maanantai 26. joulukuuta 2011


Sama näkymä sisältä- että myöskin ulkoapäin on näissä kuvissa.
Sisäkuvassa pyydän huomioimaan pöydällä olevan poppanan.
Olen siitä varmaan pitkät kirjoitukset joskus ennenkin jo pitänyt, mutta en silloinkaan turhaan.
Kyseessä on K.Joupin ensimmäinen omitekemä poppana. Omitekemiä poppania on kaikenkaikkiaan kaksi ja jäävät myös ainoina kappaleina maata kiertämään. ni

Kirjoittelen blogikuulumisia täälä laajojen lakeuksien keskellä myrskyn tyrskeessä ja auringon runsaassa kilossa.
Charles silmäili herättyään (klo 12 päivällä) ikkunoista, että ovatko kaikki puut ja katot paikoillaan.
Niin on kovasti myrskynnyt näilläseuduin kuin myös jokapaikassakin myös muoalla, Ruotsia myöden.
Kyllä ne olivat paikoillaan. Puut, pensaat ja katot.
Näillä selkosilla puut ovat tottuneet tuiskuihin ja tuuliin ja ovat siksi ulotuttaneet juurensa varmaan kilometrin syvyyteen. Ennemmin irtoaakin varmaan pätkä peltoa niiden ympäriltä, ennenkö itse katkeavat.
Ai siis, enkö muista sitä pihakuusemme rytkähtämistä tässä taannoin?
Totta kai muistan, mutta JUURET JA PUOLI PUUTA jäi silloinkin paikoilleen!
Yöllä peltikattomme kumisi ja löi louskua niin, että ajattelin, että lentoon lähtee koko rintamamiestalo. (Kattohan ei irtoa. Sen on kulloinenkin porukka jo 60 vuoden ajan saanut tuta. Sellaisilla nauloillakin kiinni jyltättiin, että ratanaulatkin ovat kuin nuppineuloja rinnallansa).

En nyt kovin pitkään häiritse satunnaisten, enkä vakinaisten lukijoitteni aikaa jatustelemalla paljoakaan menneen viikon tekemisistäni.
Osittain vaitonaisuuteni kyllä johtuu siitäkin, etten tehnyt oikein mitään.
Magnus siivosi ja paistoi taateli-ja sokerikakun.
Minä kurotin eräänä päivänä pölyhuiskua korkealla riippuvaan hämähäkinseittiin, mutta en ylettynyt.
Jäi huiskun ja seitin väliin 5 ja 1/2 senttiä (juuri se määrä, jonka vuosien mittaan olen luhistunut kasaan).
Magnus huitaisi verkot veks.
Perunalaatikkoa en sitten taaskaan tehnyt, vaikka kovasti uhosin.
Tänä vuonna oli todella lähellä, että porukka olisi saanut perunaloodaa. Minulla oli valmiina jo hyvät tarvittavat aineetkin: edellispäiväistä muussia.
Ajattelin, että lätkäisen sekaan siirappia, kermaa ja suoloja ja thats´it!
Aattoaamuna googlasin kohdasta IMELLETTY P-MUUSI.
Paistoaika olikin 3 tiimaa (oliko se vielä enemmänkin, en muista, koska järkytyin niin kovasti).
Haloo! Silloinhan meidän tulee istua jo ruokalaput leukojen alla pöydässä.
Päätin, että ensi vuonna sitten yritän uudestaan ja ihan oikeaoppisesti alusta alkaen. Ei mitään valmiita, kerransyötyjä muusseja.
Lanttulaatikko ja porkkanalaatikko sensijaan onnistuivat tavanomaisesti: söikin niitä, ennenkö turpiinsa otti.

Jaoimme joulun traditioita jo aatonaatollekin: saunoimme ja söimme riisipuuron, ettei olisi aattona vaivoina ;)
Sain myös lahjat paperoitua aatonaattona, joka homma on aina aattona kiireessä räpelletty muutamaa minuttia ennen Nikolainkaupunkiin lähtöä.
Paperointi-teipperöinti sujuikin sutjakkaasti.
Teippi ei takkuuntunut melkein kertaakaan, eivätkä joulutähtipaperit repeilleet.
Magnus onneksi muisti vävymme vakantti joululahjankin, Kallen kaviaari tuubin, jääkaapissa ja paperoitsi senkin mukaan lahjapussiin.
Melkein aina olenkin saan...öh joutunut syömään kaviaarit itse, kun on tuubi unehtunut jääkaappiin.
Kerran muistin vasta kesällä ostaa tilalle uutukaisen tuupukaisen.

Kinkku piti myös laittaa tulikuumaan vesiämpäriin, että sulaapi. Olin ollut jälleen kerran hiukan myöhään asialla.
Äkkiähän tuollainen 4 kilon palanen sulaa ei senpuolen.
Ostin oikein viljapossun palasen ilman luuta ynnä muuta ylimääräistä.
- Miksi tässä on erivärisiä paloja?, kysyi Joonathan tarkastellen lautasellaan sentin etäisyydeltä 2:n euron kolikonkokoista kinkunläimärettään.
- No se on koottu eri paloista possun eri kohdista, vastasin minä käännellen lautasenkokoisia kinkunsipareitani pmalla lautasellani.
- Niin, ja ne eriväriset palat on liimattu kiinni toisiinsa, Charles vastasi vettä myllyyn tapansa mukaan lisäten.
Onneksi asia unohtui.
Itsekseni mietin, että mistä ne tummat palaset tosiaan olivat ja mistä sitten taas ne ihan valppaat?

Tänä vuonna tapahtui niin, että Jouluevankeliumin luvusta käytiin oikein kiistaa, kuka SAA lukea.
Oi, miten se lämmitti vanhaa ja väsynyttä sydänalaani.
Joonathan sai tietenkin lukea tällä kertaa, kun Vivianni luki viimevuonna.
Magnus kertoi, että televisiossa oli haastateltu tavallisia kaduntallaajia ja kysytty, luetaanko heidän kodeisssaan Jouluevankeliumi jouluna.
Magnus pahkulootti, ku yks viirestä sanoo, nottei lujeta.
- No mehän olisimme olleet sellainen yksi viidestä-perhe, jos 25vuotta sitten olisi joku kysellyt.
-Niin olisimmaki, myönsi Magnus.
Tosiasiassa meillä ei pyhitty jouluisin edes pölyjä Raamatun kansista, saatikka mitään evankeliumeja...luettu.
Koulussahan evankeliumi onneksi kaikui väkevänä silloinkin, kuten ilokseni tänäkin Jouluna sain kuulla ja nähdä koulussa tapahtuvan.

Aattoiltapäivänä lähdimme Nikolainkaupunkiin.
Menimme hautausmaan isoon siunauskappeliin Jouluhartauteen. Pappi (Charlesin rippipappi muuten) puhui tosi hyvin. Joulun Sana, Jeesus Kristus. Lohdutus, Toivo ja Turva.
Juuri tähän ankeaan maailman aikaan sopiva sanaa. Kiitos vaan tälle papille, jos sattuu tätä lukemaan ;)
Hartaudessa soitti viulua pikkuinen poika.
Hymyilytti pienen miehen esiintyminen. Reippaasti vaan, vaikka sävelet joskus hiukan karkasivatkin :D
Luulen, että tästä pojasta vielä kuullaan!
Kiersimme haudoilla laittaen kynttilöitä palamaan ja muistellen rakkaita omiamme.


Hautausmaalta ajelimme Asevelikylään.
Joimme kahvit ja söimme näkinkenkäsuklaadia ja päätimme, että Magnus saa luvan mennä pukemaan j-pukin vermeet niskaansa.
- Onko klasit ja tekonenä paikoollansa, ku minen näje mitään?, kysyi pukki alakertaan kongottuaan.
- On ne paappa ihan hyvin, sanoivat lapsukaiset.
-Nenästä en huomaa mitään eroa,yhtä kookas, kuni tähänkin asti. Silmälasit ovat kohdallaan. Nenähän on sitäpaitsi kiinni noissa rilleissä, vastasin minä kiltin vaimon tapaan kuuliaisesti.
Vivianni, Joonathan ja Lyllan auttoivat "huanonäkööstä" pukkia lahjojen jakamisessa.
Lyllan lopetti auttamisen välittömästi omat lakritsipötkö ja puruluu-lahjansa saatuaan.
Minä sain lahjaksi superlightlift-hypermegarasvaa (itseostettu), tyynyn ja vihreät huovutepompulahelmet.
Muitakin lahjoja sain ainakin 3, mutta en niitä nyt käy luettelemaan ajan- ja tilanpuutteen vuoksi.
Lahjonnan ulkopuolella sain tuubihuivin :D

Sitten vaihteeksi söimme.
Vivianni kysyi, että miksei pöydässä ole lanttulaatikkoa.
Hänelle opetettiin hieman suvun syömiskäyttäytymistapoja:
Myöhäisillan pöydässä on VAIN lohta, kalkkunaa, salaatteja, metwursteja, juustoja jne,jne,ei mitään lanttulaatikoita enää!

Illalla ajelimme hitaasti kotia kohti.Kohti Hälvää.
Tähtitaivas kaartui kirkkaana päidemme yllä, tuuli taivutteli pihakoivua ja ihkauusi kynttilälyhty kalisteli kylkeänsä hiljakseen heinäseiväsaitaa vasten.
Navetan likaisten ikkunoiden takaa välkehtivät kodikasta valoaan kynttelikköjen himmeä tuikinta.
Sisällä tuvassa vastaamme löyhähti lämmin (26 astetta) vastaantulotuulahdus.
Pikkuruiset ledlamppuset tuikkivat siellä sun täällä, pöydillä ja hyllyillä, antaen aika luonnollisentuntuisen luulemuksen aidosta kynttylän liekkisestä.
Minä en mennyt nukkumaan.
Jouluyö on liian suloinen nukkumalla pilaamiseen.
Sensijaan nuokuin tuolissa kuusen katveessa ja luin jotain kirjaa.
Luin, mietin ja nukahtelin.

Mielenkiintoinen jouluraportti on nyt lopuillaan "valitettavasti".
Hyvää Joulunaikaa edelleenkin kaikille lukijoilleni.
Kiitos myöskin blogiini laitetuista joulutervehdyskommentsuuneista :D
T: Kaisa Selkämono-Tummung (uudessa sukuselvityslistassa esiintyviä sukunimiä).
--------------------------
Jesaja 9, 1-5

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi, niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.
Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.
Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvonantaja,
Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä,
Rauhan Ruhtinas.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011



Ylin kuva on Suomen toiseksi kauneimman kirkon alttaritaulusta.
Taulun nimi on Paimenten kumarrus.
Hieman kaukaa näpsäistynä, väärillä valotuksilla ja surkealla zoomauksella tosin, mutta muuten onnistuneella olotilalla. Sellainen olotila tulee aina, kun tuota nimenomaista alttaritaulua katselee.
Kuva on otettu siinä jo aikaisemmin mainitsemassani Onkilahden ala-asteen musiikkiluokkien joulukonsertissa.
Toisessa kuvassa näkyy tähän asti valmiiksi saamistani suorittamistani jouluaskareista.
Olen siis laittanut punaiset verhot köökkiimme ja leiponut pari littanaa limppua.
Joulukoristeita olen päivittäin lisäillyt hyllyille ja aakkunoille muutenkin ja ne näyttävät ihan kivoilta, vaikka pölyn ja sotkun seassa ovatkin.
En muista aikaa sellaista, etten olisi jo paikkoja pyyhkiellyt joulun näinkin lähellä ollessa, mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Sanon tähän raporttini alkuun myös lämpimäistäkin lämpimäisemmät joulutevehdykseni kaikille teille:
HYVÄÄ, LÄMMINTÄ JA HELLÄÄ, VAPAHTAJAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN SYNTYMÄJUHLAA!
Kun seuraavan kerran näillä taajuuksilla menemisistäni kertoilen, on Joulu juuri ohi. Tai oikeastaan...mitäs ohi se on? Loppiaiset ja kaikki edessä.

Joka tapauksessa aatto ja joulupäivä ovat ohi. Kerron sitten kuinka ne män ja millaisia lahjoja sain.
Yhden lahjapaketin sisälmyksen tiedän kyllä jo nyt: kurttuvoidepurnukka!
Aion itse ostaa itselleni sellaisen, koska sovimme, ettemme osta lahjoja meille aikuisille keskenämme ollenkaan tänä armon vuonna 2011.
Itselleostamista kukaan ei hoksannut kieltää.
Siispä innostuin, kun em. antikurttuvoiteesta oli näytetyynynen erään naistenlehden välissä.
Hieroin sitä toivorikkaana paksuille poskilleni ja kas kummaa! Enkö näyttänytkin hituisen hehkeämmältä ja eivätkö juomut nenänvarressa olleet hivenen matalempia kuin ennen kurttukäsittelyä?
Kyllä!
Charles sanoi "rypyttömyyden/kurtuttomuuden" johtuvan paksusta ihonalaisesta rasvakerroksestani, mutta itse perustan uskoni lujasti lehdenvälinäytteen toimivuuteen.
Aine kihelmöitsikin iholla siihen sähtiin, että jotain ratkaisevaa naamarustingissa tapahtui.
Kun vaan muistaisi ihmekräämin nimen. Sen muistan, että LIFT siinä nimessä ja selostuksessa oli mainittuna useampaankin kertaan, mikä oli omiaan nostamaan toiveikkuutta.

Tiistaina olin Alajärvellä KD:n piirihallituksen kokouksessa.
Olin onnistunut kärvistelemään koko päivän aika vähällä sapuskalla. (Pussidieetti rakoilee nimittäin uhkaavasti).
Eikö mitä. Kokous aloitettiin epävirallisesti syömällä ihana joulukurmeepuffetti-illallinen.
Ensimmäistä kertaa mukana olevana en avannut suutani muuta kuin syömiseen.
Taisin minä kokouksen alussa kertoa kuka olen ja mistä. Niin tekivät kaikki muutkin. Osa heistä olikin minulle entuudestaan tuttuja ja saman minä heille :)

Keskiviikkona olin Isonkyrön Laurilanmäellä joulujuhlassa lausumassa runoja.
Pussikuuri meni sinäkin päivänä a)enemmän, b)vähemmän fläskiksi.
Minulle nimittäin tarjottiin runsaslajikkeinen jouluatria, kuten myös muillekin ESIINTYJILLE.
Jätin lastaamatta perunoita lautaselleni (niitä saa kotonakin) ja leipäkorin ohitse kuljin päättäväisesti hieman keventääkseni syömisiäni.
Olo oli syömisen jäljiltä kuin kupukyyhkyllä. Lausuttuani kaksi runoani oli olo kuin ruisräähkällä.
Sama surkimus-olo siis, kuten kaikkina kahtenakymmenenäviitenä vuotena, kun olen YLEISÖN edessä pönöttänyt.
Tunteista ja tuoksuista huolimatta aion mennä lausumaan ja todistamaan tärkeistä asioista, niin kauan kuin pyydetään ja kutsu kuuluu ja minussa henki huokuu.

