maanantai 10. syyskuuta 2012


Näissä Aunuksenmatkamuistokuvissa on kuva Aunuksen luterilaisesta kirkosta.
Alttarista. Kuva on otettu ns. urkuparvelta.
Kaksi alempaa kuvaa on otettu kodista, jossa me saamme pitää aina seurat ja jossa saamme aina niitä maailman herkullisimpia piirakoita. (Slurp)

JOS seuraavaksi suoltamassani tekstissä on enemmän virheitä kuin tavanomaisesti, niin se johtuu tekokynsistäni.
Laitoin viikolla jokaisen sormeen uudenuutukaisen kynnen.
Nehän hankaloittavat, paitsi jokakapäiväistä ja kaikkinaista toimintaa, niin myös tätä reportaasin kirjoittamista.
Tekokynsiä ei noin vain saakkaan raastetuksi pois.
Liima on tosi änkyrää ja sitä varoitetaankin roiskimasta mihin tahansa muualle kuin kynsikkäisiin.
Tosin kolme kappaletta kynttä ehti vastoin kaikkia fysiikan lakeja jo irrotakkin ja olla teillä tietymättömilläkin.
Kaksi löytyi, mutta yhden jouduin ottamaan tekokynsipakkausrasiasta.
Onneksi vain yksi hukkaantui, koska ei ole niin mukavaa, jos peukalonkynsiä löytyisi muffinsista tms.

Minun tekokynteni näyttävät kriittisesti tarkisteltuna siltä kuin jokaisen sormen päässä olisi valaan suomu.
Tyhmäkin huomaa, että asialla ei ole ollut mani-enempää kuin pedikyristikään.

-Kuinkas sä ny leivot nisua?, huolestui Magnuskin, jahka oli ensin aikansa kauhistellut uutta kynsilookkia.
-En kuinkaan, vastasin.
Tekee hyvää tälle porukalle olla muutaman kuukauden (sen se yleensä ottaa kuulemma, ennenkö kynnet irtoaa) syömättä pullaa.
Toinenkin plussa näissä kynsissä on:
En pysty nyppimään/repimään kysinauhoja.
Jo aiemminkin nypitty iho kalansuomujen ympärillä on alkanut eheytymään, eikä uusia verestäviä laikkuja ole siis päässyt ilmestymään.
Minulla on kyllä kokemusta pitkistä kynsistä aikaisemmilta ns. paremmilta vuosiltani.
Kynteni olivat aina pitkät ja tulipunaisella lakalla päällystetyt.
Kynteni eivät olleet liuskoituvia, eikä katkeilevia enempää, kuin kalansuomuisiakaan, kuten näinä ankeina aikoina pakkaavat olemaan.
(Ankea aika = vuodet yli 17 rajapyykin).
Ei tarvinnut silloin syödä kalkkia, enempää kuin hius-, luu-,verisuoni-, iho-, nivel-vahventeitakaan.
Hohhoijjaa!
Ai siis, ettenkö tiedä, ettei valailla ole suomuja?
Kyllä tiedän, mutta mitkään muut suomut eivät paremmin kuvaa tekokynsieni näköisyyttä kuin juuri valaan suomut.
Siis jos niitä olisi olemassa.

