torstai 26. elokuuta 2010

Nyt ottaa aivoon, kun en saa kuvaa tähän alkuun tallennettua ollenkaan.
Mitenkäs nyt saan jutunjuuresta kiinni?
Kokeilin ainakin kuusi kertaa, ennenkö oli pakko uskoa: en saa Lahkirriltä markkinoilta ostamani liinaa näkösälle millään ilveellä.
"Pöh", sanon minä ja vieläkerran: "Pöh".
Ehkäpä joku ei nyt hoksaa, että olen kirjoittanut uuden vireän kannanoton menneeseen viikkoon, KUN EI OLE UUTTA KUVAA ALUSSA!
Kirjoitan kuiteski kaikesta huolimatta ja yritän painaa harmistukseni lattianrakoon.

Maanantaina Magnus sai tärkeän puhelinsoiton puoleltapäivin. Saisimme yllätysvieraita viidentoistaminutin kuluttua.
Jos olivat vieraat yllätyksellisiä (tietenkin kuitenkin mieluisia), niin yllättyi isäntäväen emäntäkin, tai paremmingin sanottuna hänen huokunsa salpaantui.
Emäntä (so. minä) lamaannuin siinä paikassa epämääräiseksi hetkeksi täydellisesti.
Kuumeisin aivoin yritin muistella Martta-yhdistyksen pikasiivousohjeet "yllätysvieraiden kotiin saapuvessa".
Muistin, että kehoittivat pikaisesti pesemään kaikki lasiesineet, sammuttamaan valot, laittamaan kynttilöitä sinne sun tänne ja järjestämään eteisessä kengät sotilaalliseen riviin.
En ehtinyt ruveta kuuraamaan sameita lasifatejani ja valojen sammuttaminen ei tullut kuuloonkaan, koska oli keskipäivä ja aurinkokin tuli pilvien takaa lähettäen säteitään kirmailemaan kilpaa pölytollojen kanssa.
Survoin kaikki kamppeet tuoleilta yhtenä möykkynä kaappiin. Konsti, jota ei Martta-liitto suosittele kenellekkään :(
Onneksi leipomistani seitsemästäkymmenestäkolmesta pulleroisesta oli muutama jäljellä. Magnus keitti äykeät kahvit ja pikkuhiljaa sydänalaani lakkasi kurttaamasta ja pystyin ottamaan osaa keskusteluun.

Seuraavana päivänä pyöräilin kirkolle Laalaan luokse nuttuja lähettelemään Etiopiaan.
Matkantekoni puolenvälin tienoilla pysähdyin jyystämään eväsomenia ja jäin tuijottamaan vasikoita, jotka makasivat somassa kasassa tienvieressä olevalla niitulla.Ne näyttivät MUREHTIVAN.
Sanoin aina pienenä, että lehmät murehtivat, kun ne märehtivät. Vasikkakasa oli metkan näköinen. Ne lepäilivät tiiviissä rykelmässä ripirinnan. Kaikkien niiden samettiset, kosteat silmät tuijottivat minua intenssiivisesti ja niiden keltaisilla läpyköillä varustetut korvat höröttivät meikäläistä kohti kiinnostuneena.
Olisi ollut maikea kuvakulma, jos olisis ollut kamera.
Harmitus oli vallata mielen, mutta sitten ajattelin, että ei siitä kuvauksesta mitään olisi tullut kuitenkaan.
Olisi pitänyt tietenkin hyökkiä kartanolle kyselemään kuvanräpsäyslupaa l (etteivät olisi luulleet kettumuummuksi) ja sillävälin olisivat kantturat ehtineet kongota pystyyn muodostelmastaan.
"Kyllä ootte komeita!" sanoin niille ääneen. Näytti ihan siltä, kun olisivat olleet samaa mieltä minusta :)
Matkanteko jatkui hyvillä mielin.
Postissa tumuloimme Laalaan kanssa viisi pussia täyteen toinen toistaan kivempia nuttusia, sukkia ja lakkeja.

