maanantai 25. kesäkuuta 2012





Terveisiä Suomen, ellei koko Euroopan Unioonin toiseksi kauneimmasta kaupungista.
Sehän kaupunki on tietenkin Nikolainkaupunki.
Ensimmäiseksi kauneimmaksi voi kukin ajatella sen oman kaupunkinsa, kirkonkylänsä, tai minkä tahansa kauniin paikan taivaan kannen alla.
Lähdin tänään Nikolainkaupunkiin vartavasten tervehtimään ystävätärtäni Hedelmättää.
Siinä Tervajoen asemarakennuksen rappusilla istuskellessani ja junaa odotellessani , muistui mieleeni lapsuus ja odottelut asemalaitureilla.
Aurinko kilotti kuumasti päänuppiin ja varikset huutivat sinisinä parisataavuotta vanhoissa kuusissa ja muutama ihminenkin palloili lähistöllä odottaen junaa, aivan samoin kuin tänä aamuna.
Maisema oli yhtä "vanhanaikainen" kuin silloin, lapsuuden hehkeydessä ja maisemissa.
- TAAJAMAJUNA ÖSTERMYYRASTA SAAPUU, PYSÄHTYY JA MYÖSKIN LÄHTEE RAITEELTA NUMERO YKSI, kuului aseman kovaäänisestä niin kuuluvasti, että minäkin 1/2 kuuro kuulin loistavasti. Itseasiassa hyvä, etten portailta tipahtanut.
(Muuten, raiteita Terviksen ratapihalla on tasan yksi).

Junamatkan aikana pelkäsin tuttuun tapaan taas hitusen, mutta onneksi matka kestää vain 20 minuttia ja senverranhan ihmisen kärsii pelätäkkin.

Vierailun päälle menin H-Halliin ja ostin itselleni kahdet (2) valkoiset pitkäthousut.
Valkohousujen yhteishinnaksi tuli knafti 30 euroa.
En sovittanut housuja ylleni, mutta ostin ne sen verran laajapulttuisena, että varmasti ylle mahtuvat.
Sellaiset mallia "lainapeite-lookit" tiedättehän?

H-Hallissa tapasin koulutoverini Lyseon-iltalinja ajalta. Vihrikän nimeltään (nimi muutettu).
Vihrikkä harrastaa haitarinsoittoa. Minä olen aina rakastanut haitarinsoittoa. Tai en ihan aina. Silloin, kun Magnuksella oli haitari inhosin haitarimusiikkia.
Magnus ratuutti ko. instrumentilla "Hermanni ja Miinaa" siihen sähtiin, että hiuskuontaloni harventuminen kiihtyi usean karvallisen verran noihin aikoihin.
Kellariinkin Magnus yritti paeta haitarinsa kanssa, mutta se vain lisäsi hiusteni lähtöä.
Sementtiseinät näet vain pykäsivät palkeiden kitinää, eivätkä mitenkään vaimentaneet, kuten Magnus fämmäsi.
Haitari myytiin ja avioliittomme säilyi rikkumattomana.

Hengellinen musiikki haitarilla soiteltuna, on siellä ihan latvapäästä, mitä tykkäämisiini musiikin suhteen tulee.
Pystyn kyllä kuuntelemaan haitarimusiikkia ilman hengellistäkin tatsia, kunhan se ei ole tangoa.
Tai no, kyllä sekin menettelee, kun kyseessä on haitari :D

Keskiviikkonakin olin Nikolainkaupungissa.
Vein nimittäin Pirjolle hänen tilaamansa runokirjani, jonka hän antaa lahjaksi äidilleen.
Vapisiko käsi ilosta, kun reteesti luikautin omistuskirjoituksen lahjakirjan ensimmäiselle sivulle?
Uutta kirjaa pitäisi jo kovasti runoilla ilmoille tulevaksi, jotta saisivat ihmiset niitä tuleviakin syntymäpäiviä silmällä pitäen ostaa ;)

Tällä samaisella kirja-Nikolainkaupunkireissullani menimme Aija-Kanitan kanssa Marthan luona käymään.
Muistelimme kolmisin Huutoniemen aikuisia naapureitamme ja tuttujamme ja pääsimme Hedmaninkujan 1/2 väliin.
Sovimme jatkavamme muisteluita seuraavan tapaamisemme aikana.

Juhannus meni rauhallisesti.
Oikeastaan Juhannus meni niin rauhallisesti, että sanoin Magnukselle, että ensi Juhannuksen on pakko olla räväkämpi.
Ihmisiä pitää ympärillä olla enempi, monempia makkaroita, jäätelöä paksummasti ja uimaveden oltava lämpösempää (nyt sitä uimavettä ei ollut ollenkaan), Raamattuopetusta paljompi ja hyttysiä vähempi.
Magnus ei ollut samaa mieltä, koska tykkää rauhanomaasesta menosta, mutta lupasi olla kanssani samaa mieltä ens vuanna.