Torstaina kutsu oli kuulunut naistenpiirin joulujuhla-atrialle Nikolainkaupunkiin.
Minun ei siellä ollut määrä suutani käyttää muuta kuin syömiseen ja vieruskaverien kanssa praataamiseen.
Puheensorina olikin melkomoinen siinä juhlallisessa salissa, jossa kokoonnuimme. Tilat ovat vanhan pankin peruja. Tosi komeat.
Olin saapunut Nikolainkaupunkiin nyt sitten ensimmäistä kertaa oikein sähköjunalla.Bendolinolla.
Pikkasen hämmästyin, kun Tervajoen asemalle KIISIVÄT vanhat tutut junanvaunut, vanhannäköisen valkovihreän sähköveturin vetämänä.
Olin ajatellut, että bendoliinot ovat aina sellaisia kaksikerroksisia, luihkean näköisiä pikakiitäjiä ja veturinsa litteä ja virtaviivainen.
Samanlailla piti siis pelätä kuin tähänkin asti (jonka kyllä syvällä sydämen kammiossani tiesinkin).
Juna kyllä taatusti ajoi kovempaa ja jarrutukset tehtiin, jos mahdollista vieläkin pienemmällä aikavälillä ja varoituksella :(
Ensimmäisen benkku-matkan kunniaksi Magnus otti minulle piletin netinkautta.
Junalippu tulostui siististi tulostimestamme oikein punaisilla puukstaaveilla präntättynä.
Väripatruuna vetelee viimeisiään.
Punainen väri sopii kuitenkin hyvin tähän aikaan. Joulu ja kaikki.
Nettimatkalippua ei vaan koskaan tultu tarkistamaan, eikä perään kysymään.
Hohhoijjaa!
Tähän asti olen toivorikkaasti odottanut, että kysyisivät eläkeläiskortin perään, kun olen eläkeläislipun kondyktöörille käsiväskystä esiin kaivanut. Eivät ole vahvistusta kaivanneet. Pah!
Jos joku junalipputarkastaja sattuu tätä lukemaan, niin, please, tehkää joku eläkeläislippua ojentava nainen onnelliseksi ja VAATIKAA näyttöä, että ovat e-alennukseen oikeutettuja ;)

Perjantaina leivoin sämpylöitä. Tyhjensin kaikki jauhopussien jämät taikinaan ja lorautin siirappia sekaan.
Aika hyviä niistä tuli, vaikka "tykinkuula" olisi ehkä parempi sana kuvaamaan niitä kuin pelkkä sämpylä-nimike.
Samaisenpäivän iltana menimme Magnuksen kanssa taas Nikolainkaupunkiin.
Tällä kertaa Ristinummen kappeliin, jossa Magnuksella oli puhe ja minulla joulurunoja ja todistus.
Olemme olleet ennenkin tuossa kappelissa ja siellä on aina hyvä olla. Sanankuulijoita oli paikalla mukavasti.
Joimme päälle hyvät kahvit ja sipulsimme kahvin joukkoon leipäjuuston palasia. Tai no...niihin juustonpaloihin oli pistelty coctailtikkuja ja niiden nenässä me niitä suuhumme lappasimme.

Lauantaina olin Joonathanin ja Viviannin koulun joulujuhlissa.
Magnus oli aamulla, taatusti ennen sikojen ensimmäistäkään ruppua, lähtenyt köröttämään peräkärryjen ja auton kanssa Joensuuhun hakemaan Charlesia Hälävän lakeuksille.
Minulla puolestaan oli hyvät maantiesuolatut kelit ajella Vaasaan.
Juhlat olivat hienot! Viidesluokkalaiset pojat esittivät Tiernapoika-kuvaelman ja seimikuvaelma oli alempiluokkalaisten esittämänä aivan mahdottoman ihana (samoin sama myös ylempiluokkalaisten esittämänä).
Hengellisiä joululauluja laulettiin ja jouluevankeliumi luettiin.
Sydän oli pakahtua ilosta.Näin toimitaan kouluissa tänäaikanakin. Kuten silloin ennen. Se kuuluu suomalaiseen kulttuuriin.
Onkilahden ala-aste on minun ja Magnuksen "kummikoulu". Rukoilemme päivittäin sen oppilaiden ja opettajien, kaikkien työntekijöiden ja heidän perhekuntiensa puolesta.
Usealla koululla on jo omat kumminsa, jotka rukoilevat sen puolesta.

Menimme sitten juhlan päälle pizzalle, kuinkas muutenkaan?
Illalla myöhään Magnus ja Charles saapuivat Joensuusta Letkutielle.
Olin laittanut makaroonialaatikkoa iltapalaksi.
- Olo on ku lainehilla kelluus, sanoi Magnus syödessään.
Oliko mikään kumma kun pitkästi yli kellonympärystän oli rutuuttanut autossa.

Tänään, sunnuntaina menimme Vaasan Kansanlähetyksen joulujuhlille.
Minä varasin kopallisen runokirjoja mukaan.
Pyysin myös saada lausua runon ja myös hiukan mainostaa kirjaa, että ihmiset tietävät kaivaa kuvettaan.
Olimme jo paljon ennemmin "linnassa sopineet", että näin tehdään, mutta varmistin vielä juhlan juontajalle asian.
- Kaisa haluaa lausua runon, sanoi juontaja sitten jossain vaiheessa.
Minä puolestani sanoin pönttöön kavuttuani, että en kyllä niinkkään HALUA lausua, paremminkin MYYDÄ tälläkertaa. -Mutta että ikäänkuin malliksi luen yhden runosen, että tiedätte, kummosesta kirjasta on kyse, sönkötin leuat lotisten.
Lausuminen/lukeminen meni tavanomaiseen malliin.
Koko ajan mietin, kuinkahan ihohuokoset huokoilevat siinä kaameen suurella screenillä, johon nykyään kaikki puhujat ja laulujen ja virsien sanat heijastetaan.Vaivasi myöskin se, että näkyvätkö hameen rintamuksella ne pari ruokatahraa. Ei ole liiemmin ollut aikaa juhlakläninkiä virutella.
En saanut tilaisuutta kieltää esiintyjän lähempää kuvatarkkailua Seppojussilta.
Olisi pitänyt kuvata vaikka urkupillistöä ennemmin kuin meikäläisen helttoja.
No, se kaikki on nyt ollutta ja mennyttä. En minäkään sitä oikeastaan enää edes ajatellut. Tuli vain tässä raportoidessa mieleeni.

T: Kaisa Huokonen-Helttanen
----------------------------------------------
Virsi 21 (Enkeli taivaan lausui näin) säkeistöt 2 ja 10

Herramme Kristus teille nyt
on tänään tänne syntynyt
ja tää on teille merkiksi:
seimessä lapsi makaapi.

Nyt Jumalalle kunnia,
kun antoi ainoon poikansa.
Siit enkelitkin riemuiten
veisaavat hälle kiitoksen.

maanantai 12. joulukuuta 2011


Yötää!
Täälä Letkutiellä yks yökuukkija vielä kirjoittelee sankalle lukijajoukolleen mielenkiintoisista (!) siirroistaan menneellä viikolla ja osittain jo tälläkin viikolla.
Tulimme juuri Nikolainkaupungista.
Vaasan kirkossa oli Onkilahden koulun musiikkiluokkien joulukonsertti, jota olimme Magnuksen kanssa kuuntelemassa.
Paitsi meitä, oli kirkko täpösen täynnä muitakin. Eerikki, Catherine ja Joonathan istua näpöttivät meidän edessämme olevalla kirkonpenkkirivistöllä.
Oli oikein sydäntävärisyttävän ihana ja korkeatasoinen konsertti.
Viviannikin lauloi kuorossa.
Olin ihan kuulevinanikin hänen äänensä soljuvana ja kirkkaana korviini. Niin lauloi tyttö kuin mummunsa parhaina kuoropäivinään.
Varmaan kaikki sadat mummit ja paapat, isät ja äidit ja kummit kuulivat oman pikku pilttinsä äänen korviinsa, sillä niin keskittyneitä ja innosta ja ylpeydestä hehkuvia naamoja näin ylt´ympäriinsä.
Oi, kuinka teki mieleni taas kuorolaulantaa harrastamaan, mutta se on mahdottomuus minun kohdallani.
Minun kun täytyy korvakuulolla opetella altto-ääni, joka väri äänensävyssäni on kätkettynnä, enkä enää kuule OIKEIN sävelkulkuja. Minähän, kuten tunnettua, joudun käyttämään kuulokojetta. Kojeeni on kyllä sellainen pikkarainen puoliskan nuppineulan kokoinen mikrofooni ohhuen siiman päässä. Ei siis mikään 1/2 metrin käyrätorven kokoinen laitehäkkyrä.
Nyt kumminkin tämä pikku kuulokojeeni on kahdessa palassa.
Olimme jo eräänä lauantaina viemässä paloja kuulokojekorjaamoon korjattavaksi, mutta huilaavat kuulemma lauantaisin, korjaajat.
Taas saa Magnus selittää minulle kaikki vitsit, joita en maailmalla kuule.

Menimme konsertin päälle Asevelikylään kahville. Lyllan oli vastassa ja volisi jo oven takana niin kuin ei olisi viiteenkymmeneen vuoteen tavattu. Piti äkkiä laittaa ovi kiinni, etteivät naapurit luule, että sitä vedetään hännästä.
Minä keitin kahvia. Kahvista tuli niin laihaa, että Magnus sylki (noin kuvaannollisesti tietenkin) ja sanoi, että mitä ihimeen sakkaanvirutesvettä sen kuppihin on kaarettu?
Eerikki-vävy puolestaan kehui kahvia hyväksi ja sillä sipuli.
Minulla on fiksu, kohtelias, huomaavainen ja komea vävy!

Viime maanantai meni ihmetellessä ja pikkasen paikkoja järjestellessä, koska tiistai oli juhlapäivä. Itsenäisyyspäivä.
Oli pakko hiukan ohentaa ja raivata paikkoja, että tuntuisi itsenäiseltä.
Kaivoin esille itsenäisyyspäiväkynttilän, joka on anopin peruja ja on jo se valkoinen osa kovasti paljon kellastunut.
Suomen lippummekin alkaa olla samalla viisiin sini-KELTAINEN kuin kynttiläkin.
Molemmat pitää ehkä laittaa vaihtoon.
Itsenäisyyspäivänä meillä olikin sitten kahtalajia ohjelmaa:
kihlajaiset ja itsenäisyyspäiväjuhlat Kyrööntalolla.
Kirjoitin rakkautta kihisevän runon nuorelleparille ja kiedoin kihlalahjan läpinäkyvään lahjapaperiin.
Tupaantuliaisiksi olimme hankkineet soman lyhdyn ulkosalla pidettäväksi ja kynttilänkin asetimme valmiiksi sisuksiinsa.
Kihlajaispaikalle tultuamme ihmettelin Magnukselle, että kovin näyttää vaitonaiselta maisema.
Magnus otti vielä kutsuviestin esiin kännystään ja sanoi, notta kuures päivä kello kolome iltapäivällä. Tervetulua, lukoo täs selevästi.
Könysimme siis porstuaan ja koputtelimme oveen. Hiljaisuus tiivistyi, jos mahdollista entisestäänkin.
Menimme äkkiä takaisin autoon ja Magnus otti hipaisupuhelimensa ja antoi kunnon hipaisun sille:
TERVETULOA KIHLAJAISIIMME JA TUPARIIMME 6.2 2012 T: Anthony ja Tii.
Päätin, että en kysy mitään, enkä sano sanaakaan. Mistään. Koskaan.
Sitäpaitsi nyt olisi aikaa hioa sitä runoakin. Yrittää sitä, jos mahdollista vieläkin rakkaudentuntuisammaksi :D
Jätimme lyhdyn verannalle.
Sanomme sitten helmikuussa, että se oli meiltä, ellei sitten tieto leviä sitä ennen.
Menimme "rauhassa" kotiin ja vedimme kunnolla henkeä, sitten karautimme ip-juhliin.
Minulla ja Evellä oli kunniatehtävänä saada lausua runo.
Lausuin runokirjastani Uuden Vuoden juhlarunon. Se sopii mielestäni myös itsenäisyyspäivänäkin lausuttavaksi. Runo kertoo rajoista ja kuntaliitoksista.
Pystyin lausumaan runon yskimättä.
Olen muuten yskinyt niin, että rintalasta on taatusti levinnyt joka suuntaan ainakin kymmenen senttiä.
Olemme itseasiassa yskineet Magnuksen kanssa kuorossa.
Magnus tervehtyneempänä on yskiessään pystynyt jo revittelemään jotain ylimääräistäkin pärskettä ja ähinää joka kiekaisun päälle ja sekös on ottanut minua hermoihin.
Olen karjunut, että yhtään ylimääräistä inahdusta ei sallita. Ainoastaan pakolliset. Kunnon tiukka yskäisy. Ei muuta!
Magnus väitti, ettei hän muka lisää yhtään ylimääräästä pärskähröksiin. Näin hän kuulemma ruukaa aina yskäästä, ku on räkääses lais.
-Pah..hhmmppfff...sanon minä.

Minun oikeanpuoleiseen keuhkolohkoon on pistänyt kaamean kipeästi aina, kun on pitänyt yskiä.
Tuntuu kuin keuhkossa olisi ollut märkivä, verestävä repeämä ja sielä olisi pyöritetty kuumennettua tylsää Mora-puukkoa.
Kerroin nämä tuntemukset vastaanottohoitajalle puhelimessa, kun yritin tilata lääkäri-aikaa.
Ystävällisellä ja iloisella äänellä vastaanottohoitaja kertoi, ettei lääkäri- eikä hoitaja-aikoja ole yhtään varattavissa, saatikka saatavissa. Hyvää päivänjatkoa! Klik!

