maanantai 17. joulukuuta 2012




Kotimme olkkari melkein valmiissa joulusotisovassaan, tuossa päällimmäisesä kuvassa. Ainoastaan villakoirat pitää enää poistaa kuusen juurelta ennen ens maanantaita.
Alakuvassa rakkaan tätini, Aija-Kanitan, valmistamaa joulusinappia.
Sinappi on niin tujua, että kyyneleet virtaavat jo purkkeja katsellessakin, saatikka kinkunsiivun päällä suuhun pupellettaessa.

Taas on eteen pullahtanut maanantai, jolloin täältä Rytkänperän puuronsilmästä  kirjoitetaan ja eetteriin lähetetään sarja "mielenkiintoisia (köh)  häppeninkejä varrelta viikon".
Minun mielestäni maanantait pullahtelevat vastaan nykyään useammin kuin ennen (ennen=vanhaan hyvään aikaan puolisen vuosisataa sitten).
Muutoin tämä joulun alusta-aika on kestänyt ihanan pitkään maanantaitten tiuhaan vastaantulemisista huolimatta.
Minähän aloitin joulunalustan jo oikeastaan lokakuun lopulla, yhdessä kauppiaiden kanssa ;)
Odotus on sujunut rauhallisesti ja vasta tänään ahdisti ensimmäisen kerran paukauttamaan  radion aukaisu&sulkaisu-nappulankin kiinni. Musiikkia on sentään kuunneltu jo sangen kauan.
Tänään kuitenkin tunki huonokuuloisiin korviini  niin pöyristyttävä siivu (en tiedä nimeä, enkä osaa kuvailla), että oli glögi holahtaa väärään kurkkuun.
Radio parka notkahti ainakin sentin kasaan, kun paukautin sen hiljaiseksi. (Raskasta hengitystä).
Mutta nyt asiaan:
Luit ihan oikein, että glögiä hörpin heti maanantai-aamutuimaan.Tietenkin join ihan aluksi  kahvia. Siitä jatkoin glögillä ja aion seuraavaksi ryypiskellä kasvislientä jne.
Kun olet lukenut viikonvarsi tapahtumat, ymmärrät kyllä MIKSI.
Tänään aion aloittaa jälleen myös punnusten nosto-ja vääntösessiot ja sillä koneella kammeltamisen.
Olen joutunut olemaan aikalailla iisisti tämän flunssan takia, mutta nyt tauti  on kaikkien todennäköisyyslaskelmien mukaan ohi.
Eikös flunssan sanota kestävän kaksi viikkoa lääkityshoidolla ja 14 vuorokautta ilman lääkityshoitoa?
Toki vieläkin, aamulla ja illalla, yskin  niin, että kylkiluut edelleenkin lepattavat, vaikka olen lusikoinut yskänlääkettä (sitä, jonka kyljessä on varis/harakka kaulahuivi kaulassa).
Kaihoisana olen muistellut kotikaupunkini apteekin omaa yskänlääkesekoitusta MUSTANPARRAN TIPPA-nimistä (tässä kohtaa minulla oli noin parintunnin verran väärä nimi :Hokmannin tippa.Yht´äkkiä taikinatiinua pestessäni muistin oikean nimen).Jokatapauksessa sitä yskänlääkettä kun kurkkuun kulautti, ei tullut enää mieleenkään yskiminen.

Aamuisin yritän ysköstää hyyskässä, koska olen huomannut, että ankara yskiminen (suolenpätkät lenneskelevät vastakkaiseen seinään) herättävää ankaraa arvostelua.
Jos kyllä huoltakin, eipä silti. Magnus nimittäin huutaa huolestuneena  oven takana (kun saan vedettyä henkeä ja kuulen jotakin), jotta pitääkö tilata ampulanssi, vai rumisauto?
Mutta nyt jätän sairauskertomuksen setvimisen ja analyseeraamisen tähän ja siirryn muistelemaan menneitä.

