maanantai 21. tammikuuta 2013

Olen luultavasti yhtä "iloinen" kuin kuvassa olevan pesäkolon asukit olivat, kun ne hästättiin muihin maisemiin.
Asukit olivat rakentaneet rivitalonsa savusaunan eteiskammariin. Siitä nyt sattui olemaan kulkua lauteille, joten lupaa rakentamiseen ei olisi alunperinkään myönnetty, jos olisivat anoneet.
Tämä sama pesäkuva on blogini sivulla 231 (tai jotain).
Minua ei kyllä ole hästätty mihinkään, mutta mieliala on kuitenkin osapuilleen sama ja kihisen kiukusta kuin amppari konsanaan.
En millään viitsisi tunnustaa nössöyttäni uusien ja ennennäkemättömien kuvien tänne saamiseksi, enkä tunnustakkaan :(
Eihän mitään ihme alkukuvia oikeastaan tarvittaisikaan. Pitäisihän sitä osata sanan säilällä maalailla eri maisemia ja situatsuuneja teidän lukijoiden silmäin eteen.
On vaan aina niin hyvä aasinsilta lähteä soljuttaan juttua eteenpäin, kun selostaa nipusta näppyyn jonkun ihme valokuvan taustat ja edustat.
Ihailen blogeja, joissa on toinen toistaan upeampia ja kirkaspiiroisia kuvia pilvin pimein.
Toisaalta taas, lueskelen myös  blogeja, joissa ei ole minkäänkarvaisia kuvia ikinä. En niitä lukiessani mitenkään haikaile puuttuvien photograaffien perään. Päinvastoin, siinä lukemisen tuoksinassa en muista, että valokuvia ja filmauskameroita on olemassakaan.
Siihen kuvattomuuteen minäkin aion ehkä tulevaisuudessa tyytyä (tai on oikeastaan pikku pakkokin tällä menolla ja eihän jo käytettyjä kuvia voi satoja kertoja laittaa.).
Tämä teille kaikille rakkaille lukijoille tietoksi tuotakoon. Tämä valokuva-asia.
Kaikille teille kolmellekymmenelleseitsemälle lukijalle.
Tässä lukumäärä-luvussakaan en nyt haluaisi millään nössö-tautiani julkistaa, mutta pakko,mikä pakko.
Ajattelin nimittäin tämänpäivän blogialustuksessani oikein virallisesti toivottaa Sarpun tervetulleeksi. Sarpun, jonka sijanumero mielestäni oli 36. Lukijaluku olikin sitten päivänä muutamana 37! En saanut selville, kuka ihka-uusi lukija on vielä Sarpunkin jälkeen liittynnä mukaan.
Tuijotetettuani ja ällätikun kanssa seuratessani jokaisen lukijan erikseen, alkoi tuskanhiki valua pitkin niskanappiani. Hyvänen aika, olenko aina muistanut kaikki tervetulleeksi toivottaa?
Jotkut nimet tuntuivat ihan uusilta.(Tunnin päästä kaikki kuulostivat ja näyttivät ennenkuulumattomilta).
Yksi pieni, mutta sangen epätoivoinen mahdollisuus on, että Sarppu olikin lumero 37, eikä 36!!! Että olisinkin seonnut vain numeroissa, enkä nimissä!
Joka  tapauksessa kaikista lukijoistani olen ylenpalttisen onnellinen. Teittin ansiota on, että yleensä otan koneen ja kalenterin esille, puhallan jälkimmäisestä pölyt ja alan naputtelemaan.
Myös heittin takia blogiani kirjoittelen, jotka lukevat sitä ilman, että mihinkään ovat kirjautuneet.
Teitäkin on.
Tiedän sen 100% varmasti, koska blogin päivittäisten vierailujen numeroluku jäi soljumaan, vaikka omat vierailukäyntini väenvängällä estotoiminnalla estin. Olkoonkin, että käynnit vähenivät sadoilla ja taas sadoilla klikkauksilla, niin jäljelle oli mukavasti vielä jäämäänkin ;)
Pelkästään itselle ei ole hääppöstä kirjoitella. Silloinkin, kun teininä kirjoitin SALAISTA päiväkirjaani, kirjoitin sitä vartavasten sitä  silmälläpitäen, että joku lukee.
Annoinkin sen luettavaksi harvoille ja valituille (harvat ja valitut= ainakin 10 kaveria).

Runoja olen nyt myös kirjoitellut ihan sitä nimenomaista seikkaa varten, että niitä sitten joku muukin lukisi minun  lisäkseni.
Välillä puren tietokonetta (noin kuvainnollisen verrannollisesti ilmaistuna). Yön hiljaisuudessa nyyhkin, kuinka "ketään ei kiinnosta kumminkaan ikinä!"
Välillä ajattelen, että Tynnin Aalekin vihertyisi runojani  lukiessaan.
Oma sisikunta se myös kat...öh...surullisena  vihertelee, kun luen toisten kirjoittamia runoja.
Kuinka ne osaa? Miks, ah miks, en seikkaa tuota ma osant´en esiin ja julki loihe tuoda?

