maanantai 26. maaliskuuta 2018

Ylin kuva on aivan uposen uusi.
Se on uusin korttini ja sen nimi on "Eivät oo happamia!"
Alapuolella oleva kuva sen sijaan on ollut esillä ennenkin, mutta ei auta.
Kuvassa komeilee vaarini tekemä mankeli. Kaikki, mitä vaarini teki ja värkkäsi, oli tukevaa ja viimeisen päälle loppuun asti hyvin suunniteltua. Kuten tuo mankelikin järeine kivineen sun muineen.
Tulen aina hyvälle mielelle, kun muistan Kalle Kustaa-vaarini.
Sukumme juhlissa ja aina, kun hän tuli vierailulle, röyhysi hänellä valtavan paksu sikari sormien välissä. Sikarissa oli punaiselta ja kullalta hohtava vyöte, jota vaari aina siirsi taaemmaksi, kun sikari kului. Ikinä en nähnyt hänen sikarista henkosia vetävän. Ei, se röyhysi arvokkaasti sormien välissä. Luulen, että sikari oli liian äykeätä henkeen vedettäväksi. Ja sitä paitsi kuulin vasta äskettäin, että sikaria ei henkeen vedetäkään. Tiedä sitten, onko totta, vaiko ei. Itse en ole koskaan sikaria tuprutellut. Siis sellaista ryynimakkaran kokoista sikaria. Pikkuisia ja luihuja sikareita kyllä.
Onneksi ei tarvitse enää röyhytellä yhtään mitään. Tokkopa päänuppi edes kestäisikään keuhkonretaleista puhumattakaan.

Tänään postilaatikkoomme kopsahti se paljonpuhuttu Taviöproo-kapselipaketti. (Kapseleiden nimi on muutettu).
Kauniista ja arvostusta herättävästä pakkauksesta pumpsahti esiin kaksi levyä, joissa kummassakin oli 30kpl kahvinpavun kokoista- ja näköistä pallukkaa. 
Kuudenkymmenen päivän kuluttua, kun olen syönyt kaikki pallukat, olen jo viisaampi ja toivottavasti notkeampi, pirteämpi, virkeämpi, jänteikkäämpi, hyväntuulisempi, urheilullisempi ja kauniimpi ja kiltimpi.
Kaikkia noita vaikutuksia ei tuoteselosteessa luvattu. Ei, vaan ovat ne ihan minun omia salaisia toiveitani.
Nilkkani on muuten ollut muutenkin jo paljon parempi.
Edelleen toki säärisuonet ja lihakset tykyttävät enempi kuin niiden pitäisi ja kipeääkin ottaa, ainakin joka toisella askeleella, mutta kaiken kaikkiaan jalka ON parempi.
Olen kävellyt  päivittäin pienen lenkin. Anopin perintöpotkuri on ollut varmuuden vuoksi tukena ja turvana. Ja mikä on ollut kävellessä?! Ilmat ovat olleet kuin morsian ja maisemat ja näkymät joka suuntaan  huumaavan kauniita.
Tämä meneillään oleva kevättalvi tuo mieleen lapsuuden ihanat talvet. Ne sellaiset, jolloin oli aina lunta korviin asti ja aurinko heloitti sinistäkin sinisemmältä taivaalta. Lumi narskui ja pakkanen paukkui.
Eilen viimeksi, köpötellessäni kävely/potkuri taivaltani, ajattelin, että en ikinä haluaisi asua muualla maailmassa kuin täällä Pohjolan suloisilla saloilla. Vuodenajat nyt ovat vaan niin ihanat. Kaikki neljä (ja vieläpä niiden välissä ne kura&tuuli&myrsky- ja sadeviikot).

Paitsi jalan paranemista olen onnistunut karistamaan painoa sen päältä kilon ja sata grammaa!
Hyvä minä! 

