maanantai 30. huhtikuuta 2012


Hyvää Vappuaattoa kaikille tuhansille, ynnä taas tuhansille lukijoilleni.
Ihan näin ensimmäiseksi tahdon toivottaa uudenuutukaisen, kolmannenkymmenennenkolmannen blogini lukijaseuraajan tervetulleeksi:
Okein ylipaljon tervetuloa Irene!
Leuka aina somasti väpsähtää, kun huomaa numeron muuttuvan vakiolukijataulukon päällä :D
Oikein ylipaljon terve-oloa sivustoillani edelleen myös teille entisille kaikille kolmellekymmenellekahdelle myös.

Yläkantin kuva on enkelistä, joka liihottaa tässä konehuoneen (so. huone, jossa tämä läppärikone sijaitsee) seinällä.
Kuvat näihin blogien alkuihin alkavat olla aikalailla katkolla.
Sopivia kuvia ei yksinkertaisesti ole :(
Nytkin viikon aikana tuli silmien eteen, maailmalla kulkeissani, useampiakin mahtavia kuvakulmia, mutta kamerahan oli visusti piironginlaatikossa.
Kameramme on jotenkin niin paksu mollukka alinomaa mukana raahattavaksi, varsinkin, kun pidän sitä kotelossa mukana kuljettaessani.
Pitää vissiin hankkia joku hätävarakamera. Sellainen höyhenen kevyt ja jonka saa roikkumaan tuohon rintarustingin välikköön.
Joka tapauksessa niin, että aina olis kamera käden ulottuvilla, kun kuvakulmaa pukkaa.

Tänään on siis Vappu-aatto ja siitä syystä myös karkkipäivä :D
Hälvbridgen (laihdutuspuljun) ovet olivat tavallisuudesta poiketen avoinna vain keskipäivään asti.
Merkitsimme kaikki ryhmäläiset sarakkeeseen painoindeksiimme vaikuttavat numerot (paino aamulla ilman syömisiä ja juomisia).
Numerot eivät eivät paljon hurraita ansainneet, mutta aloitimme iloisina juhlinnan.
Iloiseen Vappujuhlintaan kuuluu hyvä syöminen, lemunaatin juominen ja irtokarkit ja serpenttiini rulla auki repäistynä.
Karkkipussit iskimme heti pöytään kaupasta tultuani ja muhevat pizzavärkit asettelin jääkaappiin odottamaan iltaa.

Vappu on kuitenkin syvimmiltään minulle pitkien syvien mietosten ja ajatteluiden sävyttämä juhla.
Isäni kuoli vappuyönä 40-vuotiaana vuonna 1961 sydäninfarktiin.
Tuosta hetkestä saakka minulle on jäänyt hivenen jäytävä suhtautuminen kaikkiin pistoksiin, jotka tuntuvat polvista ylöspäin.
Ai, että miksi jo polvista ylöspäin?
No katsokaas sydänkipu SÄTEILEE!
Olen kuullut, että jo leukojen särkeminen voi johtua syömmestä.
Vaikka voisi äkikseltään luulla, että syynä on huonosti istuvat leegot, niin ei.
Se johtuu sydämestä, jossa voi hyvinkin tälläisessä tapauksessa olla vikaa ja jopa hutilyöntejä.
Asia on hiukan sama, kun sellainen tosiseikka, että polvikivut eivat suinkaan aina johdu siitä, että kierukat olisivat kuluneet jengattomiksi ja luuta myöden kokonaan pois.
EI!
Polvikipu voi johtua selän rapautumisesta.
SELKÄranka onkin ehkä vääntynyt ja venynyt kuin löystyt hetekan jousi, mutta kipu tuntuu polvessa.
Näin olen kuullut sanottavan, mutta itse en usko mihinkään oikein herkästi.
Onhan kyllä ihminen tietenkin tunteva ja tietävä olento koko pituudeltaan ja paksuudeltaan, eikä mikään tikapuuhermostollinen sukkulamato, joten ehkä ne paikalliset kivut tosiaan voivat johtua jostain muusta paikasta.

Nyt siirryn kuitenkin käsittelemään mielenkiintoisia, mutta tapahtumarikkaita muita merkintöjä kalenterin lehdykältäni.
Jokaisen päivän kohdalla onkin merkintää, paitsi tiistain ja lauantain kohdilla.
Se ei suinkaan merkitse, etteikö mitään olisi tapahtunut ko. päivinä.
Lauantaina esimerkiksi luin Päätalon Iijoki sarjaa aamupäivästä iltamyöhään asti.
Välillä kävin juomassa kupposen kahvia ja muistaakseni syömässä laihdutuskerhopussukallisen kalakeittoa.
Illalla Magnus oli mielestäni aika kalpea ja vähäsanainen.
- Oot siinä vähä lujeskellu Päätalua? loihe Magnus lausumaan.
- Minä luen nyt päätalot urakalla, että voi sitten alottaa jotain muuta kirjallisuuden haaraa lueskelemaan.
Magnus ei muuttunut yhtään puheliaammaksi. Kalpeammaksi ehkä kyllä.
Luulen, että luin myös tiistaina aamusta iltaan ja muistelisin, että Magnus ei tiistainakaan paljon puhellut.

Maanantaina olin aamusta iltaan poissa kotoa.
Lähdin hyvissä ajoin Nikolainkaupunkiin ja menimme Aija-Kanitan kanssa Märthan tykö.
Märtha ei ollut kotosalla.
Kirjoitimme kuulakärkikynällä viestin kertakäyttöhanskaan (kun ei paperia ollut kummallakaan mukana),että kävimme ja, että tulemme uudella ajalla ja innolla, lähiaikoina ja nimemme, että Märtha tietää, kuka tulee uudelleen lähiaikoina.
On muuten mielenkiintoista, että KAIKKEA muuta käsilaukustani löytyy, mutta ei pienen pientä muistilappuvihkosta.
Lupasimme Aija-Kanitan kaa, että varaamme paperia mukaan seuraavalla kerralla, mutta niin me lupasimme edelliselläkin hukkareissukerralla.

Selvennykseksi tahdon tähän kohtaan lisätä, että minulla käsilaukussani ole paperilappusten lisäksi myöskään kertakäyttöhanskoja, vaikka siellä kaikkea onkin.
Kertakäyttöhanskan nappasimme Märthan käytävällä olevasta kertakäyttöhanskapakkauksesta.
Seniori-kotien käytävillä on nykyään sellaisiakin.
Ymmärrämme, ettei niitä ole tarkoitettu kirjepaperiksi, mutta...

