maanantai 30. heinäkuuta 2012


Istun Letkutien konehuoneessa norsu harteilla ja yritän kelata aikaa taaksepäin muistellen mielenkiintoisia (rohisevaa hengitystä) häppeninkejä.
Norsu on saatu arvalla Köpingin markkinoilta, eikä se paina läheskään niin paljon kuin norsut yleensä.
Tämä norsu on nimittäin tarkoitettu niskanlämmittäjäksi ja sillä on langasta letitetty häntä.
Norsu on gredeliinin värinen, hyvin valmistettu ja komea.
Se ajaa täydellisesti asiansa, kuten sen esikuvatkin Intian tukkityömailla.
Pakko oli laittaa jotakin hartioille, kun kaikki ikkunat pitää olla auki, muuten alkaa silmissä mustua ja happi loppua.
Ilma enteilee ukkosta, mutta onneksi vasta vaan enteilee.
Toissa yönä oli täkäläiset maisemat kuulemma olleet sätimisistä valkeana ja jyrähdähdykset seuranneet taukoamatta toisiaan. Meikäläinen oli vain vedellyt uneskoa palloon.
Unta en muista nähneeni, kuten rakas äiti-vainaani aikanaan, kun oli "jyrissyt".
Olen sen jutun näillä sivuilla jo ennenkin kertonut, mutta se sietää tulla uudestaan kerrotuksi koska on niin hyvä.
Sitäpaitsi onhan matkan varrella varmaan tullut uusiakin lukijoita, jotka tuskin jaksavat kahlata entisiä häppeninkejä jälkikäteen.
Siis: äitini teki joskus kotiviiniä punaisista viinimarjoista.
Viinipullon suulla oli joku ihme lasikiekura, jonne piti tiputella tarkka määrä sokerinpaloja vuorokaudessa.
Eräänä kauniina päivänä äitini oli tipautellut vahingossa tuplasti niitä imeläkivenpalasia ja viinipottu otti ja räjähti tuusannuuskaksi yön mustina hetkinä.
Äitini ei herännyt. Sen sijaan hän oli nähnyt unta nyrkkeilyottelusta.
Noh...hurmehan niissä matseissakin joskus lentää, mutta keittiönsä oli kuin lahtihuone aamulla, kun herättiin.
Sen koommin ei viiniä valmisteltu.
Äiti ei luottanut muistikultaansa, että onko sokeria tiputeltu tarpeeksi, vaiko eikö ole?

Ukonilmoihin vielä mennäkseni, niin meillä täällä Hälvän aukeilla ei siis ole ukkosta näkynyt kuin kerran ja silloinkaan en minä nähnyt mitään.
I hate ukkosta :(
Lehdissä on ollut kamalia uutisia kamalista ukonilmoista. Vanhat kamalat ohjeetkin on ollut kaikkialla näkösällä.
Jaa, miksikö kamalat? No, kun en usko, että ne auttavat. Ja, jos tietenkin auttavatkin, niin kummiski ottaa kipeetä.

Viimebloggauksessani raportoin Ilmajoen keikasta, jossa suuni korppuili ikävästi.
Seuraava Ilmajoen ilta meni paremmin, koska kävin Laihelassa vesipottukaupassa ja ostin kaksi pulloa aitoa lähdevettä suoraa kraanasta pulloon lorotettuna. (Tuo oli minun keksimäni mainoslause, joka tuskin kelpaisi lähdevesifirman käyttöön).