Nyt ei onneksi enää ota kipeää kun yskii.
Kaitpa ne kaikki märkäpesäkkeet ovat lentäneet aina vastapäiseen seinään yskänröykytyksen aikana :(

Itsenäisyyspäivän iltana ehdin vielä seuroista tultaessa ihailla muutamat hamosetkin linnanjuhlia TV:sta katsellessani.
Kauniita mekkoja oli taas runsain mitoin.
Käskin Magnuksen ostaa oikein painetun Iltiksen seuraavana päivänä, että saan oikein syventyä kaikkiin laskoksiin ja rauhassa miettiä eri volankeja ja plingplingejä, ynnä krumeluureja.
Magnus, ihme ja kumma, suostui tuomaan lehden. Hän sanoi, että teki sen vain ja ainoastaan sen takia, kun olen niin hellunen ja sairas :D
Minun lempparipukuni oli se yksi niistä mustista. Ei ne kaksi tyylikästä mustaa pukua, vaan se dramaattinen ja hörhöinen!
Satuin nyt olemaan aika dramaattisella ja hörhelöisellä tuulella.
Yskittikin niin!

Perjantaina eräs Eerikki-niminen mieshenkilö tuli meille tuomaan takaisin lainaamiansa vanhoja valokuvia.
Samalla hän toi hiukan lisää sukuselvitystietoakin oikein paperille printattuna.
Papereista kävi ilmi, että lähinaapurini ovat minulle sukua. Muunmuassa Huivi on minun niin-ja niinmones serkkuni, samoin aviomiehensä Eerikki.
Usea muukin tämänkyläläinen kiertyy sukujuuristoltaan minuun.
Olen sananmukaisesti palannut juurilleni, kun olen tänne Kyrööhin landannut.
Nyt selittyy sekin, miksi Huivi niin kovasti muistuuttaa tätiäni Aija-Kanitaa. No, totta kai, kun on SUKHUN.

Sunnuntaina olin lausumassa runokirjarunoja Östermyyrassa KL:n joulujuhlassa.
Samalla sain myös todistaa uskostani Jeesukseen. Todistin tällä kertaa jouluiselta kantilta ja lausuin jouluisen "Paimenen Joulu"-runon.
Minulla oli 1/2 litran paksu pakastuspullo täynnä vettä puhujapöntössä mukanani.
Yritin ottaa siitä vesimoukun niin, ettei MUSTAVIINIMARJAMEHU 2010- etiketti näkyisi etupenkkiläisille.
Eihän se etiketti niin paha ole tietenkään. Pahempi jos siinä lukisi jotain KITEEN KOLMASTI KIRKASTETTUA tms, mutta kumminkin. Tuntui se pullo jotenkin harvinaisen pökelöltä :(
(Minun pitäisi muistaa ostaa itselleni joku fiksu juomapullo joululahjaksi).
Tunsin oloni siinä puhujapöntössäja sanoinkuvaamattoman typeräksi ja tolleromaiseksi.
Kärsin tanttaluksen tuskia tuntitolkulla esiintymisen jälkeenkin.
-Miks mä sanoin noin ja kuinken mä lausunu niin...
Siis johtopäätös tästä kaikesta: hyvin pyyhki :D, mutta pyyhkiköön!
Sain 15 kirjaakin myytyä.
Joulujuhlamainoksessa oli ilmoitettu, että tarjolla on puuro ja torttukahvit.
Ensimmäinen tarjontalaji olikin päätetty peruttaa, mutta lehteen se ei koskaan ehtinyt.
Me Magnuksen kanssa kärvistelimme koko aamupäivän pikkuriikkisillä sämpylänpuoliskoilla, että mahtuis mahdollisimman paljon puuroa sitten juhlassa suolenmutkaan.
Hymymme oli varmaan aika väkinäistä, kun juontaja ilmoitti asiasta.
"-Ei se mitään haittaa. Kyllähän pikku torttu aina litraa riisipuuroa vastaa, kuulin ääneni vakuuttelevan jonossa edelläni olevalle.
Päätimme mennä Piikkiin pizzalle.
Magnus2 piffasi, koska kuulemma oli meidän kyydilläkin.(Nielaisu).
Päätin, että ensivuonna, eikä tarvitse olla edes mitkään juhlatkaan, menemme koko lössi pizzalle. Minä piffaan. Bär-Lizzie (Magnus2:n vaimo) toivottavasti ehtii följyyn.

Olen laittanut joulukoristeita kotiimme jo sinne sun tänne.
Siivonnut en ole yhtään enempää kuin sen määrän, josta jo viimeksi kirjoitin. Se ei ole kovin paljoa se.
Alussa olevassa kuvassa näkyvän ison lyhdyn kävin ostamassa lyhtykaupasta viime viikolla.
Toisen kuvan tähtönen on menneitten vuosien satoa.
Led-kynttilä tuikuttaa tuossa vastapäätäni. Sen ostin myös samaisesta lyhtyputiikista.
Se on oikeastaan hautakynttilä. Myyjä opasti ottamaan kannen pois, niin siitä tulee pelkkä kynttilä. Näin tein ja niin tapahtui.
Ei minua hautakaan pelota. Jeesus on kuoleman voittanut!

Nyt on parasta lopettaa. Silmäluomet lerppuvat jo poskia pitkin.
Ja muutenkin, kaikki päivätkin on suurin piirtein (!) käsitelty.

T: Kaisa Puuronen-Ensinkänen
------------------------------
Virsi 30 3: säkeistö
(Illan konsertissa lapsien laulama virsi).

Enkelit ensin paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi:
Kunnia Herran
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi.

maanantai 5. joulukuuta 2011



Tervetuloa lukijakuntani laajenevaan joukkokuntaan Millan!
Ilahduin ylipaljon, kun kaukonäköiset silmäni huomasivat, että lukijalukumääränumero näytti erimuotoiselta :D
Sydämmelliset ajatukseni ympäröitsevät sinut, kuten tietenkin taas kaikki jo-olevaisetkin lukijani.
Ilman teittiä en kirjoittelisi tänne kosmoseetteriin sananpalastakaan.
Mukavaa oli myös kuunnella yhden lukijani pettyneen höh:höttelyn puhelimessa, kun en ollut jo heti aamusta viikkokatsausta esille läväyttänyt.
(Tämä "pettynyt" lukijani oli tosin Catherine, tyttäreni, mutta kivaa silti kun LUKIJAT kärttävät lukemista.

Nyt istun tässä koneen ääressä kupu täynnä kaalilaatikkoa.
Niin on vatsanahka kireällä, että täin tappais sen päällä, kuten runsaasti käytetty sanonta kuuluu.
kaalilaatikosta tuli oikein hyvää, vaikka unehutin siitä sipulin ja siirapin.
Viimeistä kaalinkupua viedään! Saamme loppupäästä (! vielä änkyrät sopat keitettyä, mutta sitten se on finito.
Hyviä ovat olleet kaalit. Jos joskus vielä kutsu käy, että kyläläiset saavat mennä taas päitä pellolta noukkimaan, haemme niitä kottiskärryllä, eikä vaan kainalossa.
Olen tosin kyllä kuullut, että kaalta ei saa seuraavana vuonna istuttaa samaan paikkaan. En tiedä, olenko kuullut oikein?
Tuleekohan kaalinpäistä jotenkin onttopäisiä suraavana vuonna, vai mikä on esteenä? Etanasodassa henkiinjääneet limanuljaskat, vai uudet, entistä sarvipäisemmät yksilöt? Mene ja tiedä.

Minulla on sitävastoin nupissani hyvinkin kaalinpää-olo.
(Huomaan, että nämä bloggaukset ovat aina samalla sairaskertomuksiakin).
Ellei jalka, niin sitten pää, ellei käsi, niin sitten kinttu.
Minulle on tulossa sama kaamea ysköstauti kuin Magnuksella on ollut jo viikonverran. Hän on joutunut jäämään monesta asiasta sivuun tällä viikolla.
Olemme varotoimenpiteinä yrittäneet olla suudelmoimattakin koko viikon, mutta ei ole auttanut, ei! Tauti pukkaa päälle :(
En kyllä oikeastaan sitä ihmettele, sillä "yskähdykset" ovat kyllä olleet omiaan pitämään naapurin siatkin valveilla suurimman osan vuorokautta ja se yskös-itiöiden määrä, mikä meillä leijjuu, riittäisi tartuttamaan pienen kylän kaikki asukit.

Rintarottinkini on myös niin kipeä, johtuen tosin ihan muusta kuin yskösbasilleista, että kuntosali on parasta kiertää kaukaa.
Jalka on, kiitos kysymästä, ihan kunnossa VIELÄKIN.

Kuten kaikki muistatte olin päättänyt maanantaina lähteä Nikolainkaupunkiin ja niin myös tapahtui.
Kaikki asiat Kyrönmaalla hoidettuani, minulla jäi vielä aikaa piipahtaa Maikun ja Eerikin tykönä odottelemassa taajamajunan saapumista.
Junamatka sujui totuttuun tapaan peljätessä.
Kuinkahan seuraava matka sujuu, kun kyseessä on Bendoliino. Rata on sähköistetty ja ihan valmis.
Bendoliinot ajavat kuulemma 220 kilomeeteriä tunnissa.
Matka Tervikseltä Nikolaistaadeniin huitaistaan siis about 5,5 minutissa. Siinä ei kerkeä Raamattua väskystä esiin vetäistä, saatikka ohivilistäviä tolppia laskeskella.
Magnus yritti rauhoitella minua sanoen, notta ei ne saa niin kauhiaa vauhtia tällä välillä ajaa ja pitäähän Laihialla välillä pirättääkki. Satasta korkeentaan saavat pyyhkäästä menöhön ja silloonki käsi jarrun päällä valamihina.
Minä en usko Magnuksen vakuutteluihin.
Varmasti kuljettaja antaa kunnolla tolloa, ainakin jos ollaan myöhässä aikataulusta (kuten joskus on kuulemma päässyt käymään).
Annan sitten seikkaperäisen selostuksen ensimmäisestä matkastani, kun sellaisen teen.(Juhani Ah...Kaisa Jouppi: Sähkörautatie ).

Löysimme kuin löysimmekin Aija-Kanitan kanssa Bärttan, jonka tykönä olimme päättäneet vierailla.
Juttelimme vanhasta kunnon Huutoniemestä ja menimme läpi kaikkia tärkeitä asioita elämiemme varsiteiltä.
Lupasimme vierailla toistekkin.

Maanantain kohdalla minulla lukee H-lääkäri, jota seikkaa hirveästi ihmettelen. Joka ainoa leego suussani on krassattu ja suussapysyväksi havaittu ja laskukin on maksettu.
Minkä ihmeen takia olen kirjoittanut H-lääkäri kalenteriini?
Yksi selitys on, että olen kuljeksinut taas unissani.
Olen samalla nähnyt painajaista purukalustostani ja kirjoittanut kalenteriin muistutukseksi mennä vinkumaan porsliinipäällystä maissinjyvösiini...
No asia selvisi: minulla on kalenteri auki kesäkuun kohdalta.
Taidan mennä tässä kohtaa kahville. :(

Tiistaina oli joulu-suursiivouksen alkupamaus!
Siivosin sinisen keittiökaapin pikkukaapit (2kpl) ja saman kaapin oikeanpuoleisen laatikon (1kpl).
Kaapin päältä otin kaksi maitokannua (vanhaa ja vain koristekäytössä olevaa) ja putsasin niiden sisustat juhlallisesta pölykerroksesta ja kahdesta karpäsenraadosta.
Siinä kaikki meikäläisen SUURsiivous siltä päivää.

Keskiviikko-illalla oli Maaseutunaisten joulujuhla kotiseututalolla.
Paastosin melkein koko päivän. Mitä nyt pari riisikakkua nakersin kengänpohjallisjuuston kanssa. Kengänpohjallisjuusto= vähärasvainen juusto).
En kyllä taaskaan jaksanut syödä niin paljoa kuin olin kotona pitkin päivää haaveillut.
Lanttulaatikkoa ja lohta kävin kuitenkin santsaamassa, vaikka edellisestä nielemästäni lohenpätkästä näkyi vielä pyrstönpätkää suupielessä.
Väkersimme sitten illan päätteeksi askartelutehtävänä ruusuja paperinarusta.
Kaksi ruususta on juvattuna alun toisessa kuvakkeessakin. Aion teipata ne joulukuuseen koristeeksi ikkunanpuoleiselle teko-oksalle.
Toisessa kuvassa näette 45 vuotta vanhan mukin (häälahjamme).

Torstaina meillä oli Kirjaston Runopiirin joulujuhla.
Meitä oli tasan kolme koolla: Kylli, Eve ja minä.
Joimme pumppupullollisen kahvia, söimme torttuja ja lausuimme toinen toisillemme runoja.
Meillä oli niin viehättävää, että olimme huomaamattamme yli ajan siinä kirjaston tilassa, joka meille on aina torstaisin varattuna 1 ja 1/2 tiimaksi.
Minä jäin kirjastoon lueskelemaan lehtiä mennäkseni sitten viideksi kuntosalille.
Minun täytyi melkein joka punnerruksen jälkeen mennä hörppäämään vettä. Onneksi salilla on kertakäyttökupposia ja vettä lorisee kraanasta.
Ihmettelin siinä vettä lutkuttaessani, että kuinka sitä ennenvanhaan ollenkaan pärjättiin?
Lapsena, kun menimme Ahvensaareen uimaan (5kilometrin päähän kotoamme), niin ei meillä ikinä juomista mukana ollut.
Tai, no joskus oli juhlaa, kun oli oikein punaista vadelmalimunaadia pullo ja kioskista ostettiin lämmin sika (siis pulla).
Kyllä uimisen päälle tietysti maisemat hiukan silmissä pyörivät, kun illalla vedestä sannalle noustiin.
Aamusta iltaan liottiin meressä.
Sekin ehkä auttoi janoon, kun arviolta 600 kertaa hörpättiin vahingossa sitä merivettä kitusiimme ;)

Perjantaina oli plättipäivä. Suursiivouksen jatkamiseen en uhrannut ajatuksen häivähdystäkään, kuten en mihinkään muuhunkaan.

