torstai 14. lokakuuta 2010

Tässä hyvä todistus siitä, että minulle annetut kukantaimet eivät suinkaan välttämättä aina kuoleennu.
Sain keväällä rakkaimmastakin rakkaimmalta serkkuseltani taimia, jotka hän itse oli kasvattanut siemenistä, jotka hän oli kerännyt edellisvuotena kasvattamistaan kukista, jotka hän oli...jne.
Serkkuseni saa tekohampaatkin vesilasissa versomaan.
Nyt ovat kuvan kukkaset jo aikoja sitten lakastuneet, kuten kaikki ulkona kasvaneetkin.
Vain tämä haikeanromanttinen kuva on jäljellä muistuttamassa menneestä ja myöskin ensikeväästä (odotan taas runsaasti kaikenlaatuisia taimia).

Tämänviikon maanantaipäivä oli merkillepantavan erityinen.
Tämänviikon maanantaina pakkasin about nelisenkymmentä runoani tukevaan kirjekuoreen ja uskoin ne Itellan kuljetettavaksi kustantamoon!!! Olin oikolukenut julkaistavaksi tarkoittamani runot etu-ja takaperin pariinkin kertaan ja ne olivat olleet siistissä kasassa jo muutaman päivän olohuoneemme sinisen soffan päädyssä.
Kurkkua kuristi, kun ajattelinkin, että niitä pitäisi muka vielä TARKISTELLA (raskasta hengistystä).
Sämpylätaikinan kupruillessa ämpärissä, sain kun sainkin ne vihdoinkin joltisenmoiseen järjestykseen:
KEVÄTRUNOT, SEKALAISETRUNOT, KESÄRUNOT, ENTISTÄ SEKALAISEMMAT runot, SYYSRUNOT, RAKKAVUSRUNOT, TALVIRUNOT (ei ensimmäistäkään ollut tähän osastoon) , ENTISTÄ EHOMMAT RAKKAVUSRUNOT ja SUPERSEKALAISETRUNOT.
Siinä ne olivat ja kaikki olivat hengellisiä hengentuotteita :)
Kädet vapisten ojensin kuoren virkailijalle.
" Tässä on runokokoelmani", sanoin, ja yritin näyttää mitäänsanomattomalta.
" Voisinko saada kuoren päälle kauniin merkin niin, että peittyy tuo kynänharjoittelukohta?"
Virkailija teki työtä käskettyä ja antoi asiaankuuluvaa ihastuksen hyminää lähetyksestäni.
Vaivalloisesti pystyin irrottamaan otteeni kuoresta ja menin ulos ryhtyen siitä hetkestä lähtien odottamaan VASTAUSTA.
Niin varmaan ovat tehneet ne tuhannet ja taas tuhannet pöytälaatikkorunoilijat ja kirjoittajat ennen minua.
He ovat outtaneet ja outtaneet ja pettyneet.
MINÄ EN PETY!
Minä munklaan ne neljäkymmentä muuta runoani etu-ja takaperin ja lähetän ne johonkin toiseen kustantamoon. Ja sitten kirjoitan uusia ja taas uusia ja lähetän ne kolmanteen ja neljänteen kustantamoon, kunnes olen niin vanha, etten enää muista, että vastauksiakin pitäisi tulla.
Näin toimien ei voi pettyä (ainakaan erityisemmin suuresti).
Minulla on tiedossa ainakin kahdelle mahdolliselle uunituoreelle teokselle jo ostajatkin: Magnus ja yks Kullervo! (Kullervon ostoehtona on, ettei ole liian tyyristä hommaa).

