Vaalitaisto käy kuumimmillaan. Ainakin meidän perheessä. Tänään jaoimme Magnuksen kanssa vaalimainoksia sille alueelle, johonka niitä lupasimme omalta osaltamme jakaa ja mitäs muuta kuin riidan kanssa.

Ja mistäs se riita muusta johtui kuin tulisieluisesta vaaliehdokkaasta so. minusta.

NO, MUTTA KUN MAGNUS HALUSI PITÄÄ AUTON SIVUIKKUNAA AUKI KOKO JAKELUN AJAN! Tai ainakin siltä se tuntui. Kovalla ja kuuluvalla äänellä mainitsin asiasta ja karskauttelinpa muutaman ruman sanankin kyytipojaksi.

-En sunkaa mä ala painelohon koko aijan sulukuknappia, ku seuraava loota on kymmenen metrin pääs erellisestä? Saat ajaa Saapillas  kohta lopunelämääs klasi auki, ku menöö rikki koko paska!  Lainaa mun pipua, vastasi Magnus tuohtuneena.
Siihenpä minä taas karjumaan  soppatorvi suorana:

-Ei mun päätä palele, vaan jäätyy korvat!  Enkä ole ikinä ymmärtänyt, ettei sulkijanappia voi käyttää aina, kun haluaa ikkunan sulkea!!!

Tähän en viitsi kaikkea sitä edes kirjoittaakaan, mitä tuli sanottua puolin ja toisin. Tai, no Magnuksen sanomiset voisi kyllä paljastaa. Hänen ei tullut sanottua yhtään pahasti. Ei ainakaan sadateltua, kuten meikämanne pakkasi tekemään.

Kun olimme haudansyvän hiljaisuuden vallitessa jakaneet muutamat laatikolliset (ikkunat säpissä)pyysin anteeksi. Sanojani ja käytöstäni. Aika tihkeästi, mutta pyydetty, mikä pyydetty. Magnus antoi auliisti anteeksi ja niin matka jatkui sulassa sovussa ja lämmössä.

Eipä aikaakaan, kun tulimme kadunpätkälle, jossa Maikku (Magnuksen sisar) ja Eerikki (Magnuksen siskon aviomies) asuvat.

Veimme vaalimainokset sisälle asti. Maikku on sanonut, että hän ei noteeraa ollenkaan selaisia lappusia ja lippusia, joita ei tuoda tupaan asti.

Jonkun aikaa kuulumisia vaihdettuamme, Maikku kysyi, että josko kahvi maistuisi?

-Sait ylipuhuttua, keskeytin minä.

Jutteluhetki sai hyvälle mielelle ja jatkoimme jakelumatkaa tyytyväisin mielin. Kertaakaan eivät enää  menneet sanat ristiin ja jako sujui kuin tanssi. Vielä jäi isohko alue jakamatta, kun loppuivat läpykät (vrt. ensimmäinen kuva). Illalla haemme lisää ja peli jatkuu. Uskon, että sopu myös.

Ensimmäinen kuva on siis Isonkyrön Kristillisdemokraattien vaalimainos. Hyvä sellainen onkin ja kaikki ehdokkaatkin ovat ihan parhaimmasta päästä (kuten tietysti muidenkin puolueiden ehdokkaat omasta mielestään).

Jakelumatkalle osui kolmenlaista, tai siis neljänlaista ilmaa. Ensimmäinen ilmanala oli tietenkin se siellä autossa sisällä ollut, eli myrskyä ja mylväystä. Toiseksi sateli vettä, kolmanneksi räntää, ja neljänneksi, eli loppumatkasta helotti aurinko.

Mainokset saivat hiukan vettä niskaansa, mutta ehkä niitä ehtii siinä saunanpesää sytytellessä hiukan lukeakin, tai tutkailla pärstäkertoimia. Märkä paperi syttyy onneksi huonosti.

Tuota toista kuvaa, joka on alussa, minun ei tarvitse sen kummosemmin selitellä. Laitoin sen vain ja ainoastaan siksi, kun on vaalit tulossa.

Mutta nyt vaaliasiat sikseen vähäksi aikaa.