Lauantaina meillä oli Vähänkyrön Merikaarrossa Naisten kesken Iltapäivä.
Meitä naisia oli siellä "kesken" aika niukasti.
Se ei tietenkään menoa haitannut.
Runonkin onnistuin lausumaan kuin Ella Eronen konsanaan.
En tarkoita, että niin kauniisti, vaan että kieleni ei tarttunut mihinkään ja sylkyäkin olisi riittänyt, vaikka koko repertuaariini.
(Ella Erosella ei ollut näitä vaivoja. Siitä onnahtava vertaukseni).

Toin pari englanninlakritsipussia kotiin. Koska niistä ei ollut kuin muutama syöty (syöjien niukkuuden vuoksi) niin Magnus sai aikamoisen kasan nautittavakseen.
-Kylloli makoosia, loihe hän sanomaan otsanahka rypyssä kun karkit olivat loppu.
- Kyllä 400 grammaa karkkeja yhteen rytkyyn maistuu pakostakin pikkasen MAKOOSALTA, vastasin minä.
Minä en pidä engl. lakritsoista muuta kuin niistä pyöreistä, joissa on sellasta sinistä pientä pallukkaa ylt´ympäriinsä.
Syön ne aina itse kaikki.
Magnukselle yritän aina vakuuttaa, että ne on kauheen sitkeitä.

Sunnuntaina menin yksin kirkkoon, kun Magnus ei voinut tulla sinne "yskiä köykyttöhön".
Oi, miten suloisen ihanaa oli kirkossa olla! Saarna oli valtavan hyvä ja virret ihania Adventti-ajan virsiä.
Lisäksi oli vielä ehtoollinen.
Kyllä minä ny taas kaikkia kehoitan kirkkotien ottamaan vakantti kulkureitiksi. Jumalanpalvelus tekee hyvää!!!

Illalla asetuin katsomaan sitä Tanssii...jne.
Oikea pari voitti. Olin tosi iloinen, koska tämä nimenomainen pari oli lempparini alusta alkaen. Viivi on sitäpaitsi ihan kummityttömme näköinen ;)

Vivianni (9v) oli voittanut lauantaina hopeaa vapaaunnissa.
Vahinko, kun emme päässeet hurraamaan altaan viereen.

T: Kaisa Sini-Pyöröpalluke
------------------------------------------
Psalmi 106 jakeet 1-4

Halleluja! Kiittäkää Herraa!
Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa.
Kuka voi sanoiksi pukea Herran armoteot, kuka voi häntä kylliksi ylistää?
Onnellisia ne, jotka elävät vanhurskaasti,
jotka aina tekevät niin kuin oikein on.
Herra sinä olet armollinen kansallesi-
muistathan myös minua!
Auta minua, ota minut huomaasi.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011



Tänään kirjoittelen kaikkia mielenkiintoisia(!) happeninkejä viikon varrelta poikkeuksellisesti tänään sunnuntaina.
Syy moiseen piilee yksinkertaisesti siinä, että en ehdi edes pölyjä pyyhkiä tietokoneeltani huomenissa.
Niin on minuuttiaikataulu päällänsä heti, kun nahkat silmiltä aamulla aukaisen.
HETI, kun virastot aukeavat, säntään pöytäkirjaa tarkastelemaan. Sen tehtyäni menen lyhtykauppaanja etsin lyhdyn rikkoontuneen tilalle (siitä syystä enteellinen lyhtykuvakin tuohon alkuun, joskaan kyseessä ei ole ihan samanlainen lyhty).
Toivottavasti Isonkyrön lyhtykaupoissa on lyhtyjä.
Ellei, niin hankin sellaisen Nikolainkaupungista, jonne matkustan sitten seuraavaksi huommenna klo 11.16.
Aija- Kanita tulee asemalle vastalle ja menemme ottamaan uusiksi naapuri-tapaamisen.
Sehän tapaaminen ei taannoin, kuten muistatte (!) onnistunut, kun emme löytäneet mistään vanhaa naapuriamme.
Hänen nimensä on muuten Märtha, (joka nimi on edelleen muutettu).
Märtha-vierailun jälkeen minä menen Bärtan luo kylään, jonka jälkeen sitten junassa pelj...matkaten takaisin Tervajoelle ja siinä lähistöllä olevan Ystävyydenkulman raamattupiiriin.
Nämä kaikki tietenkin, jos Luoja suo. Opin taannoin, että sitä ei aina niin mennäkkään kun meinataan.

Maanantai oli plättistäkin plättisempi päivä.
Sen päivän kohdalla on vain klemmari, jolla nipistän sivuja yhteen, ettei tarvitse aina helmikuusta asti lähteä tsekkaamaan.

Tiistain kohdalla on kalenterissani jo 3 suttuista merkintää menosta.
Niistä yhteen en päässyt ja toisen olisin unohtanut, ellei tilaisuuden organisoija olisi soittanut ja varmistellut tuloa.
Minut oli kutsutt Ylistaroon lausumaan runoja tiistaina kello 12.00
Klo 11.oo olisi kahvit ja sitten alkaisi ohjema, josta siis minä vastaisin.
Puoli 11 ko. päivänä, soi puhelin. Ylistarosta soitettiin ja varmistettiin, ettei ole tauti iskenyt tms.ja ollaanko sitä tulonpäällä?
Minä tosin olin kyllä aika "tautisen" näköinen, mutta kipeä en ollut.
Olin yökalsari&paita-asussa, yösukat kintuissa ja tyynysaumojen painanteet poskilla vielä täyttä häkää.
Nieltyäni pari kertaa tyhjää huusin puhelimeen, että KIITOS soitosta! Täältä tullaan Ylistaro!
1/2 12 (ajoissa siis) olin hehkeänä paikalla ja ehdin hörppiä sumpitkin vielä, mutta nisu ei jostain syystä laskenut.
Syynkin tiedän: surkimus-tollero-syndrooma oli päässyt iskemään kaiken kiiruun keskellä.
ST-syndrooma ei ottanut laantuakseen lausuessani runoja. Jotkut yleisöstä nimittäin eivät kuunnelleet ollenkaan.
Eivät ainakaan koko korvalla, vaan keskustelivät ehkä pörssikurssien heilahteluista tai jostain muusta akuutista ja tärkeästä ilmiöstä.
Minun ehkä pitäisi rekrytoida manageri itselleni. Tosin onhan minulla MANUgeri, joka kiitettävästi huolehtiikin mememisistäni, mutta muistaako hänkään aina muistuttaa? Kysyn vaan.
On sattunut unehtumisia sitäpaitsi sielläkin suunnassa.
Olin kuitenkin hyvin iloinen, että sain olla Ylistarossa vastuuseen kutsuttuna ja toivon salaa, että kutsu kuuluu vielä joskus uudelleenkin.

Illalla oli vapaa-aikalautakunnan kokous, jossa puitiin tärkeitä asioita.
Siinä kokouksen kulun sivutuotteena minulle selvisi, että koirahiihtoharrastus on kaikkea muuta millaista olen luullut.
Se EI ole sellaista, että koirat kiskovat jotain metrien pituista ja levyistä häkkyrää kielet latua viistäen, eikä niiden eteen hikiseksi lopuksi paiskata jäätyneitä seitipakkauksia, joista ne veri lentäen tappelisivat.
EI! Niille ei anneta seitiä kuulemma ollenkaan.
Uskon kyllä, että minäkin harrastaisin mielelläni koirahiihtoa, jos pysyisin suksilla ja minulla olisi koira.
Samaan aikaan pidettävä KD:n vuosikokous jäi sitten pakosta väliin, mutta olinhan minä hoitamassa minulle uskottua lautakuntatehtävää.

Torstaina oli Eläkeliiton joulujuhla seurakuntatalolla.
Saimme riisipuuroa väskynäsopalla syödäksemme ja torttukahvi juodaksemme.
Minä jouduin syömään kaksi lautasellista riisiputinkia!
Toiseen laitoin väskynäsoppaa sekaan ja toiseen kanelisokeria pinnalle (joka viimeksimainittu yhdistelmä on muuten ainoa oikea tapa syödä r-puuroa).

Siis, että kuinka pussikuuriko sujuu? No, ei oikein hyvin juuri tällä hetkellä.
Ostin perjantaina kaupunkireissulla hamosen Halpa-Hallista ja aioin laittaa sen tänään kirkolle ylleni.
Joku vaimea varoittava kellonkilkatus kuitenkin kuului syvältä pääknupistani ja kysyinkin Magnukselta, että näyttääkö liikaa makkarankuorelta (se uusi hamonen siis).
Magnus vastasi reippaasti, jotta kyllä näin täytyy nyt sanua. Perliininmakkara, mikä Perliininmakkara. Minen kyllä pansi päälleni tuallaasta, joka nuan kinnaa.
Hmm...kuten muistatte (!) en luota pätkääkään Magnuksen makuun näissä vaatetusasioissa, mutta nyt oli peili antamassa pontta sanomisille.
Minä pahainen jo erehdyin luulemaan pussidieetin purreen oikeinkin ison palan, mutta...
No, hyvä on huilata välillä. Pusseista meinaan.
Periksi en kuitenkaan aio antaa. En, ennenkö alan näyttää joltain muulta makkaralta kuin PERLIININ.

Eläkeliiton joulujuhlasta säntäsin runopiiriin.
Lausuelimme runoja ja juttelimme niistä asiantuntevasti.
Meillä oli uusi jäsenkin mukana: Laalaa.
Kokoonnumme vielä kerran ennen Joulua. Eve tuo torttuja, minä kissautan kahvit pumppikseen ja vietämme oikein runollista Joulujuhlaa.
Aion yllättää piiriläiset ja kirjoittaa ihkauposen uuden joulurunonkin juhlan kunniaksi.
Olisi muutenkin hyvä jo kartuttaa sitä uutta runokirjaa, jos aikoo, että saa kasaan 88 runoa.
Runollisessa kirjassahan on 44 runoa ja olen oikein lehtien palstoilla uhonnut tuplaavani kaiken.(Minä ja minun suuri suuni :( hohhoijjaa!)
Runollisilla otteilla ja taivutuksilla pehersin sitten samaisen päivän illansuussa kuntosalilla. Ylhäisessä yksinäisyydessä.

Perjantaina lähdin vartavasten Nikolainkaupunkiin Bärtan luo.
Perille kaupunkiin saavuttuani menin sateenvarjokauppaan ostamaan sateenvarjon.
Satoi nimittäin ja Magnus ei luvannut minun ottaa talon ainoata sateenvarjoa mukaani. Sateenvarjoa, joka on kuulemma hänen iki-oma.
Minä kuulemma särijen ja karotan sen kumminki, kuten oon teheny kaikille viirelletoista muullekki sateenvarijolle!

Ostin myös sukat ja suklaadia Bärtalle tuliaisiksi ja istahdin sateenvarjoliikkeen tuolille soittamaan, että tulossa ollaan.
Vaan Bärtalleppa olikin tulossa toinen vieras, joten soitin samantien Paulle, että mitä hän mahtaa tehdä siihen aikaan.
Huomasimme, että meillä oli pizzanmentävät kolot vatsoissammme ja teimme tärskyt pizzeria Kolossa (nimi muutettu. Oikea nimi on tietenkin Rax).

Ystävät ovat kaikista ihanimpia.
Menimme Paun kaa vielä kristillisille kirjakahveille kirjakauppaan. Pau jaksoi ottaa pullanpalankin, vaikka on 1/2 kaposempi kuin minä.
Minä olin niin täynnä, että en olisi jaksanut kissaakaan sanoa kuin elukaksi. Onneksi ei tullut puhetta kateista.
Nyt, kun kirjoita tätä, kierähtelevät taas vesihelmet kielelleni pizzoja muistellessani.
Aion ehdottaa, että pistetään kierros uusiksi vuoden alkupäivinä ja nyt on minun vuoroni pistouvata.

Eilen lauantaina menimme Östermyyraan KL:n Eteläpohjanmaanpiirin syyskokoukseen.
Otin kuulokojeeni mukaan korjauttaakseni samalla sen. Kuulokoje on kahdessa palassa.
Magnus on viimeaikoina taas joutunut "huutamaan" minulle asioita.
En ymmärrä sitä, jos joku kertoo jonkun vitsin, niin minulta jää AINA ne ratkaisevat KAKSI sanaa kuulematta. Ne vaivaiset kaksi sanaa, jotka ratkaisevat koko vitsin syvimmän olemuksen.
Kuinka ihmeessä kaikki on aina niin pienestä kiinni?
Minua ei naurata läheskään niin ylettömästi, kun asia selvitetään minulle suu korvassa kissankokoisilla kirjaimilla kiljuen.
Ei ollut kuulokojekorjaamo lauantaina auki.
Ehkä ajattelevat, että lauantaisin kaikilla on aikaa karjua kaikille raskaskuuloisille- ja soutuisille?

Ei paljon edes viitsisi mainita, mutta koska emme päässeet korjaamaan kuulo-asioita, menimme syömään (kuiskaus: pitsaa).
Ostin vaatekaupasta tällä matkalla punaisen tuubikaulaliinan, koska sellainen puuttui karderoobistani kokonaan.
Kysyin myyjättäreltä onko heillä mahdollisesti putkikaulahuiveja kaupan?
Hän vastasi jäät...asiallisesti, että heillä on TUUBIHUIVEJA, mutta ei punaisia.
Selitin hänelle, että asun syvällä maaseudulla, enkä tiedä kaikkia putkia ja tuubeja ihan tarkalleen, mutta että toimeen on tultu tähän saakka.
Seuraavassa kaupassa osasin pyytää tuubia ja sain erittäin ystävällistä palvelua. Ehkä myyjätär ilahtui asiantuntevasta ja varmanmakuisenoloisesta mummusta ;)

Tänään sunnuntaina olin Isonkyrön kirkossa adventtimessussa.
Magnus puolestaan oli Vöyrin kirkossa saarnaamassa.
Hoosiannaa kaikui varmaan joka kirkossa ihanasti.
Kirkkokansaa olisi voinut olla laulamassa ja ylistämässä enemmänkin.
Edellissunnuntaina Ylistaron kirkossa virrenpauhu oli niin valtaisaa, että meikäläinen ei voinut laulaa ollenkaan.
Oli pakko vain kuunnella, sillä 2000 ihmistä kun veisaa, niin siinä on menoa ja meininkiä.
Varsinkin se Herraa hyvää kiittäkää- virsi sillä ainoalla oikealla ;) "niekku"-sävelellä on omiaan irrottamaan penkit ja mummut lattiasta kohti kupolia ja taivasta!!!