Viikolla oli kotiseututalolla, Isonkyrön ihanan vanhan kirkon kupeessa, vapaa-aikalautakunnan (Isonkyrön kunnan) viimmonen  kokous.  Viimmonen siis sillä kokoonpanolla.
Kun me paikallaolijat olimme saaneet haalittua ja soiteltua kokouksen päätösvaltaiseksi, söimme maittavan joulukalkkuna-aterian.
Jälkiruokana oli tietysti jouluhalko-viirunisua (viirunisu=kääretorttu) ja äykeät kaffit.
Mahat kurkun sulkijalihakseen asti täysinä, teimme hyviä päätöksiä ja yksimielisesti.
Puheenjohtaja jakoi meille kokouksen loputtua tuoksutuikut ja kaikki kiittivät kaikkia, kuten hyvään tapaan kuuluu.
Minäkin kuiskasin kiitoksen, että olen saanut olla ittiäni paremmassa seurassa nämä neljä vuotta.
Tässä tilaisuudessa tapahtui siis viikon ensimmäinen sulkijalihaksen venyttäminen.
Keskellä viikkoa tapahtui toinen.
Isonkyrön Alapään Maaseutunaiset ottivat ja kokoontuivat samaiseen kotiseututaloon joulujuhlaan.
Joulujuhlassa syötiin äärimmäisen tuhtisti.
Tällä kertaa kinkkua kalkkunan asemesta.
Ateriaan kuului tietenkin lohet, sillit, salaatit, rosollit, (hetkinen...minun täytyy mennä juomaan kasvislientä pari napollista) lanttu-,imelletty peruna-, ja porkkanaloodat...ja lopuksi tietenkin jouluhalko :D

Meillä maaseutunaisilla on joulujuhlissamme tapana aina myös tehdä jotain hyödyllistä ja kaunista, kuten kaikilla  maaseutunaisilla ympäri mualimaa tapana on.
Me virkkasimme maton! Tai siis, kuka virkkas, kuka ei.
Arvata saattaa, kumpaan ryhmittymään meikäläinen lopuksikin lukeutui.
Hankin hyvissä ajoin virkkausneulan, joka piti olla 8-10 numeroinen. Minä ostaa pätkäsin 8-numeroisen.
Hypistelin koukkua koko edellisen viikon sormissani ja tein ilmassa samanlaisia liikkeitä, kun muistin tehneeni 55 vuotta sitten ketjusilmukoita virkatessani.
Mattoon tarvittavat kuteet saisimme paikanpäällä.
Kude oli jotain puuvillaista ontelo...loppua en muista. MINÄ  valitsin luonnonvaalean ontelo-vyyhdin.
Vyyhti piti keriä kerälle, mutta ensin nautimme notkuvan pöydän antimia, siihen kuuluisaan sulkijalihakseen saakka.
Syömisen tuiskeessa tuolin selkänojalle varovasti asettelemani vyyhti  oli tietenkin levahtanut osaksi lattialle.
Jos joku ei ymmärrä vyyhtien päälle kerron, että ne menevät äärimmäiseen umpisolmuun ja takkuun levahdellessaan.
Kauhuissani kun olin, mieleeni tuikki niitä kaameita fiiliksiä, joita pikkuiseen sydämeeni koulun kässäntunneilla iskettiin (eih...täytyy mennä juomaan motillinen raikasta kraanavettä).
Kyllähän maaseutunaiset aina yhden takkuun menneen vyhdin saavat selvitettyä.
Minäkin  koitin pitää skarppina vyyhteä tyskälihasten käsivarsieni varassa. Se homma sentään onnistui (kiitos puntukoiden noston).
Maton virkkaamisen voisi hyvin ottaa kuntosaliohjelmistoon. On se sen verran työlästä hommaa.
Minun nivelrikkoinen peukaloni sanoikin haisevan  vastalauseen melkein välittömästi. Lisäksi huomasin, että peukalon juurethan alkavat itseasiassa niskasta.
Pakko oli antaa periksi.
Maikku sanoi, että ellen halua pitää keriä itselläni , enkä jättää perinnöksi tuleville virkkaajapolville, hän ostaisi kerät mielellään.
Hinnoista sovittiin ja Maikku on nyt ontelokerien onnellinen omistaja.
Häneltähän onnistuu myös kaikenlaisten mattojen aikaansaanti. Lienevätkö kerät jo nyt nyt, tätä teille kertoessani, muuttaneet olomuotojaan.

