maanantai 25. elokuuta 2014

Viikko sinne ja viikko tänne


Iltaa kaikki, jotka tätä blogiani lueskelette ja iltaa heillekkin, jotka eivät niin aina tee.
Oli viittä vaille tänään, että en tehnyt päätöstä olla kirjoittamatta mitään enää mihinkään koskaan. :(
No mitä, kun sain hyvän uuden runon päästä kiinni ja ajattelin kirjoittaa sen heti eräälle foorumille tänne nettimaalimaan.
Harmikseni löysin entiset, jo keksityt, vanhat runot jostakin. Runojen yläpuolella, hiukan vasemmalla luki, että sinulla (siis minulla) on kaksi (två) runoa hyväksymättä.
Noh, minä en löytänyt  pienenpientäkään nypykkää, jota painamalla olisin runoseni sinne hyväksynyt. Ihmettelin, että miksiköhän ne pitää vielä hyväksyä, vaikka on ne sinne innosta hehkuen kirjoittanut?
Kun en näpykkätä löytänyt, lähetin ne kaksi edellistä  runoani uudemman kerran ja niinpä heti äyskähti teksti:
sinulla on kolme (!) (tre) (!) runoa hyväksymättä. Minun laskujeni mukaan niitä olisi pitänyt olla neljä. Tässä vaiheessa sen yhden uuden runon kirjoittaminen oli jo sulaa mahdottomuutta. Niin pal oli luovuus tästä kaikesta kärssinyt.
Runoni näkyilivät sitten ja olivat näkymättömissä ihan niin kuin niitä huvitti ja minä sain kirkkaan ajatuksen lopettaa koko Facebookkiin kirjoittamisen runoilemisineen päivineen ikiajoiksi.
Kaikki positiiviset kommentit Fb:ssa saivat minut kuitenkin pyörtämään aikeeni ja tässä sitä ollaan.

Tämä blogi oikeastaan, jos OIKEIN  tarkkoja ollaan, ei ollut ollenkaan lopettamisuhan alla.
Ei, vaikka blogiosastolle pääseminen oli taas hyvin työlästä ja pitkäveteisen odottamisen takana.
Se johtuu tästä koneesta.
Myöhä jo muutenkin. Ei tässä nyt koneiden enää tarttisi reistailla.
Syy bloggaamisen myöhäiseen alkamisajankohtaan on siinäkin, että olimme illansuussa lähetysseuroissa Pappilassa. Seurat kestivät 21:een, kuten kunnon seurojen kestää kuuluukin.
Vieraana illassa oli lähetyskeskuksen johtaja oikein Romaniasta saakka ja oikein romanialainen itsekkin. Olisi nimittäin voinut olla muunkinmaalainen, koska Om:n lähetysorganisaatiossa on työntekijöitä ympäri maailmaa.
Oli niin mielenkiintoista kuunneltavaa, että unohdin, että minulla on menossa laihdutuskuurissa 5:2, se kakkos osa.
Yhtään ei hermostuttanut, vaikka en voinut syödä tarjolla olevia ihastuttavia voisilmäpullia (smörögabullor).
Vaikka olisi ollut 5:2:sta se vitos osio, en olisi voinut syödä kyseisiä pullia, koska aion seuraavat pari kuukautta syödä vain glutenittomia tuotteita.
Syy: vatsani möyrästää, velloskelee, kupruilee ja paisuilee ihan mahdottomasti, eikä se ole edes pahinta tässä asiassa, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?
Olen valitellut näistä ko. seikoista muutamille ihmisille ja he sanovat, että minulla on vilja-allergia.
Juuri noin heidänkin vatsalaukkunsa kuulemma möyrästelivät ja se ei heidänkään mielestä ollut se pahin seikka (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?)
Ymmärrän kyllä, että pitää mennä oikein tohtorin pakeille, mutta kokeilen ensin itse ja sitten menen.
Onneksi, kuten kaikki varmaan muistatte, minä satun pitämään tattarijauhoista, eikä hirssipuuron syminen tuota mitään vaikeuksia.
Minulle ei oikeastaan minkään syöminen tuota mitään vaikeuksia ja se auttaa tälläisessä rajoiteasiassa hyvin paljon.
Tänään olin muuten myös päivällä lähetyskokouksessa.
Se on, kun on eläkkeellä ehtii kokoustaa aamusta iltaan, jos niikseen tulee.

Torstaina ajelimme Mathewin kanssa Kauhavalle Suomen Kristillisdemokraattien Etelä-Pohjanmaan piirin piirihallitusken kokoukseen.
Sain kokouksen tuoksinassa suuni auki muuhunkin kuin herkullisen sokeririnkelin syömiseen.
Olin iloinen, kun sain.
Suun avaaminen ei aina ole niin helppoa, varsinkin jos oma mielipide on erilainen kuin muilla rinkelinsyöjillä. Hyvin me kuitenkin selvisimme ja näillä eväillä mennään eteenpäin. Joko syteen, tai saveen.
Lauantaikin kului iltapäivän osalta Kristillisdemokraattisissa merkeissä. Laihialla vietettiin puolueen paikallisosaston 40-vuotis-päivää.
Olihan hienot juhlat! Vieressäni istui vanhempi nainen, joka juhlatilaisuuden päättyttyä sanoi vierustoverilleen kuuluvalla äänellä:
-Yhtään ei tullut pitkäksi aika!
Eikä muuten tullt. Ei meinannutkaan. Ohjelma oli niin mahtavaa.
Lopuksi juotiin vielä kakkukaffit ja kakkukin oli niin hyvää, että en muista kuuna kullan valkeana sellaista saaneeni.

