tiistai 19. huhtikuuta 2011


SHALOM ystävät rakkaat, kalliit ja hyvät!
Terveisiä Israelista :)
Ylläolevasta kuvasarjasta saa kalpean kuvan kaikesta.
Ylläoleva kuvasarja saa myöhemminkin jatkoa ainakin seuraavat kaksi vuotta. Sen jälkeen menemme näpsimään UUSIA sarjakuvia (jos Luoja suo ja elämme ja maapallo pyörii ja pudjetti sallii).Suluissa oleva viimeinen ehto on se kaikkein huonoimmin toteutuva ;)
Eilinen päivä meni kaikenlaisia sielun- ja mielen haavoja nuoleskellessa (itselläni) ja tämä aamu kuorsatessa pitkälle päivään saakka.
Puhelimet eivät ole jostain syystä pirisseet, eikä kukaan ole käynyt.
Tai siis melkein kukaan ei ole käynyt. Käviväthän Mathew ja Eve (Magnuksen vaalipäälliköt :) ja soittelivatkin ystävällisesti.
Söimme heidän kanssaan korvapuusteja ja halvaa, jota jälkimmäistä toin Israelista.
Lapsena sain maistaa koulukaveriltani halvanpalasen. Hänellä oli sitä aina pussukassaan varalla.
Maistelimme vaalipäälliköiden kanssa myös häviämisen kirpeähköä kalkkia (paitsi Magnus, joka ei katso hävinneensä mitään) ja muistelimme juuri tekemäämme Israelin matkaa ja mieliala nousi sitämukaa, kun matka muistoissamme eteni (paitsi Magnuksella, jolla mieli ja näköalat eivät olleet laskeneet edelleenkään, kuten ei koskaankaan).

Israeliin jäi minulta taas, paitsi takahampaan irronnut paikka, sydämestä muutama kammio edellisten jäämien lisäksi.
Ihana, suloinen maa! Sinne tekisi mieli, ah, ihan asustamaan jäädä.
Pitäisikin tointeolla alkaa sukututkimusta tehdä, että nuinko suonissa virtaisi piskuisen juutalaista verta, kun niin kovasti tuo maa kiehtoo.
Tätini suoritti aikoinaan (olen sen varmaan about viisisataa kertaa aiemminkin kirjoittanut) sukututkimusta, mutta intonsa laantui, kun eteen tökkäs Hallin Janne-niminen velikulta petyykien lehdiltä.

