maanantai 28. tammikuuta 2013






Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan uusia valokuvia koneeltamme, joitain ihme oosviittoja seuraten.
Tai siis, uusiahan nämä kuvat eivät ole. Ne ovat muistaakseni näpsästy joskus jonkun  sähkökatkoksen ollessa päällänsä.
Ja on tietenkin mahdollista, että nämä kuvat ovat jo olleet blogissani. Sen verran tutulta ne kyllä vaikuttavat, mutta en jaksa kelata kaikkia 260 bloggaustani tarkistaakseniu asian oikeata laitaa.
Kuvissa, jonain kauniina kesä-aamupäivänä  Magnus keittää perunoita paarmoj... ei kun auringon säteiden seassa. Sähkökatkos äityi niin pitkäksi, ettei kestänyt syömättä. (Elikkä siis ainakin tunnin).
Nyt muistankin, että pihakuusi oli kaatunut sähköjohdon päälle ja siitä s-jakelukatkos johtui.

Tuo kaasusysteemi on kaikinpuolin hyvä keksintö muutenkin, ettei vaan sähkökatkoksien aikaan.
Kesällä on mukava paistaa lättyjä ulkona. Valurautapannu vaan kaasuliekin päälle ja VOT!
Meillähän ei ole liesituuletinta ja kaikki paistamisien kaameat käryt pyörivät kämpännurkissa viikon verran eteenpäin paistamisesta.
Kaikki muukin, paitsi nurkat,  haisevat lätyiltä myös.
Itsekkin  tunnen olevani kuin pyöreä, hunajoiva lätty kulkiessani maailmalla lausumassa runoja.
Tiedän, että perusominaishajuni on lättyinen. Eikä auta, vaikka tursotan Laura Biagiottia tykyttävillle kohdille suonieni pinnoille, kuten hajuvesiohje kuuluu.
Lätyn ja muiden paistosten käry on kaivautunut huokosten kautta verenkieroomme. Kaikkien meidän letkutieläisten.
Magnus sanoo, ettei ole ikinä kuullut kenestäkään, joka olisi hajujen kanssa yhtä käiveessä ja luulotautinen kuin minä.
Kyllä niitä on. Catherine, Aijja-Kanita ,vain muutamia mainitakseni.

Laura Biagiottia käytän siksi, että kerran hakiessani matkavakuutustoimistosta matkavakuutuksia, niin siellä palveleva matkavakuutusasianinen tuoksui niin hyvältä, että ahdisti kysymään tuoksun nimeä.
-Laura Biagiotti ja sininen pullo, hän vastasi auliisti, aivan kuten matkavakuutusasianaisen tuleekin.
Mutta eihän se meikäläisen kaulasuonilla samalta haise. Matkavakuutusasianaisella on taatusti liesituuletin :(

Istun kirjoittamassa viikkokatsaustani tutussa paikassa, tutun läppärin ääressä. Kalenteri on käden ulottuvilla.
Vieressä höyryää  kädenulottuvilla myös iso kupposellinen teetä. Änkyrää teetä. Laitoin kaksi pussukkaa likoamaan.
Luin "kahden pussin ohjeen" eräästä blogista. Pusseja olisi ohjeen mukaan pitänyt liottaa tunti ja teen olisi pitänyt olla kamomillaa.
Ohje oli unettomuuteen, joten en sen vuoksi voinut seurata ohjetta kirjain kirjaimelta.
Minunhan pitää yrittää pysyä hereillä. Minun teeni on mansikka ja joku muu. En viitsi mennä roskiksesta kaivamaan ja tarkistamaan.
Tykkään tummasta teestä, mutta en viitsi hauduttaa teetä oikein kannussa, kuten kotona isä aina teki.
Silloin, lapsuuskotona ollessani ja asuessani, viimeksi sainkin oikein kunnon teetä. Tai...Venäjällä oli myös tee oikeaoppista, kun sielläpäin matkustelimme.
Oikeaoppisessa teessä ei saa mukin pohja (sisäpuolelta) näkyä pätkääkään. Teen pitää olla kuin Abessinian keisarin verta, kuten kahvinkin. Piste.

