Meikäläinen lauantai-aamulla lähdössä Tampereelle koko ns. komeudessaan.
Kuvassa näkyy myös aika kattavasti yksi keittiömme neljästä nurkasta.
Tampereen matkasta myöhemmin tässä postauksessani.
Haluan edetä järjestyksessä, koska olen järjestyksen ihminen.
Siis syvällä sisimmässäni olen järjestyksen ihminen, mutta järjestyksen pito jää melkein aina hyvien aikomusten ynnä meinaamisien asteelle.

Viime maanantaina olimme siellä Järviradion studiossa kolmentunnin suorassa sessiossa Magnus, Matthew, Eve,Charles ja minä. Taatusti te kaikki jo tämän asian tiedättekin, jos olette lukeneet aiempia postaasejani.
Itse ohjelma sujui mielestämme hyvin.
Kaikkien meidän ohjelmasuorittajien posket pakrottivat punaisina ja joimme pari pannullista kahviakin illan mittaan. Eve toi mukanaan nisupussin ja kahvimaidon. Kahvit saimme keittää talon jauhoista.
Pelkkää kraanavettäkin kului ainakin meikäläiseltä puolenkuution verran.
Tehän muistanette, rakkaat lukijani, sen kuivankielensyndroomani?
Tälläkertaa vesivarotoimenpide puri mielestäni hyvin. Se, että takeltelin pari, kolmekkin kertaa, johtui tilanteen jännittävyydestä, eikä syndroomasta.
Charlesilla oli läppäri nokan edessään, josta hän luki eetteriin raamattuopetuskirjoituksensa.
Läppäri otti tietenkin tiltatakseen ainakin kerran, mutta Charles pysytteli tyynenä ja näennäisen kylmäverisen rauhallisena.
Hänellä oli kyllä varakonekin muassaan, mutta nyt en pysty sanomaan tarvitsiko hän sitä, koska olin juomassa sitä kahvia raadion köökissä. Lähetyskopin tilat olivat rajalliset ja sen lämpötilakin oli omiaan punehduttamaan poskipäitä.
Charles kertoi myöhemmin kotona, että hän ei lähde oikein mihinkään ilman, ettei vähintään kolme läppäriä ole olkaväskyssä mukana.
Kantapään kautta oppii kuulemma yhtä ja toista kun kulkee raamattuopetuksia pitämässä.
Emme ole kuulleet palautetta ohjelmastamme ollenkaan. Se ei meitä huolestuta, koska tiedämme, että kun Pohjanmaalla mitään ei kuulu, niin kaikki on mennyt nappiin. Kuulumattomuus on siis kiitos täällä meilläpäin ;)

Tiistaina menin neuvolaan.
En koskaan opi nikottelematta käyttämään NEUVOLA-sanaa. Neuvolaan menin nikottelematta viimeksi 37 vuotta sitten.Siellä tarkkailtiin syntymättömän vauvelin kehitystä. Myös syntyneen vaavin päänuppia mittailtiin ja koko komeutta punnittiin nimenomaa myös NEUVOLASSA.
Minä jokatapauksessa menin nyt itseni takia neuvolaan. Veren sokeripitoisuudet katsastettiin ja verenpaineiden millimoolit. (En ole ollenkaan varma kuuluuko millimooli yhtään verenpainemittauksen tuoksinaan, mutta laitoin sen, koska se kuulostaa niin kivalta).
Kaikki tulokset olivat loistavia. Tuli myöskin hetki, että pyydettiin astahtamaan neuvolan digivaa´an päälle.
Järkytys oli kauhea, kun huomasin, että kotihöyrypuntarimme näyttää kuusi (6, sex) kiloa ENÄMPI, mitä painoon ja lukemiin tulee.
Noh, lohduttauduin sillä, että niinhän se neuvolan vaaka näytti ilkeästi enempi heti alussakin. Asia oli siis kyllä tiedossa.
Käytän kumminkin aina kotipuntarimme painokäyrälukuja, koska ne ovat siedettävempiä ;)
Olen sitäpaitsi aina kuullutkin, että pitää sitä SAMAA puntaria käyttää, eikä hyppiä siellä sun täällä puntaroitsemassa.
Neuvolan neuvoja ihasteli painonpudotustani. Hän sanoi, että saavuttamani tulos oli loistava. En hangoitellut vastaan ja kylvin kaikilla kiloillani ihastelun päivänpaisteessa.
Sisäinen, huomattavasti vakavampi äännähtely kyllä sanoi, että tahdin on kiristyttävä! Pussikuuria puserrettava niin, että puntarit näyttävät joka paikassa samaa VÄHÄISTÄ lukua.

