KULAHTAA PARIN VUODEN JA PARIN KUUKAUDEN JÄLKEEN.
Silloin tutkimustiedon mukaan alkaa kuulemma suvantovaihe ja TAHTOMINEN, jota hempeästi luvattiin, alkaa hampaat ja ikenet irvessä.
Eläkeiässä (onko se sitten 65, tai jotain) alkaa ns. ryppyjen kauniiksi-kehumisvaihe ja yli-innokas vakuuttelu, ettei niin enää kaipaa mitään sutinaa. Riittää saman elokuvan yhdessä nuk...katsominen.
Sanoja ei enää tarvita, kun tietää pilkuntarkkuudella toisen jäk...puheet.
Kutsutaankin toisiaan mummuksi ja paapaksi ja vertaillaan toistensa verenpaine- ja ulostuslääkkeitä.
Olemme Magnuksen kaa ryppyvaiheessa, mutta minä panen kampoihin, kuten koira, jota viedään eläinlääkäriin piikille.
Ei se varmaan auta ryppyihin, mutta johonkin asiaan varmasti.
Aion laittaa kampoihin myös lääke-vaiheenkin kohdalla, vaikkakin niitä joutuisimme käyttämäänkin.

En minä kaikkea näitä sinne ohjekirjaan kirjoittanut, mutta suuntaviivat olivat tuohon suuntaan.
Pahaksi onneksi unohdin kirjoittaa, että kyllähän avioliitto konkreettisia hoitotoimenpiteitä tarvitsee.
Kaikki leirit ja yhteiset produktiot, sekä tilastoita vastaan kampeamiset, ovat hyvästä.

Charles kompastui eilen vintinrappusissa.
Nyt on pikkulilli kipee ja sojottaa täysin eri suuntaan kuin muut saman käden 4 sormea.
Ehdotimme TK:een menoa.
Ei kuulemma ole NIIN kipeä.
Sanoin sitten, että sittenhän kaikki on hyvin. Jos lilli jää ko.asentoon, saahan sillä laajempaa repertuaaria pianonsoittoonkin.
Charleksen mielestä moinen näkökulma ei ollut mauton, vaan osoitti sanojan HUONOA makua.
Katsotaan nyt sitten huomenna, mihin suuntaan lilli kääntyy ja onko syytä kääntyä lääkärin puoleen.

Nyt katson teidän parhaaksenne kääntyä koneen äärestä pois ja lopettaa reportsuunini ja toivottaa kaikille hyvää alkavaa viikkoa.
T: Kaisa Saumatson-Prätkerssen
----------------------------------

Miikan kirja 4:s luku, jakeet 3-4

Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat,
hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana.
Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi.
Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan, eikä harjoittele sotataitoja.
Silloin jokainen saa istua mitään pelkäämättä oman viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla.
Näin on Herra Sebaot sanonut.

Eilen ei tietokone suostunut toimimaan lainkka. Tai toimihan se! Niinkuin täi tervassa.
Pitkin päivää yritin kaikkeni, mutta ei. Terva ja täit vain tuntuivat pykääntyvän :(
Hikipisarat valuen mietin niitä satoja (rykäys) ja taas satoja (rykäys) jotka sivuilleni vilkuilevat...turhaan.
Nyt on päivä uusi ja heti aamulla sian rupun jälkeen kokeilin toimiiko kone ja toimihan se.Terva täineen olivat kuni poispyyhkäistyjä.

Tuohon kirjoitteluni alkuun laitoin kaksi kuvaa, jotka taannoisella pihanympärysmatkallani muuten vaan räpsiskelin.

Selaillessani viimmeviikon kalendääriä havaitsin, muuten valkoisilla lehdillä, muutaman merkinnänkin.
Muunmuassa torstain kohdalla luki: Kurikka. Kaisa+Magnus, runua ja puhetta. 18.30
Magnus oli ne sinne kirjoittanut, koska silloin kun olisi ne ylös pitänyt kirjoittaa, oli minulla kädet sämpylätaikinassa.
Teimme niin kuin kalenterissa muistutettiin ja ajelimme hyvissä ajoin Kurikkaan.
Paikalle oli tullut ilahduttavasti muitakin, ettei meidän tarvinnut toinen toisillemme puhua, eikä runoilla.
Hyvin meni (päätellen kielestäni, joka oli lausumisen aikana ja jälkeen kuiva kuin aavikkorotan häntä).
Kotimatkallamme Kurikasta kuuntelimme huolestuneina asiaankuulumattomia ääniä, joita automme on ruvennut viimeaikoina päästelemään.
Ylimääräiset äänet eivät minua haittaisi, (varsinkin, kun pidän matkanteon aikana kuulokojetta aina pikkuruisessa kotelossaan käsilaukussa),mutta se kaamea rahanmeno, joka niistä äänienvaimennussessioista aina koituu, haittaavat mielenrauhaani kovasti.
Nykyäänhän jokainen ylimääräinen yskäisy auton nokkapellin alla (ja muuallakin) maksaa VÄHINTÄIN 200 euroa. Viimeisin köhäisy oli 600euron arvoinen.

Torstain kohdalla kalenterissani on omakätinen örmintä: 9.38 T:jok
13.07 R.mäk 1 vaihto.
Ja siitähän selvästi käy ulkopuolisellekin selväksi, että Riihimäelle kiitävän junan aikatauluja olen ylös kirjoittanut.
Olin Ryttylässä viikonlopun.Ryttylä on 11 kilometriä Riihimäestä johonkin suuntaan.
Naistenpäivillä olimme Leylan kaa. Naistenpäivän teemana oli Ihme.
Minä sain lausua runoja sunnuntai-aamun ylistyshetkessä.
Mutta ennenkö hieman kerron lisää ko. tapahtumasta kerron jo matkalla tapahtuneesta ihmeestä. Nimittäin, EN PELÄNNYT JUNASSA HIRMUVAUHDISTA (!) HUOLIMATTA OLLENKAAN.
Vaikka parikertaa junamatkan aikana kokeilin kapselikatsettakin, niin silti kauhukerroin ei noussut piiruakaan.
Ai siis mikäkö on kapselikatse?
No, kapselikatse on sellainen, että kun istut käytävänpuoleisella penkillä (kapselikatse vaatii aina käytävänpuoleisen istuinpaikan) niin laitat silmäsi sellaiseen asentoon, että toinen silmä katsoo vasemmasta ikkunasta ulos ja toinen oikeasta ikkunasta.
Mielellään juuri vasen silmä vasempaan ja oikea oikeaan, sillä en tiedä onko efekti sama kieroonkatsannassa.
Kun aikasi näin tuijottelet, tulee tunne, että olet kapselissa ja viittävaille singahtamassa hurjaa vauhtia avaruuteen!!!

Olin yli-iloinen, kun sain tehdä kerrankin matkan ilman jyystävää pelkoa. Kiitos Magnukselle, joka satavarmasti rukoili puolestani junamatkojen ajan. Omakin rukouselämä jotenkin kummasti noissa "vaaratilanteissa" elpyy ;)
Paluumatkalla jouduimme vaihtamaan kaksi kertaa junaa.
Junanvaihto on työlästä. Ihmiset kiireisiä ja kärsimättömiä odottamaan, kunnes pullea maalaistolleromummu saa itsensä ja 100kg painavan pakaasinsa väännettyä edes junanvaunun eteisen alimmalle porras-askelmalle.
- Tämä kestää, sihisin eräällekin miehelle, joka mielestäni hengitti liian lähellä niskanappiani.
Aloin sylkeä kouriini ja hampaat irvessä hiissata pyörämatkalaukkuani vaunun eteiseen.
-Kyllä minä voin nostaa rouvan kapsäkin, sanoi mies ystävällisesti.
Kiittäessäni laitoin kaikki kiitollisuuteni peliin ja se ei ollut vähä se.