Keskellä viikkoa käväisimme Magnuksen kanssa Nikolainkaupungissa asioilla.
Asiat kuntoon saatuamme, kiskoin Magnusta useiden kauppaputiikkien läpi ja sanoin, että minun pitää ostaa huivi.
Magnus ei sanonut mitään, mutta tiedän, että hän olisi sanonut, ellei olisi niin rauhaa rakastava:
-Sullahan on niitä huivia ainaki parit-kolometkymmenet komuutin hyllyllä. Eikö niistä ny...
-ON, MUTTA NE OVAT KAIKKI VÄÄRÄN VÄRISIÄ, karjun minä mielessäni.

Meillä oli myös pientä puhetta mennä pizzalle samalla reissulla, mutta Magnuksen mielikuvista ei ole vielä kunnolla haihtunut se viimekertainen tiskirättisessio.
Sikäli mikäli Magnusta tunnen, se ei koskaan haihdukkaan.
En ostanut huivia (löysin kyllä ja aionkin hakea ne "paremmalla aikaa") emmekä menneet pizzalle.

Eräänä kauniina ja kuulakkaana talviaamuna (viimeviikolla) ajelimme Östermyraan sairaalan korvapolille.
Kello 8 piti olla paikalla. Me olimme paikalla puoltatuntia ennemmin, kuten tapoihimme kuuluu aina ja kaikkialla olla.
Oikeastaan tapoihimme kuuluu olla tuntia ennen joka paikassa. Olemme ensimmäisi ja lähdemme viimeisinä.

Kuuloni testattiin, eikä se ollut huonontunut. Olin aika voitonriemuinen.
Porukan mielestä kuuloni on romahtanut pohjalukemiin, koska kuulokoje korvassakin kysyn ärsyttävän raivostuttavasti, että MITÄ? HÄ?KUKA? MISSÄ? MIKSI?
Nyt tuli selvästi todistetuksi, että itse porukat puhuvat epäselvästi sössöttäen sekä mumisten ja sanoja nieleksien.
(Porukka= Magnus ja Charles).
Kuuloni on aika kummallinen. En kuule konsonantteja ollenkaan. Tai siis ässää en kuule ollenkaan ja muutkin konsonantit pitää arvata.
Arvatkaas, rakkaat vanhat lukijaiseni  ja upouusi Sanna, mitä minulle Magnus sanoo, kun hän sanoo:
-ee ..u..o..o...ää..e..,..u..a..ä...öö!
Arvaan, että ette osaa edes arvata, siksi laitan oikean vastauksen:
-Mees pukohon päälles, juna lähtöö!

Torstaina oli myös Kirjaston runopiiri.Runopiiriin kuuluvat Kylli, Eve ja minä.
Vein Kyllille uuden uutukaisen toppatakkini korjattavaksi, joka takki on ollut ylläni about viisi (5) kertaa.
Vetoketju mäsänä.
Ostin takin halvalla ja etusasti Elloksesta.
Kylli kysyi, että kuinka halvalla ja etusasti? No 25:llä eurolla.
Tiedän, että vetoketjut sun muut, plus työ, tulee maksamaan paljon enämpi, mutta ei auta (eikä oikein haittaakkaan. On se sen verran sievä takki).
Charles kyllä sanoi, että ihan tavallinen takki. Ei sen kummemmin sievä.
Charles sanoi tuon asian lisäksi myös sen, että olin revitellyt blogissani, että sukuamme on tutkittu kokonaista PUOLI VUOSISATAA. Hänen mielestään sukua, kun sukua on tutkittu puolivuosisataa. Eihän tarvitse kuin katsella elossa olevaa perhekuntaansa.
Mutta se, että sukuamme on tutkailtu puolivuosiTUHATTA, on jo mainitsemisen arvoista.
Myönnän, että kirjoitan joskus aika kummallisuuksia, mutta en viitsi mennä enää korjaamaankaan. Luulen nimittäin, että te kaikki 37 lukijaani olette asiaa jo itseksenne ihmetelleet. :D
Itse olen sitämieltä, että ensinmainittua sukututkantaa kannattaisi tehdä enempi. Paljon enempi.
Meinaamiseksi se ainakin minun osaltani on jäänyt :(

