Taas on aika istahtaa vinttipöksän kirjoituspöydän ääreen ja muistella ohi suhahtaneen viikon tapahtumia. Ilma on kaunis, talvinen ja kirkas. Jopa niin kirkas, että piti tunkea tyyny ikkunaräppänän eteen. Kirjoittaessa tillittää kirkas auringonpaiste ja hanki vetistäviin silmiini. Outo ilmiö, koska yleensähän kirjoittelen näitä postauksiani yösydännä.

Kuvat tuossa yläpuolella ovat viimekesän antia. Noh, tämänkesäisiähän ne eivät sattuneesta syystä voi vielä ollakaan.

Yläkuvassa on portaat, jotka nousevat ryhdikkäänä naapurikunnassa olevan Komian kirkon pihapiirissä.

Jossakin näin joskus kuvasarjaa, johon oli kuvattu rappusia, jotka eivät johda mihinkään. Yllättävän paljon maassamme on rappusia, jotka eivät johda mihinkään.

Yläkuvan rappuset toki johtavat johonkin. Alapihatasanteelta yläpihatasanteelle, joten nämä portaat eivät siihen kuvasarjaan olisi sopineet, mutta kuha tuli vaan mieleeni.

Alakuvassa on se paljonpuhuttu Vilpolamme. Siinä varmaan olemme Magnuksen kanssa juurikin syömässä pallogrillissä kährästettyjä makkaroita, vaikka meistä ei näy puseron häntääkään.

Vilpola jäi aikapaljon käyttämättä sen huikean ensihuuman jälkeen, jolloin se valmistui ja ylösrakettiin, jos näin runollisen ja vanhanaikaisen verbin tähän sopii laittaa.

  Käyttämättömyys ei johtunut siitä, että olisimme kyllästyneet pallogrillimakkaroihin. Ei todellakaan! Vaan siitä, että kaikki tämän lakeuden linnut kokivat oikeudekseen alkaa käyttää paikkaa hyysikkänään. Toki tipuset varmaan myös nauttivat orsien päällä istumisesta ja yöpymisestä, mutta truikkivat samalla toisesta päästään kaikennäköistä ja hajuista möhnää ja siitä me emme vuorostamme  nauttineet taas pätkääkään.

Eräänä kesänä Magnus pesi mattoja ja keksi oivan kuivaustavan ja paikan. Hän tinttasi tukevan laudan Vilpolan oviaukkoon.

Lauta, joka oviaukkoon tintattiin, oli kovia kokenut ja maannut navetassa ja ties missä vuositolkulla. Kekseliäänä vaimona ehdotin muovipussien kietomista flankun ympärille. Niin tehtiin ja hyvin toimi. Yhtään hajua, eikä makua ei tarttunut puhtoisiin mattoihin.

Muovipussit jäivät, kuten myös lankku muutamiksi ajoiksi (lue vuosiksi) paikoilleen ja tietenkin pussit repeilivät ja liehuivat tuulessa vinhasti. Näin luulen. Nähnyt en, koska en mennyt Vilpolan lähellekään niiden hirveiden paskakasojen ja valumien takia.

Mutta, kuinkas ollakaan! Linnut eivät liioin menneet enää orsille istumaan. Ne pelkäsivät niitä pussinretaleita.

Siitä saimme ajatuksen laittaa nätimpiä retaleita roikkumaan ja lintuja pelottelemaan.

Onko mitään nätimpää kuin kaffipakkaukset? Ei ole! Niillä me sitten reunustimmekin Vilpolan oviaukon maasta yläkamanaan saakka ja se toimii. Ei sonnan sontaa missään (ellei nyt muutamaa nuppineulankokoista kikanaa oteta lukuun).

Taas maistuvat makkarat makoisilta. Olimme jopa tänä talvena eräänä myöhäisenä pimeänä pakkasiltana Magnuksen kanssa kahvilla Vilpolassa. Ei olisi korkeiden sontakekojen aikakautena tullut kuuloonkaan. Sytytimme vihreät kynttilät ja nautimme kuumasta kahvista ja tuoreesta nisusta.. Kysyin Magnukselta henki höyryten, että pukkaako katumusta, vai vieläkö rakkaus roihuaa näiden viidenkymmenen pitkän vuoden jälkeen? Magnus haukkasi pullasta palasen, ennenkö vastasi, jotta ei karuta ja kyllä roihuaa. Molempien silmät loistivat kilpaa kynttilöiden liekkien kera.

Kuluneesta viikosta onkin yhden päivän (so viime maanantain) osuus setvitty edelliskertaisessa mhvv:ssä. Syyhän oli se, että kirjoitin bloggauksen vasta tiistaina.