Kävin samalla Nikolainkaupunkimatkalla myös ystävättäreni Bärttan luona,sieltä juoksin junalle, jolla puksuttelin Tervajoelle.

Keskiviikkona paistoin pullia 74 kappaletta ja sämpylöitä 44kappaletta.
Noita lukumääriä aina ihmettelen.
Molempiin taikinoihin laitetaan yhtä paljon lientä ja yhtä paljon hiivoja ja kuitenkin pullien ja sämpyjen määrä on nuin erilainen.
Joku voi tietenkin ajatella, että teen peukalonpään kokoisia nisusia, mutta erehtyy.
Teen pullat yleensä kahden(!)tennispallopuolikkaan kokoisiksi jo siksikin, kun niitä saa syödä vain yhden päivässä Hälvbridgen sääntöjen mukaan.

Ajelimme Magnuksen kaa paistosession päälle Vaasan Asevelikylään.
Lyllan päästettiin meitä jo pihalle vastaanottamaan ja se ulisi niin kovaa, että varmaan ohikulkijat luulivat meidän seisovan sen hännän päällä.
Naapurithan jo tietävätkin Lyllanin kovaäänisen tavan tervehtiä vieraita.

Sunnuntaina karautimme Vöyrin kirkkoon, jonne meiltä Hälvältä ei ole matka, eikä mikään.
Magnus saarnasi jumalanpalveluksessa ja minä sain lukea tekstit.
Kelti (nimi muut.)Östermyyrasta lauloi ja soitti pianoa. Molempia iki-ihanan suloisasti.
Magnus siis saarnasi.
Kotoa lähtiessämme oli Charlesilla ja Magnuksella puhetta saarnan pituudesta.
Siinä etupenkissä Magnuksen saarnaa kuunnellessani (joka saarna oli oikein hyvä) muistin aikapuheet ja kauhistuin, kun tiesin, että Magnuksella ei ole kelloa saarnaspöntössä mukana.
Kun mielestäni oli saarna-aika umpeutunut yskäisin pari kertaa merkitsevästi, mutta kuuluvasti.
Ysköksillä ei ollut sanottavaakaan vaikutusta, vaan puhe jatkui ja loppui tietenkin aikanaan. Oli kuulemma juuri aikarajojen sisään hyvin mahtuvakin.
Kysyin Magnukselta kuuliko hän, kun yskin, sanoi hän kuullehensa, muttei meinannukkaa lopettaa.
Sanoi ajatelleensa, jotta senkus köhit. Mitään et mahara.
Sovittiin (tai oikeastaan minä sovin mielessäni) että seuraavalla kerralla kyllä kaivetaan rannekello komuutin loorasta ja pannahan ranteehin.
Niin ne tekevät paremmatkin saarnaajat (jos oikein tekevät).

Jumalanpalveluksen jälkeen oli järjestetty kirkkokahvit ja lähetystilaisuus.
Kelti (nimi edelleen muut.) piti lähetyspuheen ja minä sain lausua kaksi omitekemääni runoa.
Minä vein vapisevin käsin mehukupin puhujapöntön reunalle ja hyvään tarpeeseen se tulikin.

Illalla oli Isonkyrön seurakuntatalolla Lähetyksen ilta.
Siellä sain kahden muun kanssa kertoa mielikohtani Raamatusta.
Siis oli meitä siellä enempi kuulijakuntaa kuin minä ja ne kaksi muuta, mutta meiltä oli etukäteen pyydetty lempparikohta kertomaan ja lukemaan.

Minun mielikohtani Raamatusta on:
Matteuksen evankeliumin 11 luvusta jae 28:

" Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon".

Ja Johanneksen evankeliumista luvusta 14, jae 27:

" Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.
Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon".

Nämä kohdat osaan ulkoa ja ne ovat tämän lyhyenlännän elämäni aikana (jos ottaa huomioon iankaikkisuuden) sen vieläkin lyhyenlännemmän loppupuolen aikan, jona olen ollut uskossa Jeesukseen, auttaneet kovasti eteenpäin maanpäällisiä polkuja tallatessani.

Tähän selväpiirteiseen, mutta vaikeasti esilletuotuun lauselmaan lopetan raportoinnin tältä erää.
Karkkien syönnin olen joutunut lopettamaan jo hetki sitten, vaikka pussissa olisi mällejä vielä jäljellä.
Sen verran örköttääkin, että on pakko mennä juomaan Kyrönjoen vettä (kraanasta).

T: Kaisa Örkberg-Mällskog

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012


Hyvää sunnuntai-iltaa kaikki tärkeät, mutta ihanat lukijakuntalaiseni.
Kirjoitan "mielenkiintoiset tapahtumat viikonvarresta" poikkeuksellisesti jo tänään, koska huominen päivä on miinoitettu menemisillä ja tulemisilla kymmenestä lähtien aina iltamyöhäiseen.

Kiitos vaan vastauksista gallup-kyselyyn. Kysely ei ollut virallinen, mutta sain vastauksista sellaisen päännouseman, että blogistelu jatkukoon. Virhemarginaalia ei oteta huomioon suuntaan, eikä toiseen.

Alkuun vaivoin löytämäni valokuva ei ole meidän olohuoneestamme, joten myöskään takana näkyvä kammari ei ole meidän.
Könninkelloakaan emme omista,joten siitäkin voi päätellä, että kuva ei ole Letkutien rintamamiestalon sisustasta.
Tuo kuva on kuitenkin suuntaa-antava sensortin salongista, jonka mielelläni haluaisin, joten laitoin sen tuohon esimerkin tähdenkin ;)

Valokuva-albumiamme oli tällä kertaa kamalan vaikea löytää tiedostojemme uumeneista.
Ovat munklanneet blogistiikkasivustoitani ilman kirjallista lupaani (jota koskaan ei olisi herunut) niin, että olin menettää ainoat hermoriekaleenikin yrittäessäni siihen syventyä.
Jotenkin keplottelin sitten vanhoille KUNNON sivustoilleni, mutta saas nähdä lähteekö mälli eteenpäin, jahka sen joskus illanmittaan kokoon saan.
Inhoan muutoksia!
Kaikki asetukset, lait ja paragraaffit pitäisi pysyä tismalleen samanlaisena kuin ne aikojen alusta asti ovat olleet.(Mitä blogiini tulee).
Kirjoituksethan tässä muuttua pitäis, eikä linkit, asetukset ja paneelit. HÖH!
Onneksi luin Lilli-siskon blogia, jossa hän valitti samaa muutos-asiaa.
Hän kertoi rukoilleensa asian puolesta, sekä myös enempi
muutoksensietokykyä itselleen.
Mietin hetkisen omaa käyttäytymistäni: hirveetä raivo-ajattelua, hampaiden karskuttelua (kiroillutkin varmasti olisin, jos kiroilisin) ja ääneenhaukkumisia ja sättimisiä suuntaan jos toiseen. (Olen onneksi ylhäisessä yksinäisyydessä täällä haavaa).
Väänsin sitten kädet ristiin ja sain kitistettyä rukouksentapaisen ilmoille.
Asiat ottivatkin kuin ottivatkin muuttuakseen ja helpottuakseen.
Sain ihmeekseni ja ilokseni näkösälle vanhan kunnon, tutun, turvallisen, mitäänsanom...öh paljonpuhuvan sivustoni, joten ei kun näppylät vinkumaan!!!

