maanantai 10. lokakuuta 2011


Kuvia lempparimaasta.
Ylimmäisessä näkymä Betesdan lammikolta.
Keskimmäisessä maailman kuvatuin kadunnimikyltti.
Alimmaisessa rappuset, jotka johtavat johonkin, jota en muista.

En kirjoita, että maanantai pyörähti käyntiin sateisena ja syksyisenä, koska suurimmalle osalle lukijoistani ei tarvitse erikseen alleviivata kyseistä seikkaa.
Tietysti heille, kutka lukevat blogiani maailman äärissä, asia voi olla tiedollisesti arvokkaampi, mutta enpä usko, että liijemmin heillekkään.
Sääkartat- ja tiedot kulkevat salaman nopeudella ja muistikin varmaan pelaa kaikilla muualla olevaisilla, että lokakuussa on Suomessa aina syksy ja sateista.
Mitenkään synkkänä sateesta ja syksystä huolimatta tämä maanantai ei suinkaan koittanut. Tähdennän tiukasti tätä seikkaa.
On kyllä epistä, että kun kirjoittaa MAANANTAI KOITTI SATEISENA JA SYKSYISENÄ sitä heti itsekkin ajattelee, että kirjoittajalla lankee kaikki maksut sinä päivänä, jääkaappi on tyhjä, ei ole mitään päällepantavaa, kukaan ei rakasta, eikä kukaan ymmärrä ja koko ajan tekee mieli rääkyä.
Meikäläistä ei todellakaan tällä kertaa kosketa tuollaiseta asiat (muutamaa vähäistä kohtaa lukuunottamatta) ollenkaan.

Tänä maanantaina sitävastoin saan toivottaa onnesta mykkyräisenä kaksi uutta lukijaani AILAN ja VILUKISSIN tervetulleeksi jo ennestään olevaiseen joukkoon!
Menen ällätikun kanssa aina kaikki "vanhat" lukijani läpi ja toivotan mielessäni kaikille kaikkea hyvää.

Maanantai männäviikolla oli ilmeisesti plättipäivä, koska siinä ei ole minkäänkarvaista merkintää mistään.
Silloinhan oli tietysti ainakin bloginkirjoituspäivä ja varmaan läyrysin jo silloin maanantain tekemisistäni. Hohhoijjaa!

Tiistaina raahasin jalkani fysioterapeutin pakeille.
Menimme yhdessä kuntosaliin ja kiersin kaikki vempeleet läpi hyvällä menestyksellä.
Jalkani teki kuin tekikin työtä käskettyä ja ilokseni tunsin pitkästä aikaa vanhan kunnon "puhelintolpan pätkän" ikiomaksi jalakseni.
Päätin, että koskaan en enää arvostele nilkan, enkä pohkeen tukevuutta, jos vielä voin ottaa kunnon askeleita suuntaan jos toiseenkin.
En koskaan enää puhu puhelintolpista kun puhun jaloistani.
Lupasin Jonskulle (kuntohoitaja. Nimi muutettu), että alan myös polkea kituttaa anopin vanhalla kuntopyörällä säännöllisesti.
Niinkuin aloinkin.
Pyöräkin aivan kuin vetryi ja siinä oleva kello alkoi hirvittävän kankutuksen, VAIKKA EN KUNNIANSANALLA EDES OLLUT KATSONUT SIIHEN :(
Kello ei lopettanut klankutusta, vaikka lopuksi väänsin sitä hampaat irvessä kaksin käsin.
- Mä en saa nukuttua, jos tuo törkee kalkutus ei lopu (kuntopyörä on makkarissamme)huusin Magnukselle.
Se on totta. Tavallisen patteriherätyskellonkin alla pitää olla liina ja villasukka. Silti epäilen, että kello kilkuttaa. Pitää joskus panna kuulokoje ja tarkistaa asian laita.
- Kannetahan pyärä navettahan, jos rouva ei saa unta pallohon, sanoi Magnus hermostuneena kun minä olin kuulemma taas niin TEATRAALINEN.
No, Hiljentyihän se kello. Varmasti paljon ennen minua. Itsestään kuulemma, mikäli Magnusta on uskominen. Uskonhan minä, koska Magnuksella ei ole tapana valhetella.
Sais uskoa minua myös, koska minullakaan ei ole halua valehdella. Kumminkin se sangen merkittävä hiljaisuus, joka seurasi "EN EDES KATTONU KELLIN PÄÄLLE"- kiljumisen jälkeen, oli liian paljonpuhuva.