Tänä rauhan-juhannuksena menin siniselle soffallemme löhöämään aattona siinä viiden pintaan, josta laahauduin yläkertaan uhdeksän pintaan,
josta yläkerrasta valuin alakertaan seuraavana aamuna.
Menimme taas tapamme mukaan juhannuksena kirkkoon kello kymmeneksi.
Huomasimme pian, että jotain on pielessä.
Kirkkotiellä ei tepastellut meidän lisäksemme muita kuin muutama västäräkki.
Luimme kirkon oveen kiinnitetystä lapusta, että jumalanpalvelus on klo 12.00.
Kyllähän se lehdessäkin oli tietenkin selvästi ilmoitettu, mutta on tuo klo 10 niin takaraivoon imeytynyt, että ei muusta älyä.

Menimme kotiin takaisin ja keitimme vakallisen uusiapottuja ja vatsat pönöttäen menimme kirkolle uudestaan.
Isonkyrön jumalanpalvelukset pidetään näin kesäaikana aina vanhassa kirkossa, joka on aivan mahtava juttu.
Kyseessä on 700 vuotta vanha Herran temppeli, joten kyseessä on myöskin hiukan suuremman luokan havinat.
Tuossa raportin alussa on Joonathanin kuvaama kastemalja Isonkyrön UUDESSA kirkossa, joka sekin kirkko on jo muutama satavuotta joen tälläpuolella tuiskuja uhmannut.
Vanha kirkkohan on joen tuolla puolella.

Toinen kuva on uudesta Magnuksen toteuttamasta projektista.
Ensimmäinen projekti-toteutushan oli kaarisilta.
Nyt kyseessä on VALEKAIVO.
Se on vähän 1/2valmis. Veivi pitää vääntää veivin muotoon.
Magnus sanoi, jotta tiätääs vaan kuinka?
Meidän pitää aivan yhtenään hypätä nyt kaivolla. :)
Projektit alkavat näköjään naksahdella näkyviin yksi toisensa perään.
Kohta varmaan voimme pulahtaa uimaaltaaseen ja istuskella sen päälle Vilpolassa ihailemassa pikkiriikkistä kirkkoamme...

Sunnuntaina Magnus paistoi lättyjä kaasupullon päällä ulkona.
Siinä pullon päällä sellainen rinkilä, jonka päällä pysyy valurautapaistinpannu, joka pannu on ainoa oikea lätynpaistossa.
Mahat jälleen vaihteeksi pönöttäen ajelimme Nikolainkaupunkiin Huutoniemen kirkkoon seuroihin.
Seurojen loputtua Kumputaivaan Laalaa pyysi meitä seurakahville kotiinsa ja hän saikin meidät välittömästi ylipuhuttua.
Siis minut, Magnuksen ja Charlesin.
Kumputaivaankin kahvipöydäddä minua vaivasi hirmuisesti tänä juhannuksena ilmoille paukahtanut vaiva:
hammaskivistys.
Juhannukseni juhlamieleen onkin suuresti vaikuttanut hammaskivistys :(
Kuuma ja kylmä (esimerkiksi kahvi jäätelöannoksen aisaparina) yhdessä nautittuna on tuntunut samanlaiselta kuin lasinpuhaltaja olisi puhaltanut hehkuvan pallukan veriseen puukonhaavaan. (Jos näin lievää esimerkkiä käyttettäisiin).
Menen torstaina hammaslääkäriin ja siihen asti on oltava syömättä mitään kuumaa/kylmää/sopivaa ja/tai löysää/kiinteää.
Se sopii toisaalta hyvin ajatellen sitä Elloksen mekkoa ja siihen mahtumisia.

Tilasin muuten Ellokselta ko. juhla-läninkiin sopivat kengätkin.
Kenkien päällä on teelautasenkokoiset beesväriset ruiskaunokit ja korot ovat sensorttiset, että tarvitsen Magnuksen taluttamaan minua ruokapöydän ääreen. (Korot ovat neljä (fyra) senttiä korkeat).
Luulenpa, että juhlalookkini alkaakin olla viittävaille valmis.
Jonkinlainen huivi pitäisi vielä löytää ja aion käydä palakangaskaupassa huivimateriaalin nappaamassa.
Kankaan tulee olla kevyesti kullalta siftaava ja sen tulee sointua myöskin kenkien ruiskaunokkeihin ja siinä tulee olla rypytystä niin, että se suloisesti venyy puolelta toiselle. Sen ei saa rispata, vaikka sitä leikkaa sieltä sun täältä ja...
Luulen, että löydän kankaan suht´koht helposti.

Eih, nyt pitää lopettaa raportointi, vaikka monta asiaa jäi vielä pimentoon. Magnuksen pitää näetsen päästä kirjoittamaan puheita.