Aamukirkonmenojen jälkeen oli seurakuntatalolla vaihteeksi riisipuuroa ja VÄSKYNÄSOPPAA (sekahedelmäkiisseliä siis) ja kahvit piparilla.
Lisäksi kaikki vanhukset saivat kirjan "Älkää peljätkö" Joulun sanoma kuvin ja sanoin.
Minäkin sain kirjan.
Uhosin pöydässä suu täynnä väskynävelliä, että minä en suostu mummutteleen, enkä vanhusteleen itseäni, vaikkahan mätänis.
- Turhaa on potkiskella tutkaimia vastaan, sanoi joku siinä vieressä kirja kainalossa.

Karautin ooppelilla kotiin ja vaihdoin makkarakoltun ylleni.
Magnus ei ollut näkemässä.
Makkaroiden peitoksi laitoin letrun ohuen villatakin. Täydestä meni (ainakin omasta mielestäni).
Otin runokirjoja mukaan viedäkseni niitä joulukauppaan myyntiin.
Takatasku-joulukauppaan! Se siinä Kettulan kauppahuoneen talossa, kuten tiedätte.
Ehdin silmäillä sen verran kaikkea ihanaa itsetehtyä tavaravalikoimaa, vain huomatakseni, että sieltä löytyy niitä ihania
huovutuspallukkahelminauhojakin.
Tahtoo huovutuspallukkahelminauhan!

Minua kutsui kuitenkin vastuu pappilassa, joten ooppelinrenkaat soikeina peruuttelin Kettulan kauppahuoneelta siihen sähtiin, että pihassa olevista kynttilälyhdyistä yksi murentui lähinnä kuivettunutta rusinaa muistuttavaksi kasaksi, johon ei mahtunut enää kynttilä sulaneenakaan.
Takapeilistä näin kaikki, mutta ei ollut aikaa selittelyyn.
Ajattelin, että kun tilaisuutemme on ohi, menen ja kerron kaikki.
Mutta ovatko takataskulaiset enää paikalla?
Ei, kyllä minä kurvaan vielä takaisin Bakfickaan ja sanon, kuinka on käyty.
Olivat joulukaupassa helpottuneita, kun asia selvisi.
Olivat ihmetelleetkin, että kenen kumman selstoffipään piti juuri siitä kohtaa päästä menemään, jossa lyhdyt olivat? Ja edelleen, että kuka 1/2 pöyröö oli niin koheltanut, että...
Sniff!
Sain kyllä niin ystävällisen kohtelun selitettyäni asianlaidan, että siitä minä vasta itsemyötäsääliä tunsinkin.
Päälle yrittävä norsusyndroomakin levitteli pahaenteisesti kärsäänsä kaulani ympärillä.
Mitä myöhemmin tapahtuikaan?
Jos mahdollista, niin vielä ystävällisempiä ja lohtuisampia kännykkäviestejä sateli simpukkakännykkääni.
Kiitos niistä.
Norsu joutui väistymään taakse vasemmalle ja toivottavasti pysyy siellä.
Huomenissa haen lyhdyn ihan uuden.
Lepattakoon siinä suloinen liekki valaisten kaikkien jouluihmisten askeleet, kun he kauppapuotiin astelee.

Oih! Runosuoni antoi merkkejä suonittelusta! Ihan selvästi.
Jos joku on selväpäisenä tänne saakka jaksanut (ihan oikeesti) niin hyvää alkavaa viikkoa ja Taivaan Isän runsasta siunausta ja harrasta Joulun sulo-odotusta.
T: Kaisa Linttas-Lyhtynen
--------------------------------------------
Virsi 3 2 säkeistö.

Hoosianna! Laulaen
käymme vastaan Messiasta.
Nöyrin mielin riemuiten
kumarramme kuningasta.
Terve, tänne tultuas,
armon, rauhan ruhtinas!

maanantai 21. marraskuuta 2011


Teimme kesällä lehmäkauppoja Magnuksen kaa.
Letkutielle porhalsi polkupyörällä puolalainen (!) opiskelija (!) joka myi äitinsä (!) tekemiä puisia (tai jostain sentapaisesta aineesta) tekemiä koriste-esineitä.
Paitsi tietenkin, että tuo esine oli mielestäni ihastuttava, oli itse kauppiaskin aivan yliveto.
Hän puhui aika ymmärrettävää suomea ja oli niin yltiöoptimistimaisen iloinen, että häneltä varmaan olisi ostettu mitä tahansa önäleitä jo pelkästään siitä syystä.
Itse sanoikin asian varmuudeksi ja vakuudeksi, että hyvin on kauppa käynyt.
Toivotimme menestystä kiinal...öh näille puolalaisille tuotteille ja eritoten itse kauppiaalle.
Kyllä se niin on, että toiset ne myyvät ilman mitään vaikeuksia vaikka jääkuutioita grönlantilaisille ja pussitettua santaa saharalaisille.
Jos olisin aikoinani myyntityötä tehdessäni (silloisessa Suomen postissa) osannut edes puoliksikaan niin iloisella pärställä ja tyylillä kaikkinaisia kynäkoteloita kaupata, olisin ollut firman johtavia myyntitykkejä.
Ystävällisyys ja iloisuus ovat myötäsyntyistä tavaraa, eikä sitä ole helppoa edes NÄYTELLÄ. Teeskentelyn ihmiset vainuavat jo kilometrin päähän ja jakoavainhymy ei tehoa paljon kehenkään. Sen minä myyskennellessäni sain oppia.
Rehellinen sensijaan voi olla, vaikka omistaisi yhtä iloisen luonteen kuin sairaaloiden patologit (jos tämä ontuva vertaus sallittaan) ja ehkä sentakia komeilin minäkin joskus "viikon onnistujana" myyjänä ollessani.

Meillä täällä Rytkänperällä kävi myös toissaviikolla, kun Magnus oli siellä Turussa, puolestaan myös iloinen pölynimurikauppias.
Hän kyllä karautti BMW:llä porstuamme eteen.
Hyvät ihmiset sitä intoa ja positiivista suhtautumista kaikkeen maailmaan.
Minä puolestani olin yrmyisellä päällä. (Ne hiiret ja kaikki. Sitäpaitsi mina olen tasainen luonne: aina yrmyisä).
Sanoin pölyimurikauppiaalle jäätävän asiallisella äänellä, että minä en meillä yleensä imuroi ja imuroija ei juuri tällä hetkellä ole paikalla.
Ystävällisesti lohduttaen sanoi kauppias tulevansa uudelleen.
Luulenpa, että kaupat voivat hyvinkin syntyä. Niin miellyttävä tämä kauppiasnuorukainen oli. Ei antanut ärtsy-yrmy-ämmän lannistaa ;D

Catherine soitti juuri ja sanoi tuohtuneena minulta jääneen yhden kommentin vastaus kommenteeraamatta edellisessä postauksessani.
Lupasin nöyrästi korjata asian laidan. Joten Pau, käyppä vanhalla sivulla syynäämässä.
Muistin heti perään myöskin meemin, jonka lupasin tänä maanantaina eteenne luikauttaa.
Olisi se ollut aika krukoomi, kun ensiksi rääkyy, ettei meemejä tipu ja kun tippuupi ei kumminkaan tipu tunnustuksia.

Seuraavaksi siis Vilukissiltä saamaani meemiin kahdeksan tunnustusta TADAAAAA!:
1) Tykkään, kun kaupoissa soi joulumusiikki.
Muina aikoina en kestä kun kaupoissa jumputtaa minkäänlainen musiikki.

2) En koske paljain käsin ikinä baarien vessojen ovenkahvoihin, enkä pyttyjen painikkeisiin.
Käytän apuna takinhelmaa, koska paperipalan käyttäminen on vaivalloista. Viimeisen oven aukaisun jälkeen pitäisi etsiä roskis, johon tuikata basiliskonestoläpykkä.

3) Haluaisin osata leipoa marenkiunelmatorttuja.
Siis sellaisia, joihin tehdään itse marengit sun muut. Haluaisin yleensäkkin osata leipoa kaikkea, joiden ohjeena on esimerkiksi 1/8 osa tätä ja 52 grammaa tuota jne. Ymmärrättehän?

4) Tahtoisin omistaa koiran. Kultaisen tyttönoutaja-koiran. Ne ovat minun lempparikoiria heti Lyllanin jälkeen. (Lyllanhan on sitäpaitsi varattu).
Tahdon kuitenkin mieluiten omistaa aviomieheni. Hän on nimittäin allerginen, emmekä voi koiraa siis senkään takia ottaa.

5) Jos olisin mies, perustaisin mies-asia liikkeen. (Voihan sellainen olla jo olemassakin. En vain ole sattunut huomaamaan).

6) Näen painajaisunia SIIVOOMISESTA
Jynssään unessa paikkoja, eikä likakerrokset inahdakkaan. Pikemminkin päinvastoin: sitta ja kanahka eikun leviää.
Tiedän, tiedän. Psykoloogilla olisi paljon mielenkiintoista sanottavaa unistani. Vastalauseena pyydän lukemaan seuraavan kohdan meemistäni.

7) En usko mihinkään, enkä kenenkään antamiin unienselityksiin. Enkä muihinkaan analyysseihin mistään asiasta koskaan missään! En unissani, enkä valveillani. Piste.(Tiheää tuohtunutta hengitystä).
Jumala tietenkin kyllä voi puhua unessakin, mutta se on eri juttu. Sellaisen sakeampikin ymmärtää, jos Jumala puhuu :)

8) Puh...huh. (Onneksi näissä meemuloissa on vaan kahdeksan kohtaa).
Haluaisin enemmän olla kertomassa joka paikassa ja kaikille Jeesuksesta.
Näinä ankeina aikoina olisi lohdullista ja tärkeetä kaikkien kuulla, eikä vaan luulla ja pelätä ja...
(Oikeastaan tämä meemikohta pitäisi olla ykkösen kohdalla).
Loppu. Slut.

Tavallisen blogin päivitysjatkoa:
Olen muuten saanut apua, mitä jalan kolotukseen tulee.
Nyt kinttu tuntuu jo olevan melkein kuin oma ja buranaa en ole tarvinnut kahteen viikkoon.
Kuulin vieruskaverilta, jonka kanssa nautimme ohrapuuroa ja kiisseliä aeurakuntatalolla kirkonmenojen jälkeen, että hän syö Möllerin kapseleita. Sellaisesta purkista, jossa lukee NIVELILLE ja apua oli kuulemma tullut.
Varmaan herra Möllerillä on kapselli paikkaan kuin paikkaan ja sehän on vain hyvä.
Minä tarvitsin juuri niveliin auttavia nivekapselleita, enkä esimerkiksi kapselleita vuotaviin sieraimiin, punottaviin silmänmuniin, tasapainoelimiin, ummetukseen tai niin edelleen.
Hämmästykseni oli lievästi sanottuna julmettu, kun tuntuivat kapsellit heti osaavan mennä juuri niille tahdottuun paikkaan!!!

Vein näitä oikein-ajattelevia kapsällejä myös Rousrouselle, kun menimme luoksensa visiitille keskiviikolla.
Hänelläkin vääntää ja vaimaltaa jalasta, joten ajattelin viedä tuliaisiksi tulbbaanien asemesta tabletteja. :D
Oli ihana kyläreissu.
Saimme syödäksemme paistettua kuhaa. Minä henkilökohtaisesti en ole moista herkkua ikinä ennen saanut.
Magnus sensijaan kerran briljeerasi minulle syöneensä kuhaa.
Vesi herahtaa kielelle siitä tässä kirjoittaessanikin. Meidän perhekunnassamme kun oli tänään vanhasta maidosta tehtyä pannukakkua päivälliseksi.
Kaupan "mansikka"hilloa pinnalle ja sitä samaa vanhaa maitoa kyytipojaksi.
Minun palastani jäi vähän jäljellekkin. Jaamme pannukakun aina kristillisesti tasan kahteen osaan.
Täytyy kyllä tässä välissä mennä syömään loputkin osuuteni. Äyskähti jostain syystä nälkä ja ettei Magnus "luule" palasta omakseen, kuten pakkaa joskus aina käymään.
Tietokoneen avulla saa kaikkia uusia ihania ystäviä ja pääsee syömään uusia ihania herkkuja.

Tiistaina kurvasin kuntosalille.
Tälläkertaa ei tarvinnut olla yksin, vaan Maikku ja Eerikki tulivat salille melkein samasta ovenraosta.
Menin salilla taas kaksi kertaa kaikki päleet (paitsi stepperiä, juoksumattoa) läpi ja kaksikymmentä kertaa kutakin vingerrystä ja vääntöä kussakin.
Tulosta alkaa tulla jo näkyviin. Magnu sanoi, että reisilihakseni ovat jo enemmän kurtussa kuin ennen.
Magnus osaa tuon kehumisen jalon taidon. Sen olen huomannut ennenkin ;)

Torstaina oli sähinä päivä, kun vertaa alkuviikon plättipäiviin.
Oli nuttupiiri, runopiiri, kuntosali (vaihteeksi) ja yhteiskristillinen rukoushetki Ystävyydenkulmassa.
Yhdistimme nuttiksen ja runopiirin.
Kylli tuli runopiiristä nuttikseen ja Laalaa lupasi seuraavalla kerralla tulla runopiiriin.
Väkersimme nuttuja ja lausuimme runoja ja joimme monta kupillista kahvia.
Ei taida olla tarpeen mainita, että meillä oli mukavaa.
Kaikki syödyt pullat yritin sitten kuluttaa vääntämällä vastuksia pykälän isommalle kuntosalilla ähkyessäni.
Rukoushetki illalla oli myös vaikuttava.
Rukoilimme Isonkyrön asioiden puolesta ja meitä oli koolla eri "kuppikunnista" monta ihmistä.
Meitä siunasi se, että Isä on sama ja yhteinen.