Olen myös jumpannut keppien, punttien ja kumminauhojen kanssa säntillisesti, josta varmaan johtuu, että Buranapurkki on saanut olla aika rauhassa :)
Pussikuurikin puree jo kivasti alimmaista kolmoisleukaa ja ylimmäistä jenkkakahvaa, joten eiköhän tästä kohta vetreydytä vaikka varttimaratoonia juoksemaan.

Keskiviikkona saimme Nikolainkaupungista Laalaa ja Mauritz Kumpuveden meille kylille.
Sehän tiesi ankaraa pölytollojahtia ja etukäteisvalmistelua.
Leivoin korvapuusteja edellispäivänä.
Oli törkymöykkymäisen kamalaa kun ei voinut syödä leipomispäivänä kuin yhden pienen rusinankokoisen puustin.
(Söin nimittäin jo taikinaa niin paljon, ettei kärsinyt oikein kypsiä enämpää maiskutella).
Päätin siinä hiljaisesti, että seuraavat öörfiilarit leivon vasta jouluna, jos silloinkaan.

Torstaina olin kampaajalla.
Illalla muistin, että minunhan olisi pitänyt olla myös Kirjaston runopiirissä sinä päivänä.
Kalenterissani oli vain merkintä KAMP, joten koska siitä puuttui KIRJ.RUN.P. en liioin asiaa muistanut. Pah. En kehdannut Evelle ja ilmoittaa, että istun kotona Hälvänmutkalla hiuskuontalo ojennuksessa ja pyörittelen peukaloitani, vaikka pitäisi heidän kanssaan runoja lausuella.

Illalla tulivat Maikku ja Eerikki kaffeelle.
Magnus haki pihamaalla kasvavan sienen näytille, josko he tuntisivat mikä vamppu on kyseessä.
- En tiedä, enkä tunne, mutta sen tiedän, etten söisi, sanoi Maikku.
Kyseiset sienet ovat VAALEANLIILAN värisiä kintuistaan ja hetuloistaan ja muuten vaaleahkontummanbeigejä päältäpäin.
Näillä tuntomerkeillä ei kukaan Magnuksen sadoista Facebook-kavereista tunnistanut sienilajia. Epäileviä kannanottoja syötävyydestä sen sijaan sateli runsaasti.
Harmi, etteivät ole syötäviä. Hälvänmutkan soosivärkit olisivat turvattuna kevääseen asti. Niitä on niin viljalti. Paksuna mattona.
Itse epäilen, että kyseessä on seitikki-liilaniljake.

Perjantaina en kalenterin mukaan ole taas tehnyt mitään, mutta kalenteripa ei kerro totuutta.
Lämmitimme nimittäin pihasaunamme ja saunoimme akeasti.
Minä hieroin pottuhanskoilla itseäni löylyjen välissä ja naamarustingin kuoraisin oikein sitävarten valmistetulla kuorintavoiteella.
- Onkohan tästä mitään hyötyä? kysäisin Magnukselta.
- No enpä tiärä, vastasi Magnus mielestäni liiankin tietämättömän tuntuisesti.
- ON TÄSTÄ! Kuka tietää mimmonen nimismiehenkihara ruppia peittäis, ellei hiukan höylättäis liikoja pois?

Lauantaina Elitzabethy tuli meille ja jatkoimme matkaa Härmän kuntokeskukseen.
Tiedossa oli Naisten Virkistysviikonloppu.
Paiskasin kopallisen runokirjoja ja vaate- ja makeuppinyssykät tavaratilaan ja eikun menoksi.
Luennoitsijaksi oli kutsuttu Pirkko Hämeenlinnasta. Viikonloppu alkoi ihanasti ja herkullisesti ruokapöydästä, johon me Elitzabethyn kanssa ensimmäisinä ennätimmekin.
Viimeisten myötä pöydästä nousimme ja suuntasimme alakertaan konfferenssitilaan.
Luennot olivat tietenkin hengelliseltä pohjalta laadittuja. Itse asiassa suoraan Raamatusta.
Illalla oli minun vuoroni lausua runoja. Sain yös myydä kirjoja niitä haluaville.
Niin oli mukava ja hyvä tunnelma, että en muistanut edes pelätä kielenkantojen kitalakeen takertumisia lainkka.
Sydän kyllä paukutteli kuin anopin kuntopyörä, mutta sekään ei sanottavasti haitannut.
Päinvastoin olen kuullut, että jos ei yhtään jännitä, niin on ylpistynyt ja esiintyminen on liian itsevarmaa ja päähän kihahtamisen vaara vaani lähellä.
Mene ja tiedä. Olisi mukavaa kerran saada lausua niin, ettei ääni vapise, kieli kuivu, eikä sydän lyö...tai siis saisihan se lyödä, mutta ettei epämiellyttävästi tukkisi ulos kurkun kautta rintapielille.