Sain viimeviikolla runoistani  positiivista palautetta, kun olin niitä Eläkeliiton keskiviikkokerhossa lausumassa, että luulenpa sillä balssamilla kirjoittavani monta monituista uutta värssyä.

Olin siis viime keskiviikkona Eläkeliiton keskiviikkokerhossa lausumassa.Omitekoisia runojani.
On käsittämätöntä, kuinka hirveet määrät hurmetta sydänparkani joutuu pumppaamaan, moukaroidessaan rintalastan sisällä.
Onneksi rintalasta varmaankin estää sydänparan  kokonaan pullahtamasta lattialle sätkimään.
Luulen, että lausuminen  meni kuitenkin ihan hyvin, koska tunsin itseni  typeräksi ja surkeeksi :D
T&s-fiilis  on varma merkki, että kaikki ei ihan penkin alle mennynnä.
Kuinka voisi mennäkkään, kun suoraa paperista luen ja omitekoista tekstiä, joten tekijänkään ei tarvitse vaatteitaan repäistä. Apuakin saa pyytää Herralta.

Tiistaina ajelin Vaasaan. Meiltähän on ko. kaupunkiin enää kivenheitto.
Vaasan Vähässäkyrössä meillä oli Naistenkesken iltapäivä-naiskomiteajaoston suunnittelupalaveri.
Ajelin hyvissä ajoin mainitsemaani kaupunkiin ja palaveriin, että ehtisin hakea erästä troppia, jolla asettuu kaikki vaivat leuan  polvien väliseltä matkalta.
Kyseinen troppi on tabletteina ja ne sisältävät maitohappobakteereja.
Olen kerran elämässäni nauttinut näitä mh-pillereitä matkatessani ulkomaille ja se oli myös elämäni ensimmäinen kerta, kun sain matkoilla vatsanväänteitä.
Nyt oli kuitenkin kyseessä ERINIMINEN  troppi. Tämän pitäisi auttaa mahan TURVOTUKSEEN.
Jos joku paikka, niin juuri maha, on meikäläisellä ollut turvonneena jo kohta puolivuosisataa.
Olen nyt niellyt 6 kappaletta kyseistä lääkettä (kuutena aamuna ja yksi kpl/aamu)ja eikös vain, että ylenpalttinen turpoaminen osoittelisikin lässähtämisen merkkejä?!
Kyseisen tablettipaketin kyljessä komeilee nyt kuulakärkikynällä kirjoittamani jo uudenkin rohdon nimi, joka on kuulemma vieläkin lässäyttävämpää. Sillä melkein tokenee ilkeyskin ja köyhyys.
Kuulin ja sain vihiä sellaisesta ihmeestä esitellessäni vuolaasti juuri ostamaani tablettirasiaa.

Naistoimikuntamme onnistui hyvin suunnitelman laadinnassaan ja kiepsautinkin iloisena suoraa toiseen kokoukseen.
Nimittäin KD:n Isonkyrön paikallisosaston johtokunnan kokoukseen.
Kaikki meni jälkimmäisessäkin kokouksessa, kuten linnassa sovittiin ja tyytyväisenä ampaisin kotiin.
Kotona tein punnerrus-voimistelukoneellani ja painoilla muutamat kankeahkot liikkeet (liian kauan pitänyt taukoa).
Ajatuksena oli seuraavana päivänä, eli torstaina, mennä oikein kuntosalille taas pitkästä aikaa.
Ei olisi hyvä mennä kuntosalilla niihin vempeleisiin, ellei olisi yhtään kotona harjoitellut. ;)
Torstaina oli Kirjaston runopiiri ensimmäistä kertaa joulun jälkeen koolla.
Koko piiri olikin kasassa .(Kirjaston runopiiri= Kylli, Eve ja mä).
Kerroimme toisillemme kaikki runolliset ja proosalliset asiamme, joita joululoman aikana meille itsekullekkin oli tapahtunut.Luimme myös valitsemiamme runoja toisillemme.
Minä luin omitekoisen, joskus kesällä kirjoitetun runoni.
- Se kuulosti hiukan töksähtävältä, sanoivat piiriläiset silmiini katsoen.
-Minä olen yliviivannut pois monta lausetta lopusta, sanoin puolestani minä.
-En huomannut lausua yhtä ympyröimääni värssynpätkää ollenkaan, selitin jatkoksi ja selitykseksi.
-No, se selittääkin kaiken, jatkoivat muut piiriläiset.

Runopiiristä kiiruhdimme Kyllin kanssa  kuntsarille.
Kyllä oli nyt helppoa, kun oli kotiharjoittelu alla (rykäisy).
Menin lauantainakin kuntosalille. Kaksi kärpästä samalla lätkäisyllä, koska kerran kauppaankin piti mennä.
Merkkasin  tyytyväisenä rastin kuntosalin seinällä riippuvaan nimiluetteloon. Varmuuden vuoksi örmin rastin jonkun muunkin nimen kohdalle. Ottiko kovasti päähän? Siihen jäi nyt kamala sotkukohta ja kaikki, koko Isonkyrön rovastikunta, hoksaa kuka on ollut asialla.