Tiistaina olimme uusin innoin vaatekaupassa Magnuksen kanssa.
Löytyihän niitä, vaatteita! Minä sain stailaajan ominaisuudessa sanoa painavan sanani vaatteeseen, kuin vaatteeseen.
Mahtoi myyjätär ihmetellä, kun Magnus katsoi kysyvästi jokaisen SUKKAPARINKIN kohdalla mukanansa olleeseen pirttihimuun päin (so. minuun).
Ei tiennyt myyjätär, että siinä mahtollista etustajaa puleerattiin etustuskuntoon ;)
Menin samalla matkalla Aune-tädin luo.
Hänellä oli näyttää minulle valokuvia isänäidinisästä ja äidistä, sekä isänisänäidistä.
Oli ihmeellistä katsellä menneitä sukupolvia oikein kuvista ja etsiä omia piirteitään heistä. Löysin kosolti yhtäläisyyksiä ja suupielijurmuja itsestäni ja kuvien esittämistä henkilöistä. Ihmekkös tuo, sukua kun oltiin :)
Tulin oikein hyville mielin ja aionkin pyytää kopioitavaksi niitä kuvia.
Teen niistä rimssun jälkipolville äimisteltäväksi: VIVIANNI, CATHERINE, MINÄ, MUN ISÄ, ISÄNÄITI, ISÄNÄIDINÄITI!

Tänään illalla olimme LYMMYYSEN kodalla myrskylyhtyseuroissa.
Seuroista oli kaksikin mainintaa paikallisaviisissa tänään. Satoi lunta, tai oliko räntää ja tuuli niin, että köykäsemät ihmiset olivat vaarassa lehahtaa lentoon. Siis juuri sopiva kota-ilma.
Paikalle tuli seitsemän ihmistä!
Ennenkö ilta alkoi, päätin kiertää vieressä olevan luontopolun.
Jalat kastuivat litimäriksi ja kaksi kertaa en tiennyt mihin päin piti mennä, jos mieli kodalle päästä.
Ahdisti rukoilemaan oikein ääneen, että APUA HERRA! MIHKÄPÄIN MÄ MEEN???
Kännykkäkin oli kotona.
Näin jo itseni hoippumassa jossain ryteikön reunalla ja tuupertuvan karhunsammalen päälle turvalleni.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja eipä aikaakaan, kun moosasin jo Eerikin paistamia käristemakkaroita makoisiin suihini kodan hämärässä lämpimässä.

Hyvää yötä kaikki rakkaat lukijoitsijani.
Virsi 555, säkeistö 3 (lauloimme tämän iltavirren kodalla)

Sä pahan väijytykset turhiks teet,
sä tuskat liennät, kuivaat kyyneleet.
Miss´ on nyt, kuolema, sun voittosi,
kun, Herra Jeesus olet kilpeni.

T: Kaisa von Björnmossadotter

10 kommenttia:

Terttumarja kirjoitti...

Menestystä kirjahankkeellesi!
Kärsivällisyyttä tarvitaan, kuulemma kestää pitkäänkin, ennen kuin kustantajalta vastaus heltiää.
Riippuu tietenkin siitä, lähetitkö pienelle vai isommalle kustantajalle runokokoelmasi.
Hyvä nimi tuolla Lymmyysen kodalla. :)
Lapsena tuli useammankin kerran leikittyä "lymmyystä".

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Kärsivällisyyttähän meikäläisellä on, vaikka muille jakaa ;)
Luulen kyllä, että kustantajani (virallisen kuuloinen rykäys) ei ole ihan kovin pieni, mutta ei sentään niin suuri, kun WSOY, jonne Magnus yritti hengentuotteitani tukuttaa.

Lymmyynen- sana ja "leikitään lymmyystä" ovat tulleet tutuiksi sanoiksi täälä Kyröössä.
Meikäläiset leikki aina PIILOSTA. Senkin leikin tuoksinassa kyllä lymyttiin ankarasti, ettei vain jäänyt ensimmäisenä kiikkiin.

TuulisMumma kirjoitti...

Viikonloppuja, Kaisa...
Upeita kukkia...

Kirjotin omaan blogiinhttp://tuulismumma.blogspot.com/ pientä kannanottoa...jaksaisitko arvioida?
Siunattua viikonloppu

Kirlah kirjoitti...

Juuri eilen illalla katsoin tv:stä elokuvaa Kalle Päätalon kirjoittajauran alkutaipaleesta. Kivikkoista oli. Ainakin kolmelta kustantamolta tuli kieltävä vastaus ennen kuin tärppäsi. Joten älä lannistu!
Minäkin olen potentiaalinen runokirjasi ostaja, jahka se on julkaistu. Ehtona tietysti, että sinä vuorostasi ostat minun tulevan kirjani, joka on vielä alkutaipaleella, ei ole runua, ja käsittelee ihan eri aihetta ;)
Katsoin blogiasi avatessani, että kas, Kaisa on ruvennut myös tekemään neulottuja liinoja, kunnes muistin...

kaisa jouppi kirjoitti...