Sunnuntaina naistenviikonloppua jatkettiin ielenkiintoisella luennolla luomisesta.
Luennon aikana sivuttiin ihmisen kuulumista nisäkkäisiin.
Minulle tuli yht´äkkiä tunne, että minä en halua olla nisäkäs!!!
Tapani mukaan en pysynyt hiljaa ja sanoin, että ehdottomasti en missään tapauksessa halua lukeutua nisäkkäisiin.
Olen ihan varma, että tarkoitus on se, että ne ELÄIMET luetaan nisäkkäisiin, kutka sitä ovat, mutta IHMINEN ON IHMINEN.
En saanut kannatusta ajatukselleni.
- Olkaa te nisäkkäitä. Minä olen puolestani vaikka...näsäkäs, sanoin leuat lotisten.
- Kyllä moomma nisäkkähiä, kun meillon kikit, sanoi Magnus, kun tuohtuneena kerroin asiasta.
- MÄ EN OO, VAIKKA RINTARUSTINKIA RIITTÄIS USEAMMALLE NISÄKKÄÄLLE JAKOON!

Näin olivat näreet viime viikolla.
Sunnuntaina illalla olimme vielä eräässä mukavassa tilaisuudessa, joka koski avioliittoa ja se hoitamista.
Siitä en sen enempää, utta kehotan kaikkia menemään kaikkiin ihaniin viikonloppuihin, joissa parisuhdetta voi hoidella.
Tietnkin kotihoitokin on hyvästä :)

T: Kaisa Näsäkäs-Ärhäkkä
------------------------------------------
1 Mooseksen kirja luvut 26-28

Jumala sanoi:"Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.
Ja jumala loi ihmisen kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän hänet loi.
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

17 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Peikkoa jäi ihmetyttämään yksi juttu: kun raahasit niitä jalkojasi sinne fysioterapeutin pakeille, niin oliko ne sinulla pussissa vai kassissa ja millä sitten kävelit? Käsilläsikö?

kaisa jouppi kirjoitti...

Noh, heh, heh isopeikko,
kyllä viimeaikoina joskus olisi iha käsilläkin tehnyt mieli kävellä.
JALOILLA minä toki fysioterapeutille konkosin.
Tuntui vaan niin toisen omalta se kipee kinttu :(
Kuten kuitenkin jutussani asiaa esille jo toin, niin paranemista on taphtunna ja käsillä ei tee mieli enää käveleskellä.
Tokkopa ranteet oikein kestäiskään moista höykytystä?

Aila kirjoitti...

Voi kuinka mukavaa päästä älläntikun alle!

Nikolainkaupunki? Ettei vain olisi se sinun vanha kotikaupunkisi, vai sekoitanko historian asioita?

Me saimme kuulla myös runonlausuntaa sunnuntaina Uusheräyksen seuroissa, Helvi Juvosen "Martta" ja "Mutta suurin kaikista". Upeat runot ja lausuja paikkakunnan parhaita, jos minulta kysytään.

Et sinä niistä liiloista sienistä ottaisi kuvaa tänne nettiin? Ei välttämättä siltikään tulisi oikeaa tunnistusta, mutta kuvahan puhuu enemmän kuin tuhat sanaa.

Vaan millaista on nimismiehen kihara iholla??

pau kirjoitti...

Minäkin hiukan ajattelin, että jalkako oli se kaveri, jonka kanssa sinne fysioterapiaan menit, mutta ymmärsin kyllä siellä olleen sen NeuvojaNaisen myös :)
Äitini on ahkeroinut myös eläkeläisten ynnä kyläläisten jumpassa tuntikausia viikossa, niin että tyttärensä joutuu häpeään sitä kuunnellessa, jos ymmärtäisi vaan hävetä, mutta kun ei.
Minun vartaloni ei jotenkin tykkää jumpasta, niin hyvää kuin se tekeekin toisten kropalle :( Kai sitä laiskuudeksikin voisi nimittää...

Onneksi romaani tuli päätökseen, niin että ensi yönä ehdin nukkuakin.

