maanantai 15. huhtikuuta 2013



Iltaa parhaat, mutta ihanat lukijani kaikki!
Nyt vasta ehdin tänne teittin pariin, enkä ole uskaltanut katsoa, kuinka moni on käynyt täälä raottelemassa sivustoa.
En minä muuten niin kauheasti pelkää, mutta on kamalata katsoa kuinka monelle on tuottanut "pettymyksen", kun  samat kuvat ja teksti töklötää paikallaan.
On ollut kaikenlaista kapsäkkien purkamista ja viikon postin tutkimista, ettei ole ehtinyt nähin kirjallisiin töihin ollenkaan. Varsinkin, kun tuli kuorsattua melkein vajaalle puolille päiville.
Tulimme noin about kello 23 kotiin Letkutielle. Viisarit olivat nuljahtaneet jo hyvän tovin toiselle vuorokaudelle, ennenkö pääsimme vatupassiin. Ei sitä heti saa nukuttuakaan niin vaiherikkaan matkanteon jälkeen.
Nyt tuntuu muuten vaihteeksi kerrankin siltä, että ihan eilen ei ole ollut taas maanantai.
Tässä välillä on käyty idässä. Ihanassa Israelissa, kuten muistatte minun jo jonkun aikaa näissä raporteissa asiasta toitottaneen.
Viikosta, joka jäi väliin ja siis raporteeramatta en muista mitään.
Merkintöjä ei ole tosiaankaan kuin se yksi NAISTEN SUUNNITTELUPALAVERI, josta ennen olen maininnut ja joka oli väärän päivän kohdalle muistiin merkitty. Sitäpaitsi siellä naisten suunnittelupalaverissa oli myös yksi mies, Matthew.
Matthew ei tietenkään suunnitellut mitään, mutta muuten otti osaa keskusteluun.
Jos naisten suunnittelupalaveri pidetään jonkun kotona, niin ei sen jonkun aviomiestä pellolle ajeta. Sehän on selvä se.

Muistamattoman viikon loppupäässä varmaan pakkasin vaatekertoja  ja aurinko&päivä&yö&kosteutusvoiteita kapsäkkeihin. Näinhän minä olin tehnyt myös jo kuukausia ennen.
Siinä itserusketusvoide-asiassa kävi juuri, kuten ennalta aprikoin ja uumoilin: tulos oli epätasaisen laikkuisa ja kauhea.
Mikä kaameinta, unohdin purnukan kyljessä seisovan ohjeen lusätessäni perillä linimenttiä sääriini (ohje: pese kätesi huolellisesti voiteen levityksen jälkeen).
Minä en pessyt käsiäni huolellisesti. En pessyt käsiäni ollenkaan.
Aamulla hotellin sängystä herätessäni ja ylös veskiin kongotessani huomasin, että käsieni pohjat olivat tummanruskeankukertavat kuin emogorillalla. Emogorillallakaan ei tosin taatusti ole NIIN ruskeita sormien välejä kuin meikäläisellä oli.
Ojentaessani matkamme aikana jotain Magnukselle, sanoi hän hetkisen kuluttua suuren joukon kuullen, jotta mitä sun käres oli jotain outua?
Kehoitin  palata asiaan sitten joskus myöhemmin ja toivoin totisesti hänen keskittyvän toisiin asiantynkiin.
Onneksi Magnus ei enää myöhemmin muistanutkaan koko juttua. Tiedän tasan tarkkaan, mitä hän olisi sanonut tarkistellessaan pulleita käsiäni.
-Kyllon törkiän näkööstä. Ei sulta kurit puutu. Färjätä ny sormien välyyset ruskiaksi.
Magnus olisi ollut ihan oikeassa. Niin käsien kuin jalkojenkin "färjäyksien" kanssa.
Siltikin olen aina vaan sitä mieltä, että suonikohjut matsaavat paremmin ruskeeseen kuin olminvalkoiseen. Piste.

