Keräystä ja viiriä

Yläkuva on oiva esimerkki siitä, miten todellisuus on aivan jotakin toista kuin kuvallisuus.
Meidän köökkimme pöytä ei koskaan kiillä tuolla siivolla muutoin, kun silloin, kun sitä jostain syystä filmataan, tai silloin, kun tulee vieraita.
Jos joku nyt, juuri tällä sekunnilla, tulisi meille, niin se joku näkisi, että emännän (so. minä) paikalla on pieniä kasoja makaroninpäkiä, joidenka pätkien välissä hiukan toissatoissapäiväistä viljapossusuikalesoosia. Magnus on oikeassa, kun sanoo, että puolet putuaa riveeliltä pöyrälle ja toinen puali osuu suuhun.
Kiiltäväinen kuva on otettu alkukesästä. Muistan, kuinka halusin ikuistaa puutarhamme kukkasia vaasissa ja  sitä varten piti pöydän kansi puleerata viimeisen päälle.
Sen sijaan köökkimme ikkunasta näkyviä maisemia ei ole puleerattu. Ne todella ovat noin suloiset ja puhtoiset. Aina.

Alakuvassa on mato matolla. Tarkemmin vielä: Portaiden edustamatolla. Kyseessä on matto, joka on pikkuhiljaa sulautumassa luontoon. Uudempi matto (samassa kuvassa) vielä sentään toimii rapaklönttien puhdistusalustana.
Mutta eikös vaan ole kaamean pitkä lötkäre tuo maski? Melkein metrin mittainen.
Kyllä örkötti, kun huomasin sen, mutta juoksin hakemaan kameran, että saan sen ikuistetuksi.
Ei ole kumma, että supit viihtyvät plantaasillamme, kun jo yhdestä kasiaisesta tulee kupu täyteen.
Ja jos vielä pyytään örkötysaiheessa, niin hiiret ovat kiitettävästi taas löytäneet vanhan ja hyväksi kokemansa väylän vinttihuoneeseemme.
Tänne, tähänvinttihuoneeseemme, jossa nytkin juuri kirjoitan ja jonka uumenissa olevaan sänkyyn taas illalla raskaan pääni painan.
Siis ottaako päähän? Että ne sen tuhannen viiksivallut ja siimahännät tänne joka syksy pränkäävät!
Asuntolehteä olen taas kädet vapisten selaillut, kuten kymmenenä syksynä tätä ennenkin.
Nythän meidän liiterissä kyllä majailee kissi. Kissi ja ainakin yksi poikanen. Se kyllä tietää huutia ainakin muutamalle pask...siis hiirelle.
Yhtenä iltana, tässä viime viikolla, Charles oli tullut kotiin ja ihmetellyt autosta noustessaan, että mikä vikisee ja missä?
No siinä ihan muutaman metrin päässä oli kuojunut pienen pieni kissanpoika, jota äitinsä (sellainen topakan näköinen katti, jolla on toinen korva kuin ruusukaali) oli heti lähtenyt viemään turvaan.
Se turva sattuu olemaan meidän navettamme ylinen, jonne pääsee puuliiterin puolelta ja jonne ei kyllä pääse meistä muut. Sen verran kapeat ja klaakkerot tikkaat sinne vievät.
Voin vain kuvitella lääkärin ja fysioterapeytin hitaita katseita, jos menisin katkonaisine kinttuineni vastaanotolle tikkailta pudottuani. Ja juuri, kun toinen olkapää on joten kuten toennut. (Toinenhan tokeni jo muutama vuosi takaperin).
Tämä nykyinen toinen tokeneminen minua myös itsekseni ihmetyttää sangen isosti.
Olin nimittäin viikon keskivaiheilla olkapäineni fysioterapeutin luona ja, vaikka hän väänsi käteni niskan takaa etupuolelle umpisolmuun ja heittäytyi sen päälle (jos ihan pieni liioittelu sallitaan) niin ei ottanut kipeää!
Myöhemmin samana päivänä olkapäähän (tai siis tuonne vasemman solisluun sekaan johonkin) tuli sitten kumminkin niin kauhea kiputila, vaikka istuin, että piti huutaa Magnukselle, että hän toisi vesikupin ja panisi särkypillerin suuhun.
Ajattelin, että minuun on nyt sitten iskenyt se kuuluisa luulotauti. Lääkäri ja fysioterapeutti eivät totea mitään (tietenkään, kun potilas vannoo, ettei tunnu sillä hetkellä kipeältä).
Kovasti on tympee tauti muuten tuo luulotauti.
Mutta onneksi ko. tauti ei enää iske kuin kerran päivässä. Tänään ei vielä kertaakaan, vaikka ollaan jo päivän paremmalla puolella.
Jumppaharjoituksetkin sujuvat ihan kivasti. Paitsi lauantaina, kun en viitsinyt nousta tuolista, vaan kurkottelin käteni terapeutin ohjeen mukaan peukalot edellä ylös.
Silloin vasemman rintavarustuksen alle iski sellainenkin kramppi, että en pystynyt hengittämään muutamaan minuuttiin ja senkin jälkeen hyvin säästeliäästi.
Yhtään ei naurattanut. Päinvastoin. Tirautin muutaman kuuman kyyneleen. Olisin tirauttanut enemmänkin, mutta otti niin kipeää se  nyyhkyttäminen.
Vanhuus ja vaivat. :(
Ja jotkut vielä sanovat, että vanhana on kivaa. Esimerkiksi rakas edesmennyt äitini.
Hän sanoi, että on kivaa, kun yhtään ei tarvitse välittää mistään. Siis siitä, mitä sanoo.
-Saa paukutella puheessaan mitä tykkää, eikä tarvitse välittää miltä vaatteet näyttää ja tollasta, äitini puhui innosta hehkuen. Muistan ilmeetkin kristallinkirkkaasti.
Noh, ehkä minä en sittenkään olekaan vielä vanha. Välitän nimittäin kovasti, miltä vaatteet näyttävät ja häpeän, jos tulee päästettyä suusta sammakoita.

