Vaalitaisto on kunnialla läpikäyty ja maaliin päästy. Voittajana. Kaksoisleuka rimaa hipoen, mutta voittajana!

Nämä olivat viimeiset vaalini mihinkään tämän eloni aikana. Jos muuta yritän, niin pyydän omaisia (ja ehkä muitakin)  jyrkästi kieltämään ja väkipakoin estämään, jos tarve niin vaatii. 

Hiukan haikeaa on ajatella, että sitten ei voi liioin enää kirjoittaa vaalipuheita. 

Niitä revittelin antaumuksella Facebookkiin 11 kappaletta ja se oli hauskaa. Liekkö niistä ollut apua, kun sain ääniä miltei tuplasti vaalipuhekirjoituksiini verrattuna?

Joka tapauksessa iloinen olen ja superiloinen siitä, että meidän listalaiset saivat yhden lisäpaikankin.

Neljä vuotta sitten läpi pääsi 4, nyt 5! Hyvä me ja hyvä kaikki muutkin!

Haluan ja tahdon tämänkin sivuston kautta kiittää kaikkia, jotka äänestivät minua. 

Tahdon olla luottamuksenne arvoinen. Onneksi minulla on superhyvä Neuvonantaja apunani. Tällä viisiin kiitin jo eilen äänestäjiäni, kun tulokset vaaleista iltamyöhään piirtyivät harittavien silmieni eteen näyttöruudulle.

Jaa, että kuinka niin harittaviin? 

Noh, minä olin aika ventti. Paitsi harittavia silmiä, oli koko pää, eli päärynä, (kuten eräs sukulaismies hauskasti sanoo) aikalailla rutussa. Tuon ylimmäisen valokuvan rutturuusun marja kuvaa hyvin olotilaani eilen.

Tähän saumaan kerron tuosta alakuvastakin jotakin. Se on näpsäisty joitakin vuosia sitten Vilpolastamme (ei muuten ole kyseisessä kutjussa enää noin siistiä ja viihtyisää).

Kuvassa on pikkupossujen syöttökaukalo. Se nojaa pystyasennossa seinää vasten.

Vertasin eräässä seurakuntaehdokasvaalikirjoituksessani itseäni possuun. Enkä varsinaisesti niinkään pikkupossuun, vaan oikein kunnon vonkale-emakkopossuun. 

Kerroin laajoin sanakääntein, kuinka tunnen itseni kyröläiseksi, vaikka olen vasta 13 vuotta takaperin tänne muuttanut. Kerroin, jos mahdollista vieläkin väkevämpien sanojen siivittämänä, että sukuni on näiltä nurkilta alkaappäälle kotoisin ja lähtöisin (niin kuin onkin).

Sitten kerroin, että tunnen jo melkein haisevani samalta tussilta kuin kyröläiset ja kerroin kivan jutun:

Appifaarini kasvatti takapihalla muutamaa possunvonkaletta. Joukkoon ostettiin komea emakko ja sille annettiin nimi Emma.

Emman selkäpiihin vetaistiin paksulla tussilla paksu viiva. Samanlainen- ja paksuinen viiva mentiin vetaisemaan myös niiden muiden takapihalla röhkivien saparohäntien selkäkinkkuihin.

Minä ihmettelemään appifaarille, että miksi myös muidenkin nösköjen selkään tussia laitettiin?

Appifaari selitti kärsivällisesti kaupunkilaisminiälleen, että tulokkahan pitää haista samalta ku ne itte haisoo. Jonsei niin oo, niin alakaa kauhia kurmootus. Tulokas saa turpihinsa mennen, tullen ja palaaten. Siinon saparot ja korvat lujilla.

Asia selvisi minulle kerralla. 

Vaalituloksesta päätellen minä siis tuoksun samalta tussilta kuin muutkin näillä lakeuksilla. Minut on otettu joukkoon. (Ajat sitten. Heti, kun tulin).

Rutturuusurusinaksi siis tunsin eilen illalla itseni. Antakaas, kun kerron.

Meillä oli jälleen ihana Naisten kesken iltapäivä-tilaisuus täällä Kyröössä. Ystävyydenkulmassa.

Puhujaksi olimme saaneet Kujalan Annen. Hän puhui muistista ja siitä, kuinka muistia harjoitetaan ja ylläpidetään. Jos on siitä sortista, että muisti huononee ja laskee kuin lehmänhäntä, niin mitään apua siihen ei ole keksitty. Noh, ei Anne suinkaan näin sanonut. 

Minä niin sanon. Tein (ja olen tehnyt) jo vuosia tuonsorttisen analyyssin omalle kohdalleni.

Sekään, kun Anne kertoi, että ihminen muistaa monasti vanhat asiat hyvin, ei lohduttanut. Minä muistan, mutta väärin!  Magnuksen kanssa meillä on päivittäin valtavat riid...siis keskustelut, kuinka asiat olivat.

Ihmisten nimiä  en ole muistanut koskaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Erään ruotsinkielisen tytön nimi oli Magdalena. Vaikka en osaa puhua ruotsia, tai paremminkin uskalla puhua, kehuin ruotsiksi hänen kauniin nimensä maasta taivaisiin. 

Kasvot minä muistan, vaikka nimiä en.  Edessäni, postin lasitiskin takana. ei tarvinnut seistä kuin kerran, niin muistin heti, kun seuraavan kerran tuli, että AI JAHA! TUOSSAPA TUO TAAS, JOKA SILLOIN ELOKUUSSA VUONNA SE JA SE LUUKUN EDESSÄ SEISOI JA POSTIMERKKEJÄ OSTELI. 