Kalenteri ammottaa edessäni taas aika valkoisena. Jonkin päivän kohtaan on vedetty henkselit ja johonkin ei ole menty, vaikka on meno ylös merkattu. Ei aina pääse, vaikka haluaisikin.
Tiistaina olimme päivystämässä "Mahdollisuus muutokseen"- kahvilassa Magnuksen kanssa.
Tänäänkin olimme samaisella asialla samaisessa kahvilassa. 
Kahvila on siitä mukava, että siellä saa kahvit ja nisun ilmaiseksi. 
Siinä kahvia juodessa on mukavaa keskustella mahdollisuuksista ja muutoksista. 

Perjantaina olin seurakuntatalolla kauaskantoisessa kokouksessa. Kokouksen jälkeen siirryin samaisen seurakuntatalon takkahuoneeseen. Söin eväät (kauraleipä, jonka välissä paistettu kananmunalättynen) ja odottelin, että kello tulee 7 ja alkaa joka perjantainen raamattupiiri.
Tämä raamattupiiri on ympärivuotinen. Joka ikinen perjantai klo 19.00 se pidetään oli kesä, tai talvi. 
Ainoastaan jouluaatto, jos se osuu perjantaille, on poikkeus. Silloin ei ole raamattupiiriä.

Tänään aloitimme Magnuksen kanssa pääsiäissiivoukset.
Minä ripsin eteisen ja keittiön seiniltä viiden (fem) kuukauden pölyt+hämähäkinseitit ja Magnus heitti samaisista tiloista matot ulos ja imuroi. Mitään lopullista silausta emme saaneet aikaan, koska oli se kahvilahuki, mutta jo se tunne, että on vähemmän verkostoa ja pölyä lattioilla ja seinillä, riitti ilahuttamaan mieltä ja antamaan intoa jatkosiivoukseen.
Olemme ottaneet pysyvästi käyttöön Maijan (101v) metodit siivouksessa: yksi huone per päivä.
Tällä kertaa otimme kyllä kaksi huonetta, mutta olemmehan jonkun verran nuorempia kuin Maija ja sitä paitsi aika ei riitä, jos Pääsiäiseksi haluaa, että on siistiä. Me haluamme.
Huomenna siivoamme kaksi kammaria ja ylihuomenna vinttipöksän ja loput paikat, mitkä kaipaavat ruokkoamista.

Tähän päättyy tämänkertainen mhvv. Ihanaa ja arvokasta Pääsiäistä jokaiselle teistä!
Jeesus on ristillä voittanut kuoleman, että meillä elämä olisi. Usko Jeesukseen, niin sinä pelastut ja koko sinun perhekuntasi.
T: Kaisa 

----------------------------------------------------------------------------

Psalmi 27:7-8

Herra, kuule, kun huudan sinua!
Ole minulle armollinen, vastaa pyyntööni.
Sydämeni muistaa sinun sanasi:
-Etsikää minun kasvojani."
Herra, minä tahdon etsiä sinua.





maanantai 19. maaliskuuta 2018


Maanantain tapaan kaakersin vinttipöksään kirjoittamaan menneen viikon tapahtumista.
Niistä ei tosin pitkästi kirjoiteta, Syystä, että kalenteri hohtaa valkoisena kuin taloamme ympäröivä hanki.
Jospa aloittaisi tuosta alimmasta kuvasta. Tänään korjasin pikkueteisen pikkukuusen pois. Pallot talteen ja kuusi tunkiolle. Hienosti oli kuusinen pysynyt kuosissaan melkein 5 kuukautta. Muutama neulanen oli pudonnut ikkunalaudalle (johon laudalle ne vielä jäivät odottamaan pääsiäissiivousta).

