tiistai 6. heinäkuuta 2010

Paitsi terapiakoiramaisuuksia, Lyllan omaa myös uppopallon pelaamisen pelikiemurat ja taidot.
Lisäksi se osaa tutkailla ja analyseerata rantakalojen arkielämää.
Sen (Lyllanin) häntä heiluu merten eläviä seuratessaan, mikä paljastaa sen yltiöpositiivisen luonteenlaadun.

Olimme eilen perhe Terijoenjalavaston ( Eerikki, Catherine, Vivianni ja Joonathan plus Lyllan) vuokramökillä viettämässä kesäpäivää.
Magnus oli lasten kanssa uimassakin.
Minähän en uiksimaan mennyt, koska vesi ulottui suurinpiirtein vain jalkojeni paksuimpaan kohtaan, elikkä nilkkaan.
Lapsia ei moinen haitannut.
He menivät uimaan vaatteet päällä ja ilman vaatteita, sekä uikkareissa. Juuri niin, kuin minunkin lapsuudessani oli tapana tehdä.
Oli jotenkin muka erikoisen möllevää mennä hame päällä uimaan.

Söimme sitten rannalla makkaroita, joita Eerikki hiki hattuhuivissa grillaili ja nautimme sallaadeja ja ryystimme kahvia piskittien kera.
Paperilautaset lentelivät ruokineen sinne sun tänne, ellei puristanut niitä rystysissään koko ajan. Kahvikupit kaatuilivat maahan ja pöydille juuri silläviissiin, kuin tuulissa rannoilla on tapana.
Oli ihanan kuuma ja tuulinen päivä.
Catherine sanoi, että kuitenkin KAIKISTA iloisin heidän saapuessaan edellisenä päivänä mökille, oli ollut seropi Lyllan.
Itse huomasin, että minusta ei olisi enää mökkieläjäksi.
Tai no, ehkä jos mökki olisi jonkun Ainolan tapainen hirsirakennelma asiaa voisi harkita. Sisähyyskä olisi myös ehdottoman pakko olla. (Mieluimmin kaikille oma). Suihkut ja kylmiöt tietenkin myös ja sisägrillit ja ilmastoidut ulkopatiot ja...
Kiva oli olla kuitenkin "rantakylässä" ja katsella meren hopeista liploittelua.