T: Kaisa Ruispää-Sift-Sandalet
-------------------------------------------
Psalmi 46, jakeet 2-4

Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä.
Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.

maanantai 18. kesäkuuta 2012






Istun pirteänä tässä koneeni ääressä (joka kone muuten suhisee oudosti).
Kummallista sihinää pitelee, vaikka on vasta 6 ja 1/2 vuotta meillä käytössä ollut ;)

Nuo ylläolevat kuvat, jos esittelisin ensin : Kuvassa numero yksi on komea, käheä-ääninen kukko Ylistarosta.
Kuva kakkosessa on kaksi hirveä, jotka kirmasivat lähipellolla ja Charles onnistui vangitsemaan ne filmille. Onnistui, vaikka kameraa ei heti saatukaan käsille.
Alimmaisessa kuvassa on savutin.
Sitä käytetään oikeaoppisesti mehiläisten hoidossa, mutta meillä sillä yritetään savuttaa myyrät pois 20 neliömetrin puutarhastamme.
Myyrät saisivat kernaasti meidän mielestämme häipyä tonttimme vieressä olevan laskuojan reunoille, joka oja on sentään kilometrien pituinen.
(Magnus sanoi, että puutarhan alla majailevien myyrien käytävästö on myös kilometrien pituunen).
Kun kuvan kannulla tupsautettiin yhteen myyrän kaluamaan reikään savua, tursusi sitä ulos noin kolmestakymmenestä muusta, eli joka paikasta.
Kukaan ei tehnyt havaintoja yhdestäkään myyrästä, ei edes hännästä.
Kuten olen ennenkin sanonut, minulla ei suoranaisesti ole mitään myyriä vastaan, mutta olen antanut niille kylmästi häädön meidän nurkiltamme jo aikoja sitten. Eivät ole ottaneet häätöukaasia tähän mennessä vastaan. Mokomat talttahampaat.
Plantaasillamme asusteli pöllö, kun muutimme tänne Nikolainkaupungista.
Se lehahti aina lentoon metrin päästä, kun pahaa-aavistamattomana sipsuttelin saunapolulla illan hämärissä.
Säikähdys oli totaalista ja molemminpuolista.
Pöllö sai tarpeekseen ja muutti muuanne. Valitettavasti.
Siitä asti ovat myyrät tehneet myyräntyötään ja kohta varmaan ei ole nenäliinankaan kokoista myyränreiätöntä paikkaa pihassamme.

Viime viikon alku meni siivoskellessa ja paistellessa pullaa&leipää&sämpylää.
Keskiviikkona tuli Joonathan Hälvälle.
Viviannihan oli Thaimaassa, niin pitihän veljensäkin päästä hiukan toisiin maisemiin.
Haimme onkikaupasta onget ja menimme Kyrönjoen varteen ongelle.
Koukku- ja siimapakkauksessa luki KILPAongintaan.
Noh, muita vaihtoehtoja ei ollut tarjolla kauppakärryymme.
Hiukan kyllä oudoksuimme hämähäkinseitin vahvuista siimaa, jota kertakaikkiaan ei paljaalla silmällä erottanut ja kalanmaksaöljykapsellin kokoista korkkia (ongenkohoa), joka sitten ei pysynyt pinnalla.
Eikö kilpa-kalaonginnassa tarvitse nähdä korkkia ollenkaan?
Juuri korkin tuijottaminenhan onkimisessa rauhoittaa, ainakin meikäläisen riekalehermoja, täydellisen lepuuttavasti.
Joonathan sai saalista ihan kiitettävästi, mutta olivat pieniä kalaset, joten viskattiin ne takaisin jorpakkoon.
Yksi suuri kala pääsi karkuun! Se hämähäkinseittisiima ei kestänyt, kuten kovasti siimakaupassa jo pelkäsimmekin.
Eiköhän siiman tarvitse kilpaonginnassa niin kestääkkään?
Jokatapauksessa,meillä oli hauskaa ja onnellisina, mutta tyytyväisinä palasimme Vähällenevalle.
Keitin kattilallisen makaroonivelliä ja vatsat pullottaen asetuimme katsomaan jalkapallomatseja.

Vatsan pullotuksista puheenollen, olen tänään juonut vain kasvislientä ja kahvia.
Eilen tuhosimme nimittäin Viviannin Thaimaasta tuomat suklaadikonvehtirasiat, tai siis niiden sisällön, ynnä söimme sekaan Ruotsintuliaisiakin Asevelikylässä ollessamme.
Siihen sähtiin tuli moosattua kaikkinaisia tuliaisia, että PAKKO oli panna jo kampoihin.
Hälvbridgen ovet on nyt auettava, vaikkahan sitten lekalla!
Meillä on tiedossa hääjuhlakin ja olen jo aikoja sitten tilannut juhlamekonkin Elloksesta.
Silloin, aikoja sitten pruuvatessani sitä, tuntui olo berliinimakkara lenkkimakkarankuorimaiselta, mutta ajattelin, että ehdin hyvin laihduttaa.
Aion kyllä totisesti ehtiäkkin, koska kyseessä oleva mekko on aika nätti hintaansa verrattuna.
Siinä on kauniita kiiltäväisiä tekobriljantteja olkaimissa ja pallean seutuvilla.
Juuri palleanseutubriljantit ovat vaaravyöhykkeessä tipahdella pois, ellei jotain tehdä.
Minä muuten teinkin tänään pihalla eräänlaisessa veivilaitteessa jotain asian eteen.
Catherine on antanut meille joskus jumppalaitteen, jolla pitäisi palleanseutu liueta olemattomiin.
Laite on ollut meillä varastoituna Vilpolan suojissa.
Magnus pesi sen puhtaaksi linnunköntsästä ja hiirenpaskoista ja kantoi pihakoivun katveeseen ulos.
Tänään sitten sillä reuhdoin kolmekymmentä (30) kertaa.
Ensin oli vaikeuksia päästä vempeleeseen, koska siinä on sellainen kaari, jonka alle pitäisi mennä selälleen.
Pukersin kauan ja hartaasti itseäni, vuoroin yläkautta ja vuoroin alakautta.
Jossain vaiheessa oli jumissa pääni ja toisessa vaiheessa jalka.
Näin jo sieluni silmissä lööpin: TARTTUI PÄÄSTÄÄN VOIMISTELULAITTEESEEN.
Sitten näin jo mielikuvituksissani jutun jatkoakin: Iäkäs nainen oli tarttuneena päästään ja toisesta jalastaan palleantreenauslaitteeseen. Aviomies ei ollut onnettomuuspaikalla, mutta ihmetellyt vaimonsa äkillistä katoamista jääkaapin edestä ja alannut etsimään tätä.
Löydettyään hän ei kuitenkaan ollut saanut omin voimin eukkoansa irrotettua ja tämä oli pitänyt pahaa ääntäkin. Kunnan vapaapalokunnan kaksi palomiestä oli jouduttu soittaamaan apuihin.
Naisen suu oli jouduttu teippaamaan umpeen putkiteipillä, mutta sitten irroittaminen olikin sujunut jo kohtalaisen sutjakkaasti.
Palomiehet kertoivat, että voimistelulaite on mennyttä kalua, mutta nainen on ikäänsä nähden vielä kohtalaisen hyvässä vedossa.
Aviomiehen ehdotukseen teipin paikoilleenjättämisestä ei oltu suostuttu...