Jospa sitten jatkaisi raportointiaan vallitsevasta terveydentilastaan. Terveydentilani on olosuhteisiin nähden aika hyvä.
Tänään ma 19.03 2018 on ensimmäinen päivä, jolloin en ole ottanut Buranaa.
Viisi (fem) viikkoa niitä olen niitä napsinut kinttuni takia. Viime päivinä olen pärjännyt yhdellä tabletilla ja tänään siis ihan ilman ei mitään!
Kyllä minä kovasti tunnen (parhaillaankin), että minulla on vasen jalka, mutta sen tunteen kanssa pärjää.
Olen kävellyt päivittäin potkuriin nojaten 1250 metriä.
Yläkuvassa näette kuvan varmistusmerkkaussysteemistä. Aina, kun olin kävellä potkutellut 250m  laitoin lumikasan päälle pikkaraisen lumiklöntin.
Minulla, katsokaas, on taipumus paisutella asioita ja lisäillä mielessäni ylimääräisiä matkalukumääriä. Käveleminen on niin umpitylsää, että kuvittelen aina tylsyyden määrään verraten kävelleeni paljon enempi kuin konsanaan olenkaan.
Paakkumäärä on lahjomaton! Klönttejä laskemalla saa varman ja oikean tuloksen.
Jahka saan kintustani ehomman, aion lisätä klönttimäärää. Jos lumi sulaa ennen kuin jalka on hyvä, niin korvaan lumiklöntit kuusenkävyillä (niin kauan kuin kuuset pihassamme vielä humisevat).
Kun kuuset katkotaan, eikä käpyjä enää ole, kerään kiviä riviin.
Kävellä aion tästä etiäppäin niin kauan, kun pysyn pystyssä, tai kunnes kuolen pois.
Ei ole ihmisen hyvä vain istua, tai maata, jos muuhunkin pystyy. Sairaudet ja sen semmoiset ovat tietysti erijuttu. Laiskuudesta johtuva taas eri.
Kuntohärvelillä olen veivannut päivittäin 60 kertaa. On ilo huomata, että otsasuonet eivät alkaa pullottamaan enää läheskään niin äkkiä kuin 5 viikkoa sitten, kun aloitin vääntämisen.
Paino ei ole pudonnut pätkääkään, mutta en ole siitä niin murheellinen, koska Magnukselta paino on pudonnut.
Laihdutuskuuri kyllä jatkuu. On pakko. Vasemman kintun takia, jos ei muuten.

Tilasin viimeviikolla paljonmainostettua ja ihmeitätekevää lisäravinnetta. Taviöproota (nimi muut.) Se kuulemma auttaa nivel- sun muihin kipuihin satavarmasti. Rehdin näköiset ja toinen toistaan liukasliikkeisimmät ihmiset vannovat tämän aineen nimeen TV-mainoksissa kymmeniä kertoja illassa.
-Taviöproo saa nivelet liukkaiksi ja krupin notkeaksi kuin ankeriaalla, jänteistä ja sen semmosista puhumattakaan, vakuuttavat niin miehet kuin naiset. Ei tosin juuri noilla sanoilla, mutta ei paljon puutukkaan.
Saapi sii, kuinka äijän käy? Eihän sitä tiedä, ellei kokeile.
Harvoin on tullut kokeiltua mitään muuta kuin kalanmaksaöljyä. Kalanmaksaöljy auttaa kaikkeen ja  on vielä niin hyvänmakuistakin.

Viime viikolla tiistaina olimme, Magnus ja minä, kirkolla "Mahdollisuus muutokseen"-kaffilassa. Siinä Ässä-marketin vieressä olevassa pytingissä.
Keittelimme kaffia ja kaatelimme sitä kuppeihin, jos joku tuli sinne sitä juomaan. Ja tulihan sinne.
Tule sinäkin, jos niillä nurkilla pyörit!
Kahvila on auki ma-to 10.00-18.00. Pe ja la kahvila on auki myöhempäänkin. Ihan 10:een asti.

Keskiviikkona kalenteriini on tärisevällä käsialalla kirjoitettu kolme eri menovaihtoehtoa.
Yksi vaihtoehto on sutattu yli, koska päivämäärä vaihdettiin. Kaksi jäi siis jäljelle. On selvää, että yksi ihminen ei kahtaalle repeä, joten valitsin Östermyran ja siellä pidettävän KD:n piirihallitusken kokouksen. Siellä auoin suutani ainakin silloin, kun haukkasin hillomunkin syrjästä ja ryystin kahvia.