Meillä oli viikon varrella mieluisia vieraita Jyväskylästä. Äkku ja Tyttityllerö.
Tarjosimme vieraille jauhelihapullia ja punajuuripaistosta. Edelliset onnistuivat erinomaisesti, eikä jälkimmäinenkään HASSUMPAA ollut. (Söikin, ennenkö turpiinsa otti).
Seuraavaan satsiin pitää vaan laittaa runsaasti enemmän sipulia ja homejuustoa. Punajuuria oli riittävästi. Niitä tulee olemaan kaikkiin sataan seuraavaankin paistokseen riittävästi. Niin runsaasti niitä keväällä maahan kylvettiin.

Sunnuntaina menimme Isonkyrn Vanhaan kirkkoon jumalanpalvelukseen. Vanhassa kirkossa on aina se oma, hitusen verran tavanomaistakin, juhlallisempi tunnelma.
Myös Huutoniemen kirkossa, jonne illansuussa ajelimme seuroihin, on aina oma fiiliksensä.
Huutoniemen kirkko on valittu kuulemma Suomen...apua...nyt en muista kuinka monenneksi rumimmaksi kirkoksi? Oliko se viidenneksitoista, tai jotain?
Oli, mikä oli, se ei pidä paikkaansa!
Huutoniemen kirkko on Euroopan Unioonin toiseksi upein kirkko! Ja, vaikka en ole viitsinyt ottaa selvää, mitkä ovat ne noin 14 muuta "rumaa" kirkkoa, voin vakuuttaa niidenkin kohdalta, että pieleen meni äänestykset.
Rumaa kirkkoa ei ole olemassakaan. On vain rumasti ajattelevia ihmisiä. Piste.

Euroopan toiseksi ihastuttavimmasta kirkosta suhautimme Asevelikylään. Koko joukko oli koolla ja joimme kahvia ja Coca-Colaa ja söimme muutamat muffinssit.
Viikonloppuna saamme ehkä Hälvänmutkalle taas karvaisen vieraan.
Karvainen vieras on muuten karvanajolla, jotenka se ei nyt niin hirveän tervetullut ole, mutta pakko sen on meille tulla.
On saarikaudenlopettajaiset ja silloinhan kaikkien kynnellekynttäävien on paukuteltava pommeja ja ammuttava ilotulitusraketteja. Niin siitäkin huolimatta, vaikka itsellä ei ole saarta, eikä koko tuttavapiiriin kuulu ihmistä, jolla olisi saarta huviloineen.
Paukutteluun ja pommitteluun ei saaria kaivata. Hyvin onnistuu omakotitalon pihamaaltakin ja Lyllan on ihan poissa tolaltaan.
Siispä tänne vaan koira! Karvoineen päivineen. Landella ei paukutella.

Nyt on aika tärskäyttää piste tämän jutun loppuun ja toivottaa kaikille hyvää yötä Jeesus myötä!
T: Kaisa Strandö-Pomskog
---------------------------------------------------
Matteuksen evankeliumi, luku 9, jakeet 1-3

Jeesus astui veneeseen, meni järven yli ja tuli kotikaupunkiinsa.
Siellä ihmiset toivat hänen eteensä halvaantuneen, joka makasi vuoteella.
Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle:
"Ole rohkealla mielellä, poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi."




maanantai 18. elokuuta 2014

Pässinpökkimäaika


Sen verran on kutittanut 1700-luvun markkinoilla oikeankäden alleihin ampparin täräyttämää pistosreikää, että laitan pari kuvaa vielä kyseisistä juhlista.
Oli kyllä hienot juhlat, mutta erikoiset siinä mielessä, että kaikki Isonkyrön ampiaiset olivat päättäneet rantautua mys juhlille.
Yläkuvassa Magnus myyskentelee lapinmiehelle jotakin, ehkä solmupullia ja alakuvassa on näköala, joka myyntipöydän takaa eteemme urkeni.

Mutta tärkeämpi asia kuin kuvat, on numeroluku tuossa oikeassa yläkulmassa.
Se on taas yhden numeron korkeampi kuin edelliskerralla. Nyt siis  66 (kuuskuus)!!!
Siis torventöräytyksen paikka.Iloiset töräykset Elina "Omppu" Wirtaselle. Tervetuloa!
TÖTTÖRÖÖÖÖÖÖÖ!!!
Ja kuten aina ennenkin kaikille muille numerosarjaan kuuluville, ynnä niiden ulkopuolella oleville sadoille ja taas sadoille (yskäisy) lukijoilleni.
Olette tärkeitä, mutta rakkaita. TÖRÄYS!!!

