maanantai 20. tammikuuta 2014

Äkkinäinen suhahdus


Pitää vaan taas äimistellä, kuinka äkkiä aika on viimemaanantaista tähän maanantaihin mennessä ja päästessä suhahtanut.
Ihan ilman mitään muuta sen kummempaa tekemistä ja tapahtumista kuin ehkä palelemista ja fiiliksien ylö&alas menemistä.
Yläkuvat kuvaavat hyvin fiiliksiä menneeltä viikkorupeamalta.
Yläkuvassa on jonkun meidän porukasta ottama kuva. Oletan, että siinä yritettiin saada ihastuttavaa, iloista ja värikylläistä taivonrantaa vangituksi.
Ihan hyvin onkin siinä onnistuttu. Yhtään ei roskiskatos roskiksineen, eikä kuistin ränninpätkä ylhäällä keskellä, värejä samenna.
Kuvassa näkyy toiveikkuus, odotus, runsaine tulevaisuuden suunnitelmineen (vrt. kottaraisenpöntön silhuetti oikeassa laidassa). Kuva kuvaa hyvin ajoittaista mielentilaani alkuviikosta.

Alakuvassa on kuvattuna takapihalla, tai siis entisellä takapihalla, nykyisellä Vilpoetula (uus nimi taas keksitty) rönöttävä entisen paskahuussin ovi.
Itse huussia ei enää ole jäljellä, eikä mitään muutakaan siihen kuuluvaa, mutta tuo ovi on.
Se kuvatkoon  mielialaani tässä päivänä muutamana.
Vika ei tietenkään ole kenessäkään, eikä missään muussa kuin itsessäni ja ainoastaan (blott, endast, bara) itsessäni.
(Syvä, raskas huo´ahdus).

Olimme Magnuksen kanssa äänittämässä taas myös radio Deihin ohjelmaa. Magnus hartauksia, minä runoja.
Samalla kävin rakkaan tätini Aija-Kanitan tykönä. Minulla oli kudin mukana.
Joku voi muistaa, että kudon, jo kerran alkamiani säärystimiä, uuteen uskoon.
Nyt valmisteilla on puserontapainen tekele. Tekeleessä on kaikki puseroon tarvittavat elementit jo hyvin hahmottumassa.
Nämä elementithän ovat päänreikä ja hiha-aukot.
Reikiä ja aukkoja ei tarvitse, eikä tietenkään voikkaan kutoa, ainoastaan niiden ympärystät ja  ne ovat tosiaan jo hyvällä mallilla.
Sitten terveysasiaa:

Olen tasan kaksi viikkoa kerännyt rohkeutta tilata aikaa hammaslääkäriin.
Asia olisi vaatinut rohkeutta jo viikkoja ennen joulua, mutta ajattelin, että ei niillä siellä hammaslääkärissä kumminkaan ole aikoja niin vaan jaella.
Ajattelin, että vuosikin on hyvä vaihtua ja sitten tilata pätkäsen ajan, että paukahtaa.
En ole saanut pätkästyä.
Ei, en minä pelkää. Pyydän aia puudutuksen jo ennenkö sanon edes päivää (ja ne muutamat vapisevalla äänellä lausutut lauseet säistä).
Minua yksinkertaisesti hävettää mennä aukomaan kitaa ja väläyttelemään kiillottomia amalgaamikasoja, jotka suussani niiden paikoilla, joita hampaiksi kutsutaan, sojottavat.
Tai minullahan ei ole enää paikkojakaan, kun ovat alkaneet tipahdella pois. Juuri sen takia lääkäriin pitäisi mennäkkin (synkkää jupinaa).
Eivät näy kestävän amalgaamit kuin juuri ja juuri puolivuosisataa.
Sitten ne tippuvat kuin käskystä kaikki yhtäaikaa (entistä synkempää jupinaa).
Huomenna ehkä kerään olemattoman rohkeuteni ja tilaan vastaanottoajan.

Nikolainkaupungissa asuessani totuin, että hammaslääkäriltä aina lappu lähdetettiin, josko sopisi mummun tulla väkäleukojaan aukomaan.
Sekä hammasgygienisti, että lääkäri lappusen lähettivät.
Mutta nyt,  täällä nykyisellä kotitantereella, ei tule lappuja, eikä kutsuja.
Ei, vaikka olen kyllä aina joskus pyytännäkin.

Jos sitten hiukan viime viikkoa vielä setvisi ja uutta kalenteria selaisi, niin merkintöjä on muutamia ja muutamia merkintöjä puuttuu, vaikka on jotakin tapahtunutkin.
Leivoskellut olen yhtenä päivänä. Leipää ja sämpylöitä.
Molempia lajeja ehdin jo muutaman pussukan kaupanhyllyltäkin ostaa, kun loppuivat omatekoiset.
Olivatkin tosi hyviä ne kaupasta ostetut.
Aikamoinen jauhopeukalo pitää olla, että yhtä hyviä saa itse leipomalla.
Minä olen poropeukalo enempi kuin jauhopeukalo.
Onneksi Magnus tykkää omitekoisista leivonnaisista, vaikka ei erottaisi, onko kyseessä pulla, vai leipä.
Saan edelleen harjoittaa poropeukaloani.
Mutta on minulla, sivumennen sanottuna, jauhopeukalo vävy. Eerikki.
Olimme sunnuntai-iltana Asevelikylässä seurojen jälkeen ja vävy se siellä parhaillaan leipoi pullaa.
Ihan mahottoman hyviä olivat.
Pulleroisten väliin laitettiin vielä kermavaahtoa ja hilloa, niin kyllä maistui mellevältä.
Teki mieleni ottaa toinenkin, mutta sain hillittyä itseni.
Minulla on taas meneillään pienet painoindeksin alentamiskampanjat ja tiedän, että eivät laske indeksit laskiaispullia moosaten.