Matkan aikana kun pahkuloimme Leylahin kaa matkapakaasini suuruutta ja painavuutta, lupautui myös eräs nuorukainen ystävällisesti nostamaan sen vaunun yläpritsille.
Kieltäydyin kohteliaasti ja sanoin, ettemme saisi sitä ikinä Leylahin kanssa alas, jos nuorukainen jäisi esimerkiksi edellisellä asemalla pois.
En kertakaikkisesti ymmärrä, mikä niissä matkatavaroissa VOI painaa niin tuhottomasti?
Ei ainakaan vaatteet. Osa unehtui kotiinkin ja olin ottanut liian niukasti
niitä muutenkin mukaan huomioonottaen matkustuselämäntyylini.
Matkustuselämäntyylini nimittäin on sellainen, että kaikki liemimäinen sapuska valuu housuille ja kaikki kiinteä rinnuksille.Kiireessä pukiessa saumat ratkeilevat ja silmukat pakoilevat.
Nyt oli mukanani kirjojani myytäväksi (sainkin 12 kirjaa kaupaksi) ja tietenkin lakanat sun muut painavat.
Leylah ajatteli, että about parinkuutionkokoinen matka-ASKINI ehkä jo itsessään painaa aikamoisesti.
Hänkin oli vakuuttunut, että matkatavaraa ei minulla ollut enämpää kuin hänelläkään (kirjoja lukuunottamatta).
Ostin matkaa varten myös elämäni toisen energiajuomapullon.
Ajattelin, että siitä olisi apua nostamaan täysin maankolossa olevaa energiatasoani. Ja siitä oli.
Juoma oli todella hyvänmakuista (musta pullo ja juomassa sitruunaa ja kofeiinia yms.)
En yhtään ihmettele, että nuorilla tulee niihin jonkinsortin riippuvuuskin.
Minulle ainakin pökkäs riippuvuuden. Ajattelin heti ostaa seuraavan potullisen taas ensivuonna tähän samaan aikaan.

Niistä naistenpäivistä piti vielä ketomani.
Naistenpäivistä saa muuten myös sellaisen energialatauksen, että energiajuomat jäävät kirkkaasti hopealle. Niitä ei edes tarvita.
Kaikkien kannattaisi kerran elämässä käydä naistenpäivillä.
(Miesten kannattaisi tietysti puolestaan käydä miestenpäivillä).
Kun käy kerran elämässään jommillakummilla päivillä, riippuen jompi, tai kumpi on, huomaakin, että haluaa mennä uudestaan ja toistekin. -Tervettä riippuvuutta,jos mikä.
Nämä "Ihme"-naistenpäivät saivat minussa kaikenlisäksi sellaisen myönteisen reaktion aikaan, että otin ja pätkäsin ihan uuden runon päivien aikana!
Runo kertoi ihmeistä, kuten päivien nimikin oli. Runoilin sellaisista ihmeistä kuin koiperhonen (joka jyysti reiän villahousun lahkeeseen), merimakkara ja ihminen.
Kovasti takeltelin uutuusrunoa lukiessani (en saanut käsialastani selvää), mutta kaikki taputtivat ja melkein kuului vaimeata hurraustakin.
Olen jo ollut huolestunut runosuonen tukkoutumisesta lopulliseen jumiin (vrt. rikkinäinen venttiilinkumi), mutta pelko osoittautui aiheettomaksi.

Pelko, etten ymmärrä lopettaa tätä jatustelureportaasia osoittautuu myös vääräksi.
Loppu hyvin, kaikki aika hyvin.
T: Kaisa Capsell-Venttiilos
------------------------------------------

Saarnaajan kirja 7 luku, jakeet 9-12
Älä vähällä vihastu, sillä kauna pesiytyy tyhmän rintaan.
Älä kysele, miksi asiat olivat ennen paremmin kuin nyt, sillä et sinä viisauttasi sitä kysy.
Viisaus on yhtä arvokas kuin peritty omaisuus, vieläpä arvokkaampikin täällä auringon alla elävälle, sillä viisauden varjossa on kuin rahan varjossa.
Viisaus vain on sikäli rahaa hyödyllisempi, että se pitää omistajansa hengissä.

Käveleskelin tässä eräänä päivänä viimme viikolla ulkona.
Yritän saada kevätväriä kelmeille kasvoilleni (ei vihreää, mutta kaunista rusketusta) ja samalla räpsin kaikkia kivoja tassunjälkiä tupasemme ympäriltä.
Niitä on nyt sitten näkyvissä tässä maanantaireportaasini alussa olevissa kuvissa.
Suureksi ilokseni yhdetkään jäljet eivät mielestäni näytä viiksivallujen jäljiltä.
Niissähän on aina sellainen siimahannän jättämä kauhea viiru koko kulkemansa matkan ajan tassunjälkien päällä.
Yhtäkään vallua ei ole joutunut satimeen kahdeksaan (8) killeriimmekään.
Lieneekö koko sankka hiirisuku tyrehtynyt Vähältänevalta tykkänään :D ?
Näimme tässä eräänä aamupäivänä upean haukan seisoskelevan omenapuumme latvassa. Liekkö sekin pelotellut hiirulaiset sinne, minne ne kuuluvat. (Siellä kasvaa runsaasti pippureita).

Potkuttelin myös samaisen väri-ulkoilun aikana potkukelkalla pitkin maantietämme.
Magnuskin riehaantui potkuttelemaan ja sanoi minulle, jottaa paa takapuales kelekkahan, nymmennähän!!!
Kerroin siinä vauhdin hurmasta samalla nauttien, Magnukselle, miten mieleeni pullahti muistot potkukelkalla tekemistämme saunamatkoista Nikolainkaupungissa yli puolivuosisataa takaperin.
Tätini Aija-Kanita lykki potkuria, jossa minä saunapussukoiden kanssa istuin.
Aija-Kanitan polvet kolhivat aina "vahingossa" pikkuruista selkäpiitäni.
Usein paluumatkallakin vielä kitisin janoani ja Aija-Kanita muistutti, että KAIVOSSA ON VETTÄ.
Nykyään en suostu koskaan menemään saunaan ilman puolentoistalitran cocispulloa. Niin pal syvät arvet jäänyt lapsuuden saunamatkoista.
No, suoraansanoen näille muistoille on yhdessä naurettu, eikä niistä ole minkään valtakunnan pahaa muistoa mieleen jäänyt.
Minulla on tapana vain Aija-Kanitaa kiusata (noin pehmeesti).
Harmi vaan, että sellaista harmaata limonaadia, kun sielä lapsuuteni yleisen saunan eteisessä olevassa myyntikojun vitriinissä oli, ei ole enää saatavissa.
Sensijaan joisin kyllä mielelläni sitä kaivovettä, jota silloin oli tarjolla, mutta se kaivo on nykyään kevyenliikenteen-väylän alla.
Ko. kaivosta äitini kerran vinssatessa vettä, istui ämpärinreunalla hämmästyneen näköinen sammakko.
Ämpäri lensi alta aikayksikön kettinkineen, sammakkoineen, vesineen kaikkineen takaisin kaivoon ja äiti kiljuen kauemmaksi.
Isä sanoi myöhemmin meille, kun emme ymmärrettävistä syistä juoneet sitä kaivovettä, että sammakko ei viihdy likaisessa kaivossa. Juokaa, juokaa rauhassa vaan!
Itse mietin mielessäni,että ei sammakkoa ilman kutua ja kuinkas se Näkki, joka kaivossa asusti ja joka sieppasi lapset, jos ne menivät kaivoon kurkkimaan, kuinkas se tuli sammakoiden ja kudun kanssa juttuun?
- Yök, ajattelin minä itsekseni (ääneen ei uskaltanut sanoa).