Otsikosta käy ilmi, mitä aikaa Hälvänmutkalla on taas alettu elämään.
Kyllä. Villasukka-aikaa.
Neljänä viimeviikon yönä on jo ahdistanut vetää villasukat kinttuihin. Aluksi yritin kärvistellä vastaan ja menin pehkuihin ilman sukkia. Pyöriskelin sängyssä niin, että polsterikin hiissautui melkein lattialle.
Jalat olivat kuin kaksi kylmänveden lahnaa. Ei auttanut, vaikka oli kaksi peittoa kaksinkerroin  päällä.
Pakko oli lopuksi kongota alakertaan ja kaivaa villasukkakori framille. Sukat kinttuihin ja takaisin vinttipöksään.
Tuskin olin saanut kiskottua kaikki täkit päälleni, kun jo näin vaaleanpunaista unta.
On se ihmeellistä ainetta tuo villalanka. Se säteili sellaista ihastuttavaa ja omanlaatuistansa lämpöä jalkoihin, että eipä aikaakaan, kun kylmäpuristetut lahnat tuntuvat lämpöisiltä ja kuivilta kuin ne paljonpuhutut peduiinin sandaalit.

Nyt sitten hiukan raportointia menneestä.
Tänään kirjoitin runon. Lähetin sen jokaiseen mahdolliseen linkkiin, joka koneelta urkeni.
Se oli nk. plättiruno.
Sain aiheen, kun en löytänyt yhtäkään putipuhdasta puseroa, joka olisi rimmannut ja matsannut muuhun asukokonaisuuteeni. Tein näet lähtöä ihmisten ilmoille, eli kirkolle.
(Muu asukokonaisuus: tuppihousut ja villaplyyssi).
Noh, valitsin sitten puseron, jossa oli vähiten plättejä ja pyöräytin kukkahuivin pahimpia fläkkejä peittämään.
Ajelin sitikan rattia pusertaen ja  kieli keskellä kirkolle hammaslääkäriin.
Kieli keskellä siksi, että ajelin sitikalla. Sillä ajeltaessa, kielen on oltava keskellä suuta, muuten se putoaa syliin.
Matkalta piti soittaa Magnukselle erinäisistä merkkivaloista ja siitä, kuuluuko autossa haista paskalle, kun starttaa.
-Ei pirä, ellei sitten kuski itte haise, sanoi Magnus.

Hammaslääkärissä sen sijaan meni paremmin. Kieli sai olla lötkönä missä tahtoi.
Olipa melkein kuin olisi maannut omassa sängyssä. Ihan nukutti. Tohtorin piti parikertaa ystävällisesti kehottaa avaamaan suuta suuremmalle.
Outoa, koska yleensä minulla on suu ammolla, juuri kun nukahdan. Ainakin, jos Magnusta on uskominen.
No onneksi en sentään alkanut hammaslääkärin lepotuolissa kuorsaamaan, jota Magnuksen sanojen mukaan myöskin teen.
Sain hoitosession jälkeen taas uuden kuors...öh vastaanottoajan.
Luulenpa, että tämä vuosi menee hampaita korjaillessa. Viikkoja on sentään jäljellä enää parisenkymmentä ja sen verran on meikäläisellä suurinpiirtein hampaitakin, joissa jokaisessa on varmaan jotakin koverrettavaa, hiottavaa, kaavittavaa ja kiskottavaa. :(

Hammaslääkäristä menin helssaamaan Raymondia (nimi muut) ja Laalaata (nimi muut).
Järjestelimme maan terveydenhoidon asiat järjestykseen ja teimme parannusreseptin ruokavalioomme. Päätimme juoda laktoosittomia maitoja ja viljasta kelpuutimme ainoastaan kauraryynit ja riisintähkät. Sitten rukoilimme.
Itselleni ravinto&ruokajärjestely on pakollinen.
Viime viikolla söin niin kaamean paljon talkkunaa (2:s osiolla 5:2:sta), että vatsalaukusta katkes totaalisesti krivat. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. Nyt on syytä välttää viljoja.

Kyläpaikasta pyyhälsin Isonkyrn kirjastoon lukemaan "läksynä" ollutta Piiat-nimistä kirjaa, jota me illansuussa tulisimme analysoimaan Pappilan lukupiirissä.
Valitsin kirjaston perimmäisen yksinäisen pienen nurkkauksen ja kaivoin esille lattepurnukan ja Piiat-kirjan.
Kylmä lattekahvi maistui ihan hyvältä. Uskon, että kuuma latte on vieläkin makoisampaa.
Nyt uskallan kahviloihin mennessäni tilata leuhkasti lattee.
Tähän asti minun on naama punaisena ja häpeillen pitänyt kuiskata tarjoilijattarelle: -Yks tavallinen sumppikuppi, ilman mitään.
Tavallista, ilman mitään-kahvia ei paljon enää kehtaa tilata. On niin valtavan monta hienoa eri sorttimenttoa listoilla.
Hello lattekaffilat! Täältä tullahan!

Pappilan kirjapiiristä ajelin kieli taas keskellä suuta kotiin.
Moitiskelin Magnukselle sitikan vaihteita. Niissä on kaamean pienet välitykset. Toisin kuin Ooppelissa.
Luulen, että ajelen ihan väärillä vaihteilla. Luulen, että paskanhaju johtuu siitä.
TAHTOO OOPPELIN!