Olimme Israel-illassa seurakuntatalolla eräänä iltana männäviikolla.
Oli hyvä ilta ja saimme paljon tietoa nykyisistä tilanteista tässä ihanassa maassa.
Lauloimme israelilaisia lauluja hepreaksi (!) ja suomeksi.
Hiljaa mielessäni aloin taas toivoa, että pääsisimme käymään oikein paikan päälläkin.
Hannaliini ja Esco olivat vaivoitelleet paikalle omenoita puutarhastaan kuulijakunnalle jaettavaksi ja nautittavaksi.
Otin heti omenapussukan ja komensin Magnusta viemään sen autolle.
-Älä ny kehtaa koko pussia ittelles ottaa. Pari omenaa per noukka on varmahan tarkootus. Muirenki pitää saara, ku sun, toppuutteli Magnus.
- Minä en paria omenaa viitsi edes kyykkyä ottamaankaan ja mitäs olet syönyt eniten niistä meidän puuhun kasvaneesta viidestäkymmenestä (50) omenasta ja jotka omenat ovat loppuneet jo aikapäiviä takaperin!
Kähinämme olisi varmasti jatkunut pidempäänkin, mutta tilaisuus alkoi.
Hiukan kyllä helpotti, kun lähtiessämme huomasin, että vielä oli tarjous-omenoita jäljelläkin, vaikka suurin osa kuulijakunnasta oli jo häipynyt tahoilleen.
Koskahan sitä meidän puista saa sellaisen sadon, että niistä liikenisi myös seuravieraille jaettavaksi?
Aion kyllä sitten tehdä samoin kuin Hannaliini ja Esco, että laitan omppuja pusseissa jakoon.
Koskaan ei tiedä, kenet samanlaisen omenasyöpön kuin minä, onnelliseksi ja kylläiseksi.

Mauritzio käväisi myös Magnus-veljeänsä helssaamassa ja samalla tietenkin veljensä eukkoa.
Valmisti ruoaksi rajakarjalanpaistia ja tein pari napollista raikasta salaattia.
Resepteissä lukee aina, että tarjotaan sitä, tai tätä RAIKKAAN salaatin kera.
Ihmettelen, kuka ihmeessä tarjoaisi UMMEHTUNUTTA salaattia?
En minä ainakaan ja varsinkaan, kun tulee harvinaisia sukulaisia syömään.
Mutta tietysti aina voi olla joku tietämätön kokki, joten on hyvä laittaa tarkat orterit ja alleviivaukset resepteihin.
Puhuimme maailman ja omamme, sekä Mauritzion asuttaman kunnan asiat reilaan ja nautimme vielä hätäprätikkäkahvit päälle.

Samana päivänä, viittävaille illansuussa, kipaisin viemään Huiville kyläneuvoston kukkaset siihenastisen elämän virstanpylvään kunniaksi.
En jaksa lakata ihmettelemästä Huivin saavuttamia virstanpylväiden määrää verrattuna ulkoiseen habitukseen.
Uh antaisi ymmärtää, että pylväitä olisi kymmeniä vähemmän kuin kirkonkirjat väittävät.
Huivin habitus oli omiaan aikanaan innoittamaan minuakin harjoittamaan ruumiinkulttuuria, eli liikuttamaan muitakin paikkoja kuin leukoja.
Täytyykin taas alkaa ruveta ryhtymään.

Torstaina ajelin Laihelaan KD:n piirihallituksen kokoukseen.
Lähdin hyvissä ajoin, koska aioin samalla mennä syysnilkkuri-kauppaan. Löysinkin suht´koht siedettävät nilkkurit ottaen huomioon, että haperot nilkkani, jäykät polveni ja kivuliaat lonkkani eivät kestä rakastamiani kymmenensentin korkoja :(
Minun, kun on myös askellettava kengilläni, enkä voi ihanasti vain istua, kuten aamutelevitsioonin juontajanaiset ihanine stilettikorkkareineen tekevät.
Kengät löydettyäni sain töintuskin raastettua käteni irti harmaasta putkiloneulemekosta.
Ymmärsin työläästi, että se ei nyt tällähaavaa kertakaikkiaan pukisi varttani, joka on enempi pötky kuin putkilo.
Mutta... JOS ko. hamonen on vielä seuraavalla kerralla siellä kaupan orrella, niin otan sen kärryyn!
En ole tähänkään asti välittänyt sopikoo putkilolookki minulle, vai ei.
Olen vain kylmästi kiskonut vaatteen ylleni ja eikun menoksi.