Maaseutunaisten illassa olin myöskin tälläviikolla.
Kokoontumis-ilmoituksessa luki, että tehdään helppoja käsitöitä. Muunmuassa kantapäätä sukkaan opeteltaisiin.
Kurvasin miitinkiin kuntosalin ja Ässamarketin kautta.
Ostin jälkimmäisestä kohteestä kaksi kerää 7:ää veljestä (lankaa siis) ja ajelin toivorikkaana Sannuliinin tykö, jossa me maaseudun naiset kokoontuisimme tälläkertaa.
Noinkohan kantapään tikkulointi olisi muuttunutkin helpoksi?
Sitä se ei ollut, sinä ainoana kertana, kun olen kantapäätä yrittänyt vommustaa.
Tuosta vommustamisesta on kulunut aikaa melkein satavuotta ja jätti se myös aikamoiset traumat syömmeni söpökkään.
Lyyli-Amalia (isoäitini) ne kantapäät niihin sukkiin itseasiassa joutui kutomaan. Tämänkin olen jo kertonut näissä bloggailuissani, mutta ainahan on voinut tulla pari uutta lukijaa, jotka ei jaksa lukea kaikkia kahtasataa juttua läpi.
Sitä lapsuuden kantapäätä kehiessäni minulta oli mennyt yöunet, ruokahalut ja huumorintajut kokonaan.Niin ei saisi kymmenvuotiaan kohilla olla ja niinpä viisas mummuni tarttui puikkoihin.
Opettaja antoi nnumeroksi niistä sukista kuutosen :(
Lyyli-Amalia oli kympin kantapääkutoja, mutta ymmärsin kyllä opettajan yskän.
Olin jopa onnellinen, etten saanut sakkoja ja kuvaa lehteen, moisesta elleskaapin harjoittamisesta.
Tuleekin mieleen oikeastaan syvä kiitollisuus, ettei opettaja KÄRÄYTTÄNYT minua pahemmin. Sitäpaitsi huonompiinkin numeroihin olin tottunut. Eikä yksistään käsitöiden kohdalla.

Mutta nyt takaisin tämänpäivän trau...öh maaseutunaisten HELPOT KÄSSÄRIT-iltaan.
Ei ollut tullut kantapäiden teot yhtään helpommiksi.
Kuuntelin, kuinka erästäkin naisihmistä opetettiin. Hän sentään osasi tehdä joltisenkinmoisen kantapään ennestään.(Nyt oli kyseessä kuulemma vahvistettu k-pää).
En hyvät ihmiset ymmärtänyt sitäkään vähää.
Hiljaisesti otin lankakeräni esiin ja ilmoitin karhealla kurkulla rupeavani rustaamaan SÄÄRYSTIMIÄ.
Niitä ei tarvitse kaventaa, eikä kutoa peukaloita enempää kuin kantapäitäkään.
Minulla on nyt säärystintä valmiina pituussuunnassa about 20 sentin verran.
Leveyttä näyttää olevan niin paljon, että toista paria ei tarvitsisi tikutakkaan, mutta on ehkä punttisalilla helpompaa, kun on molemmissa koivissa oma säärystimensä.
En ymmärrä miksi haluan väenvängällä tehdä käsitöitä,vaikka en osaa?
Viime vuonna aloiti SLIPOOVERIN teon. Ihan omalla mallilla.
Siitä tuli liuska-kaulake. (Liuskakaulake = kapea moninkerroin kaulanympärille kiedottava pitkä kapea rinkula).

Käsitöiden lisäksi olen lukenut viimeaikoina vähintäin 10/h päivässä Päätalon Kallen Iijoki-sarjaa.
Mitään muuta en sitten ole tehnytkään.
Ihmettelen heitä, jotka käyvät työssä, hoitavat huushollin, ovat mukana politiikassa, harrastavat pitsinnypläystä, ikonimaalausta, luontokuvausta, uppopalloa, syvänmerensukellusta jne. ja samalla lukevat kaikki kirjauutuudet ja vanhat klassikot siinä sivussa toiseen kertaan.
On minullakin lainassa myös tulevan presidenttimme puolison runokirja.
Muutaman runon jo hätäisesti luinkin.
Hyviä olivat.
Kateuden katkera kärmes oli luikerrella sisuksiini, kun ajattelin, että kaikkia innostaa lukea runoa, jossa kiskotaan saapasta miehen jalasta onkimatkan jälkeen, koska siinähän voisi ajatella ja kuvitella, että niitäpä kiskotaan ihan tulevan presidentin jaloista.
Presidentin vaimo tapauksesta kirjuuttaa siinä niitä kiskoskelee.
Kuta kiinnostaa, jonkun K. Joupin (ent. postipuksu) saapastelut aviomiehensä (ent. kaivinkoneenkuljettaja) kanssa? Ja kiskomiset ja linnun lehahtelut?
Vastaus: voipihan heittiäkin löytyä ja turhaa on kateuden katkera kitinä ja sitäpaitsi väärinkin!

Tiistaina oli melkein EP:n Kristillisdemokraattien piirihallituksen kokous.
Täytyi kokous peruttaa, kun oli flunssa päässyt iskemään liian moneen jäseneen.
Minä olen flunssalta säästynyt, mutta oikea silmä vuotaa kuin kraana, jossa on löystynyt tiiviste. Silmä on muutenkin kuin mätä puukonhaava, ainakin aamuisin..
Silmä vihoittelee myös kovasti, kun sitä yrittää makeupata.
Siitä huolimatta levittelin luomivärit ja kajaalit ympäri silmällisiä ja tulos oli kieltämättä tyrmäävä :(
Oli kuitenkin pakko yrittää fiksata itseänsä, kun menimme Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen seuroihin Suomen toiseksi komeimpaan kirkkoon.
Olimme hyvissä ajoin perillä, ensimmäisiä sanoisin, ja menin hyysikkään tarkastelemaan silmäpuoltani.
Sielläpä olikin joku sotkenut aika- sanoisinko tavalla.(Rykäisy).
Aioin mennä sanomaan vahtimestarille, että joku on sotkenunna (siis joku muu kuin kooälläläinen) weezeen, ettei luulla, että älläläiset silläviissiin.
-Eivät pian saa jatkossa enää mennä veskiin älläläiset, ajattelin huolestuneena.
En mennyt kuitenkaan vahtimestarin pakeille ja sitten unehutin, tai sanoisiko tässä yhteydessä, että sitten asia pyyhkiytyi pois mielestäni.