Viikolla olimme suunnittelemassa Even ja Mathewin (nimet muut.) kotona tulevia Kansanlähetyksen sunnuntaiseuroja.
Saimmekin parit seurat poikki, pinoon ja järjestykseen. -Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
Kutsuimme oikein kansanedustajankin Helssingistä paikan päälle. Tammikuussa olisi tällainen tilaisuus.

Viikonloppuna oli Isossakyrössä hienot ja kaikinpuolin onnistuneet yhteiskristilliset kesäjuhlat.
Kerron vain, mitä minä sain hämmästyksekseni siellä tehdä.
Sain myydä Runoratsukko-kirjaani ja sain lausua yhden runonkin oikein ääneen estraadilla.
Voin luottamuksella sanoa, että jos koskaan, niin siinä lavalla lusuhousuissani seistä töklöttäessäni, tunsin olevani varsinainen typerys. Oikein typerysten typerys number one.
Suusta loppui sylky ensimmäisen värssyn puolessavälissä ja hopeahapsuhuivi tärisi leukojeni alla puheen tahdissa. Sydän ei lyönyt moneen minuttiin ollenkaan ja kun se viimein ja vihdoin löi, niin kaksi laakia kerralla.
Tästä kaikesta tiesin vetää sen johtopäätöksen, että hienosti meni. :D

Nyt lopetan flätisem...siis kirjoittamisen tällä kertaa tähän. Hyvää yötä, Jeesus myötä! :D
T: Kaisa Flusbyx-Silverduk
-----------------------------------------
Matteuksen evankeliumi luku 8, jakeet 14-17

Jeesus meni Pietarin kotiin ja näki, että tämän anoppi makasi kovassa kuumeessa.
Jeesus kosketti hänen kättään ja kuume lähti hänestä.
Nainen nousi vuoteesta ja alkoi palvella Jeesusta.
Ja kun ilta tuli, Jeesuksen luo tuotiin monia pahojen henkien vaivaamia.
Hän ajoi sanallaan kaikki henget ulos ja paransi kaikki sairaat, jotta kävisi toteen, mitä oli sanottu
profeetta Jesajan kirjassa:
-Hän kantoi meidän tautimme, otti taakakseen meidän sairautemme.



maanantai 11. elokuuta 2014

Pistoja ja limppuja


Tosi hauskaa on aloittaa  tämän maanantain mhvv:tä, koska saa taas töräyttää torveloon.
(Mhvv=mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon).

Töt...töt...töt...töttöröö! (Iloista kiljuntaa töttöröön päälle).
-Tervetuloa lukijanumeroihin Johanna Pitkäranta!
Terveoloa te kaikki entiset ja numeroihin kuulumattomat!
Tulinko iloiseksi ja olenko iloinen teistä kaikista!!! :D
Mikäs tässä on hätänä, kun uusia lukijoita putkahtelee tuon tuostakin.
Saa ihan rauhassa kirjoittaa asioita toiseekin kertaan ilman, että tarvitse miettiä, että olenkohan tämän jo kertonut? (Yleensä kyllä olenkin. Olen tullut "siihen ikään")
Ei haittaa, vaikka uudestaan kertoo, kuinka Magnuksen aikanaan tapasin. Sekin häppeninki on kerrottu monella estraadilla ja sivustoilla about viiskymmentä kertaa. Ei haittaa, vaikka kertoo uudestaan ja uudestaan, kuinka hän ensitapaamisen jälkeen aika pian kosaisi. Sekin kerrottu about yhtä monta kertaa kuin treffaaminen.
Voi aina vedota siihen, että JOO, JOO, kerrottu, mikä kerrottu, mutta uudet tulokkaat eivät ole vielä kuulleet.
Uusille tulokkaille esittelen alakuvassa olevan isäntämiehenkin:
Hän on minun rakas, oma, musu Magnukseni!
Kuvassa, joka on otettu viime lauantaina, hän poistelee muoveja 1700-luvun markkinoilla olleelta myyntipöydältämme.
Tai ei se meidän myyntipöytämme ollut, vaan Kistillisdemokraattien Isonkyrön paikallisosaston, jonka toiminnan entisestäänkin enenemisen hyväksi me olimme kaikkea hyväskää leiponeet ja paistaneet.
Meillä oli myyntipöydän edessä hieno puusta tehty kylttikin (laitan joskus sellaisenkin kuvan, jossa se näkyy).
Kyltissä lukee komeilla, puusta sorvatuilla...eih...minun täytyy välillä hakea kärpäslätkä! Koko ajan yksi sekopääkärpänen kiertää kuin 1/2-pöyrö naamani edessä sotkien hienoa ajatuksen virtaani.
Äskeisen alkutorventöräytyksen jälkeen jouduin jo kerran juoksemaan alakertaan.
Leikkaamaan kynnet.
Olivat kuin Mörököllillä pitkät haitaten näppäimistön näpyttelyä.
Joka kirjaimen sai taas kirjottaa ainakin kolme kertaa, ennenkö tuli sanaan jotain tolkkua.