Palatakseni edellisviikon sättäykseni viimepäivään, eli sunnuntaihin, niin muistanette, että se jäi hiukan liian pikkuiselle huomioinnille?
Nyt korjaan tilanteen: Olimme siis silloin, sunnuntakina, Euroopan parhaimmassa ja komeimmassa kirkossa Kohtaamis-seuroissa.
Nimi on oikeasti "Kohtaamispaikka", mutta minä en pysty omaksumaan muutoksia kovin äkkiä, joten keksin itse kompromissin.
Tapasin kirkolla ystävättäreni Manna-Aijan, joka on yksi heistä, joka muunmuassa inspireeraa minua ylenpalttisilla kehuillaan kirjoittamaan näitä reportaasejani.
Hän kertoi hartaasti odottavansa aina blogini esiinräväytystä ja olenpa minä bloggeroijana hänen mielestään muutamia piiruja vaille tähtireportteri luokkaa.
Ainoa asia, joka vaatisi hänen mielestään tarkistusta on hänen Manna-Aija nimensä.
Nimi on muutettu, mutta Manna-Aija sanoi, että sekin pitäisi vielä muuttaa.
Mimmonenhan nimi se olisi, jonka perään pitäisi kirjoittaa: nimi muutettu,muutettu?
Olisiko Kaura-Autsand hyvä? Siinä kun olisi salaperäisesti vähän ulkomaankieltäkin tuossa ensimmäisen muunnoksen toisinnossa.
No Kaura-Autsand (nimi muutettu, muutettu) osti runokirjan ja kehoitti kaikintavoin jatkamaan samoilla linjoilla.
Terveisiä vaan, jos SATTUU tätä lukemaan.

Maanantain kohdalla (nyt siirryttiin sitten varsinaiseen tapahtumaviikon, eli viime maanantain, alkuun).
Maanantain kohdalla lukee: koneen pesu.
On tultu siihen pisteeseen, että täytyy ylös kirjata jo pyykkikoneen pesukin :(
Edellisen koneen rikoin ja pilasin kuulemma sillä, kun en koskaan laittanut siihen 90 asteen jylkytysohjelmaa meneilleen.
Kaikki nukka, lika plus paske kerääntyi nappuloiden juureen, eivätkä ne enää toimineet, kuten ohjekirjan mukaan toimia olisi kuulunut.
Voihan olla, että koneen kaikkinainen rykiminen ja lopuksi totaalinen stoppi, johtui pesemättömyydestä.
Minua kuitenkin kauhistuttaa laittaa tyhjää konetta noin koville hellelukemille pouhuuttamaan.
Siinähän kannen päälläkin paistaisi pesun aikana kasan lättyjä kauniin kullankeltaisiksi.
Maanantaina minä kuitenkin tein, kuten kalenterissa kehotettiin ja onnistuihan se.
Lättyjä en paistellut.
Niitä meidän perheessämme paistetaan vasta kesällä ja ulkona, kun tarkenee seistä ja käännellä niitä.Kaasukeittimen päällä.
Sisätiloissa jos räiskäleitä kährästää, käry ei häivy kämpästä puoleentoistaviikkoon mihinkään.

Seuraavaksi illaksi olikin talous-ja markkinointijaoston kokous Isonkyrön pappilassa Herättäjäjuhlien tiimoilta.
Alkaa olla jo takakaarre aika pitkälle juostuna maalia kohti, mitä juhlavalmisteluihin tulee.
Hienoa ajatella, että saa kantaa kekoon oman pikkuruisen kortensa:
Rukoilla juhlien puolesta ja tarttua joihinkin toimiinkin juhlien aikana.
Tervetuloa Isoonkyröön, tänne ihmisten ilmoille,6-8.7. 2012
Silloin on täällä HERÄTTÄJÄJUHLAT.:)

Tiistaisen "herätyskokouksen" jälkeen ei kalenteri annakkaan enää mitään merkkejä, missä sitä ollaan luuhattu.
Salilla nyt ainakin olen käynyt pari kertaa.
Toisella kertaa Magnuskin päätti ilokseni lähteä följyyn.
Ehkä Magnus alkaa pikkasen huolestua vaimonsa hauiksista, jotka uhkaavasti alkavat ehkä ohittamaan hänen "herneventtiilinkumissa"-hauiksensa.
Lohdutuksena voin hänelle ilmoittaa, että hänen vatsakumpareensa voittaa pulleudessa mennen, tullen ja palaten eukkonsa kumpareen.
Vakavasti puhuen, Hälvbridgessä on ollut taas avoimien ovien viikko ja kaikki sen jäsenet ovat pysyneet suurinpiirtein ruoduissa.
Lauantain ostin jokaiselle jäsenelle oman irtokarkkipussin.
Itse en olisi ehkä näin sääntöjen vastaisesti toiminut, mutta muut jäsenet painostivat ankarasti.
Kietaistuani oman pussini sisällön suihini, en voinut taas muuta kuin ihmetellä.
Minkä ihmeen takia menin ostamaan kaikille omat irtokarkkipussit?
Olen sikahyvä kestämään urheasti raskaansarjankin painostusta (huom. kotioloissa ja kotijoukkueen).
Kun ne karkit sitten edes maistuisivat hyvältä.
Minulle tulee parinsadangramman jälkeen (!) jopa styroksiset ongenkorkkikohot mieleen karkkeja mäyskytellessäni.
Kuitenkin, kaikitenkin jahka ensi lauantai taas sarastaa, eräs muori Letkutieltä suuntaa ooppelinsa kärsineen nokan kohti kauppapuotia ja kohti irtokarkkihyllystöä siellä.Onhan se nähty.
Olen kuitenkin yleisesti ottaen säilyttänyt malttini karkkien syömisessä, sillä tuskin muuten eräs sisko olisi tänään suureen ääneen ihmetellyt, kuinka olen laihtunut.
En mielestäni ole kuitenkaan nyt NIIN hirveen paljoa laihtunut ja ehkä korkokengilläkin oli hiukan osuutta asiaan.
Tänään minulla oli nimittäin jaloissani korkkarit!
Ei sellaisia stilettikorkkareita tietenkään (näillä ikävuosilla ja kiloilla) mutta korkkarit kumminkin läskäreiden tilalla.
Korkokengäthän vaativat, toisin kuin läskipohjalapikkaat, kokoaikaista vatsalihasten selkärankaan litistämistä ja naparustingin alinomaista sisäänvetoa.
Leukaa pitää pitää melkein nenää korkeammalla ja rintamusta muutoin ojennuksessa.
Siis ryhtiä on kaikenkaikkiaan pidettävä pystymmässä, joten kyllähän siinä muutama kilo haihtuu ikäänkuin silmänlumeena tipotiehensä.
Maailman nopein laihdutuskuuri onkin hyvän ryhtiasennon ottaminen.

