Kuvat, jotka tähän alkuun länttäsin, ovat vanhoja ja moneen kertaan estraadilla olleet, mutta ei voi mtn. Uusiakin olisi, mutta ne ovat kamerassa. En ole kyllin tarkasti (lue kyllin monta kertaa) seurannut, kuinka niitä siirretään tietokoneelle, joten jätän suosiolla kokeilematta. Magnuksen tietotaito ei ole nyt käytettävissä juuri tällä hetkellä, joten on tyytyminen vanhoihin kuviin.
Voi olla että, kun meikäläinen kokeilee jotakin, sammuvat valot koko huushollista ja lähinaapureistakin.

Kamerassani olisi tällä hetkellä mm. kuva sudentassun jättämästä painanteesta yksityisellä pururadallamme.

Kävimme ko. jälkiä eilen illankutveessa taskulampun valossa Charlesin kanssa kuvaamassa. Kun toinen meistä kuvasi, käänteli toinen valppaana päätään ja höristeli korviaan, sekä siristeli silmiään. Emme halunneet kumpainenkaan joutua suden hampaisiin.

Magnus oli päivännäöllä tutkinut myös niitä jälkiä ja sanoi, että jäljet ovat liian pieniä susihukkasen jättämiksi. -Ovat ehkä ajokoiran jäläkiä, sanoi hän asiantuntevasti.

-Ajokoiran?! huusin minä. -Koko yksitoistavuotisen näillä nurkilla asumisen aikana en ole ikinä nähnyt ajokoiraa kuljeskelevan lähimaillakaan! En ikinä!
Susia sen sijaan on todistettavasti juoksennellut näillä aukeilla viimeaikoina, lisäsin syyttävästi sormea heristäen.
Ja sehän oli totta. Parikin kappaletta, ellei enempikin, ovat useat eri ihmiset kertoneet nähneensä. Yksi susi on kuitenkin jo autuaimmilla metsästysmailla. Sen lopettamiseen oli saatu lupa, koska se oli kapitautinen. Paikallislehdessä oli kuvakin ja kovasti oli surkean näköinen eläin. Puoliksi karvatonkin.

Toivon totisesti, että kyläämme olisi ilmestynyt ajokoira. Että ne muutaman metrin päässä kotiovestamme olevat jäljet olisivat sen uuden koiran painalluksia. Susien toivon karistavan tassuistaan näiden tantereiden pölyt ja jolkottavan sinne, missä susien kuuluu ollakin. Eli Grönlantiin.

Toinen kuva on suklaalevyn syöntikieltokuva. Kuten muistatte suklaalevyillä on perheessämme tapana kadota, vaikka kukaan ei tee yhtään mitään. Tuo levy oli ostettu siksi, että noihin aikoihin luin jostakin, että suklaa on terveellistä. Yksi pikku ruutunen tummaa (tai mitä vaan) suklaata on kuulemma omiaan parantamaan elämänlaatua sen kaikilla sektoreilla. Myös tauti kuin tauti tokenee suklaadia syömällä. Uskon kyllä, että juuri noin on asia, mutta siihen en usko, että levy päivässä, kuten meillä mielellään tehtäisiin, vaikuttaa samoin. Melkeinpä sanoisin, että päinvastoin. Suklaakokeilu sai jäädä, mutta nyt meillä on meneillään inkiväärikokeilu. Se toimii hyvin ainakin, mitä syömiseen määrään tulee. Erkkikään ei pysty kärvistelemättä syömään muuta kuin 50 sentin kolikon kokoisen ja paksuisen palan kerralla. On se niin änkyrän makuista.
Inkiväärisessio on nyt kestänyt jokusen päivän ja aivan kuin siitä olisi jo ollut apua. Ääreisverenkierto on osoittanut petraantumista ja silmien samiaiset pienentyneet. Ainakin tuntuu siltä. Eräs tuttavani kertoi kaupassa, kun seisoimme inkiväärihyllyn edessä, että he laittavat inkivääripalasen päälle teelusikallisen hunajaa. Minäkin aion tehdä samoin, jahka muistan hunajata joskus ostaa. Vaikka tässä nyt vähän revittelenkin, niin kyllä tosissani uskon, että inkivääri, hunaja ja vesi todellakin auttavat moneen asiaan. Moni kremppa häipyy, ei ehkä  ilkeys, eikä köyhyys, kuten joskus olen jostakin ihmepulverista sanonut. Vesi, inkivääri ja hunaja ovat kunnon aineita. Eivät mitään synteettistä seinäntilkettä.

Se edellisissä bloggauksissa kertomani 6 ja puolen desilitran vesikokeilukin on aina vaan tapetilla. Juon tuon määrän lisäksi päivän mittaa muutenkin enemmän vettä kuin tähänastisen elämäni aikana päivittäin juonut olen. Siitä on selvästi ollut apua, jos kyllä murhettakin. Eilen esimerkiksi tuli paljosta vedenlutkuttamisesta hiukan murheenpoikasta, jota tapausta molemmat lapseni varoittivat minua ankarasti blogissani kertomasta. Aion siitä nyt kyllä kertoa, sillä  MISTÄ minä kirjoitan, ellen minulle sattuneista hauskoista ja vähemmän hauskoista tapauksista? En mistään! Siispä:

Eilen lähdimme hyvissä ajoin Nikolainkaupunkiin. Söimme runsaan, mutta terveellisen aterian. Minä join runsaasti vettä, koska se on niin mahdottoman terveellistä. Nikolainkaupungissa Magnus meni Japen syntymäpäiville ja minä Aija-Kanita-tädin tykö.

Vierailuni jälkeen kiiruhdin kupla otsassa, kuten tuo hauska sanonta kuuluu, ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevaan hyysikkään. En nyt ala enempää selittämään, mutta sanonpahan vain, että  puoliksi melkein ehdinkin. Ja olisin ehtinyt kokonaankin, jos ei olisi ollut sitä umpisolmua siinä kangasvyössä. :( 

Magnus tuli sovitusti Japen luota hakemaan eukkoansa, että mennään Huutoniemelle seuroihin ja sitten Asevelikylään, mutta minä sanoin autoon vääntäytyessäni synkässä äänilajissa, että HÄLÄVÄNMUTKALLE JA SASSIIN!

T: Kaisa Solmunen-Umpsjö

----------------------------------------------------

Suomi 100 blogiruno

Isänmaamme on ihanaa ja kaunista katseltavaa
päästä jalkoihin.
Käsivarresta uumille.
Sen nimeksi sopisi Sulomi, koska...
on se niin suloinen.
Sitä pitää hoitaa.
Siitä täytyy pitää huolta.
Sen edestä rukoilla.
Sulomi Suomi.
Pus pus.

-------------------------------------
Sananlaskujen kirja 24: 13-14

Syö, poikani, hunajaa, se on hyvää
ja mesi on makeaa kielelläsi.
Yhtä lailla on viisaus sinulle hyväksi:
kun löydät sen, sinulla on tulevaisuus,
toivosi ei raukea tyhjiin.