No niin...mihinkäs minä?...
Niin, tuo ensimmäinen kuva on myös markkinoilla näpsästy.
Tytöt istuivat jalkapuussa koko markkinoiden ajan. Toki välillä aina päästettiin (ihan itse pääsivät) huilaamaan varjoon ja kahvittelemaan.
Oikein luvan kautta ja sai kuvan laittaa näkösälle Face-bookkiinkin. Ei kuulemma haittaa! :D
Kovasti hauskaa tuntui jalkapuussa istujilla olevan. Ihan siinä meidän pöydän lähellä kun  olivat "pahoista teoistaan" rangaistusta kärsimässä.
Kuulin myyntituoksinamme välissä, kuinka neideiltä kyseltiin, että mitäs elleskaappia sitä on tullut tehtyä, kun kaakinpuuhun ovat joutuneet?
Jotkut ohikulkijat löivät muka vakavina käsiään yhteen ja surkuttelivat, että mitä syntiä nuan koriat flikat on teheny, ku jalkapuuhun on raahattu? Päälle naurettiin makeasti.
Tauoilla, kun tytöt pääsivät huilaamaan, huomasin senkin, että useampikin ohikulkijoista halusi  laittaa omatkin kinttunsa puuhun ja ottivat selfiet, tai kaveri kuvasi.
Silmäilin itse omalla "väliajalla", pikkupitsaa syödessäni, jalkapuuta. Mittailin mielessäni, että minunkin jalkani olisivat reikiin mahtuneet. Nyt, kun kauhea turvotus on tipotiessään (kiitos 5:2).
Jotenkin tuntui, että jalkapuu oli uustekoa. Jaloille oli laitettu kunnon horkamat. (Horkama=aukko)
Alkuperäisessä jalkapuussa, jonka luulen Vanhan kirkon eteisessä olevan, on kauhean pienet aukot. Jalkapuu-ajan ihmiset olivat toki varmaan hentoisempiakin kuin meikäläinen.
Tuskimpa heidän nilkkansa olivat puhelintolpan paksuiset.
Taatusti kamalaa oli ollut istua kaiken kansan ilkuttavana. Se oli silloin totisinta totta, eikä leikkiä, kuten viime viikonloppuna.
Jos pysyttelisi 1700-luvun markkinateemassa vielä. (Siitäkin syystä, että oikeastaan oikein paljoa muuta ei sitten viimekirjoittaman ole tapahtunutkaan).
Limppuja väänsin markkinoille muutamia kappaleita.
Ne menivät kyllä kaikki kaupaksi. Kehoitin joitakin asiakkaita ottamaan limppua siivuiksi leikattaessa rautasahan aseeksi. Senverran paksut kuoret limppuparkoihini taas kehkeytyi.
Muistin salamanvälähdyksenomaisesti, että viimevuonnahan ostin leipomani kive...öh...limput melkein kaikki itse.
En leipomaan lupautuessani muistanut asiaa ollenkaan.
Muistin kyllä taas onneksi sopottaa äänettömän rukouksen joka ostajan kohdalla, että ei nyt hampaat sentään jäisi limppuun, eikä kurkkuun kovaa palaa sisäänhengityksen esteeksi.
-Hohhoijjaa, sanon minä.
Kaikenmaailman limppumaakariksi sitä itseään aina erehtyy luulemaan.
Sain, kun sainkin  myytyä mys  Runoratsukkoakin 5 kappaletta.
Niistä saadut rahat menevät puolestaan lähetyksen hyväksi, kuten kaikki varmaan muistavat.
Yhden runonkin sain siinä myyntipöydän vierssä  lukea ääneen eräälle pariskunnalle.
Nimittäin Miäs-runon.
Pariskunnasta juuri se miespuolinen tuli oikein iloiseksi ja otetuksi runosta.
-Siinä ikäänkuin nostettiin miestä, hän sanoi  huomanneensa.
-KYLLÄ! minä sanoin kumealla rintaäänellä. Kuulija ei tiennyt, että runon kirjoittajatar onkin oikein miesasianainen henkeen ja vereen saakka. :D
Se oli todella hauska hetki ja ajattelin, että ei sitä aamulla tiedä sängystä ylös vaivalloisesti kongotessaan, mihinkä kaikkeen kivaan sitä päivän mittaan mukaan joutuu.
Sitä luulee vain ihan tavallisesti menevänsä 1700-luvun markkinoille kalastajalankaletissään.