Runopiirissä suunnittelimme runollista&sivistyksellistä matkaa lähikaupungin uuteen ja ihmeelliseen kirjastoon.
Käymme myös syömässä Piikissä.
Kylli ihmetteli, että onko se  piikki sen pizzaravintelin oikea nimi.
-Kyllä on, me sanoimme. -Ei mitään kitu-etuliitettä edessä. Ihan paljas Piikki, me jatkoimme.
Sitten Eve luki meille runon, jonka jälkeen me laitoimme kunnan, seurakunnan, Pohjanmaan, koko Suomen, Euroopan ja maapallon asiat järjestykseen.

Kuntosalille kaahasimme runollisen piirin jälkeen.
Olen päässyt kuntosalin härveleiden kilovastusmäärissä ja sarjoissa joulua edeltävään olotilaan.
Mahtavaa! Sitten se oikein vasta riemuksi repeää, kun pääsen oman kilomassani kanssa samoihin lukemiin kuin joulua ennen.
Kyllä se varmaan onnistuu, jahka saan Hälvbridgen ovensalvat, lukot  ja kammet taas pois tukevilta paikoiltaan.

Kamp&part Annen luona olimme Magnuksen kanssa viime viikolla yht´aikaa.
En olisi aikoinani uskonut, että joskus maailmassa istuisin Magnuksen kanssa parturissa samaan aikaan.
Tosin, ei minulla sitä vastaan mitään ole, mutta en vaan olisi luulenut.
Synnytyssaliin aikoinani en olisi liioin halunnut suurin surminkaan Magnusta viereen istumaan.
(Myönnän, että on eroavaisuutta kampaamon ja synyytyssalin kesken, mutta tuli vaan jotenkin mieleen).
Oli jnimittäin uuri puhetta erään iloisen ja onnellisen odottavan äidin kanssa asiasta.
Hän yritti sanoa, että siihen kirves-ja kanto-aikaan, kun minä synnyttelin,  ei isän läsnäoöo ollut niin tavallista ja että ajat ovat muuttuneet...
Se on totta, mutta olen hiiden vissi, että en haluaisi edelleenkään.Tosin hyvähän se on tässä iässä uhota ;)
Synnytyksessä sitä on jotenkin niin täysi työ itsensä ja sisusklasujensa kanssa, että...
Meillä synkkasi yhteen siinäkin asiassa Magnuksen kanssa aikoinaan:
Minä en olisi missään tapauksessa halunnut aviomiestä synnytykseen mukaan ja aviomies Magnus ei missään tapauksessa olisi halunnut mennä aviovaimonsa  synnytyssessioon  mukaan.
En yhtään väheksy käytäntöä, enkä ylenkatso apua, jonka äiti aviomiehen mukanaolosta  saa.
KEN TAHTOO, niin OK.