Alun kolme kuvaa (jäljellä on vielä 363 kuvaa) on näpätty Israelissa.
Magnus laittoi tänään kaikki Israelissa ottamani kuvat tietokoneelle.
-Minkälaasia kuvia soot oikeen ottanu? Mitä tämäki esittää? (Magnus tarkoitti tuota keskimmäistä otosta).
-Siinä on kuvattuna liskon häntä! (Kuvassa näkyvän sementtihalkeaman keskivaiheilla oleva pikkarainen piikki.)
Oikeastaan tarkoitin kuvata tietenkin koko liskon, mutta nepä ovat erityisen liukasliikkeisiä. Varsinkin melkein 30 asteen lämpötilassa.
Sain onneksi kuvattua ko. elukan koko komeudessaankin, mutta siitä dokumenttia myöhemmin.
Ensimmäisessä kuvassa on YRITETTY kuvata kaloja Sachnen kansallispuistossa olevassa uimalassa. Pienet kalat nyppivät uimareiden jaloista (ja jos antaa nyppiä, niin tietysti muualtakin) kuollutta solukkoa. Kantapäät ovat niiden herkuttelun jälkeen sileät kuni pikkuvauvan takamus.
Uhhuh! Kuvassa näkyvät jalat eivät ensinnäkään ole minun.
Minun tolppakoneeni ovat huomattavasti tukevampaa sorttia. Mutta ne eivät ole siksikään minun, koska en kuuna kullan valkeana pystyisi syöttämään solukkoani kaloille. (Örk, örk, örk...)
Hytisyttää ajatuskin, että kalat olisivat maiskuttaneet jo satojen muiden rannalla jalkojaan uittavien orvaskedet ja sitten uisivat minun kimppuuni evät viuhuen.
- No, nehän nielee ne toisten solukot ennekö siirtyvät uusille apajille, yritti joku lohduttaa.
Olen kuitenkin varma, että muutama hyppysellinen solukkoa jää edellisestä kantapäästä niiden suupieliin. Ihan takuula jää.
-Iilimadot olisivat paljon mukavempia. Ne sentään imevät verta, eikä nahkanpaloja, huutelin minä pyyheliinan päältä. Totta puhuakseni sellainen  ajatus vasta saikin ihon broilerille.
Lienee tarpeetonta mainita, että tyydyin istumaan hantuukin päällä koko uimaretken ajan.
Uusi mekkouikkarini pysyi rutikuivana, mitä nyt muutamat hikihelmet sen päältä silloin tällöin vieriskeli katsellessani ja ajatellessani sitä menoa.

Alakuvassa on kameli, jolla Magnus ja Joonathan ratsastivat Jerikossa ollessamme.
Siitä myös todistuskuvastoa ja seikkaperäistä selostusta myöhemmin.