Kävimme Asevelikylässäkin samalla reissulla ja siellä olivat tunnelmat korkealla, kun alkoivat talvilomat.
Viviannilla oli uusi nukke. Se ei ollut Barbi, eikä Brazzi(?), vaan ihan uusi ilmiönukkemaailmassa.
Kalliskin kuulemma kuin mikä.
Sanoin Viviannille, että nyt kai minäkin saan leikkiä Prätseillä, kun on uusi tulokas nukkesukuun?
Lupa heltisi.
Minusta nuo nuket ovat ihania. Muistuu mieleeni kolmas trumanaiheuttaja lapsuudestani: ei ollut nuin kivoja nukkeja silloin.
Joitain sellaisia oli, joilla oli pää kuin haudenauris. Leiki niillä sitten hienoa neitiä!

Kirjoitan (ja nyt myös lopetan) teille tätä mielenkiintoista raporttia 300 grammaa pulleampana kuin viime maanantaina.
Olin ainoa hälvbridgeläinen, joka oli punkeroitunut sitten viime punnituksen.
Charles kehoitti jo miettimään kerhosta irtisanoutumista, mutta minä en eroa, ennenkö kannetaan ulos.
Sama pätee kirkkoonkuulumisenikin kanssa :D

T: Kaisa Punker-Bridge
-----------------------------

Jobin kirja 36, jakeet 22-24
Katso, miten suuri on Jumalan valta!
Kuka voisi olla hänen veroisensa opettaja?
Kuka voisi määritellä hänen tiensä, kuka voisi sanoa hänelle:" Teit väärin?"
Muista ylistää hänen töitään. Niistä ihmiset ovat aina laulaneet.


I

Siitä, kun viimeksi blogiani kirjoittelin, on kulunut viikko, ja kuussataa grammaa.
Äkkiä kuluvat viikot ja nihkeesti grammat.
Periksi en anna jälkimmäisten suhteen (en tosin yleensäkkään, niinä edellisisinääkään satoina laihdutuskertoina ole antanut periksi ;), joten älkää antako tämänkäänkertaisen uhoamiseni vaikuttaa itseenne ja mieleenne).
Istun kirjoittelemassa maanantaiblogiani huumaavassa kaalisopanhajussa. Haju tunkee sieraimiin tänne peräkamariin saakka.
Valekynttilä sitävastoin ei loimua tällä kertaa, koska ilma (ja samalla huone) on huumaavan kirkas ja sees.
Noinkohan runosuonikin osoittaa jo jonkunsorttista vertymistä?

Kaikilla meillä "pussikerholaisilla" oli tänään punnituksessa ilon aihetta. Paino oli jokaiselta iikalta vajunut alas.
Pussikerho-nimi on muuten pitänyt vaihtaa, koska olemme enämpi mielestämme Kupukerho-nimen ansaitsevia.
Syömmehän suurimmaksi osaksi kaalikupukeittoa ja lisäksi yritämme madaltaa kupujamme.
Laihdutuskerhomme nimi on kupuisuudesta huolimatta nyt Hälvbridge!
Otin pikkasen mallia Cambridge-laihdutuspuljun nimestä.
Nimeen vaikutti myös se seikka, että kerhomme kaikki kolme jäsentä asuvat tällähetkellä Hälvällä). HÄLVBRIDGE RULES!

Kaikkia varmaan kovasti kiinnostaa, millaiselta näyttää kalenteriviikko-sivumerkinnät kalenterissani?
Aukeamalla, johon mahtuu päivät maanantaista sunnuntaihin, on vetävällä käsialaalla hutaistu yksi sana NUTTIS, ja on se osunut keskiviikon kohdalle.
Vaikka en ollut keskiviikkoon ylös mitään muuta kirjoittanut, muistin, että on rakkaan ja parhaimman tätini syntymäpäivä.
Olen kaikkina muina vuosina muistanut väärin, että se olisi muka 18 päivä.
Lupasin viime vuonna viimein ja vihdoin tädilleni Aija-Kanitalle korjata hataran perimätietoni ja parantaa muutenkin surkeet tapani.
Asia ei olisi ollenkaan niin polttava, ellei A-K sattuisi olemaan tyyppiä, joka muistaa Lyllaninkin syntymäpäivän, saatikka sitten meidän ihmis-omaistensa merkkipäivät.
Syntymä-ja nimipäiväonnittelut (mukaanlukien myös toiset ja kolmannet nimet) Aija-Kanita naskuttelee tulemaan korttien kera joka vuosi.
Hohtoa tähän ei himmennä se, että hän kuulemma seinäkalentereista tiedot lurkkii.
Seinäkalentereita tädilläni on ainakin kolme köökkinsä seinissä ja neonvärisiä muistilappuja about tusina joka paikassa.
Tätini ei ole koskaan unohtanut mitään, eikä tule unohtamaankaan,mikäli yhtään sukuani tunnen.

Niin...mihinkäs minä jäinkään...?

Torstaina lähdin Kirjaston runopiiriin hyvissä ajoin puoleltapäivin.
Magnus jäi siivoamaan.
Olisin kyllä siivonnut minäkin, mutta kun oli tuota menoa sopiv...ikävästi samaan aikaan.
-Ny justihin on hyvä ilima rahrata matot tällingille" uhosi Magnus käsittämättömän innoissaan, enkä ruvennut estelemään.
En koskaan estele, jos joku haluaa ehdottomasti siivota, vaikka en ole paikalla.

Lähdin siksikin ennen aikojaan kirkolle pois siivouksen alta, koska katselin jotain tilpehööriä Joonathanille, kun hän tulisi meille viikonlopuksi.
Löysinkin mielestäni mukavan t-höörin, nimittäin pingis-mailat ja 4 asiaankuuluvaa palloa.
Lisäksi vihkon, johon sai piirtää merirosvolaivoja (mallit mukana) ja niihin laivoihin voisi kliistrata myös upeita pääkalloja ja lippuja, kuten kunnon rosvolaivaan kuuluu.
-Mihinä sä meinaat, jotta meillä pinkistä pelatahan? kysäisi Magnus naama jo valmiiksi maksanvärisenä (tiesi saavansa ankaraa vastarintaa ja suukopua).
-Keittiönpöytä on tarpeeksi iso.
Siirretään se keskemmälle ja otetaan ikkunalaudalta lamput, kristallit ja perintöhopeat pois (kahta jälkimmäistä ei aakkunoiltamme löydy, mutta Magnus ymmärtää aina paremmin yskän, kun hiukan ammuskelen yli).
- Meillei pinkistä pelata! Ei sisällä, eikä ulukona. Näillä keliillä, jottas tiärät!!!
- Hmpff...ei sitte. Kyllä on raaka paappa. Ei anna lapsenlapsen, eikä mummun toteuttaa itseään.

Me pelasimme kuitenkin perjantai-iltana sulassa sovussa korteilla.
Magnus, Charles, Joonathan ja minä.
Pelasimme M-P-korteilla. M-P = Musta Pekka.
Meistä ei kenestäkään olisi pokerinpelaajiksi.
Jos jotenkin pystyimme pitämään naaman peruslukemilla nostaessamme nimikortin, niin se, kuka oli ko. kortista päässyt eroon, ei pystynyt olemaan nauramatta niin, että pöydälläolevat kortit olivat joka kerta viittävaille lentoon lehahtaa.
Joka iikka meistä on myös oppinut häviämään.
Meikäläistäkään ei jurnuta enää paljon ollenkaan :)

Joonathan meni saunasta myös hankeen.
Ensiksi kuulemma VATTALLE ja sitte SELÄLLE.
Täytyy kyllä ihailla reipasta poikaa.
Itse en pääse edes saunalle ilma kuomakenkiä, saatikka hankeen menisin rypemään.
Pahimpina pakkasina ajattelin jopa vintinkomerossa olevaa tekoturkkia kylpytakiksi, mutta se ei mahdu kiinni, joten olkoon siis vintillä.