Lauantaina vedimme, Magnus ja minä, virsipiiriä palvelutalossa.
Virsipiiri on joka toinen lauantai ja meitä on viisi eri parsikuntaa, jotka omalla vuorollamme tätä ihastuttavaa tehtävää hoidamme.
Lauloimme taas sydämen pohjasta tuttuja virsiä ja minä luin jossakin välissä omikirjoittamani Ongella-runon. 
-Kyllä oli hyvä runo! sanoi eräs kuulija. Ilahduin kovasti. Minä kun luulin, että puheensorinasta päätellen kukaan ei kuunnellut. 
Nämä palvelutalon virsipiirit ovat, paitsi mukavia, niin myös ihania. On kiva seurata, kuinka osallistujat pätkäisevät virren kuin virren ulkoa.
Minä en osaa ulkoa kuin kaksi virttä. Niitä tuleekin sitten suihkussa usein hoilattua.

Sunnuntaina olimme kirkossa jumalanpalveluksessa. Nuoret olivat puikoissa. He pitivät saarnan. lukivat esirukoukset, tekstit ja keräsivät kolehdin. Aina, kun nuoret ovat jumalanpalveluksessa vastuussa, on odotettavissa kaikkea hyvää. Niin nytkin.
Vuodatin asian päältä seurakuntamme sivulle runsaat kiitokset kehuja säästelemättä.
Sunnuntaina illan suussa oli kirkolla Majataloilta. Tämäkin tapahtuma liittyi pohjanmaalla meneillään olevaan Mahdollisuus muutokseen-missioon.
Hyvä oli ilta ja muutoshakuisia immeisiä tupa täynnä.
Illalla kaaduin suorin (ja kipein) jaloin pehkun pohjalle, eikä aikaakaan, kun suloinen kuorsaus täytti tienoon.
T: Kaisa Ändrinskog-Möijlighet
-----------------------------------------------------
Psalmi 142:2-3

Minä korotan ääneni
ja huudan avuksi Herraa.
Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta.
Hänelle minä kerron huoleni,
hänelle kerron, mikä minua painaa.



maanantai 12. maaliskuuta 2018


Ihan tähän tämän maanantain mhvv:n alkuun hiukan selostusta (ja varoitusta) tuosta alemmasta kuvasta.
Siinä nököttää ihana  pihasaunamme. Siitä ei sen enempää. Se on ollut siinä kaksitoista vuotta ja tulee edelleen olemaan, mutta nuo kaksi kuusta tuossa edessä!!! Ne tulevat kaatumaan (ja toivottavasti kirveellä ja sahalla. Ei tuulen ja myrskyn avulla).
Kuusista on, jokunen viikko sitten, nirhattu poikki monta ihanaa oksaa.
Oksat peittivät hienotunteisesti näkyvyyden saunalle ja olivat valtavan pitkiä ja tuuheita (melkein maahan asti) muodostaen romanttisen, hämärän, vihreän huoneen allensa.
"Huoneessa" oli puutarhapöytä ja muistanpa kerran ryystäneeni limonaadia pöydän ääressä saunomisen välillä löyhytellessäni.
Kuten kuvasta näkyy, niin "huonetta" ei kuusen alle saa muodostettua enää millään ilveellä ja 
on todella kauheaa, että koko kuuset pitää kaataa, ei vaan oksia karsia.
Lupaamani varoitus onkin tämä: älkää kuuna kullan valkean istuttako puita talon läheisyyteen, eikä sähköjohtojen alle.
Oikeanpuoleinen kuusi on jo kerran tuulessa ja tyrskyssä katkennut, mutta rysähti onneksi "vain" sähköjohdon päälle.
Koska emme voi siirtää talomme kivijalkaa ja itse taloa sen päällä toiseen paikkaan (vaikka mieli tekisi), niin on pakko kaataa puut.
Hyvästi intiimmit puunalusta-kaffihetket ja verannalla ilkosilla löyhyttelyt!
Ylemmästä kuvasta (sekin ollut näillä huudeilla jo useasti) tulee pieni maininta hetken kuluttua