Eräänä kauniina viimeviikon päivänä puksuttelin junalla Nikolainkaupunkiin syömään. (Kolmas kerta siis, mitä sulkulihakseen tulee).
Nikolainkaupungissa on ihana joukko naisia, jotka viikottain kokoontuvat Raamattua tutkimaan ja rukoilemaan. Niin tein myös aikoinani minäkin heittin kanssaan niissä maisemissa vaikuttaessani.
Kun muutimme tänne lakeuksien päälle Letkutielle, minun viikottainen kokoontumiseni  jäi, mutta vuosittainen jäi.
Vuosittain (jouluna  ja keväällä) kokoonnumme johonkin Nikolainkaupungin sadoista-ja taas sadoista viihtyisistä ruokapaikoista lounehtimaan ja yhdessä muutenkin riemuitsemaan.
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Samalla reissulla tapasin vanhan tuttuni  keskikaupungin tavaratalossa.
Hän sanoi katsoneensa, että siinä on joku nuori tyttö (!), mutta kun hän näki naaman, niin Kaiskeehan se siinä. Samalla puhuimme vuolaasti rypyistä. Hän kertoi saaneensa tuhat ryppyä laihduttuaan. Minä taas kerroin, mistä suhteellinen rypyttömyyteni (niin kuin nyt vajaat satavuotiaat ovat) juontaa alkuryp...juurensa.
Kerroin hierovani pottuhanskoilla laajaa naamatauluani, ynnä kuorintavoiteella myös silloin tällöin. Lisäksi puolustelin rypyttömiä poskiani niiden pulleudella. Kun on rasvaa/nestettä pärstävärkissä moni mutka oikee.
Ystäväni myönteli  synkän näköisenä asioiden näin olevan.

Menin samalla syöntimatkallani myös Bärttaa tervehtimään.
Soitin aikeestani etukäteen ja kovasti hyvin passasi, että menisin.
Joulun kunniaksi menin kaffilaan ostaakseni kaksi sokeritonta joulutorttua, mutta olivat suuren kysynnän vuoksi päässeet loppumaan.
Bärttan ovikelloa aikani rimputellessani (noin 5 minsaa) havahduin, että Bärttan nimeä ei enää ovessa ollut olleskaan.
Soitin Bärttalle ja lausuin ihmetykseni kaikesta. Hän kertoikin  iloisena, että on muuttanut.
Toki tiesin, että tälläinen mukava ja tarpeellinen  tapahtuma on ollut tapetilla, mutta kysyin jähmeästi, että kas, kun Bärtta ei huomannut siitä...
-Ajattekin, että sinä et tuu, jos kerron.
Rykäisin ja sanoin, että en ole varustautunut kävelemään kymmentä kilsaa. Nappaskengät ja juhlakolttukin jo sanelisivat omat ehtonsa.
Sovimme, että karautan autolla (ei tarvitse mennä keskikaupungille keskisormien sekaan) vielä ennen Joulua uutta kotia ihailemaan ja Bärttaa kunnolla tapaamaan.