Lauantaina ostimme Halpa-Hallista uudet M-P-kortit.
Charles sanoi, että vanhoissa korteissamme ratkaiseva kortti on TUNTOKORTTI.
Malliksi hän pyysi sekottamaan kortteja, niin hän kuulemma sekunnin murto-osassa löytäisi kyseessä olevan kortin.
Kuudesta (noin) kerrasta osui oikeaan yksi.
Sekin oli mielestämme kyllä ehdottomasti liikaa ja korttipakka heitetään jolloinkin pönttöuunin sytykkeeksi.

- Keitettiinkö silloin makaroonivelliä, kun Vivianni oli yksin teillä kylässä? kysyi Joonathan lauantai-illalla
Olimme siihen mennessä syöneet noin tunnin välein jotakin.
Muun muassa alkukuvissa Joonathanin tuunaamia laskiaispullia.
Toisessa kuva on salskeasta kokista työn tuoksinassa.
N
- Mei kyllä muista, mutta kyllä mummu teköö makaroonivellunkaa muutoonki, jos sä taharot, sanoi Magnus.
Joonathan tahtoi ja mummuhan teki. Söi vahingossa itsekkin.

Sunnuntaina menimme kirkkoon.
Istuimme etupenkissä, koska Magnus luki epistolatekstin.
Etupenkissä on mukava istua. Ei konota edessä tyhjät penkit kiljumassa takamuksia päällensä.
Siitäpä tuli mieleen, että menkää kirkkoihin ystävät kalliit.
Kirkossa jumalanpalveluksessa olemme Jumalan hoidossa.
Minä koin siinä etukirkonpenkissä näpöttäessäni itseni ihan mahdottoman onnelliseksi.
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla.
Sanoisinko jotenkin tähän tapaan, että olisi tehnyt mieleni heittää muutama kärrynpyörä, huitoa käsillä ilmaan ja hihkua: HALLELUJAA ja laulaa puhujapöntöstä lempparivirrestäni "Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta...,kaikki säkeistöt kahteen kertaan.
Laimeaa on ilmaisuni siihen nähden, mitä oli ilojen pulppuilu sydämessäni sillä hetkellä.

Sunnuntaina veimme Joonathanin kotiin Nikolainkaupunkiin ja palailimme sitten hissukseen kotikirkkomme seurakuntasalin takkahuoneeseen raamattupiiriin.
Kovasti sai iloiseksi mielen raamattupiirissä oleminenkin. Raamatun tutkiminen on iloista- ja mielenkiintoista puuhaa.
Rukous asioiden puolesta myös kannattaa ja kantaa.

Nyt lopetan raportoinnin viikolla sattuneista, jännitystä tihkuvista tapahtumista tähän.
Näitä tihkumisia kirjoittaessani olen ajatellut, että pitäisikö yrittää kirjoittaa myös jotain...sanoisinko KANTAAOTTAVAA PLAATUA olevia juttuja?
Ketä kiinnostaa kenenkään kaalisopat, tai punttisalisessiot?
Pitäisi ehkä olla kantaa-ottavia- ja ajan hermoilla olevia juttuja enämpi, eikä mitään pussikerhojatustelua.
Siispä aloitankin sarjan "jyrkkiä, mutta oikeita mielipiteitä aikojen hermolta" osion tähän perään:
Oikeaoppiseen laskiaispullaan kuuluu sen lakin alle MANTELIMÖHNÄ!!!Piste.

T: Kaisa Mandell-Möhnänder
-----------------------------------
Ensipyhän psalmista 91 jakeet 1-4 ja 11-12

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja asuu Kaikkivaltiaan varjossa,
sanoo näin: Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan.
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi ja olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.

Näiden kuvien tilalla piti olla vain yksi kuva.
Se kuva olisi ollut minusta ja korvanlehdyköistäni.
Niitä nimittäin ovat viimepäivinä koristaneet upo-uudet englanninlakritsi-korvakorut, jotka sain Maisulta :)
Mutta ei!
Eivät osanneet Magnus, eikä liioin Charles, ottaa HYVIÄ kuvia HYVÄSTÄ mallista.
Heidän omasta mielestään kuvat sitävastoin olivat muka liiankin hyviä, mitä malliin tuli.
- Poskia ei nyt vaan kertakaikkiaan voi saada ohkasemmiksi, eikä ruttuja silosemmiksi näillä kuvausvehkeillä ja noilla poskilla ja rypyillä, sanoi Charles (ja varmaankin Magnus, jos olisi uskaltanut).
Harmillista, että juuri tänään on sellainen päivä, että välitän ihan kaameesti, mimmosen kuvan valokuva minusta antaa.
Olisitte nähneet tosi hauskat korvikset :D
Olen kuitenkin useiden kymmenien vuosien kokemuksella varma, että kuvat tulevat vielä näkyviin jollain bloggauskerralla, joko uusina otoksina, tai noina vanhoina TOTUUDENMUKAISINA pläjäyksinä.

Laihdutus meni minun osaltani ihan hyvin koko viime viikon.
Sen todisti jokamaanantainen punnituskin.
Sensijaan kaksi muuta pussukkalaihdutustiimiläistämme olivat hyvinkin vakavansorttisia punnituksen jälkeen.
Hyvät tavat omaavana ihmisenä en käyttäytynyt samoin, kuni käyttäytyivät nämä vakavat tiiminjäsenet minua kohtaan viimemaanantaina.
Viimemaanantainahan puntarin huusi painonnousua väkkyvin numeroin.
En nauranut kahdelle tiimiläiselle silmät vesikaljamalla, enkä muistutellut nisusikojen ynnämuiden paakkelssien salaamöyhäämisistä, kuten he tekivät.
Mieleni kyllä teki heitä siitä muistuttaa ja nauraa ja ilkkua muutaman tunnin kostoksi, mutta se ei ole oikein ;)
Osasin odottaa plussamerkkistä tulosta aviosiippani kohdalla, koskapa hän ei SIVU-aamupunnituksissa "oikein hyvin saanut numeroosta selevää".
Lupasimme kuitenkin jatkaa kaalilinjalla taas tämänkin maanantain jälkeen.
Itse en ole edes aikonut kyllästyä kaalikeittoon, joka on ollut ruokalistalla päivällä, illalla ja siinä välissä.
Huomasin mielihyvikseni tänään, k-soppaa pouhottaessani, että enää epämiellyttävä hajukaan krassaa hajuhermoja. Itse asiassa en haista kaalin hajua enää olleskaan!
Nenänikin ilmeisesti on jo kuin ruusukaali.