Tänään sunnuntaina meillä oli Vähässäkyrössä kevään viimeinen "Naisten kesken"- iltapäivä.
Kirjoitin vähää ennen lähtöäni tilaisuuteen upouuden runon.
Lausuin sen hieman pöllämystyneenä itsekkin.
Mehukuppi oli turvallisesti puhujapöntön päällä vieressä, mutta minun ei tarvinnut siitä kertaakaan ryystää.
Lausuin toisen runon Runollisesta-kirjasta ja sainkin yhden kirjan taas myytyä.
Pitkin kevättä olen suunnitellut ja sommitellut mielessäni runoa ja nyt sitten sellainen putkahti oikein paperille asti.
Ehkäpä nyt seuraakin oikein suurempikin pullahtelun aika?
Täytyy ottaa vaarin ja istua koneen ääreen kirjoittamaan, eikä odotella kynnet ristissä rinnan päällä mahdollista inspistä.

Magnus ja Charles tulivat juuri Nikolainkaupungista ja alkaa olla tälle koneelle tungosta :(
Toisaalta loppuivat kaikki supermielenkiintoiset aiheetkin, joten päätän tiedotustilaisuuden täältä Runoilijattarenpolulta juuri tismalleen tähän.
T: Kaisa Ärtventtil-Tisman
---------------------------
Virsi 503, jae 3 (Viviannin lempparivirsi).(Ja myös minun).(Ja tietenkin miljoonan muunkin).

Taivaan Isä hoitaa lastaan,
Hän on Isä jokaisen.
Aamulla hän tulee vastaan,
kuulee iltarukouksen.
Hän ei muista virheitämme,
meille antoi Jeesuksen.
Hän on aina ystävämme.
Hän on Isä jokaisen.
Taivaan Isän sylissä
jokainen saa levätä.

maanantai 16. huhtikuuta 2012



Oikein kaunista, mutta valoisaa takatalven keskivaiheen loppuosaa kaikille.
Lumet, jotka viikonloppuna taivaasta maahan leijuivat, ovat sulaneet sihisten pois.
Lähipellolle ovat myös joutsenet äänekkäästi pulisten laskeutuneet kaulojansa rentouttelemaan.
Kyllä minäkin pulisin, jos sapuskani olisi jäätyneenä nokkani edessä.
Ei vain joutsenia katsellessani, vaan myös muita ympäristön tipuja ihaillessani, olen huojentuneena huomannut, että jostain ne nökkivät sapuskansa.
Vaikka meilläkään ei lintulautaa ole koko sen kuuden vuoden aikana, jona täälä Letkutiellä olemme majaa pitäneet, ulkona ollutkaan.
Meitä ennenhän keittiön ikkunan alla oli aina lintujen syöttöpaikka. Vuodesta 1951 lähtien.
Muutaman vuoden sitten (vuodesta 2006 lähtien) linnut aluksi sinnikkäästi hyppivät ikkunalaudallamme ja olivat kysyvän näköisiä.
Muutamat niistä taukuroivat jopa ikkunalautapeltiäkin, että eikö niitä siemeniä ala tulla näkösälle?
Me emme sitten koskaan lähteneet syöttölinjalle.
Olen lukenut luotettavista lähteistä, että syöttämistä ei saa lopettaa, jos sen joskus alkaa.
En katsonut, että mumman syötöt koskisivat minua.
Eri immeinen, näetsen, vaikka aluksi tunsin itseni ihan Hälvän mummaksi ;)
Siitäkään en uskaltanut mennä takuuseen, että olisimme aina edes paikalla, kun ryynit tekisivät välipään.
Näin siluni silmillä lintuja retkottavan nokka kelmeänä, ketarat pystyssä tyhjän siemenkupin alla.
Ei, ei, ei!
Luotan Raamatun sanaan, jossa kehotetaan katselemaan taivaan lintuja:
" Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne".
Uskon, että Taivaan Isältä ei "ryynit" lopu.

Näin muuten jo muutama viikko sitten yhden kottaraisenkin ruusupensasaitamme juurella.
Siellä se paiski keltainen nokka kirkkaana loistaen jähmettyneitä toukkia lehtikasojen alta.
Oletin taas jälleen kerran, että kunnon jämähtänyt toukka voittaa aina viimevuotiset auringonkukansiemenet.

Alussa oleviin kamerakuviin mennäkseni ylimmäisessä kuvassa ei ole kyseessä lintujen halpalento etelänmailta, vaan riippuliitäjä riippumassa.
Lähipelloltamme lähti kaksikin kyseistä lentoa harrastavaa riippumaan lähitaivaallemme.
Oli kieltämättä mielenkiintoisen näköistä touhua.
Ajattelin, josko voisin itsekin riipuntaa harrastaa?
Alkas huimaamaan pelkkä ajatuskin. Sitäpaitsi tarvitsisin Hälvbrigekerhon jäsenyydestä huolimatta, tällähaavaa ainakin kaksi riiputinta.
Nykyisellä hoksotinmäärälläni en liioin huomaisi voimajännitejohtoja ajoissa.
Meidänkin talon eduitse kulkee voimalinja.
Johdot roikkuvat juuri sillä korkeudella, jolla minä taivaalla uskaltaisin riippuilla ja liidellä: siis about 15 metriä maasta katsottuna.
Myös Charles vaikutti hyvin kiinnostuneelta ko. harrastuksesta.
Hän se napsaili kuvankin.
Saa nähdä tuliko hankittavaksi riippuliito-opaskirjanen ja kaksi riippuliidintä?
Charleskaan ei vähemmällä määrällä ilmaan nousisi. Eikä liioin Magnus, mutta hän ei ilimaan suastuusi eres nousemahan, saati riippumahan. "Tuammoosilla huanosti yhtehen koppulooruulla kankahan retalehilla".

