maanantai 11. kesäkuuta 2012





Ilta on jo pitkälle kulunut, ennenkö ehdin tänne sivustoille viikottaista kalenterikatsausta väsäämään.
Eräs INNOKAS lukijakuntalaiseni ehti jo pikkasen marmattelemaan soitellessaan ja sanoessaan ihan kolme (3) kertaa turhaan sivustoani käännelleensä.
Syy myöhäisalkamiseen on, että olotilani on kuni ensimmäisessä kuvassa olevalla ylioppilastytöllä.
Kuvassahan tahkonveivaajalta on ote kirvonnut ja hän on hojaantunut työnsä ääreen vopuneena.
Minähän en oikeastaan ole koskaan työstä voipunut, mutta olenpahan vain hivenen reissussa rähjääntynyt. Siitä myöhemmin ja vain pintaraapaisuna silloinkin.
Tiedän kuitenkin, että jahka haparoiva kirjoitus tästä etenee, olotilani muuttuu toisen kuvakkeen orvokkien kaltaiseksi: kukoistavan sirkeäksi ja vaikeuksia tulee taas kirjoittamisen lopettamisessa.
Vaikka lupaankin vain pintoja raapia, niin aina reportaasit venyvät kuin hetekan vieterit.

Viikon ihan alussa olimme saattamassa Viviannia lentokentällä.
Hän lähti Thaimaaseen asti ja oli arvatenkin vähintäänkin yhtä innoissaan kuin oli matkan pituuskin potenssiin kymmenen.
Voi olla, että jo viime raportissani asiasta ylöskirjoitin, mutta koska en oikein jaksa tarkistaa, kirjoitan asiasta toistamiseen.
Sitäpaitsi voihan olla, että muistan vain niitä kymmeniä kertoja, joita olen SUULLISESTI kaikille kertonut.
Mummuthan kertovat aina kaikille lastenlapsiensa ihmeellisiä ja mielenkiintoisia tekemisiä, jotka vaan kohdalle pysähtyvät.

Nythän neiti on ollut perillä kaukomaalla jo monta päivää ja tietoa sieltä on tihkunut, että kivaa on ollut.
Lämpinämpääkin kuulemma on kuin täällä armaassa, mutta rakkaassa kotimaassamme.
Juurikin itse kirjoitan tätä reportaasia lampaankarva-nahkatossukat kintuissa.
Oikein, kun ajattelen asiaa, niin muutkin ruumiinosani ovat olleet jatkuvasti vaatetettuna kuin joulunalusviikolla.
Ei mitään eroa.
Joko olen tullut ikäistäni vieläkin vanhemmaksi, tai ilmaston lämpenemistä on meeeeediassa liioiteltu.

Lyllan tuotiin samalla Viviannin matkaanlähettämisreissulla meille hoitokylään. Voi olla, että siitäkin olen jo maininnut.
Muistinkin nyt tällä hetkellä, että ne yöt, kun Lyllan oli meillä, en tosiaankaan tarvinnut villasukkia nukkumaan mennessä.
Vanha, mutta kulunut sanonta "ONNI ON LÄMMIN KOIRA JALKOPÄÄSSÄ" pitää tismalleen kutinsa.
Lyllan haettiin kotiinsa lauantaina.
Oli kuulemma (itse en ollut paikalla)kiljunut ja ulissut riemusta perusperheensä haistaessaan niin kovaa, että naapurimme varmaan luulivat, että koiran häntä oli jäänyt ketunrautoihin.
Huomautan, että meillä ei ole ketunrautoja, mutta OVEN VÄLIIN- ilmaus ei olisi tehnyt oikeaa säväystä ilmaisuun.
Catherine sanoi, että Lyllan pitää pestä. Sanoi sen haisevan niin kauheasti Hälvältä.
Koira kyllä ulkona ollessaan tuon tuostakin kaapaisi maata tassullaan ja heittäytyi piehtaroimaan ja muutenkin kimmurtelemaan ko. paikassa.
Liekkö siinä hötäkässä turkkiin tarttunut hivenen "Hälvän hajua".
Itse ajattelen, että "Hälvän haju" on myyrien/kaikkinaisten lintujen/ ja kissien pissin/paksan lemut/käryt.

Viikon varrella pidimme Isonkyrön Kansanlähetyksen po:n ystäväkokouksen ja suunnittelimme kaikenlaista seuranpitoa tulevalle aikakaudelle.
Kesällä pidämme keskustassa taas trasukirkkoa (telttakokousta), jossa minä saan lausua runoja ja todistaa Jeesuksesta.
Muitakin vastuunkantajia on tietysti runsaasti, mutta heistä en nyt tilan-ja ajanpuutteen vuoksi käy informeeraamaan.
Oman osuuteni teen mielelläni.
Viis kuivuneista kitarisoista ja taukuroivista sydänlihoista. Viis vetelöityvistä suolenmutkistakaan!

