keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Erään kauniin päivän iltana, kun saavuimme tahoiltamme kotiin, oli ulkorappusten viereen ilmestynyt kaunis kukkaruukku kukkasineen.
(Kuvassa vasemmanpuoleiset kukat. Oikeanpuoleiset ovat kesällä noukittuja ja jo autuaasti kuivaneita ruohosipulinkukkia ja unikon kotasia).
Kävimme kaikki mahdolliset tutut, jotka meillä KUTSUMATTA vierailevat (tasan kaksi kappaletta) mielessämme läpi, mutta kukkien alkuperä ei ratkennut. Eikä luultavasti koskaan ratkeakkaan :(
Jos satut tietämään mistä tämä viehko kukkalähetys on lähtöisin, tai jos sinä olet sen porraspuullemme tuonut, niin lähetä viesti mitä pikimmiten. Saamme kiittää ja pyytää paremmalla aikaa käymään.

Avatessani raskain huokauksin blogiani juuri äsken, niin mitä minun vanhat silmäni näkivätkään? UUSI LUKIJA :) Tervetuloa sivustoille parahin Cee!
Terveoloa taas myös kaikki entisetkin lukijani! Kertailen teittiä aina mielessäni tänne tullessani.

Tänään olen jytistellyt parillakin permannolla heti aamusta lähtien.
Kuntosalilla ensin ja nyt äskettäin Zumban pyörteissä.
PYÖRTEISSÄ on tismalleen oikea sana tässä kohden. Heilutellessani kankeita kankkusiani ja ottaessani askelkuvioita taakse, eteen, sivulle, ympäri, takakautte etuviistoon, niin alkoipa ALKOI SILMISSÄNI SUMETA! En ollut muistanut hengittää!!!
KUNTOSALILLA AINA MUISTUTETAAN HENGITTÄMISEN TÄRKEYDESTÄ, mutta nyt ei niin tehty.
No, ehkä se pitäisi tässä iässä tietää jo sanomattakin, että hyvä on hengittää silloin tällöin.
En tiedä, oliko samanlaista vaivaa edessäolevalla zumbaajallakin, kun hän kopsahti lattialle yht´äkkiä kesken ankaran jytellyksen. Tämä edessäni bailaava ihminen nousi ketterästi ylös ja jatkoi, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Meikäläinen olisi varmaan jäänyt siihen, kuin rannalle ajautunut ryhävalas :(
Huh, huh. Hiki lensi ja silmissä sameni, mutta hauskaa oli.

Huomenna, puolenpäivän tietämissä minua sitten tullaan noutamaan Venäjälle.
Tyynikki soitti ja kehoitti ottamaan laulunsanoja mukaan. Voipi olla, että sielä Venäjänmaalla pyydetään ihan kirkossakin laulamaan.
Matkallakin on kuulemma hyvää aikaa laulaa.
Hm...en sanonut, että I HATE autossa laulamista. Minä tykkään katsella maisemia, tai jutella henkevästi, MUTTA EN LAULAA :(
En ole koskaan tykännyt laulaa, muutakuin kuorossa, kirkossa tietenkin ja suihkussa of corse.
Kuoroihin ja kirkkoihin mennessä sitä jo TIETÄÄ, että nyt lauletaan. Matkalla autoissa taas haluaisi keskustella maisemista, tai muista maankaatoasioista.
" Tapa sinä Kauhavan ruma fallesmanni, niin minä nain sen komian lee´esken" hoilattiin ennenvanhaankin, vaikka sivuilla olisi siinnellyt järisyttäviä järvimaisemia ja vieressä matkannut mielenkiintoisia tapauksia.
Nykyään ovat laulut onneksi toisenlaisia, mutta silti en tykkää.
Saavat Tyynikki ja Vilume laulaa. KUUNNELLA kyllä tykkään ;)

Olin Nikolainkaupunkireissulla tiistaina.
Aune-täti oli tehnyt puolukkakiisseliä, joka oli niin hyvää, että naamastakin oikeni sitä syödessä ainakin kymmenen viimeisintä tuoretta ryppyä.
" Siis MITÄ tässä on?" kysyin kuiskaten.
Kiisseliin oli lorautettu siirappia ja muutama raparperin varsi.
Oliko hyvää!!! Teen saman reseptin mukaan seuraavan kerran, kun kiisseliä yleensä teen. Heti Venäjältä tultuani, luulen ma.
Kävin samalla kaupunkireissullani eräässä vaateputiikissa ostamassa, en vaatteita, vaan tarroja kynsiin (1,90).
Olin Marqueritalta saanut lahjoituksena joskus aiemmin samaisia tarroja.
Nyt minulla on sitten RAKENNEKYNNET!
Täytyy sanoa, että ne olisivat aika upeat, elleivät kynsirakenteiden reunarakenteet olisi taas nykerretty ja nypitty vereslihalle.
Se on tuo matkajännitys luultavasti ja tietysti kaikki lapsuudesta juontavat "puiset lelut ja kireet pipot" tapahtumat, jotka ovat vaikuttaneet taas ankaran NYPPIMISEN.
Mutta mitäs noista. Aika parantaa haavat!
Pyydänkin saada sukeutua rukouksiinne matkan- ja muuksikin ajaksi. Koko meidän viisihenkistä retkikuntaa saa muistaa, aina kun mieleen sopivasti moljahtaa.
Laitan tähän loppuun Raamatusta puhelinnumeron Jeesukselle 5115 (psalmi 51, jae 15):

Ja avuksesi huuda minua hädänpäivänä,
niin minä tahdon auttaa sinua,
ja sinun pitää kunnioittaman minua.


