maanantai 26. marraskuuta 2012


Tällä makoisalla kuvalla aloitan tämänkertaisen "MIELENKIINTOISAT häppeningit varrelta viikon"-reportaasini.
Kuvassa kyseessä on, kuten kaikki teistä varmaan heti huomasivatkin, pala sianpääsylttyä.
Sanoin Charlesille (en jaksa tarkistaa sanoinko jo teillekkin), että syltyssä töklöttää aina kärsä keskellä.
Kovasti ilahtui Charles, kun niin ei ollutkaan ja sain pitää kovasti puoliani, että  edes jonkunlaisen osuuden itselleni ehdin kalvehtia.
Tätä kirjoitellessani höyryää pöydänkulmalla myös kasvisliemi kupponen. Siitä jakeiden ja lauseiden välissä aina siemaisen suullisen, ettei vatsalaukkuni alkaisi mouruta.
Kyllä, kyllä taas on liemipäivä meneillään.
Pakko, koska ensi viikolla puolestaan on kolme (tre) jouluateriaa  nautittavana. Onneksi sentään on yöt kyseisten aterioiden  välissä.
Kuulin suureksi ilokseni muuten eilen ja vielä tänäänkin joidenkuiden ihmisten suusta, että liemisessiot ovat alkaneet hivenen näkyä ulkoisessa habituksessani.
Sekös meikäläisen vanhaa sydänalaa kovasti ilahutti. Mitenkään kevyensarjan painijaksi ei, vielä moneenkymmeneen kiloon, ole aihetta tituleerata. :(

Vanha, kunnon kalenteri on myös levällään tavanomaisessa paikassaan läppärin sivustalla.
Kovasti on valkoista plättiä päivien kohdilla.
Valkeus johtuu osittain siitäkin, että olen viime aikoina oppinut kirjoittamaan pikkuruisilla nykäyksillä päivien menoista, enkä enää kymmenensentin korkuisilla- ja paksuisilla kirjaimilla örmi sivuja heti niin täyteen, ettei Erkkikään ota menoista selvää.
Maanantain kohdalla lukeekin hennosti: jumppa.
En ollut ollenkaan jumpassa, koska tiistain kohdalla hento kirjoitus: kotiseurat, vastasi hyvinkin keskiraskasta jumppaa, tai siis kotiseuroihin valmistautuminen.

Tiistaina illansuussa kaikki oli kuitenkin valmista ja meille kääntyvän tien vierustalla loimotti jätkänkynttilä, joka valaisi koko Hälvän mutkan. Kynttilä oli tarkoitettu viitaksi ja tietenkin juhlalliseksi somistukseksi&komistukseksi.
Seuravieraita ajoi pihaamme iloksemme ihan kirkolta asti.
Trönäsimme aluksi muutaman pannullisen kahvia ja söimme leipomaani painimat...öh...omenapiirakkaa ja korvapuusteja.
Kyseessä oli LÄHETYS-kotiseurat ja niinpä minäkin sain lausua kaksi (två) kirjoittamaani lähetysrunoa.
Lauloimme virsiä ja seurakuntamme pappi piti puheen. Hyvän puheen. Siinä puhuttiin Jeesuksesta, lähetyskäskyn antajasta.
Magnuskin piti puheen. Hyvän myös. Ei Jeesuksesta voi muunlaista pitääkkään.

Olimme sitten seurojen jälkeen, kaiken hiljennettyä Magnuksen kanssa kovin onnellisia.
Kyllä kannatti se vaivannäkö, joka jälkeenpäin, siinä tyytyväisin silmin tarkisteltuna kovin kevyeltäkin vaikutti.
Päätimme, että otamme vakanttitavaksi  järjestää seurat silloin tällöin. Ainakin näin syksyllä ja sitten taas keväällä, joten tervetuloa vaan, jos on täälläpäin kulkua!