Eipä tulisi pitkiä lurituksia maanantaiblogiin, jos pitäisi kalenterimerkkauksien mukaan kirjoitella. Viime viikon sivuaukeama ammottaa tyhjyyttään vitivalkoisena ja kelmeänä.
Ainoastaan perjantain kohdalla lukee OHJAUSRYHMÄ SRKTALO 16-18. Siellä minä kelmeänä myös istuin. Sanoin muutaman sanankin erinäisistä asioista ja niiden vierestä.
Käsväskyyn olin varannut kaksi pyöreää kauraleivänpalasta (juustoa välissä) ja nallepulloon vettä.
Samoissa tiloissa jatkuisi vielä perjantain raamattupiiri. Oli hyvä tankata näiden kahden tarpeellisen, mutta niin erilaisen tilaisuuden välissä.
Perjantaipäivä meni siis siinä, eikä siitä sen enempää, mutta torstai...siitä hiukan enemmän.
Siitäkin huolimatta, että moni on Fb:stä asianpäältä jo lukenutkin.
Tähän nimenomaiseen asiaan haluan hiukan tarttua, ennenkö palataan torstaihin.
Nimittäin: minua on alkanut jälleen kerran ja pitemmän aikaa kuristaa kurkusta ja ahistaa, kun tuntuu siltä, että minulla ei ole enää mitään uutta ja färskiä kirjoitettavaa.
Kaikki jutut, jotka ovat tapahtuneet 72 vuotta kestäneen eloni aikana, olen jauhanut useaan kertaan, oikein ja nurinperin. Facessa ja täällä.
Luulen ja pahoin pelkään, että tämä bloggaussivusto, eli mhvv, loppuu totaalisesti ensi toukokuun 28:s päivä. Siitäkin huolimatta, että Ryttyläss hieman eräälle ihanalle lukijalleni toista lupailin.
Charles kielsi lopettamisesta kirjoittamasta. Hän sanoi, että se on sen merkki, että kerjää ja ruikuttaa, että ihmiset itkua tyrskien haluaisivat blogia jatkettavan.
Sitä en halua, mutta en halua silloin 28 toukokuuta lopettaa kuin seinäänkään. On tämä sen verran hauskaa ollut. Hyvä on kertoa etukäteen.
Aion kyllä kirjoitella Facebookkiin juttuja (silloin, kun jotakin sattuu ja tapahtuu), joten jos et ole vielä Fb-kampraattini, niin tule sellaiseksi!
Sivustoni on kyllä kaikille nähtävissä ja luettavissa, että kaveruuskaan ei ole välttämätön. Minä kyllä tykkäisin kovasti, jos kumminkin tulisit.

No, niin nyt sitten se asia, josta Facessa olen jo revitellyt, mutta josta tykkään revitellä lisää, jos vaan joku kuuntelee. Asia on nimittäin niin, että minun oli viime torstaina pakko ottaa ja soittaa terveyskeskukseen ja tilata lääkäri.
En tiennyt, kuinka lääkäri tilataan. Tai siis, mihinkä soitetaan. Kaikki on muuttunut siitä, kun viimeksi (vuonna 2015) terveyskeskuksen palveluita tarvitsin.
Silloinhan, kuten muistatte, kaaduin asfaltille keskellä kirkonkylää  ja suoraa nenälleni. Nenästäni alkoi tietenkin välittömästi vuotaa kaiken muun eritteen lisäksi myös runsaasti verta. Seurauksena oli myös, että piti hankkia uudet silmälasit. Siitä asiasta en niin kovin murheellinen ollut.
En nimittäin tykännyt silmälaseistani lainkka. Päinvastoin. Näytin ne nenälläni ihan Urho Kekkoselta (lukuun ottamatta tietenkin niitä harvoja hiussuortuvia, jotka minulla onneksi vielä on ja Urholla ei). 