Lauantai aamulla anivarhain lähdimme jälleen Nikolainkaupunkia kohti koko Letkutien konkkaronkka: Magnus, minä ja Charles.
Joonathanin ja Viviannin koulun joulujuhliin kulki matka.
Juhla pidettiin Euroopan kauneimmassa kirkossa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa keskellä Nikolainkaupunkia.
Minä sain seisomapaikan yläkuorissa pylvään vieressä.Muut eivät kehdanneet sinne änkeä.
Näin paikaltani kaikki ihastuttavat tapahtumat alttarilla ja kuulin vieressäni soittaneen koulun orkesterin suloisen soitannan ja musiikkiluokkien kauniinherkän laulannan.
Magnus ja Charles eivät olleet nähneet mitään, mutta onneksi heillä on hyvä kuulo.
Juhla oli niin ihana, etten kuunakullanvalkeana olisi osannut sellaista vielä saavani nähdä.
Mikä ihan paikka, mitkä ihanat esiintyjät, mikä ihana ohjelma, mitkä ihanat laulut, mikä ihana soitanta.
Ruotsinmaallakin pidetään kuulemmaasti koulujen joulujuhlia kirkoissa, mutta siellä ei saa olla Jumala mukana ollenkaan (?).
Mene ja tiedä pitääkö asianlaita paikkansa. Surullista olisi, jos pitäisi.

Kun juhlat olivat ohi, menimme pizzalle.Me ja Catherinen porukka.
Magnus sanoi, että hän ei ehkä enää pizzalle näistäpuolin tule.
Oli nähäny, jotta reunoolle puronnehia hernehiä ja kurkunpaloja oli flikka pyyhkäässy rätillä takaasi kippoohin.
Minä sanoin, että ei tuosta nyt kannata hernettä ainakaan nenäänsä vetää. Varmaan oli puhdas rättikin.
Minä en ainakaan anna moisen pikkuseikan estää menemisiäni.
Joka tapauksessa tämä oli jo niin mones "sulkijalihaskerta", että sinä rakas lukijani ymmärrät, miksi puntit ja se voimisteluhärveli  on ihan ehdottomasti taas otettava vingutukseen ja miksi on pysyteltävä juomalinjalla.

Sunnuntaina kello 13.30 oli meidän kylien joulujuhla (jouluveisuu) Bär-Lizzyn ja Kepan kauniissa kodissa.
Kirkkoherramme  Artturikin tuli sinne edellisestä tilaisuudesta suoraa ilman välilaskua (mennäkseen taas seuraavaan, mutta onneksi sai hieman meidän kanssamme lauleskella).
Minä inspiroiduin moisesta ihanasta juhlasta niin paljon, että kirjoitin upouuden runonpätkänkin kaikkien kuultavaksi hieman ennen juhlaa.
Yritin näyttää vaatimattomalta sanoessani, että runo on niin färski, etten ole itsekkään sitä oikein vielä kuullut.
Tottapuhuen tunsin itseni ihan oikeesti niin vaatimattomaksi, että olisin halunnut valua lattianraosta maan mustiin mujuihin.
Eikä suinkaan asiaan vaikuttanut päälläni riippuva juuri hankittu kläninki (9,95 euroa).
Hameen takaosa ylettyy kantapäihin ja etuosa paljastaa pulleat polvet.
No, minulla ei koskaan ole PALJASTUNUT mikään, koska inhoan kaikkinaista paljastelua. Nytkin olivat polvet tukevasti pitkisten peitossa.
Magnus sanoi, jotta miksi sä ostat niin kummallisia verhoja (verha=vaate), jotta sitte saat hävetä silimät päästäs. Puje niinku muukki sun ikääset ja paksuuset pukoo!
Mutta, vaikka joka kerta tunnen olevani typerä ja outo punkero, runojen lausumista ja kirjoittamista en heivaa!
Päinvastoin, tilaisuuksissa näiden tunneaaltojen vaahdotessa päässäni, tiedän kaiken menevän kohtalaisen nappiin.
Vielä, kun saisi tilaisuuksien järjestäjät ymmärtämään ja tilaamaan meikäläistä lausuelemaan ;)