Tiistaina siivosimme Magnuksen kaa koko kämpän (paitsi tietenkin ylävooninkia, joka juuri toista kuukautta sitten hyväksi siivottiin).
Siivomisen syy oli taas se sama vanha tuttu: meille tuli vieraita seuraavana päivänä.
Matteus, Låtta, Maikku ja Eerikki olivat ne odotetut vieraat.
Keitin meille päivälliseksi uusia perunoita, joista ei enää kuori irronnut, kuten uusista perunoista tapana on.
Magnus rouhi niitä perunatömpällä kauan ja hartaasti, mutta pottujen nahka ikäänkuin vaan parkkiintui.
MINUA se ei krassannut, koska syön perunat kuorineen melkein jouluun asti.
Mutta se, että huolella valmistamani vihannesgratiini oli taas kuin kesäkeittoa sai verenpaineeni kohoilemaan.
Mauritzio (yksi meidän vakiovieraistamme) kehotti, kerran vierailulla ollessaan, laittamaan vehnäjauhoja kerman ja juuston sekaan. Ei auttanut. Kesäkeittoa, mikä kesäkeittoa!
Se on tietenkin aika kaitanen murhe tänä synkeänä aikana, joten jätänkin aiheen iäksi (samoin kuin gratiininkin valmistuksen...ehkä).

Torstaina oli taas se aika kesästä, jolloin otan ison motillisen kahvia ja kaikki viime jouluna saamamme joulukortit ja menen ulos juomaan kaffia ja rukoilemaan jok´ikisen kortin lähettäjän/jien puolesta.
Toiseen alku-kuvaan on kuvattukin se samainen joulukorttikasa, mutta kuva epäonnistui.
Salama olisi kuulemma pitänyt ottaa pois ja minä en silloin vielä osannut. (Seuraavalla kerralla voi taas olla, etten muista, kuinka se tapahtuu).
Mehän emme lähetä joulukortteja ollenkaan. Emme ole lähettäneet muutamaan 10 vuoteen.
Silti saamme edelleen kortteja ja hyvin lämpöisillä tunteilla lähettäjien puolesta rukoilen ja heittiä mielessäni ajattelen.

Kaksi päivää olimme Köpingin markkinoilla Kristillisdemokraattien teltan alla ja möimme pika-arpoja ja pidimme aatetta korkealla.
Jos jossakin, niin markkinoilla saa tuntea kaikki tunneskaalan eri vivahteet jäätymispisteestä kiehuntapointtiin.
Meikäläinen on sangen yksioikoinen rautakanki-luonne, joten tekee hyvää olla puuronsilmäkkeessäkin joskus.
Ostin markkinoilta ropeellisen muikkuja.
Söin niitä sormilla, kun en huomannut, että olisi kertakäyttöhaarukoitakin ollut tarjolla.
Katselin kauhuissani muiden haarukointisyöntiä (sitten kun sen moheltamiseltani huomasin) ja muut puolestaan minun sormillasyöntiäni.
Olin ahnehtinut suihini jo melkein koko satsin, kun vieressäni oleva mies moitiskeli, että muikut eivät olekkaan NEULAmuikkuja.
-MITÄ NÄMÄ OVAT? kyselin itseltäni kauhuissani.
Syön neulamuikkuja siksi, että ne ovat tosiaan neulamaisen pieniä ja siitä johtuen, myös niiden peräsuolen tavara täytyy olla mikroskooppisen pientä.
-Minen syä kalaa paskoonensa, tapaa Magnuskin uhota, johon minä aina sanon, miten VÄHÄISTÄ kaikki on.
Mutta nyt!
Parikertaa nielaisin tyhjää, mutta sitten ruokahalu palasi.
Mitä väliä? Kun vaan hyvältä maistuu.
Ostin markkinoilta myös uusimman Isokyrön kotiseutukirjan.
Kirjassa on kirjoitus äitini mummusta (äiti puhui aina mammasta).
Kirjoituksen otsikko on "Rikkaan lesken" elämä ei tainnut olla helppo.
Kuvissa näkyy myös vaarini ("rikkaan lesken" poika ja hänen vaimonsa, eli minun Lyyli-mummuni)ja tietenkin oma äitsykkäni noin kymmenvuotiaana.
Olen kaikille paasannut, että juurekseni ovat Isonkyrön Lehmäjoelta, mutta ne ovatkin Isonkyrön Tuuralasta ja Ritaalasta (josta jälkimmäisestä olen uhonnut oikein).
Ilmankos minä olen näille aukeille sopeutunut, kuin kutukala Kyrönjokeen.
Tosin olen kyllä sopeutuva luonne. Nikolainkaupungissakin tunsin olevani kuin meriahven rantakaislikon kutjussa.

