maanantai 29. huhtikuuta 2013




Iltaa te kaikki, jotka täällä näillä sivuilla käytte ja niitä myöskin luette ja seuraatte.
Iloitsen, että teittiä löytyy. Muutenhan tämä olisi aika turhaa touhua tänne kirjoitella.
Vaikka, enpäs oikein tiedä.
Kyllähän sitä aikanaan kirjoitettiin rakasta päiväkirjaakin, jota kukaan ei lukenut.
Paitsi minun päiväkirjaani luki. Luki, kun itse luettavaksi annoin ja luki, vaikka en antanut.
Äitini kuului niihin, joille en luettavaksi antanut, mutta luki.
Siitä seurasi ihan hirvittävä episoodi, joka ei ottanut vuosikausiin laantuakseen. PÄÄLLEPPÄIN kaikki laantui, mutta sisäisesti myllersi puoliin, jos toisiin.
Asiat saatiin kuitenkin selvitettyä. Kuitenkin neuvoni on, että ei kannata mitään kirjoittaa, jos tahtoo, ettei kukaan koskaan, eikä ikinä niitä lue.
Tai, jos ehdottomasti haluaa kirjoittaa, niin sytyttää niillä lopuksi grillin alustan, ellei tosiaan halua, että...jne.

Tutussa peräkammarissa (so. kodinhoitohuoneessa) kirjoitan raporttiani ja suloinen pullantuoksu ympäröitsee kaikkea kaikkialla.
Pyöräytin 74 pullaa. Söin niistä kaksi heti tuoreeltaan ja sitten iskikin ahdistus.
Miksi piti mennä moheltamaan  kaksi (två) pullaa ja varsinkin, kun ne  eivät koskaan ole mitään kevyensarjan nisusia. Tiedättehän te ja olette syöneetkin sellaisia pienen peukalonpään kokoisia luunappeja?
Minä en sellaisten leipomisella viitsi käsiäni, esiliinaani, lattiaani, tiskipenkkiäni ja uuniani liata.

Päätinkin pullat nieltyäni lähteä salille ja sain Evenkin houkuteltua mukaan.
Nyt onkin hieman parempi olo. Olisi oikeinkin hyvä olla, ellei juuri syömäni tortillat hieman pusertaisi pallean kohtaa.
Teille on varmaan sanomattakin selvinnyt, että laihduttamisyritykset eivät ole yltäneet edes heikoiksi yrityksiksi?
Hieman lohdutti, kun jossain kokouksessa tässä keväänmittaan valitin, kun kuntsarilla käymiset eivät mitenkään näy ulkonaisessa habituksssani.
Eräs ihana Veke sanoi, että kyllä se näkyy: iloisena ilmeenä ja intona.
Hohhoijjaa!!! Teki mieli sanoa Vekelle, että kotijoukkukueet eivät ole havainneet edes näitä muutoksia.
Haluan kuitenkin uskoa ja luulla, että kuntosalilla käymiset eivät ole ainakaan hulluudeksi.

Tiistaina matkustin junalla Nikolainkaupunkiin.
Otin mukaani Runollisen kirjan ja ajattelin antaa sen sille VR:n virkailijalle Nikolainkaupungin asemalla, joka on elänyt niin myötä siitä runo"kokoelman" katoamisesta.
Hän ei ollut työvuorossa, enkä kehdannut muilta kysellä niiden ryppyisten, yli/aliviivattujen värssyjen perään, jotka keväänkorvalla junamatkalla hukkaantuivat.
Aija_Kanita oli asemalla maalais-sisarentyttöään vastassa.
Menimme  Märthaa tervehtimään Vuorikotiin. Samaisessa paikassa äitini asusteli myös muutaman vuoden ennen kuolemaansa.
Sellaisessa paikassa myös minä ja Magnus haluaisimme asustella sitten, kun olemme ikäloppuja.
Siis niin ikälopunvanhoja, ettei Magnus jaksa ruokota vajaan parintuhannenneliön pihatannertamme, eikä hän jaksaisi kantaa vesiämpäreitä pihasaunalle, eikä  nyppiä mansikkamaata, eikä luoda lunta pihasta, eikä kantaa puita sisälle, eikä siivota paikkoja katosta lattiaan yläkerrassa ja alakerrassa jne, jne...
Jaa, että koskako minun jaksamismittari nakuttaa punaisella? No silloin, kun en enää erota jarrua kytkimestä, enkä tiedä kuka outo kropsu peilistä toljottaa, ja huulipuna ei osu kohilleen ja hampaat unohtuu vesilasiin viikoksi (on kyllä vielä omat leegot).