Perjantai, jos se ketään kiinnostaa, oli plättis. Täydellinen plättis, mikäli kalenteria on uskominen.

Lauantaina kalenterissani luki lyikkärillä hutkaistuna NAISTEN IP. SILTARANTA.
Soitin Eikulle ja ihmettelin, kun ei kirkollisissa ilmoituksissa ollut sananpalaa tapahtumasta.
No, selvishän se, että koko tapahtumaa ei ollut ollenkana sinä lauantaina.
Se oli yhteensattumien vuoksi siirretty joulukuulla pidettäväksi.
Mitä asiaa olin itsekkin lujasti ollut päättämässä.
Olin vain unohtanut vetää viivan kaiken päälle.
Eikku toivoi, että en vastaisuudessa säikyttelisi häntä tuolla viisiin.
Hän kun on koko tapahtuman vetäjä ja päätirehtööri (täällä maan pinnalla).

Sensijaan lauantaina oli koko Lapuan hiippakuntaa käsittävä luterilaisen seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöiden juhla.
Koolla oli parituhatta asianosaista.
Meidät iso-ja vähäkyröläiset kuskattiin aluksi linja-autolla Seinäjoelle Soukanjoen toimintakeskukseen syömään.
Oliko vähä hieno paikka ja oliko vähä hienot ruoat!
Taas tulee vesi kielelle, kun ajatteleekin esimerkiksi sitä vamppusalaattia.
(Ei se näköjään tuo pannukakku niin nälkää pidäkkään, vaikka siinä oli vakallinen vehnäjauhoja ja puolikg. margariinia ja runsaasti suoloja).

Juhlassa esiintyi seinäjokinen lastenkuoro SOLINA.
Jos saisi varttiosankin siitä innosta, ilosta ja energiasta, mikä näillä lapsilla ja Suvi- (nimi aito ja muuttamaton) ohjaajallansa oli, niin elämä olisi pelkkää iloa (nythän se tuppaa olemaan vain ruusuilla tanssimista).

Eilen olimme kirkossa, kun kerran oli sunnuntai.
Illalla seurakuntakeskuksen raamattupiirissä.
Illalla myöhempään katselin vielä Tanssiipi Tähtösten Kera-ohjelmaa ja ilokseni lempparipariskuntani Matti&Viivi pääsi jatkoon.
Toivottavasti myös voittavatten koko tanssit!

Tässä kaikki tälläkertaa täältä Elomaan lättälakeudelta.
T: Kaisa Kapselli- Möllerssen.
-----------------------------------

Ensimmäinen Pietarin kirje 5:s luku, jakeet 6-7

Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät.
Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.

maanantai 14. marraskuuta 2011



Olen leiponut leipää tänään.
Kuvan kaksi savitaulun näköistä liusketta ovat leipiä. Ovat ennen uuniinmenoa ikuistettu kameralla kuviksi asti blogiin laitettavaksi.
Kuvaamisesta intaantuneena räpsäisin vielä kuvan melkein uusimmasta rintakorustanikin.
Tuon vetoketjukorun ostin lihapulla-aterian asemesta silloin Östermyyran käsityömessuilla, kuten kaikki te lukijani ilman muuta muistattekin.
Tuon korun ostin itselleni, paitsi että se on hieno ja lyö mennen tullen laudalta lihapullat, myös siksi, että saisin myöhemmässä vaiheessa ostaa samanvärisen puseron, pötkyhuivin ja villatakin.
Eli toimin hiukan samantapaisesti, kuin se mies, joka löysi hevosenkengän. Häneltä ei sitten enää puuttunukaan kuin kolme hevosenkenkää ja hevonen :D

Leipiä puolestaan leivon osittain myös siksikin, että niiden paukutteleminen haarukalla, eli PISTELEMINEN, on ylihauskaa.
Leipien syöminen on tietenkin mukavaa sekin. Se on kuitenkin rajoitettua alkaneen kiristetyn pussikuurin takia.

Ravinnonkorvauspussit ovat loppuneet muuten jo aikapäiviä sitten.
Minulla oli tarkoitus hankkia pussillinen uusia pusseja viimeviikon ajaksi, mutta hanke kariutui.
Olisi ollut oiva tilaisuus pussitteluun, kun Magnus oli koko viikon poissa, mutta katin kontit ja kattia kans :(
Magnus oli Turuus koko viikon kirkolliskokouksessa.
Söin kaikki kaapeissa ja pakasteissa olevat ruuat viimeistä pupenoa myöden. (Hyvä ettei pakastepusseineen päivineen).
Toissapäivänä menin puntariin, yrittäen yhdelläjalalla seisten saada lukemaa paremmaksi. Kilo oli tullut painoa lisää.
En siitä kumminkaan repinyt salihousujani. Lohduttauduin sillä, että aina voi alkaa alusta ja lisäksi vielä, että minulla oli aika rankka viikko, kuten kohta selviää.

Viime maantaina olin Saarukan kanssa Nikolaistadenin ABC:llä ja mitäs muuta tekemässä kuin syömässä.
Olen melkoisen varma, että viimepostauksessa seikkaperäisesti asian kerroinkin. En nyt ehdi asiaa tarkastamaan.
En lue koskaan paljon entisiä postauksiani. Viimeviikolla erehdyin näin tekemään ja olisin taatusti saanut migreenikohtauksen, jos yleensä niitä kohtauksia vielä saisin. Kohtaukset loppuivat aikoinaan ja hiipuivat, kun olin ylittänyt neljänkympin rajapyykin.
Verenpaine, jota sitäkään ei minulla tosin ole, kohosi, kun vanhaa tekstiä lukiessani huomasin, kuinka valtavasti tekstiin oli tullut kirjoitusvirheitä.
Tekstini ei muutenkaan ole sellaista kohtisuoraa aivoihin iskevää ja sanat joskus outoja, joten KIROTUSVIHREITÄ ei saisi oikein olla.

Tiistaina meillä oli serkkukokous Maisku-serkun tykönä Nikolainkaupungin Isolahdessa.
Tarjoilut olivat sellaiset, että oksat pois (ja laihdutetut grammamäärät takaisin).
Kuvut killillä alkoivat muutamat serkut sitten ihmetellä, kuinka tähän oli tultu?
Olihan puhe ollut, että serkkutapaamisissa kukin laittaa pöytään vain jäätelöä ja kissauttaa kahvit.
Elitzabethy oli saada syyt niskoilleen.
Elitzabethy ei ikinä ota syitä niskoilleen, ellei ole syytä ja sanoi, että kaikki on maalaisserkun (so. minä) vikaa ja syytä.
Olen kuulemma sanonut, että Kyrööhin ei kutsuta porukkaa nälkää näkemään.
Kun kaupungista asti tullaan, niin jotakin muutakin on suolenmutkaan saatava, kun jäätelöä, joka sekin on menyylistalla pidettävä.
Totta joka sana. Näin minä kyllä sanoin ja sanojeni takana aion kaatumatta myös istua!
Nuo serkkutapaamiset ovat niin mukavia, että kehoitan kaikkia nappaamaan idean itselleen.
Ei haittaa, vaikka serkkuja olisi vain yksikin. Eikä haittaa, vaikka ei ennen olisi kokoontuiltu. Lapsenakaan, tahi nuoruudessa.
Me ainakin olemme kuroneet vuosien tapahtumia ja asioita yhteen nyt, vaikka emme kaikkien kanssa ole ennen edes puhelimilla kilautelleet.
ELÄVÄ sukututkimus on hauskaa!

Keskiviikkona Isonkyrön kirjastossa oli runoilta.
Lähdin ajelemaan Letkutieltä hyvissä ajoin paikanpäälle.
Ajelin kylätietämme hissuksensa vain todetakseni, että en voi ajaa enää eteenpäin yhtään metriä. Syy: tienoon peitti niin sankka sumu, ettei nähnyt edes ajatella.
Kuumeisesti ajattelin mielessäni paikkaa, jossa voisin kääntyä takaisin.
Sellaista paikkaa ei löytynyt, koska en uskaltanut umpimähkään pakittaa.
Käsikopelolla pääsin kuin pääsinkin valtatielle, jossa sentään oli katulamppuja joita kohti suunnistaa.
Pääsin kuin pääsinkin kirjastoon kunnialla.
Yleisöä ei ollut paikalla ainakaan mustanaan, mutta läsnä olikin sitten Kyröön valiojoukko.
Toisaalta, jos kaikki olisivat yhtä innokkaita runojen ystäviä kuin minä ennen maailmassa olin, paikalla ei olisi ollut yhtäkään iikkaa. Ei edes runonlausujaa.
Vasta senjälkeen, kun huomasin itse alkaa väkertää runoja, olen alkanut innostua muidenkin kirjoittamista värssyitä.

Kotimatka kirjastosta sujui samalla kopeloinnilla kuin tulomatkakin. Huh, huh. Kyseessä ei ollut hernesoppasumu, vaan riisipuuroputinkisumu.

Torstaina olimme Aija-Kanitan (rakkaan ja ainoan tätini) kaa sopineet menevämme tapaamaan entistä yhteistä seinänaapuriamme Huutoniemeltä.
Hän asuu ihan keskustassa, rautatie-aseman vieressä, joten katsoin hyvin voivani sinne asti klinkuttaa.
Ei ollut seinänaapurimme kotosalla. Syy ei ollut hänessä. Emme olleet hänelle ilmoittaneet, että kylille tulisimme.
Etsimme koko talon läpikotaisin. Ruokalan, askarteluhuoneet, jumppasalit...ei jälkeäkään.
Raapustimme lapun, johon kirjoitimme, että tämä ei jää tähän ;) ja pudotimme sen postiluukusta sisälle huoneeseensa.
Klihnutin sitten Aija-Kanitan jäljessä heidän kotikoloonsa, joka sekään eiole kaukana.
Aija-Kanita sanoi kuorineensa perunat ja kaikki valmiiksi illallista varten, johon halusi minunkin ottavan osaa.
Minä en valitettavasti voinut jäädä ruoka-ajaksi, koska oli ajettava Ylistaroon kahdeksaksitoista kokoukseen
- Minä paloittelin jo siskonmakkaratkin valmiiksi, tuskaili Aija-Kanita.
- Onko ne niitä esikypsennettyjä siskonmakkaroita? kysyin, koska silloin ei olisi harmittanut niin kovasti, että ei ehtisi jäämään ruoka-ajaksi.
- Ei, kyllä ne on niitä veteliä.
Pffmm..pah...pah. Veteläsiskonmakkara-makkarasoppa on yksi lempisapuskani.
En huomannut kysyä, kuinka Aija-Kanita oli onnistunut makkarat lötköinä valmiiksi pilkkomaan.
Tosin tätini tuntien, häneltä se kyllä luonnistuu.
Paluu-junaan hyppäsin viisaampana kuin ennen, mutta yhtä pelokkaana kuin aina ennenkin.
Lipun olin osannut varata tismalleen oikeaan junaan ja penkkiin istuessani lätkäisin nahkat silmille, etten näe tolppien huimaa vilinää.
Junakin pysähtyi kotiaseman kohdalla, eikä tarvinnut meikäläisen hakea vauhtia Östermyyrasta, kuten edellisellä kerralla.

Perjantaina karautin seurakuntatalolle isänpäivälounastalkoisiin.
Otin porkkanoita ringissä kuoriessamme puheeksi suhteeni hiirulaisiin. Tämä yksipuolinen rakkaussuhde oli entisestään korostunut viikon aikana, kun olin yksin koko huushollissa.
Kerroin kökkäväelle, kuinka olin käynyt ostamassa lisää louskuja, kun entiset ovat vaarassa tulla täyteen.
Kerroin myös, että syntyisi keskustelua, että en pysty ottamaan saalista veks killereistä.
En, vaikka joku lupaisi Karibian risteilyn ja kymppitonnin puhdasta käteen. En, en, en, en!
Joku kehoitti menemään pyytämään naapuria tyhjäämään killeröt.
Sitä en liioin luvannut suurehkostakaan summasta tehdä.
Nyt, tällä hetkellä, ovat hiirihuolet haihtuneet marraskuiselle taivaalle, koska Magnus on palannut takaisin näille lakeuksille.
Yhtäkään hiirtä ei liioin ole käynyt satimeen, vaikka nyt olisi ulosheittäjäkin.
Ikävä niitä ei kyllä ole tullut, ei sen puoleen.

Lauantaina katsoin almanakkaani ihan vaan huvin vuoksi.
Hupaisaa olikin huomata, että perjantaina ei olisi ollut ollenkaan minun vuoroni kökkään mennä.
Lauantai ja sunnuntai sensijaan kyllä.
Minua ei asia haitannut, mutta ajattelin, että pitävät varmaan meikäläistä yli-innokkaana kökkääjähulluna.
Mutta mikäs minun on kokkäillessä, kun kotona ei ollut ketään, eikä navetassa mikään.
Tänä vuonna sain kökkäsessiossa kuoriskella porkkanoita ja sipuleita, latoa kahvikupit framille, asetella särvettejä tähdykkämuotoisiin kasoihin, leikata leivät palasiksi, tiputella nonparelleja viirunisusiivujen(kääretorttusiivujen) päälle.
Oli tosi mukavaa.
Sitäpaitsi aina kökässäolo kotiolot voittaa. Kotona kun olisi joutunut siivoamaan ja leipomaan.(Niitäkin olen jo kyllä sittemmin tehnyt).