Torstaina oli vuorossa runopiiri.
Meitä kokoontui piiriin tasan kaksi ihmistä. Minä ja Ellikki.
Asia on niin, että voidakseen koota ajatuksensa, niitä täytyy olla vähintäin kaksi. Sama pätee myös runopiiriin :)
Suunnittelimme Ellikin kaa pyhäinpäivän runo-ohjelmaa Orisbergin kappeliin.
Mars Pyhäinpäivänä klo 13 Orisbergin kappeliin kaikki kynnellekynttäävät.

Ellikki luki pari runoa arvioitavakseni. Arvioin, että toinen runoista ei oikein mallannut ja Ellikki oli tismalleen samaa mieltä.
Hän aikookin etsiä jonkun muun runon lukemansa tilalle ja arvioimme asiat taas uudelleen ensi torstaina.
Toivon, että saan äntiin kirjoittaa pari ihan ihka uutta pyhäinpäivärunoa itse lausuellakseni ne siellä kappelissa.

Perjantaina otin ja lähdin Nikolainkaupunkiin junalla.
Lähdin oikein jantusissani ostamaan itselleni pitkiähousuja ja syysLÄTTÄNÄ-nilkkureita. SyysKORKEAKANTA-nilkkurithan minulla olisi vintinkomerossa, mutta kuten muistanette, en voi sellaisi ihanuuksia enää jalkoihini pistää. Se taas johtuu kipeestä jalastani.
Junamatka sujui vanhaan malliin: pelkäsin kuollakseni sitä vauhtia.
Se vanha (paino sanalla vanha) veturilousku puski asemien välit urut aukinaisena tuhatta ja sataa.
Kiskot ryskivät ja paukahtelivat taatusti rullallekkin parin ratapölkyn matkalta.
Kauhusta kankeana toivoin, että Tervajoelta olisi lentokoneyhteys Nikolainkaupunkiin. Lentokone on ainoa päle, jonka kyydissä en pelkää. Itse asiassa minua ihmetyttää ne, jotka potevat lentokoneellalentämiskammoa.
Kaivoin peloissani kaksiteräisen miekan laukustani. Kaksiteräinen miekka = raamattu.
Sitä lukiessani huomasin ilokseni, että kauhu ottikin laantuakseen ja pian seisoin turvallisesti Nikolainkaupungin aseman platformilla.
Ostin junapiletin valmiiksi paluumatkaa silmälläpitäen ja suunnistin ontuvat askeleeni pitkähousukauppaan.
Löysin kahdetkin pöksyt. Kolmannet oli vielä pitkin paikatuin hampain jätettävä hyllylle.
Sellaiset ihanat kiiltävät nahkajäljitemähoussut! Oi, jahka ne sieltä joskus haen, en aio niistä luopua vellitalossakaan!
Pussikuuria täytyy kuitenkin vielä noudattaa hyvän tovin :(
En kuitenkaan oikein paljon aio täst´edes välittää, sopivatko jotkut vaatteet määrätyn ikäiselle ihmiselle (minulle), vai ei.
Nimittäin, jos ne ovat kivoja ja kutakuinkin tyylikkäitä, niin siitä vaan.
Erääseen sotisopaan sonnustautuessani, nyt viikonloppuna, kysyin Magnuksen mielipidettä asukokonaisuudestani.
Olin peilin edessä spatseeratessani havaitsevinani, että näytin elähtäneeltä P. Pitkätossulta.
- Hianolta sä näytät mun miälestä, sanoi Magnus lukien Kunta ja me-lehteä (tai jotain vastaavaa).
Hhmmm...en oikein luota Magnuksen makuun. Itseasiassa harvoin on niin vastakkailla makunystyröillä varustettua avioparia bongattu kuin minä ja Magnus.
Magnuksen mielestä kaikki vaatteeni ovat kuin RUKIHINPERKOOMEKKOJA.
Nyt, kun näytin satavuotiaalta sekundapepiltä, hän olikin tyytyväinen näkemäänsä. Hhmmm?...