Viikolla saimme kahteenkin eri otteeseen hakea Maikun ja Eerikin plantaasilta omenoita. Hyviä, ihania puhtaita omenoita.
Keitin niistä hilloa ja söinpä niitä monen vuoden edestä pankkoonkin. Mistäs sitä tulevien vuosien satoja tietää mennä ennustelemaan, joten paras varautua etukäteen.
Jo alkutäkstissäni mainostamani Martta-yhdistys kurtistaisi varmaan kulmiaan, jos tietäisi kuinka meikäläinen pouhottaa hilloa ja sosetta.
En kuori omenia laisinkaan.
KOTONANI EI KOSKAAN KUORITTU OMENIA HILLOKKEESEEN.
Olin jo aikuisten kirjoissa, kun huomasin, että toisten syltyistä ei jää kuoret kieriskelemään kitalakeen.
Siitä huolimatta jatkan itse samaan kuorimattomaan tyyliin. En voi poiketa sanonnasta, että minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.
" EIHÄN MAGNUS SUN MIELESTÄ OLE VÄLIÄ, VAIKKA KUORET PAAKKUUNTUU PURUKALUSTON VÄLIIN? EIHÄN?" kysyin näennäisen puolihuolimattomasti.
" Ei oo väliä, vaikkei meillä ikänä laitettu kuaria hilloohin!" vastasi Magnus näennäisen hällävälimäisesti.

Tänään olin ihanalla vierailulla Aune-tädin luona. Söimme bebeitä ja praatasimme pitkät tovit. Olimme maailman menosta ja muodeista tismalleen samaa mieltä.
SUKU ON KAIKISTA PARAS!
Matkalla asemalle ostin Nikolainkaupungissa, kun kerran oltiin, sukkiksia.
Muutama yö on jo nukuttukin oikein pässinpökkimät kintuissa.
Niin se vaan ilmasto muuttuu. Yhtenä päivänä hiki tirrasi ja toisena vilu raistelee.
Pönttöuunissa on pidetty jo tulta, hellanpesästä puhumattakaan.
Syksy...hm...noh...ehkä siihen tottuu.

Tänä viikonloppuna tulee 23 vuotta siitä, kun tulin uskoon :)
Siis uskoon Jeesukseen. (Voihan sitä uskoa kaikensuttaantumiseen, itteensä, hevosiin, tai vaunuihin jne.), mutta minä tulin Jeesukseen uskovaiseksi ).
Helsingin Olympia Staadionilla.
Minulla oli mustat nirunarukengät jalassa ja uusi popliinitakki.
Sydän ylpeänä ja nokka pystyssä sinne menin ja posket hehkuen, silmät sädehtien onnesta ympyrkäisinä sieltä tulin.
Jeesus on Herra!

Virsi 342 ensimmäinen ja kolmas säkeistö.

Niin ihanaa on ylistää sinua, Jumalamme
ja hyvyyttäsi, voimaasi nyt kiittää laulullamme.
Kuljithan aina kanssamme,
veit taisteluissa voitolle
ja olit auttajamme

On virsi täällä heikko vain
ja köyhä kiitoksemme
kaikesta, minkä meille soit
jo täällä iloksemme.
Me emme kyllin johtoas
voi ylistää ja armoas.
kun siunaat askelemme.

T: Kaisa von Poplinbärsjö

10 kommenttia:

Rosina kirjoitti...

Niin se vain on, että vieraita on mukava saada. Mutta meillä on käynyt joskus niinkin, että olen melkeinpä suuttunut, kun ei ole ilmoitettu tulosta etukäteen. Tämä siis koskee harvemmin käyviä vieraita.
Minä ainakin haluaisin laittaa ruokaakin valmiiksi ja varautua istumaan ja seurustelemaan vieraiden kanssa.
Meillä kun ei ole edes vieraspullia leivottuna pakastimessa, ne tahtovat hävitä sieltä omiin suihin:(

pianistms kirjoitti...

Kumma kun ei ne yllätysvieraat KOSKAAN satu tulemaan silloin, kun on juuri siivonnut ja leiponut.
Olen myös ollut harmistunut, jos on vaan tulla tupsahdettu. Ainakin silloin, kun olen joutunut lähtemään kohta johonkin sovittuun tapaamiseen.
Miksiköhän ihmiset eivät voi ilmoittaa hyvissä ajoin tulostaan?
pianistms