menneeseen viikkoon mahtuu kohdallani tietenkin myös salilla rehkintää.
Sinne salille on ilmestynyt myöskin ihka-uusina kuntokaluina 2 kpl kahvakuulaa.
Tunnollisena salilaisena olen myös niitä heilutellut, mutta ihmettelen kyllä raskaasti niiden syvintä tarkoitusta.
Minulle tulee lähinnä kauppakassin kantaminen mieleen (eikä edes kovin raskas, koskapa kyljessä on numero 4).
Niinpä riiputan kuulaa kahvasta aina jommassakummassa kädessä ja otan muutaman horjuvan haara-asennon puoleen jos toiseen.
Niinhän kauppakassienkin kanssa aina otetaan.
Jos ikinä, niin salisession jälkeen tunnen aina tyytyväisyyttä itseeni ja eloon ja oloon muutenkin.
Sen takia pyrin vääntäytymään kahvakuulien pariin vähintäänkaksi kertaa viikossa ja niinkauan kuin henki vähänkään pihisee.

Perjantaina lähdin suuren matkalaukun kanssa Nikolainkaupunkiin, josta kaupungista matkasin linja-autolla Haminaan.
Olin matkalla Isonkyrön srk:n lähetystyöjohtokunnan valtuuttamana. Tylttysin itseni Nikolainkaupunkilaisten matkaseurueeseen mukaan.
Hyvä seurue se olikin.
Iloista ja mukavaa porukkaa kaikki tyynni.
Tutun-ja turvallisenkin tuntuista, kun monet heistä entuudestaan tunsinkin.
Nikolainkaupunki ajalta. Joka aika kesti sentään pitkästi yli puolisataa vuotta!
Eipä silti...tutun ja turvallisen tuntuista on seurakuntaväki ylt´ympäri mualimaakin. Ollaanhan sitä saman Isän penskoja.

Haminassa pidettiin Suomen lähetysseuran lähetysjuhlat tänä vuonna.
Hienot juhlat olivat.
Hieno kaupunki tuo Hamina. Pääkään ei onneksi mennyt haitaksi asti pyörälle, vaikka vanha sanonta Haminan kaupungin kohdalla niin väittääkin.
Kylmä kyllä tuli.
Jopa niin, että ajattelin, että saan ikuisen röppörin, enkä lämpiä enää ilmoisna ikinä.
Vaatetta oli kyllä viljalti mukana.
Vahinko vaan, että ne olivat aina eri paikassa kuin minä. Ne olivat hotellihuoneessa kapsäkissä Kotkassa, kun taas minä Haminassa taivasalla tuulessa ja tuiskussa.
Majapaikkamme oli siis Kotkassa ja sinnehän ei sitten niin vaan lähdetty keskenkaiken mitään hakemaan.
Silmänmunat paisuneiden luominahkojen peitossa saavuin sitten aikanaan sunnuntai-iltana kotikonnuille, mutta en ilinnyt valittaa kylmettymistä vastaanottokomitealle. Vastaanottokomitea= Magnus.
Tiesin, mitä Magnus olisi sanonut:
- Luulis, jotta tuahon ikähän päässehellä olis jo järkiä pukia tarpeheksi...

Tänään olen raotellut varovasti luomia ja kuunnellut "kehon kieltä" muutenkin.
Toiveikkaana luulen onneksi, että ehkäpä "tähän ikähän päässehellä" ei tälläkertaa iskenytkään vilustustauti, eivätkä muutkaan röppörit.
Yleinen velttous ja hervokkuus kyllä krassaavat, mutta ne nyt krassaavat muutenkin.
Ilman Haminan reissujakin.
Linja-automatka oli muuten aika ihmeellinen.
Kertaakaan en pelännyt! En edes meinannut!
Tulomatkalla rohkaisin muutenkin itseni ja menin ääni säristen kysymään matkanjohtajalta, josko saisin runon oikein mikrofooniin lausua?
Sainhan minä ja ääni entistä enemmän säristen sen sitten lausuin.
Lausumisen aikana minulle huudettiin about 10 kertaa, että mikkiä pitää pitää kauempana suusta.
Ei kuulemma ole tarkoitus, että mikrofoonia syödään, tai imeskellään ja siihen sylkeä priiskutellaan.
Ai ei vai?
Minä olen nähnyt, miten televiitsionissa taiteilijat suorastaan tuntuvat nielaisevan ko. kapistuksen eläytyessään esitykseensä noiden muiden tekemisien lisäksi.

Ehdittyäni tuskin henkeä vetää viimeisen tavun jälkeen, linja-autonkuljettaja sanoi haluavansa mielellään kuunnella toisenkin runon.
Kuulutin mikkiin kuuluvasti, että kuski sai minut ylipuhuttua lausumaan toisenkin runon.
Kaikki hurrasivat ja niinpä lausuin runon jos toisenkin vielä lisää.
Olisin saanut myytyäkin runokirjojani enemmänkin kuin ne 5 kpl, jotka olin mukaan varannut.
Pitääkin ehkä ostaa selkäreppu, jossa on AINA nivaska runokirjoja varmuuden vuoksi mukana, ettei tarvitse myydä EIOOTA.