Sunnuntaina emme, täysin tapojemme vastaisesti, menneet kirkkoon.
Magnuksella oli puheen tekoa kesäseuroihin, jotka Pohjoiseuroopan komeimmassa kirkossa illansuussa pidettäisiin.
Pohjoiseuroopan komein kirkko = Huutoniemen kirkko.
Kuuntelimme sensijaan radio Deistä sen Nikolainkaupungissa äänitetyn ohjelman, joka olisi pitänyt tulla sinä-ja sinäpäivänä, silloin ja silloin. Ei tullut.
Sensijaan se siis tuli eilen.
Minun osuuteni ei tullut eilenkään!
Ja niinkuin minä kaikkeni annoin äänityksessä.Ella Eronenkin olisi joutunut antamaan jonkinmoista tunnustuksentapaista.
Leuat lotisten sanoin ohjelman jälkeen Magnukselle, että seuraavan kerran äänittelen itsekseni yskiskellen Vähännevan vähäisessä vinttikomuutissa.
Mikrofoonina toimikoon seinälautojen koloset ja yleisönä koppakuoriaiset.
- En yhtään tippaa välitä, ettei osuuttani lähdetetty ja kyllähän sinun puheesi...
(ääni sortuu murtuen).
Selvisin kuin selvisinkin tilanteesta, eikä vähiten Magnuksen runsaan lohdutuksen takia.
Ensikerralla menen taas iloisesti ÄÄNITTÄMÄÄN tuli se sitten eetteristä ulos tai ei. Sovittuun aikaan ja paikkaan.

Meillä oli siis kevätseurojen vetovastuu Huutoniemen kirkossa eilen illalla Huutoniemen kirkossa.
Kaikki meni hyvin.
Magnus joutui kuiskaamaan asiasta kuin asiasta, jotka hänen mielestään (ja ihan oikeestikkin) unehutin sanoa.
Minulla oli katsokaas kunnia toimia juontajana.
Olen aikoinani saanut koulutusta SAARNAKURSSILLA ollessani, myös juontotehtävän vetämisestä.
Kurssilla neuvottiin olemaan flätisemättä muuta, kuin mitä asiaan kuuluu.
Kotipuolensa asioita, minisaarnoja tms. ei ole soveliasta juontajan paasata.
Minä otin opin liiankin todesta ilmeisesti. En sanonut pakollisiakaan asioita.
Runoja sain kuitenkin luvan kautta lausua, ja sainkin runsaasti ablodeerauksia ja yhden kirjan kaupaksi.

Vaikka päivä on jo pitkälle kulunut ja sanoja liikaakin peräkkäin pistelty, tukin tähän reportaashiin vielä tämänpäivän mielenkiintoisat asianhaarat.
Olimme Nikolainkaupungissa hakemassa matkavakuutuksen.
Lähdemme lähitulevaisuudessa taas Venäjän Karjalan laulumaille laulamaan ja kertomaan Jeesuksesta.
Vakuutuksen olisi tietenkin saanut netinkin kautta, mutta päätimme munklauttaa kaikkia vakuutuksiemme osasia uuteen uskoon ja oloon.
Tulomatkalla sanoin Magnukselle, että hän karauttaisi apteekkiin.
Menisin pitkästä aikaa ostamaan hupenemis-pussukoita. Olin nähnyt niitä apteekissa myötävän, kun edelliskerran siellä piipahdin.
Ulkoa pihalta jo näin, että laihdutuspussukka-hyllyn vieressä istui kolme ihmistä.
3kpl NORMAALINkokoista ihmistä.
Nuo 3kpl normaalinkokoista ihmistä istuivat kuin jauhotatit hyllystöjen edessä.
Odotimme valehtelematta 1/2 tiimaa siinä apteekin ikkunan edessä ulkosalla.
-Minen lähäre tästä, ennekö soot hakenu niitä pussukoota, ku kerran tänne meirät ajatit. Mitä sitä häpiää ittiänsä. Jos on pullia, niin on pullia. Ei siinä auta luimuulu, eikä häpeely.
Hmmppfff!! Ei auta niin, mutta minut olisi saanut kiskoa köysillä siihen hyllyn eteen.
Olemme kuitenkin taas vakaasti päättäneet avata Hälvbridgen natisevan oven.
Lohduttelimme tänäänkin toisiamme, että meille ei ainakaan ole tullut LISÄÄ kiloja. Toisillehan on tullut niitä KESÄkiloja, mutta ei meille :)Senverran "lujana" olemme lihapatojen ääressä seisseet.