Muistelimme Märthan kaa 1/2 vuosisadan aikana tapahtuneita asioita ja yhteisiä tuttuja ja käänsimme mielessämme yhteisen pihapiirimme jokaisen kiven ja kannon.
Oli oikein mukavaa ja lähtiessämme vilkutimme ovelta ja lupasimme palata asiaan. :D
Sitten kävelimme riuskasti tätini kanssa heille.
Paitsi, että eräässä kadunkulmassa seisoimme ainakin puolitiimaa (jos hivenen liioitellaan) ja odotimme kuuliaisina, että punaiset valot suvaitsisivat muuttua vihreiksi.
Siellä me seisoisimme varmaan vieläkin, ellen olisi juuri ennen nukahtamista huomannut viereisessä tolpassa näpykkää, josta jalankulkijan on hyvä painaa, jos haluaa valon vaihtuvan.
Se on, kun asuu landella, eikä ole katuvaloja liikennevaloista puhumattakaan.

Puolesta välistä loppuviikkoon puunasimme Magnuksen kaa vuorokaudet ympäriinsä paikkoja putsuun kodissamme.
Meille tulisi Jyväskylän kaupungista mieluisia ja rakkaita vieraita oikein yökylään. Nimittäin Äkku ja Tyttityllerö.
Äkku on Magnuksen veli ja Tyttityllerö Äkun vaimo, kuten kaikki tarkkaavaiset tuhannet lukijani varmaan muistavatkin.
Annoimme oman makuuhuoneemme vieraiden käyttöön.
Vieraat kyllä vastustivat moista järjestelyä ja sanoivat mieluusti nukkuvansa meidän ilmapatjallamme, jonkalaisen patjan onnellisia omistajia tiesivät meidän olevan.
ONNELLISUUS on pihissyt taivaan tuulosiin, mitä patjaan ja sen omistamiseen tulee.
Kuten jo aiemminkin olen näillä sivuilla ihmetellyt, miten patjojen pitäisi kestää kahta harmaakarhuakin, kuinka kummassa se ole tehnyt sitä kahden (myönnettäköön, että hivenen tuhtin) ihmislapsen kohdalla?!
Noin joka 14 minutin jälkeen patjaan saa olla ymppäämässä lisää ilmaa, joka ymppäys pitää aivan sietämätöntä metakkaa.
Sellainen ei sovi seinillekkään, saati vieraaksi tulleille sukulaisille.
Tekisi mieleni "unohtaa" kertoa, että en huomannut laittaa vieraille kuin yhden täkin.
Kello varttia yli yksi yöllä raskaat silmäluomeni levahtivat ammolleen ja muistin asian. En kuitenkaan voinut enää tehdä mitään asian korjaamiseksi. 
Aamulla sanoivat vieraat kohteliaasti nukkuneensakin yön pitkinä tunteina.
Minä en oikein hyvin nukkunut, kun muistin, että myös makuuhuoneen lämpöpatterin töpseli oli unehtunut yhdistää valtakunnallisen verkkovirtaan.
Lämmittämätön huone ja yksi täkki!!! Kyllä me kaikesta huolimatta toivottelimme rakkaat vieraat LÄMPIMÄSTI uudestaan kyläilemään ja haluan ainakin uskoa, että he niin tulevat tekemään.

Sunnuntaina meillä oli kevään viimmonen Naisten kesken Iltapäivä ja tällä kertaa Vähässäkyrössä.
Lausuin taas sen "Miäs"-runon ja sen Israelissa sommittelemani runon.
Tapahtui taas niin, että en vettä tarvinnut säkeitten välillä ollenkaan. En muistanut maailmasa vesilaitosta olevankaan. Ihmeellistä.
Saimme kuulla myös oivallisen luennon vitamiineista.
Minäkin aloin tänään, luennon innoittamana, pureskelemaan taas päivittäisen kalkkitabletin ympättynä D-vitamiini tujauksella.
Kerroinhan teille  taannoin, kun en ollut muistanut ottaa hetkeen ko. tujauksia, kynnet alkoivat kasvaa ja lakkasivat lohkeilemasta?
Ajattelin nyt kokeilla, että pitääkö huomioni paikkaansa ja alkavatko kynnet liuskottua.
Kun kuuntelee tietoa ja tutkimustuloksia siitä, kuinka paljon sitä ihminen vitamiineja oikeastaan tarvitsee pysyäkseen tolkuissaan ja yleensä pystyssä ja hengissä, ei kertakaikkiaan uskalla olla niitä nautitsematta.
Alitajunnassa riepoo toisaalta tieto, että suonissani virtaa veri, joka on kuin Auran sinappia. Syö nyt sitten vielä vitamiineja!!!Kalkki on ehkä kuitenkin vähän eri asia, luulen ma.