Tämä on ehkä hivenen liioitellusti kerrottu, mutta teen sen, että ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Olen lohduttanut Magnusta, kun tavaroita on hukassa, emmekä muista, mihin ne on jemmattu, että onneksi emme ole "ne on varastettu"-vaiheessa. Sekin aihe kuulemma tulee. 

Tuosta ruotsinkielen puhumisesta sen verran, että minähän olen sitä vanhanliiton polvikuntaa, jolloin opettaja jätti seisomaan, jos vastasi hivenenkin pieleen. Siinä seisoit ja häpesit ja toivoit, että luukku aukeisi jalkojen alta ja putoaisit, eikä kansi koskaan enää aukeisi. Luukkua ei ollut, mutta suu umpeutui o det e mykky murheellista.

Lopullinen rusinavaihe minulle tuli, kun Anne teki muistitestintestin. Hän otti käteensä 6-7 eriväristä kartongin palaa. Hän kertoi lappu lapulta, mitä senvärisen kohdalla piti tehdä (pyörittää jalkaa, nostaa käsi, vetää korvasta, taputtaa, tömpöttää jne....)

Minä en muistanut yhdenkään lapun kohdalla yhtään mitään, mitä piti tehdä. Ei tömpöttänyt pätkääkään. Onneksi istuin peräpenkissä.

Sitten Anne antoi ns. muistisääntöjä kunkin värilapun kohdalla. Esimerkiksi, kun sinisen kohdalla piti nostaa kättä, niin sen muistamiseen auttoi ajattelu sinisestä taivaasta, jota kohti kurottautua. En muista (!), mitä sinisen kartonkipalan kohdalla oikeasti piti tehdä, mutta että ymmärtäisitte, mikä juju oli, niin keksin esimerkin. 

Varmasti ymmärtäisitte vähemmälläkin ja varmasti muistaisitte heti muutenkin. 

Sivusilmällä huomasin., että moni (hyvin moni. Ehkäpä ihan kaikki) muistivat heti kaikki. Ilman minkäänlaisia muistisääntöjä.

Ollapa hänen kaltaisensa. Miksi minä en muista ikinä mitään ja jos muistan, niin väärin?

Ilta päättyi aikanaan. Meitä jäi muutama vielä juttelemaan ja analysoimaan iltaa ja sen kulkua.

Olimme hyvin, hyvin tyytyväisiä.

Yritin varovasti ja värisevällä äänellä kysyä, koska pitäisi huolestua muistikultansa suhteen, mutta en sitten oikein kunnolla viitsinyt tinkata vastausta. Oikeastaan...turhaahan se olisikin. Siihen ei ole keksitty lääkettä. Jos et muista, et muista. Pilleriä ja linimenttiä ei ole.

Lääke ja hyvä sellainen, Annen ohjeiden mukaan muistin pysymiseen on, että osallistuu, liikkuu, harrastaa, ratkoo esim. ristisanatehtäviä ja sudokuja, lukee, seuraa mualiman menoa, eikä jää syrjään, eikä neljän seinän sisälle jne.

Ilokseni muistin, että noita kaikkiahan minä teen! Paitsi ristisanojen avainsanat olen unohtanut aikoja sitten, koska en ole niitä tehnyt, sudokuja en ymmärrä ollenkaan. Ei ole harmaata aavistusta, kuinka niitä tehdään, mistään ratkaisuista puhumattakaan. 

Kalenteriaukeama viime viikon kohdalla on valkoinen kuin hanki. Se ei merkitse, ettenkö olisi tehnyt mitään.

Olen esimerkiksi piirtänyt erääseen paikalliseen piirustuskilpailuun kaksi kuvaa. Toinen tuli niin surkea, että sitä ei voi edes sukulaisille näyttää, saatikka kilpailuun lähettää. Toinen tuli mielestäni aika hyvä, mutta sukulainen löysi siitäkin ratkaisevaa laatua olevan huonon kohdan. Siitä syystä luulen, että perästä ei kuulu.

Hyvää päivänjatkoa kaikille ja iloisiin kirjoittamisiin!

T: Kaisa Minnesjö-Bultänge

----------------------------------------------------

Sananlaskujen kirja 30:24-33

Neljä on maan päällä vähäistä,

mutta silti viisasta viisaampaa.

Muurahaisilla ei ole paljon voimaa,

mutta kesällä ne keräävät ruokansa.

Tamaanit ovat pieniä ja mitättömiä,

mutta pesänsä ne tekevät kallioon.

Heinäsirkoilla ei ole kuningasta,

mutta ne liikkuvat kuin armeija.

Sisiliskoa voit pitää käsissäsi,

mutta se asustaa kuninkaan linnoissa.

Kolme on, jotka liikkuvat ylväästi,

neljä, joilla on ylväs käynti:

leijona, urhein eläimistä,

joka ei väisty kenenkään tieltä,

kauris ja pää pystyssä kulkeva kukko

ja kuningas, joka astuu kansansa eteen.

Jos mielit kerskua- syystä, tai syyttä-

pane käsi suullesi ja ole vaiti.

Jos kirnuat kermaa, tulee voita,

jos väännät nenää, tulee verta,

jos lietsot vihaa, tulee sota.