NYT loppuu tämänkertainen reportointi jatkuakseen tällähaavaa ehkä jo ensi sunnuntaina.
Voit käydä tsekkaamassa, josko näin käy.
Jos et ja ei, niin oikein riemullista Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa sinulle!
T: Kaisa von Letkfjärd-Pömpmage
-------------------------------------------------
Evankeliumista Luukkaan mukaan:
2 luku, jakeet 7-14

ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa.
Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.
Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille:
"Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman. Suuren ilon koko kansalle.
Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.
Hän on Kristus, Herra.
Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."
Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen  sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
-Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mullonkans kiirus sännätä laittaan dei kiinni, kun sieltä tulee uusiksi sovitettuna karjumalla : vie vuorille tää viesti. tekee niin huonon olon, ettei kestä. soitetaan niin usein, että häätyy olla muitten mieleen. onneksi saa sulettua toosan. pelottaa jo aamusta, ku tietää, että sieltä se kuitenki soitetaan ja monta kertaa päivässä. muuten tykkään deistä kovasti.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anonyymi
Arvaa, pakkasko naurattamaan, kun luin kommenttisi.
Mä nimittäin TYKKÄÄN siitä karjutusta viesti-laulusta! :D
Deitä en ole viimepäivinä kuunnellut, kun joulumusiikin välissä tulee niin paljon mainoksia.
Mainostamisenkin kyllä ymmärrän.
Jouluradiosta ei tule nuuta kuin musaa. Joskus harvoin joku möree-ääninen mies sanoo: JOULURADIO, mutta sen kestää ;)

Anonyymi kirjoitti...

ihan pakko ottaa vielä kantaa.... olenki halunnu nähä tyypin, ketä tykkää siitä uusversiosta. nyt tiijän ja näjen sun kuvan. näin rajottunu oon. ei se silti vaikuta pätkääkään siihen, ettenkö lukis eelleen sun lokia. löysin sen ihan äskön. sun huumori vastaa ni täysillä omaani. nauran välillä ääneen ja liikutun kauniista Raamatun paikoista. jo niistä näkee kauniin sielusi. olet muutenkin söpönen kaikinpuolin. toivottavasti jaksat vielä pitkään pitää blogiasi. sitäpaitti olenki ottanu spurtit ratiolle ihan hyötyliikuntana, aina asemissa ryntään ku ei miellytä.

pau kirjoitti...

Kiitos taas mielenkiintoisesta raportsuunista (kirjoitankohan joka kerta samalla lailla, kuten huomasin äitini kirjoittaneen erään ihmisen vieraskirjaan. Tietysti minun oli PAKKO huomauttaa siitä. Joten voit sinäkin huomauttaa: rouva taitaa kopioida oman viestinsä joka viikko.)

Ehdin unohtaa aina tässä vaiheessa, mistä kaikesta ihastuin kirjoituksessasi, mutta kohtia on ilmeisesti niin monta, että unohdan ne kaikki.

Rouva Runoilijan tekstit ovat niin imaisevia, että poltin paistinpannuni kannen pilalle. Hella pouhotti kutosella; onneksi uusi pp sentää säästyi, mutta kansi suli...

Lukiessani kaikki aistini kai elpyivät, koska nenäni aisti kaamean käryn.

No, jäljet on korjattu ja hajut tuulettu taivaan tuuliin :)

Siunattua joulun odotusta Letkutielle, ja rakkaita terveisiä!

Kaisa kirjoitti...

Ollahanko me samasta pitäjästä kotoosin? Mun ymmärtääkseni mualla ei Mustanparran tippojen päälle ymmärretä. Mun pitääs kai diilata niitä ittelle, koska sualenpätkät tääläkin lentelöö aina välistä... Ja flunssasta on kohta kuukausi.

Terttumarja kirjoitti...

Joulusinapin pitääkin olla tujua tavaraa.
Oikein nätisti somistellun purkin ostin paikallisesta Joulukaupasta, vein sen maisteltavaksi veljelleni.
Siinä oli jopa viskiä mausteena.:)
Rauhallista Joulunodotusta!