Voi hyvin, rouva Näsäkäinen, ja siunattu olkoon sinun taikinakaukalosi ynnä kuntopyöräsi kuten muukin omaisuutesi, olkoon omaa tai perittyä :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Yritän tänään päivännäöllä filmata niitä sieniä.
Laitan seuraavaan blogiini sitten.
Toivottavasti saan edes jonkinlaisen färimaailman esiin.
Minulla on hieno kamera, mutta osaan painaa vaan yhtä nappia ja sulkea kamerakotelon vetoketjun :(

Jaa nimismiehenkiharaa iholla?
No sellaista kuin ennenvanhanen pyykkilaudan pinta (olet varmaan sitä ikäluokkaa, ettet ole edes nähnyt sellaisiaa), tai hiekkatiet olivat myös "nimismiehen kiharalla".

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Voi hyvänen aika, mitähän sitä on taas tullut kirjoiteltua :( ?
Jahka tästä kunnolla herään, niin luen pränttini uudemman kerran ja korjailen ankaralla punakynällä.
Piti niin hosua raamattupiiriin, että ajatukset näköjään sössäytyivät oikein kunnolla.
Jaa, että jalan kanssa terapiaan?
No, eipä tainnut pää olla mukana ollenkaan.

Kaikista parasta liikuntaa on juuri lihaskunnon kohotus. Luki jossain lehdenpäällä hiljattain.
Minulla on yli vuoden kokemus ja täytyy sanoa, että totta turisevat.
Sisko ottaa ja menee vaan hauiksia kasvattamaan, vaikka pikkasen tympsyttäiskin.
Sitten kun tulet TÄHÄN IKÄÄN, saat roudata aina huonekalusi uuteen järjestykseen ilman koti-avun apua :)

Terttumarja kirjoitti...

Mukava on katsella kuvia Israelin maalta, kun ei ole siinä maassa käynyt muuta kuin kirjoitusten välityksellä.
Syksy on minusta kaunis vuodenaika, ei väliä, vaikka sataa ja tuulee.
Talvella meitä vasta koetellaan. :(
Kiitos, että jaksat jumpata minunkin edestä. :((
Söin nimittäin äsken ihanan vaniljamunkin, kävimme oikeassa leipä-pullakaupassa, enkä vastustanut kiusausta.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Syksy on todella kaunis vuodenaika.
Ei talvessakaan mitään vikaa ole, kun pukee niinku pitää.

Lohdutukseksi sanon, että senkerran, kun oikein nisukauppaan pääsen, en taatusti laihduta.
Vaniljamunkin söisin varmasti.
Tietysti munkkikaupassa ei passaa joka päivä vierailla, eikä joka viikkokaan.

pau kirjoitti...

Et sinä, sisko-rakas, mitään hassuja kirjoittajanut, minä vaan LUIN silmät nimismiehen kiharalla tai muuten vinkkelissä :)

Nuo Raamatun kohdat tekstisi lopussa ovat oikein nasevia. Ja teksti sitä ennen hamaan alkuun asti. Kunhan pääsen äidilleni niitä taas lukemaan!

Voi hyvin, ja iloa silmään edelleen ja siunausta kaikkeen oloosi!

vilukissi kirjoitti...

Kiitos aamunauruista! Plättipäivä, ensin herahti vesi kielelle, notta plättypäivä mutta se olikin plättipäivä. Mukava kyllä sellainenkin päivä. Vai ei kotona heti hoksattu saunanlauteilla, että kyllä kaikesta apua on! Kuulostit kaikkineen niin jotenkin...energiseltä. Hyvä niin...on keskiviikko ja sataa tai paistaa, niin mulla on väsy just nyt! Onneksi sai hyvän mielen jutustasi!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kyllä on hyvä, että hiukan ihmetellään joskus hengentuotteitani, koska minulla on paha tapa LUULLA, että kuuntelijat ja lukijat ovat ajatuksenlukijoita.
Magnus ainakin sanoo, EI YMMÄRTÄVÄNSÄ minua monta kertaa päivässä, vaikka asiat ovat mielestäni pläkin selviä :(
En vaan aina hoksaa sanoa ja kirjoittaa niitä ÄÄNEEN.

Terveisiä äitsykällesi!
:)

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Saunanlauteilla ei tosiaan eräs hoksannu, että eräs ei ole hoksannut mitään ;)
Siitä olisikin seurannut aikamoinen kuulustelu, vaikka
lopputulos olisi ollut (ja on) EI NÄYTTÖÄ!