Jo ihan pikkasesta ripakintusta (silloin vielä ripaset, nyt pötkyset) lähtien olen ollut Israelin maan vankkumaton kannattaja ja ihailija.
Muista , miten itsekseni noin 7vuotiaana ajattelin HILJAA mielessäni, että no hyvänen aika, jos itte Jumala on jollekin kansalle määrännyt jonkun pikkusen plätin täältä maapallon päältä asuaksensa, NIIN KYLLÄ SE SILLE KUULUU.(Tämänkin olen varmasti jo aiemmin kirjoittanut, mutte tämä sietäis kirjottaa joka kerta).
Hiljaa mielessäni siitä syystä, että ääneen ei kakaroitten saanut mielipiteitään sanoa,varsinkaan, jos ne mahdollisesti poikkesivat vanhempien mielipiteiden suunnasta.
Lähdimme siis 9:s päivä kuluvaa kuuta, klo 22.00 Letkutien mutkasta nytkyttelemään kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.
Lento Israeliin lähtisi klo 6.00 aamulla (haukotus).
Matkalla pysähdyimme kaksi kertaa tankkaamaan, ei niinkään autoa, vaan itseämme. Olin oikein iloinen, kun huomasin, että vuorokaudessa on näköjään hetkiä, jolloin meikäläisellekään ei lasehdi ruoka! YÖLLÄ ei näköjään maha kurni, mutta siitäpä huolimatta tungin soppatorveeni viinerin, jos toisenkin :(
En nukkunut pihaustakaan, kuten ei arvatenkaan muutkaan (ainakaan kuskeina toimivat).
Siitäkös jo tavallisessakin olotilassa oireileva kiukkusuoneni piristyi.
Olin yhtä "iloinen", kuin murmeli, jolta hitaasti kihnuttaen on nypitty joka karva irti kuonosta peräpäähän asti.
Lentomatka hiukan rauhoitti olotilaani.
En ole tainnut mainita aikaisemmin, että ainoa kulkuneuvo, jossa en pelkää, on LENTOKONE!
On sanoinkuvaamattoman mahtavaa, kun lentsikan vauhti on jo siinä kiitoradan alkumetreillä viisisataa per tunti (mikäli monitooreihin on uskominen).
Mahtava tunne on myös, kun kone irtaantuu maasta ja vatsa suolineen kliistrautuu selkänojaan kiinni!
Sensijaan junissa ja autoissa vauhti saa pupillini kauhusta laajentumaan ja siitä siihen, ettei suolet tyhjene pelkästä pelosta :(
Olen nyttemmin keksinyt, että huudan kuskille, että liika faartti (kaikki, mikä menee yli kahdeksankympin) saa oksennustruuttuni oireilemaan ja löysäilemään. Se tehoaa yleensä aina, ainkin hetkeksi, ja on sitäpaitsi melkein tottakin.
Sen verran menen jo raportoinnissani kotiintulolennon puolelle, että kerron siitä hivenen. Nimittäin nukkumispuolesta.
Koska en lentokoneesa pelkää pätkääkään, urvahdin tulomatkalla oikein uneen toviksi.
Heräsin, kun Magnus hellästi tökki kylkeen ja sanoi, notta sullon suu auki, ku sä hornaat.
Olin hyvin onnellinen, että Magnus tuntee minut niin hyvin, että tietää, etten tahdo esiintyä kitarisat ja amalgaamit vilkkuen MISSÄÄN, enkä varsinkaan käytäväpaikalla, jonka ohi kaikki 250 matkustajaa kulkevat vähintäin kolme kertaa ohitse jatkuvana, ehtymättömänä virtana.
"Mä ajattelin, notta on pareet uskaltaa sohaasta kusiaaspesähän, ku kertua, että sä nukuut tämän näköösenä :O (havainnollinen havaintoesitys) siinä viaruspenkis", kutisi Magnus korvaani. Hän oli oikeassa, kuten aina.
Saavuimme Israeliin puoli 11.
Emme vieneet hotelliin kimpsujamme, emmekä kampsujamme, vaan ajelimme meitä odottaneella bussilla suoraan Scopos- (onkohan oikein kirjoitettu? Pitäisi kirjoittaa hepreaksi, niin ei saisi Eerikkikään selvää, onko oikein, vainko väärin) vuorelle.
Koko ihana vanha kaupunki levittäytyi silmiemme eteen ja siitä alkoi se eufoorinen olotila, joka jatkui koko matkan ajan).
Seuraavaksi menimme Getsemaneen.
Ajattelin sinne tullessamme kauhuissani, että mitenkä on onnistuttu munklaamaan paikat ihan uudelle mallille. Paikat näyttivät erilaisilta kun viimeksi siellä käydessämme.
Mutta ei ollut hätä sen näköinen. Tulimme paikalle eri suunnalta ja kantilta. Puistossa on oliivipuu, joka on luultavasti 2000 vuotta vanha. Minulla on siitä kuvasarjassani kuva ja laitan sen joskus otollisella hetkellä näkyviin.
Valokuvista ja kamerasta vielä tähän matkakuvauksen väliin muutama sananen.
Hankkimamme kameramme on voittanut testeissä kaikenmaailman sertit ja arvoplakaatit.Sitä en uskalla sanoa, onko testaajina ja asialla olleet kameratehtaan omat miehet. Jokatapauksessa meikäläinen ei osaa käyttää kyseistä vehjettä ollenkaan. Kuvausosaamiseeni kuuluu vain ON, tai OFF, objektiivitruuttu enemmän ulos, objektiivitruuttu ei ollenkaan ulos.
" Mitä näis kuvis on ku sumua jokahittes, vaikka aurinko helootti melekeen yälläki?", kyseli Magnus laittaessaan filmikuvia koneelle.
"Jos se johtuu siitä, kun otin kuvat aurinkolasit päässä!" ehdotin myrkyllisesti.

