maanantai 10. helmikuuta 2014

Harmaa päivä yhdistettynä harmaisiin aivosoluihin ja ohikiitäneeseen harmaaseen viikkoon


Ohi tupsahtanut viikko ja sen tapahtumat muistuvat kyllä mieleen ilman kalenteriakin.
Paremminkin vielä.
Kalenterissa ei taaskaan ole edes kaffiplättejä. Yksi merkintä on. Kinkerit klo 19.00.
Sekin ylivedettynä.
Ylivedettynä siksi, että meillä ei ole enää olemassakaan kinkereitä näillä kylillä.
Ne joihin olin menossa eivät missään tapauksessa olisi olleet olleet kinkerit, eikä varsinkaan tuona päivänä. Kinkerien nimi on nykyään ...oliko se kyläkokous, vai mikä.
Hyvä kumiinkin, kun kokoonnutaan. Ei sen puolen, mutta minä olisin tykännyt tuosta vanhasta nimestä. Varsinkin, kun niissä ei enää moneen vuoteen ole pitänyt peljätä, eikä ole tarvinnut ulkoa paukutella mitään.
ekään muuten ei olisi huono asia, jos ulkoa pitäisi jotain katekismuksesta osata. Mutta kun ei osaa, niin ei osaa.
Karautin siis tähän oletettuun kinkerinpitopaikkakotiin ja ihmettelin, kun siellä oli pihan yli vedettyjä pyykkinaruja puhdasta pyykkiä täynnänsä.
Siinä ei tietenkään ole mitään kmmallista, että ihmiset pyykkiä pesevät ja niitä ulkona naruilla raikkaaksi kuivattelevat, mutta ajattelin, että pyykit tulevat rapaiseksi, kun pihaan tormaavat kaikki kylän autot.Magnustakaan ei ollut mukana, jotta olisin asiasta hänelle voinut mainita. Hän oli Tampereella nääs.
Kinkeritalon isäntä tuli ihmeissään ovelle. Sanoin, että minä tulin kinkereille.
-Mikäs siinä, mutta ne ovat kyllä maaliskuussa vasta, sanoi talon isäntä ystävällisesti.
Nostin hänelle kuviteltua kukkahattuani ja änkesin takaisin autooni.
En minä ihan hakoteillä noiden kinkerien kanssa ollut. Sellaiset oli kyllä, mutta kirkossa.
-Nythän meillä onkin kahdet kinkerit, kun ne on lopetettu!, ehdin minä ajatella siinä sen kilometrin matkan takaisin kotiin ajellessani.
Kirkkoon en enää olisi ehtinyt, eikä minusta olisi iloa kenellekkään ollutkaan, vaikka olisin ehtinytkin
Synkeänä minä sitten istuin limunaadivaatteet niskassa koko illan ja tuijotin tyhjyyteen.
On sekin, kun yksi meno on kalenterissa ja sekin väärä. Laittaa hymyt pakostakin hyytymään.
Iloinen olin, kun sain koko illan nauttia limunaadivaatteistani ja siitä, että naama oli pakkelissa ja tukka suittu.
Mutta eipä tullut ketään käymään. Ei.
Sen sijaan viikolla, kolmeen eri  otteeseen tuli joku käymään siinä kahden-kolmen kieppeillä iltapäivällä.
Kaikkina kertoina minulla oli vielä yötamineet niskassa, tukka ja silmät pystyssä ja naama kalvakkaana.
Kerrottakoon tässä, minun yötamineeni eivät ole höyhentupsuiset aamu-avokkaat, shifonkinen aamutakki, eikä Marimekon yöpaituli.
Ei! Minun yötämineeni ovat eriparia, pökäleiksi vanuneet, reikäiset villasukat, kulahtaneet legginssit ja vielä kulahtaneempi lämpökerraston yläosa.
Toisaalta en saisi varmasti untakaan missään Marimekon paitulissa. Ne ovat kalseita. Olkoonkin, vaikka kuinka kammattua pumpulia tms.
Minun vanhat luuni tarvitsevat öisin lämpökerraston hohkaamaa lämpöä.
Voihan tietysti olla, että on olemassa lämpöhohkaus-yöpaituleita.
Jos joku asian päältä jotain tietää ja sattuu tätä lukemaan, niin olisin iloinen vinkkikommentista.
Syntymäpäivääkin tiedossa sun muuta sen sellaista.
Ehkäpä tosiaan on aika hiukan laittaa romanttisempaa yölookkia ylleen.
Toisaalta ei siinäkään paljon romantiikan kekäleet hehku, jos kintut ovat kuin kaupan kylmätiskillä olevat lahnat ja hampaat kalisevat leukojen louskutuksen tahtiin.