Lauantain Magnus lämmitti metoisen saunan. Minä kuorin löylyntuoksinassa pottuhanskoilla puolisenttiä ryppyjä pois hipiältäni.
Laitoin myös turvenaamion pärstävärkkiini.
Ketään en onnistunut säikäyttämään tällä kertaa.
Tuosta ihonhoidosta tuli mieleeni eräs monista potemistani pikku fobioista: ihon rasvaaminen.
Mainoksissa kehutaan, kuinka joku ihorasvalinimentti tunkeutuu kymmenen kerroksen läpi ihon sisään. Niin syvävaikutteisesti, että siitä siihen, ettei se tursua toiselta puolelta ulos.
Minä en tahdo, että joku ihonhoitorasva tunkeutuu syvälle sisimpääni. Kuvittelen, miten se vyöräytyy verenkieroon ja aiheuttaa tukoksia suonistossa jääden muhimaan imusolmukkeisiin!!!
Miksi ei ole sellaisia rasvapurkkeja myynnissä, joidenka sisältö jäisi vaan rehellisesti ihon pinnalle vaikuttamaan ja kimmokkaana ihoa pitelemään?On kai niitä?
 Muistuu mieleen Vitalis. Sehän jäi olemaan siihen paikkaan, kuhun sen siveli. Se oli ihan hyvä se.
Mutta minun piti aikoinani ko. rasvan käyttö lopettaa, koska sen haju oli niin lamaannuttavan huumaava.
Sepä haju ei liioin lähtenyt ikinä mihkään. Vähäsen samaan sähtiin, kuin se lättykäry käyttäytyy.
Mene ja tiedä. On voinut hajut ja koosteet muuttua sen viidenkymmenen vuoden aikana, jona olen sitä nimenomaista rasvaa ollut käyttämättä.

Sunnuntaina olimme tapamme mukaan kirkossa. Tapamme mukaan menimme myös kirkkokahville.
Oli valtavan hyvä ja selkokielinen saarna (kuten aina meidän omassa paikallisessa kirkossamme) ja oli valtavan hyvät kaffit ja nisut (kuten aina meidän omassa paikallisessa seurakuntakeskuksessamme).
Illalla oli vielä konsertti kirkossamme.
Åströmmin Nina lauloi Hilja Aaltosen runoihin säveltämiään lauluja.
Minä olin aluksi penkiltä pudota. Niin ihanaa oli musiikki!
Kun sitten sain itseni pysymään penkillä  Magnuksen turvalliseen kylkeen nojaamalla, alkoi lentoonlähdön tuntemukset. Aivan varmasti leijailin jo urkuparven kohdilla.
Ja ne runot!
Pikkusen oli kateuden kyyn hampaita lepattamassa nokkani edessä.
-Minun runoihini  ei koskaan saisi noin ihanaa musiikkia sälytettyä. Minun runoni ovat kuin possunkärsämöitä orkideoiden joukossa, ajattelin gredeliinisenä.
Vai mimmosen sävelmän sepittäisit tälläiseen runoon:

Lintulaudalla tappelevat tiaiset
melkein verissäpäin
nokat sapelina heiluen.
Auringonkukan jyvistä taistelevat
tiaiset,
vaikka niitä siemeniä riittäis kaikille
yllin kyllin
varpusillekin.

Voi hyvin olla, että muistilappuun ei kirjoiteta:
linnuille
voi olla, että jatkossa, ensi vuonna
tarjoilu ei pelaa tässä hotellissa.
Sitäpaitsi Jumala sanassaankin lupaa
ne ravita
tiaiset, varpuset
suuremmillakin ja väljemmillä  estraadeilla.



Onneksi sain kateudeltani rukoiltua, että anna Jeesus anteeksi. Sain kuin sainkin rukoiltua, että kiitos Jeesus, että saan olla täällä kirkossa ja kuunnella, kuinka olet antanut ihania lahjoja ihmisille. Kiitos myös minulle antamistasi lahjoista.

Konsertti loppui aikanaan ja vaikka taiteilijat (mahtava kitaristi säestämässä) antoivat kaikkensa, olisin halunnut kuulla vielä ainakin yhden ylimääräisenkin laulun. Ei auttanut, vaikka paukutin käsiäni, niin että punottavat vieläkin.
Iloisina ja onnellisina lähdimme kotiin kissauttamaan konserttikaffit.
Kovasti yllytän ja kehoitan Ninan konsertteihin menemään, jos vaikka sadankilometrinkin säteellä paikkakunnaltanne näette hänen esiintyvän.