Eipä tiennyt meikäläinen, eivätkä muutkaan makeiden tuotteiden myyjät, mihinkä hirveään ampiaiskäiveeseen sitä myös markkinoiden tuoksinassa joutuupi.(Käive= ahdistus).
Ihan kauheata!
Ampiaisia oli valehtelematta tuhansia ja taas tuhansia koko alueella.
Meidän takanamme olevassa pulla&suklaakuorrutekakkupöydässä ampiaisia oli tuhatviissataa (vähintäin) ja meidän pöydässämme sata (vähintäin).
Ampiaisille oli laitettu kaikenlaista syötävää syötiksi savikuppeihin, etteivät tulisi ihmisten, eivätkä leivonnaisten päälle.
Kyllä niitä riitti niille tarkoitettujen syötävienkin kimppuun. Niitä riitti joka paikkaan.
Yhden piikkitujauksen sain oikeankäden allinretaleeseen.
Löyhyttelin nimittäin hiukan käsiäni, kun oli niin kuuma ja amppari tietenkin koki olonsa ahdistuneeksi jäädessään littiin laskiessani kädet kruppia myöden.
Hyi olkoon, että otti kipeetä!!!
Kirvely tuntui sormenpäissäkin, mutta kun en ole allerginen, niin ajattelin, että no hätä.
Toista se oli heillä, jotka ovat allergisia. Joku fiksu oli tuonut kyypakkauksen tiskimme alle ja sille tuli pakkaukselle kyllä tulikin käyttöä.
Sain muuten siedätyshoitoa myös, mitä tulee ukkosenilma-fobiaani.
Ensimmäistä kertaa puoleenvuosisataan jouduin olemaan ulkona ukkosenilmalla.
Seisoin vieressämme olleen seinäjokisen suutarin katollisen kojun lipan alla ja tuijotin lasittunein silmin kaikkea nahkatavaraa, jota kojussa myytiin.
Meidän pöytämme oli nimittäin MAALAISPÖYTÄ. Siihen ei kuulu kattoa, eikä lippaa.
Kaksi kertaa jouduin suutarin lipanalukseen turvautumaan. Kuiskasin vapisevalla äänellä suutarimestarille, että jos hengissä selviän, niin tuon hänelle korkokenkäni, joiden korot olen astunut linttaan, korjattavaksi.
Selitin suutarille, että minä kävelen niin, että korot linttaantuvat ulkosyrjiltä. (Otin muutaman havainnollisen askeleen jalkaterien ulkosyrjillä).
Suutari (nainen) sanoi, että niin linttaan ei kukaan kuolevainen voi astua, etteikö häneltä konstit siihen löydy.
Ihanaa! Saan pian taas käyttööni mieluisat  kenkäni, joita leikillisesti kutsun Minni-kengiksi.
Ne kun ovat hiukan samaa modellia kuin Minni-Hiiren popot, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?

Kun ukkonen oli laantunut, alkoi kaupanteko jälleen täydellä höyryllä. Ihmiset hiukan yököttelivät ampiaisten paljoutta viereisessä myyntipöydässä.
Sanoin kaikille, että ampiainen on puhdas eläin. Se ei ryve paskakasoissa, kuten kärpäset tekevät nuoleskellen. paitsi kyseistä ainetta, kaikki raadot ja ruumenet.
Ampiaisethan lenneskelevät vain kukissa ja kaikessa suloisessa ja hyvänhajuisessa.
Sen verran voimille käypää ampiaisten seassa kuitenkin oli, vaikkakin puhtoisia elikoita ovatkin, että ensi vuonna otan selvää, onko lähistöllä niiden pesiä ja onko niistä kuinka työmiehet (ampiaisten alalaji) ajettu tiehensä.
En mene kyllä, jos on ja on ajettu.

Torstaina oli Nikolainkaupungissa Taiteiden yö.
Vaasan ev.lut. Kansanlähetyksellä oli jo päivällä draamaesitys torilla.
Meilläkin Magnuksen kanssa oli roolit. Oli tapahtunut sairastumisia ja niinpä Isonkrön roolinpaikkaajapariskunta kutsuttiin hätiin.
Ihan mukavaa oli mennä. Saisimme me mennä mukaan muutenkin, vaikka ei olisi mitään paikattavakaan. Ei sen puolen.
Matka harjoituksiin on kuitenkin hiukka liian vaivalloinen, joten olemme mukana, jos tarvitaan.
Minun roolini oli olla nainen isossa kansanjoukossa.
(Iso kansanjoukko: 3 naista), (minä mukaan lukien).
Ihmisten pitäisi mennä mukaan näyttelemään sankoin joukoin. Draaman keinoin saa hienosti evankeliumia eteenpäin.
Torilla draamaa esitettäessä pääsee hyviin keskusteluihinkin.
Magnus oli draamassa Pietari. Roolivaatetus oli viimeisen päälle, vaikka sandaaleissa olikin tennissukat.
-Minen palijahia jalakoja sanraaliihin paa! Evvaikka maksettaas!
Väliajalla Rewell-centterissä joku mies (maasta, jossa päähineet ovat hiukka samansorttisia, kuin Magnuksen rooliasussa) sanoi tuohtuneena Magnukselle:
-Mitä sinulla tuollaiset vaatteet on? Eivät ne mitään auta!
-Ei autakkaa, Magnus sanoi.
-Ainuastaan syrämmen tila on tärkiä. Jeesus Kristus tulee asua syrämmes. Vaattehet ei auta mitää!
Mies ei sanonut vaatteista enää mitään. Mitäpäs niistä sanoo, kun tuli tietoon se tärkein.