Eilen olimme sählyturnauksessa Ylistarossa.
Me olimme tietenkin katsomossa ja Joonathan pelasi.
En ole aiemmin ollut tilaisuudessa seurata oikein totisinta kilpailutilannetta katsomossa kiihkeiden fanien seassa.
Huh, huh!
Kannustajat: äidit, isät, sisarukset, muummut, paapat, enot jne. eivät olleet nahkoihinsa sopia.
Väkisinkin tunnelataus tarttui ja huomasin huutavani soppatorvi suorana kädet ja kintut leveellä VAASA (läps, läps, läps) VAASA (läps. läps, läps)
VAASA (läps, läps,läps)....
(Läps, läps, läps = käsiä paukutetaan yhteen, tai jalkoja paukutetaan kanveesiin).
Ensimmäisen matsin vaasalaisjoukkue, jossa Joonathan pelaa, hävisi.
-On opettavaista, että oppii häviämäänkin, huusin Magnukselle, joka ei tietenkään siinä mekkalasssa mitään kuullut. Luultavasti hän kävi minunlaillani juuri "häviäjä-oppituntia".
Charleskin loihe kotona sanomaan, että pelikatsomossa unehtui aika-ajoin koko tellus tähtitarhoineen ja avaruuksineen.
Olimme kaikki samaa mieltä, että voitais mennä joskus toistekkin.

Kirkkoon emme nyt sitten ehtineet, joka seikka olikin ainoa peliturnaukseen kuuluva miinuspuoli.
Illalla menimme kuitenkin, kaikitenkin Kansanlähetyksen seuroihin Nikolainkaupunkiin.
SEURA-nimihän tosin on jo aikansa elänyt nimike yhteenkokoontumiselle. Nimet ovat nykyään sellaisia "vihellettäviä" ulkomaankielisiä, tai vaihtoehtoisesti "Kohtaamispaikka"-nimellä, mutta ei SEURAT-nimellä.
Nimestä viis ja sitäpaitsi eihän nimi miestä pahenna, kuten uusi ja färski sanonta kuuluu.
Pääasia on, että puhutaan ristinsanomasta. Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen pelastustyöstään selvästi ja niinkuin on kirjoitettu Raamattuun.
Samaisessa tilaisuudessa (jolla oli se vihellettävä nimi) kehotettiin meitä kuulijoita kohottamaan kätemme, kun lauloimme ylistyslauluja Herran kunniaksi.
Noh, meikäläisellä rautakanki-uskiksellahan ei liiku kuin alaleuka, kun ylistetään.
Ajattelin sitten yht´äkkiä, että aamupäivällä olin nostellut räpylöitä ja pommppinut paikallani kuin juottovasikka, kun lapsenlapsen sählyjoukkue teki maaleja! Enkö tosiaan saa tassujani ylös, kun ylistetään Jeesusta, joka on minut pelastanut helvetistä?
Vapaus vallitkoon kumminkin kaikessa tuoksinassa. Niin elämässä kuni pelissä, mutta kyllä minä onnellisena hiukan kohottelin käsiäni. Ainakin tanteesta saakka ;)

Torstaina olin Kirjaston Runopiirissä.
Meillä oli oikein eräs kirjailijakin mukana tällä kerralla.
Hän luki meille runoja ja me luimme hänelle runoja.
Saimme joitakuita hyviä neuvoja ja kehotuksia ja kehujakin roppakaupalla. Aika hulahti kuin siivillä.
Kirjailija tykästyi tuohon hetkeen myös ja sanoi mielellään tulevansa toistekin, jos pyydetään.
Pyysimme välittömästi ja yhteen ääneen.

Viikkooni mahtuu Nikolainkaupungissa käyntiä ja vapaa-aikalautakuntakokousta.
Saunankiuaskin pouhotettiin punaiseksi lauantaina.
Oli ihastuttavaa mennä punttisalisession päälle hikoilemaan vielä saunaankin.
Käytin taas potatoes-hanskoja, kuten aina saunanlauteilla istuskellessani.
Joku tarkkamuistinen ehkä muistaa mainintani näistä Potatoes-hanskoista?
Magnus ei muistanut ja kysyikin, jotta niin mitäs hyätyä tuasta ny olikaa?
Hämmästyin aikalailla, semmingin kun olen kuutisenvuotta hanskat aina saunassa käsiini kiskonut ja tietenkin myös siksi, kun hyöty ei ole ollut näkyvää.
- Näillä kravataan KUOLLUTTA nahkaa irti RUUMIISTA, lausuin kolkolla, värisevällä äänellä.
- Yäk! Kuulostaa törkiältä, sanoi Magnus ja lähti löyhyttelemään.
Saas nähdä, vieläkö kysytään asiantiimoilta mitään.

Kristillidemokraattien Isonkyrön po:n kokouksessa kului perjantai-ilta.
Kun kaikki sääntömääräiset asiat oli järjestyksessä puitu juotiin hyvät kaffit runsaine tarjoiluineen.
Ilta päättyi mielenkiintoiseen, eloisaan ja KUULUVAAN kuntauudistus-keskusteluun.
Kunnan rajat laitettiin kerralla kuntoon ja moneen eri sorttiin ;)

Tähän päätän myöskin eloisan reportaasini näiltä pohjanperän aukeilta, mutta laajoilta tasangoilta.
Mukavaa, kun luit.
Hyvää Ystävän-Päivää myös kaikille teille, jotka tätä lukevat ja myös heille, jotka eivät.
"Ystävä on ystävä, vaikka voissa paistais!" (Keksin tämän juuri tässä tuokiossa).

T: Kaisa Sählylä-Karjunen
------------------------------------------------------
Psalmi 31, jakeet 2-6 (ensi sunnuntain psalmi jumalanpalveluksessa).

Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.
Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.
Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliseni ovat virittäneet eteeni.
Sinä olet minun turvani.
Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala.

Magnuksen jouluna saama kukka-asetelma, jota minä olen tunnetusti bee-luokan hortonomina hoitanut.
Kaunis joulutähti, jonka korvasin sitten kahdella tekokerberalla, otti ja knääkähti heti melkein joulupäivän jälkeisenä päivänä.
Sittemmin asetelman juurelle on kasvanut muutama rikkakasvi. Tapoihini ei kuulu rikkaruohojen kitkentä, siispä olen antanut niiden kasvaa.
Meitä on kovasti hymyilyttäneet nuo rikkaset sen lisäksi, että koko asetelma on tuottanut iloa meille muutoinkin koko korinsa kaupalla.
Ihmettelen itsekseni, mitenkä saan tuon pikkaraisen tuijan (?) pysymään vehreänä ja tuuheana? Nyt se vielä kyseiset kriteerit täyttää, mutta tahtoisin sen pysyvän meillä iki-ihanana kaikki seuraavtkin joulut ja vuodet.

Täälä meidän leveysasteillamme tuulee ja tuiskuaa tällähetkellä niin, että puut plantaasillamme ovat melkein maatapitkin vatupassissa.
Sisällä mökissämme on lämmin kuin vanhainkodissa, joten mikä on kirjoitellessa ja jälleen muovikynttilän tuikkeessa.