Matkamme Israeliin alkoi täältä Hälävän mutkasta 1/2 22 vime lauantai-iltana
Charles heitti meidät maantien viereen, josta nousisimme linja-autoon. Linja-auto oli nimenomaa vain meitä varten, jotka matkustimme Israeliin.
Joonathan oli astunut l-autoon jo Nikolainkaupungissa. Aloimme heti, kun viimmonenkin matkaaja oli noukittu mukaan, yrittämään unta silmään.
Minulta se onnistuikin aika hyvin. Olen tottunut nukahtelemaan istuvillaan. Joonathankin sai kuulemma jotenkuten nukuttua, mutta Magnus ei "silimällistäkään".
Kello 4 aamulla oli oltava lähtöselvittelyussä ja niin me myös olimme.
Kone starttasi sunnuntaina aamulla, kuuden pintaan, kohti Israelia.
Söimme lentomatkan aikana sormustimillisen kokoisen aamiaisen ja joimme kupposen (noin 4 sormustillista) kahvetta. Hyvää oli. Oikeastaan lentokoneaamiaiset- ja lunchit ovat juuri sopivan kokoisia meikäläiselle. Niissähän haarukka, veitsi-, hamastikku-, pikkulusikka- ja särvettipakkaus muodostaa kooltaan suurimman kokonaisuuden.
Ei tarvitsisi, sellaisia alati syödessään, makkaroitaan peitellä. Niitä ei yksinkertaisesti pääsisi muodostumaan.
Hiukan ennen 11 olimme jo perillä.
Menimme Jaffan kaupunkiin, sitten Öljymäelle ja Getsemaneen.
Paitsi, että oli ihanaa ja puhuttelevaa, oli myös valtavan kuumaa. Missään en päässyt vähentämään vaatteita, jotka olin ylleni hyisessä Pohjolassa pukenut.
Olin pukenut kerroksellisesti. Ensimmäisen kerroksen legginssit olivat, etten sanoisi aavistuksen verran LIIKAA.
Seuraavalla kerralla (jos sellainen meille vielä joskus suodaan) en pue yhtään ylimääräistä kerrosta. Parempi pienet muutaman tiiman vilunväristyksetkin alkumatkasta kuin mahoton monen tunnin läkähdys koko loppupäivän perillä.
Ensimmäinen päivä oli koko matkamme kuumin, kuten aina ennenkin.
Ensimmäisenä päivänä otettiin myös  ryhmäkuva, kuten aina ennenkin.
Minulla on kuvassa posket punaiset kuin räätikät. Kaikilla muilla on myös kasvoilla onnellinen hymynkare, minä olen kuin vt. haudankaivaja.
Jotenkuten  jaksoin kuitenkin ottaa valokuvia. Laitan niitä tulevissa bloggauksissani teille runsasti nähtäväksi.

Öljymäelle on rakennettu kirkko (Kaikkien kansojen kirkko) ja siellä meidän ryhmämme lauloi Maa on niin kaunis-virren.
Sisällä kirkossa oli viileää ja ihanaa ja rohkaisin mieleni ja lauloin alttoa.
-Maa on niin kaunis, kirkas Luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie.... me lauloimme.
Jotakin liikahti kuumassa sydänalassani.
Kiitos Jeesus, että saan olla tässä. Magnuksen, Joonathanin, koko ryhmämme kanssa ja ennenkaikkea Sinun kanssasi rakas Herrani...
(jatkuu ensi maanantaina).
T: Kaisa Kutukala-Syöppönen
-----------------------------------------

Herra siunatkoon sinua, Israel ja varjelkoon sinua.
Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.


20 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Tervetuloa takaisin sateeseen ja kylmään. Ja kuvia tässä jo odotellaan, ja pitempää matkakertomusta.

vilukissi kirjoitti...

heh...jut niin. Muistan ku itse nuoruudessani käytin itseruskettavaa voidetta, naamaani. Sitten kävelimmä likkakaverini kanssa eestaas, ku kirkonmäellä oli kivoja poikia autolastillinen...ja kävelimmä aina Hannukselan kaupan ohitte, sitten yks kerta en enää nähnyt naamaani näyteikkunasta , nälyi vaan vaalea takki...päätöön lenkkeelijä! Tyttökaverini kuiskasi mulle, notta lähretähän kotia, soot kauhian näköönen ja tummenet koko aijan...kiva mennä sitten isän ja äitin silimien etehen...naama melekoosen ruskia ja kaula vitivalakoonen ... ja pesemälläkään sei lähteny...kauvan siitä sai kuulla. Se on kyllä totta, notta suanikohojut mallaa paremmin ruskettunehis sääris. Färjänny sormien välikkin, ei sulta kuria puutu. Ihana nainen!

Ansku kirjoitti...

Tervetuloa takaasin :)
Taas sain nauraa makiat naurut, että osaatkin kirijoottaa osuvasti!
....jatkoa orotellessa <3

Rosina kirjoitti...

Hienoa, että matkanne onnistui.
Sait taas paljon aihetta kirjoituksiisi, niitä tässä odottelen minäkin.
Ps. Olen taas Facebookissa, innostuin liittymään sinne uudelleen, kun löytyi niin kiinnostava paikallis-lähihistoriaryhmä sieltä.
Aikaa vaan kuluu niin mahdottomasti netissä, ainakin alkuun. :((

pau kirjoitti...