Muutaman päivän loikoilin, syljeskelin kattoon ja olin tämän tuosta vatupassissa. Siemailin kasvislientä ja kermakahvia vuoronperään ja nautiskelin hyvästä olosta ja siististä kodosta.
Lauantaina pidin rokulia kasvisliemestä. Olimme nimittäin Nikolainkaupungissa pizzalla.
Lempipizzeriassamme ei tosin niin kovin helposti  pysty mitätöimään liemikuuria.
Nimittäin kutakin kypsyvää pizzaa on aina lukematon määrä kuolaavia suita valmiina odottamassa.
Kun pizza vihdoin lätkäistään tiskille, sen joka palassa on kymmenen haarukkkaa keihästettynä.
Nopeat syövät hitaat.
Kummasti vaan kupu tuli täyteen. Me kyllä tosin osaamme pitää Magnuksen kanssa puolemme (kuten kuvasta kuusi käy ilmi).Kuulumme siihen "NOPEAT"-sarjaan.
Olimme myös samaisena päivänä seuraamassa Viviannin kilpauinteja upeassa Nikolainkaupungin uimahallissa. Vivianni ui sarjassa 10-vuotiaat neidit.
Kisoissa ja ihan samassa sarjassa, ui myös Viviannin pikkuserkku Sea.
Tytöt jäivät meidän lähtiessämme odottelemaan mihin haarukkaan he koko Suomeen nähden sijoittuvat tuloksillaan.
Olisiko tuo luku huidellut sielä jossain seitsemänkymmenen ja kahdeksankymmenen välimaastossa?
Ei huono, kun ajattelee, että Suomessa on miljoonia uiskentelevia ihmisiä!

Eräänä  iltana kuluneella viikolla olimme Isonkyrön kirkossa kuuntelemassa kanttorimme ja hänen vaimonsa yhteiskonserttia.
Konsertti oli ihastuttava, kuten arvata saattoi.
Ajattelin haikeutta mielessäni, että meilläkin, meidän perheessämme,jokunen takku olisi voinut olla takkuuntumatta, jos minä osaisin laulaa nuin suloisesti ja Magnus soitella nuin upeasti.
Soitannollisissa ja laulannillisissa (!)  perhekunnissa takut suoristetaan aina soittaen ja laulaen ;)
Meille kyllä hankittiin juuri soittopelikin (sellainen lyhyt, mutta typykkä sähköpiano), mutta pitäis vielä opetella soittamaan. Näillä taidoilla on takku vaan entistä tiiviimpänä ilmassa leijumassa : (

Jumalanpalvelukseen menimme tapojemme mukaisesti sunnuntaina. Olikin väkeä runsaasti, kun vietettiin EL:n 40-vuotis-juhlaa.
Magnus jäi seurakuntatalolla vietettäviin juhlamenoihin. Menoihin kuului myös runsas juhla-ateria.
Minä pyyhälsin kotiin, koska oli meno Vähäänkyröön Naisten kesken iltapäivään.
Lämmitin itselleni ja Charlesille toissa-toissapäiväistä muusia. Hyvältä sekin maistui  kaiken lihaliemen jälkeen.
NIP:ssä sain kaataa kahvia ja lausua runoja.
Lausuin joulurunoja, koska olen jouluihminen ja alan viettää tuota ihastuttavaa juhlaa aina hyvissä ajoin.
On muuten hyvin lähellä hetki, että haen vintinkomerosta tekojoulukuusemme  ja riivin siitä hämähäkinkennot ja kärpäsenraadot ja puen sen juhlatamineisiin.
Ehkäpä jo ensiviikolla olohuoneessamme ko. kuusi pönöttää!
Naisten kesken iltapäivässä teema oli TERVE SIELU TERVEESSÄ RUUMIISSA.
Oli tosi mielenkiintoinen ja hyvä alustus. Raamattuun pohjautuva.
Löysin tänään, etsiessäni ihan jotain muuta, karderoopistani runon, jonka nimi oli juuri tuo teema.
Vähäkö otti pattiin!
En muistanut sellaista ollenkaan koskaan kirjoittaneeni.
Noh...tuleehan niitä vielä tilaisuuksia ja sainhan minä viisi kirjaa myötyä noilla "vanhoillakin" värssyillä.
Tähän lopetan värssyilyn tällä kertaa. Siunattua viikkoa kaikille teille tuhansille ihanille lukijoilleni.

T: Kaisa Pattenberg-Julskog
----------------------------------------------
Psalmi 37, jakeet 7-9

Ole ääneti Herran edessä, odota hänen apuaan!
Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään,
sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.
Malta mielesi, hillitse vihasi!
Älä kiivastu, se johtaa vain pahaan!
Väärintekijät joutuvat tuhoon, mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan, saavat periä maan.

12 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Vai että sylttyä... toscakakkuviipaleeksi minä sen kattoin...
Voisi sanoa, että moni kakku päältä kaunis, mutta sylttyä sisältä.