Hyvää yötä t: Kaisa von Nagelstrand

lauantai 23. lokakuuta 2010

Lymmyysen kota 20.10 2010 klo 18.10.
Tornista tuprahtelee savua. Magnus on juuri hetkeä aikaisemmin sytyttänyt rätisevän puukasan tuliarinalla loimuamaan.
Paikallislehteen oli luiskahtanut erehdyksessä sama männäviikon ilmoitus, jossa ilmoitettiin, että LYMMYSESSÄ ON MYRSKYLYHTYSEURAT, kuten myös oli ollutkin (vrt. edellinen postaus).
Magnus sai sitten idean ja päännouseman, että mennään pitämään seurat varmuuden varalta, jos joku ei huomaisi tarkkailla päivämääriä kunnolla.
Menimme Magnuksen kanssa hyvissä ajoin paikalle.
Mukanamme oli 40 (neljäkymmentä) makkaraa ja vajaa litra sinappia.
No, mitä, kun ajattelimme, että Lymmyyseen pränkäävät nyt kaikki ne, jotka säikähtivät oikean seurapäivän myräkkää, olkoonkin, että illan nimi oli MYRSKYlyhtyseurat.
Ilta oli ihana.
Kuusenneulasetkaan eivät värähtäneet ja syvä suloinen rauha ympäröitsi tienoon. Joku kaukainen halli vain haukkui. Se ei haitannut. Hallien kuuluukin haukkua ankarasti kaikkea.
Täydellisen pyöreä kuu loisti hämyisen metsikön takaa ja kaikki hirvikärpäset olivat kitistyneet hengiltä.
Kello tuli seitsemän. Seurat alkoivat.
Käristimme kaikille osanottajille kolme (tre) makkaraa. Päälle ryyppästiin appellssiinimehua. Tukevasti syötyämme istuimme ripirinnan penkeille.
Veisasimme virren 465 kaikki säkeistöt, mutta kirjoitan niistä vain säkeistön numero 2:

Koteja, huoliin uupuneita
elvytä armon Hengellä
ja mieliämme painuneita
herätä, nosta, lämmitä.
Lahjoita uusi rohkeus
ja voima tehdä parannus.

Tämä virrensäkeistö olkoon ja toimikoon myös tämän blogin loppuvirtenä, vaikkakin sijaitsee poikkeuksellisesti jo tässä keskitienoilla.
Rukoilimme sitten eri asioiden puolesta ja veisasimme päätösvirren.
Magnus lakaisi kodan lattian ja olisi varmaan siirtynyt ulkopuolellekkin lakaisemaan koko ympäristön, ellen minä olisi estellyt.
Tyytyväisinä, savultahaisevina, ravittuina ja onnellisina suljimme kodan oven ja sammutimme puihin asettelemamme lyhdyt.
Ai, siis montako meitä oli? MINÄ ja MAGNUS!
Asiaanvihkiytymätön voisi luulla, että ohhoh, kun hintelästi oli porukkata, mutta...
Raamatussa sanotaan, että missä kaksi, tai kolme on kokoontuneena Jeesuksen nimessä, sielä Hän (Jeesus) on mukana :)

Perjantaina minulla oli valittava kahdesta eri vaihtoehdosta: a) siivota alakerta plus ylävooninki b) mennä kyläilemään Nikolainkaupunkiin.
"Pitkin hampain" valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon.
Lähdin ajelemaan Saarukan tykö Ooppelilla tälläkertaa.
Olen vieraillut Saarukan ja perheensä uudessa kotosessaan kerran aiemminkin, mutta en silti löytänyt oikeaa huushollia viidestätoista SAMANSORTTISESTA vaihtoehdosta.
Oli pakko karauttaa yhden samansorttisen pihaan ja soittaa ETTÄ MONESKO HAUSSI ON TEIDÄN, KUN TULLAAN KYRÖÖSTÄ PÄIN?
Autossa oli kuuma ja pakokaasu pränkäs sisälle ja tuntui, että koko tienoon ylle levisi sinervä kaasupilvi.
Hermoriekaleeni olivat kovilla ja verenpaine huiteli kolmeasataa.
"Aja siihen pihaan, missä on koivuja" sirkutti Saarukka.
"TÄÄLÄ ON JOKA PIHASSA KOIVUJA!" karjuin ja näin melkein tähtiäkin.
Saarukka ei ollut pannut moista merkille , että nyt ihan joka pihassa koivuja olisi ja Magnuskin sanoi, että se sinervä kaasulaskeuma EI OLE PAKOKAASUA!
"KÖH...KÖH" sanon minä.
Oli mukava päivä kuitenkin ja illalla kotikonnuille palattuani alkoi hämärtää, joten kotikin näytti siistiltä.