Joonatanin säbämatsissa olimme Östermyyrassa.
On hauskaa katsella innokkaita nuoria miehenalkuja pelin tuoksinassa.
Oi sitä intoa ja oi sitä ketteryyttä ja vikkelyyttä!
Tosin olin huomaavinani, että ns. rumat otteet ovat nuortenkin peleissä oudosti lisääntyneet. Toista tuupattiin kaksin käsin kumoon ihan tarkoituksella.
Ihmettelen mistä tuommoinen trendi johtuu? Ovatko aikuisten pelit esimerkkinä ja nuoret luulevat, että pelien kuuluu olla tuommoista? Mene ja tiedä. Sapetti katsella kuitenkin. :(

Raamattupiirikin oli meillä taas tiistaina, ollakseen taas ensiviikolla uudelleen.
Ainoastaan heinäkuussa on raamattupiiri olematta. Meille voi tulla joka parillisena tiistaina kello puoli seitsemäksi.
Ensiksi juodaan kaffit ja sitten tutkitaan Raamattua.

Kirjoitellut olen viikonmittaan myös ahkerasti  runoja. Pitkiä ja lyhyviä.
Kohta alkaa kirjallinen olla valmiina. Loppuruokkous vaan ja kuvien piirtämisiä joihinkin runoihin. Ainakin joihinkin runoihin. Kaikkiin runoihin en ehdi, enkä osaakkaan.
Minkälaisen kuvan sitä osaisi  piirtää esimerkiksi tälläiseen runoon?

Ah, kuink´ kaunis auer eessä silmäin ja katsannan siinteleep?
Se hiukee kuni hori&sonttiin ja piirtyy utuun uksen sinisen.

Noh, en tarkoita, että uuteen kirjaani nyt juuri tuollaista runoa tulisi, mutta kirjoitin sen, että ymmärtäisitte, mitä tarkoitan.

Sunnuntaina sain mieluisaksi tehtäväksi kaadella kahvia kirkonmenojen jälkeen.
Tiskikoneen puhtaassa päässä otin myös vastaan koneesta tulevaa puhtoista tiskiä.
Joka niksaus piti kysyä, enkä käsittänyt, mitä vastattiin, enkä osannut vastata, mitä kysyttiin.
Toisinsanoen apu lapsesta: kalan perkaa, kaksi syö.
Hohholihoijjaa!

Nyt urkee uksi sängyn, tälle frouvalle. Päivän työt on päättyneet ja kirjoitukset kirjoitettu.
Kirjoitin päivällä myös pätkän siihen  meneillään olevaan toiseen kirjoitusprojektiin.
Saa nähdä, mitä siitä tulee. Tänään tuntui, ettei mitään.

Olimme tänä iltana, Magnus, minä ja muutama muu nokka kokoontuneina yhteen ja suunnittelimme kevääksi Kansanlähetyksen seuroja Isoonkyröön.. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!!!
T: Kaisa von Horisont-Hiukander
---------------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 118-122

Sinä hylkäät ne, jotka hylkäävät sinun määräyksesi-
turhaan he punovat juoniaan.
Kuin kuonan sinä heität pois jumalattomat, siksi sinun liittosi on minulle rakas.
Koko ruumiini värisee kauhistavan mahtisi edessä,
pelko täyttää minut, kun ajattelen sinun tuomioitasi.
Minä elän niin kuin oikeus ja vanhurskaus vaatii- älä jätä minua sortajieni armoille!

4 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Peikoltakin kyllä suhahtaa joskus, mutta se ei ole sitä koskaan huomaavinaan...

Pitääkö kuvan kertoa runosta, peikko luulee, että se voisi puhua samaa asiaa toisin.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Olen kyllä huomannut, että peikko ei huomaavinansa ole, vaikka on hyvin huomaavainen.:D

Ei kerro runoista hyysikänovi. Se nyt ainakaan.
Ehkä väriläiskällinen taivonranta hiukan.

vilukissi kirjoitti...

Kyllä se aika vaan menöö, suhahtelee ohitte ja pihautteloo mennesnään. Vai etteisun tarvi tikuta pusuriin hihan- ja pääreikiä? Sepä se...molin nypläyskurssilla ja tein hienoja kirjanmerkkejä (10 cm) mut teki pitkiä pitsejä samas aijas. Ope sano, nottei ammatti-ihiminenkään saisi nuan hianoja reikiä aikaaseksi ku mä sain!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Kiitos maikioosta nauruusta! :D
Moon aina tiänny, jotta soot ammatti-ihiminen kaikes mitä rupiat ainoomahan.
Koulus mun luakkakaverit kans nypläs ja kyllä mä ihimettelin, kuinka jonku hoksottimet pelaa nii, jotta niitä kapuloota paiskimalla saa äntihin niin hianua pitsiä.
Minen eres yrittäny.:(