Eilen olin Vähässäkyrössä "Naistenkeskeniltapäivässä".
Magnus meni hyvissä ajoin ennen lähtöäni ajamaan Ooppelin ulos pesästään.
Magnus on kova huolehtimaan minusta ja rakkaasta koslastani.
Avioliittomme alku-aikoina hän kuori perunatkin lautaselleni. Tosin kuorintaa ei tapahtunut kuin parisen kertaa, mutta KUITENKIN. Kuorittu, mikä kuorittu!
Tuohtuneena Magnus tuli autotallista ja sanoi, notta ruttunoukka ei jämähräkkään.
Hän jatkoi vielä, notta sillei vois ajaa muutoonkaa, koska etupyärä on ploosuna.
Sitten kuului kysymys, jotta mihinä moon frääsänny sillä ja kuinkemmoo havaannu, jotta vaan kolome pyärää pelittää?
En osannut vastata kysymyksiin.
Yritin kuiskata, että ainakin maisemat ovat vaihtuneet, enkä ole naulakasoissa, tai sensemmoisissa paikoissa kaahaillut.
Ennemmin ihmettelin mielessäni sitä käyntiinlähtemättömyyttä.
Koskaan ei 15 vuotta vanha akku ole yhteistyösopimusta sanonut irti ;)

No, Magnus heitti minut ykköskulkuneuvollamme Vähänkyrön kirkolle pajukoppineni (täynnä runokirjoja, enkeleitä ja karkkeja) ja myöskin aikanaan sieltä minut takaisin Hälvälle myös nouti.
Sain myös tässä naisten tilaisuudessa, paitsi keitellä ja kaadella kaffia, todistaa uskoontulostani ja lausua omitekemäni runon.
Runo käsitteli kuntaliitosta ja viilin syömistä.
Se on kirjoitettu jolloinkin johonkin uudenvuoden juhlaan ja löytyy myös runokirjastani, joita sain myytyä kaksi kappaletta.
Luulisin, että kaikki meni taas suht´koht kohdilleen, koskapa jouduin ääni käristen ja kieli karrella pyytämään, kesken kaiken, VETTÄ.

Myrrysilmasta huolimatta paikalle kokoontui ilahduttava määrä naisia.
Luennon meille piti ihana Saara Kinnunen, joka puhui aiheesta: Suorittajasta unelmien toteuttajaksi.
Minun olisi pitänyt kirjoittaa runo myös tuosta aiheesta, mutta en saanut sitä äntiin.
Syy on ehkä siinä, että olen enämpi unelmoija kuni suorittaja.

Illalla kotiintultuamme jaoin jäljelle jääneet karkit tasan ja aloimme seurata vaalihumua.
Minä kyllä istuin karamellikuppi sylissäni kammarissamme ja lueskelin Päätaloa.
Kuulin vallan mainiosti tulokset sun muut ja sain uppouduttua kirjaankin t monen sivun verran etiäppäin. Se onkin tarpeellista, koska laina-aika vetelee viimeisiään ja pari opusta on vielä ihan avaamattakin.
Harppasin lukiessani aina Päätalon Kallen ja Lainan vuokraemännän repliikit, koska en kestä lukea sellaista noitumista, vaikka sanottavansa olisikin ollut ihan mielenkiintoista :(

Pidin kovasti paljon vaalien tuloksesta. Ihan itse presidentistä tietystikkin ja myös vaimostaan, joka on runosielu ja joihin sieluihin punastuen lasken itsenikin.
Jumala presidenttiämme siunatkoon!

Keskiviikkona meille kokoontui kyläneuvoston jäsenistöä ja leivoin sen kunniaksi omenatortun ala Wirtasen Aune, joka puolestaan on ja oli äitini.
Kyläneuvoston tehtävänä on järjestää hengellistä toimintaa kylillämme, jota tehtävää me olemmekin kunniakkaasti hoitaneet.
Tänä vuonna ei kinkereitä kylillämme järjestetä, vaan ne pidetään kirkossa.
Niitä pidetään vain kahdet: joen tämänpuolisille- ja joen tuonpuolisille seurakuntalaisille. Joki on tietysti Kyrönjoki.
Herättäjäjuhlat kesällä työllistävät niin paljon pappeja, että tämmönen kompromissi tehtiin nyt poikkeuksellisesti tänä vuonna.
Ihan hyvä, ettei kinkereitä kokonaan lopeteta. Ne ovat mukava jäänne "muinaisuudesta" ja nykyäänhän niissä ei tarvitse edes sillä siivolla pelätä kuin ennen, kun piti osata ulkoa katekismukset ja muut opinkappaleet.
Se, että osaa ulkoa jotain Raamatusta ja katekismuksesta ei tietenkään ole alkuunkaan huono homma.
Meikäläiselle, joka luultavasti joskus joutuu kirjoittamaan yhtä sun toista muistilapulle, ovat silloin suurena apuna kännykkätietokoneet, joista saa luettua mm. Raamattuakin tiukan paikan tullen.

Perjantaina, vaikka oli yltiöpää-pakkanen, lämmitettiin meidän metoinen saunamme tulisenkarvaiseksi.
Alalaude ja lattia tosin olivat yltiöpää-jääkylmiä.
Ehdotin Magnukselle, kun istuimme lauteilla kuin sellaiset kakarat, joiden jalat eivät ylety lattialle (pidimme kinttujamme suorassa), että ostaisin Halviksesta sellaiset piraatticrocsit, joissa on karva sisällä.
Olen nimittäin nähnyt sellaiset kummajaiset kaupan hyllyllä kenkäosastolla.
-Pidettäis niitä saunassakin, ehdotin posket taas punaisina.
- Minen sellaasia pasillipesiä kinttuuhini laita. Ne kastuus ja kuivuus ja kaikki pöpöt pesiityys niihin ja niistä varpahien väliihin. Yäkötys, sanon minä, sanoi Magnus.
No niin taidan sanoa minäkin.

Lauantaina ajelimme Laihialle Kansanlähetyksen VARUSTAMO-päivään.
Kansanlähetyksen VARUSTAMO-päivä on sama kuin entinen VASTUUNKANTAJA-päivä.
Nimi on muutettu, kun kaikenlainen KANTAMINEN voi tuntua työläältä ja taakkauttavalta (jälkimmäisen adjektiivin keksin juuri tässä).
Tuntui kyllä siltä kuin olisinkin saanut varustustani parannettua. Varmaan myös kaikki muutkin päivään osallistujat.
Kun nyt vaan ei joku keksis, että nimi vivahtaa asevarustukseen ja pitäis taas sorvata uusi nimi...
Oli nimi nyt uusi, tai vanha, niin minä tykkään olla Herran juoksutyttönä ja kanniskellakin tykkään kaikenlaista vastuuta.
Varustuksen tarjoaa Raamattu ja seurakunta.

Lopetan kiinnostavan jatustelun täältä Isonkyrön Yryselän Hälvän Vähännevan Letkutieltä tähän.
T: Kaisa Rustaamo-Taakkarsson

JK.Tänään oli pussikerhon punnituspäivä, kuten manantaisin pruukaa olla. Huomasin, että ei parane joka päivä nautiskellä ylimääräisiä herkkupaloja, kuten omenapiirakoita ja karkkimällyköitä.
Paino oli 300 grammaa noussut sitten viime puntaroitsemisen :(
Kahdella muulla kerholaisella oli yli onneksi kilon holahdus alaspäin.
Olen tänään vain piimälinjalla ja huomenna taas kaalikeittoa niin paljon, kun ikinä lautaselle sopii.
Periksi ei anneta.
T: Sama
---------------------------------------------

Matteus 13, 31-33

Jeesus esitti heille myös tälläisen vertauksen:
-Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa.Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaan, se on puutarhan kasveista suurin.
Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.
Vielä hän esitti heille vertauksen:
- Taivasten valtakunta on kuin hapate.
Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.

Magnuksen viime viikolla ikuistama luontokuva 2x puolenhehtaarinmetsästämme.