Kuva N:2 on meidän televisiomme aukaisu&sulkeisu-näpykkä.
Niin on äkäisesti toosa kiinni laitettu, että vieterit ovat pullahdelleet.
(Täytyy myöntää, että omistan erittäin lyhkäsen vieterin monenkin ohjelman suhteen).
Suomifilmit menettelevät (paitsi Pjotr ja Pätkis) ja Antiikista, Antiikista tykkään lujasti.
Meidän vieteritelevisiollamme ei saa TV 7:aa näkyviin, jota kanavaa tulisi varmaan katsottua.

Jos sitten siirtyisi viikkokatsauksen esillekirjoittamiseen.
Olen muuten varma, että mennyt viikko on ollut kaikkia mennyitä viikkoja lyhyempi!
Ei taatusti ole seitsemää päivää siitä, kun edelliset huippumielenkiintoiset kalenteritapahtumani läväytin teidän katsojien eteen.
Hyvänen aika sentään :(
Pitäisiköhän siirtyä kuukausiraportsuuniin viikkoraportsuunin sijasta?
En liioin uskalla laittaa galluppia: ovatko viikkosupertapahtumat kaisjoupinblogissa liian usein/ aivan liian usein / aivan liian turhat?
Mutta vielä, kun galluppiin ei ole tullut yhtään gallupointia, alan keriä tapahtumakerää auki.
Koko viikon varrella on kalenterissani kahden päivän kohdilla merkintä:
Tiistai: Vaasa äänitys. Pöytäkirjan tar
Torstai: Nuttis Laalaa.
Tiistaina menimme siis Magnuksen kaa Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen lähkärille äänittämään oikein raadiosta aikanaan ulostulevaa 15 minutin ohjelmapätkää.
Tuosta 15 minutista minä sain käyttää minutteja niin pitkästi kuin kaksi (2)runoa lausuttuna kestävät.
Oikein hartaasti ja antaumuksella lausuttuna, pitkät mietospaussit mukaanluettuna, runoihin olisi varmaan mennyt tuplastikkin enämpi aikaa, kun nyt meni.
Pakko oli kuitenkin lausunnan tiimellyksessä välillä vetää henkeä ja nielaistakkin muutaman kerran.
Silloin, kun esitän runojani läsäolevalle yleisölle, ei nielemiseen kulu aikaa, koska korppumaiseksi muuttuneelle kielelle ei tihku mitään nieltävää.
Kun raadio-ohjelmaan lausun, tuntuu kuin pitäisi niellä joka kirjaimen jälkeen.
Suuhun aivan lotisee sylkyä (vähä samaan sähtiin kuin kraana olisi vessassa jäänyt vahingossa lirisemään).
Luulen, että lausuminen kuitenkin meni hyvin, koska tunsin itseni harvinaisen typeräksi ja mitäänsanomattomaksi niljakkeeksi.
(Radioon äänitettäessä on aina voimakkaammat tunneolotilat kuin liveyleisön edessä. Silloinhan tunnen itseni vain ääliömäiseksi typerykseksi).
TIEDÄN, että kukaan ihminen ei ole harvinaisen typerä, mitäänsanomaton niljake jne. ja siksipä en ko. tuntemuksista mitään välitäkkään, mutta lausumis- hetkellä luulen täyttäväni kaikki nämä adjektiivit potenssiin sata ;)
Äänityksemme tulee eetteristä ulos 30 huhtikuuta illansuussa radio Deiltä vain Pohjanmaalla (mitä se sitten sisäänsä kätkeekin) kuultuna.

Nuttupiiri pidettiin Laalaan luona.
Meitä oli kolme nuttislaista koolla.
Minä sain jykerrettyä kaksi nuttua kasaan ja ne lähtivätkin sitten välittömästi kohti Etiopiaa.
Laalaa kävi ne piirin päätteeksi lähettämässä ja minä karautin puolestani kuntosalille.
Sain pukertaa yksinäisyydessä ylhäisessä ja lisäsinkin tekemiäni liike&punnerto-sarjoja kymmenellä kutakin.
Ei kuulemma tapahdu edistymistä, ellei lisää sarjoja.
Totta se on.
Senkin olen toisaalta huomannut, että Hälvbridge-kerhossa jos lisäilee kaikkia, niin ei tapahdu edistymisiä :)
Oikein huonosti ei vielä ole kuitenkaan päässyt käymään ja Hälvbridgen ovet ovatkin taas melkein avoimena.
Sovimme Charlesin kanssa, että nyt ei hyvi muu kuin ankara pussilinja jälleen.
Kolmas jäsenemme ei vielä tiärä, mikä täs hyvii.
Olen päättänyt tiukasta linjasta hänenkin puolestaan.

Lauantaina vietimme syntymäpäiviäni Letku...Runoilijattaren polulla.
Syntymäpäivänihän olivat jo aikoja sitten, mutta Catherine sanoi, että he eivät ole saaneet muruakaan syödäksensä niiden tiimoilta, vaikka
lahjakin jo annettu ja kaikkee.
Lupasinkin tehdä pizzaa ja sovimme, että porukka tulee niitä syömään.
Laitoin hyvissä ajoin taikinan nousemaan.
Ihmettelin, mikä on, kun ei ota turvotakseen pizzataikina ja laitoin taikinakipon päälle lämpimän liinasenkin kaksinkerroin.
Olikohan hiivassa jotain mätää?
No, ei ollut. Se oli vaan edelleen jääkaapin ovilokerossa muovipussukkaan käärittynnä.
Sain hiivan ujutettua taikinaan ja jo rupes nousemaan.
Pizzoista tuli jopa melkein paksumpia kuin ikinä konsanaan.
(Ikinä konsanaan olevat pizzat: paksu kuin käyttämätön painimatto).

Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Nyt jäimme odottamaan Joonathanin aikuissynntärien pitämistä, jotka juhlat olivat viimevuoden syyskuussa ja joita juhlia sanottiin vietettävän vähän myöhemmin.

Sunnuntaina ampaisimme tapamme mukaan kirkkoon.
Saarnassaan pappi kertoi katugallupista, jonka MTV 3:nen teki kaduilla liikkuville ihmisille.
Kysyttiin, minkä vuoksi vietetään kiirastorstaita, pitkäperjantaita ja TOISTA pääsiäispäivää?
Yksikään haastatelluista ei kuulemma osannut vastata oikein.
Ajattelin siinä kirkon kolmanneksi viimeisellä penkillä näpöttäessäni, olisinko minä osannut vastata?
Olisitko sinä?