Jos sitten siirtyisi alussa olevien valokuvien setvintään..
Alakuvassa on minun (tai tietysti meidän) joulukuun puolessavälissä saamamme valkoinen joulutähti.
Olen oikein iloinen ja onnellinen, kun olen saanut sen pysymään noinkin freesin oloisena ja näköisenä tähän saakka.
Tykkään kovasti, kun se on valkoinen.
Valkoinen joulutähti ei pomppaa ympäristöstään silmille joulunkaan jälkeen, kuten punaisilla joulutähdillä on tapana tehdä.
Kerran minulla eli ja kukoisti punainen joulutähti heinäkuuhun saakka.
Punaisena ja jouluisena se säti kamarin pöydällä ja alkoi jo lievästi sanottuna hyppiin silmillekkin.
Keksin hyvän idean kantaa kukan kukkapenkkiin, mutta siitä se ei puolestaan tykännyt pätkääkään.
Se nuukahti muutamassa päivässä, vaikka hoidin sitä sielä penkissä enemmän kuin niinä kahdeksana kuukautena, jona se oli neljän seinän sisällä.
Kukilla on joskus kummalliset käytöstavat.

Tuo ylin kuva (jos siitä nyt saa mitään selvää, kun näyttää pikselit jotenkin pätkineen. Ainakin, kun itse sitä tässä kirjoittaessa katselen) on näpsäisty nykyisestä kirjoitusnurkkauksestani.
Siinä ikkunassa, sen vasemmassa yläkulmassa näkyvä piste on kärpänen. Kuollut kärpänen.
Se on ollut siinä jo ainakin sen ajan, jonka me olemme täälä Letkutien varressa viettäneet.
Eli kahdeksan vuotta ja viitisen kuukautta.
Tähän saakka kärpänen ei ole vaivannut millään lailla, mutta nyt se on ruvennut krassaamaan ja kokoajan silmissä olemaan.
Plus tietenkin kaikki ne lukuisat kärpäsenpaskat, joita ikkunassa myös on. Vuodesta 2005 nekin ja muutama sata tuoreempaa.
Ei siis kumma, että harmaalta näyttää joskus.
Sitä meikäläisen mieliala on näköjään aika lailla ulkoistenkin seikkojen vaikutusten alla (vrt. yövaatteet, kuolleet kärpäset, niiden änkyrät ja niin edelleen).
Sen sijaan ikkunan vasemmassa syrjässä riippuu pieni kangasenkeli, joka pitää käsiensä välissä punaista sydäntä.
Olen saanut enkelin pieneltä pyhäkoululaiselta aikoinaan Nikolainkaupungissa pyhäkoulunopettajana toimiessani.
Tuosta ajasta nousee mieleen mukavia ja hauskoja muistoja.
Enkeliä katsellessa harmaus pyrkii väen vängällä hälvenemään ja muuttumaan  ainakin reunoiltaan, kauniin vaaleanpunaisen heljakkaaksi.
Tuo heljakas- sana on ihan minun oma keksimäni ja keksin sen juuri nyt.
Olen katsokaas kirjoitellut, tai siis korjaillut runoja, jotka siihen runokirjaan tuleman pitää, joten ei kumma, että runollisia sanoja tursuaa suusta ja korvista.
Tuohon pyhäkouluopettaja-asiaan vielä palatakseni, kehoitan kaikkia, jotka suinkin kynnelle kykenevät ja pystyssä pysyvät, menemään seurakuntaan pyhäkoulunopettajiksi.
Harmaus muuttuu lasten kanssa heljakkaan vaaleanpunaiseksi.
Minä en enää valitettavasti voi pestiä vastaan ottaa. Pysyn kyllä pystyssä ja kykenen kynnellekkin, mutta minulla on nyt muuta tehtävää.
Pyhäkoulussa opetin melkein parisenkymmentä vuotta.