Koska en kiireissäni löytänyt oman terveyskeskuksemme uusia numeroita mistään, päätin soittaa siihen vanhaan, jonka olen luuriini tallentanut. Se toimi!
Numerosta alkoi kuin alkoikin kuulua posmotusta numeroiden vaihtumisista ja kerrottiin uusi numero. Neuvottiin painamaan ruutua, jos tahtoo, että terveyskeskuksesta soitetaan takaisin saman päivän aikana. Minulla oli kiire, joten en ajatellutkaan painaa ruutua.
Tosin en olisi voinut niin tehdäkään, koska en tiennyt, mitä ruutua? Sen arvasin, että ikkunaruutua ei tässä tarkoitettu, vaan ehkä tietenkin puhelimen, mutta näyttöruutuako?...Vaivalloisesti ajattelin, että ehkä kyseessä on se risuaita-näpykkä? 
Aika pian (siis käsittämättömän pian) sain hoitoUHMISEN langanpäähän ja aloin antaumuksella selittää vaivojani ja pyytää päästä lääkäriin:  
Vasen jalka on ollut kovaa kipeä kaksi viikkoa.... pääsen kyllä kävelemään, kun otan Burana 600 kolme kertaa päivässä... eilen illalla vasemman käteni kämmenselkään nousi kuumottava ja koholla oleva valtava mustelma ja minua närästikin ja illalla iski mieleeni, että jospa minussa muhii veritulppa... sydämessä ja jalassa ja kädessä....

Veritulppa on sellainen vaiva, että ainakaan minua ei huvita jäädä pehkuihin miettimään onko se tulppa, vai ei. Sitä mieltä oli hoitajakin. Niinpä ajan saatuani lähdimme Magnuksen kanssa köröttelemään omaan terveyskeskukseemme.
Siellä otettiin sydänfilmi ja kohtelias ja empaattinen nuorukainen, joka filmin otti, sanoi sydänkäyrän näyttävän hienolta. Se lohdutti.
Kehuin nuorukaisen maasta taivaaseen ja sanoin hänen sopivan hyvin ammattiinsa. (Kuten asia olikin).
Kyllä sen huomaa, sopiiko joku ammattiinsa, vai ei. Meidän terkkarissa sopivat kaikki.
Itkua tuhertaen vannoin lääkärille, että jos tästä selviän, niin alkaan huolella hoitamaan itseäni, enkä vaan meinaamaan.
Alan jumppaamaan (tässä kohtaa pyydän katsomaan sitä toista kuvaa). Tuollaisella vempulalla olenkin nyt vempuloinut päivittäin ahkerasti.
60 kertaa ylös ja alas yhteen menoon! Välillä aina pieni huilausbreikki ja taas huhtomaan.
Lupasin lääkärille, että laihdutan itseni normaaliksi (!) Tai ainakin sellaiseksi, että nilkat kestävät.
Lääkäri hymyili ja sanoi, että laihduttaminen ei ole nyt se ensimmäinen asia.
Ihana ammattiinsa sopiva lääkäri. Ei alannut syyllistämään. Sopii ihanasti ammattiinsa.
Kerroin, että olen tuntenut itseni tähän asti aika terveeksi. Vaivana ei ole ollut kuin köyhyys ja ilkeys.
Lääkäri vastasi edelleen hymyillen, että niin, sinä olet perusterve.
Hän kirjoitti lähetteen Y-taloon Östermyraan ja siellä otettiin verikokeita ja tutkittiin ultralla, onko jalassa tukoksia, vai ei. Ei ollut!
Kaikkeen tähän meni aikaa yhdestätoista kahdeksaantoista. 6 tuntia. Ei aika, eikä mikään.
Ei sittenkään, vaikka emme syöneet eineen jyvää koko aikana. 

Jalka on aina vaan kipeä, mutta se on pääasia, että ei ole veritulppaa.
En tiedä, mikä jalan kanssa tulee neuvoksi? Aion katsella nyt ainakin kymmenen kilon verran. Ellei laihduttaminen, jumppa ja kuntopyöräily auta, niin...menen uudelleen terveyskeskukseen. Nyt tiedän numeronkin. Ruutu selviää siihen mennessä myös.