Sunnuntaina menimme vielä Kansanlähetyksen Kohtaamispaikkaan Huutoniemen kirkkoon (Euroopan enstemmäiseksi hienoin kirkko. Muistanettehan?)
Siitäkin olisi kerrottavaa, mutta jätän sen ensikertaan.
Laitan kalenteriini merkinnän menneen sunnuntain kohdalle: T 1 fan. 1 run.kirj. myy.
Siitä muistan kirjoitta yhtä sun toista :D

Näihin mielenkiintoisiin pointteihin lopetan gallupp...raporttini ja toivotan kaikille hyvää tätä viikkoa.
T: Kaisa Hiivanainen-Pölpsten.
---------------------------------------
Psalmi 24, jae 10

Kuka on kirkkauden kuningas?
Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot! (sela)

maanantai 9. huhtikuuta 2012


Juhlalliset, mutta lämpöiset tuulahdukset täältä Letkutieltä.
Otin uuden kuvan teko-sipulinarsisseista, jotka ammoisella Nikolainkaupunkimatkalla koristukseksi hankin.
Kovasti voivat kankaastakin kyhätyt ns.ihmissaannoskukat ilahduttaa silmää ja mieltä.
Alemmassa kuvassa on tämänhetkinen tilanne edellisessä postauksessani esittelemästäni kylvöksestä. Toisesta niistä, joita useammat lukijakuntalaiseni luulivat piirakoiksi :)
Joka vuosi kylvän raeruohonsiemenet liian filttimäisesti (tiheästi), kun kuitenkaan, ei edes joka toinen siemen, sitten mahdu kortta kasvattamaan.
Ostamani suklaamunat eivät ikinä ehtineet rairuohikkoon esiin laitettaviksi.
Munosia syötiin tauotta heti kaupastatuonnin jälkeen :(
Tässä kohtaa onkin paikallaan mainita, että Hälvbridgen laihdutuskerho on ollut suljettuna koko viikon.
Kävimme kyllä maanantaiseen tapaan puntaroimassa itsemme, mutta...
kuten sanottu, firma päätettiin pitää suljettuna.
Se avautuu taas huomenna ja sääntöjä päätettiin kiristää.
Hartaan, mutta vakavan palaverin jälkeen kaikki kuitenkin halusivat pysyä kerhossa.
Charles (yksi kerhon perustajajäsenistä) ehdotti jälleen kaalisoppaa keitettäväksi ja myöskin salaattia kaikkien alati syötäväksi.
MINÄ aion juoda vain piimää. Ainakin yhden päivän. Oli senverran taas puntari punaisella :(
No, mitä kun vieraita on ollut ja heille keitellä pitänyt.
Jos ei emäntä olisi itse keitoksiaan syönyt, niin olisivat vieraat pian epäilleet, että soosseihin ja pizzoihin on lorautettu risiiniöljyä.
Seli, seli ;)

Maanantai, tiistai ja melkein keskiviikkokin meni siivotessa.
Tiistaina olin illalla kovin pahoillani köh..köh, kun minun piti kesken siivouksien lähteä kirkolle vapaa-aika lautakunnan kokoukseen.
Unehutin kertoa kokouksessa, miten kansanedustaja, tämä Östmannin Peter kehui uimahalliamme. Hän kävi hallia testaamassa vieraillessaan KD:n paikallisosaston kevätkokouksen kutsuvieraana.
Hän sanoi uimahallimme olevan super siisti(niinkun onkin) ja kaikintavoin viihtyisä (niinkun onkin.
Ajattelin itsekseni ja häpeissäni, että pitää totta totisesti ottaa itseään niskasta kiinni ja uimapuku reppuun ja mennä uiskentelemaan.
Näin hieno halli, enkä ole edes pikkuvarvastani sen veteen kastanut.
Asia on selitettävissä silläkin,että minulle pitäisi veden olla about kolkyt-asteista, ennenkö uskallan uimaan yleensä mennä.
Israelissa, Kuolleenmeren vieressä on rikkiallas, jonka lämpötila oli sopivaa, siis melkein neljäköt-astetta selssiusta!
Tosin sinnekin mennessä piti hivenen pidätellä henkeään, mutta päinvastaisesta syystä kuin viileään liemeen mennessä.
Voinhan nyt ajatella alkavani avantouinnin. +25 asteinen vesi on juuri sopivaa avantouintia harrastettaessa.

Keskiviikon kohdalla kalenterissani lukee C:n kaverit.
Josta merkinnästä koko talossa suorittamamme siivoussessio johtuikin.
Meille kun saapui Joensuusta Charlesin opiskelijatovereita kyläilemään tänne Pohjanmaalle ja siellä tarkemmin tänne Letkutielle.
Nuoret ihmiset ovat virkistäviä tapauksia. Heidän kanssaan keskustellessaan ja heitä kuunnellessaan unehtuu enämpi kuin puolet omasta iästä. Silloinkaan en toki vielä ollut samanikäinen näiden nimenomaisten vieraiden kanssa.
Ei liioin muista kolotuksiaan, eikä suu-ja silmänympärysjurmujaan.
Toisaalta taas sydämen sopukkaan iskee sanoinkuvaamaton...millähän sanalla sitä ilmaisisi? ööö...KAIHOSURKUNÄVERRE! Tismalleen oikea sana. Kaihosurkunäverre iski minuun näitä nuoria seuratessani ja katsellessani.
Ollappa vielä itsekin nuori ja nätti.
Nimenomaa uskovainen nuori.
Muutamat kohelteet ehkä olisivat jääneet tekemättä ja toisia asioita olisi ehtinyt tehdä enemmän.
Ah, niin äkkiä ovat nämä elämäni sata vuotta (siis melkein) hulahtaneet.
Kohta tulee eteen aika, että ei oikein jakseta kuunnella, mitä meikäläinen kurttukaulainen vanha muori yrittää ykyttää.
Hänelle sanotaan, että EI NYT Kaisa! Juurihan sinä viime kerralla sait lausua monta runoa. Hampaatkin ovat vielä sielä teknikolla.
Kaisa istuu sinne Magnuksen viereen rauhassa ja ottaa vaikka hiukan kamferia...

Nukuimme Magnuksen kanssa ilmapatjalla ja annoimme oman seslonkimme vieraiden nukkua.
Sellaisella ilmapatjalla nukuimme joka,jos mainoksiin on luottamista, kestää harmaakarhunkin painon.
No, mainos ei tosiaan lupaakkaan, että patjalla kaksi karhua voisi kölliä.
Aamuyöstä oli hampurilaismainen olo.
Patja oli suotanut ja makasimme patjan sisuksissa keskellä, kuin kaksi tukevaa makkaraa
Minä en kylläkään herännyt(kuvittelin vain näin jälkikäteen tuon hampurilais-pointin), eikä minua häirinnyt lötkööntynyt patja, mutta Magnus sanoi poteneensa merisairauteen viittaavia tuntemuksia.
Magnus aina liioittelee.