Olen hetki sitten laittanut ämpärillisen pullataikinaa muhimaan, joten kaikkien muiden mielenkiintoisien menemisieni ja tulemisieni tarkempi analyyssi jää nyt tekemättä.
Itse en saa nauttia tulevia leipomuksiani, koska olen DIEETILLÄ!
En syö viljatuotteita, enkä viljasta väännettyä leipää lainkka.
En myöskään maitotuotteita, joissa on tätä laktoossia.
Kyseistä kuuria olen tarkasti noudattanut Härmän keikasta asti ja olo ja elo on ollut helpompaa. Itseasiassa ihanaa.
Sain Härmässä Elitzabethyltä ohjeita ja vinkkejä, kuinka tulee toimia, kun tuntee olevansa heliumkaasupallo (tai vaihtoehtoisesti ploosukaasupallo).
Olo on ollut todella karmaisevaa, jos ymmärrätte yskän ja mitä tarkoitan.
Aionkin mennä lähempiin tutkimuksiin, jahka Venättänmatka on tehty.
Venäjänmaalla en tiedä, kuinka noudatella rajoituksia, mutta se on sen ajan murhe se!

Rakkaita ja sydänlämpöisiä tervehdyksiä teille kaikille, jotka jutuistani lukua otatte.
Jeesus kanssanne!

tiistai 19. lokakuuta 2010

Syksyinen (varhais) kuva plantaasistamme. Kuva on otettu vastakkaiselta tuulensuunnalta, kuin tavallisesti.
Kuten kuvasta näkyy, meillä on tilaa hengittää. Myös viimepäivien tuulet ovat olleet omiaan virvoittamaan keuhkorakkuloita.
Peltikatto on jytissyt, klonksunut, kumissut ja jyskynyt, mutta se ei ole elämänmenoa haitannut. Päinvastoin! On ollut ihanaa istua filttiin kääriytyneenä ja odotella, että käristemakkaroiden pinta alkaa tiristä pystymuurissa olevan hiilloksen päällä.
Tämä autuus on nyt tosin tästedes loppu!
Alkaa nimittäin oma pinta tisristä ja paisua taas entiseen malliin :( joten hiillos saa luvan toimittaa vain alkuperäistä tehtäväänsä: lämmittää huonepöksiämme.


Ei tullut kurkut kipeäksi, (näilläseuduin sanotaan KURKUT, vaikka kyseessä olisikin vain YHDEN ihmisen KURKKUtorvi) vaikka juoksentelin siellä lenkkipolulla kintut lotisten torstaina.
Jälkeenpäin olen kuullut, että liioittelematta jokainen kyseisellä luontopolulla pinkaiseva, eksyy ainakin parikertaa. Tarttis varmaan tehdä jotain!
Perantaipäivän siivoskelin. Koin pitkästä aikaa ns. hepulikohtauksen, mitä siivoomiseen tulee: putsasin lusikkalaatikon ja ruokkosin roskiskaapin ja siivosin miitoinkin tavallista nuukempaan.
Imuroin kaikki mätipuoli ylöspäin retkottavat kärpäsenraadot ikkunan välistä ynnä muuta sellaista.
Tunsin oman olonikin siistiksi näiden valtaisien operaatioiden jälkeen.
Ajattelin tyytyväisenä, että mikäs nyt oli Magnuksen kotona kölliessä ja vaimon laittamaa makarooniloodaa maiskutellessa.
Minä nimittäin lähdin Härmään. Kuntokeskukseen. Virkistymään ja hermoriekaleita hoitamaan.
Elitzabethy, rakas serkkuseni, tuli Nikolainkaupungista minua noutamaan.
Hän keroi eksyneensä matkalla kaksi (2) två (2) kertaa!
Mainittakoon, että hän on käynyt meillä muutamia kertoja ennenkin, ja oli Köstafv laittanut mukaansa navigaattorinkin ankarista estelyistä huolimatta.
Sanoi Elitzabethy antavansa kiperät sanktiot ja satikudit Köstafville, koska hänen mukaan laittama navigaattorin pannahainen oli ohjaillut niinkin pieleen. Navigaattorin olisi kuulunut havahduttaa äänekkäämmin maisemien ihailuista ja eri asioiden pahkuloinnista.


Härmässä meitä oli melkein kolmekymmentä ihanaa naista koolla ja saimme kuulla ihanan Kinnusen Saaran luentoa "NAISEN NELJÄ VUODENAIKAA".
Laskin itseni KEVÄISEEN kettusarjaan, enkä siitä anna periksi piiruakaan :( Pidän kevätsarjaan kuulumisestani kiinni rakennekynsin ja tekohampain (hampaat ovatkin jo varmaan jossain louskuttaen odottamassa).
Ostimme Elitzabethyn kanssa iltailtapalaksi (päivällä söimme ihanasta seisovasta pöydästä runsaan lunhin) suolapähkinöitä, sen lisäksi, että söimme iltapalaa vielä aulassa olevassa kahvilassakin.
Tapahtui sellainen ihme, että UNOHDIMME iltailtapalasemme kokonaan.
sellaista ei meille serkuksille ole tapahtunut miesmuistiin, että olisimme unehuttaneet syödä jotain.
Olimme kuitenkin seuraavana päivänä iloisia tapahtuneesta ja katsoimme, jo joitakin aikoja sitten alkaneen yleisen tervehdyttämiskampanjamme, vaikuttaneen suotuisasti.
Sain myös lausua runoja iltakokoontumisessamme sielä Härmäländissä ja sain osakseni suloista hymistystä ja kiitosta. (Olisipa ollut nauhuri, niin olisin ottanut talteen ja lähdettänyt eräälle tietylle kustantamolle hiukan oosviittaa tulevalta runokirjani lukijakunnalta).
Onnellisina ja ylen tyytyväisinä palasimme sitten meille.
Magnus oli kissauttanut tulokahvit ja laittanut kynttilänkin tuikkimaan.
Elitzabethy lähti ajelemaan kotiinsa.
Illalla menimme Sanan-ja rukouksen iltaan kirkkoon. Sielä oli hyvä olla ja loputkin hermorypyt oikesivat hyvän viikonlopun hyvässä hoidossa.



