lauantai 10. heinäkuuta 2010

Taiteilin eilen taas vaihteeksi jaettavaan kutsulappuun kuvan.
Charles ihmetteli, miksi kuvakkeen ekapalkinnon saaja on matalemmalla, kun muut?
Vastasin, että kuva sisältää SYMPOLIIKKAA.
Jeesuksen edessä olemme SAMALLA LÄHTÖVIIVALLA ja KAIKKI HÄNEN OMANSA OVAT VOITTAJIA! YKKÖSET, KAKKOSET ja KOLMOSET ja niin edelleen!
"Aha!" sanoi Charles ja oli varmaan samaa mieltä.
Näitä kutsuja jaamme taas tuhat kappaletta ja uskomme ja toivomme ja rukoilemme, että kymmenen (10) prosenttia kutsutuista saapuu kentälle :)
Itse säikähdin kutsua tyytyväisenä ihaillessani, josko se onkin "harhaanjohtava"!!!
Josko ihmiset luulevat, että kentällä urheillaan ja kilpaillaan pysteistä, kiertopalkinnoista ja seppeleistä.
Sitten rauhaannuin. Kyllähän siellä urheilukentällä nytkin kilpaillaan tavallaan. Kaikki kehuvat KILPAA Jeesusta.
Siispä kutsu ei johdata ketään harhateille, eikä väärille kentille.
Melkeinpä tekisi mieleni kirjoittaa runo. Kaspa näin:

ME IHMISET EMME JOSKUS HUOMAAKKAAN PLAISIN,
KUINKA HARHOIHIN MEITTIÄ KUTTUTAAN.
VÄÄRÄISIÄ PLANKETTEJA LUJEMME
JA KAIKKI USKOMME, MITÄ NIISSÄ LUPAILEVAT
NUO HARHUUDEN PROHVEETAT.
SIKSPÄ, OI IHMINEN KALLIS
TARKKAILE, KUTA SULLE LUPAILLAAN.
MIETTIÖS, KUHKA SINUA KISKOTAAN.

TARKAT PIIRUT JA OOSVIITAT SAAT SA LUKEA
YLÖS RAAMATUSTA.
OTA HYVÄ IHIMINEN SE OOPPUS KÄYTTÖÖSI
POIS SIELTÄ KAAPISTA POHJIMMAISESTA!
NIIN TEKI, AH, MUUDAN NAINEN AMMOIN.
SEN NIMI ON YKS KAISA.
KAISA ARMAS RAKKAHIN HERRALLE JEESUKSELLE!


Tänään en lausu runoja, vaan laulamme taas Esikon kanssa kyläkirkkojumalanpalveluksessa.
Laulamme samat laulut, kuin EL:n kevätjuhlissa. Itseasiassa joudumme ehkä laulamaan niitä kahta laulua myös joulujuhlassa ja pääsiäisenä ja...
Laulut ovat 1) ON KEEESÄN KIRKAS HUOMEN ja 2)LAAAULA MATKALAINEN KORPIMAAN.
Laulusta puheenollen olimme Magnus ja minä synttäreillä eilen.
Kahdeksankymmentävuotta täytti sankaritar. Lahjaksi veimme hajuvesipullon ja Marianne-karkkipussin.
Ostan aina lahjaksi sellaista, jota itse haluaisi, kun täyttelisin samaa, kuin kulloinen sankari.
Lauloimme Magnuksen kanssa myös tutun onnittelulaulun:

Nyt ( sankarittaren nimi) syntymäpäivä on koittanut
elä-elä-elä eläköön!
Syvä intosi älköön laimetko
se kestä-kestä-kestäköön!
Sutisunffati rallallei, elä terveenä, terveenä HEI, HEI, HEI!
Pidä pörssisi aina kunnossa;
Jeesus auttakoon sinua!