Tervetuloa, matkalainen,takaisin kotiin, joka sekin on tietysti väliaikainen, kun meillä on paremmat kotiseudut mielessä, eikö vaan :D

Minä en muista ruskettaneeni naamaani teitin lailla, mutta kerran keskenkasvuisena kyllä iskin ripsiväriä ja muuta silmäpakkelia raskaimman jälkeen. Olin silloin tätini luona, josta menin kouluun. Koulun jälkeen kotiin sillä naamalla. Onneksi oon unohtanu, mitä äitillä oli sanomista. Mutta kyllä sillä oli, voitte olla varmoja :/

jk. Olit mielessäni ja rukouksessani eräänäkin päivänä, kun äkisti mieleeni tuli jokin heprealainen laulu ja siitä taas heti Kaisa :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Joo, kyllä se ilmanalakontrasti oli melkomoinen. Sandaalit ei ollu yhtään liika täälä Suomen puolella.

Kovasti miellytti lukea PITKÄN matkakertomuksen odotuksesta.
Yleensä pakataan kehottamaan typistämään.(Ohhoh, mikä lause).
Koitan kirjoittaa mahdollisimman monisanaisesti ja pitkuliaisesti asioitten kulusta matkan aikana. ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Nuoruudessa käytin itseruskettavaa voidetta kasvoihin päivittäin, kesät talvet(huom. vain kasvoihin. Ei kaulaan, eikä korviin. Ne loistivat ruskuaisen väristä naamaa vasten kuolonkelmeinä.)
Muodissa oli myös peruukki ja lattiaharjakarvan pituiset tekoripset. Lisäksi muotia oli mikrot, lateksiset saapikkaat ja nilkkapituiset neuleliivit.
Nämä kaikki muotijutut löytyivät tietenkin minultakin.
Eipä ihme, että asiakkaat katsoivat pitkään. Minä luulin heidän ihailevan. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Ansku
Kiitos, kiitos!(Mielihyvän hyrinää.)
Mukavaa, kun tietää, että jatkosarjan odottajassa löytyy! :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Jatkoa matkakertomukseen yritän ens maanantaina saada äntiin.
Mukavaa tietää, että odottajia on, eikä tarvitse pituudessa pihistellä. ;)

Tuo Fb-juttu on karannut käsistä ainakin minulta. Olen joskus katsonut Magnuksen sivua, kun hän on sinne jotain präntännyt, enkä ole ymmärtänyt hölkäsen pöläystä koko systeemistä.
Minulla on ollut aikanaan sivut, mutta ei ne nuin sekasia olleet silloin. ;)
Ei ole tosiaan kumma, että aikaa kuluu ja tupakkia (jos polttais nimittäin.)

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kyllä pakkelointi oli jyrkästi kiellettyä minultakin.
17 vuotiaana sain luvan laittaa silmämeikkiä.
Äidin täti huokaisi minua katsellessaan, että NYT ON KAISALLEKKIN TULLUT ILMETTÄ SILMÄÄN.
Tuli ajatus, että olen siis 17 vuotta ollut suu ja silmät auki yhteen pisteeseen tuijottava hölmöläinen. :(
Siitä saakka en ole sukulaisten (enkä muidenkaan) aikana esiintynyt ilman meikkiä. Enkä esiinny! (Raskasta huohotusta.)

Kiitos rakas Pau esirukouksesta. Nyt ymmärrän monta asiaa. :D

Nils- Aslak kirjoitti...

Luin aikoinaan kirjan saksalaisesta Oscar Schindleristä (Schindlerin lista, tiedätte varmaan), joka pelasti juutalaisia ja haudattiin Oikeamielisten Ihmisten hautausmaalle Jerusalemiin.

Päätin silloin, että jos minulla vielä joskus on oma poika, niin hänen nimensä on oleva Oskari. Ja nyt minulla on poika nimeltään Oskari, 16v.

kaisa jouppi kirjoitti...