Anitta kirjoitti...

Sulla on niin hauska tapa kertoa juttujasi, että oikein piti ottaa voileipää ja maitoa viereen, jotta ei nälkä aja jääkaapille kesken lukemisen.
Mukavia joulun valmisteluita.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anonyymi
En minä liioin KAIKISTA uusista virsien-ja hengellisen musiikin uudelleensovituksista pidä.
MUTTA, sellainen karjunta-tyyli hivelee kyllä korviani ;)
Metellimessusta tykkään myös kovasti paljon. Täällä Isoossakyrössä sellainen on luultavasti tiedossa ensi kesänä vanhassa kirkossa.

Jeesus on minut, minun sieluni ja minun sydämeni, verellään pessyt. Muutoin ei sielussani/sydämessäni olisi yhtä ainutta kauneuden pipenöäkään.
Mitä sitten blogini kuvaan tulee, (köh) niin se on enämpi rippikouluajalta ;)
Silloinkin tehtiin kaikki sakarin temput, että silmäpussit/kolmoisleuat eivät olisi näkyneet :(

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Jos on jonkun hyvän asian mielessään seesteyttänyt, niin sen voi aina kirjoittaa uuelleen ja uuelleen!

Minä olen jo aikapäiviä alkanut toistaa samoja asioita ja juttuja.
Mistä niitä uusia AHAA-juttuja ja sanoja enää tässä iässä esiin repisikään?
Siskon kiitos lämmittää aina vanhaa sydänalaani oli se sitten kuinkapäin tahansa kirjuutettu :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
köh...köh...köh...
Etteivät vain olisi niin PITKIÄ, että äyskähtää nälkä välillä?

Joskus lukiessani kirjoituksiani uudestaan (pitäisi kyllä lukea usiammin, koska vilisevät aikas paljon virheitä) niin huomaan, että aika kommervenkkisesti ovat lauserakennelmat muodostettu ja sanat.
Haluan kyllä uskoa kaikkinaisia kehuja, että korjoitukseni ovat mukiinmeneviä ja jatkan samaan tyyliin mualiman tappiin asti :D

Samoja ihania joulunvalmistelu-sessioita toivotan sinulle myös!

kaisa jouppi kirjoitti...

Kaisa
Minoon Nikolainkaupungista kotosin.
Asuin sielä kymmeniä- ja taas kymmeniä vuosia, ennenkö muutimme tänne Hälvän tantereille.
Mustanparrantippoja myytiin Nikolainkaupungissa kirkkoapteekissa. Joskus kymmenisen vuotta takaperin tippoja oli vielä saatavilla (maksoikin hunajaa). Tosin apteekkari pahoitteli, että joku aineosa oli pitänyt korvata jollain laimeammalla ja halvemmalla.
Oli kuulemma alkuperäinen liian jytyäkin tavalliselle ihmiselle ja "tavalliseen" yskökseen.
Enpä tiiä, mutta parantava oli linimentin vaikutus (sillä laimeemmallakin).

Ps. Tänä aamuna en ole yskinyt kuin pari kertaa. Yhtään suolta en nähnyt.
Taisi auttaa Mustanparrantipat pelkästään niistä kirjuuttamalla ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Nyt oli Aija-Kanita-tätyysen sinappi kyllä NIIN vaffaa, että taisi auttaa minun karoon yskäänikin sillä sekunnilla.
Huh, huh!
Joo, olet oikeassa, että tujua pitääkin olla.
Olen tottunut tätini sinappi tujuun niin paljon, että tavalliset sinapit maistuvat laimealta hajuvedeltä ;)

pau kirjoitti...

soitatko kaisa, en saa yhteyttä. En tiedä, saitko äskeisen viestin, jotain sähläystä. Himmelistä tiedustelen, otatko sitä.

Anitta kirjoitti...