Olimme kiirastorstaina koko lössi, vieraat siis mukaanlukien, Isonkyrön kirkossa ehtoollismessussa.
Sen jälkeen oli vielä rukoushetki seurakuntatalolla.
Minä sain lukea esirukouksia, joita oli saanut jo kirkossa kirjoittaa lappusille. Oli myös muitakin rukouslukijoita.
Yleensä, kun sanon jotain tekeväni, niin on tietenkin aina muitakin joukossa tummassa :D
Pelkään aina, että nämä kirjoitukset tulevat niin pitkiksi, joten jätän siksi muiden tekemiset vähemmälle.
En siis itseäni korottaakseni näin toimi (rykäys ja niistäminen).

Pitkäperjantai kului ihan kotona ja puolenpäivän aikaan lähtivät vieraamme kukin omalle kotikonnulleen.

pääsiäislauantaina täällä Pohjanmaalla kulkevat aina "trullit" ovelta ovelle.
He antavat pajunoksia, joihin on liimattu kirkkaanvärisiä höyheniä ja heille on annettava makeisia tilalle.
Minä olin nukahtanut tuoliin kirjaa lukiessani, enkä kuullut, vaikka eteisen ovea taukuroitiin "niin, että kuului Vaasaan asti", kuten Charles asian ilmaisi.
Olin täysin pöppöröisessä olotilassa, silmälasit ynnä pallo hukassa, kun vihdoin ja viimein kävin oven trulluluisille avaamassa.
Onneksi ymmärsin ottaa karkkipussin esille ja pudottaa mällin jokaisen 4:n trullin koppaan.
En ole ihan varma, mutta mielestäni MINÄ yritin ainakin yhdestä kopasta ottaa karkin, kun sensijaan minun olisi pitänyt antaa karkki.
Tosin trulleilla oli niin älyttömän paljon karkkeja suurissa pajukopissaan, että sieltä hyvin olisi joutanut pöppöröisen mummun suuhun parit kinderit laittaakkin.
Illan tullen sitten melkein meinasimme lähteä Nikolainkaupunkiin yömessuun Suomen komeimpaan ja parhaimpaan kirkkoon, mutta emme sitten niin tehneet.
Ensivuonna, jos maapallo pyörii ja eletään, mennään. Varmasti.
Yritän myös olla skarppina, jos trullit vielä ensivuonnakin ovellemme uskaltautuvat ;)

Sunnuntaina, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, menimme Isonkyrön kirkkoon kymmeneksi.
Ovella meidät toivotettiin tervetulleeksi ja ojennettiin virsikirja käteen.
Kirkko ja koko maailma oli huikaisevan kirkas.
Jeesus Kristus on ylösnoussut!
Sitä sanoinkuvaamatonta onnentunnetta, joka sydänalaan levisi, ei meikäläinen kankeakieli edes osaa julkituoda.
Jokainen voi itse katsoa ja maistaa, että Herra on hyvä!

Tähän iloiseen tunnelmaan päätän reportaasini täältä Letkutiellä sijaitsevasta rintamamiestalosta.
Sen peräkutjusta toivotan kaikille tuhansille lukijoilleni hyvää, mutta antoisaa viikkoa.
T: Kaisa Kutjander-Perä
----------------------------------------
Tänään lukemastani psalmista 18, jakeet 2-3

Minä rakastan sinua, Herra,
sinä olet minun voimani.
Sinä päästit minut turvaan, sinä olet vuorilinnani.
Jumalani, sinuun minä turvaudun,
sinä olet kallio, olet kilpeni,
sinulta saan avun ja suojan.

maanantai 2. huhtikuuta 2012



Hyvää ja talvista kevätpäivää täältä Yryselän laajoilta lakeuksilta.
Jos kuvat selittäisi aluksi, niin pääsiäisruohokylvöjä on ensimmäisessä kuvassa (myöhässä, kuten aina).
Koskaan en ole onnistunut ihan nappiin rairuohojeni kanssa.
Seuraavassa kuvassa on kuvattunna narsissin kukkia sipuleineen päivineen (ajoissa nyt ja niin kauan kuin elän. Ovat nimittäin tekosissejä).

Noihin tekonarsisseihin palatakseni, niin olen niistä aidosti onnellinen, vaikka tekiksiä ovatkin.
Ovat nimittäin harvinaisen todentuntuisia kun kaukaa ja äkkiä katsoo ;) Vitsikkäitäkin mielestäni ovat, kun onpi heissä sipulit mukana.
Ostin nämä kaunokit gospel-lattarireissullani viime lauantaina. Nikolainkaupungissa.
Pääsiäisvalmistelut ovat meillä muutenkin kiihkeässä vaiheessa.
Meille tulee Joensuusta 4 pääsiäisvierasta (Charlesin opiskelukavereita)ja sehän tietää sitä, että rintamamiestalomme on käännettävä nurin ja pöllyytettävä sen jokainen poimu ja uloke kaikesta pölystä, kärpäsenraadoista, ynnä muista raadoista!
Charles pahoittelee kovasti ja vuolaasti, ettei pysty auttamaan meitä siivoussessiossa, koska kipsi kädestänsä otetaan vasta huomenissa pois.
-Kädellähän ei muutenkaan heti saa alkaa reuhtomaan, muistutti Charles vielä ja pahoitteli edelleen asiaa asiaankuuluvasti ja kuuluvasti.

Teitä varmaan kiinnostaa lujasti myös lukea, kummosessa kunnossa noin paksuuden puolesta ja Hälvbridgen ikuis-jäsenenä näitä piirtelen.
1,1kg ohkoisempana kuin männä maanantaina! Ei kuitenkaan vieläkään NIIN ohkoisena kuin männää edeltävänä maanantaina.
Eilen Huutoniemen kirkossa KL:n Kohtaamispaikassa (so. seuroissa)
ollessamme, kuulin pelkäämäni kysymyksen: OOKSÄ VÄHÄ LAIHTUNU?
Tätä kysymystä olen harvakseen kuullut perustettuamme kuuluisan laihdutus- yhdistyksemme heti pian joulun jälkeen.
Tälläinen kysymyshän on sen merkki, että mainittavasti ei kysymyksen kohde ole kutistunut :(
JOS olisi niin tehty, niin ei sitä kaimaar kyseltäis.
I hate "onkositätullutlaihduttua"- kysymystä.
Magnus laihtuu ainoana hälvbridgeläisenä koko ajan. Häneltä ei kuulemma kukaan kysele mitään.