Nyt pitäisi alkaa kertomaan Israelin matka-reportaasia mutta ilta on pitkälle kulunut ja tämäkin reportaasi pitkälle venynyt.
Ensi kerralla sitten.
Varmuuden vuoksi aloitan matkakertomuksen ihan alusta. En jaksa tarkistaa, mitä olen jo kertonut.
Muutenkaan viitsi lukea juttujani uudestaan, kun ne vilisevät niin raskaasti kirotusvihreitä. :(
Mutta, että olisi jotain, johon ensikerralla tarttua ja jonka varmasti muistan, että olen teille  kertonut, kirjoitan ALKULAUSEEN:
Lauantaina illalla klo 21.30 koitti se ihastuttava hetki, jolloin tumppasimme, Magnus ja minä,  matkakapsekkimme auton peräkonttiin ja Charles vyöräsi meidät Isonkyrön Tervajoen Ystävyydenkulman piha-aukealle.
Hyinen tuuli tuiversi päittemme yli ja loskasa ja  kuralillingissä linja-autopysäkille rämpiessämme tuntuivat matka-askimme painavan hyvänjoukon yli sallitun 25 kilon.
Omani tuntui painavan SATA25 kiloa, vaikka sisälsi vain hiuslakkaa ja tusinan legginssejä....(jatkuu).

T: Kaisa von Rämpinen-Lilling
--------------------------------------------------------------------
Apostolen teot luku 16, jakeet 26-32.

Yhtäkkiä tuli raju maanjäristys. Vankilan perustukset järkkyivät, kaikki ovet lennähtivät auki ja kaikkien kahleet irtosivat.
Vartija havahtui unestaan ja kun hän näki vankilan ovet selkoselällään, hän luuli vankien karanneen ja tempasi miekan surmatakseen itsensä.
Silloin Paavali huusi kovalla äänellä:
"Älä tee itsellesi mitään! Me olemme kaikki täällä."
Vartija pyysi valoa, ryntäsi sisään ja heittäytyi vavisten Paavalin ja Silaksen eteen.
Hän vei heidät ulos ja kysyi:
"Herrat! Mitä minun on tehtävä, että pelastuisin?"
He vastasivat:" Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi."
He puhuivat sitten Herran sanaa hänelle ja koko perheväelle.




16 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

Ihania kertomuksia ja kuvia, kyllä näitä vaan on kiva lueskella, vaikkei aina tule kommentoituakaan :)

Anitta kirjoitti...

Kiva näitä on lueskella paitsi kun tulee pullantuoksu nenään ja alkaa tekemään mieli jotain hyvää. Tähän aikaan illasta. :(
Onneksi mulla oli kaupan kreikkalaista salaattia, johon lisäilin viinirypäleitä, kurpitsasalaattia, mango-chilikastiketta ja sinappikastiektta. Vähän suupieli kuumottaa, mutta hyvää oli.
Ja minä kyllä leivon niitä peukalonpään kokoisia voipullia ja taikinankin teen 2 dl liemeen. Siinäkin on ihan liikaa kun itse kittasen öbaut 8 pullaa päivässä, jossei käy vieraita heti leipomispäivänä.
Muuten... sanot että "Charles vyöräsi..." , minä sanon että "kyöräsi". Jotkut "kaataa lurauttaa" esim kermaa, minä "lorautan", laulun voisin lurauttaa, jos en pelkäisi maasta karkoitusta.

Sanna kirjoitti...

Pullanhimo iski minuunkin. En vain saane vaivata taikinaa vielä kolmeen viikkoon, kun en saa nostaakaan maitopurkkia painavampaa.

Tosi epäluotettava äiti semmonen, joka lukee lastensa päiväkirjat! Kuitenkaan lapsilla ei esim. ole mitään asiaa kaiveleen äidin käsilaukkua tai tutkimaan sen taskualmanakkaa...

kaisa jouppi kirjoitti...