Reportointi Vähältänevalta päättyy tähän, vaikka vieläkin olisi jotain ollut hampaan reiässä.
T: Kaisa Hävek-Pullerskog
----------------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Viides käsky:

Älä tapa.

10 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Onko tuo kukkiva posliinikukan oksa juurtumassa tuossa maljakossa? Minun pitäisi siskolleni myös koettaa juurruttaa posliinkukkapistokas, mutta omani on vielä aika pieni, en tiedä, joko siitä sopisi nipsaista. On se kyllä jo kahtena suvena kukkinut.

Ja joulukorttien seassa tuo tuttu ihana Vaasan kirkon alttaritaulu...

Muistan meidän äidinkin tehneen toisinaan viiniä mm. omenoista, aivan hyvällä menestyksellä. Iiison lasipullon korkki oli kynttilävahalla hitsattu kiinni, ja korkissa reiässä sellainen mutkikas lasihärpäke. Mutta se oli vesilukko, joka pulputteli, ei sinne mitään sokuria pantu.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Tuo oksa on ollut juurtumassa vesivaasissa saannista asti.
Kukka on saatu monta kuukautta sitten!
Se on Paulalta saatu ja hän tuskaili sitä omaa posliinikukkaansa, kun se ei kuki kirveelläkään.
Unohdin selittää blogissa tämän kukkastoorin.

Yhtään en aikoinaan kysellyt äidiltä, MIHKÄ sitä sokeria siinä systeemissä laitettiin. Otti nimittäin pikkasen pattiin koko viinin kanssa kährästäminen.
En kumminkaan arvostellut asiaa suoraa "viininpanijalle", koska hän ei ollut ollenkaan viinien kanssa lotraaja muuten :D
Mutta sokeria muistan sinne jostain reiästä lisätyn.
Vai oliko se niin, että joitain PONNEKAASUJA (?!) olisi pitänyt löyhyttää myös aina välillä?
Mene ja tiedä (ja minä mielelläni otan ja menen).

vilukissi kirjoitti...

Voi, mistä alakaas...gredeliinin färinen? Oiskohan se jotain kutulutkuttehen färistä?

Mun yläkerraskin parvekkehella joskus pantihin olutta taikka tehtihin viintä, ku yks komia alöakuilta luulin tykistökeskityksen alakavan...pulloja räjähteli niin maan perusteellisen palio johonakin yläilimoos ja jonkun aijan kuluttua alkas parvekkeheltaan tulvimahan poistoputkesta vaahtuavaa ainesta...voit kuvitella notta sitä oli munkin parvkkehella sitten. Tykistökin olis tehny siistimpää jäläkiä.

Vai on sulla sukujuuret täälä päin, no ei oo ihimekään! Vihanneskratiini on mullakin ollu joka kerran (luje: kerran) niinku kesäkeittua, joten luavutin heti leikkimästä kokkia. Moon muuten vasta täälä Kyröös kuullu, notta kokki on vintti. Höh...hävisin sillä sanalla murresanakilipaalunki. Hitsit, kello jo nuan, mun on pakko mennä töihin! ps. mun tuloo lähettää sulle jouluna kortti, kuulosti niin ihanalta jutulta, mitä teet niille sitten kesällä!! Siis lähettäjien puolesta!

pau kirjoitti...

Heti alako korventaa, kun en oo teitille korttia lähettäny jouluna...