Matkaselostus jatkuu: seuraavaksi menimme itkumuurille.
Ihmisiä oli runsaasti liikenteessä. Tällä matkakerrallamme oli mielestäni enemmän turisteja, kuin kolme vuotta sitten. Tai ehkä nyt vaan sattui olemaan sama aikataulu kaikilla. Ei se mitään haitannut. Päinvastoin. Sai rauhassa vahdata ihmisiä, eikä kukaan pannut merkille paksua maalaismummua, joka tämän tästä jässähti vahtaamaan suu auki (vrt. lentokoneessa nukkuminen) ULUKOMAAN ELÄVIÄ.
Nautin katsella erimaalaisia ihmisiä ja ihailla, miten kauniiksi Jumala on kaikki luonut.
Itkumuurille päästyämme (Magnuskin huolittiin taas miesten turvaportin läpi, vaikka edelliskerralla puikkelehti meidän naisten krinnistä),vein muurinaukkoon Viviannin antaman rukouslappusen, johon hän oli kirjoittanut jonkun tärkeän asiansa. Laitoin mukaan myös omikirjoittamani kirkkaankeltaisen lapun. Herra hyvästi kaikkiin vastatkoon!

Ajelimme sitten bussilla Jerusalemissa sijaitsevaan hotelliimme (Kings Hotel)ja asetuimme taloksi.
Purkasin matkakapsäkkimme vain huomatakseni, että väärät vaatteet oli taas kerran tullut otettua mukaan (paitsi Magnuksen mielestä hänen omansa).
Väärän kokoiset, väriset ja paksuiset :(
Jerusalemissa oli nimittäin kylmä. Tuuli puhalsi luitten ja ytimien läpi. Toppahousut, joista toivorikkaana luovuin Hälvänmutkalla lähtöyönä olisivat olleet enemmän, kuin tarpeeseen.
Puoli seitsemän aikaan, illalla, astuessamme ruokasaliin toppahousut häipyivät mielestä.
Ihanaa kaikkea oli ylenpalttisen runsaasti. Vaikka ei millään olisi enää jaksanut syödä yhtään mitään, niin piti pakosta maistella jälkiruokapaakkelsseja, hunajakakkuja ja kermakerrostahnasylttyjä ja hedelmiä ja jäätelöitä.
Tuli myös testattua ja todeksi koettua kuten lapsilla aina, että EI MILLÄÄN JAKSA SYÖDÄ ENÄÄ "OIKEETA" RUOKAA, MUTTA JÄLKKÄRI LASEHTII AINA.
Syömisen jälkeen pidimme vielä yhteisen iltahartauden.
Vyöryin hotellihuoneeseen ja kellahdin kyljelleni. Ulkoa kantautui autojen ääniä. Israelilaiset myös "keskustelevat" toisille autoilijoille äänimerkeillä innokkaasti ja ahkerasti.
Tööttäily ei minua häirinnyt. En olisi saanut nukuttua muutenkaan.
Kuitenkin olin tietenkin nukkunutkin, koskapa näin unia.
Näin sellaisia unia, joita ihminen näkee, kun vatsalaukussa on parinpäivän sapuskamäärä yhtenä iltana sisään ahdettuna.
Olotila oli muuten suloisa. Sai olla maassa, joka on Jumalan silmäterä. Sai tuntea ja tuta, että meidän Herramme Jeesus Kristus elää ja tarkkailee meitä pieniä matkaajia siunaten, huoltapitäen ja rakastaen.

Tässä nyt, kun näitä tapahtumia eteenne piirtelen, huomaan, että jos olisi ollut järkevä, olisi tehnyt pikkaraisia muistiinpanoja, missä kulloinkin mentiin ja kuinka.
Tunnetusti en kuitenkaan ole kaikkein järkevin ihminen näillä leveysasteilla, joten kerron, kuinka asiat ja paikat muistan.
Korjaukset ja asiavirheet saa oikoa ylimielellään blogini kommenttiosastolle.
Joku päivä matkakertomus jatkuu...