Tänä iltana minulla oli kunnia saada lausahdella taas runoja. Jurvan kauniheilla tanhueilla tällä kertaa (heh, heh. Kerran runoilijatar, AINA runoilijatar).
Magnus sai pitää seurapuheen.
Lausuessani rinta rottingilla runoani ja kääntäessäni viimmosta sivua esiin lausuakseni senkin asiaankuuluvalla paatoksella SITÄ EI OLLUT TULLUTKAAN MUKAAN sitä viimeistä plaria. (!!!!)
Silloin ei tuntunut ainoastaan kieli kuivalta, vaan se pullahti suusta ulos, kuin Töysän korppu.
Huh, huh! Vielä ei ole iskenyt päälle se hirveä itsesäälin näverrys, mutta se hetki koittaa vielä :(
Tähän lopetan kuvailuni elostani ja olostani, paitsi tietenkin virsi lopuksi:
Virsi 400 5:s säkeistö:

Nyt minuun puhdas sydän luo,
Isäni, sanallasi.
Tiellesi, Jeesus, tulla suo
ja kuulla kutsuasi.
Oi Pyhä Henki, näytä vain
päämäärä suurin, arvokkain:
Jumalan valtakunta.

T: Kaisa von Skorpslurpstrand

torstai 14. lokakuuta 2010

Tässä hyvä todistus siitä, että minulle annetut kukantaimet eivät suinkaan välttämättä aina kuoleennu.
Sain keväällä rakkaimmastakin rakkaimmalta serkkuseltani taimia, jotka hän itse oli kasvattanut siemenistä, jotka hän oli kerännyt edellisvuotena kasvattamistaan kukista, jotka hän oli...jne.
Serkkuseni saa tekohampaatkin vesilasissa versomaan.
Nyt ovat kuvan kukkaset jo aikoja sitten lakastuneet, kuten kaikki ulkona kasvaneetkin.
Vain tämä haikeanromanttinen kuva on jäljellä muistuttamassa menneestä ja myöskin ensikeväästä (odotan taas runsaasti kaikenlaatuisia taimia).

Tämänviikon maanantaipäivä oli merkillepantavan erityinen.
Tämänviikon maanantaina pakkasin about nelisenkymmentä runoani tukevaan kirjekuoreen ja uskoin ne Itellan kuljetettavaksi kustantamoon!!! Olin oikolukenut julkaistavaksi tarkoittamani runot etu-ja takaperin pariinkin kertaan ja ne olivat olleet siistissä kasassa jo muutaman päivän olohuoneemme sinisen soffan päädyssä.
Kurkkua kuristi, kun ajattelinkin, että niitä pitäisi muka vielä TARKISTELLA (raskasta hengistystä).
Sämpylätaikinan kupruillessa ämpärissä, sain kun sainkin ne vihdoinkin joltisenmoiseen järjestykseen:
KEVÄTRUNOT, SEKALAISETRUNOT, KESÄRUNOT, ENTISTÄ SEKALAISEMMAT runot, SYYSRUNOT, RAKKAVUSRUNOT, TALVIRUNOT (ei ensimmäistäkään ollut tähän osastoon) , ENTISTÄ EHOMMAT RAKKAVUSRUNOT ja SUPERSEKALAISETRUNOT.
Siinä ne olivat ja kaikki olivat hengellisiä hengentuotteita :)
Kädet vapisten ojensin kuoren virkailijalle.
" Tässä on runokokoelmani", sanoin, ja yritin näyttää mitäänsanomattomalta.
" Voisinko saada kuoren päälle kauniin merkin niin, että peittyy tuo kynänharjoittelukohta?"
Virkailija teki työtä käskettyä ja antoi asiaankuuluvaa ihastuksen hyminää lähetyksestäni.
Vaivalloisesti pystyin irrottamaan otteeni kuoresta ja menin ulos ryhtyen siitä hetkestä lähtien odottamaan VASTAUSTA.
Niin varmaan ovat tehneet ne tuhannet ja taas tuhannet pöytälaatikkorunoilijat ja kirjoittajat ennen minua.
He ovat outtaneet ja outtaneet ja pettyneet.
MINÄ EN PETY!
Minä munklaan ne neljäkymmentä muuta runoani etu-ja takaperin ja lähetän ne johonkin toiseen kustantamoon. Ja sitten kirjoitan uusia ja taas uusia ja lähetän ne kolmanteen ja neljänteen kustantamoon, kunnes olen niin vanha, etten enää muista, että vastauksiakin pitäisi tulla.
Näin toimien ei voi pettyä (ainakaan erityisemmin suuresti).
Minulla on tiedossa ainakin kahdelle mahdolliselle uunituoreelle teokselle jo ostajatkin: Magnus ja yks Kullervo! (Kullervon ostoehtona on, ettei ole liian tyyristä hommaa).

