maanantai 19. elokuuta 2013

Myöhäistä raportointia




(Leukoja repivä haukotus)
Myöhäiseksi meni raportsuunin kirjoittaminen, vaikka kirkolla (Nikolainkaupungissa) eilen uhosin, että heti aamusta alkaan suoltamaan tekstiä.
Mitä vielä! Aikaa alkoi somasti  heti aamusta kulahtamaan ensiksi kulttuuriohjelman (Lemmen viemää) parissa, sitten makkarasoossin teossa, sitten kauppapuodissa, sitten siivoskellessa ja sitten mustikkapiirakan väännössä.
Loppuilta kului ihastuttavasti vieraiden kanssa rupatellessa.
Vieraat olivat osaksi ihan Ruotsinmaalta saakka (Litze-Lotze ja Matthew), osaksi ´Tervajoelta (Eikku ja Eerikki).
Eikku ja Matthew ovat Magnuksen sisaruksia.
Oi, miten ihailin ja haikeana katselin, kuinka sisko ja sen veljet keskustelivat ja menneitä muistelivat.
Minun ainoa veljeni, Herbert, ei ole enää elossa. Siskoa ei minulla ikinä ole ollutkaan.

Kannoimme Magnuksen kanssa tarjoilun Vilpolaan.
Siellä me lukuisten kärpästen ja hämmähäkkien suhinassa ja pörräyksessä nautimme kaffia ja hätäprätiköitä vieraiden kaa.
Jäätelöä söimme litranverran.
Olisi minulla ollut enempikin, mutta kukaan ei halunnut.
Setvimme syötyämme Vilpolan tilpehöörit yksi kerrallansa ja perinpohjaisesti läpi.
Vilpolassahan sitä tilpehööriä löytyy piisalle asti.
Mm. pikkusikojen syöttökaukalo, hevosen länget, sähköpaimen ym. ym.
Hiljaisesti olen kyllä päättänyt, etten seinille sinne enää mitään ripustele, enkä lattioille asettele.
Liika on liikaa, vaikka olisi komeaakin rekvisiittaa.

Noissa ylläolevissa valokuvissa, jotka on otettu  Vanhan kirkon kupeessa olevasta "Varoon talosta" on muuten sellaiset mööpelit ja kalustukset ja tilat, mistä minä tykkäisin.
Magnuksen alinomaiseksi kummastukseksi.
-Kuinka voi joku olla nuan vanhanaikaanen makunystyrööltänsä? hän ihmettelee.
-Minä en pidä sellaisesta modernista, teräksisestä  keittiölookista, selitän minä uskollisesti, ynnä kärsivällisesti.
Noh, minulla ei tuollaisia  lempparitiloja, eikä kalustusta ole, eikä liioin sellaista toisenlaistakaan.
Meidän Letkutievarsikeittiössämme on tiskikaappi, pari mattoa, hella, piisinotta, pöytä, puusoffa ja muutama tuoli ja parit kaapit. Piste.
Luulen, että ottaisin vinkuen teräskeittiön, jos siihen olisi mahdollisuus. Eikä puhettakaan mistään "ruumishuoneen pesuosastoista" muistuttavasta köökistä.
Luulen, että perimmäisenä pointtina on "happamia ovat"-syndrooma.

Olimme kesä&syysretkellä Pietarsaaressa lauantaina.
 Minä Magnus ja 13 muuta innokasta ihmistä.
Kyseessä oli, mikäs muu kuin Kristillisdemokraattien Isonkyrön osaston ystävät ja kylänmiehet.
Lähdimme matkaan Pärskeen (Isonkyrön uimahallin nimi) kohilta aamulla kello 9.
Pietarsaaren torilla autoomme astui opas, joka viittoili kuljettajaa ensin kirkolle.
Linja-auto pysähtyi kirkon parkkipaikalle. Sen alle oli haudattu monta väärintekijät ja muutakin elleskaappia tehneet rikolliset.
Tuntui oudolta seisoskella jonkun haudan päällä. Näin se kumminkin ennenvanhaan meni.

Sitten ajelimme Runebergin kesämökille. Kovasti siellä vaatimattoman mökin seinien sisällä tuntui historian havinata. Jos olisin muistanut yhdenkin virren, jonka Runeberg on sanoittanut, niin sekin olisi taatusti soinut mielessä.
Napsin runsaasti kuvia, mutta Magnus ei enää tänään illalla myöhään jaksanut laittaa niitä koneelle.
Tosin en kyllä pyytänytkään, mutta sitähän osaa jo lukea toisen ajatuksetkin 47 avioliittovuoden jälkeen ja tietää kysymättä ja kuulematta vastaukset.
-Minen jaksa enää alakaa kuvia koneen alapuumiihin syättelöhön, Huamennon uusi päivä ja uuret kujehet!
Olen satavarma, että vastaus olisi ollut tämä, vaikkahan avioliittokursseilla olisi sanottu mitä.