T: Kaisa Kita-Rissanen

----------------------------

Jeremian kirja 17 7-8

Siunattu on se mies (ja tietenkin nainen. Oma huom.),joka luottaa Herraan
ja panee turvansa häneen.
Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen.
Ei se pelkää helteen tuloa, sen lehvät pysyvät aina vihreinä.
Vaikka tulee kuiva vuosi, ei sillä ole mitään hätää,
silloinkin se kantaa hedelmää.

11 kommenttia:

pau kirjoitti...

Shalom, Kaisa Kita-Rissanen! Ihanaa, että olet jaksanut jo kirjoitella ja se, että olet oman maamme kamaralla jälleen.
Anna paukkua vaan, ja kirjoita niin paljon ja usein kuin ehdit ja jaksat. Tällä lailla me muutkin pääsemme matkalla mukaan jälkikäteen vielä. Ja itsekin voit vähitellen leijailla kotinurkille!
Tervetuloa!

Rosina kirjoitti...

Olipa mukava lukea matkakuulumisia, kiitokset. Ja tervetuloa kotimaahan takaisin.
Kaunis sarjakuva, siinä ei sanoja tarvitakaan.
Hyvää Pääsiäistä!

Kirlah kirjoitti...

Tervetuloa kotimaahan. On ollut mahtava matka sinulla. Ja mahtava on matkakertomuskin.

hellevi.pesonen kirjoitti...

Oi ihana Israel, oi ihana Jerusalem! Sinne kaipaan.
Kiitos kuulumisista. Yksi sana kolahti "kutista". En ole tuota sanaa muistanut olevan olemassakaan. Täytynee hetikohta mennä kyselemään isoM:ltä tietääkö tarkoituksen.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kiitos tervetulotoivotuksista :)
Nyt on kaikenlaiset paukut kyllä aika lopussa :(
Mittasi kuumetta, kun on niin raistellut ja puistellut ja olihan sitä "kuumetta".
KOKONAISTA 37 astetta!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Hyvää Pääsiäistä sinne cityynkin :)

Ainakin kuvausKOHTEET olivat tosi kauniita.
Opas sanoi, että hän ei muista koska Israel on ollut niin vihreänä (paitsi tieysti hiekka-autiomaat) joka paikasta kun nyt sattui matkamme aikana olemaan.
Nähdään!

kaisa jouppi kirjoitti...

Kirlah
Kiitos kehuista :)
Matkakertomus jatkuu, jahka saan tämän yleisen olotilani nousemaan pakkasen puolelta LUSSALLE!

kaisa jouppi kirjoitti...

Hellevi
Oisipa mukava tietää, muistiko Iso M kutisemisen.
Tietenkin korva voi itsestäänkin kutista, mutta korvaan voidaan siis myös kutista.
JOS korva kutisee, niin sitä ei saa krassata kuin kyynärpäällä tai halolla!

Niin...minä ainakin jo kovasti haikailen seuraavaa matkaa. Jo pelkästään HAIKAILEMINEN tuottaa iloa :)

isopeikko kirjoitti...

Vanhat puut on hianoja. Peikko tykkää sellaisista. Varsinkin kun ne tekevät viälä jotain syätävää.

kaisa jouppi kirjoitti...

Isopeikko
Just niin ja sellaisetkin vanhat puut on hianoja, jokkei tee edes syötävääkään.
Tänään viimeiseksi mietin pihapiirissämme kasvavaa vaahteraa. Ei sitä malta poikkasta, vaikka kuivettuneita nenäliinankokoisia lehtiä singahtelee taas kevättuulien aikana suuhunkin melkeen.
On se vahtera vaan niin komee syksyllä

pau kirjoitti...

Muistutan vain rouvashenkilöä, että olepas sitten oikeassa paikassa huomisiltana, eli Isonkyrön kirjastossa. Muut paikat ovat VÄÄRIÄ klo 18.30-
Ainakin kaikille niille, jotka asuvat pitäjän alueella ;)
Näkemisiin, toivon ma :D