Tiistaina olimme uusin innoin vaatekaupassa Magnuksen kanssa.
Löytyihän niitä, vaatteita! Minä sain stailaajan ominaisuudessa sanoa painavan sanani vaatteeseen, kuin vaatteeseen.
Mahtoi myyjätär ihmetellä, kun Magnus katsoi kysyvästi jokaisen SUKKAPARINKIN kohdalla mukanansa olleeseen pirttihimuun päin (so. minuun).
Ei tiennyt myyjätär, että siinä mahtollista etustajaa puleerattiin etustuskuntoon ;)
Menin samalla matkalla Aune-tädin luo.
Hänellä oli näyttää minulle valokuvia isänäidinisästä ja äidistä, sekä isänisänäidistä.
Oli ihmeellistä katsellä menneitä sukupolvia oikein kuvista ja etsiä omia piirteitään heistä. Löysin kosolti yhtäläisyyksiä ja suupielijurmuja itsestäni ja kuvien esittämistä henkilöistä. Ihmekkös tuo, sukua kun oltiin :)
Tulin oikein hyville mielin ja aionkin pyytää kopioitavaksi niitä kuvia.
Teen niistä rimssun jälkipolville äimisteltäväksi: VIVIANNI, CATHERINE, MINÄ, MUN ISÄ, ISÄNÄITI, ISÄNÄIDINÄITI!

Tänään illalla olimme LYMMYYSEN kodalla myrskylyhtyseuroissa.
Seuroista oli kaksikin mainintaa paikallisaviisissa tänään. Satoi lunta, tai oliko räntää ja tuuli niin, että köykäsemät ihmiset olivat vaarassa lehahtaa lentoon. Siis juuri sopiva kota-ilma.
Paikalle tuli seitsemän ihmistä!
Ennenkö ilta alkoi, päätin kiertää vieressä olevan luontopolun.
Jalat kastuivat litimäriksi ja kaksi kertaa en tiennyt mihin päin piti mennä, jos mieli kodalle päästä.
Ahdisti rukoilemaan oikein ääneen, että APUA HERRA! MIHKÄPÄIN MÄ MEEN???
Kännykkäkin oli kotona.
Näin jo itseni hoippumassa jossain ryteikön reunalla ja tuupertuvan karhunsammalen päälle turvalleni.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja eipä aikaakaan, kun moosasin jo Eerikin paistamia käristemakkaroita makoisiin suihini kodan hämärässä lämpimässä.

Hyvää yötä kaikki rakkaat lukijoitsijani.
Virsi 555, säkeistö 3 (lauloimme tämän iltavirren kodalla)

Sä pahan väijytykset turhiks teet,
sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.
Miss´ on nyt, kuolema, sun voittosi,
kun, Herra Jeesus olet kilpeni.

T: Kaisa von Björnmossadotter

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Isonkyrön torilla KD:n puuro-aamu ja arpajais-alkuvalmistelujen TUOKSINASSA.
Minä tuossa vasemmalla. Olin pukeutunut, kuin Himalajan ylitysretkelle. Sitähän vaalityössa pukertaminen oikeastaan onkin, vaikka minähän en ole yrittämässä ylittämään mitään. Oli kuitenkin hyinen tuuli ja satoi aika-ajoin jonkinsorttista vesituhnuakin ja tässä iässä sitä pitää jo ymmärtää pukea.
Ihmisiä oli liikkeellä!
Olivat lähteneet lehdessä olleen ilmoituksen innoittamana.
Nimittäin torilla (juhlallinen sana tuosta muutamankymmenen neliön pikkaraisesta alueesta) myytiin perunoita suoraan autosta, josta oli ollut varmasti ilmoitus lehden jossain nurkassa.
Meillä KD:läisilläkin oli ilmoitus lehdessä. Voihan olla, että joku oli senkin huomannut.
Joka tapauksessa ihmisiä oli liikkeellä ja puuroa meni kaupaksi, samoin kuin LIIRUMIA.
Jos ihmettelet, mitä on liirumi, niin se on KIISSELIÄ. Lisää valaistusta asiaan: liirumi voi olla keitetty mansikoista, mustikoista, puolukoista, omenista ja viinimarjoista, kuten meillä, tai sitten myös muista etelän hetelmistä.
Eve, jonka Helnan kanssa oli määrä keittää puuroa ja SOPPAA (rakkaalla lapsella jne.) oli ihmetellyt, että mitä ihmettä hänen on nyt keitettävä? Sopastahan olo sovittu.
" LIIRUMIA" sanoi Magnus. Koko maailmahan tietää tismalleen, mitä on liirumi. (Noh, nyt tietävät ainakin he, jotka ko. ainetta nautitsivat ja tietysti Eve).
Pffmmpfh...Minä tahtoisin aina käyttää HIENOMPAA sanaa, kuten MARJAKEITTO. Sekin BÄR-alkuisena ja mielellään loppu c:eellä ja d:eellä.

Sain minä KD:lle lahjoittamiani taulujanikin myydyksi. Itseasassa ne myytiin melkeinpä LENNOSTA!
Sainpa vielä lisätilauksiakin :)
Jahka Magnuksen arpajaisvoitto (50 kpl värikyniä) kolahtaa postilaatikkoon, alkaan piirustaan uusia taideteoksia.

Runoja on nyt myös sievoinen kasa kamarin pöydällä.
Magnus luki niitä ja lopuksi kuultiin hiljaisesta kammarista tarkka arvio sisällöistä: "Mhyy-y!"
Se innosti kovasti.
Juohtuipa myös mieleeni, että laitan runokirjekuoren sisään, paitsi hengentuotteeni, myös PALAUTUSKUOREN varustettuna RIITTÄVÄLLÄ määrällä postimerkkejä :(
LIENE EI TARPEHELLISTA ULOS SANOA, ETTÄ KURKKUIN TÄYNNÄ ONPI RUNONMUOTOJA!