Syömässä kävimme Heinätorilla.
Tarjolla oli riistasoosia (hirveä kuulemma) ja salaatteja jos mistä sortista. Suloinen marenkitorttu kahvin kera kruunasi atrian.
Yhtäkään pupenoa ei olisi enää mahaani mahtunut noustessamme ruokapöydästä.. Söin varmaan kokonaisen hirven takareiden ja osaa etureittäkin. Myös torttua tuli massutettua aikamoinen äylämä.
Hirvenliha maistuu hyvältä, samoin jänis, poro, sorsa sunmuut riistaruoat.
Niitä on vaan niin vaikea hankkia, tai siis pyydystää.
Jos niistä olis sapuska meikäläisen laitettava, niin ylipaino-ongelmat olisivat poispyyhkäisty. Edellyttäen tietenkin, että voi, sokeri ja jauhot olisivat kortilla.

Ilma oli kesäretken aikana sateinen. Toiset lähtivät kävelemään ja katselemaan paikkoja.
Minä istuin minibussissa kuin sappitatti. En ole järin innokas auringonpaisteellakaan LIIKKUMAAN, saatikka sateella.
Autossa elämä kyllä säteili. Oli hyvää juttuseuraa ja Magnus haki jäätelötötterökojusta minulle rommirusinajätskin. Rommirusina on parasta.

Viime viikko näyttäisi muuten olevan melkoperäisen hiljaiseloa, jos kalenterin lehtiä kääntelee.
Niin se kyllä olikin.
Urheilua tuli tuijotettua ja jossain välissä kampaajallakin käytyä.
 Molemmat seikat yhdessä Magnuksen kaa.
Meillä itsekullakin olivat vähäiset hiussuortuvamme päässeet pemahtamaan pahankerran  hapsuisiksi pehkoiksi.
Niinpä, kun päitämme kerittiin oikein kunnolla, näytämme aika nuljakkailta. (Magnus varsinkin).;)
Ei pitäisi päästää ryöpsähtämään asioita. Kontrasti on sitten usein liiankin radikaali.
Catherinekin kysyi valjulla äänellä, että onko sitä käyty parturissa?
-No, on sitä.

Sunnuntaina olimme tietenkin kirkossa.
Sielläpä kuulutettiin sukulaispoika ja tuleva vaimonsa kristilliseen avioliittoon.
Pääsemme viettämään hääjuhlaa tulevana perjantaina.
Minulle ei mahdu ihana hääjuhlakolttu päälle. Se kinnaa rintavarustuksen kohdalta julmetusti.
Tai oikeastaan se ei kinnaa ollenkaan. En edes saa sitä niin paljoa kiinni, että se pääsisi kinnaamaan.
Täytyy panna se vanha leppäkerttupusero ja "sekunda" haaremihousut. Ne olivat minulla vuosi sitten Herbertin ja Leenuliinin häissä.
En usko, että kukaan muistaa puseroa ja vielä vähemmän haaremihousuja.
 Hyvä jo se, että muistavat mumman sen puseron ja housujen sisällä.

Sunnuntaina karautettiin Charlesin kanssa Huutoniemen kirkkoon kesäseuroihin.
Siellä puhuttiinpaljon rukouksesta.
Minäkin päätin itsetykönäni alkaa rukoilla enemmän.
Meitä kehoitettiin painamaan mieleemme penkissä istuvan  vieruskaverin kasvot ja rukoilemaan pitkin viikkoa hänen puolestaan.
Minun vieressäni istui ihana Ansa.(Nimi muut.)
Olen tänään Ansan Jeesuksen eteen kantanut. Uskon, että hänkin on muistanut kantaa minua. :D

Tapamme mukaan kaarsimme Asevelikylään seurojen jälkeen. Saimme mustikoita Hälvälle vietäväksi ja ensimmäinen piirakka on jo melkein nieleksittykin.
Hyvää ja makiaa oli. Ja raakaa. Se ei haittaa, koska kaikki me pidämme piirakkataikinastakin ja käymme ankarat taistot, kuka saa kravata taikinapilkkumin.
Noh...nyt saavat kaikki.

Nyt alkaa silmät harittamaan siihen sähtiin (toinen katsoo silliä, toinen leipää), että paras mennä lupsauttamaan nahkat niiden eteen.
Hyviä unia kaikille. Olkoon Jeesus kanssanne ja puhukoon teille unessa (jos valveillakin).
T: Kaisa Lepkertkjol-Ruunegreen
-------------------------------------------------------
Psalmista119. Jakeet 30-34

Minä olen valinnut totuuden tien, sinun päätöksesi ovat aina silmieni edessä.
Sinun liitostasi, Herra, minä pidän kiinni-
älä anna minun joutua häpeään.
Kevein askelin minä kuljen sinun käskyjesi teitä, sinä huojennat mieleni.
Herra, opeta minulle määräystesi tie, niin seuraan sitä tinkimättä.