Tämän laulun opin anopiltani, joka aina lauloi sen kaikille meille suvun sankareille nimi-ja syntymäpäivinä.
Laulun sanat kuuluivat alkuperäisversiossa lopuksi, että ONNI POTKIKOON SINUA, mutta munklasimme ne uuteen uskoon ;)

Eiliset syntymäpäivätarjoilut olivat ihastuttavat.
Ruoka oli niin hyvää, että menin taas kateuden vihreys poskilla kyselemään, josko reseptit olisivat julkisia.
Sainkin vinkin: muhennoksiin ja paistoksiin mustaleimaista emmentaalia ja kunnon kermaa.
"Kevyt- ja nollakalorilinjalle ei parane lähteä silloin, kun haluaa, että ruoka maistuu muultakin, kun pakkaustarvikkeelta (so. pahvilaatikolta)", sanoi Jokikartanon ehtoisa emäntä.
Olin samaa mieltä .(Tuon pakkaus-pahvilaatikkoesimerkin lisäsin kuitenkin mielessäni itse).
Olemme kotioloissa olleet kaalisoppa-hetelmälinjoilla koko porukka.
Pakko!
Charles ihmetteli , että hän ei ymmärrä, miksi MINÄ (Kaisa J) olen aina kumminkin samannäköinen hänen lomille parikertaa vuodessa tullessaan, vaikka pyöräilen aamusta iltaan, nostelen painoja ja punnerran penkeissä.
Samaa olen ihmetellyt itsekkin, tottapuhuakseni.
Nyt sekin asia selvisi.
Luin lööpeistä (ja vahingossa koko jutunkin), että eräs missi ,jonka voittovuotta en muista, on alottanut ankaran personaltrainerin ohjauksessa kuntosaleilla käymisen.
KILOJA ON TULLUT VIISI (5) lisää, vaikkei hän ole lihonut!
Tämä tieto ilahdutti minua.
Kerrankin minulla on jotain yhteistä missin kaa.
Täytyy muistaa sanoa asiasta Charlesillekin, jos hän vielä sitä ääneen ihmettelee.
Itseasiassa meitä on täällä Letkutiellä koko porukalle käynyt samoin, kuin missille, luulen ma.

Kesänvietosta vielä senverran, että Lyllanilta on löytynyt monta punkkia.
Sen voi katsoa olevan hyvä asia, koska senverran arvokasta oli se PUNKKIAINE, jota sille ostettiin.
Paarmat ovat myös landautuneet tänne Hälvänperille. Ovat jotain uutta rallisukua (tai suihkarisukua), kun käyvät kitusiin kiinni, vaikka ajaa pyörällä :(
Huiski siinä sitten. Meikäläisen ainakin pitää pitää pyörän sarvista kiinni. Asfaltti-ihottuma on kumminkin lievempi paha, kuin paarman jyystäminen.

Nyt menen suihkuun availemaan äänijänteitä! (OON KEESÄÄÄN KII-IIRKAS HUUOOOMENNNN...)
Suihkussa laulaminen on tieteellisesti (!) todistettu auttavan kärisevään ääneen.
Muistui sentään vielä, kun laulamisesta tuli puhe, eiliset s-juhlat.
Juodessani ulkona kahvia, tuli naistenpöydässä (Magnus istui maan tavan mukaan miesten pöydässä. MINÄ TAHTOISIN ISTUA SEKAPÖYDÄSSÄ!)
tuli siis puhetta tangomarkkinoista.
Minultakin kysyttiin, josko niitä seuraillut olen.
Sanoin, että meillä ei ole TV:tä ollenkaan.
SE ei ole se perimmäinen syy. Onhan meillä radio.
Todellinen syy seuraamattomuuteen on se, että EN KESTÄ TANGOMARKKINOITA, enkä varsinkaan niissä kituutettavia tangoja!
Kaikki tangot on jo keksitty. Useat moneen kertaan.Vieläpä sataan, ellei tuhanteen kertaan.
Ei auta, vaikka kuinka pukee ylleen kauniin kostyymin (niitä voisin kyllä katsella, jos olisi se Teevee) ja laulaa kädet viuhtoen räytyvistä rakkauksista!
En kestänyt näitä ko. asioita silloinkaan, kun oli televiitsio.
En kestä duurisointuista räydyntää. Piste.

Tähän makuasiaan lopetan räyd...raporttini täältä Vähältänevalta.
Virsi 105, 3:s säkeistö.

Kesälinnut taivaan alla
iloisina lentävät.
Sulaneella sydämellä
laulaa toukomettiset.
Elämä ja autuus loistaa
Herran seurakunnassa.
Aurinko on ristin päällä
valkea ja punainen.


T: Kaisa von Räytduurängsjö.