Kävin männäviikolla Nikolainkaupungissakin.
Pääasiana oli vierailu Aune-tädin luona.
Olin varautunut lyhyeen vierailuun, koskapa rakas tätini on sairasellut viime aikoina.
Huolestuneena kyselin, kuinka mahtaa päiväleposien käydä, kun vieras ei ymmärrä lähteä. Tosin väsymisistä ei ollut havaittavissa mitään merkintöjä. Ei edes sinne päin.
Aune-täti sanoi, että hän ei ole yhdeksäänkymmeneen vuoteen tarvinnut päiväunia. Kaksi ensimmäistä vuottakin nukuttiin vain tavan vuoksi päikkärit.
Kolme ja puoli tiimaa praatattiin, emmekä päässeet juurikaan asioiden ytimiin, mitä sukuun ja sen tekemisiin tulee!
Lähdin tyytyväisenä ja iloisena vierailultani ja koin taas, että SUKU ON PARAS.
Vahingossa kiertelin samalla kaupunkireissulla hiukkasen alennusmyyntejä ja ostinkin kaksi (2) puseroa.
Valkoisen ja mustan.
Tismalleen samanlaiset: päänmentävä reikä, pikkaraiset hihantumpit ja tietenkin helmareikä, että ne saa yleensä puettua yllensä.
Stailaajat aina puhuvat PERUSVAATTEISTA. Nyt olen onnellinen kahden perusvaatteen omistaja. (Niitä löytyy kyllä kaapista muutama muukin kappale, vaikkei koskaan mitään ole, mitä päälle pukis).
Stailaajat sanovat myös (tykkään lueskella stailaajien mielipiteitä vaatetuksesta. Melkein aina olen TÄYSIN erimieltä heidän kannoistaan. Se osoittaa sen, että makuasioista ei voi kiistellä),
nyt täytyy kirjoittaa uudestaan tuo alkulause ennen sulkumerkkejä, koska erkkikään ei sitä enää muista, siis:
STAILAAJAT SANOVAT, että vaatteissa tulee aina olla joku juju.
Minä valitsin ehdottomasti ja täysin tietoisena jujuttomat puserot. Ehkäpä kyseessä olivat kaupungin..ei: koko euroopan jujuttomimmat puserot ikinä?
Taidan lopettaa stailaajien sanomisien seuraamisen. Niistä ei tuu, kuin vihaiseksi.
Vihaiseksi ja myös surulliseksi tulin myös viikolla tapahtuneesta krukoomista: hukkasin kuulokojeeni.
"MITÄ?" kysyt sinä varmaan.
Kyllä! Kun olimme viime perjantaina ennen possunruppua lähdössä Kansanlähetyksen kesäjuhlille Lahteen, huomasin, että kuulokoje rasioineen oli kadonnut.
Sitä ei ollut uuden liukaskankaisen arpajaisvoittoreppuni pohjalla. Ei, vaikka käänsin saumatkin nurinperin siinä repussa.
Oli hirveää sanoa KL päivillä ihmisille (niille, jotka nyt minun kohdillani jarruttivat), että päivää! Mitä kuuluu? Mulle ei kuulu mitään!
Tänään sain kuulla myös vakuutusyhtiöstä, että pudottamisia ja kadottamisia ei korvata.
"Siis, vaikka sydänjuuret karrella maksaa hirveitä laajoja kotivakuutuksia tonnitolkulla vuodessa", olisin huutanut puhelimeen, jos olisin saanut ääntä itkunkarheasta kurkustani.
Syvällä sydänalassa asian kyllä ymmärsinkin, ei silti.
Katkera pala on mennä 14 päivä kuulopolille asennuttamaan uutta önälettä.
Ajattelin itsekseni, että maksan lopun elämääni eläkkeestäni kuukausittain sitä kadottamaani vempainta, enkä ota uutta ollenkaan :(
Viikonloppu sai minut jo hivenen toisiin aatoksiin.
Magnus tulkkasi taas mielestäni liian tihkeesti just NIITÄ RATKASEVIA sanoja, joille tuhatpäinen yleisö nauroi kaksinkerroin ja JOISTA MINÄ EN SAANUT SELVÄÄ.

Kadotin samaisella matkallani myös kultaisen sormuksenkin.
Pidin sormusta pikkulillissäni, koska sormussormeni muistutti taas ryynimakkaraa kesäkuumuudesta johtuen, eikä ryynimakkaraan tietenkään mahtununeet sormukset. (Itseasiassa lillikin oli sille liian turpija).
Menimme paluumatkalla Ulriika- Eleonooran ja Smartyn mökille ja pulahdin järveen. Vesi tuntui saunasta sukellettaessa HYISELTÄ (25 astetta about) ja kaikki jäsenet, lilli mukaanlukien kutistuivat ja sormus solahti järveen.
Meitä pidettiin, kuin piispaa, pappia ja pruustinnaa pappilassa ja oli se omiaan hälventämään kultarinkulan katoamista.
Mukanamme oli paluumatkalla myös Charles, jos jäit ihmettelemään kohdassa PAPPI.

Olimme myös kummityttömme Leenun ja ystävänsä Herbertin viihtyisässä kotosessa kyläilemässä tulopaluumatkallamme.
Leenu ja Herbert tulevat puolestaan Letkutiellä käymään, kun tulevat Pohjanmaalle.
Aion kehoittaa Leenua ottamaan Herbertin aviomiehekseen ja Herbertin tämän Leenun aviovaimokseen, kun kohdataan ;)
Niin olivat kuin luodut toisillensa.
Mukava tapaaminen ja tarjoilu oli. Sitä tuttua piispa, pappi, pruustinna tasoa :)

Hampaita olin vaihteeksi taas paikkauttamassa maanantakina.
Uuden käyntikertalapun sain kouraani.
En uskalla otattaa näitä paikkahampaita poiskaan, vaikka nuin kovasti jakelevat lappujaan lääkärit.
Kas jos kadotteleminen ja pudotteleminen on tullut jäädäkseen niin...