8 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Tuohon Vilpolan tavaroiden esillepanoon: oletko ajatellut sinne vaihtuvaa näyttelyä. Olisi aina joku aihe kerrallaan esillä vuorotellen: hevoset, peltotyöt jne. Voisit pitää sitten näyttelyn avajaisia.
On se mukava kun on sisaruksia. Aika monet harmittelee kun ei ole. Tosin olen kuullut paristakin tapauksesta, joissa joku lapsista on ollut harmissaan kun joutuu jakamaan tulevan perintönsä sisarustensa kanssa. Minä otan mieluummin sisarukset kuin niitä perintöjä.
Minä tykkään enempi "vanhanaikaisesta" keittiöstä. Yleensä se on käytännöllisempikin kuin uusi kromattu peltikeittiö. Ainakin mun uusi keittiö tuntuu epäkäytännölliseltä monessa kohtaa.
Riistaruoka on herkkua ja tykkään kun joku laittaa. Minä en osaa laittaa hirvipaistia, tulee liian kuivaa. Laitan jauhettua hirvenlihaa lihapulliin, tulee hyvää. Jänistä tai sorsaa en olekaan saanut vuosikymmeniin.

pau kirjoitti...

Aina ehdin unohtaa mainion kommenttini, jonka lukiessa mietin valmiiksi ottaen huomioon kirjoituksesi. Kävi jälleen perinteisesti.
Äiti tapasi laittaa sianlihaa paistumaan hirven kanssa, kun edellinen on rasvaista, jälkimmäinen kuivaa. Nyt ei ole näkynyt hirveä liikkuvana, ei lihana vuosiin.

Rommirusina on minustakin hyvää. En vaan ole syönyt sitä naismuistiin. Pitäisikin rymähyttää jonain päivänä.

Siunausta kaikkiin mhvv-tapahtumiin :)

Rosina kirjoitti...

Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että liika tavara ei tee hyvää mielelle eikä silmille. Tämä ajatus tuli mieleen kun luin Vilpolanne tilpehööreistä.
Nyt kun meillä pari huonetta on remontin takia tyhjennetty kalusteista, on oikein mukava katsella valoisia, avaria huoneita ja puhtaita seiniäkin, kun ensin ne ripsuin ja pyyhin puhtaiksi.
Vähän on kaunista. :))
No, ehkä kohta kuitenkin tavarat löytävät ne omat, tutut paikkansa. Mutta en ainakaan lisää niiden määrää....

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Ei meillä kyllä NIIN paljon tavaraa ole, että sitä vois vaihdella. :D
Muuten kyllä hauska idea tuo näyttely!

Joskus kuulee tosaan, että sisarukset eivät ole tekemisissä toistensa kanssa, kun on kränää milloin mistäkin. Tulen erityisen surulliseksi tuommoisesta. Yritän esittää eri osapuolille sovintoehdotuksia, mutta toistaiseksi ilman tuloksia.

Uusi kromikeittiö on kyllä alkanut siintään haaveissa (ei kyllä koskaan toteudu näillä vuosilustoilla varustetulla immeisellä). Nimittäin sitä olisi helppo pitää puhtaana.(Luulen ma).
Tietysti vanhakin pysyisi puhtaana, jos siivoais useimmin ja nuukemmin.

Riistassa on ihan oma makunsa. Siitä joko tykkää tai ei. Ihan sama hapankaalin, hapansilakan, mämmin ja klimppivellin kanssa. Lienee turha sanoakkaan, että minä tykkään kaikista noista.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Saa vika Atsingissa.
Eipä montaakaan sanaa, kun unehtuu asiat. Aika toivotonta. Mutta onneksi vielä on pystynyt kommentoimaan sinne sun tänne jotakin asiaankin liittyviä tynkiä.

Joo, kyllä sianlihalla saa makua ja märkyyttä hirvenlihaan.Samoin haukeen saa makua, kun fyllää sen anjoviksella ja muilla tilpehööreillä.
Tänä vuonna täälä Hälvällä on nähty yksi hirvi. Se juoksi halki niittyjen, kun Magnus opetteli töräyttelemään sofaria.

Rommirusina rules!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Minulla on ystävätär, jonka huusholli on sentin tarkkuudella täytetty kaikenlaisella tavaralla ja koristeilla.
Koti on tosi kaunis, mutta se vaatii siistin emännän. Ystävättäreni on sellainen.

Kyllä sinun pitää ne taulut jonkin ajan kuluttua seinille takaisin ripustaa. Mihinkä ne sieltä komuutin hyllyiltä näkyvät? ;)

SE on kyllä viisasta, ettei enää lisää tavaraa hamua. Melkein meikäläinen saisi jo toisesta päästä viedä kirpparille. Mutta, kun tavaroita hetken pyörittelee käsissä, niin ajattelee JOS ME VIELÄ TARVITAAN, tai: tämä on rakas muisto Miili-tädistä jne.jne.

isopeikko kirjoitti...

Komia on tupa kuvissa. Ei ole ollu mikään torppa :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Ei toden totta. Ei ainakaan mikään MATALA torppa.
Tuo upea vanha talo seisoo hienossa maisemassa toisen samanlaisen talon vieressä.
Muutaman sadan metrin päässä kohoaa 709 vuotta vanha kirkko.