Menoksi laitoimme Laalaan ja Even kanssa myös perjantaina, kun lähdimme Ryttylään (se paikka siis, joka on 11 kilometriä Riihimäeltä johonkin suuntaan).
Kansanlähetyksen liittokokoukseen ja vastuunkantajaretriittiin kulki matkamme.
Östermyyrasta tuli mukaan vielä kuusi immeistä, joilla oli sama osoite mielessään.
Minä kannan Kansanlähetyksen paikallisosastossa vastuuta kaffinkeittämisestä ja nisunleipomisesta (kuten myös Laalaa ja Eve ja useat muutkin) joten nautimme oikein olan takaa retriitin antamasta annista.
Laalaalta katosi retriitin toisena päivänä lääkepurkki, johon hän oli varannut tarvittavat tärkeät tropit mukaansa.
Etsimme useaan kertaan jokaisen neliösentin Laalaan majapaikasta, (ja muutaman sadanmetrin säteellä sivustoiltakin) mutta purkkia ei löytynyt.
Tilanne oli lievästi sanottuna kaoottisen myrskyinen.
Pyysimme, että juontaja kuuluttaisi väliajalla, josko joku olisi nähnyt ylimääräistä ja orpoa lääkepurnukkaa jossakin.
Purkkia ei löytynyt koskaan. Teoria kyllä, mikä selitti katoamisen.
(Huonekaverinsa oli iltapalan aikana nähnyt kertakäyttömukin, jonka sisuksissa oli ollut lääkepurnukka. Laalaa oli tietenkin paiskannut sen roskiin, kuten kertakäyttömukit paiskataan).
Hiukan jo kyynelehdittyämmekin huomasimme, että matkaseurueessamme on lääkäri. Keltahan on ihka oikea lääkäri!
Kelta soitti, asiasta selonteon saatuaan, lääkemääräyksen lähimpään apoteekkiin ja asia oli kunnossa ja hymyt herkässä.
Laalaa pystyi jäämään retriittiin meidän muiden joukkoon.
Retriitit ovat omiaan nostamaan mielialaa ja intoa.
Ei vähiten siksi, että niissä kuulee jykevää Jumalan sanaa ja kuulee innostavia todistuksia, mitä Jeesus on itsekullekkin tehnyt.
Retriitissä huoneisiin on aina vuoteiden tyynyille tervetulotoivotukseksi laitettu makoisa makeinen ja lappu, jossa lukee joku rohkaiseva sana Raamatusta.
Minun lapussani luki:
" Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti". 1. Joh. 5:14 (Ensimmäisestä Johanneksen kirjestä, sen viidennestä luvusta, neljästoista jae.)

Huoneeseemme oli sijattu varavuodekin kolmannelle mahdolliselle vieraalle, mutta hän ei ikinä saapunut.
Poislähtiessämme jouduimme Even kanssa kääntämään patjat nurin, löytääksemme varavuoteelle asetetun karkin.
Se oli kierähtänyt tyynyn sivuun.
Jos mällykkää ei olisi etsinnöistä huolimatta
löytynyt, olisimme menneet mällykkäkauppaan ostamaan tilalle uuden!
Pohjalaiset luonteemme eivät antaneet periksi, että siistijä luulee meidän ahneuksissamme syöneen senkin ;)
Raamatunlauseen omimme kyllä itsellemme, koska se kuuluukin kaikille.

Tänään minulla olisi ollut DRAAMA-ryhmän ensimmäinen kokoontuminen Nikolainkaupungissa.
En päässyt mukaan. Epäilen valitettavasti lisäksi, että en pääse mukaan, vaikka pääsenkin mukaan.
Minähän en, kuten te kaikki sadat ja taas sadat rakkaat lukijani ehkä muistanettekin, muista enää paljon mitään.
Repliikejä luultavasti nyt ollenkaan.
Omat runonikin joudun aina lukemaan suoraa paperista.
Katsetta en uskalla sanoista irrottaa edes vesihörpyn ajaksi.
Eikku-dramaturkki lohdutteli, että kuiskaajan vakanssi on aina minulle avoinna.
Siitä siihen, että en dramaattisesti tillauttanut muutamaa kyyneltä asian tiimoilta.
Ensi kerralla toivottavasti pääsen mukaan.
Sinä pääset nyt myös pois koneen äärestä, koska jatust...reportaasi loppuu tähän.
Siunatkoon ja varjelkoon sinua Ikiaikojen Jumala, Jeesus Kristus.

T: Kaisa Retritson-Pötkelsjö
------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Kymmenes käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.

