torstai 22. lokakuuta 2009

Joonathan on syventynyt rei´ittämään leipiä. Kuvan ottohetkestä on kulunut yli puolivuotta, eikä sen koommin ole mitään rei´itettävää ollutkaan, eikä leivottu.
Muutaman vuoden yritin taistella kaupasta ostettavia puikuloita vastaan, mutta sitten annoin periksi.
Täytyy olla varsinainen superjauhopeukalo, että pystyy nitistämään näiden ostoleipien maun ja minä en kuulu siihen joukkoon.
Lämpöisen höyryävinä, sentin voiklimppi pinnalla (viittävaille sulaneena) koin olevani leivän leipomisessa voitolla, mutta siihen se tyssäs.
En käsitä, kuinka kaupanpaappa saa leivistään niin tummia ja mölleviä!
Laitoin leipätaikinaan yli puolet ihkaittiä ruisjauhoa ja kummingin niistä tuli, kuin kuutamolla paistettuja.
Tietenkin leipomoissaan lykkäävät leipiinsä jotain ihme öökolmoslisäainetta, että saavat ne tummiksi ja sitäpaitsi, mitä se JAUHONPARANNEKKIN on?
Kysyn vaan.
Hyvää se tehdastekoinen puikularööti kummingin on, eikä tuoteselosteessakaan mistään oudoista aineosasista mainita. Luotan siihen mitä leivänleipojat pussinkyljessä olevassa sisällysluettelossaan sanovat.

Olin eilen kirjoittajapiirissä ja osanottajakato oli melkomoinen.
Joka paikassa kato käy, mihinkä meikäläinen liittyy. Onko minulla niin oudot harrastukset ja tavat?
Taas kysyn vaan!
Puhelimen kautta liityin SPR:n jäseneksi kuukausi sitten ja tänään ajattelin liittyä RAITTIUDEN YSTÄVIIN.
Toivottavasti molemman asian harrastajia sentään löytyy runsaasti.
Kevättalvella ilmoittauduin SOTAVETERAANI-järjestön rivijäseneksi ja kaikkihan muistavat(!) miten meistä tuli Eläkeliittolaisia.
Myöskin Posti-Telen eläkeläisten jäsenmaksulappu kolahtaa postilaatikkoon joka vuosi. Sinnekkin kaivattaisiin lisää porukkaa.
Ymmärrän kyllä, että esimerkiksi VR:llä työskennelleet eivät näe tulevaisuuttaan Postilaisten muorien ja faarien seassa.
MAASEUTUNAISTEN uljaassa rivistössä olen jo melkoinen tekijä.
Olen oppinut siihen kuuluvana esimerkiksi miten omenapuita KOULUTETAAN.
Malttamattomana odottelen, että vaahtosammuttimen kokoiset omppupuumme kasvaisivat, että pääsisin niitä oikein olantakaa koulimaan.
Elvis Presley-faneihin liityin lyhyen Facebook-urani aikana ja Pohjalaisen seurapalstalla ilmoittelevaan Moukari-kerhoon liittyisin, jos tietäisin miten siihen liitytään.
Sopottajiin olen mielessäni ja itsekseni oma-aloitteisesti liittynyt jo aikoja sitten.
Sopottaja (olen tämän jostain sanomalehden sunnuntailiitteestä tms. omin silmin lukenut) on sellainen, joka havaitessaan jonkun tuotteen, tai asian erinomaisuuden, kertoo siitä muillekkin ja suosittelee sitä kaikille tutuilleen ja vähä tuntemattomillekkin.
Raamattua olen sopottanut yhdelle sun toiselle hyvänä ja varteenotettavana tuotteena.
Sen, kun aukaisee ja lukee, mitä siihen on präntätty, niin koskaan ei tyhmemmäksi tule. Sanoisin päinvastoin.
Kuulkaas nyt tätäkin: Sananlaskujen kirja 1 1-7
Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan,
sananlaskut.
Opettakoon ne viisautta, kasvattakoon ymmärtämään
ymmärryksen sanat.
Johdattakoon hyvään tietoon, oikeudentuntoon ja
rehtiin mieleen.
Kokemattomat saakoon niistä viisautta,
nuoret tietoa ja harkintaa.
Viisaskin viisastuu, kun kuulee niitä,
järkeväkin saa opastusta, oppii mietelmiä ja
ja vertauksia, tajuaa viisaiden sanat, avaa arvoitukset.
Herran pelko on tiedon perusta,
vain hullu halveksii viisautta ja opetusta.