Nils-Aslak
Upea nimi tuo Oskari. :D

Olen nähnyt Schindlerin listan elokuvateatterissa.Filmi teki minuunkin syvän vaikutuksen.
Mielenkiintoinen myös tuo hautausmaa Jerusalemissa. Aion kysyä oppaalta siitä ensi kerralla, jos vielä pääsemme Jerusalemiin. Olisi tarkoitus matkustaa Israeliin parin vuoden kuluttua toisen lapsenlapsemme kanssa.

Minä aikoinani synnyttelin Vaasan sairaalassa. Jotain ihmetystä ehkä oli ilmassa, kun kätilö sanoi, että hakekaa Hermanni paikalle.
(Synnytysosaston ylilääkärin nimi oli Hermanni.)
Nimi kalskahti korviini niin komealta, että ajattelin, jos poika tulee, niin hänen toinen nimesä on Hermanni.
Poika tuli ja nimeksi annettiin Charles Hermanni (ensimmänen nimi muutettu);)

sirpa kirjoitti...

Tervetuloa takaisin. Blogin pitäjät eivät saisi matkustaa, kun lukijoille tulee vieroitusoireita :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Sirpa
No, kiitos, kiitos. :D
Ja blogin pitäjien ei kylläkään saisi lupaillakkan mitään ennenaikaisia bloggauksia, kun eivät kumminkaan kerkee! ;)

Ailakki kirjoitti...

Tervetuloa kotisuomeen ihanalta matkalta .kiva kun laitat kuvia ja kirjoittelet matkasta tuntuu kun ittekin olis ollut mukana on ne aina niin siunattuja matkoja lämmintäkin on teille ollut mukavasti siinä heltees tälläinen luuviulukin tarkenis olispa ensikesä vähän totaluokkaa täälläkin.Taivaalisenisän siunaamaa loppuviikkoa teidän perheelle(:

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Kiitos vaan, vaikka olisi se ollut mukavaa vielä jäädä viikoksi pariksi. Joonathankin olisi tahtonut vielä jatkaa lomailua.
Oli kyllä juhlallinen se 40 asteen lämpötilakeikaus.
Uskonpa, että sinäkin olisit tarjennu.

Siunattua loppuviikkoa sinnekkin päin ja kevään ja tarkenemisen odotusta. :D

Sokea kana kirjoitti...

Mukava kuulla, että matkalla oli hauskaa - ja meillä lukijoilla nyt sitten myöhemmin!
Keväthän tässä kohta on ja maat sulana ja me alkuperäisväestön olminvalkoiset jäsenet työnnämme kätösemme multaan. Sinä sulaudut hyvin ruskeasormenvälijoukkoomme, turha kärsiä mitään henkistä jetlagia!

kaisa jouppi kirjoitti...

Sokea kana
Oi, kunpa osaisinkin esiin kaikki tapahtumat ja maisemat edes vähänkään sinnepäin tuoda, kuta ne olivat! Tuntuu nimittäin kieli menevän kyljelleen, kun vaan ajatteleekin (vrt. tuo eka lause).

Todella änkyrän jetlagin saan taas, kun alkaa puutarhahommat.
En tiedä, oletko koskaan niitä kirjoitksiani onnistunut lukasemaan, joissa kerron suhteestani puutarhatöihin-ja hoitoon?
I hate puutarhatöitä.
Sen sijaan nautin suunnattomasti kahvinhörpinnästä ja baakkelssien syönnistä puutarhan katveessa ja kukkasien huumaavassa hajussa.
Olen saanut itseäni ihan vapaasti toteuttaa ja sen myös huomaa. Muovisten puutarhatuolien jalat notkuvat kesä kesältä yhä vintturampaan. :(

isopeikko kirjoitti...

Kyllä kaloillekin pitää antaa ruokaa, jos ne kerran tekee hommiakin. Ja kun kerran hommat ja ruokinta hoituvat samalla kertaa niin aina parempi, eikös? ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Öh...onhan se niinkin, mutta...
Ei! Vaikka mitenkäperin asiaa ajattelen, niin lopputulokseksi jää, että minun kantapäitäni ei kalat sapuskanaan tule maiskuttelemaan! Ilmoisna ikinä!