Lopuksi Raamatun jae sinulle omistettavaksi.
(Jae on Jesajan kirjasta, luvusta 33 jae 6):

Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen.
Hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko.



T: Kaisa von Guldringsjövatten

6 kommenttia:

Kirlah kirjoitti...

Ai että on ihana koira ja hyvin onnistunut kuva.

Rosina kirjoitti...

Ihana koiruus!
Voi miten ikävästi kävi kuulokojeellesi ja sormuksellesi, vahinko ei tosiaankaan tule kello kaulassa.
Täällä on hukassa runokokoelma, jonka kirjoitin viime vuonna. Se koostuu isän serkun runoista, joita puhtaaksikirjoitin, hänelle yhden kansion, meille toisen.
Se meidän on nyt jossain sellaisessa paikassa, jota en millään ilveelläkään saa mieleeni. Tai olen sen sitten taas kerran lainannut jollekin, jota en muista jne jne.
Pitäisikö aloittaa suursiivous?

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina ja Kirlah.
Olen ollut viistoista senttiä maasta korkeella ja RIAMUUNNU (Magnusta lainatakseni).
Kuulokoje on löytynyt!!!
Rukoilin hartahasti, että Jeesus, JOS se on täälä Hälvällä jossain, niin anna löytyä.
Soittelin löytötoimistot läpi ja kauppaputiikit, joissa olin käynyt viime viikon aikana.
Tutkin sitten taas kalenteria, josko kumminkin joku "pleisi" olisi jäänyt kaluamatta.
Kalenterissani luki viime keskiviikon kohdalla: lenkki 26km.
Sain päännouseman mennä tarkastamaan pyöräni etuosassa olevan rautakorin.
SIELÄ SE KUULO-ÖNÄLE KÖKÖTTI.JA
SIITÄ SE RIEMU REPESI.
Kiitin rakasta Taivaan Isää niin, että MORKOOLIT SOI (Magnusta lainatakseni)
Charles toppuutteli minua ja sanoi, että sitte kuulopolille et huuda HALLELUJAA.
No olivat valitettavasti kerinneet lähteä työpaikaltaan, kun äsken yritin pirauttaa sinnepäin.
En tiedä olisinko pystynyt olemaan VIRALLINEN.
Rukoilen, että sinunkin juttusi löytyy Rosina.

JK. Lyllan on tosiaan TEN I TOPPEN mitä koiruuksiin tulee.

pau kirjoitti...

Oi, mikä ilo lukea samaan syssyyn, että kuulokojeen ÖNÄLES on löytynyt. Kiitos siitä Jeesukselle!
Minäkin löysin mäntysuopani, joka oli lukollisessa kaapissa siivouskomerossa. Niin meillä säilytetään kaikki kallisarvoiset nesteet. Sen kalliimpaa meillä ei taida ollakaan kuin mäntysuopa :)
Jäi kysymäti, että kumpiko sävelmys olisi ollut suotavampi rva K.Joupin mielestä kodinsiunaamisrupeamassa, silloin kun veisasimme sen rimpsuttoman? Joka tapauksessa lauloin sitä rimpsullista koko tulomatkan uimasta tänä iltana :D Mutta kumpiko se parempi tapaus on sun mielestä?
kyselen ma.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ainoa (paino sanalla AINOA) oikea tapa on RIMPSULLINEN.

Kyllä mäntysuopa senverran arvokasta eliksiiriä on, että sitä kannattaa lukkujen takana pitää :)
Olen käyttänyt ahkerasti ko. ainetta eilen ja vielä tänään aion liotella vessan seiniä ja lattiaa tuolla kallisarvoisella SOOPALLA.

kaisa jouppi kirjoitti...

Tervetuloa lukijoitteni joukkoon Nasuliini :)
Mossahti nyt juuri tässä mieleeni, että olenko muistanut toivottaa JOKAISEN lukijani, ihan enstemmäisestä nyt tähän Nasuliiniin asti, tervetulleeksi?
Jos en näin viisaasti ole toiminut, niin tässä vielä: Tervetuloa ja oloa lukijoitteni sankassa keskuudessa!
Huomioin teittit kyllä joka päivä :)