Kirjoittajakurssilla eilen illalla siis, saimme tehtäväksemme kirjoittaa uutisen.
Minä kirjoitin siitä, kuinka saimme tänne kylälle päällystetyn kulkuväylän
lehmien vellisorkkavanan tilalle.
Uutinen oli kyllä jo hieman vanhentunut, mutta katsoin sen silti uusuutisoinnin väärttiksi.

Illan päätteeksi minä ja Magnus katselimme kopallisen verran vanhoja valokuvia.
Niitä oli runsaasti, mutta Magnus ei antanut periksi. Jokainen fotokraaffi mentiin läpi ja usein tarvittiin vielä suurennuslasiakin, että varmasti tuli jokainen kumminkaimanserkunnaapurin kasvot tunnistettua ja läpikäytyä.
Meidän vihkikuvammekin (erilaiset, kuin piirongin kulmalla näpöttävä hääkuvamme) löytyi Magnuksen riemuksi kopan pohjalta!
" Kyllon komia kuva! Kyllä oot komia tässä Kaisa! Ihan uurestaan tairan melkeen ihastua, ku katteloo!"
" Niin, syytä olisi, kun voi olla, että toista neljänkymmenenkolmenvuoden rupiamaa ei meille enää suoda. Täällä maan pinnalla, meinaan!
Ja kyllä Magnus sinullakin tässä kuvassa hiukset niin ihanasti ovat vookuilla ja laineilla! Kyllä sinäkin niin mahdottomasti ihana olit.
Ja vieläkin olet. Minullakin se rakkaus ihan tuntuu hetkessä pykääntyvän, JOS SE YLEENSÄ ON MAHDOLLISTA!" Innostuin sitten minäkin kaikki leuat innosta täristen rakkautta vannomaan
Oli mukava ilta! Suosittelen kaikille nuoruuden kuvien pläräämistä.
Voi hyvässä lykyssä kuulla rakkaudentunnustuksiakin.
Nykyään UUSIMPIEN valokuvien katselu on vain niin proosallista, kun pitää koneitten ääressä tuijotella.

Tänään runopiirissä itkimme kaikki.
Luimme niin ihanan runon (laitan sen blogiin, jahka Eve lähettää sen minulle).
Runo kosketti sielun kaikkia sopukoita reunoja myöden.
Minunkin sieluani. Minunkin, joka olen yhtä tunteellinen, kuin yön yli suomustuspaikalle unohtunut lahna.
Samassa tilassa oli runopiirinkin aikana myös lasten piirustusnäyttely (kirjastossa) ja nauroimme, että kuinkahan moni näyttelyssä kävijöistä huomasi, kuinka me rääyttiin.
Ei liene oikein helppoa haalia lisää osanottajia ILOISEEN KIRJASTON RUNOPIIRIIN.
Sellainen se kummiski on. Useimmiten siellä raikaa, paitsi tietenkin runot, niin nauru.
Minulle kuitenkin jäi tuulahduksena TUNNE, että kuinkahan sitä uskaltaa ja kehtaa niitä omia väkerryksiä enää kirjoittaa ja esittää.
On niin kovasti vajavaista.
Mutta ehkä se on niin, että kukin taaplaa tyylillään ja kaikkia tarvitaan tällä runojen seesteisellä polkutiellä.
Mene ja tiedä, mutta luulen niin.

1 kommentti:

Ellu kirjoitti...

Täällä olis yksi innokas kirjoittajapiiriläinen, välimatka vain taitaa tulla esteeksi...
Kesällä olin kirjoittajakurssilla. Tuttu tunne on tuo, että hävettää omia tekeleitään esitellä. Mutta toisilta oppii ja lukemalla oppii. Eikä kenelläkään kaikki teksti ole täydellistä. Onko täydellistä tekstiä edes olemassa, on vain persoonallisia tekstejä.

Minulle kirjoittaminen on terapiaa. Olen aina tottunut kirjoittamalla purkamaan paineita. Päiväkirjani on saanut vuosien saatossa kuulla monenlaista.

Kaikkia siis tarvitaan ja jokainen kirjoittaa oman persoonansa kautta. Kun laittaa ihtensä likoon, koskettaa se muitakin.
Kirjottamisiin! Ellu