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina.
Eipä meidänkään pakastimessa VIERASVARAT kauaa happane.
Ruokavarantokin pidetään aika suppeana, vaikka asiaan vihkiytymätön ei sitä hetihätää huomaa. Varsinkin, kun tarkastellaan kuvaa AAja BEE ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pianistms.
Nämä vieraat olivat kyllä mieluisia ja tiedän, että he eivät tupatarkastusta tehneet edes mielessään :)
Ne ennenvanhaan usein tapahtuneet vierailutupsahdukset ovat valitettavasti jääneet kokonaan pois käytöstä.
Tässä muutama vuosi sitten saimme vierailla Karjalassa. Sielä porukka oikein itse vinkui yllätysvierailuille koteihinsa. Ei ollut niin nokon nuukaa, oliko siivottu, vai ei.
Pöytään raivattiin tila teekupeille ja piirakoita kaiveltiin kaapista. Jos ei löytynyt, niin äkkiä pyöräytettiin jotain ässänväärää uuniin.
Kateellisena istuin jakkarallani ja toivoin, että visiiteiltä tarttuisi minunkin puseroni alle jotain heidän ystävällisyydestään ja vieraanvaraisuudestaan.

Leena kirjoitti...

Aivan ihanaa oli lukea että
olet tullut uskoon :) ja saanut kulkea
Jeesuksen kanssa jo noinkin kauan.
Mulle tuli kesällä 31v.täyteen.

Sinulla on aina mukavia kirjoituksia.
Siunaavin terveisin Leena

pau kirjoitti...

Totta puhuit tuosta vasikkaläjästä. Niin ne aina makaa kesällä. Kun olin pikkutyttö, tehtäväni oli usein mennä huutamaan vasikka-aitaukseen pikkuveljilleni:
"Kossit, heti pois vasikkahaasta!"
Nämä nimittäin leikkivät cowboyta, ja juoksuttivat vasikoita haan päästä päähän. Ja vasikathan juoksivat. Ja pojilla varpaan välit tursusivat sitä ihtiään!

Siunausta, iloa ja valoa sinun päivääsi, Kaisa!

kaisa jouppi kirjoitti...

Leena
Siunausta myös sinulle :)
Kiitos kehuista, mitä kirjoituksiini tulee. Olenkin viimepäivinä ajatellut, että alan KIRJOITTAMAAN kaikki sanomiseni täst´edes muutenkin. Eli aina, kun joku sanoo minulle jotain, otan pikkaraisen lehtiön rintataskusta ja kirjoitan sanomiseni siihen.
Tällöin on aikaa miettiä, ettei aivan kaikkia sammakoita ja karoja päästele ilmoille :(
Olen melkoperäisesti kaikkea muuta, kuin hauska livenä.
Mutta onneksi, vaikka olen hauskaton, olen ARMAHDETTU :)
Mukavaa, kun olet sielä kuulolla!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Vaikka olen ns. kaupunkilaistytty (ulkohyyssi oli meilläkin, vaikka Nikolainkaupungissa majaa pidettiin)
on minullakin kokemusta siitä varpaidenväliaineesta.
Niityillä, kun kirmailtiin Kauhavalla, niin meikäläinen joskus vahingossa joutui siinä fliirailemaan :(
Lomapaikkamme vasikalle annettiin "Kaisa" nimeksi. Muistan olleeni hyvin otettu. Ihmettelin itsekseni, että SAAKO LEHMILLE ANTAA IHMISTEN NIMEN?!

pau kirjoitti...

Itse vierastan sitä, että eläimille annetaan ihmisen nimi.
Mutta en voi mitään, että jotkut lehmistämme muistuttivat ilmiselvästi jotakuta ihmistä. Muistan 35 vuoden takaa Nopsa-nimisen lehmän. Miten voikin lehmä olla niin koulukaverin näköinen! Hyvä, etten kaveria puhutellut lehmän nimellä sentään.
Minä olen paljasjalkainen maalainen, ja sellaiseksi tunnen itseni ikuisesti, vaikka asun kaupungissa.
SINÄ OLET HAUSKA LIVENÄ, KAISA.
Sitäkin tärkeämpää on tietysti olla armahdettu, ja sitä kautta hyvin siunattu.
Hyvää yötä, kaikki Kaisan lukijat, ja Kaisa von Kaupunkilaiskööl :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kyllähän niitä sopivia nimiä on eläimille ihan ELÄIMELLISIÄKIN, kuten Mörri, Musti, Nöpö jne.
Kuitenkin se Kaisa-nimi sopi sille vasikalle, joka oli virheetön, kaunissilmäinen ja sutjakka, kuten kaimansakkin ;)