En ole tuonne metsän "siimekseen" aikoihin kävellyt, mutta en ole kävellyt kyllä mihinkään muuallekaan.
Sen kerran, kun taas aloitan kävelysessiot, niin tuonne, tuon pikkukuusen kylkeen juoksaisen.
Mukaan otan termospullollisen kahvia ja nisu...äh...tarkoitan riisikakun jos toisenkin, joiden päällä on vähärasvaista reiällistä juustoa.
Kaikki on meillä tätänykyä niin maan vallltavan kevyttä ja koko huushollimme ja lähitienoon peittää kaalikeiton imelä tuoksu
Kiloa kevyempänä, edellämainituista seikoista johtuen, tätä teille kirjoittelen kuin viime maanantaina.
Sama kynttilä lepattaa vieressäni ja aina välillä ryystän kahvia muumimukista.
(Olen oppinut ryystään kahvia muumimukista.
Enää ei tarvitse olla kupposen ohutta porsliinia.
Väitän kuitenkin, että ohuvesta porsliinikupista kaffi, hiukan laihakin, k maistuu paremmalta).

Laihtumisesta ja innosta muutenkin vapisten koittelin aamulla PUNNITUKSEN jälkeen muutamia vaatekappaleita, joita olen Elloksesta tilannut, kun halavalla sai, vaikka eivät mahtuneet päälleni.
Toden totta!
Sininen ihastuttava jakku, jossa on kolme teelautasenkokoista nappia mahtui nyt paremmin kuin aiemmin MELKEIN ylleni.
Tepastelin Magnuksen edessä ja loin häneen voitonriemuisia katseita.
-On vähä, ku herra Aramssonin takki. Tilhettää takaa samanlaasesti, loihe Magnus lausumaan.
- Niin, tai P. Puupään takki takaapäin silmäiltynä, lisäsin minä.
Yhtään en hermostunut arvioinnista, koska osaan kyllä aina ottaa elämän realiteetit ja totuudet huomioon.
Siihen realiteettiarvioon, jonka Charles taannoin antoi pallohameestani, kimpaannuin.
-Mikä ihmeen etuoikeus teini-ikäisillä yksin on pallohameisiin? Pallohameet kuuluvat kaikille. Sopivat sitten, tahi eivät!
(Minun pallohameeni mahtuu ja sopii minulle oikeinkin hyvin.
Ostin niin suurta kokoa, että varmasti sopii).
Ihan nyt tässä kirjoittaessani huomasin, että pallohameiden valmistajakin on samaa mieltä kanssani, koskapa numerointi yltää ihan viidenkymmenenkin (50) YLITSE. Eihän nuorissa niin montaa pallokruppista löydy kuin meissä vanh...öh...varttuneissa.
Vaikkakin hälyttävää tietoa nuorison palloittumisesta saa lukea lehtien päältä usein ajoin.
Mutta viis pallohameistakin, sillä pian, ihan pian sininen nappitakki sopii ja mahtuu ylleni, eikä Adamssonneista, eikä Puupäistä ole enää näkyvillä hajuakaan.

Innoissani huventumisestani pengastin toissapäivänä netissä ajankulukseni Elloksen virtuaalivaatetankoja.
Lisäilin tuontuostakin ostoskoriini kaikkea ihanaa ja HALAPAA.
Loppulaskuksi kertyi kolmattasataa euroa. Alennusta siinä oli Elloksen kirjanpidon mukaan melkein tuplasti!
Elikkä ilman MAANKAATO alennuksia ostokset olisivat tehneet yli 600 euroa.
HALOO!
Vaatekerta vaatekerralta poistin tilauksesta vaatenyssyköitä ja lopputulokseksi tuli: säästöä kolmattasataa euroa.
En tilannut ensimmäistäkään klettua.

Muuten viikko on ollut varsinainen plättiviikko, jos kalenteria on uskominen.
Meikäläinenhän ei usko kalenteria, vaikka olisi merkintöjäkin.
Siitä kamalasta unohdukseta en muuten ole täysin toipunut vieläkään.
Aina, kun se moljahtaa mieleen, pukkaa jänissyndrooma ilkeästi pinnalle. Muistan myös, miten lapsena olin oikeastaan aika yksinäinen ja kuinka en saanut koskaan nukenvaunuja!
Tälläistä inhottavaa j-drooma aina tuottaa.

Keskiviikkona meillä oli mukava tilaisuus kylän eläkeikäisten (!) naisten kesken.
Joimme kahvia ja juttelimme.
Paitsi, että lausuin runojani kerroin kokoontulleille, että olen sukua melkein kaikille, jotka asuvat meidän kylässämme.
Sata vuotta (about) on kierähtänyt ja muutama litra Kyrönjoessa valuskellut ja meikäläisen sukua (so. minä)on taas juuttunut näille nurkille olemaan ja asumaan.
Syy, että kerron näitä syntyjä syviä kuulijakunnalleni, on haluni kuulua joukkoon.
Olen aina halunnut kuulua joukkoon, enkä tuntea olevani seinästä kiskaistu kummajainen, kummajaisine mielipiteineen ja kummajaisine ajatuksineen.
Silti tuon aina kuuluvalla äänellä muiden mielipiteistä raskaasti eroavan oman piteeni julki.
Varsinkin kotioloissa ja Magnuksen kanssa.
Charles kysyikin meiltä, että olemmeko me kaksi aina erimieltä joka asiasta?
EMME!
Uskonasioista olemme tismalleen samaa mieltä ja paaaaljon muustakin (kun nyt muistais mistä).
Charlesille sanoin, että ei kukaan kuolevainen jaksa olla viidettäkymmenettä vuotta kaikista asioista erimieltä ja silti säilyttää puhe- ja pusuvälit. 45 vuotta on selvä todistus samanmielisyydestä.


Lauantaina Magnus lämmitti pihasaunan niin lämpimäksi, että hankikin sen ympäriltä melkein suli.
Oli mukavaa mennä kuumille lauteille verrytteleen aikaisemmin aamupäivällä punttisalilla venähtäneitä lihaksiaan.
Noh, ei ne lihakset toki tällä punttisalimenolla paljon nyrjähtele, mutta iloinen olen kumminkin, kun saan itseni salille pari kertaa viikossa komennettua.

Sunnuntaina ajelimme Charlesin kanssa Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen seuroihin.
Magnuksella puolestaan oli tehtävänsä Östermyyrassa.
Minä ajoin mennen tullen ja kestin urheasti kaikki arviot ajotaidoistani- ja nopeuksistani.
Vaihteita ehdoteltiin vaihdettavaksi suuremmalle jo ensimmäisessä mutkassa.
Sanoin että Ooppelissa (tässä minun kaksikymmentävuotta vanhassa), on valitettavasti 5 vaihdetta, jotka ovat viimmosta niveltä myöden käytössä.
-Ai jaa? Kuinka se näin jurraa, vaikka vitosella...
- Vanhat autot ja vanhat mommat pakkaavat jurrailla, sihisin minä.
Vanhuus ei tule yksin. Se tuo jurrailut mukana. (Tuon aforismin keksin juuri nyt, joten en voinut sitä Charlesille sanoa, kun asia oli akuutti).

Nyt lopetan tämän viikkoraporttijurrailun tähän.
Palaan ensiviikolla asiaan ja toivottavasti entistä luihkeampana ja toivottavasti on raportoitavaakin ;)
T: Kaisa Jurri- Luihkerström
-----------------------------------------------

Psalmi 139, 1-6
Laulunjohtajalle. Daavidin psalmi.
Herra sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut.
Missä olenkin, minne menenkin, sinä sen tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni.
Kuljen, tai lepään, kaiken olet mitannut,
perinpohjin sinä tunnet minun tekemiseni.
Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi.
Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni.
Sinä tiedät kaiken.
Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.