Vaatteistanikin huolestuin viimeksi sunnuntaina kirkkoon lähdettäessä. Huomasin, että olen lyhentänyt lurexlegginsieni puntit eripituisiksi.
-Kuinka mä voin mennä noutamaan pöytäviiriä, kun toinen puntti on polvesta poikki ja toinen menee kantapää alle? tuskailin Magnukselle ennen kirkkoon lähtöä.
-Kuule kukaan ei katto sun päälles ja jos kattoo nii ei ne mitää huamaa,
-Jassoo? Sun mielestä mä voisin mennä vaikka nakuna, eikä kukaan kattois, eikä huomais mitään?
Olen siis olematon jo, vaikka en ole vielä seitsemänkymppinenkään? nyyhkäisin.
(Viittasin tässä siihen totuuteen, että nainen muuttuu 7-kymppisenä näkymättömäksi, kuten eräs kirjailijatar on anonut).
Noh, ei Magnus kuulemma sitä meinannut ja päästiin lähtemään kirkkoon. Ajattelin, että juoksen eteen viiriä noutamaan nopeasti ja ehkä vähän vinossa, niin kukaan ei huomaa.
Piispanmessun jälkeinen ansiomerkki&viirienluovutus-sessio meni kuitenkin hyvin ja nyt pöytäviiri komeilee kotimme kaapin päällä.
Legginssien pultuille teen myös myöhemmin jotakin, jos viitsin. Legginssithän alkavat kuulemma olla jo hiukan poissa muodista. Nyt pitää punttien lösöttää!

Keskiviikkona olin Punaisen Ristin nälkäpäiväkeräystä suorittamassa Annin (nimeä ei muut.) kanssa.
Ihmiset ovat anteliaita ja avokätisiä täällä Isossakyrössä (ja varmasti muuallakin).
Huomasin myös, että jos kerääjä on iloinen, ystävällinen ja nauravainen, niin ihmiset hakevat vaikka autosta rahaa ja tulevat takaisin pudottamaan ne keräyslippaaseen.
Päätinpä minäkin muuttaa rautakankikeräystyyliäni ensi vuonna. Eikä ole pahitteeksi, yrittää leventää hymyä luonnolliseksi sen väenväkinäisen jakoavainhymyn sijaan. :D

Viime viikolla olin Vaasassa runojani lukemassa. Vanhan Vaasan pappilassa,
Illan nimi oli "Pätkiikö?"
Menin sinne Magnuksen tavan mukaan HYVISSÄ ajoin.
Kukaan muu ei ollut vielä tullut paikalle, paitsi tietenkin kahvinkeittäjät. Satoi kaatamalla, mutta oli lämmin. Niinpä istuin autossa (jonka olin ajanut melkein ulkokynnykselle vastoin Magnuksen tapoja) ja vaivuin horteeseen.
Jonkun aikaa hortoiltuani saapui  illan juontaja ja organiseeraaja Eikku paikalle.
-Niin olikos sinulla tänä iltana jotakin..., Eikku kysyi minulta ja näytti kysymysmerkiltä nenänpäästä kengänkärkiin saakka.
-Juu! hönkäisin minä. -Frouva on minut jo keväällä tänne tilannut. Keväällä siksi, että varmasti saa minut, koska kysyntä käy kuumana...sanoin tärkeän näköisenä.
Niinpä ulkopaikkakuntalaisen runoilijavierailijan nimi lisättiin konseptiin.
Kyllä piti nauraa! Voiko osuvampaa teemaa illalle olla? En malttanut olla revittämättä siitä silloin, ennen lausumistani, kuten en nytkään.
Meillä on. plikat ja poijat, huumorintajuinen Jumala.

Sunnuntaina ajelimme Vaasaan. Menimme ensiksi Huutoniemen kirkkoon seuroihin ja sieltä Asevelikylään.
Joimme Joonathanin syntymäpäiväkahvit nyt, vaikka H-hetki oli 15 päivä ja lahjakin annettu.

Tänään aloitan harrastuksen, jota oikeastaan olen tehnyt jo vuoden täällä vinttipöksässä.
Aloitan nimittäin piirtämiskurssilla piirustamisen Vaasan kansalaisopistossa Vähässäkyrössä.
Menen päälukua lisäämään, että saavat kurssin aloitettua.
Penaalit on etsitty framille. Myös paperi, pyyhekummit, lyikkärit ja teroittimet. Ans kattoo, miten lennokkaita kuvia alkaa pukkaamaan.

Tähän loppuu raportti täältä Hälvänperältä. Monta asiaa jäi viikosta kertomatta, kuin myös asioita ja menoja tekemättä. Ehkä ensiviikolla sitten.
T: Kaisa. Penaalin tylsin kynä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Psalmi 118: 24-26

Tämän päivän Herra on tehnyt,
iloitkaa ja riemuitkaa siitä!
Hoosianna! Herra anna meille apusi!
Oi Herra, anna menestys!
Siunattu olkoon se, joka tulee Herran
nimessä.
Herran huoneessa teidät siunataan.