8 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Sinähän ylihyvä piirtäjä olet.
tosi hieno kokouskutsu.
kivasti muutenkin kirjoittelet.
t. Rosinan sisko :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Kiitos ylihyvästä kommentista :)
Noita "pallopäitä" olen aika maski piirtämään.
Toivomuksenani on, että ihmiset katsahtaisivat kuvaa ja saisivat PÄÄNNOUSEMAN lähteä seuroihin.

kaisa jouppi kirjoitti...

TAAS JÄI NIMI MAINITSEMATTA VASTAUSKOMMENTISTANI :(
Kiitos LEENA kommentatsuunistasi :)

pau kirjoitti...

Joo. Sä oot kokonaisvaltainen taiteilija, Kaisa! Kirjoittaja, lausuja, piirtäjä, kuvataiteilija, runoilija, hyväntuulentuottaja jne :D

Toissapäivänä luulin, että paino alkaa pudota, mutta tänään tiedän, ettei niin käy. Mutta:
Sitä surra ei,
hei, hei
Kilot paina ei

Hyvää yötä, Jeesus myötä!

jk. Täällä ei paarmoja, pari perhosta olen pelastanut siivilän avulla pihalle, lokit onnekseen ovat pysytelleet vielä akkunoitten ulkopuolella.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau.
Kiitos sinullekki iloisia tunnekuohuja nostattavasta kommentista :)
Kaikki nuo kehunimikkeet(!)tahdon käyttää evankeliumin etiäppäinmenemisen edistämiseen :)

Jaa, että ovat lokit vielä ymmärtäneet pysyä seinien ulkopuolella?
Ovat kyllä aika rasittavaa ja kovaäänistä porukkaa.
Ja entäs niiden ulostuspolitiikka?
Vähintään kaks-ja puoli desilitraa ruikkaavat ulos, kun pari nokallista sapuskaa sisäänsä ovat nokkaisseet :(
Meidänkin asfalttitiemme on aivan valkoinen paikkapaikoin.
Ovat ottaneet tien sukukokouksiensa (sankan)vakantti pitopaikaksi.

Sinä se Paula olet hyvin rakas minulle!
Sukulaissielukirjautta tunnen kohtaasi, vaikka niin erilaisia luonteiltamme oommekin.
Kirjoitat eloisasti ja hauskasti arjen asioistasi.
Pullonkeräilysessiot ja LÄHIPELASTUSMARKETTIostosreissut hihityttävät puolestaan minua :)
(Onneksi lähistöllämme ei ole näitä ko.marketteja. Ne sijaitsisivat siinätapauksessa jo Letkutiellä. Siis niiden myyntiartikkelit!)

pau kirjoitti...

Kaisa!
Kiitos ilahdutuksesta, ystävyydestä, rakkaudesta, jota Jeesus meille jakaapi runsain määrin :D

Me iloiten ottaisimme tuon lokkien ulostuspolitiikan itsellemme! Ajattele nyt: pari nokkasua sisään, kaks ja puoli desiä ulos.

Mitä se tekisikään tällä sisäistyspolitiikalla, mitä meitsi edustaa? Litra sisään, ja kaks ja puoli kiloa ulos :D Laihoja tyttöjä oltais kohta. Meidät nähdäkseen pitäisi olla niin laiha kuin laihialainen vitsikirjassa: pitää katsoa kieroon, jotta edes näkisi :D

Joten ihan kiva, ettei kenenkään tarvitse tulla kierosilmäiseksi meidän takiamme - siihen emme syyllisty! Mutta Punnituskerhostahan me emme luovu, ennen kuin puntarista mutterit pingahtaa pihalle :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Puhut, kuin minun suullani :)

Olin aamusella puntarissa ja mitään ei ollut tapahtunut.(Kohta on yks lystikäs, vaikka puntari olisi nurinperin).
Ei suuntaan, jos toiseenkaan värähtäneet numerot.
En ole virallisesti tätä vielä ylös kirjannut, koska on vielä tätä vuorokautta jäljellä.
JOSKO ILLALLA OLISI MUUTAMA RAMMI VÄHEMMÄN SITTENKIN!!! :)

PS. Meikäläistä katsottaessa, joutuu ottamaan HARITTAVAN silmänluonnin, ennenkö näkee koko komeuden.
Laihialaiseen katsantokantaan on vielä matkaa :(

pau kirjoitti...

Ehkä HARITTAVA on kuitenkin lohdullisempi katse kuin PÖLLÖKATSE, juu nou ;)