Menin sitten onnistuneiden ostosteni jälkeen kaupunkireissun kunniaksi oikein kahvilaan. Join ison kupillisen kahvia ja ison kirsikkapullan. Jälkimmäinen oli tosin ontto.
Haikeana muistelin kirsikkapullia vuodelta kuuskytkuus, tai jotain.
Sisustat silloisissa kirsikkapullissa olivat täynnänsä ihanaa kakkutaikinamöhnää. Ne painoivatkin taatusti viisisataa grammaa kappaleelta. Kirsikkainen maku viipyili suussa aina kauan. Vielä iltasellakin pukkas röyhtäisyn mukana kirsikan lämmin tuulahdus suuhun ja muistui päivällinen juhlahetki kirkkaana mieleen. Silloin kauan, kauan sitten.
Oi aikoja niitä ihania, maukkaita!

Aioin kierrellä kaupunkireissullani kauppoja hiukan laajemmallakin perspektiivillä, mutta vasen jalka ei suostunut tallaamaan mukana.
Se äityi taas niin kipeäksi, että jossain porttikongissa olin pakotettu nielaisemaan vaihteeksi buranan. Olin jo aamulla tietenkin niellyt pillerin, että yleensä pääsisin matkaan.
Tähän väliin onkin nyt hyvä laittaa sellainen tieto teille, että pääsen lääkäriin tänään :)
Nyt aion kyllä valittaa niin äänekkäästi, että verenkierto, varsinkin pullukoissa suonikohjukkeissani on kertakaikkisesti tutkittava. Vaikka ne eivät ole vertavuotavia, eivätkä muutenkaan rähmi, eivätkä valu visvaa, niin NE ON TUTKITTAVA! ÄRH...RÄYH...ARRRRGH!
(Kohjut pitää kuulemma olla kuvailemieni kaltaisia, ennenkö niille tehdään yhtään mitään).
Anteeksi tämä intiimmi sairauskertomus ja räyhentely. Ehkäpä viime marraskuusta asti popsailemani puranat alkavat heikentää tyylitajuani, niin vaatteissa kuin puheissa.
Sain kuitenkin senverran käveltyä, että löysin lätyskänilkkurit ja ihan ovat siedettävätkin. Ovat oikein tuossa valokuvassakin jaloissa :)