Kalenterin aukeamaa viime viikon aukeamalta silmäillessä huomaa, että on ollut menoa, mutta on toki ollut myös aloillaan olemista. Neljän päivän kohdalla ei ole mitään merkintää. Ei edes kahviroisketta, mutta kyllä silloinkin toki monessa menossa mukana on oltu. Uimakilpailuissa ja Aija-Kanita-tätiä tervehtimässä, joitakin tärkeimpiä tässä mainitakseni.

Kolmen päivän kohdalla onkin sitten aikamoisesti kaikkea:

Keskiviikoksi osui kaksi kokousta, seurakuntavaltuusto ja seurakuntaneuvosto, sekä päivällä rukoushuone Rauhan ulkoseinien, kivijalkojen ja ikkunapuitteiden tutkailua ja arvioimista.
Rauha saa kevään mittaan pintaansa uuden ehon maalin, kivijalat suoristetaan ja ikkunoihin läiskitään kittauksia ja listoja. Tervetuloa talkoisiin myöhempänä ilmoitettavaan ajankohtana!

Kirkkovaltuuston kokoukseen oli tullut lehdistökin paikalle.

Toimittaja kätteli minua kohteliaasti ja minä sanoin samalla kohteliaasti nimeni.

-Kyllä minä tunnen. Heti, kun näin, alkoivat riimit lennellä päässä! sanoi toimittaja.

Se oli kauniisti sanottu ja olin hyvin otettukin. Toimittaja viittasi vaalirunooni, joka ilmestyisi seuraavana päivänä. Oli hiukan puhuttu riimeistä ja niiden paikoista toimittajan kanssa sähköpostitse. Varmaan revittelinkin runostani jo viime kerralla?
Oli kuinka oli, runoasiakin kuului vaaliasiapuolelle ja senhän jo lupasin tältä erää lopettaa. Tai siis tältä maanantailta. Jatkoa seuraa niin kauan kuin vaaleja käydään. Laitan ainakin äänimäärät (!) näkösälle. Aikanaan. (Kaksi on jo varmaa).

Molemmissa kokouksissa aukaisin sanaisen arkkuni muutaman kerran. Valtuuston kokouksessa juodessani kahvia ja neuvoston kokouksessa muutenkin.

Edellisen kerran kokouksessa aukesi suuni kerrankin suureksi ja ammolleen. Leuat loksahtivat niin sanotusti rinnuksille pelkästä järkytyksestä. Nimittäin kirkkoherramme ilmoitti tuolloin, että hän on lähtemässä seurakunnastamme pois. Muualle ja muihin tehtäviin. Toiseen seurakuntaan. Sekös kuulosti kamalalta!  MUTTA sen verran maailmaa tallanneena ja monenmoista asiata funtsanneena, ymmärrän, että aina kannattaa ihmisen mennä niin kuin hyväksi näkee ja asiat oikeiksi tuntee, vaikka hiukan haikeaa olisikin. Puolin jos toisin.

Perjantaina meillä oli ilo ja kunnia Magnuksen kanssa olla Niinisalon kirkossa vastuunkantajina.

Niinisalon kirkko on Kankaanpäässä, kuten kaikki tietävät.

Magnus piti puheen ja minä sain lukea runojani. Runokirjojanikin meni kuusi (6) kappaletta kaupaksi. Vastaanotto oli niin lämmin ja sympatiaa pullollaan, että hyrisimme vielä seuraavanakin päivänä.

Runojenlukukin sujui hyvin. Ei suurempia sydämentykytyksiä, pysähtymisistä puhumattakaan. Kielikin pyöri suussa kuin rasvattu veivi. Ei tietoakaan korpuista, eikä sukeltajan sukista.

Sama tahti jatkui Vähänkyrön naisten kesken iltapäivässä. Puheeni tuli suustani kuin konekiväärin piipusta. Yritin mahdollisimman nopeaan lukea, ettei mene liian kauan. En nimittäin ollut varma, oliko minun ollenkaan tarkoitus olla äänessä. Olin siitä huolimatta. Runoja lukiessa ei passaa konekivääritekniikkaa käyttää. Runoja lukiessa pitää yrittää pitää paljonpuhuvia pausseja ja luoda haikeita ja utuisia katseita laipioon sopivissa kohdin.

Kaikki meni loistavasti. Niin minun, kuin muidenkin kohdalla.

Naisten kesken ip:stä siirryimme tien toiselle puolelle. Vähänkyrön kirkkoon ja Hymni Suomelle konserttiin:
Hymni Suomelle. Sinivalkoisia säveliä.
Katariina Korkman, laulu
Suvi Koivisto, piano/urut

Oi, osaisinpa sanoin kuvata niitä tunteita, mitä tuo konsertti vanhassa sydänalassani aikaan sai.
Osaisinpa sanoin kuvata ja analyseerata jokaista kappaletta soitettuna ja laulettuna yhdessä ja erikseen!
Mutta minä en osaa. Kiitin mielessäni Taivaan Isää, kun hän on meille ihmisille kaikenlaisia ihania lahjoja antanut. Soittamisen- ja laulamisen lahjat ne vasta niin ihmeellisiä ovatkin.
Olen aiemminkin jo näillä estraadeilla kertonut, kuinka minulle, kun kuulen jotakin ihanaa ja vaikuttavaa laulua ja soittoa, tulee tunne, että lähden hitaasti, mutta varmasti lentoon. Leijun ylöspäin ja ylöspäin. Kunnes saavun naama edellä kirkon kattoon ja katon läpi taivaisiin.  Niin kävi nytkin. Ei siis tarvitse ihmetellä reikää Vähänkyrön kirkon katossa. Siinä keskiristinpaikkeilla vasemmalla.
Konsertti loppui Finlandiaan. Siitä en pysty sanomaan sanaakaan. Viittaan vain kattoon ja siinä olevaan reikään.
Satakertainen hurraa-huuto Herralle, kun on niin ihanat lahjat ihanalle Suville ja ihanalle Katariinalle antanut.
Iloisena ja tyytyväisenä ajelin kotiin ja arvatkaa vaan kaikuiko Saabissa Maamme-laulu? Myös se laulettiin yhteislauluna kirkossa. Hyvä Suomi! Hyvä me!

Näihin yleviin tunnelmiin on hyvä lopettaa tämän kertainen mhvv.
T: Kaisa Riitala-Tagflyg
-------------------------------------------------
Suomi 100vuotta
Maanantai blogiruno, kirjoittanut K. Jouppi

Flanellista leikattiin pieniä pyöreitä lappuja ja
aseteltiin päällekkäin.
Ommeltiin ne napilla keskeltä
toisiinsa kiinni.
Sellaisellapa oli hyvä kuivata
mustekynänterät, kun lopetettiin
kaunokirjoittaminen.
Flanelli kuivasi terät parhaiten.
Kyllähän muitakin kankaita toki käytettiin, mutta eivät ne mitään kuivanneet.
Flanelli on kunnon kangasta.
Siitä neulottiin miehille ja pikkupenskoille kalsareita.

Mustekynänteriä oli hauska painaa paperiin niin lujasti,
että terä levisi.
Tuli kaksinkertaista kirjoitusta
sellaisella terällä.
Kovin montaa terää ei uskaltanut levittää,
ettei saanut satikutia
opettajalta.
Siihen aikaan paukautettiin karttakepillä sormille,
jos kovin innostui teriä levittelemään.

--------------------------------------------------------------
(Martti Lutherin/ Olaus Svebiliuksen Katekismus)

Toinen käsky:
Ei sinun pidä turhaan lausuman sinun Herrasi Jumalasi nimeä: sillä ei Herra pidä sitä rankaisematta, joka Hänen nimensä turhaan lausuu.

Mitä se on?
Vastaus: Meidän pitää pelkäämän ja rakastaman Jumalaa niin, ettemme Hänen nimeänsä kautta kiroile, vanno, noidu, valehtele eli ketään petä, vaan että me kaikissa meidän hädissämme ja tuskissamme sitä avuksi huudamme, rukoilemme, kiitämme ja ylistämme.