Viikonloppuna olimme seuraamassa Joonathanin salibandyturnausta Isonkyrön liikuntahallissa.
Sielläpä oli kova eno päällänsä.
Tietäähän sen, kun halli on pullollansa virtaa täynnä olevista pelaajia.
Ihmettelin itsekseni, kuinka pelaajat pystyivät juoksemaan hirmuista faarttia katsellen kuitenkin taaksensa ja stoppaamaan juoksunsa kuin seinään kaatumatta.
Oi nuoruutta, oi taitoa, oi intoa, oi iloa!!!
Vivianni tahtoi pelien väliajalla mennä uimaan. Aina, jos neiti näkee uimahallin jossain, hän haluaa myös sinne uimaan.
Päätimme neidin kroolausta ihaillessamme, mennä porukalla seuraavan loman aikana samaiseen uimahalliin
(porukka= Catherine, minä, Vivianni.
Uimahallissa näytti olevan tilaa, eikä tarvitse uida toisten varpaat suussa. Omiani en suuhuni saisikaan.

Meille Letkutielle menimme syömään hernesoppaa, jota soppaa en koskaan saa niin hyvää kuin Kajaanin kassulla kerran sain. Onkohan armeijan hernesopalla salainen resepti?  Tai johtuuko ihastuttava ja huumaavan hyvä  maku niistä soppatykeistä? Jos niin on, niin saakohan niitä tykkejä ostaa jostakin?
Tietenkin paistoin myös parit pellilliset pannukakkua, joiden makua olivat omiaan petraamaan mansikkasyltty ja kermavaahto.

Tähän lopetan tämän huumaavan tapahtumaketjun tykittämisen.
T: Kaisa Ärt-Syltvaahtonen
---------------------------------------------------------------------------
Psalmi 40, jakeet 2-6

Hartaasti minä odotin Herraa ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
Hän veti minut ylös syvästä kuopasta, upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle, antoi lujan pohjan askelten alle.
Hän antoi suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.
Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa ja turvaavat Herraan.
Hyvä on sen osa, joka luottaa Herraan, ei etsi apua pahan voimilta,
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.

9 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Anteeksi, ehkä se olin mie, joka sotki sun lukijalaskut... ?

kaisa jouppi kirjoitti...

Sanna
NO, SINÄHÄN SE OLIT SANNA!
Mutta et suinkaan sotkenut, vaan ilahutit.:D
Ilahuttamisen ja hämmästyksen päälle vielä tietämättäsi muistutit, että tarkkaan pitää huteraan mieleen painaa nimet ja nimimerkit, eikä tuijotella ainoastaan numeroita.
Salaa toivoinkin, että kun oikein rutisen hoksaamattomuuttani, niin uusi tulokas ilmineeraa itse itsensä.
Näin kävi. Kiitos Sanna ja sydämenpohjukoista kuuluu tervetuloa huuto!
(Kuten myös kaikille taas uudestaan muillekkin).

sirpa kirjoitti...

Kyllä täällä, Kaisa, "salaa" luetaan sun blogia, kun ei tule aina kommentoitua. Hauska sun juttujasi on lukea :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Sirpa
Kiitos vaan :D
Myös kaikki salalukijat lämmittävät suuresti vanhaa sydänalaani ja antavat potkua uusiin "mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon" kirjoittamisiin!

elina kirjoitti...

Löysin blogisi ja jään mielelläni lukijaksesi, mutta en ainakaan vielä osaa linkittää, tai laittaa blogilistaa omaan blogiini. Ehkä opin tai sitten olen liian vanha oppimaa.

kaisa jouppi kirjoitti...

Elina
Mukavaa, että löysit tänne!:D
Minullakin on sellaisia blogeja , joihin olen yrittänyt (kun myös ensteks olen ne löytänyt) kirjautua lukijaksi, mutta en ole onnistunut :(
Lueskelen sitten omin nokkineni ja vastailenkin samoine nokkineni niihin.

isopeikko kirjoitti...

Peikkokin on syönyt rokkaa monta padallista. Mutta ei ampiaisia.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Joo, hernerokkasoppakeitto on kyllä yliherkullista.
Eihän niitä ampiaisia syödä, kun sitä hinajaa vaan. :D
Sitte myös jotkut ovat syöneet etanoitakin! Ja puunkuoren välistä valkoisia toukkia!
Minä en söisi, vaikka tukku euroja lätkästäis pöytään ja sanottais, että saat, jos syöt.YÖK.

pau kirjoitti...

Söin etanoita syntymäpäivänäni, kun poikani tarjosi minulle ravintolassa päivällisen. No, ennemmin niitä syö kuin selkäänsä ottaa. Ei ne maistu sen kummemmille kuin sienet tai mikään muukaan limaskainen sapuska :)

Ehkä ruuan maukkauden salaisuus on se, että sen on joku muu kuin itse valmistanut!