NYT loppuu tämänkertaisten mielenkiintoisien asioiden vatvoskelu tähän. Illalla menemme Nikolainkaupunkiin katselemaan videota, jossa minäkin olen mukana. Via Dolorosaa.
Tervetuloa Vaasaan pääsiäisenä. Tarkemmin sanottuna Huutoniemen kirkkoon. Siellä se esitetään taas uudestaan pitkästä aikaa.
Minäkin voin hyvällä mielellä mennä jälleen mukaan, koska yhtään vuorosanaa ei tarvitse opetella ulkoa.
Kaikkihan muistavat, että minä en opi enää mitään ulkoa, joka seikka lopetti draamaryhmään kuulumisenkin kuin seinään.

T: Kaisa von Höringen-Tingen
------------------------------------------

Sananlaskujen kirja 12, 1-5

Joka rakastaa tietoa, rakastaa kuria, tyhmä se, joka nuhteita vihaa.
Hyvä ihminen on Herralle mieleen, mutta juonittelijan hän tuomitsee.
Vääryyden varassa ei kukaan kestä, mutta vanhurskas on vankasti juurillaan.
Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti.
Hurskaiden aikeet ovat puhtaat, jumalattomilla on vilppi mielessä.























22 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Jännä juttu, mä en ole kauheasti piitannut Nina Å:n musiikista, mutta nuo hänen Hilja Aaltos-tulkintansa ovat kyllä upeita.

pau kirjoitti...

Ihanaisia nauruja sain jälleen maistaa, kun juttujasi luin. Olisin soittanut äidillekin, mutta muistin, että hän on juuri kuntoilelemassa, kuten sinäkin uutterasti joka välissä!

Kovasti on menoja sinulla, oikein kokouksesta toiseen ja sitä rataa! Mutta sehän on vain mukavaa, kun on voimia ja intoa.

Hienoa, että sait tarvitsemaasi ja ansaitsemaasi suitsutusta runojesi suhteen: innolla odotan uutta runokirjaasi. Ja tuollainen pikkurunonpätkä blokkauksessasikin on oikein piristävä, olkoonkin, että lintuparat verissäpäin tappelevat :)

Demetrius kirjoitti...

Olen aiemminkin ollut sitä mieltä että runosi sopivat kyllä sävellettäviksi, ja olen edelleen. Fuusiojatsiin tahikka räppiin ainaskin =)

kaisa jouppi kirjoitti...

Aila
Minä en liioin ole piitannut ollenkaan.
Å:n musiikki ei jotenkin ole vaan kolahtanut aiemmin, mutta nyt sensijaan oikein jysähti :D
Aivan ihastuttava taiteilijatar ja ihastuttavaa musiikkia kertakaikkiaan!!!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
On hyvä kuntoilla joka välissä, niin äitien kuin meidän mummujen,
mutta tänäänkin on jäänyt väliin. Leukojen heiluttelu (lue syöminen) on kyllä muistunut mieleen joka hetki ja myös toteunut :(

Kyllähän niitä menoja on ja yksi ihana meno unehtui ylös kirjata blogiin.
En ollut muistanut merkitä kalenteriin, että
Laihialla oltiin Israelin ystävät-illassa.

Hyvä, että linturuno herätti piristystä. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Demetrius
No niinpä onkin! Kyllä muistan, että olet runojeni sopivuudesta sävelten sekaan myötämielisesti kommenttiloodaan präntännyt.
Muistan sen siksikin, että olet ainoa, joka niin on sanonunna. :D
Fuusiojatsi?
Öh...en ole ikinä kuullutkaan. En sanaa, enkä sitten ehkä liioin ko. jatsiakaan.
Kummallista, koska jatsi on lempparimusiikkiani.
Oiskohan, että juuri ne ihastuttavimmat jatsisiivut ovatkin olleet just fuusiota?
Räppiä en ole kuullut, syystä että (kuiskaa) en tykkää räpistä.

Anitta kirjoitti...

Tuo suvun tutkiminen puoli (viimeistä)vuosisataa onkin oikea tahtojen taisto kun niin uusia tietoja ei meinaa saada mistään. 2-3 sataa vuotta sentään onnistuu paljolti kirkonkirjojen kautta ja jopa netistäkin löytyy digitoitua ainestoa. En kyllä ymmärrä miksi pitää sanoa "digitoitua" kun voisi sanoa että "kopsattua eli kopioitua".
Noita lätynhajuja nurkissa olen kovasti varonut jo 10 vuotta, mutta nyt se loppui. Aikoinaan kun maalit ja tapetit oli uusia, niin halusin säilyttää sen uutuudentuoksun mahdollisimman pitkään. Nyt kuitenkin tänään olen hyväksynyt tarjouksen asunnostani ja nyt saa jäädä uudelle asukkaalle kaikki mahdolliset hajut. (Asunto oli myynnissä 3 päivää ja hinnasta ei tingitty). Muutto on tosin vasta myöhemmin, mahdollisesti kesäkuun lopussa.
Vanhanajan haudutettu tee onkin hyvää ja kun vielä siihen laittaa sokeria ja maitoa ja toppaa voideltua sokerikorppua niin a vot että on hyvää. Just laitoin ja vähän rasva tihkuu suupielistä vielä.

pau kirjoitti...

Kuuntelin deistä Åströmin haastattelun, ja hän oli valoisa, iloinen ja nauravainen ihminen olematta silti BLONDI.
Hänen uusiin lauluihinsa en ole perehtynyt juurikaan, vaikka olen kovasti niistä kuullut.

Lättyjä voisikin syödä jonain päivänä: eivätkös ne ole erityisen laihduttavia, tai ainakin mielialaa kohottavia :D

Rosina kirjoitti...

Lapsuudenkodissa isä sanoi teetä saikaksi. Silloin kiehuva vesi valutettiin pienen sihdin (jossa teenlehtiä)läpi kuppiin.
Se "oikeaoppisesti" haudutettu tee on kyllä parasta!

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Olen asunut vain pari vuotta sellaisessa paikassa, jossa oli liesituuletin.
Sen pari vuotta sitten pidinkin sitä päällä silkasta onnesta, vaikka en mitään käristänytkään.

Tuohon sukututkimukseen en ole oikein päässyt hurahtamaan, vaikka onhan se mukavaa kuulla kaikista kunnianarvoisista piipsoista, jotka on mun sukua ;)


Vai pääset sinä muuttamaan ihan pakastarepäistyyn kotiin?
Ihanaa! Äkkiä se aika hurahtaa, vaikka sanotaankin, että odottavan aika on pitkä :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Niin, ja Niinuska ei ollut edes blondi muutenkaan.

Voin sanoa, että jok´ikinen siivu meni sydämen syvyyksiin asti.
Suosittelen kuuntelemaan menoa, jos näkyy taiteilijatar paikkakunnalla.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Saikaksi taisi isäkin teetä sanoa.
Meillä oli sellainen pienen kananmunan näköinen sihti, jossa oli ylt´ympäriinsä reikiä ja sitten myös tavallinen pikkarainen sihti.Sillä kananmunalla hauduttaminen oli kivaa!
Sokuria piti teehen laittaa (monta lusikallista), mutta maitoa sen sijaan ei.
Se oikeaoppisuus on kaikessa aa ja oo! ;)

vilukissi kirjoitti...

Kiitos tositosi hyvistä ja maittavista nauruista! Muistan muuten Vitaliksen ja tuoksunsa, sen pintaa pitkin vesikin juoksi iloisesti eikä sen alta mikään enää juossut iloisesti, ei hikikään. Olihan se rasvaa se. Voihan vitalis. Onko sitä muuten vielä?

elina kirjoitti...

Ha haa, hohotan täällä oikein kunnolla. Kiitos hyvästä nauruterapiasta.
Runopiiri kuulostaa kivalta. Olen harrastanut lausumista koko sen ajan mitä olen osannut puhua. Siskoni ristiäisissä lausuin kaksivuotiaana Kajavan runon; "on hiukan hermostuttavaa, kun peikkolapsi nimen saa...
Muistan sen vieläkin ulkkoa.
Täällä ei kyllä ole nyt sellainen keli että voisi paistaa lettuja ulkona kaasulla. Sataa räntää ja tuulee.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Lueskentelin hiukan kirjoitustani, että mitäs hauskaa sitä tulikaan koettua ja kirjoitettua, niin kävi kuten aina käy:
minua naurattamisen sijaan pakkas nyyhkytyttään :(
KIROTUSVIHREITÄ oli melkein joka sanassa.
Noh, en voinut niitä enää korjata, koska kaikki ovat jutun jo virheineen päivineen lukeneet.

Kyllä Vitalista varmaan on vieläkin olemassa. On se senverran ihmeellistä mönjää :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Elina
Mukava, että kirjoituksellani oli naurullista terapeuttista vaikutusta mielen syövereihin :D
Tuossa Vilukissille vaan valittelin suurta kirjoitusvirheiden määrää, jota terapia-aines sisälsi.
Ja ajattele, että olin sentään TARKASTANUT bloggauksen :(

Minä taas olen vasta vanhoilla päivilläni alannut harrastaa runoutta.
Jaa, mutta 3-vuotiaana kyllä lausuin ensimmäisen OMAN runoni. Se on kaksi värssyinen ja kuuluu näin:

Jumbo menee hakeen kaihvosta vettä.

Toinen säkeistö:

Jumbo menee hakeen lisää kaihvosta vettä.

(Jumbo oli naapurin koira. Kaihvo on tietysti kaivo, josta juomavesi haettiin).:D

Kaisa kirjoitti...

Mulla on molemmissa korvissa kuulolaitteet, ja olen silti välillä pihalla kuin lumikola. Olen epäillytkin, että se johtuu vastapuolen epäselvästä puheesta, ja nyt sain sinulta vahvistusta! Miksi ihmiset eivät puhu niin, että saisi selvän?

kaisa jouppi kirjoitti...

Kaisa
Joo, se on outo, mutta kurja ilmiö tuo mutiseminen.
Sitten myös se, että on alettu natisemaan.Siis ääni natisee.
Aina aamuisin, kun kaikkia TV:ssä ja rsdiossa haastatellaan, kuuluu jatkuva natina.
Onkohan ihmiset alkaneet muuten vaan haastatteluissa natiseen, vai eikö ennen haastateltu ketään?

Minuakin on kyllä natisetut...siis haastateltu, mutta en tiedä natisinko. Kyllä varmaan! :D

isopeikko kirjoitti...

Oliko se hiano se video? Peikko koitti haistaa sitä sinistä Lauraa, mutta ei se haistanut, ei lättyjäkään.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Piti oikein taas lukea menneitä, eli että MITÄ IHMEEN VIDEOTA on tullut katseltua? Ja muistinhan minä sitten. Joo, oli se hiano! Oikeastaan yli hiano!
Mua ei siinä kyllä ollut, mutta Magnus oli (Pietari). Ja niin mustapartaisena, niin mustapartaisena vielä. Onhan siitä aikaa jo noin 15 vuotta.

En minäkään ole sen koommin, kun sitä vakuutusvirkailijatarta nuuskutin, haistanut samanmoista sulohajua. Uskon, että virkailijatar kyllä kertoi rehellisesti hajusteen nimen (vakuutusvirkailijat eivät kerrokkaan muuta kuin faktoja), mutta kyse onkin NAHKASTA, jolle se pirskotetaan.
Toiset nahkat ovat happamia päältä ja alta ja toiset taas söpsökkäitä kaikella lailla.
-Happamia ovat, sanoi yks kettukin. :D

Ansku kirjoitti...

Näinkin sinut pyhänä kirkonmäellä tuubihuivissasi (vielä silloin puhdas)... Virkistävää luettavaa :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Ansku
Siellä kirkinmäellähän me kaikki...
Mukavaa, että olet liittynyt lukijajoukkoon tummaan :D
"Virallinen" tervetulotoivotus on ens maanantaki-bloggauksessa.