Perjantaina meille piti tulla kolme kaupunkilaisvierasta yökylille.
Niitä tulikin vain kaksi (två).
Lyllan oli asemalla käyttäytynyt siihen sähtiin, että sitä ei voinut ajatellakkaan junaan survoa.
Pilettikin sille ( a 5 euroa) oli jo ostettuna ja kaikki, mutta ei vaan neiti suostunut vaunuun astumaan.
Joonathan ja Vivianni (ne kaksi muuta vierasta) hyppäsivät vaunuun malliksi.
Lyllan olikin siitä saanut hepulin ja  alkanut sellaisen kiljuntakonsertin, että Catherine oli omien puheittensa mukaan saanut hävetä silmät päästään. Kaikki olivat kuulemma vahdanneet. Sekä platformilla, että jo vaunujen sisällä olevat matkustajat.
Catherine oli sitten itsekkin hypännut junanvaunun eteiseen noin niinkuin malliksi yrittäen maanitella koiraa hyppäämään perässään.
Kiljuntadesipelit olivat nousseet lopulta sellaisiin sfääreihin, että piski oli pakko viedä pois asemalaiturilta. Oikeastaan koko keskustan alueelta.
Vivianni kertoi, että Lyllanin silmät olivat olleet ihan vihreet ja korvat pitkin päätä.
Haluan huomauttaa, että Lyllanin korvat ovat tiskirätin paksuiset ja yhtä vetelät kuin tämä kyseinen rätti märkänä.
Minä ymmärsin Lyllania oikein hyvin. Noin minunkin tekisi aina mieleni tehdä, kun junalla matkustan.
Tarkkamuistinen lukijani muistaa varmaan, että minulla on junafobia.
Itseasiassa pelkään kaikilla muilla kulkuneuvoilla matkustamista kuin lentokoneella.

Toivottavasti Lyllan ei saanut traumoja.
Nyt myös tiedätte, kuinka asiat menivät, jos ylesönosastopalstoilla paheksutaan äitiä ja lapsia, jotka huudattivat mustaa koiraa siinä kuuden pintaan illalla Vaasan asemalla.
Catherinen lähtiessä kotiin asemalta oli autossa, paitsi vihreäsilmäinen tiskirättikoira, myös viidenkympin sakkolappu virhepysäköinnistä aseman eteen.
Uskon, että löytyi joku muukin, jonka silmät olivat kiiltävän vihreät ja korvat vetelät.

Viikonloppu menikin keitellessä ja syödessä ja pelatessa Unoa.
Sen verran lapset ehtivät pelata kännyköillänsäkkin, että sovittiin (tai siis minä alustavasti sovin), että kännykät jätetään Nikolainkaupunkiin seuraavan kerran, kun tulevat.
Olisiko ollut niin, että jompikumpi synkeän näköisenä päätään hyväksyvästi nyökäyttikin?
On mahtavaa, että lapset vielä haluavat meille tulla.
Siitä pitää yrittää repiä kaikki irti ja taistella kynsi&hampain kännyköitä vastaan. Joskus voittaen, välillä häviten.