Sarppu
Kivaa, kun tykkäät lueskella näitä mhvv-juttuja.
Kommentointi on taas minusta vähintäinkin yhtä kivaa ja fiilikset, kuten sillä yhdellä sarjakuvakoiralla, joka nousi aina ilmaan, pelkästä onnesta, syödessään koirankeksejä. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Pökkäsi meikäläiselle katumusta, kun niin menin arvostelemaan pikkuruisia, mutta peukalonpäänkokoisia pullia. :(
Sitäpaitsi olen kerran saanut tosi herkullisia sellaisia. Kun sitten rehellisesti tutkistelin arvosteluani, niin sisimmältäni olinkin sitä mieltä, että ne sndipullat ovat kamalia siitä syystä, että NIITÄ EI KEHTAA OTTAA KOKO AJAN LISÄÄ. ;)
Nyt puolestaan valuu ehtymätön sylkyvana, kun luin mimmosta sallaadia sitä siellä onkaan syöty!

Nuo sanonnat ne sitten muuttuilevat samaan sähtiin kuin paikkakunnatkin. Joskus pitää puolet arvata, kun tämänkin alueen sanontoja kuuntelee.
Minä, sekä "lurautan", että "lorautan" kermaa lirauttaessani. Ei sanoilla niin väliä silloin harvoin, kun on kermaa, jota lu-, li-, lorauttaa!!!

kaisa jouppi kirjoitti...

Sanna
Minullakin oli muutamiakymmeniä (!) vuosia sitten vaiva, joka korjattiin, mutta ei saanut kantaa maitopurkkia raskaampaa tavaraa.
Menin Charlesin (silloin n. 5v.)kanssa kauppaan ja hän retuutti molemmissa käsissään pusseja (niissä oli pikkupojalle sopiva määrä kanniskeltavana) ja minä kävelin vieressä kuin hieroja (kahta kättä heiluttaen).
Ihmiset katsoivat hieman pitkään ;)

Nyt, kun sanoit, niin ilokseni huomasin yhden asian:
En koskaan kokenut, että äiti olisi ollut epäluotettava.
Tietysti hänen ei olisi saanut lukea päiväkirjaa, mutta...
Kirjoitin siihen kirjaan niin ilkeesti äidistäni, että minulla oli oikeastaan enemmän hävettävää kuin hänellä.
Asiat kuitenkin SUTTAANTUIVAT jotenkuten, eikä niistä enää koskaan puhuttu muutaman vuoden varpailla-olon jälkeen. ;)

pau kirjoitti...

Kiitos kirjoituksistasi, Kaisanen, ja kivoista kommenteista kaikilta!
Soodarasvaresepti pitää panna takaraivoon muistiin tulevia naarmuja varten.
Minäkin olen sitruksille allerginen, mutta ilokseni voin niitä nykyisin vähän syödä: mutta ostan vain israelilaisia appelsiineja - näin pääsen vähän pistäytymään siinä maaasa minäkin :)

Pullaa alkoi välittömästi tehdä mieli :(
Kai siitä pitäisi olla vaan iloinen että aistit vielä toimivat :/ :D

Alkoi naurattaa nuo ilkeät jutut äidistä päiväkirjasta, vaikka ei siinä mitään nauramista ole. Uusimmassa r-käännöksessä käytetään muuten ilkeä-sanaa, ja se kuvaa jaetta oikein hyvin:

"...jumalaton on pahuuden synnytystuskissa, raskaana ilkeydestä ja synnyttää valheen.- - Hänen ilkeytensä kääntyy häntä itseään vastaan, ja hänen vääryytensä lankeaa hänen oman päänsä päälle."
Onneksi Psalmin 7 lopettaa jae:
"Minä kiitän Herraa hänen vanhurskaudestaan ja laulan ylistystä Herran, Korkeimman nimelle."
(Raamattu Kansalle -käännös)

Älä ota paineita siitä matkakertomuksesta: kerro vaan siitä, mitä mieleesi tulee, ettet saa stressiä :)
Sun jokapäiväiset mhvv-on ihan mukavaa peruskamaa :D

Aila Sipola kirjoitti...

Meillä oli eilen viimeinen heprean tunti, opiskeltuamme kansalaisopistossa koko talven joka toinen maanantai-ilta. Wnkä pystynyt lukemaan tuota tekstiä... Kirjaimet sentään jo (tai vielä hetken) tunnistan. