maanantai 29. toukokuuta 2017


Kahdella vanhalla kuvalla aloitan tämänkertaisen mhvv:n.
Yläkuvassa minä ja Vivianni kaksivuotta sitten tekemällämme Israelin matkalla. Olisikohan Betesdan lammikolta?
Minä näpötän kuvassa tiukean näköisenä. Minusta ei matkalta montaa kuvaa olekaan. Eikä ainakaan sellaista, jossa hymyilisin koko maissirivistölläni. Kummallista, sillä Israelissa ei oikeastaan voi olla hetkeäkään hymyilemättä. On se niin ihanata siellä matkalaisena olla. Oi, jospa joskus vielä sinne pääsisin. Suosittelen kaikille sinne matkaamista lämpimästi!

Äsken minulla oli hymyt vähissä myös täällä Hälvänmutkalla, vaikka yleensä kuljen täälläkin hymyilevänä ja hyväntuulisena. (Yskii ja rykii pitkän rupeaman).
Paistoin pitkästä aikaa lättyjä (räiskäleiksi jotkut sanovat) ja koska lättyjen paistaminen on yksinäistä puuhaa, päätin ottaa viereeni vanhan kunnon pikkaraisen patteriradioni.
Olen viimeksi kuunnellut patteriradiota, oikein ajatuksen kanssa, viime kesänä puutarhatuolissa istuen ja kaffia ryystäen.
Siinä sitten radion pauhatessa, rasvan kärytessä ja lättyjen tiristessä muistin, että tänäänhän tulee radio Deistä minun lukemiani omitekoisia runojani. Se ei hymyäni vielä hyydyttänyt. Päinvastoin.
Yhteensattumat (lättyjen paisto ja patteriradion kuuntelu) oli niin selvä merkki siitä, että kannattaa kuunnella kyseinen ohjelma ja niin myös tein.
En ikinä tapaa kuunnella omitekemien runojeni omiääneenlukemisiani.
En, koska ääneni kuulostaa kummalliselta. Ihan toisenmoiselta kuin sisäkorvalla kuunneltuna.Joskin sekin kuulostaa kummalliselta.
Lisäksi minua vaivaa oman äänen kuuntelemisessa se, että jokin kurkussani korisee kummasti.
Onko se nyt sitten sitä paljonpuhuttua ikäihmisen kärinää?
Voi olla, mutta nyt mieleni tekisi kysyä, että mitä on se narina, jonkalaista kaikkien nuorten naisten puhe tätä nykyä on? Ainakin silloin, jos nuoria naisia haastatellaan televiitsionissa, tai radiossa? Silloin kärinä yltyy ihan mahdottomiin svääreihin. Mitä se semmoinen on?
Minä haluaisin päästä omasta räkäkärinästäni eroon, mutta se ei onnistu millään ilveellä. Ei, vaikka rykisi ja kakoisi tunnin ennen nauhoitusta. Tämä on ja oli tänään omiaan hymyäni hyydyttämään.
Muuten olin tyytyväinen runosiini. Oliko sitten kukaan muu, sitä en tiedä, koska ikinä ei kukaan ole minulle sanonut ohjelmista mitään.
Jaa, mutta onpahan! Kerran eräs rouva, olikohan se nelisen vuotta sitten, taisi sanoa, että kuunteli, kun minä olin runojani oikein radiossa posmottanut. Ilahduin kovasti, vaikka mitään sen enempää analysointia häneltä ei tullutkaan.
Voi vaikuttaa siltä, että odottelisin kehuja kärisemisistäni, mutta niin se ei ihan kokonaan ole. Olisi vaan hauska tietää, kuunteleeko kukaan? Haloo? Oliko ketään langoilla?

Alempi vanha kuva on näkymä Letkutien varresta. Kuva voisi olla ihan tänäänkin otettu. Näkymä ei ole muuttunut pätkääkään.
Kuvaaminen on taas jäänyt ihan hunningolle. Pitäisi opetella kuvaamaan kännykällä. Kännykkä olisi aina valmiina ja käden ulottuvilla. Se vaan on niin kamalan vaikeeta.
En saa NÄPÄYTETTYÄ kännykkää ilman, että puhelin (ja minä) heilahtaa metrin verran suuntaan, jos toiseen.
Kohteita osaisin kyllä löytää ja rajata kuvattavaa asiaankuuluvasti, koska minulla on hyvin taiteellinen näkökanta asioihin ja kohteisiin. Omasta mielestäni. Ja oma mielihän on paras ja aina oikeassa. (Yskii).
Meidän suvussa on paljon hyvien kohteiden kuvaajia. Ja myös suvun ulkopuolella. Iloitsen aina heistä ja heidän kuvistaan Facebookissa.

Viime viikko kalenterissa on ihan ilman minkäänmoista menomerkintää paitsi sunnuntain kohdalla, jossa lukee: kahvitus Vaasan kko. Kko on tietysti yhtä kuin kirkko.
Kävimme ennen kko:hon menoa Aija-Kanitan tykönä ja muistelimme seitsemänkymmenenyhdenvuoden aikana sattuneita tapahtumia. Tuon ajan verran on Aija-Kanita elämääni kuulunut. Tuohon aikaan mahtuu monenmoisia muistoja. Pääasiassa iloisia. Surullisia emme muistele ikinä.

Kahvitusvuoromme oli viimeinen tämän kevään aikana. Kuitenkin ensimmäistä kertaa, kahvitusvuorojeni ajanjakson aikana, maistoin salmiakkipiirakkaa.
Salmiakkipiirakka on jauhoton, munaton, maidoton, suolaton, sokeriton jne. jne.
En tiedä, mitä siinä piirakassa loppujen lopuksi oli, mutta se mitä oli, oli suussa sulavaa.
Ja ne salmiakit!
Salmiakit olivat niitä apteekista saatavia. Ainoita kunnon salmiakkeja.
Paitsi kahvivuoroja, niin myös lukemasi mhvv on tämän kevään viimeinen. Syyskuun 4:s päivä tavataan näissä merkeissä jLs. On hyvä pitää kesätauko ja kuka kuolevainen netin ääressä kesällä malttaa röhnöttääkään?
No, ehkä sitä Naamakirjassa tulee hiukan kommentoitua menemisiään ja tulemisiaan, mutta bloggaus alkaa vasta syyskuun neljäs päivä. 
Oikein hyvää kesätaukoa kaikille ja olen iloinen, jos sitten taas syksyn saavuttua luette vanhan, mutta raihnaisen ystävänne menemisistä ja tulemisista.

Viime torstai oli Helatorstai, kuten kaikki tiedätte ja muistatte.
Tietääkös teistä kaikki, miksi Helatorstaita vietetään? Joo, kyllä! Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi.
Olimme Helatorstaina hienossa tilaisuudessa Vaasan kirkossa. Ensin jumalanpalveluksessa sitten seurakuntasalilla juhlassa, jossa rippikouluisoset siunattiin tehtäväänsä kahden vuoden opiskelun jälkeen.
Vanha ja kauan sykkinyt sydämeni oli pakahtua onnesta katsellessani ihastuttavia nuoria ja ihastuttavaa lapsenlasta heidän joukossaan. Varmaan oli paapan, kummisedän, isänsä ja äitinsäkin syömmet ilosta pakahtuvaisina tapahtuman tuoksinassa.
Meillä täällä Isossakyrössäkin olisi ollut erikoiset kirkonmenot, jotka oikein televisioitiin ja kaikkea. Mutta kuten usein olen sanonut, niin kahtaalle ei repeä. Ei, vaikka värkeissä kosolti varaa olisikin.
Eilisessä kahvihetkessä eräs sisar tosin sanoi minulle, että oletpas sinä kutistunut!
Sekös ilahdutti kovasti mieltä, vaikka syvällä sopukoissaan tiesi, että kutistumiset ovat vaihtuneet pullistumisiin taas hyvän joukon. Huolestuneena kuiskasinkin tämän ankean totuuden julki.
-Joo, mutta ihan kaikki ei vielä kuitenkaan ole tullut takaisin! ystävä sanoi lohduttaen. Hän tuskin tiesi, kuinka paljon iloisemmaksi sai myrtsin mieleni. Innostuin taas. Sadannenviidennen kerran.
T: Kaisa Myrtsinder-Pullerström

Suomi 100v maanantaiblogiruno
kirjoittanut K. Jouppi

Ennen muinoin, vanhaan "hyvään" aikaan, oli kouluja
joita sanottiin oppikouluiksi
niissä oli tyttöjä ja poikia
oli myös oppikouluja joissa oli vaan tyttöjä
ja sellaisia, joissa vaan pojat opiskelivat
niitä sellaisia kouluja kehuttiin kovasti
maasta taivaaseen
niihin piti oikein pyrkiä
minäkin pyrin
ja pääsin
varapaikalta

eivät ne yhdenlajin oppikoulut niin mahdottoman onnistuneita olleet
eivät totisesti
minä ainakaan en osannut sanoa uuta, enkä aata pojille
vaivaantuneena, naama punaisena ja silmät päässä pyörien
kengänkärkiä tuijottelin
illanvietoissa kun kohdattiin
ja olisi pitänyt jostakin jutella.
---------------------------------------------------
Apostolien teot 1: 8-11

Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin
ja te olette minun todistajiani Jerusalemissa
ja koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.

Kun hän oli sanonut tämän, he näkivät
kuinka hänet otettiin ylös ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään.
Ja kun he Jeesuksen etääntyessä vielä tähystivät taivaalle,
heidän vieressään seisoi kaksi valkopukuista miestä.
Nämä sanoivat:
-Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?
Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin
samalla tavoin, kun näitte hänen taivaaseen menevän.


1 kommentti:

Rautalintu kirjoitti...

*Krö-höm* Täälä yks kuolevaanen, joka varmasti röhönöttää konehen ääres kesälläki...

Oikeen mukavaa ja luovaa kesätaukua sulle!