Huh, huh! Onneksi nämä kauhuskenariot eivät toteutuneet ja jumppaaminen sujui senverran hyvin, että menen huomennakin. Heti aamusta.
Lisäilen myös vetosarjoja aina tuonne sataan asti. Nyt tein vain 30 varovaisen tutustelusarjan :D

Menimme sitten perjantaina koko kängi, lomalaisine kaikkineen, Ylistaron Wanhalle Markille.
Wanha Markki on eläinten "vanhainkoti".
Tuo kuvasarjan komea kukko on siis juuri siellä kuvattu.
Minulla on varastossakin vielä muutamia hyviä kuvia ko. Markilta, jossa on aina yhtä hauska käydä.
Taas olisi saanut ostaa mukaan kanojakin, mutta onneksi järkikulta ei sumentunut, vaikka kanat,tiput ja kukot sydämen veivätkin.
Aamutelevisiossakin oli yhtenä aamuna näytillä kanoja ja kukkokin.
Kukkoa maaniteltiin laulamaan, mutta eihän kukko käskien laula.
Wanhan Markin kukko ei puolestaan lakannut laulamasta, vaikka me sille sanottiin, että ei meille enää tartte.
Hieno paikka tuo Wanha markki. Hienoja eläimiä. Hieno, upea, ystävällinen isäntäpari. Heikki ja Liisa.

Sunnuntaina menimme kirkkoon Joonathan, Magnus ja minä.
Magnus sai saarnata.
Menimme Joonathanin kaa kolmanneksi ensimmäiseen penkkiriviin istumaan. Ihan saarnastuolin alle.
Mauno saarnasi mielestäni hyvin, eikä minun tarvinnut yskiäkkään kertaakaan, saatikka ryiskellä.
Olin hyvin onnellinen siinä kirkonpenkissä istuissani. Jumala meitä hoiti ja palveli.
Kehotankin kaikkia kynnellekykeneviä menemään sunnuntaisin kirkkoon.
Vaikka sinne viimeisen penkkirivin, viimeisen tolpan taakse.
Kirkossa istuminen ja uskominen on hoitavaa ja tervehdyttävää sielulle ja rumiille.(Tuo oli juuri keksimäni aforismi).

Suunnuntaina oli myös juhlahetki illansuussa, kun Vivianni laskeutui Nikolainkaupungin lentokentälle Thaimaasta.
Tai välillä oli tietenkin välilasku Helsssinkiin.
Saimme tuliaisina puisen pallon, johon oli maalattu mustalle pohjalle kukkasia.
Pallon sisällä oli tuoksukukkanen ja laitoinkin sen WC:n peilihyllylle taistelemaan muunlaisia tuoksahduksia vastaan.

Neiti oli intoa täynnä ja kertoi silmät sädehtien kuin sädetikut, kokemuksistaan.
Olivat käyneet orpokodissakin ja Vivianni kertoi pitäneensä jokaista vauvaa sylissä.
Hotellihuoneensa oli ollut 62:ssa kerroksessa.
Minä en pystyisi olemaan 62:kerroksessa. Hyvä, kun siinä 2:ssa.