Sunnuntai-iltana menimme Nikolainkaupunkiin ja palautimme vieraat.
Menimme Suvilahteen Kansanlähetyksen  Kohtaamispaikkaan (ent. Sunnuntaiseurat) ja kohtasimmekin paljon tuttuja ja tuntemattomia. Myös ihastuttavan Leenan, joka puhui meille elämän peloista ja Siitä, miten Jeesus poistaa pelon.

Tähän onkin hyvä lopettaa tämänkertainen mhvv (mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon) ja mennä katsomaan urheilua, että tulisi sitäkin hiukan harrastettua.

T: Kaisa  Harmaakivi-Sundsandstöm
-----------------------------------------------------------------------------
Jesaja 33:6
Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllin kyllin,
viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.

Joo, kyllä tämä on ollut ennenkin blogissani, mutta se kannattaa lukea uudestaan ja muistaa, että se on Jumalan puhetta.




12 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Olipa sinulla aikamoinen kinkerimatka! No, ensi kuussa uusi yritys vai?
Hienona on joulutähti pysynyt, meille tuotu valkoinen kupsahti alta aikayksikön, niin ei ole aikaisemmin käynyt. Oliko sitten saanut jossain kylmää, kun lehdet irtoilivat ihan itsekseen.
Heljakas=heleä? Hyvin kuvaa kauniin vaaleanpunaista väriä.
Runoilija saakin käyttää muitakin sanoja kuin totuttuja.:))
Kännyköistä olen samaa mieltä, ne pitäisi kieltää kokonaan myös koulun oppitunneilla.
Lisäisi keskittymiskykyä opetettaviin asioihin, mielestäni.

isopeikko kirjoitti...

Pomppiva joulutähti on vähän villi. Peikko luulee, että tua valkoinen oli uhkailemassa saatu pysymään paikallaan, tai sitten joku oli vaan katkassu siltä jalat. Sellaistakin tehdään, ja siipiäkin leikataan. Nih.

Anitta kirjoitti...

Parempi olla paikalla kuukautta ennen kuin viikkoa liian myöhään. Minun mieltä vieläkin kirvelee parin vuoden takainen töppäys kun huomasin liian myöhään tapaamisen, jota varten olin jo syksyllä hankkinut suurella vaivalla uuden kalenterin, että varmasti on tilaisuus merkittynä.

Ailakki kirjoitti...

Terveiset näin alkuun vuokatista jo kotiuduttiin hiihtokilometrikin tuli taakes.meiltä meni kinkerit ohitte kun vanha oli S-mäellä ja samana iltana oli tällä paikkaa kinkeri mut tuleehan ne ensivuonnakin täytyy sit jos Jumala suo niin yrittää olla paikkeilla.Joo ja kännyköistä oon samaa mieltä mitä isoot erellä sitä pienet peräs kylläpä aikuusetkin on kännykkä kipeetä vaikkakin eivät pelaa niin kun koululaiset .siinä ymmärrän puhelimet kun alakoululaiset joutuu olemaan ennen ja jälkeen koulun yksin kotona saa vanhempiin tarpeen vaaties yhteyden ja toisin päin.

vilukissi kirjoitti...

Olisiko kärpäänen jotenki niinku jämähtänyt paikoilleen, kangistunut sun energiasi edessä? ÄLä sä sure yöluukkiasi, se pitää ja tuloo olla justihin sellaasta, mihinä ittellä on hyvä olla. Jestas, jos olis jotain keinokuituusta yäsyrännä...eikö silloon saisi talavella vaika niitä pikkuusia napsahtavia sähköiskuja, nukkumisesta ei tulisi mitään? Vai, että menit kinkeriille kuukautta etuaijas. Se taas toristaa, kuinka palio sus on enerkiaa! (tulisikko kattomahan mun imuriani?)

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Aikamoisesti otti pattiin, mutta tyhmyydestä sakotetaan.
Ja minä vielä katsoin seurakunnan sivuilta kellonajan, mutta sitä en huomannut tarkistaa mikä kuukausi.;)

Itsekkin oikein tykkäsin itsestäni, kun tuon sanan keksaisin. Kun nyt vaan muistais jatkossakin. TIEDÄN kyllä, etten muista. No hätä! Keksitään uus.