15 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Kadonneet peukalonkynnet ja kadonneet lääkkeet. On siinä ollut hieman jännitystä. Lääkkeiden hukkuminen on kyllä enemmän kuin harmillista, varsinkin, jos on tärkeät lääkkeet, joiden ottamista ei voi jättää väliin.
Mukavia syyspäiviä!

Rosina kirjoitti...

Kiitos ihanasta lauseesta:
"Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti."

Näin on tosi.

Aila kirjoitti...

Mun piti oikeen uurestansa ruveta tavaamahan, jottet sunkaa sä mihinkää HILIJAASUUREN retriittihin oo hairahtunut. Ei sentähä.

Mullei oo nuornakaa ollu vahavoja kynsiä. Enkä oo perästäkää viittiny eres lakalla yrittää vahavistaa. No, mun kans tuloo nypittyä sormia verille. Ties johtuuko sitte liuskoottuvista kynsistä vai luontehen heikkouresta.

Ny mun tuli mieleni kysäästä, jotta ookko sä KD Naisten toiminnas mukana? Moon menos naisten liittokokouksehen Helsinkihin tulevana lauantaina, ja tuli mieleheni, jos siä vaikka rookaas uusia tuttuja!

Son kyllä suloosta, kun ihimiset jakeloo liikoja omenootansa. Moon kans syksymmällä menos hairaamahan Millanilta kuormallisen, niin kun jo monena syksynä.

kaisa jouppi kirjoitti...

Nimenomaa juuri tärkeistä oli kyse!!!
Piti vaan yrittää pysyä rauhallisena, vaikka katastrooffin ainekset leijuivat ilmassa.

Kynsien lenteleminen sinne sun tänne ei liioin ollut omiaan naurattamaan.
Tämä kokeilu jää ehkä viimeiseksi, ellei nyt sitten jonain suurena juhlapäivänä innostuisi KYNSIMÄÄN.

Kiitos, samoin sinulle kauniita, mutta kuulakkaita syyspäiviä :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Ylläoleva kommentsuuni oli tietenkin osoitettu Anittalle.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina

Ole hyvä vaan :D
Raamatun ihanat lupaukset kuuluvat kaikille, jotka ne sydämestään uskovat.
Tosi on.

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
En minä ymmärrä ollenkaan, jotta kokoonnutahan suuri läjä porukkaa yhtehen HILIJAASUUREN retrettihin.
Yksin ja mialuusti johonaki Nuarkamin kopukoolla vois kokoontua hilijaa olemahan.
Sakiilla ku tullahan yhtehen ja retriittiihin, niin silloon pitää höväätä (paitti puheeren aikana) ja syärä ja ilakoora.

No, en minä mee arvostelohon sellaasiakaan, jokka haluaa olla hilijaa suures porukas.
On hyvä, ku järjestetähän vähä jokaaselle jotaki.

Mun kohoralla nyppiminen kyllä palijolti varmahan johtuu luantehesta ja varsinki heikkouresta ;)
Magnus aina uhkaa tulla noppaamahan, ku mä oikeen naskutan kynnenokahia.

En oo KD Naisten toiminnas mukana (muuta ku tiätenki hengesnäni).
Elikkä mua ei Helesingis tämän asian tiimoolta rookaa.

Kaisa kirjoitti...

Voi sua kaima, kun täälä saa aina nauraa ja sitte saa sitä rukihista leipääkin. Nymmunkin rupes tekemähän kynsiä miäli...

kaisa jouppi kirjoitti...