Nyt täytyy luultavasti lopettaa raportointi, vaikka vielä olisi ollut jonkin verran asioita ja tapahtumia pankossa, mutta en ole varma jaksaako kaikki tännekään pankolle.
T: Kaisa Pallee-Pumpkorv-Pankkonen
------------------------------------------

Psalmi 121, jakeet 1-5

Matkalaulu.
Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?
Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.
Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.
Ei hän väsy, ei hän nuku,
hän on Israelin turva.
Hän on suojaava varjo, hän on vartijasi,
hän ei väisty viereltäsi.

maanantai 11. kesäkuuta 2012





Ilta on jo pitkälle kulunut, ennenkö ehdin tänne sivustoille viikottaista kalenterikatsausta väsäämään.
Eräs INNOKAS lukijakuntalaiseni ehti jo pikkasen marmattelemaan soitellessaan ja sanoessaan ihan kolme (3) kertaa turhaan sivustoani käännelleensä.
Syy myöhäisalkamiseen on, että olotilani on kuni ensimmäisessä kuvassa olevalla ylioppilastytöllä.
Kuvassahan tahkonveivaajalta on ote kirvonnut ja hän on hojaantunut työnsä ääreen vopuneena.
Minähän en oikeastaan ole koskaan työstä voipunut, mutta olenpahan vain hivenen reissussa rähjääntynyt. Siitä myöhemmin ja vain pintaraapaisuna silloinkin.
Tiedän kuitenkin, että jahka haparoiva kirjoitus tästä etenee, olotilani muuttuu toisen kuvakkeen orvokkien kaltaiseksi: kukoistavan sirkeäksi ja vaikeuksia tulee taas kirjoittamisen lopettamisessa.
Vaikka lupaankin vain pintoja raapia, niin aina reportaasit venyvät kuin hetekan vieterit.

Viikon ihan alussa olimme saattamassa Viviannia lentokentällä.
Hän lähti Thaimaaseen asti ja oli arvatenkin vähintäänkin yhtä innoissaan kuin oli matkan pituuskin potenssiin kymmenen.
Voi olla, että jo viime raportissani asiasta ylöskirjoitin, mutta koska en oikein jaksa tarkistaa, kirjoitan asiasta toistamiseen.
Sitäpaitsi voihan olla, että muistan vain niitä kymmeniä kertoja, joita olen SUULLISESTI kaikille kertonut.
Mummuthan kertovat aina kaikille lastenlapsiensa ihmeellisiä ja mielenkiintoisia tekemisiä, jotka vaan kohdalle pysähtyvät.

Nythän neiti on ollut perillä kaukomaalla jo monta päivää ja tietoa sieltä on tihkunut, että kivaa on ollut.
Lämpinämpääkin kuulemma on kuin täällä armaassa, mutta rakkaassa kotimaassamme.
Juurikin itse kirjoitan tätä reportaasia lampaankarva-nahkatossukat kintuissa.
Oikein, kun ajattelen asiaa, niin muutkin ruumiinosani ovat olleet jatkuvasti vaatetettuna kuin joulunalusviikolla.
Ei mitään eroa.
Joko olen tullut ikäistäni vieläkin vanhemmaksi, tai ilmaston lämpenemistä on meeeeediassa liioiteltu.

Lyllan tuotiin samalla Viviannin matkaanlähettämisreissulla meille hoitokylään. Voi olla, että siitäkin olen jo maininnut.
Muistinkin nyt tällä hetkellä, että ne yöt, kun Lyllan oli meillä, en tosiaankaan tarvinnut villasukkia nukkumaan mennessä.
Vanha, mutta kulunut sanonta "ONNI ON LÄMMIN KOIRA JALKOPÄÄSSÄ" pitää tismalleen kutinsa.
Lyllan haettiin kotiinsa lauantaina.
Oli kuulemma (itse en ollut paikalla)kiljunut ja ulissut riemusta perusperheensä haistaessaan niin kovaa, että naapurimme varmaan luulivat, että koiran häntä oli jäänyt ketunrautoihin.
Huomautan, että meillä ei ole ketunrautoja, mutta OVEN VÄLIIN- ilmaus ei olisi tehnyt oikeaa säväystä ilmaisuun.
Catherine sanoi, että Lyllan pitää pestä. Sanoi sen haisevan niin kauheasti Hälvältä.
Koira kyllä ulkona ollessaan tuon tuostakin kaapaisi maata tassullaan ja heittäytyi piehtaroimaan ja muutenkin kimmurtelemaan ko. paikassa.
Liekkö siinä hötäkässä turkkiin tarttunut hivenen "Hälvän hajua".
Itse ajattelen, että "Hälvän haju" on myyrien/kaikkinaisten lintujen/ ja kissien pissin/paksan lemut/käryt.

Viikon varrella pidimme Isonkyrön Kansanlähetyksen po:n ystäväkokouksen ja suunnittelimme kaikenlaista seuranpitoa tulevalle aikakaudelle.
Kesällä pidämme keskustassa taas trasukirkkoa (telttakokousta), jossa minä saan lausua runoja ja todistaa Jeesuksesta.
Muitakin vastuunkantajia on tietysti runsaasti, mutta heistä en nyt tilan-ja ajanpuutteen vuoksi käy informeeraamaan.
Oman osuuteni teen mielelläni.
Viis kuivuneista kitarisoista ja taukuroivista sydänlihoista. Viis vetelöityvistä suolenmutkistakaan!