Torstaina lähdimme kaupoille.
Ostoslistassa oli niitä surullisenkuuluisia hiirenlouskuja ja VAATTEITA Magnukselle.
Hän ei kuulemma tarvitse mitään uusia vaatteita.
"NOH...entäs, kun Charles tulee lomille ja tarvitsee pikkutakkinsa?" kysäisin kaksoileuka täristen.
Olen suullisesti luvannut toimia Magnuksen STAILAAJANA kansanedustajaehdokkuusrumban aikana (mielellään jatkan pestiä sen jälkeenkin).
Nyt heti alkuunsa oli stailauspesti saada änkyrän kolauksen.
Lähdimme kuitenkin "iloisina ja hyvillä tuulin" ostoksille.
Kotiin tullessamme meillä oli plastiikkapussissa neljä louskua ja 3 pottua lamppuöljyä.
Killeröt osoittautuivat hyviksi hankinnoiksi, samoin käy varmaan lamppuöljyn kohdalla. Sitä tarvitsemme saunanikkunoilla killuviin myrskylyhtyihin löylytellessämme sähköttömässä saunasessamme.
Takin ja housujen oston suoritamme lähitulevaisuudessa varmaankin ihan kunnialla.
Sovimme jo alustavasti, että teemme sukulaisvierailujakin samalla kertaa, "nottei mene koko reisu aivan hukkahan ja prilleeksi".

Tänään sunnuntaina pyhäkoulussamme oli lopettajaisjuhlat, joten en päässyt kuulemaan Vöyrin kirkkoon hyvää saarnaa (Köhäisy. Magnus sai saarnata).
Nytsannin kanssa laitoimme kaikki valmiiksi ennen pyhäkoululaisten saapumista, ja olipa meillä touhukas apuopettajakin tekemässä alkuvalmisteluja.
Pyhäkoulu alkoi.
Lauloimme yhteisen pravurivirtemme "Jumalan kämmenellä", jonka jopa minäkin osaan ulkoa.
Rukoilimme pikkasen ja sitten luin lapsille Jeesuksen toisesta tulemisesta lasten Raamatusta.
Kehoitin tarkkaavaisesti korvia höristelemään, koska kysyisin taas luetusta kysymyksen.
SE RATKAISISI, PÄÄSEVÄTKÖ OPPILAAT PYHÄKOULUSSA LUOKALTA ;)
Kaikki kuusi oppilasta kuuntelivat kiitettävän rauhallisesti.
Luku loppui. Kysyin, että montako kertaa Jeesus on sitten tullut maanpäälle, kun Hän tulee toisen kerran?
" Viissataakertaa!" vastasi Jensku (4).
Sanoin, että eeee-ei. Siihen riittä yhden käden sormet.
" Viiskertaa!" tiesi Jensku heti.
Kerroin heille, kuinka monta kertaa. Kertasimme joulun ja pääsiäisen tapahtumat ja kuinka Jeesus tulee kerran hakemaan omiaan hääjuhlaan.
Liimattiin tarroja ja jaettiin kirjoja ahkerista osallistumisista ja syötiin jäätelöä.
Kaikki pääsivät luokalta (jopa me opettajatkin).
Minä päätin mielessäni taas kerran, että alan ensivuonnakin tähän hommaan, jos Luoja suo ja elän.

Nyt kipaisen alakertaan katsomaan, josko sielä kahvi jo vaikka lirisisi.
Virsi...virsi tietenkin tähän loppuun:
548 ensimmäinen säkeistö:

Tule kanssani Herra Jeesus,
tule siunaa päivän työ.
Tule illoin ja aamuin varhain,
tule vielä, kun joutuu yö,
tule vielä, kun joutuu yö.

T: Kaisa von Syltlytrybälttesjöroos

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Haikeaakin haikeampi kuva liiterimme nurkalta.
Kuvanottohetkestä ei ole niin mahdottomia aikoja, mutta kuitenkin moni asia on muuttunut. Krassit esimerkiksi ovat nyykähtäneet.
Ilokseni huomaan, että jotkut asiat sensijaan ovat pysyneet MUUTTUMATTOMINA. Lapio ja harava ainakin ovat tismalleen samassa asennossa tälläkin hetkellä.
Tietynlainen vaimeahko surumielisyys iskee mieleen, kun katselee kesäkuvia. Ah niitä hikihelmiä, jotka norona juoksivat otsaluuta pitkin! Voih niitä suloisia paarmoja, jotka naukkasivat käsivarresta palan ja lennähtivät puun oksalle lounehtimaan saalistaan!
Kaihoilu kestää minulla ainakin vain hetkisen.
Alan nimittäin suunnitella Joulua heti, kun ensimmäinen keltainen lehti tipahtaa puusta tantereelle.