Ei ole liian pitkiä juttusi.
Yleensä käyn pikaisesti muut blogit läpi ja säästän tämän viimeiseksi herkkupalaksi. Sitten ihan eväitä imeskellen luen kirjoituksesi muutamaankin kertaan. Minä kun olen pienestä pitäen tykännyt lukea ja syödä yhtäaikaa. Saa sielun ja ruumiin ravintoa molempia. Mitä nyt joskus unohdan jännässä kohdassa nielaista leipäpalaa ja murusia tippuu pöydälle tai hauskassa kohdassa pärskähtää ruudulle. Just putsasin ruudulta topsipuikolla viimeisimpiä pärskeitä.

Kaisa kirjoitti...

Mä en ole koskaan tiennyt, että Mustaapartaa saisi muualta kuin Lapualta. Tai ainakin resepti on muistaakseni Lapuan apteekista, ehkä se sekoitti... :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Yhteys pelaa ja kohtapa kiikkuu katossamme ihkuihana olkihimmeli! :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
No nyt puolestaan piti meikäläisen nästyykillä ruutua kuivata, kun niin kyyneleet pirskahtelivat. Onnenkyyneleet.
Niin kauniisti blogistani kirjuutit :D

Minulla on hivenen samaa vikaa, että syön lukiessani. Ehkä se käy jostain myös ilmikin.
LEHDISSÄ RASVAPRIPPUJA, KONEEN RUUDUSSA KAFFIPISAROITA JNE.
Ai, jostakinko muustakin käy ilmi? :o
Nyt viimeaikoina olen hillinnyt moista tapaani.Syystä, että menee moni herkku kurkusta alas ilman, että edes huomaa syövänsä herkkuva :(
Tahdon täst´edes syödä tietoisesti. Nih!

kaisa jouppi kirjoitti...

Kaisa
Se ei nyt suinkaan sekoittanut mitään ;)
Luulenpa, että ATTEEKKARIT (kuten näillä nurkilla sanotaan) ovat olleet sukujuuriltaan samoilta tantereilta.
Ja paljonkos sitä hyväksi todettuja ja koettuja reseptejä vaihdellaan kaikkien leipureiden ja kokkaajienkin kesken, saatikka proviisorien kesken.

Kirlah kirjoitti...

Mitä tarkoitat jouluhalolla? Onko se samaa kuin saksalaisten joulupulla eli Weihnachtsstolle vai kääretorttuako vain?

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
No, se jouluhalko (olin pökertyä kuullessani ensimmäisen kerran tuon, niin ihanan herkun, arkisen nimen)on sellainen paksu unelmakääretorttu, joka on kermavaahdolla ja suklaaviiruilla saatu koivunrungon näköiseksi pötköksi.
En sitten tiedä, mahtaako olla oikeaoppinen jouluhalko.
Hyvää se ainakin on. :D

Ailakki kirjoitti...

Kiitos vain ihanista kertomuksista mitä on ilo lukea ..niin on joululauluja laulettu aivan ääni kähiäksi.nyt saamme vain valmistua odotetuun Jeesuksen syntymäjuhlaan...Haluamme toivottaa teille Hyvää Joulua ja T aivaanisän Siunaamaa uutta vuotta.Siunauksiin.toivottaa..A ja J..

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Kiitos vaan :D
On mukavaa, kun aina jaksat kommentoora. Mikäli oikein ymmärsin, niin aika myöhäsellä vielä konehella olit.
Me menimme jo kymmenen pintaan nukkumaan. Otti niin raamiihin kaupungissa pyöriminen.

Siunattua Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, syntymäjuhlaa teille A ja J.
T: K ja M. :D

vilukissi kirjoitti...

hahahahh, on sä ihana!

"Aivan luvallista on ottaa yks päivä, vaikka usieekin niin, jotta vaan on iloonen."

Joulurauhaa ja sielujen sympatiaa,
pidetään itsestämme ja toisistamme huolta!