Kaisa
Sellasia me kaimat ollaan.
Joskus naurattaa ja joskus pakkaa hymyilyttämään ;D

Sitten, kun onnisun irrottautumaan näistä kahdeksasta (kaksi on irrottautunut jo salaa ja ovat
tiellä tietymättömällä) en ehkä hetkeen tekiksiin sonnustaudu.
Mutta jos luultavasti kuitenkin sonnustaudun, niin olen jo paljon viisaampi.
En esimerkiksi laita vain yhtä tippaa keskelle kynttä, vaan pikkasen levittelen laitamillekkin.
Silloin lopputuloksesta jää se voimakas valaansuomuefekti pienemmälle.
Yritän myös osua KUTAKUINKIN siihen samaan malliin ja suuntaan, mitä oma kyntenikin on, koska kerran niitattu = kuukausiksi niitattu.
Esimerkiksi vasemman käteni nimetön on kuin siihen olisi kellahtanut perhonen. Oma-ja vieras kynsi siirottavat eri ilmansuuntiin :(
HÄMÄRÄSSÄ katsottuna kynnet näyttävät kivoilta, mutta minä pahainen olen usein parrasvaloissa (jos pikkasen suurentelee asioita).
Hohhoijjaa! Kauniina oleminen ottaa aina niin lujille.

vilukissi kirjoitti...

...eikä kynsiäkään...pakko lisätä tuohon sun loppukaneettiisi! Vai niin menit tempaasemahan notta tekokynnet. Ny sitten varmahan lähenöö tääläkin pääs niiren kokeelu. Mietiin joskus miltä mun käteni näyttääs tyämaalla ku kynnet kopajaas näppäämihin ja pöytähän, saisko otetta pallograaffistakaan. Vai niin menit tekemähän...katto ny Kaisa, minkä sait aikahan. Moon aivan pöllämystyksis!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Ihime kyllä näillä voi kyllä knopottaa pöyränpintaa ja kirijoottaa konehella.
Mutta totuures pysyäkseni, niin ei se niin luihkiasti suju, ku muutoon.
Näitä kynsiä on kaupan kyllä lyhkääseski muaros, mutta mullon vähä sellaasta suuruurenhullun vikaa, jotten sellaasia meinannukkaa ottaa.
Töissä ollesnani mä muistan kuinkoli kauhiaa, ku kynnet oli oikeen kaamias kunnos (vanhaa tulipunaasta, lohkeellutta lakkaa ja muutoonki liuskottunuset. Sitte kynnensivut verisisnänsä ja nypittynä).
Yleensä mä kyllä yritin kynsien kans kompeella, ku siinon niin palijastavien katsehien alla siinä tiskin takana, niinkus tiärät.
Yhtehen aikahan, mun nuaruuresnani,oli tekoripset ja peruukki (!) muatia ja mulla tiätenki oli sellaaset.
Mikrot, yhyristettynä linkkoohin asti ylettyvällä liivillä (tai mikskä sellaasta hiatoonta pitkää klettua sanotahan ?)oli kans oikeen viimesenpäälle huuros.
Mulloli sellaaset ja kyllä postipoijjat mua kiusas.

Seuraavat kynnet jos joskus vellitaloos pyyrän ittelleni laittohon, otan sellaaset lyhkääset.
Niillon heleppua pirellä pallokraaffia sun muuta.

isopeikko kirjoitti...

Aika hebreaa koko juttu :) Ihmiset ovat kummallisia, toiset leikkaavat kynsiä ja toiset liimaavat. Ihan kuin ne eivät osaisi päättää.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Minä likka se olen jahkailun jälkeen osannut päättää, että ehkä en enää ikinä kliistraa tekokynsiä oikeitten päälle, jos kunnialla pääsen näistä irti.
Hohholihoijjaa!

pau kirjoitti...

voi Kaisa, mitä sait aikaan: munkin alako tehä mieli tollasia kynsiä! Kuten monella muullaki.

Junassa tiirasin sivusilimällä, kun viereisessä penkissä neito lajitteli ison läjän kynsiä pöydälle, järjesteli niitä omien kynsiensä mukaan riviin ja sitte alako liimaamaan. Ja lopuksi sillä oli tosi komiat kynnet. Eppäilen, että noli kans tollaset pitkät niiko sulla.
Mä ehkä tyytysin niihin lyhyempiin. Ei mahu pitemmät hanskoihin, ja ny alakaa olla vähitellen jo kylymä. Mutta joululeipomusten aikaan ei sovi olla irtokynsiä, mutta oliskohan ne sopivat paastonaikana, mitä arvelet?

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Vastasin kommentsuuniisi uusimman pötkyplokkaukseni kommenttiloodaan :)