TuulisMumma
Luin kirjoituksesi (kuten jokaisen kirjoituksesi aina:) ja olin ihan samaa mieltä.
Siunausta syksyysi!

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Onpa mukava kuulla, että runokirjallani on VARMA ostaja :)
Nimittäin VARMASTI minä ostan sinun kirjoittamasi kirjan (vaikka se olisi ulukomaankielelläkin kirjoitettu.)
Runokirjaseni ostamiseksi luen itseasiassa sinun kohdallasi jo sen, että mainitsit Kalle Päätalon nimen samassa yhteydessä, kuin minun runokirjani!(Tyytyväistä hyrinätä)

Eikös vain ole komia liina?
Sitä pidetään täälä,kuin kukkasta kämmenellä.
Magnus ei saa laittaa yhtään mitään sen päälle. Seuraa hirveä mekkala, jos näin pääsee käymään.(Ei nyt tosin enää hetkeen näin ole tapahtnutkaan).

Kirlah kirjoitti...

Piti vielä tulla sanomaan, että jossain aiemmassa kirjoituksessasi kirjoitit, että liina on virkattu. Synti ja häpeä ;) Se ei ole virkattu, vaan neulottu puikoilla eli kuten pohjalaiset sanovat kudottu. (ei siis kangaspuilla kudottu).

Ihailinkin ja ihmettelin, miten joku saa pidetyksi pöydän noin siistinä. Minullakin on vaikka kuinka kauniita liinoja pöydällä, mutta niitä vain ei kukaan koskaan näe kun joku tunkee kaikki lehdet suun muut roinat pöydälle, ei auta mekkalakaan. :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Siis HÄH? Kudottu? Nyt meni yli hilseen! Oikeinko ihan tavallisilla puikoilla? Sellaisilla, joilla minä vommustan niitä Etiopian nuttuja?

Minä olen sanonut Magnukselle, että liina alkaa aaltoilemaan, venyy,rupee illottamaan, sekä klumputtamaan, ENKÄ MINÄ OSAA TÄRKÄTÄ sitä suoraksi.
Olen myös havaintoesityksenä näyttänyt, kuinka liina pitää joskus viedä ulos (kannetaan, kuin tarjotinta molemmilla käsillä) ja VAROVASTI yhdenkerran huiskautetaan,jonka jälkeen sitä tovinverran löyhytetään raittiissa ilmassa ja kannetaan taas, kuin tarjoiluprikka, pöydälle lepäämään! Onko oikeat ohjeet?
Olen maalaillut eteensä myös niin hyytävät eri mahdollisesti liinaselle tapahtuvat katastrooffimahdollisuudet, että Magnus kiertää nykyään liinapöydän kaukaa ;)

Runomummo kirjoitti...

Kuuleppa Kaisa kyllä liina on kudottu tavallisilla sukkapuikoilla, minullakin sattuu olemaan vähän samanlaisia. Mitä siihen tärkkäämiseen tulee niin pesen liinan käsin ja sitten kastelen sen "meijärimaidossa" eli siinä sinisessä rasvattomassa maidossa levitän kuivamaan ja kuivana silitän. Ei niin kovin kummonen homma kun vain niksit tietää. Näin "vanhana" jo tietää. Että tälläistä tälläkertaa terv Runomummo.

Rautalintu kirjoitti...

Mä lähetin aikoonansa varmahan kymmenelle kustantajalle omat timanttiset hengentuotokseni. Joka paikasta tuli automaattivastaus: "Ei sovellu kustannusohjelmaamme". Tuskin olivat eres vilikaasnehekkaa sen kummemmin. Yks sentäs ilahrutti. Näki, jotta se oli oikiasti lukenu ne ja sieltä tuli ihan palautetta. Mutta ei se toki niirenkää kustannusohojelmahan sopinu.

Vaikka olin varautunu, jottei kustantajaa löyry, niin kyllä se välillä veti mielen matalaksi. Iliman stipenriä olsin jättäny koko kirijaprojektin.