Sunnuntaina nousin ajoissa ylös keittääkseni Magnukselle isänpäiväkahvit ja lähteäkseni vaihteeksi ennen sikojen suurempia ruppauksia KÖKKÄÄN ;)
Magnuksen herättyä otin häntä kaulasta kiinni ja annoin romanttisen muiskun suoraa suulle.
Lasteni isä on ihana.
Hän, jos kuka ansaitsee pakastekakkukahvit ja kolmet Ässämarketista ostetut sukat tämän juhlapäivän kunniaksi.
Jos kohta hän ansaitsee kaiken liikenevän rakkauden kaikkina muinakin päivinä.
Kyllä jämpti on niin. Ei yhtenä päivänä, vaan kaikkina vuoden päivinä. Kivoja ovat kyllä nuo erikoispäivätkin. Ajatellen äitienpäivääkin esimerkiksi.
Magnuskin tuli perässäni seurakuntatalolle kantelemaan tiskejä siihen saakka, kunnes Catherine, Eerikki, Joonathan ja Vivianni saapuisivat isänpäivälounaalle.
Magnus sai kaksi i-päiväkorttia Catherinen porukalta, sekä vihreitä kuulia ja kalsarit.
Toisessa isänpäiväkortissa oli onnittelijana mainittu myös Lyllan.
Catherine kertoi, että Lyllan oli ollut naapurissa yökylässä. Muuten vaan.
Lyllan oli noussut naapurin Ellua vasten seisomaan, kun tämä oli kysäissyt, että lähtiskö koiraneiti heille.
Seuraavana aamuna yökylästä tullessaan Lyllan oli haukkunut Catherinelle joka sanomisen päälle.
Se oli omalla murteellaan kertonut kuulumiset iloisena ja touhukkaana.
Se kertoi muunmuassa, että oli saanut nukkua oikein sängyssä.
Kotona kuulemma suhtaudutaan liian penseästi sängyssänukkumisiin. Hau, hau!
Viisaampaa ja fiksumpaa koiraa on vaikea löytää näiltä leveysasteilta.

Sunnuntai-ilta laskeutui vihdoin lättänälakeuksien ylle ja tyytyväisenä söimme Magnuksen lahjamarmelaadit parempiin suihin.Minä ja päivän sankari.
Katselin myös vihreitä kuulia maiskutellen sellaista ohjelmaa kuin "tanssii tähtien kaa" ja ajattelin itsekseni, että se Viivi ja sen kavaljeeri sais voittaa.

T: Kaisa Köksjö-Klinksten

PS. Sain Vilukissilla hartaasti kaipaamani meemin.
Jään innolla suunnittelemaan kaikkia kahdeksaa asiaa, joita saa itsestään tunnustaa.
Ehkä seuraavalla kerralla sitten ja ihan alkuun, niin kukaan ei pääse hyppäämään yli.
Tähän postaukseen en voi niitä laittaa, koska Erkkikään ei jaksais niistä enää tässä kohtaa mentäessä kiinnostua, jos tietenkään muutenkaan :(
-------------------------------
Psalmi 121

Matkalaulu.
Minä kohotan katseeni vuoria kohti.
Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.
Päivällä ei aurinko vahingoita sinua, eikä kuunvalo yöllä.
Herra varjelee sinut kaikelta pahalta,
hän suojelee koko elämäsi.
Herra varjelee kaikki sinun askeleesi
sinun lähtösi ja tulosi
nyt ja aina.

maanantai 7. marraskuuta 2011



Läväytän poikkeuksellisesti heti aamusta eteenne kaikki männäviikon mielenkiintoiset (!) ja vavahduttavat (!) menoni ja tuloni.
Aion nimittäin lähteä Nikolainkaupunkiin Saarukan luo.
Saarukan luo on aina ylikiva mennä. Myöskin Saarukka ilahtuu aina vierailuistani, kuten myös hänen buldogginsa. Viimeksi mainittu teljetään tosin aina isännän huoneeseen hirveiden barrigaadien taakse. (Tälläkertaa kuulemma isännän autoon!)
Pelkkä ovi ei estäisi tätä PIKKU koiraa tulemasta raivoisasti tervehtimään.
Kerran ei tosin estänyt parrikaadikaan. Koirahan tuli kuin läpi harmaan parrigaadin ja tuli tykö. Minä melkein kokonaan kuolin. Veret ainakin sakkautuivat suoniin vähäksi aikaa.
(Parrikaadi=puoliska kirjahyllyä, pari tuolia ja kyljellään oleva pöytä).
Pelkästään tästä tapahtumasta kirjoittaessani ruimivat kylmät värähtelyt selkäpiilläni.
En kyllä yleisesti ottaen pelkää koiria, mutta tuollaisia suuria voimanpesäpiskejä kyllä kunnioitan hartaasti.
Ehkä Rico (nimeä ei nyt poikkeuksellisesti ole muutettu) HAISTAA, että kunnioitusta on hiukan liikaa ja sentähden halajaa antaa siihen hiukan opetusta.(Väristys, väristys).

Siispä katse menneeseen aikaan!
Maanantain kohdalla on lähetyskalenterissani kaksi merkintää: lääkäri ja hammaslääkäri.
Olin aikeissa mennä Saarukan luokse jo viime maanantaina.
Aamusta kuitenkin soitin lääkärivastaanottokeskuksen hoitotädille. Pitelin kipeästä jalastani kiinni ja valitin ihan hirveästi. Valmistauduin kuulemaan, että aikoja ei enää sille viikolle olisi vapaana ja leukaperäni valahtivat hämmästyksestä, kun pääsin vastaanotolle samana päivänä!
Oikeastaan ja itseasiassa olen aina päässyt vastaanotoille heti, kun ikinä tarvetta on ollut.
Minulla ei ole mitään moittimista siinä suhteessa (eikä missään muussakaan suhteessa).
Nikolainkaupungissakaan ei ollut terveyspalveluiden saatavuudesta valittamista minulla, vaikka kaikki valittivat, että ei mihinään pääse ja jonotella saa tuntitolkulla. Kyllä tietenkin näinkin asiat joidenkin kohdalla on. En halua vastaan fämmätä.
Itse en voi valittaa, kun ei ole SEN SUHTEEN valittamista.
Minä varauduin aina Nikolainkaupungissa jo kahdeksantunnin jonotukseen.(Senverran pituisesti joutui aina kuulemma jonottamaan, vaikka olisi sydän pysähtynyt, pää poikki tai hurme kuiviin vuotanut).
Koskaan en itse ehtinyt lukea viimevuoden ET-lehteä kannestakaan kanteen, kun jo huudettiin sisälle.

Peruin siis Saarukan ja Ricon luo vierailun ja menin lääkäriin.
Ihan aamusta menin kuitenkin hammaslääkäriin.
Reikiä nolla!
Tätyy sanoa, että hyvää on hammaspaikkavärkki ollut jo vuosikymmeniä kun niihin ei tule reikiä ;)
Tikitin hammaslääkäriä suoraan hampaisiin ja kysyin, että miksihän minulle ei edes yksityisellä rintamalla suostuta laittamaan sellaisia valkoisia porsliinikelmuja omien leegojen päälle, vaikka melkein polvillani niitä suuhuni vaadin?
Haluaisin sellaiset hampaat kuin Esko Salmisella oli eräässä hupiohjelmassa.Muistattehan? Eskolla oli päässä sombrero ja hän lauloi suloisia serenaadeja kitaran kieliä tapaillen? Muistelisin, että nimensäkin oli joku Manolito, tai sentapainen?
Okei, siitä on varmaan jo puolisataa vuotta, mutta joku teistä muistanee?
Hammaslääkäri sanoi, että sellaisten kuorien laittaminen menisi "ylihoitamisen" puolelle. Sanoi vielä, että HÄN ei laittaisi porsliinikuoria OMIIN hampaisiinsa, JOS olisin minä.
MINÄ en uskonut sitä, mutta nyökyttelin päätäni ja klapsauttelin maissintähkiäni. Hohhoijaa, sanon minä.

Iltapäivällä , viime maanantaina siis, porhalsin taas kirkolle. Tälläkertaa jalkalääkärille.
Lääkäri väänteli kinttua ja ei tietenkään ottanut sanottavammin kipeää :(
Olinhan ottanut buranaa, että ei ottais.
- Onkohan minun syötävä loppuelämän buranaa? äksyilin tohtorille.
- Monet joutuvat syömään kaikenlaista loppuelämänsä, rauhoitteli lääkäri.
Hiljaisella äänellä mainitsin kukonhelttapiikistäkin.
Olisin EHKÄ ollut valmis siihenkin operaatioon.
- Niitä ei enää pistetä.
-Ei pistetä? Olipas ikävää kuulla, sanoin nauraen.
Joku sanoi minulle myöhemmin jossakin, että on tuo paljonpuhuttu kukonhelttamättö niin kallista, että sen takia eivät pistele. Eivät ainakaan jo parhaat päivänsä nähneitä kropsuja.
Mene ja tiedä.
Sain jotain tabletteja niiden kiellettyjen kukonhelttojen tilalle. Mahtaako kyseessä olla ehkä sianpääsylttytabletteja?
Noh, en ole lukenut koostumuksia, enkä vaikutuksia. Toivottavasti kinttu tokenee.
En muuten koskaan lue tablettien, enkä seerumeiden sivuvaikutuksia.
On ihguvarmaa, että jok´ikinen sivuvaikutus iskee meikäläiseen välittömästi.
Nyt en koskaan ole saanut mitään vaikutuksia mistään.
Korkeintaan tietenkin parantavan vaikutuksen, kun kerran tässä parhaillaankin teille kaikesta kirjoittelen.

Torstaina yhdistin samalle kirkonkylämatkalle sekä runopiirin, että kuntsarin.
Runopiirissä kertasimme pyhäinpäiväohjelmistomme.
Luin myös oman esitysrunoni. Se tuntui typerältä ja tunsin itseni hyvin typeräksi. Valitsin siis runon.
Kuntosalilla punnersin ylhäisessä yksinäisyydessä.
Pois lähtiessäni ovella tuli vastaan kaksi vielä kypsemmässä iässä olevaa miestä kuin minä olen kypsähkö nainen.
- Ei meitä tarvitte pelijätä! sanoivat miehet ystävällisesti.
- En minä pelkää, mutta kiersin jo laitteet kaksikymmentä kertaa, huohotin minä hikeä kuivaten (kuvainnollisesti).
-OHHHOHHH! kuulin vielä oventakaaki molempien sanovan.
Harmittelin myöhemmin, että eivät varmaan miehet osanneet tulkita puhettani oikein.
En tietenkään kiertänyt LAITTEITA kahtakymmentäkertaa, vaan jokaisessa laitteessa tein kunkin LIIKKEEN kaksikymmnetä kertaa, ja kaksi kertaa nämä joka laitteessa.
Magnus osaa jo aika hyvin lukea ajatukseni. Avioliittoleirillä kyllä sanottiin, että meistä ei tule ikinä ajatuksenlukijoita.
Tämä minun tapaukseni on hieman eri. Magnus osaa lukea PUUTTUVAT sanat ja muutenkin järjestellä sanomisiani oikeisiin uomiin.
Rukoilin mielessäni, että sanomiset unohtuisivat kuntosalimiesten mielistä (niinkuin varmasti tekivätkin) ja että he eivät olisi tunteneet sitä hikisenpunakkaa mommaa, siis minua (kuten eivät varmasti tehneetkään).

Lauantaina menimme siis Orisbergiin.
Vaikka tiesin, että kirkkokappelissa on kylmä, puin aivan liian vähän vaatteita päälleni.
NO, MITÄ KUN LÄHTIESSÄ OLI NIIN KUUMA JA HIKI. Pönttöuunissa pouhotettu puita koko aamun.

Orisbergissa on kaunis kartano, joka hiukan näkyy, kun ajellaan kappeliin johtavaa tietä.
-Olisi mahtavaa asua tuollaisessa kartanossa, sanoin Magnukselle.
- Soon maharottoman iso ja vanaha. Kuinka me pystyttääs pitämähän paikat ja huanehet siistiinä, ku sataneliyäki ottaa hiatahan ja tihkaasoo?
- Jaa, jaa, mutta minä haluasisin asua kartanosssa. Mahdollisimman suuressa ja vanhassa. Piste!

Orisbergiin oli tullut ihmeellisen paljon kuulijoita, vaikka mainostaminen ei oikein ollut ollut suuriäänistä, eikä näkyvää.
Magnukseltakin oli pyydetty puhe tähän tilaisuuteen
Minulla oli runovuoro heti alkuvirren ja tervetulotoivotuksen jälkeen.
En ehtinyt kauaa siis jännittämään. Sylkyrauhasetkin olivat ihan rauhassa koko lausumisen ajan.
Jäkeenpäin minulla olikin sitten aikaa rypeä itsesäälissä ja kaikenkarvaisessa surkeudessa. Palella sain myös ihan kiitettävästi.
Ehkä ensi vuonna muistan kiskoa kinttuihini pitkät villasilkkiset kalsonkini, jotka Magnus romanttisesti minulle on joskus ostanut.
Ehkä ensivuonna olen oppinut, että mikään ei lämmitä piironginlaatikoista käsin :(
Tähdennän tässä vielä, että kaikki meni hyvin.
Oletkin, rakkahin lukijani sen varmaan jo oppinut tietämäänkin. Siis, mitä surkeempaa, sen hyvemmin kaikki pyyhkii. (Hieman teatraalisesti ilmaistuna).
Kiitos kuuluu kaikesta rakkaalle, kaikkivaltiaalle ja iankaikkiselle Isälle ja Jeesukselle Kristukselle ja Pyhälle Hengelle :)

T: Kaisa Kartanoinen-Vanhanen
--------------------------------------
Psalmi 4, jakeet 4-5
Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja.
Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi.
Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö!
Miettikää tätä vielä, kun menette levolle,
olkaa ääneti Herran edessä. (sela)

maanantai 31. lokakuuta 2011


Meikäläinen lauantai-aamulla lähdössä Tampereelle koko ns. komeudessaan.
Kuvassa näkyy myös aika kattavasti yksi keittiömme neljästä nurkasta.
Tampereen matkasta myöhemmin tässä postauksessani.
Haluan edetä järjestyksessä, koska olen järjestyksen ihminen.
Siis syvällä sisimmässäni olen järjestyksen ihminen, mutta järjestyksen pito jää melkein aina hyvien aikomusten ynnä meinaamisien asteelle.