Olen kyllä todella ahdistunut tosta kännykkätouhusta. :(
Saa nähdä pitääkö lapset lupauksen, että kännykät saavat jäädä taskuun koko vierailun ajaksi ensi kerralla?
Minä (me) pidämme lupauksemme, että TV:tä ei aukaista,emmekä roiku tietokoneella.
Mahtaa tulla mielenkiintoinen viikonloppu. ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Ei uhkailun hajuakaan ole ollut ilmassa valkotähden kohdalla.
Jatkosta en mene takuuseen, koskapa se nyt osoittaa kummasti yht´äkkisiä nuupahduksen merkkejä ja oireita.

Joo kaikenlaisia muotoonleikkaamisia kasveillekkin tehdään. Kuusille ja kaikille.
Ei oikein hyvä. :(

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Kyllä noin päin on tosiaan huomattavasti parempi. Nimittäin, että on ennen kuin jälkeen.
On muuten tapahtunut minullekkin puoleen, jos toiseen unehtumisia.
Ja vääriin kohtiin merkitsemisiä on myös kosolti tämän pitkän elämänkaaren aikana päässyt tapahtuilemaan.
Mutta onneksi suurin osa menee oikein ja ollaan ajoissa, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Vai olette te saaneet hiihdellä Vuokatin valkoisilla hangilla?
Minä en koskaan ole sielä ollut, mutta oletan, että hanget ovat valkoisia.
No,te jos jokku ansaitsette talvisilla hangilla nautiskelua.
Kinkereillä olette varmaan elämässänne useastikkin olleet ja niitä itsekkin runsaasti pitäneet, mikäli teitä yhtään tunnen.:D

Kännykät on tosiaan ihan jees, kun tullaan yksin kotiin koulusta, mutta se pelivillitys on ihan kaameeta. Että ne jaksaakin tuntitolkulla pelata.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Kun oliskin surkottavana vaan yöluukki, mutta kun päiväluukkikin tarttis ankaralla kädellä stailausta. :(
KUN kerran pitää yövaatteet ihmisellä olla, niin eikö ne vois olla katseenkestävät (vaikka silmät kyllä tietysti ovat suurimman ajan kiinni)ja kun kerran on pakko ihmisellä olla jonkinlaiset verhat yllä päivälläkin, niin eikö ne samalla voisi olla katseenkestävät?
Vastaus: Voisivat.
Alan kuljeskella yö-ja päivävaatekaupoissa tuohon vastaukseen nojaten ja sitä ohjenuorana pitäen.

Imuri on täysin fletkooksis mun katseen alla. ;)
Samoin kualluset kärpäset!

pau kirjoitti...

Kinkerit on kyllä paljon komiampi sana kuin kylä-mikä-se-nyt-olikaan.
Oikein on juhallisia muistikuvia lapsuuden kinkereistä. Niihin tuli koko kylän väki.
Siunausta alkaneelle viikolle <3

jk. Mahdoinko nähdä rouvan puolisoineen istuksimassa tänään tv:n juhlajumalanpalveluksessa?

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Joo, kinkereiksi minä ainakin aion vuosittaista kylä-mikä se nyt olikaan-tapahtumaa sanoa.
Juuri tuosta kylä-mikä se nyt onkaan-syystä. :D

Et nähnyt mua ja Magnusta kirkonpenkissä tänään.
Täytyy oikein miettiä, ketä sielä näytti komeilta ja freeseiltä....
No vitsi, vitsi!
Istuimme kuin tatit kotikatsomossa. Molemmat olemme olleet rutukunnosa. Ei senkään takia lähdetty.

Siunattua viikkoa sinulle myös, rakas sisko.
Olet rukouksessamme. Sinä ja perhekuntasi.