menneeseen viikkoon mahtuu kohdallani tietenkin myös salilla rehkintää.
Sinne salille on ilmestynyt myöskin ihka-uusina kuntokaluina 2 kpl kahvakuulaa.
Tunnollisena salilaisena olen myös niitä heilutellut, mutta ihmettelen kyllä raskaasti niiden syvintä tarkoitusta.
Minulle tulee lähinnä kauppakassin kantaminen mieleen (eikä edes kovin raskas, koskapa kyljessä on numero 4).
Niinpä riiputan kuulaa kahvasta aina jommassakummassa kädessä ja otan muutaman horjuvan haara-asennon puoleen jos toiseen.
Niinhän kauppakassienkin kanssa aina otetaan.
Jos ikinä, niin salisession jälkeen tunnen aina tyytyväisyyttä itseeni ja eloon ja oloon muutenkin.
Sen takia pyrin vääntäytymään kahvakuulien pariin vähintäänkaksi kertaa viikossa ja niinkauan kuin henki vähänkään pihisee.

Perjantaina lähdin suuren matkalaukun kanssa Nikolainkaupunkiin, josta kaupungista matkasin linja-autolla Haminaan.
Olin matkalla Isonkyrön srk:n lähetystyöjohtokunnan valtuuttamana. Tylttysin itseni Nikolainkaupunkilaisten matkaseurueeseen mukaan.
Hyvä seurue se olikin.
Iloista ja mukavaa porukkaa kaikki tyynni.
Tutun-ja turvallisenkin tuntuista, kun monet heistä entuudestaan tunsinkin.
Nikolainkaupunki ajalta. Joka aika kesti sentään pitkästi yli puolisataa vuotta!
Eipä silti...tutun ja turvallisen tuntuista on seurakuntaväki ylt´ympäri mualimaakin. Ollaanhan sitä saman Isän penskoja.

Haminassa pidettiin Suomen lähetysseuran lähetysjuhlat tänä vuonna.
Hienot juhlat olivat.
Hieno kaupunki tuo Hamina. Pääkään ei onneksi mennyt haitaksi asti pyörälle, vaikka vanha sanonta Haminan kaupungin kohdalla niin väittääkin.
Kylmä kyllä tuli.
Jopa niin, että ajattelin, että saan ikuisen röppörin, enkä lämpiä enää ilmoisna ikinä.
Vaatetta oli kyllä viljalti mukana.
Vahinko vaan, että ne olivat aina eri paikassa kuin minä. Ne olivat hotellihuoneessa kapsäkissä Kotkassa, kun taas minä Haminassa taivasalla tuulessa ja tuiskussa.
Majapaikkamme oli siis Kotkassa ja sinnehän ei sitten niin vaan lähdetty keskenkaiken mitään hakemaan.
Silmänmunat paisuneiden luominahkojen peitossa saavuin sitten aikanaan sunnuntai-iltana kotikonnuille, mutta en ilinnyt valittaa kylmettymistä vastaanottokomitealle. Vastaanottokomitea= Magnus.
Tiesin, mitä Magnus olisi sanonut:
- Luulis, jotta tuahon ikähän päässehellä olis jo järkiä pukia tarpeheksi...

Tänään olen raotellut varovasti luomia ja kuunnellut "kehon kieltä" muutenkin.
Toiveikkaana luulen onneksi, että ehkäpä "tähän ikähän päässehellä" ei tälläkertaa iskenytkään vilustustauti, eivätkä muutkaan röppörit.
Yleinen velttous ja hervokkuus kyllä krassaavat, mutta ne nyt krassaavat muutenkin.
Ilman Haminan reissujakin.
Linja-automatka oli muuten aika ihmeellinen.
Kertaakaan en pelännyt! En edes meinannut!
Tulomatkalla rohkaisin muutenkin itseni ja menin ääni säristen kysymään matkanjohtajalta, josko saisin runon oikein mikrofooniin lausua?
Sainhan minä ja ääni entistä enemmän säristen sen sitten lausuin.
Lausumisen aikana minulle huudettiin about 10 kertaa, että mikkiä pitää pitää kauempana suusta.
Ei kuulemma ole tarkoitus, että mikrofoonia syödään, tai imeskellään ja siihen sylkeä priiskutellaan.
Ai ei vai?
Minä olen nähnyt, miten televiitsionissa taiteilijat suorastaan tuntuvat nielaisevan ko. kapistuksen eläytyessään esitykseensä noiden muiden tekemisien lisäksi.

Ehdittyäni tuskin henkeä vetää viimeisen tavun jälkeen, linja-autonkuljettaja sanoi haluavansa mielellään kuunnella toisenkin runon.
Kuulutin mikkiin kuuluvasti, että kuski sai minut ylipuhuttua lausumaan toisenkin runon.
Kaikki hurrasivat ja niinpä lausuin runon jos toisenkin vielä lisää.
Olisin saanut myytyäkin runokirjojani enemmänkin kuin ne 5 kpl, jotka olin mukaan varannut.
Pitääkin ehkä ostaa selkäreppu, jossa on AINA nivaska runokirjoja varmuuden vuoksi mukana, ettei tarvitse myydä EIOOTA.

Raportointi hyiseltä Hälvältä ottaa päättyäkseen tähän ja huomaan, että alun ennusteluni toteutuivat prikulleen ;)

T: Kaisa Hälväländer-Prikkersson
----------------------------------------------

Psalmi 86, jakeet 9-12

Sinä olet luonut kaikki kansat.
Ne tulevat eteesi ja kumartavat sinua,
ne kunnioittavat sinun nimeäsi, Herra.
Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja, sinä yksin olet Jumala.

Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi.
Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan.
Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän koko sydämestäni,
iäti minä kunnioitan nimeäsi.

maanantai 4. kesäkuuta 2012






(Ihan tähän alkuun ilmoitan, että blogini on kirjoitettu UUDEN ohjelman mukaan :( Kaikki näyttää menneen yhteen pötköön ja koko blogin kirjoittaminen on nyt aikalailla KATKOLLA!!! Sen verran ottaa pattiin).

(Ihan tähän alkuun toinen tiedote:
Sain jotenkin korjattua asioita, joten...ehkä muutaman bloggauksen vielä jatkossakin teen ;) )


Iltapäivää kaikki kymmenet&kymmenet rakkahat lukijani.
Päivä on kierähtänyt jo toiselle kyljelleen, ennenkö pääsin tänne teittiä ilahuttamaan mielenkiintoisilla viikon happeningeillä.
Charles kysäisi juuri äsken, että olenko jo kirjoittanut blogini (maanantai kun tietää vanhan äitisä niin tekevän).
Varmuudeksi hän mainitsi vielä, että ei koskaan lue niitä. Ovat kuulemmaasti puolet liian pitkiä.
Kirjoituskynteni syyhyävät kuitenkin taas siihen sähtiin, että on odotettavissa luettavaksenne pitkähkö jatustelu jälleen kerran. Varoittelusta ja arvostelusta huolimatta :D.
Kaikki viikon tapahtumat olisivat kyllä äkkiäkin läpi kaluttu, mutta kaikki niihinkuuluvat sivulauseet ottavat aina oman tilansa. Sille en voi mitään.

Maanantain kohdalla esimerkiksi on tyhjä lumivalkoinen kohta kalendäärissäni.
Hälvbridgen ovet eivä paljon narisseet, vaikka oli puntaripäivä ja kaikki.
Mieli-herkkuvälipala-laihdutussyömiseni on myös osoittautunut varsinaiseksi pöpöpommiksi.
Viimeisimmän ja uusimman tutkailutestin mukaan säilykepurkeista irtoaa sisältöönsä valtava ja hivuttava määrä vaarallisia lisäaineita.
Minun välipala-laihdutusmenyyni pääosa on juuri säilykepurkkien sisällöt.
Nimittäin syön parikertaa viikossa (ainakin) purkkiananasta raejuustoon sekoitettuna.
Lisäksi nautiskelen parikertaa (ainakin) viikossa tonnikalaa curry-soossilla. Sekin herkku on nimenomaa kätkettynä säilykepurkin uumeniin.
Siis, haloo? Minkälaisen pläjäyksen saan kruppiini haitallisesti hivuttavia lisäaineita viikossa?
Ehkä rinnan kivistykset, vatsaontelon jomotukset, pääkopan kovistukset ovatkin selitettävissä peltipurkkien sisälmyksiin liuenneilla lisäaineilla?
Tosin joku kerran lohdutti, että aina kun pistää pääkopan ulos ovesta saa kaikenlaista lisämateriaalia, ynnä säteilytystä päähänsä.
Pöhköksi tulee, jos asioita liikaa miettii ja pelkää. Tietysti järjen käyttö on sallittua.

Olen kyllä pikkasen huolestunut ja myös viisastunut. Luulenkin, että vähennän peltipurnukkasyömisiäni jonkun verran. SE MITÄ SYÖN HIVUTTAVIEN AINEIDEN TILALLA, ei ehkä tuo kruppiin lisäaineita, mutta lisäkiloja kyllä.
Toisaalta voin ehkä antaa lehtitietojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta takaisin.
Jos pelotteluun menee mukaan pelkäämään, niin kohta ei TARVITSE syödä mitään ;)

Punttisalille en liioin ole päässyt, enkä ehtinyt, koko viikolla.
Ehdimme onneksi kyllä kyläilemään Kalen ja Tupun tykönä ja "Herättäjäjuhlakokoukseen" ehdin myös ihan hyvin tiistai-iltana. Suutani en kokouksessa aukaissut muuhun kuin piirakan syömiseen ja kaffin juomiseen.
Kokouksessa laulettiin virsikin, mutta en voinut aukaista suutani silloinkaan, kun en osannut ko.virttä.
En tiedä olenko ennen briljeerannut virsien osaamisellani, mutta nyt sen teen:
Osaan aikamoisen määrän virsiä!!!
Ennen "vanhaan hyvään aikaan" meille Tipulassa (Vaasan tyttölyseo) opetettiin ainakin pari virttä viikossa. Sittemminhän virsikirja uudistettiin ja virretkin saivat uudet sanat ja nuotteja suoristettiin ja niekkuja tasailtiin.
Sekin on minun mielestäni ihan jees.
Ellei ikinä mitään olisi uudistettu, niin kuuntelisimme kirkoissa vieläkin munkkilatinaa ja laulaa lollottaisimme gregoriaanista kirkkoviisuntaa. Jokuhan voi tietysti ajatella, että se olisi ihan oikein ja sehän on ihan oikein sekin.
Itse rakastan edelleen sellaisia virsiä,joissa on mahdottoman paljon niekkuja ja kommervenkkisiä sävelkulkuja. Jos ääneni ja akustiikka sattuu olemaan kohdallaan seuroissa tms, laulan aina mahdottoman lujaa virren NIINKUIN SE SILLOIN VANHAAN HYVÄÄN AIKAAN TAVATTIIN LAULAA ;)