Raportointi hyiseltä Hälvältä ottaa päättyäkseen tähän ja huomaan, että alun ennusteluni toteutuivat prikulleen ;)

T: Kaisa Hälväländer-Prikkersson
----------------------------------------------

Psalmi 86, jakeet 9-12

Sinä olet luonut kaikki kansat.
Ne tulevat eteesi ja kumartavat sinua,
ne kunnioittavat sinun nimeäsi, Herra.
Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja, sinä yksin olet Jumala.

Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi.
Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan.
Herra, minun Jumalani, sinua minä kiitän koko sydämestäni,
iäti minä kunnioitan nimeäsi.

10 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Onkohan ne mikrofonit muuttuneet sitten minun aikojeni. Silloin, hamassa nuoruudessani, pitivät matkaoppaat peukaloa leuan ja mikin välissä. Ei kuulemma saanut mikkiä heilutella vapaasti, ettei tule työtapaturmaa jos mikki heilahtaa hampaisiin.

Terttumarja kirjoitti...

Usein minullakin olo tuntuu kuvassa lepäilevältä tahkonveivaajalta. :))
Pelottaisi mennä johonkin kuntotestiin tällä hetkellä.
Mukavaa kesäkuun jatkoa, Kaisa!

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Voin vakuuttaa, että mikit eivät ole muuttuneet.
Kaikki on niin kuin aina ollut on ;)
Yleensähän mikrofoonit eivät edelleenkään pelaa ja kun pelaavat, ei kumminkaan kuulu sen kummemmin.
Noh, tuossa linjapiilissä pelas kyllä mikkihiiri, mutta tämä "minni" ei osannut käyttää sitä.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Samalla tahkolla ollaan!
(Tuo oli omakeksimäni myötätuntohuudahdus siihen yleisempään ja tutumpaan).

Muuten näkisitpä tuon orvokki-amppelin tällä hetkellä.
YHTÄKÄÄN kukkaa ei kyllä enää mihinkään väliin sopisi!
Oli rakkaudella annettu tuliainen :)

Hyvää kesää teillekin ja olen laittanut sen korttiasian korvallisen taakse.
Tulen kyllä oppitunnille joku kaunis kerta.

Aila kirjoitti...

Tulimma justihin kotia, niin pääsi pitkästä aikaa nettihin.
Kaks kommenttia tekstihis:
- Trasukirkko on erittäin viehättävä ja osuva ilmaisu, jota en ollut ennen kuullut, vaikka telttoja olen nähnyt ja kokouksissakin käynyt.
- Meiltä ny jäi ne Haminan juhulat, kun kyläältihin Norjas, mutta oli Tamperehellaki kylymä lähetysjuhulilla muutama kesä sitte. Mulloli kumminki fällyt följyhnäni, ei vain meinannu mikää piisata.
Sitte kommentoon viä kommenttias. Jäin miettimähän, jotta kuinka se oikiasti menöö, tuo sanonta. Ei kumminkaa jotta samalla reijällä ollahan.

Kirlah kirjoitti...

Haminassa on näemmä ollut useitakin tuttaviani käymässä, samoissa kekkereissä, eikä kellään mennyt kuulemma pää pyörälle :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Eikös vaan olekkin osuva nimi teltalle, jossa saarnataan ja veisataan ja todistetaan Jeesuksesta :D
Sitte olen kuullut myös telttaa sanottavan RÄTTIKIRKOKSI, eikä sekään ole huonommasti sanottu.

Tuohon kommenttini kommenttiisi vastaan, että eikös pruukata sanua, jotta SAMALLA VIIVALLA ollahan, ku ollahan myötämielistuntoosia ja remokraattisen tasapualisia? ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Hotellihuoneesta ulos astuissani olin aina tovin kovin pyörällä.
Silmänkantamattomiin molempiin suuntiin samanlaisia oviaukkoja.
Käytäviä lisäksi haarautui suuntiin jos toisiin joka nurkan takana.
Ei sielä tosin luurankoja näkynyt, mikä seikka lohdutti minua:
kaikki ovat osanneet aikanaan ulos, joten enköhän minäkin.

Hamina oli hieno kaupunki.
Sinne vois mennä uudestaan, vaikka ei olisi mitään juhliakaan.
On vaan niin pitkän matkan takana Hälvän mutkasta.

isopeikko kirjoitti...

Laita kirjan nimeksi "ei oo" niin saat rahhaa senkin myynnistä :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
"EI OO" olisi hieno nimi, mutta se ei oikein sovi RUNOKIRJAN kanteen.
Tuosta oo:sta minulle tulee aina mieleen kaksi tyhjäkatseista silmää: OO
Kaksi tyhjäkatseista silmää runokirjan kannella ei anna oikeaa kuvaa TÄYTELÄISISTÄ runosistani.

Rahaahan minä en saa itte kirjoistani ollenkaan ja näin olen ihan itte asian päättänyt.
Runollisesta kirjasta tulevat tulot menevät KL:n kautti lähetystyöhön, mutta kunnijaa ja mainetta (rykäisy) ropisee meikäläiselle siinä sivussa ;)