"Veret" silmis nauroin taas sun tarinoille, ja tuli mieleeni myös eräs uneksija. Tai paremminkin nukkuja:

Antti oli nukkunu sikiästi sivustavedettävässään eikä ollenkaan hoksannu, että pohoja putos lattialle yön aikana.
Aamulla kovasti oli ihimetelly, kun voimat oli niin huvennu nukkuessa, ettei meinannu sängyn reunan yli päästä.

Mun käy kyllä kateeksi teijän posliinikukat. Että joka kesä on kukkinu toisellakin rouvalla, ja Kaisalla vesilasissa. On se niin väärin. Enkä kyllä kerro teille, että mulla on oikein kolome em. kukkasta, eikä ykskään aiokaan kukkia.
Huokaus.

Terttumarja kirjoitti...

Luulenpa, että muistitte myöskin sähköpostijouluviestin lähettäjää, kun vietitte rukoushetkeänne joulukorttien äärellä.
Kiitos, tuloksia on syntynyt.:))

Muuten, olitteko tosiaankin markkinoilla "teltan alla"??
Vai teltassa??
Heh, heh.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Kutulutkutes on justihin kreteliiniä, eikä melekeen. Jonsei päivävvalos, nii ainaki yäsyrännä :D

Kyllä molosin kirkastunu yläkerran kranniille, jos mun parvekkehelleni olis nokahrellu kalijaa, eli mitä se vahtu ny oliki.
Toisaalta lähtööhän se pesemällä poikes ja krannikki varmahan tuli esittöhön pahoottelunsa. Tiärä häntä, vaikka niillolis ollu kukkapuskaki joukos.

Joo täältä moon alakujaan lähtöösi.
Äireen pualelta. Isän pualelta jälijet johtaa sylt...Ruattihi.

Vai oo sä hävinny murrekilipaalun kerran?
Minä häviän päivittääsin, ku Maknus uhuaa, jotten mosaa pomiloora ollenkaa murtehella.
Aina se hokoo, jotta mun ei pitääs sanua mitää, ku en kerran taira.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Minä samastuin heti tuohon Anttiin!

Minusta siinä kukassa, joka oli kuvassa on TAAS NUPUN ALKU.
Ainakin yksi oksan pää näyttää siltä kuin siihen olisi muodostumassa rusinantapaista ryhelmää. Tismalleen samalta näytti tuon ensimmäisen kukankin alkutaival.
En silloin edes ymmärtänyt, että silmieni alla pukkaa nuppua.

Ps. Joulukortteja aletaan ottaa vastaan välittömästi.
Vielä on kesää jäljellä :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Kyllä on rukoiltu ja rukoillaan jatkossakin tässä nimenomaisessa sähköpostijoukortti-tapauksessa.
Kiitos Taivaan Isälle, että rukoukset kuullaan :D
Hyvä kumminkin, kun muistutit, että elämme sähköistä aikaa. Kaikki kortit eivät tosiaan klapsahtele tienvieressä olevaan postilaatikkoon :D

Kyllä me näpötettiin telttikankaan ALLA :D :D ;)
Oli ylihauskaa vähän briljeerata noilla adv...tai mitä sanoja ne nyt on, kanssa.
Välillä olisi kyllä tehnyt mieli nousta teltan PÄÄLLEKIN ja huutaa.

Tulevana torstaina, perjantaina ja lauantaina olemme Kansanlähetyksen teltin ALLA, jossa on toivottavasti kova meininki PÄÄLLÄ.
Siinä Ikolan koulun vieressä.

isopeikko kirjoitti...

Peikko tykkää ukkosesta ja jyrinästä ja salamista. Sen miälestä on lystiä louskutella silloin kallion lohkareita vastakkain ja tehdä lisää ukkosta :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Minäkin kovasti tykkään makkarasalamista, mutta en yhtään ukkosen salamista.
Yhtään en liioin tykkää ukkosesta, enkä jyrinöistä.
Ei liioin tunnu lystiltä, kun leuat louskuttelevat vastakkain, kun pitää pelästyä koko ajan
ukonilmalla :(
Ettei isopeikkokin nyt vaan louskutellut leikillänsä leukojaan, kun sanoi tykkäävänsä ukkosen iileistä? ;)