Kävin viikolla Nikolainkaupungissa eräässä uudessa ruokapaikassa naisten kanssa syömässä kesän alkamisen (!) kunniaksi.
Ruokaa oli mahdottoman paljon ja se oli mahdottoman hyvää ja halpaa. Ruokapaikka oli kuin sardiinipurkki täynnä meitä syömäreitä.
En luultavasti itse enää uskaltaudu paikalle. Ainakaan lunchitunnin aikana.
Yleensäkkään MÄÄRÄTYNnikäiset eivät ole suosittuja määrättyinä aikoina ruokapaikoissa, eikä kauppojen avajaisissa.

Torstaina olin Vähiksessä mukana suunnittelemassa syksyn Naisten iltapäiviä. Saimme asiat puitua halki, poikki ja pinoon.
Minäkin saan jatkossakin runoilla joka tilaisuudessa ja luulen, että kahvinkaateluakaan ei minulta kielletä. Senverran hyvin saan vielä kannuntrönön sihdattua kuppiin.

Sunnuntaina tietenkin kävimme kirkossa tapamme mukaan. Jumalanpalveluksessa olivat paikalla myös rippikoulunuoret, joita odotti portilla linja-auto viedäkseen heidät rippileirille viikoksi jumalanpalveluksen loputtua.
Oi sitä energiaa ja elämisen iloa, joka viisitoistavuotiaasta hohkailee ja pursuilee.
Sitä iloa riitti sieltä etupenkistä sinne melkein toiseksiviimeiselle penkkirivillekkin, jossa me Magnuksen kaa nakotimme.
Muistui mieleeni oma rippikoulu, josta en loppujen lopuksi muistanut mitään, nimittäin opetuksesta.
Vanhan arvokkaan rovastin muistan kyllä ja sen, että meitä oli ainakin sata ja mekin pursuilimme ja hohkailimme.(Tai minä en ehkä niinkään. Minä enämpikin myrtseilin).

Sunnuntaina illalla ajelimme vielä seuroihinkin Euroopan Unionin toiseksi komeimpaan kirkkoon.Ja kuten kaikki muistanevat, on se Huutoniemen kirkko. Harmittelin, kun en taaskaan muistanut ottaa kameraa mukaan.
Ko.kirkossa on nimittäin tosi hieno kastemalja.
Niitähän minä uhosin alkaa kuvaamaan, kuten myös vaivaisukkoja.
Projekti edistyy luultavasti aika nihkeästi juuri kameran ainaisesta väärästä sijainnista juohtuen.

Tänään ei ollut liioin kameraa mukana, kun olimme saattelemassa Viviannia kaukomaille Nikolainkaupungin lentokentällä.
Ihmettelen, kuinka neiti ja kaverinsa Noor kestävät olla toistakymmentä tuntia tanssimatta ja van paikoillaan istua.
Noorin äiti epäili, etteivät jaksakkaan.
Lentoasemalla tyttöset jo suunnittelivat uutta tanssikoreografiaa täyttä häkää!

Lyllan tuli myös samalla Nikolainkaupunkimatkallamme mukaamme hoitokoiraksi tänne Letkutien plantaasille.
Täytyykin muistaa mennä imuroimaan pölytollot makkarin lattialta ennen yöpuulle menoa.
Lyllanhan voi nimittäin lattialla maatessaan hotaista pölytollon vääräänkurkkuunsa tai kylmään&märkään nenäänsä.
Ei, en ole mennyt siivousinnossani liialliseen hulluuteen.
Intoa siivoukseen yläkerroksissamme ei ole, sitten huhtikuun, edes yritetty mitata. :(

Lopetan jatus...öh...raportin täältä tähän ja lähden Lyllanin kanssa pihalle.
Pihapiiristämme ovat nuo alun kaksi valokuvaakin.
Toisessa kuvassa näkyy se Magnuksen tekemä kaarisilta ja toisessa, se istuttamamme tuulenpesä.
Kaarisillan kupeeseen kannan valkoiset (tosin jo entiset valkoiset) muovipöytämme ja tuolimme.
Siinä kaarisillan kupeessa sitten ryystäilemme romanttisesti kahvia Magnuksen kaa.
Semmingin, jos lämpiää ilmasto, että tarkenee.
Tuulenpesäkin joutuu väistymään, kun ilmasto lämpenee ja samettikukat eivät jäädy.

T: Kaisa Kaari-Kutveikko
----------------------------------------------------
Psalmi 139 jakeet 16-18

Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kun olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.
Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala,
kuinka valtava onkaan niiden määrä!
Jos yritän niitä laskea, niitä on enemmän kuin on hiekanjyviä.
Minä lopetan, mutta tiedän: sinä olet kanssani. ¨