Tänään olisi melkein pitänyt tehdä samat järjestelyt, mutta  päätin kumminkin kirjoittaa jo näin aamupäivästä, että ei moiseen tarvitsisi ryhtyä. Iltapäivästä myöhään iltaan olen menossa.

Magnus lupasi keittää perunat ja kährästää kastikkeen, että saan hoitaa näitä kirjallisia tehtäviäni. Tosin mitään kährästyksiä ei meillä ole enää moneen vuoteen tarvittu. Tehdään soossit aina Maizenasta.

Kun puhe nyt ruokapuolelle taas lipsahti, niin kerron myös sen, että syksyllä Ewen ja Mathewin avittamana kerätyt puolukat (melkein kaksi ämpärillistä) on syöty loppuun viimeistä marjaa myöden .

Totuin niin siihen, että aina on puolukkahilloa pöydässä, joten olen muusannut nyt sitten mustia viinimarjoja korvaamaan puolukoita.

Hyvältä maistuu, jos tosin hiukan arveluttaakin. Ensinnäkin se sokerimäärä ja sitten itse mustat viinimarjat. Minun kun ei oikein saisi niitä surutta niin vaan syödä.

Eräs hoitajatar sanoi minulle kerran, että minun EI kannata niin hirveän terveellisesti syödä. Hemoglobiini huiteli silloin 170:n hujakoilla. Noh, nyt on veret hiukan laimenneet ollen viimeksi 146. Mustista viinimarjoistakin hoitajatar hivenen varoitteli. Luulen, että juuri sen tähden silmäni lasittuvat ja polvet veltostuvat välittömästi kun näen mustia viinimarjoja. Minun tekee niitä ihan mahottoman lujasti mieli moosata suuhuni.

Taidanpa pitää paussin taas, jahka jääkaapissa kimalteleva ja säteilevä viinimarjahilloke syödään loppuun.

Viimeviikon menoista ei saa romaania kirjoitetuksi.Sen verran nirkosesti menoja löytyy. 

Keskiviikkona olimme Jaakobin ja Catherinen (ei meidän) tykönä suunnittelemassa kesän hengellisiä tilaisuuksia iki-ihanalla Rauhan rukoushuoneella.

Iki-ihanaa Rauhan rukoushuonetta myöskin fiksataan kevään mittaan. Se saa uuden maalin pintaansa ja hilseillyt katto korjataan entiseen loistoonsa. Kelpaa siellä sitten tilaisuuksia pidellä.

Viikolla olin myös ystävättären kanssa kaffikupposen äärellä Esson baarissa jossain päin Suomea. Nimi on muutettu, paitsi Suomea.

On niin hienoa ja hyvä, että tavataan ihmisten kanssa nokakkainkin. Se on ihan toisenmoista kuin sähköposti/Facebook/puhelinkontaktointi. Joskin nekin kontaktoinnit ovat ihan hyviä.

Tänään lähden Nikolainkaupunkiin. Menen treffaamaan Aija-Kanita-tätiä ja sitten myöhemmin Ansan tykö suunnittelemaan Joulunlapsi keräystä. Aiomme saada ensjoulun alla kasaan ja lähetetyksi 120 lahjapakettia Romanian lapsille. Jaa, että onnistuuko? Kyllä! Viimejoulusta sen tiedämme. Silloin tuo määrä saatiin kasaan. Jos sinä tulet mukaan, saadaan vielä enempi paketteja matkaan.

T: Kaisa Paketsjö-Julklapsten

--------------------------------------------------------------

Suomi 100 maanantaiblogiruno

Kirjoittanut Kaisa Jouppi Suomen Yryselästä

Savusaunan oviaukko on matala

sen edessä

on nöyrryttävä kumartaen

savusaunaan astuessa kaikki pimenee

savusaunaan astuessa kaikki tuoksuu savulta

saunojatkin

vielä seuraavinakin päivänä

tuoksu tulee esiin jostakin

savusaunan löylyt ovat maailman parhaat

ne kohoavat suloisina kohti kattoa

sitten seinille

ja vasta sitten ihon pinnalle

eivät ne nuole nahkaasi tulenliekkien tavoin

kärvistäen pintaa rullalle

ei tarvitse ikenet irvessä juosta pihalle

ei!

savusaunan löylyt suutelevat hellästi

samettisella suulla

savusauna

pelkkä nimikin jo sihisee jotain ihanaa

-------------------------------------------------------------

Jesaja 33:6

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,

hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.

Siionin aarre on Herran pelko.