Väliajan jälkeen ei enää tullut näytöstä. Eikä myöhemmin illallakaan, vaikka suunnitelmissa niin oli. Satoi, salamoi ja jytisi.
Minä en kuullut mitään, enkä liioin nähnyt. Istuin itämaisen naisen sotisovassa sisällä kaffilassa ja trönäsin kahvia ja pullaa.
Tapasin myös lapsuuden ajan tutun ja hänen kanssaan rupatellessa ei pikku-ukkosia juurikaan edes huomannut.
Vaelsimme sitten Magnuksen kanssa liikkeiden läpi kuin Itämaan tietäjät ja vasta autokellarissa riisuimme rooliasut. En muista hionneeni meidän pihasaunassakaan niin kovaa kuin tuona draamailtapäivänä.
Itämainen huivikin oli kuin Kuolleessa meressä kasteltu. Yhtä suolainen.
Noh, sitten köröttelimme kotiin Vähällenevalle. Hiukan harmitti, kun ei asiat menneetkään niin kuin linnassa sovittiin, mutta ensi vuonna uudestaan.

Taitaa olla paras lopettaa tältä haavaa tähän. Sitäpaitsi ei meille oikein muuta ole tapahtunutkaan.
Ensi viikolla taas, jos eletään ja maapallo pyörii.
T: Kaisa Jordboll-Rundgår
--------------------------------------------------------------
Evankeliumista Matteuksen mukaan. Luvusta 6, jakeet 19-21

" Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle.
Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.
Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen.
Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta.
Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi".

maanantai 4. elokuuta 2014


Ihan ensiksi iloiset asiat! On aihetta torvipuhallukseen. Töt...ttö...rööööö!
Pia/villakaleva on liittynyt viralliseen lukijakuntaan! Tervetuloa Pia!
On mahdottoman mukava se fiilis, se hetki, kun tajuaa, että lukijakuntanumero on muuttunut.
Meikäläisellä kestää hetken, ennenkö tajuaa moista tapahtuneen. Ainakin näin helteillä ja vaatiikin useampia silmäkuoppien  hieraisuja, ennenkö uskoo, mutta sitä hauskempaa on, kun asia selkiintyy.
Ei yhtään vähemmän hauskaa ole huomata, että sivustoani käydään epävirallisestikkin lukemassa.
Ainakin katsomassa. TÖTTÖRÖÖÖÖ teille myös!
Kuinkahan heillä, joiden sivuilla käydään tuhansia kertoja päivässä? Heittiäkin on.
Silloin ei meikäläisen sydän enää varmaan jaksaisi elähdellä ja verta pumppailla ollenkaan.

Tänä aamuna oli sydämen kanssa myös huonoa.
Ei, ei oltu sivustoilla käyty tuhansia kertoja ja ei, ei vaikuttanut lämpö, joka ainakin täällä Hälvänmutkalla on vähintäinkin kuin laihialaisten saunassa. Siis 31 plusselssiusta. 
Vaan annas, kun kerron (nyt tulee se huono osio).
Tänään siis kouraisi sydänalustaa kamalasti.
Jos nyt katsotte tuota yläkuvaa, niin siitä näkyy, mikä kaiken aiheutti. Oikein! Ooppeli. Se on tullut tiensä päähän. 21 vuotta se palveli yskähtelemättä.
Meillä se oli toistakymmentä vuotta ja MINUN pyöriteltävänä yhdekän vuotta.
Aina, kun sillä lähti, toi se vuorenvarmasti takaisin.
Viimeisellä matkallaankin se toi perille, vaikka automekaanikon mukaan sitä olisi kaiken järjen mukaan pitänyt toisella ajoneuvolla kiskoa, tai jonkun työntää ahterista.
Onneksi Magnus oli ratissa, ettei jäänyt suvulle kuvaa, että minä asiat sössin. Pihaan kun päästiin, niin siinä se oli mitä marjoista saatiin.
Ooppeli hinattiin korjaamollekkin. Siellä heti kyllä sanotiin (vaikka ei oltu oikein kunnolla nähtykään), että ei tuu käpyä 21 vuotiaasta autosta. Ja kyllähän ne ammattimiehet asioista tietävät.
On ollut päänsärkyäkin nyt sitten tänään ja saisin itkunkin tiristettyä helposti, jos vain viitsisin ja kehtaisin.
Sitäpaitsi autojahan on minunkin asuinpaikkakunnallani (Tervajoki) myynnissä satoja ja taas satoja.
Löytyisikö niistä sitten yhtä 1/2 -ilmaista (saisi olla mieluimmin vielä halvempikin) ja hyväkuntoista, niin se on jo toinen juttu.
Meillä on kyllä joskus samaan aikaan niin eri menot Magnuksen kanssa, että pelkäänpä, että jonkunlainen kinneri minulle on hankittava.

Tuossa alakuvassa on sitten kuva meikäläisetn tämänvuotisesta amppelikukkaloistosta.
Saksilla kävin leikkaamassa keltapiiskusta (onkohan se edes oikea nimi? Joku piisku kumminkin se varmaan on), kun joku tuli kylään ja oli niin orvon näköinen seinämä.
Amppeli on traktorin lumikenkä, kuten kaikki varmaan teistä muistavat.