Maanantaina olimme Nikolainkaupungissa Magnuksen kanssa. Hänen hoidellessaan asioitaan menin minä Asevelikylään.
Varasin Catherineltä jouluksi heidän kammarinverhonsa meidän köökinikkunoihin. Mainitsin vielä tarvitsevani niitä HYVISSÄ AJOIN.
Verhot ovat kauniin punaiset ja sopivat tismalleen meidän aakkunoihimme. Laitan valkoiset pitsikapat niiden seuraksi, joihin kiinnitän nuppineuloilla paperisia lautasliinamansetteja (!) Ostin niitä jostain myyjäisistä melkein 20 vuotta sitten.
TULE JOULU KULTAINEN!
Pelasin myös samaisella kyläilykerralla Joonathamin kanssa "hirsipuuta".
"Eikö ny muunlaasta peliä ollu pelattavana, ku hirsipuu?" kauhisteli Magnus.
Itsekkin hiukan vieroksun tuon hauskan pelin nimeä. Pelatessamme piirsin aina uuden tukipuun hirsipuuhun, jos Joonathan ei osunut kirjainarveluissa oikeaan, sillä millään en voinut ajatella valmista hirsipuuta!!!
Jälkeenpäin, yön hetkinä , keksin uuden systeemin: hirsipuun asemesta piirretään talo, jossa on ikkuna, johon tuikataan aina kalteri, jos ei arvaa oikeaa kirjainta.
Nimenkin muutin mielessäni HIRSIPUUSTA FÄNGELSEKSI.
Myönnän, että vähän kolkolta kaskahtaa sekin nimi, mutta on ehdottomasti parempi, kuin hirsipuu.
Vierailun aikana huomasin myös, ettäLyllan vaikutti, jos mahdollista entistäkin viisaammalta. Kuinkahan ylettömän fiksu seropi siitä tuleekaan?
Sitä käyvät ihan naapuritkin taluttelemassa ja kehumassa :)

Tiistaina karautin Östermyyran Ylistaroon kirjoituspiiriin.
Meillä oli "kotitehtävänä" kirjoittaa yo-aine. Meille annettiin tämänvuoden aiheet ja niistä sai kukin valita mieleisensä.
Minä valitsin BLOGGAAN- SIIS ELÄN ;)
Kaikki sanoivat, että ÄLLÄ olis aineesta tullut, että paukahti.
Myös muut kahmivat älliä kirjoituksillaan. Hyvä me!

Eilen tein ensimmäisen kävelylenkin sitten viime syksyn!!!
Kesällähän ei kukaan kuolevainen jaksanut kävelylenkkeillä. Pyöräillä juuri ja juuri ja mukana piti olla parinlitran vesipääläri.
Otin siis reippaasti liiterin nurkasta sauvat, putsasin ne hämähäkinseiteistä ja eikun menoksi. Mitään paikkaa ei kolottanut kepittelyn aikana, joten pakko kai on mennä taas huomenna :(
Olen ottanut jaloksi päämääräksi suorittaa jonkunsortin liikuntaa kuutena päivänä viikossa.
Tänään suoritin kahdensortinliikuntaa. Nimittäin aamulla kuntosalipunnerrusta ja nyt illalla ZUMBAA.
Olen hionnut siis solkenaan aamusta lähtien. (Magnus lämmitti minulle nimittäin saunankin iltapäivällä).
Zumbasta tultuani söin kaksi tonnikalanäkkileipää ja yhden buranan.
Menen kyllä zumbaan ensiviikollakin. Laitan kinttuihini lipoisat tossut syystä, että nyt, kun käskettiin pyörähtämään ympäri KUMMITERÄVALKOPOHJALENKKARINI pysyivät tiiviisti paikoillaan ja muu röpi nuljahti ilkeästi, kuin tylsä korkkiruuvi.
(Siitä syystä ahdisti sitä buranaakin nielemään).
Käskettiinpä myös heiluttamaan LANTIOITA siinä zumban tuoksinassa. Huomasin, että kivettyminen oli edennyt jo pitkälle: meikäläisellä huiskuivat ainoastaan olkapäät :(
Nyt lopetan tämän urheilullisen raporttini tähän, mutta kehoitan vielä lukemaan virrestä 321, säkeistön numero 4

Me rukoilemme nyt
apua sinulta,
kun meidät lunastit
verelläs kalliilla.
Vie palvelijasi
pyhien autuuteen,
iäiseen elämään
luoksesi taivaaseen.
Rauha ja siunaus
suo valituillesi,
kansasi pelasta,
vie lepoon luoksesi.

T: Kaisa von Zumbstrålesjö

Ps. Killerit ( Magnuksen mukaan KILLERÖT) ovat paukkuneet öin ja päivin.
Magnus on yölläkin saanut köörätä yhtä viiksiniekkaa ulos.
Minä kiljuin, että en voi nukkua samassa huoneessa hengettömän hiiren kanssa, jos on vaikeaa hengellistenkin kanssa.
Yök, örk, örk, örk...
Menen huomenissa täydentämään KILLERÖ arsenaaliamme :(