Anitta kirjoitti...

Toscakakuksi minäkin katsoin enkä nähnyt siankärsääkään.
Mulla on alatoopia (Korpelan maalaishyytelö)jääkaapissa. Olen syönyt sitä 2-3 kertaa päivässä monena päivänä. Ohut viipsale leivän päällä. Nam.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Kääk!
Nyt mun alkoi tehdä mieli toscakakkua.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Valotuksissa taisi tulla jonkin asteen virhe, kun syltty näyttää tosiaan tismalleen siltä yhdeltä ja ainoalta toscikselta, jonka eläissäni olen leiponut.
Hyvää oli, niin kuin sylttykin!

Niitä aladoopejahan löytyy valmiiksi viipaloitunakin. Ainakaan minä en saa, varsinkaan meidän veittillä ja puukoilla, yhtä ohkoisia siivuja.

Deme kirjoitti...

Toscakakun näköinen sylttyviipales teki kaksinkertaisen (två)nälätyksen, nyt tekee mieli sekä suolaista että makeaa. Ovat herkkuja näetsän molemmat.

Mistä juohtuikin mieleeni että kävin Rahulan Rehun myymälässä ostamassa Frodolle herkkuja. Siellä oli niin monenlaista sian osasta saparosta korvannipukkaan herkullisesti savustettuna (siis herkullisen tuoksuisesti, maistaa en sentään tohtinut vaikka mieli teki), ettei ihmisten lihakaupassa ikinä.

Rosina kirjoitti...

Lihahyytelö on vähäkalorista, tuosta sianpääsyltystä en ole varma. :(
Samoissa juhlissa oltiin, mutta sitten kadotin sinut kokonaan näköpiiristäni. Nyt tulikin selvitys asiaan.
Hyvät oli tarjoamiset juhlissa, kahvikin kuumaa ja kakku makeaa.
Taisi olla meidän perheen ainoat joulunalusjuhlat.
En kyllä suuremmin kaipaakaan ns pikkujouluja, iso Juhla on tärkein.

Oikein sopivia raamatunjakeita minulle. :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Deme
Molemmat syötäväiset ovat minunkin herkkujani.
Itse asiassa jopa niin, että en voi toscista edes leipoa, koska moheltaisin koko kakun saman tien ja yksin :(
Sianpääsyltyssä ei ole samaa tuskaa, koska ei ole ikinä sianpäätä, josta sylttyä tekisi.

Olen tehnyt saman havainnon, että koirille tarkoitetut sika-jutut (korvat, sorkat ja mitä niitä on...)tuoksuvat hyvältä.
Samoin sellaisissa pikkasissa peltirasioissa myytävä koiransapuska tuoksuu HUUMAAVAN hyvältä. Ihmisille tarkoitetut peltipurkkisapuskat eivät ikinä yllä samaan.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Olipa iloinen tieto, että aladoopi on vähäkalorista.
No, oikein kun funtsaa, niin eihän siinä ole FLÄSKIÄKÄÄN lainkka.

Sianpääsyltty on puolestaan varsinainen pommi, mitä kaloreihin tulee. Ainakin luulen niin, mutta eipä sillä herkulla lihomaan pääse. On se niin harvinaista herkkua. Meikäläiselläkin edellisestä syömisestä on nuljahtanut ainakin kolmekymmentä vuotta.

Yhtään en teittiä nähnyt sielä kirkossa.
Istuimme Magnuksen siskon ja sen miehen vieressä.

Ailakki kirjoitti...

Voi äkkiä kattotuna näytää ihan kaloripommilta mitä vielä täyttä ruokaisaa sylttyä ei mun herkkua kumminkaan.Siunausta teidän viikonlopuunne,,,,,

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Kyllä se ihan kaloripommilta näyttää ja ehkä myös sellainen on.
Naurattaa vähän, kun se näyttää ihan tosca-kakulta myös. Onhan sekin tosin kaloripommi sekin ;)

Siunattua adventin aikaa teittille sinne! :D

isopeikko kirjoitti...

Peikko ei ole ihana. Mutta se kyllä tykkää sianpääsyltystä tai punsasta ja syö kyllä sen kärsänkin, ainakin jos sen nenä on valmiiksi kaivettu.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
(makeeta naurua)
No, täytyy kyllä tunnustaa, etten minäkään, ellei ole valmiiksi niistetty...sitä nenää :D