Jos joku adjektiivi, niin ENERGINEN on täysin virheellinen kohillani tätänykyä.
Pitäisikin ehkä jatkossa kirjoittaa tekemisistään enämpi totuutta mukaellen: vääntäydyin ylös pehkuista ja hilauduin aamiaiskorpuille.
Aikani jahkailtuani ja haukoteltuani valuskelin suihkuun.
Pakko oli puolenpäiväntietämissä raahautua kirkolle maitokauppaan.Siinä sitten kassajonossa huojuessani joku kuulumisia kysäisi. Töin ja tuskin kertoa jaksoin.
-Niinku mummu hangessa, vastasin leukaperät velttoina.
Kauppakärryn kahva tuntui tahmaiselta ulkona ilma
ilma oli ollunna sateinen ja tuhruinen.
Väsyneenä pukersin ostoskärryn kärryriviin ja huomasin, että ulkoilupukuni rintapieleen oli joskus tipahtanut sinappia.
Sitten hoippuroin....

Miltä kuulosti? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Sun kirjoituksista bongailen niitä ihania murresanoja, jotka olen jo aikapäiviä unohtanut. Kuten nyt esimerkiksi "vamppu", voi ihana sana. En ole vuosikymmeniin muistanut. Ja muitakin sanoja löysin, kuten "törkymöykky" ja "pölytollo". Kummallista, kun nuo sanat on kadonnett mun muistista. Vaikka enpä sittenkään tiedä onko se nyt niin kummallista. Mulla kun oli mahdoton hinku Vaasaan muutettuamme - olin muuten 11-vuotias - oppia heti puhumaan samoin kuin muut täällä. Silloin lapsena sitä ei osannut arvostaa murretta.

Tuosta liilasienestä tuli heti mieleen, että mahtaisikohan kyseessä olla vaikkapa haaparousku. Kurkistahan täältä http://www.google.fi/search?q=haaparousku&hl=fi&client=firefox-a&hs=bS4&rls=org.mozilla:fi:official&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=9NqVTsOYHOfh4QT-vfmtCA&ved=0CDQQsAQ&biw=1206&bih=734

Hupsista, tulipahan pitkä linkki, mutta jos et sitä jaksa kopioida, googlaa vain haaparousku, niin kuvia purskahtaa ilmoille. Voipihan toki olla, että hyvinkin tunnet tuon esittämäni sienen.

Mutta siunauksia ja iloa sekä intoa kirjoittelemisiin.
hellevi-

kaisa jouppi kirjoitti...

Hellevi
Katselin ensiksi sen helpomman ohjeen kautta sitä meidän LIILALÖTJÄKETTÄ. eli Googlen kautti.
Joo, ei ole haaparouskusta kyse!
Kyseessä on luultavasti joku seitikki.
Lakin kupuihin on muodostunut selvästi jo PIIPAT.
Piipat ovat useimpien seitikkien tuntomerkki numero 1.
Millekkään ötökälle sienet eivät myöskään ole kelvanneet, joka on hyvä tuntomerkki numero 2.

Ja minä kun mielestäni puhun ihan neutraalia kieltä, enkä mitään murretta ;)
Äitini oli kova keksimään kaikkia sanoja, jos ei saanut mielestään kyllin nasevilla- jo olemassaolevilla sanasilla itseään ilmaistuksi.
Olisikohan hiukan samaa "vikaa" minussakin?
Kiitos kommentsuunista rakas ystävä :)

vilukissi kirjoitti...

Heh, kuulosti päivärytmisi melkoisen kotoisalta...nakkikiskallakin sais sanoa, notta ei muuta ku sinapit rinnuksille, sinne ne menis muutoinkin!

vilukissi kirjoitti...

Mä olen muuten oppinut sanomaan älläStikku. ????

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
TÄHÄN ikään ehtineenä olen oppinut laittamaan jo suosista paperin, johon tuplahampurilainen on kietaistu, leukojeni alle.
(Pyydän yleensä varapaperinkin kaupan päälle).
Niin monta päällystakkia on tullut ryvetettyä. Päällystakkeja ei muutenkaan voi laittaa aina joka täplän jälkeen pesuun, joten sitäkin varten...
Nyt kun olen pussikuurilla ei ole paljoa voinut nakkikioskeja kannattaa :(

Aloin oikein maistella tuota ÄLLÄTIKKU-sanaa.
Joo, kyllä meillä sanottiin kotpna nimenomaa noin.
Kyllä ÄLLÄSTIKKUKIN kuultu on, mutta ehkä se on vähä paikkakunnastakin kiinni.
HUUTONIEMELLÄ sanottiin ilman ässiä ;)
Minulla oli oikein ihkaoma isän vuoleskelema ällätikku. Siitä huolimatta otti lujille tavaamaan oppiminen.