Ihastuttavat kelit ovat jatkuneet ja olemmekin iltaisin istuneet ja grillailleet tarjousmakkaroita pallogrillissämme.
Marjatkin ehdimme melkein saada noukituksi. Räkättirastaat söivät ainoastaan puskien yläosat putipuhtoisiksi.Muu saalis jäi meille.
Alaosat Magnus olikin suojannut verkkoaidalla.
-Rätkythän tuloo maata myären syämähän, Magnus sanoi.
Sekin on kyllä totta, mutta kyllä ne näköjään hyökkivät apajille ilmasta käsinkin.Toisaalta voivathan ne olla muitakin lintuja kuin räkättirastaita. Noh, nyt niillä on ainakin kuvut täynnä makoisia marjoja ja ne istuvat kylläisinä puiden oksilla ja nyppien kirppuja siipiensä väleistä.
Viime vuonna meillä oli puskien päälle viritetty verkot, mutta Magnus sanoi, jottei oo hääppööstä irrootella kuallusia lintuja, jokka ketarat pystys makaa verkkoohin takertunusina.
-Ei ole, sanon minäkin. Niin jäisivät irrottamatta meikäläiseltä. :(

Lyllan puolestaan tykkää raadoista. Ainakin hiirenraadoista.
Eräänä kauniina päivänä istuskelin pihassa lueskellen jotakin ja aina välillä katsahdin ihastuttavaan karvaiseen vieraaseemme.
Sillä näytti olevan harvinaisen hauskaa. Vähän väliä se paiskasi itsensä selkäpiilleen ja hieroi siinä itseänsä kauan ja hartaasti.
Välillä se konkosi neljälle tassulle ja heilutti mielissään  häntäänsä kuin tuulimylly siipiään ja kuoputti maata edessään.
Sen touhussa ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, koska Lyllanhan heiluttaa häntäänsä miltei nukkuessaankin. Se myös tykkää paiskautua selälleen lumeen ja kiemurrella nautinnollisesti.
Tällä kertaa ei ollut lunta selkäpiin alla. Ei,  vaan kuollut ja jo kivasti mätänemään lähtenyt hiiri.
-Onkahan sulla Lullani kaikki muumit laaksos?  Magnus kysyi. Aiheesta kyllä minunkin mielestäni.
-Ei uskoisi, että on kaupunkilaiskoira kyseessä, sanoin minäkin, samalla kun Magnus vei pitkin hampain hiirtä lapionlappeella laskuojaan.
-Mei tuallaasta paskiaasta tupahan ota, sanoi Magnus ja haki shamppooputelin sisältä ja käski Lyllanin vesiletkun luokse.
Puhdasta ja tuoksuvaa tuli. Voi sitä kuivausoperaatiota! Sadanmetrin spurtteja otettiin suuntaan jos toiseenkin.
Lyllan sai maittavan makupalan ja vakavan kehoituksen olla hiirien päällä enää näistä lähtien rypemättä.
(Maittava makupala: paahtoleivänpala siveltynä Keijulla).

Sunnuntaina olimme tapamme mukaan kirkossa.
Saarnassaan pappi kertoi mm. hiukan Pietarin (Jeesuksen opetuslapsen) luonteenpiirteistä.
Pietari oli sellainen eloisa, vilkas ja innostuva. Heilui puolelta toiselle kuin mummon hammas.:D

Tämän mummon hampaat heiluvat kyllä myös puolelle, jos toisellekkin. Tässä kuussa alkaa taas hammaslääkärituolin hiertäminen.

Menimme sitten kirkkokaffeille erään pariskunnan luokse ja ihmettelin itsekseni ja ääneen, kuinka toiset osaavat leipoa niin suussasulavia piirakoita?!
-En minä vaan osaa sanoa, Ansku sanoi turhan vaatimattomasti.
-Tattarijauhoja mä laitan ja...
TATTARIJAUHOJA! Ne ovatkin ihastuttavia jauhoja. Olen kerran syönyt tattaripuuroa Valamon luostarissa ja meistä tuli ikuiset ystävät. Tattarista ja minusta.
Jaa, että mikseikö meillä ole sitten aina tattispuuroa? Noh, KAIKISTA perheenjäsenistä ei tullut ystävyksiä sen kanssa.

Sunnuntai iltana menimme Euroopan Unioonin ihanimpaan kirkkoon (Huutoniemen kirkko Vaasassa) ja minun mielestäni päivä on silloin ylihyvä, kun saa olla kahden ihastuttavan Anskun kanssa tekemisissä samana päivänä. Ansku number 1= tattarijauhopiirakan loihtija.
Ansku number 2:lla, jonka tapasin Huutoniemellä (on muuten Euroopan Unioonin ihanin kirkonpalvelija) alkoi loma tänään ja voin toivottaa lötköä lomaa nyt tässä, koska tiedän, että hän lukee.

Nyt lopetan tässä ja näin. Menen suihkuun viruttelemaan päällimmäiset hiet ja sitten lähdetään Magnuksen kaa Jurvaan. Rättikirkkoon. Tai Trasukirkkoon. Kuinka vaan.
Minä lausuelen runojani ja Magnus pitää puheen.
T: Kaisa Hotstone-Utanbil
-------------------------------------------------------
Matteuksen evankeliumista luvusta 5, jakeet 4-7

Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ovat ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.