sunnuntai 3. lokakuuta 2010


Edellienä sunnuntaina hovikuvaajani Magnus istui valppaana kamera ladattuna ja sormi kameran liipaisemella koko illan ilmeisesti (kts. alakuvaa) saadakseen kuvan minusta todistamassa uskostani Jeesukseen pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi komeimmassa kirkossa.
Tuo alttaritaulu on Edelfeltin maalaama ja on nimeltään " Paimenten kumarrus", joka puolestaan on koko läntisen pallonpuolikkaan kaunein alttaritaulu.
Tänään olin kirkossa täälä Isossakyrössä jakamassa ovella laulunsanoja ja Pyhäkoululehteä kirkkovieraille.
Oli perhejumalanpalvelus ja kirkkoon soljui niin paljon kirkkovieraskansaa, että laput lähti loppua!
Ihmettelin sitten jumalanpalveluksen aikana iloisena sitä väenpaljoutta kirkon viimeisessä lyhyessä, pikkaraisessa penkissä. Lapsien äänet olivat musiikkia korville ja lapsikuoron laulamat ihanat laulut hieroivat tulehtunutta sieluani parantavasti.
Kirkosta lähdimme seurakuntatalolle syömään jauhelihakeittoa ja juomaan kahvia ja mehua.
Missään ei keitetä niin makoisaa jauhelihakeittoa, kuin Isonkyrön seurakuntatalon keittiössä.
Ennen, kun äitini ja anoppini vielä elivät sai yhtä hyvää soppaa, mutta siihen se tyssäs.
Noh, en kyllä ole kovin monissa eripaikoissa ko. keittoa saanut, joten minulla on kyllä varaa antaa periksikin mielipiteissäni.
Voin kyllä tulla soppia maistelemaan, jos kutsut kuuluvat. Tähdennän kyllä, että kilpailu tulee olemaan kova.
Magnus on kolme päivää ollut S-joella Areenassa jakamassa KD-mällejä (siis kara-sellaisia) ja myymässä erilaista käsityötavaraa ja kuten muistanette, kaikenlaisia piirustuksia myös!
Niistä piirrustuksista yksi tosiaan varattiin vauhdista ja YHDEN osti paikan paikanpäällä eräs pikkutyttö. Muut taideteokset ovat sitten köökkimme puusohvan päällä odottamassa seuraavaa VAALItyörupeamaa.
Tuo edellämainitsemani pikkuinen tyttönen oli kuulemma kauan ja hartaasti katsellut MIRRI-tauluja.
Oli lähtenyt poiskin välillä, mutta palannut jonkinajan kuluttua vitonen kädessään ja varmasti ja päättäväisesti osoittanut ISOSISKOMIRRI-taulua.
Minua siunasi ihan mahdottomasti kuulla Magnuksen kertomana tämän "alan asiantuntijan" katselu ja valinta.
Se antoi intoa jatkaa tällä kuvataiteilijan kuoppaisella, mutta hyllyvällä polulla.
Uutta intoa antoi myöskin Even Naistenkesken-illan kuulijakunta lauantaina kuunnellessaan ja eläytyessään runojeni kuuntelemiseen. Sellaista sökseetä harvoin saa tuta, kun Kukkulatiellä minä sain.
Oli ihana ilta kaikenkaikkiaan. Ihanat ylistystanssit, hyvät puheet ja makoisat tarjoilut.
Missä kaksi, tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, sielä Hän on luvannut olla mukana :)
Meitä oli parikymmentä ainakin. Ilo oli käsinkosketeltavissa.
Tänä aamuna oli meikäläisen fiilikset sitten vaihteeksi taas nollalukemissa!
Aamusella, kun lueskelimme Magnuksen kanssa kammarin puolella Raamattua, koikkelehti komeanruskea hiirulainen kamarinkynnyksen lähellä hellan vierustalla. PARIN METRIN PÄÄSSÄ SIIS!
Koko siihenaamuinen elämäni romahti säpäleinä lattianrakoon.
Ai, vai on liioittelun tuntua ilmassa?
Voin vakuuttaa, että ilmaisu oli LIEVÄ todellisuuteen verrattuna.
Lähdin ääneen vollottaen yläkertaan.
Magnus huusi perään, että maailmassa on kaikenlaasia elukoota. Joissakin paikoissa on norsuja ja täälä peltojen keskellä hiiriä.
"MINÄ EN KESTÄ NOITA HIIRENPASKIAISIA KEITTIÖSSÄNI, ENKÄ MISSÄÄN! NORSUTKIN MENETTELISIVÄT PAREMMIN".
Sitäpaitsi tuntuu olevan oikein röyhkimyshiirisukupolvi menossa.
Muina vuosina ovat mokomat pippurisilmät ymmärtäneet pysyä komerotiloissa ENNEN KILLERIKUOLEMAANSA, mutta nyt pränkäävät jo melkein samalle tuolillekin.
Seuraavaksi varmaan tulevat ruokalautasen viereen snoolaamaan perunamuussia ja makkarasoossia viikset vipattaen :(
Huusin Magnukselle, että LÄHTÖLASKENTA ON ALKANUT!!!
Varmistin vielä, että KAUPUNKIINMUUTTOLÄHTÖLASKENTA!
"Siälähän sä rääyit, kun oli niitä sokeriöpelöösiä sielä kerrostaloasunnossa!" muistutti Magnus.
Oli, miten oli, mutta nyt Letkutielle hankitaan sellainen arsenaali hiirien giljotiineja, että jokainen sisälletunkeva viiksivallu on äkkiä entinen.

Huomenna aloitan kuntosalin jälkeen taas runojen rustailun. Tosin runollisuus on ollut ainoa tunnekirjo, joka on tyystin ja täydellisesti loistanut poissaolollaan meikämantan päänupissa aamusta lähtien :(
Kuitenkin, kaikesta huolimatta:
Virsi 378, ensimmäinen säkeistö:
Kaitse Jeesus paimen hyvä,
laumassasi minua.
Eksyvä ja erehtyvä olen ilman sinua.
Luonasi saan turvan parhaan,
auta, etten koskaan harhaan
läheltäsi joutuisi, laumastasi luopuisi.
T: Kaisa von Mossabackavägäng