Östermyyrassa olin viime viikolla lausuelemassa runoja Ystäväntuvalla (oliko nimi juuri noin, siitä en mene sataprosenttiseen takuuseen).
Vanhat merkit kertonevat miten lausuminen meni.
Vanhat merkit: Kieli= Kantolan korppu, sydän= ruostunut männän kiertokanki(pysähtynyt),
polvet= silikooni kikit, silmät= pyörivät kuin hedelmäpelissä.

Sain kirjankin myytyä ja runsaasti sain myös paistatella kiitoksen vuossa.
Lausuin myös muutamia uusi runoja, joita pikkuhiljaa olen saanut väännettyä.
Ajattelin, että voisin yrittää yhtä uutta runoa joka päivälle.
Sehän tekisi vuodessa, Efraim Elon laskuopin mukaan, 365 kappaletta.
Niistä olisi hyvä sitten karsia hiukan vähemmän paremmat pois.
Saisin lellusti kasaan sen 88 runon kirjan, jonka olen uhonnut seuraavaksi ilmoille saattaa.
Jossain tilaisuudessa (liekkö ihan tuola Östermyyrassa) sanoi joku , ettei kukaan kuolevainen jaksa 88:aa runoa lukea.
Hän oli luultavasti oikeassa.
Olin hyvin helpottunut ja kiittelin tiedosta, koska nyt voin vedota siihen, että kuuntelijoiden neuvosta kirjoitan ohkoisemman runokirjan kuin lupasin.

Torstaisessa runopiirissä olimme Ellikin kanssa kahdestaan.
Lausuimme runoja toisillemme, kuin suurellekkin yleisölle ja meillä oli hyvin hauskaa.
Laitoimme myös maailman- ja kunnan asiat kuntoon aina runojen välissä.
Minä jatkoin kirjastosta matkaa punttisalille, jonka punnerrusvempaimissa sain vempailla ylhäisessä yksinäisyydessä.
Jos teillä hyvät ihmiset on vempainlaitesali jossain 15 kilometrin säteellä, niin menkää ihmeessä sinne.
Vaikka millä mittarilla mittaisi, niin salillakäymisen hyötysuhde peittoaa kaikki muut suhteet.
Magnus ei kuulemma kyllä tule enää ikinä kuntosalille.
Yhyren kerran, ku salilla käyy, nii polovi tuli heti kipiäksi ja naskahteloo ilikiästi.
Minulla ovat sensijaan polvet parantuneet ja allit ovat kutistuneet taatusti melkein puoli milliä.

Olin keskiviikkona seurakuntamme Lähetystyön johtokunnan kokouksessa äänivaltaisena jäsenenä.
Aukaisin suuni useaan kertaan mäyhätessäni herkullista piirakkaa ja hörppiessäni kahvikupista kaffetta.
Kyllä minä sanaisen arkkuni aukaisin toki pikkasen muutenkin.
Päätäni ainakin heilutin hyväksyvästi pykäliä kun käsiteltiin.
Minut valittiin lähetysjuhlien vierailijaedustajaksi, joka juhla pidetään tänä vuonna Haminassa.
Täältä tullaan Hamina, jos eletään ja hengissä pysytään.
Haminassa en ole koskaan aiemmin käynytkään, lähetysjuhlilla kyllä.

Parturissa istuimme myös viime viikolla, joku päivä, olikohan se torstaina?
Magnuksen kanssa yhdessä.
Ei nyt sentään ripirinnan, eikä sylikkäin, vaan vuorotellen.
Meillä on yhteinen hoviparturi&kampaaja.
Enpä olisi joitakuita vuosia sitten uskonut,että samalla parturikampaajalla nökötetään ja neuvolassa olemattomia verenpaineitamme ja vielä olemattomampia sokerrrriarvoja mittauttelemme.
Ai, siis miksikö mittauttelemme, kun ei ole mitä mitata?
Kehotus on kuulunut, kun suvuissa on diabetes kiusana ja verenpaineita haitaksi asti havaitun.
Se on sitä ennaltaehkäisyä :D
Minähän olen ulkoiselta habitukseltani sellainen (vielä vähän aikaa), että millään eivät tahdo viskaalit uskoa, että en tarvitse kalkkitabletteja väkevämpiä pillereitä.
Tarkkasilmäinen lukijani muistanee, kuinka Magnus joutui useaan kertaan vannoskelemaan, jottei se (minä siis) syä, ku kalakkitaplettia, kun rojuin lattialla käsi olkakuopasta pois muljahtaneena, enkä viitsinyt (so. jaksanut) puhua.

Lauantaina ajelimme 4:n hengen iskujoukko Alavudelle Kristillisdemokraattien Eteläpohjanmaan piirin kevätkokoukseen.
Minulla ei ollut puhevaltaa, josta syystä minun oli vaikea olla puhumatta.
Magnus pyysi puheenvuoroa ja toi julki "entisen tyttöystävänsä" asian.
Jota asiaa ei hyväksytty, eikä noteerattu, eikä tarvinnutkaan.
SAIPAHAN KUMMINKIN SANOTTUA! :D
Hyvä kokous oli.

Sunnuntaina siis olimme Huutoniemellä seuroissa ja myöhemmin myös Asevelikylässä.
Vivianni esitti Charlesille, kuinka hän on oppinut soittamaan pianolla muutaman sävelen peräti 4:llä sormella.
Vivianni aikookin oikein pianotunteja alkaa ottamaan, että kaikki sormet saavat koskettimilla siirtyillä.
Hyvä! Saamme ihanasti kuulla jouluisin kaikkia joululauluja ja laulaa niitä leuat väpättäen.
Pitäisi saada Joonathankin innostumaan.

Nyt en keksi enää mitään mainittavaa männäviikon riennoista, enkä mistään.
Onneksi Magnuskin kuuluu saaneen uuninpesu-urakkansa päätökseen, joten voin mennä köökkiin ja juoda nisukahvit.
T: Kaisa Cööcström-Nissander
--------------------------------------------------------------

Oikein hyvää ja siunattua pääsiäistä teille jokaiselle.
Meidän Herramme Jeesus Kristus on ylösnoussut!

Pääsiäisvirrestä 104, 4:s säkeistö

Alas syntiimme armo kumartuu.
Alas syntiimme armo kumartuu.
Läpi lukkojenkin
Herra Jeesus tulla voi.
Kuolleista hän noussut on.