Viime maanantaina olimme siellä Järviradion studiossa kolmentunnin suorassa sessiossa Magnus, Matthew, Eve,Charles ja minä. Taatusti te kaikki jo tämän asian tiedättekin, jos olette lukeneet aiempia postaasejani.
Itse ohjelma sujui mielestämme hyvin.
Kaikkien meidän ohjelmasuorittajien posket pakrottivat punaisina ja joimme pari pannullista kahviakin illan mittaan. Eve toi mukanaan nisupussin ja kahvimaidon. Kahvit saimme keittää talon jauhoista.
Pelkkää kraanavettäkin kului ainakin meikäläiseltä puolenkuution verran.
Tehän muistanette, rakkaat lukijani, sen kuivankielensyndroomani?
Tälläkertaa vesivarotoimenpide puri mielestäni hyvin. Se, että takeltelin pari, kolmekkin kertaa, johtui tilanteen jännittävyydestä, eikä syndroomasta.
Charlesilla oli läppäri nokan edessään, josta hän luki eetteriin raamattuopetuskirjoituksensa.
Läppäri otti tietenkin tiltatakseen ainakin kerran, mutta Charles pysytteli tyynenä ja näennäisen kylmäverisen rauhallisena.
Hänellä oli kyllä varakonekin muassaan, mutta nyt en pysty sanomaan tarvitsiko hän sitä, koska olin juomassa sitä kahvia raadion köökissä. Lähetyskopin tilat olivat rajalliset ja sen lämpötilakin oli omiaan punehduttamaan poskipäitä.
Charles kertoi myöhemmin kotona, että hän ei lähde oikein mihinkään ilman, ettei vähintään kolme läppäriä ole olkaväskyssä mukana.
Kantapään kautta oppii kuulemma yhtä ja toista kun kulkee raamattuopetuksia pitämässä.
Emme ole kuulleet palautetta ohjelmastamme ollenkaan. Se ei meitä huolestuta, koska tiedämme, että kun Pohjanmaalla mitään ei kuulu, niin kaikki on mennyt nappiin. Kuulumattomuus on siis kiitos täällä meilläpäin ;)

Tiistaina menin neuvolaan.
En koskaan opi nikottelematta käyttämään NEUVOLA-sanaa. Neuvolaan menin nikottelematta viimeksi 37 vuotta sitten.Siellä tarkkailtiin syntymättömän vauvelin kehitystä. Myös syntyneen vaavin päänuppia mittailtiin ja koko komeutta punnittiin nimenomaa myös NEUVOLASSA.
Minä jokatapauksessa menin nyt itseni takia neuvolaan. Veren sokeripitoisuudet katsastettiin ja verenpaineiden millimoolit. (En ole ollenkaan varma kuuluuko millimooli yhtään verenpainemittauksen tuoksinaan, mutta laitoin sen, koska se kuulostaa niin kivalta).
Kaikki tulokset olivat loistavia. Tuli myöskin hetki, että pyydettiin astahtamaan neuvolan digivaa´an päälle.
Järkytys oli kauhea, kun huomasin, että kotihöyrypuntarimme näyttää kuusi (6, sex) kiloa ENÄMPI, mitä painoon ja lukemiin tulee.
Noh, lohduttauduin sillä, että niinhän se neuvolan vaaka näytti ilkeästi enempi heti alussakin. Asia oli siis kyllä tiedossa.
Käytän kumminkin aina kotipuntarimme painokäyrälukuja, koska ne ovat siedettävempiä ;)
Olen sitäpaitsi aina kuullutkin, että pitää sitä SAMAA puntaria käyttää, eikä hyppiä siellä sun täällä puntaroitsemassa.
Neuvolan neuvoja ihasteli painonpudotustani. Hän sanoi, että saavuttamani tulos oli loistava. En hangoitellut vastaan ja kylvin kaikilla kiloillani ihastelun päivänpaisteessa.
Sisäinen, huomattavasti vakavampi äännähtely kyllä sanoi, että tahdin on kiristyttävä! Pussikuuria puserrettava niin, että puntarit näyttävät joka paikassa samaa VÄHÄISTÄ lukua.

Torstaina oli vuorossa runopiiri.
Meitä kokoontui piiriin tasan kaksi ihmistä. Minä ja Ellikki.
Asia on niin, että voidakseen koota ajatuksensa, niitä täytyy olla vähintäin kaksi. Sama pätee myös runopiiriin :)
Suunnittelimme Ellikin kaa pyhäinpäivän runo-ohjelmaa Orisbergin kappeliin.
Mars Pyhäinpäivänä klo 13 Orisbergin kappeliin kaikki kynnellekynttäävät.

Ellikki luki pari runoa arvioitavakseni. Arvioin, että toinen runoista ei oikein mallannut ja Ellikki oli tismalleen samaa mieltä.
Hän aikookin etsiä jonkun muun runon lukemansa tilalle ja arvioimme asiat taas uudelleen ensi torstaina.
Toivon, että saan äntiin kirjoittaa pari ihan ihka uutta pyhäinpäivärunoa itse lausuellakseni ne siellä kappelissa.

Perjantaina otin ja lähdin Nikolainkaupunkiin junalla.
Lähdin oikein jantusissani ostamaan itselleni pitkiähousuja ja syysLÄTTÄNÄ-nilkkureita. SyysKORKEAKANTA-nilkkurithan minulla olisi vintinkomerossa, mutta kuten muistanette, en voi sellaisi ihanuuksia enää jalkoihini pistää. Se taas johtuu kipeestä jalastani.
Junamatka sujui vanhaan malliin: pelkäsin kuollakseni sitä vauhtia.
Se vanha (paino sanalla vanha) veturilousku puski asemien välit urut aukinaisena tuhatta ja sataa.
Kiskot ryskivät ja paukahtelivat taatusti rullallekkin parin ratapölkyn matkalta.
Kauhusta kankeana toivoin, että Tervajoelta olisi lentokoneyhteys Nikolainkaupunkiin. Lentokone on ainoa päle, jonka kyydissä en pelkää. Itse asiassa minua ihmetyttää ne, jotka potevat lentokoneellalentämiskammoa.
Kaivoin peloissani kaksiteräisen miekan laukustani. Kaksiteräinen miekka = raamattu.
Sitä lukiessani huomasin ilokseni, että kauhu ottikin laantuakseen ja pian seisoin turvallisesti Nikolainkaupungin aseman platformilla.
Ostin junapiletin valmiiksi paluumatkaa silmälläpitäen ja suunnistin ontuvat askeleeni pitkähousukauppaan.
Löysin kahdetkin pöksyt. Kolmannet oli vielä pitkin paikatuin hampain jätettävä hyllylle.
Sellaiset ihanat kiiltävät nahkajäljitemähoussut! Oi, jahka ne sieltä joskus haen, en aio niistä luopua vellitalossakaan!
Pussikuuria täytyy kuitenkin vielä noudattaa hyvän tovin :(
En kuitenkaan oikein paljon aio täst´edes välittää, sopivatko jotkut vaatteet määrätyn ikäiselle ihmiselle (minulle), vai ei.
Nimittäin, jos ne ovat kivoja ja kutakuinkin tyylikkäitä, niin siitä vaan.
Erääseen sotisopaan sonnustautuessani, nyt viikonloppuna, kysyin Magnuksen mielipidettä asukokonaisuudestani.
Olin peilin edessä spatseeratessani havaitsevinani, että näytin elähtäneeltä P. Pitkätossulta.
- Hianolta sä näytät mun miälestä, sanoi Magnus lukien Kunta ja me-lehteä (tai jotain vastaavaa).
Hhmmm...en oikein luota Magnuksen makuun. Itseasiassa harvoin on niin vastakkailla makunystyröillä varustettua avioparia bongattu kuin minä ja Magnus.
Magnuksen mielestä kaikki vaatteeni ovat kuin RUKIHINPERKOOMEKKOJA.
Nyt, kun näytin satavuotiaalta sekundapepiltä, hän olikin tyytyväinen näkemäänsä. Hhmmm?...

Menin sitten onnistuneiden ostosteni jälkeen kaupunkireissun kunniaksi oikein kahvilaan. Join ison kupillisen kahvia ja ison kirsikkapullan. Jälkimmäinen oli tosin ontto.
Haikeana muistelin kirsikkapullia vuodelta kuuskytkuus, tai jotain.
Sisustat silloisissa kirsikkapullissa olivat täynnänsä ihanaa kakkutaikinamöhnää. Ne painoivatkin taatusti viisisataa grammaa kappaleelta. Kirsikkainen maku viipyili suussa aina kauan. Vielä iltasellakin pukkas röyhtäisyn mukana kirsikan lämmin tuulahdus suuhun ja muistui päivällinen juhlahetki kirkkaana mieleen. Silloin kauan, kauan sitten.
Oi aikoja niitä ihania, maukkaita!

Aioin kierrellä kaupunkireissullani kauppoja hiukan laajemmallakin perspektiivillä, mutta vasen jalka ei suostunut tallaamaan mukana.
Se äityi taas niin kipeäksi, että jossain porttikongissa olin pakotettu nielaisemaan vaihteeksi buranan. Olin jo aamulla tietenkin niellyt pillerin, että yleensä pääsisin matkaan.
Tähän väliin onkin nyt hyvä laittaa sellainen tieto teille, että pääsen lääkäriin tänään :)
Nyt aion kyllä valittaa niin äänekkäästi, että verenkierto, varsinkin pullukoissa suonikohjukkeissani on kertakaikkisesti tutkittava. Vaikka ne eivät ole vertavuotavia, eivätkä muutenkaan rähmi, eivätkä valu visvaa, niin NE ON TUTKITTAVA! ÄRH...RÄYH...ARRRRGH!
(Kohjut pitää kuulemma olla kuvailemieni kaltaisia, ennenkö niille tehdään yhtään mitään).
Anteeksi tämä intiimmi sairauskertomus ja räyhentely. Ehkäpä viime marraskuusta asti popsailemani puranat alkavat heikentää tyylitajuani, niin vaatteissa kuin puheissa.
Sain kuitenkin senverran käveltyä, että löysin lätyskänilkkurit ja ihan ovat siedettävätkin. Ovat oikein tuossa valokuvassakin jaloissa :)

Kun iltapäivällä sitten istuin taas paluujunassa huomasin, että kädessäni hautoma paluupiljetti ei ollut enää voimassa. Se juna oli jo mennyt ja palannutkin varmaan!
Kauhistuin niin, että en muistanut edes pelätä. Sivusilmällä huomasin kyllä, että sähkötolpat vilisivät ohitse kuin onkisiimaa.
Olivat näköjään muuttaneet systeemiä siitä, kun viimeksi olin junassa peljännyt. Silloin lippu kelpasi hyvän tovin eteenkin päin, eikä tarvinnut edes samana päivänä matkustaa.
Ajattelin, että menen vaikka vankilaan, mutta toista kertaa en piljettiä osta!
Sommitellessani eri selostuksia ja uhkauksentapaistakin konduktöörin varalta huomasin, että Tervajoki viuhahti ohi.
Olin istahtanut siihen ainoaan junaan, joka ei pysähdy kotikontuni asemarakennuksen kohdalla.
Samassa oli herra konduktööri kohdallani.
Kaksin vapisevin käsin ojensin ryppyisen lippuni hänelle ja kuiskasin:
- Olen tehnyt kaikki mahdolliset erheet, mitä piljetinostoon tulee. Se juna on mänt ja kotipysäkkikin viuhahti hetki sitten ohitse. Minä voin kyllä ostaa lipun Östermyyraan ja maksaa kaikki, kuulin suuni sopertavan. Olin varma, että silmäkulmassani oli kyynelkin pukkaamassa kalvakkaalle poskelleni.
Konduktööri huiskautti ilmassa lippusaksiaan ja jatkoi sanaa sanomatta seuraavan matkustajan luo.
Niiskautin nenääni ja rukoilin hartaan kiitollisena, että VR:llä alkaisi sujumaan bisnekset paremmin.
Että veturit ja vaunut pysyisivät kunnossa ja aikataulut natsaisivat. Kiitin mielessäni myös kaikkia suurpiirteisiä ja ymmärtäväisiä junavirkailijoita. Myös rukoilin, että kaikki sekunda Peppi P.Tossut saisivat ymmärrystä kaikkinaiseen matkustamisiin ja lippujen ostamisiin.

Kotona näytin ostokseni Magnukselle.
-Joo, ylihianoja kaikki, hän sanoi samalla. kun luki Pohjalaista.

Lauantaina lähdin kopallinen runokirjoja käsivarrella Tampereelle.
Ajelin Laihian määrätylle kylmäasemalle, josta Eikku noukki minut kyytiinsä.
Kyseessä oli Naistenkesken Iltapaivä Tampereella nääs.
Oli todella hyvä iltapäivä. Meidät, Eikku ja minut, vietiin syömään oikein ravintolaan ja muutenkin tunsin olevani kuin piispatar pappilassa. Luulen, että Eikulla oli samat tuntemukset.
Varmaan ko. iltapäivän puolesta oli rukoiltu runsaasti.
Jalkani puolestaan sanoi yhteistyösopimuksen yksipuolisesti irti ja minut jouduttiin hakemaan autolla lähetyskodille.
(Tänäänhän jalka otetaan puhutteluun, joten ensi kerralla varmaan trinttaan koko matkan sinne ravinteliin ;)

Paluumatkalla pysähdyimme Juustoportilla.
Söimme maistiaisia niin runsaasti, että hätinä pääsimme vyöräytymään autoon takaisin.
Ostin leipäjuuston puolikkaan ja lakkahillopurkin. Magnukselle lisäksi vielä tuliaisiksi valkoista käsintehtyä suklaata.
Niin oli meikäläisen kupu vielä maistiaisista pinkeänä, etten huomannut pyytää Magnukselta yhtäkään palaa siitä tuliaislevystä.
Eipä "huomannut" mies itsekään suklaadistansa tarjota.
Kun asiaa myöhemmin voivottelin, sanoi hän:
- Ethän sä rikkaa valakosuklaatia. Sähän sanot, notta se röfää ja maistuu kalanmaksaölijyltä ja muistuttaa Jekovit-kalanmaksaöljysuklaata!
Voihan sanomiseni niinkin tulkita.
Tarkensin kuitenkin, että kalanmaksaöljystä tykkäan, mutta JEKOVIT-suklaa, jossa oli kalanmaksaöljyä ei lasehdi.
Onkohan sitä Jekovittia muuten myynnissä vielä? Apteekeista sitä aikoinaan sai ostaa.

Terveisiä ja siunausta kaikille teille ja muillekkin.
T: Kaisa-Peppiina Biljetsten-Jekovits
--------------------------------------------
Psalmi 9 jakeet 10-11

Herra on sorrettujen turva,
hän on suoja ahdingon aikana.
Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut.
Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.