Tästä tulikin pitkä lötinä, vaikka kalenteri valkoinen olikin. Kädenselkämys on vielä musta. Se kompensoi tämänkin jutun: Kalenteri valkoinen, kämmenselkä musta.
T: Kaisa Svarthand-Bloodynose.
-----------------------------------------------------------
Jesaja 33:6

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko

maanantai 5. maaliskuuta 2018


Hiihtoloma oli ja myös meni.
Kuvassa meillä vieraillut toinen lomalainen. Vivianni oli se ensimmäinen.
Alemmassa kuvassa näyn myös minä. Tuollaiseltakohan sitä sitten näyttää, kun sanotaan, että on vain varjo entisestänsä? Minun kohdallani todellisuus on kyllä ihan toista. Asioihin on kyllä odotettavissa muutosta. Pakosta.
Nimittäin vasemmanpuoleinen kinttuni on kipeä. Ollut jo kaksi viikkoa.
Koska tiedossani oli matkantynkää, aloin hyvissä ajoin jalkaa kotikonstein hoitamaan.
Levitin ja sivelin paksulle nilkalleni (ja siitä ylöspäin polvilumpioon saakka) paksusti Mobilaattia.
Kyseinen laatti on ollut piirongin laatikossa 12 vuotta. Anopin jäämistöä. Viimeinen käyttöpäiväkin oli 10 vuotta sitten.
Minulla vaan ei ole ollut kinttu ennen kipeä sillä siivolla kuin nyt, joten en ollut liioin rasvaa käyttänyt, mutta en liioin poiskaan viskannut.
Eivät auttaneet sivelyt. Jomotus jatkui ja mielestäni vaan yltyi.
Ei auttanut liioin färskimpikään rasva, jota toivorikkaasti apteekista kävin ostamassa. Jalkaa jomotti ja kolotti kamalasti ja pahemman kerran.
Minusta näytti siltä, että nilkka on sisällepäin lengolla. Ei siis kumma, että särkee.
Eipä liioin ole kumma sekään, että ei huvita mennä lääkäriin kuten Magnus "lämpimästi", mennen tullen kehottaa tekemään.
Mitä turhaa! En nimittäin usko, että tohtori saisi vääntynyttä nilkkaa suoraksi, enkä usko sitäkään, että puukkojen ja veitsien kanssa alkavat sitä suoristelemaan tämän ikäiseltä ja painoiselta kropsulta. Ei siis muu hyvi kuin alkaa taas vihoviimeisen kerran keventämään nilkkaparkojen päällä olevaa kantamusta. So. painoa. En tahdo jämähtää tuolille ja sänkyyn lopullisesti. 
Kaikkihan te muistatte, kuinka olen joutunut pienentämään ruoka-annoksiani pienentyneen sisävatsani takia. Useat ovat kuitenkin huomanneet, että mikään muu kohta ei kuitenkaan ole ottanut pienentyäkseen. Eipä siis  kumma, että nilkat menevät kiemuralle. 
Yritän nyt siis täst´edes pienentää entisestäänkin pienentyneitä sapuska-annoksia. Eiköhän alkaa jalat oikenemaan.
Toista viikkoa tehohoidin jalkaani vanhentuneilla ja uudemmilla linimentillä ja vanhalla, mutta kunnossa olevalla hieromakoneella.
Buranaa söin kourallisia ja  niitä ilman reseptiä saatavia verenohennustableteja, joidenka nimeä en kuolemaksenikaan muista, enkä jaksa KIPAISTA alakerrassa katsomassa paketin kyljestä. 
Vihdoin ja viimein perjantaina katsoin olevani siinä kunnossa, että uskalsin lähteä naistenpäiville Ryttylään.
Hyvin pärjäsin, vaikka matkalaukku painoi about 50 kiloa, ellei enemmänkin.
Magnus ihmetteli, mikä laukussa painaa, vaikka siellä ei ole mitään minun puheitteni mukaan.
Sitä minäkin ihmettelin.
Junamatkat menivät suuntaan ja myös  toiseen hyvin.
En pelännyt oikeastaan vasta, kun paluumatkalla lähestyimme kotiasemaa. Tervajokea.
Kyselin itseltäni kauhuissani junanvaunun eteisaulassa, että miksi pitää porhaltaa kahtasataa, vaikka matkaa asemalaiturin kylkeen on kaksisataa metriä?
Myönnän, että luvut ovat paisuteltuja, mutta niin pelokkaat ihmiset pakkaavat tekemään. 
Hissikammoiset paisuttelevat hissin liitoksista narinoita, lentokammoiset koneen siipien lepatuksia ja uskovat niiden roikkuvan enää muutamalla ruuvilla kiinni, ukonilmaa pelkäävät tuntevat, miten salama iskee suoraa päähän jne. jne.
Kaikille pelkoisille on ihan turhaa vakuutella, että mitään ei tapahdu, koska he tietävät, että joskus joillekin on kuitenkin tapahtunut ja pelkoiset ovat varmoja, että taas tapahtuu ja juuri heille.