Kun iltapäivällä sitten istuin taas paluujunassa huomasin, että kädessäni hautoma paluupiljetti ei ollut enää voimassa. Se juna oli jo mennyt ja palannutkin varmaan!
Kauhistuin niin, että en muistanut edes pelätä. Sivusilmällä huomasin kyllä, että sähkötolpat vilisivät ohitse kuin onkisiimaa.
Olivat näköjään muuttaneet systeemiä siitä, kun viimeksi olin junassa peljännyt. Silloin lippu kelpasi hyvän tovin eteenkin päin, eikä tarvinnut edes samana päivänä matkustaa.
Ajattelin, että menen vaikka vankilaan, mutta toista kertaa en piljettiä osta!
Sommitellessani eri selostuksia ja uhkauksentapaistakin konduktöörin varalta huomasin, että Tervajoki viuhahti ohi.
Olin istahtanut siihen ainoaan junaan, joka ei pysähdy kotikontuni asemarakennuksen kohdalla.
Samassa oli herra konduktööri kohdallani.
Kaksin vapisevin käsin ojensin ryppyisen lippuni hänelle ja kuiskasin:
- Olen tehnyt kaikki mahdolliset erheet, mitä piljetinostoon tulee. Se juna on mänt ja kotipysäkkikin viuhahti hetki sitten ohitse. Minä voin kyllä ostaa lipun Östermyyraan ja maksaa kaikki, kuulin suuni sopertavan. Olin varma, että silmäkulmassani oli kyynelkin pukkaamassa kalvakkaalle poskelleni.
Konduktööri huiskautti ilmassa lippusaksiaan ja jatkoi sanaa sanomatta seuraavan matkustajan luo.
Niiskautin nenääni ja rukoilin hartaan kiitollisena, että VR:llä alkaisi sujumaan bisnekset paremmin.
Että veturit ja vaunut pysyisivät kunnossa ja aikataulut natsaisivat. Kiitin mielessäni myös kaikkia suurpiirteisiä ja ymmärtäväisiä junavirkailijoita. Myös rukoilin, että kaikki sekunda Peppi P.Tossut saisivat ymmärrystä kaikkinaiseen matkustamisiin ja lippujen ostamisiin.

Kotona näytin ostokseni Magnukselle.
-Joo, ylihianoja kaikki, hän sanoi samalla. kun luki Pohjalaista.

Lauantaina lähdin kopallinen runokirjoja käsivarrella Tampereelle.
Ajelin Laihian määrätylle kylmäasemalle, josta Eikku noukki minut kyytiinsä.
Kyseessä oli Naistenkesken Iltapaivä Tampereella nääs.
Oli todella hyvä iltapäivä. Meidät, Eikku ja minut, vietiin syömään oikein ravintolaan ja muutenkin tunsin olevani kuin piispatar pappilassa. Luulen, että Eikulla oli samat tuntemukset.
Varmaan ko. iltapäivän puolesta oli rukoiltu runsaasti.
Jalkani puolestaan sanoi yhteistyösopimuksen yksipuolisesti irti ja minut jouduttiin hakemaan autolla lähetyskodille.
(Tänäänhän jalka otetaan puhutteluun, joten ensi kerralla varmaan trinttaan koko matkan sinne ravinteliin ;)

Paluumatkalla pysähdyimme Juustoportilla.
Söimme maistiaisia niin runsaasti, että hätinä pääsimme vyöräytymään autoon takaisin.
Ostin leipäjuuston puolikkaan ja lakkahillopurkin. Magnukselle lisäksi vielä tuliaisiksi valkoista käsintehtyä suklaata.
Niin oli meikäläisen kupu vielä maistiaisista pinkeänä, etten huomannut pyytää Magnukselta yhtäkään palaa siitä tuliaislevystä.
Eipä "huomannut" mies itsekään suklaadistansa tarjota.
Kun asiaa myöhemmin voivottelin, sanoi hän:
- Ethän sä rikkaa valakosuklaatia. Sähän sanot, notta se röfää ja maistuu kalanmaksaölijyltä ja muistuttaa Jekovit-kalanmaksaöljysuklaata!
Voihan sanomiseni niinkin tulkita.
Tarkensin kuitenkin, että kalanmaksaöljystä tykkäan, mutta JEKOVIT-suklaa, jossa oli kalanmaksaöljyä ei lasehdi.
Onkohan sitä Jekovittia muuten myynnissä vielä? Apteekeista sitä aikoinaan sai ostaa.

Terveisiä ja siunausta kaikille teille ja muillekkin.
T: Kaisa-Peppiina Biljetsten-Jekovits
--------------------------------------------
Psalmi 9 jakeet 10-11

Herra on sorrettujen turva,
hän on suoja ahdingon aikana.
Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut.
Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.