Viikonloppu Ryttylässä oli kuitenkin niin hyvä ja virvoittava, että sen takia kannatti hiukkasen pelätäkin.
Jalka nilkkoineen oli myös ihmisiksi myös koko viikonlopun. Hoito jatkuu ja toivottavasti painonpudotus nousee taas uuteen kiitoon. Niin on ainakin ennen aina tapahtunut. Neljäkymmentä kertaa.

Onkohan teistä kukaan maistanut muotovaahtoa? Enpä usko. Minä olen. Oli ihan pakko.
Sain kampaajalta kokeiltavaksi SALT moussea. SUOLA muotovaahtoa. Kyseinen aine tuuheuttaa ja saa ohuenkin hiuspehkon tuntumaan puolet tuuheammalta kuin se on.
Moussessa ei maistunut suola, mutta hiuksiin hierottuna se on kyllä hyvää ja täyttää lupauksen. Lupaus: hiuspehko tuntuu muhkeammalta ja kuohkeammalta.

Kalenterin lehtiä käännellessä huomaan, että kahden viimeviikon menot ovat yhden käden sormilla laskettavissa. Hyvä on olla paikoillaankin joskus ja varsinkin silloin, kun on nilkka kiemuralla.
Talvilomavieraita oli kaksi. He olivat omiaan elähdyttämään ja ilahduttamaan vanhan paapan ja muutamaa kuukautta vieläkin vanhemman mummun sydäntä ja mieltä. 

Männäviikolla tiistaina, olimme Nikolainkaupungin kirkossa keskipäivän hartaudessa Magnuksen kanssa. Tuttuun tapaan minä lausuin runoja ja Magnus piti puheen. Hyvin meni, vaikka ei yhtään jännittänyt, eikä suuta kuivanut. Oikeastaan joutui enämpikin nieleskelemään. Oli niin hyvä olla.

Ja miksi matkustin paljon pelkäämälläni junakyydillä Ryttylään, johtui se siitä, että siellä olivat ne jokavuotuiset naisten päivät. Jo useamman vuoden ajan minulla ja Leylahilla (nimi muut.) on ollut ilo ja kunnia toimia päivien aamurukoushetkissä vetäjinä ja vastuunkantajina.
Aamurukoushetket alkavat kello 7. (Kotona minä en tuohon aikaan käännä vielä edes kylkeä). 
Virkkuina me kuitenkin taas tilaisuudet vedimme ja iloksemme runsaasti muitakin virkkiksiä kerääntyi Sirkan saliin rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta.
T: Kaisa Virkskog-Nilkkander
-----------------------------------------
Psalmi 145: 17-18

Herra on kaikessa oikeamielinen, 
hän on uskollinen kaikissa teoissaan.
Hän on lähellä sitä, joka huutaa häntä avuksi,
sitä, joka vilpittömästi kääntyy hänen puoleensa.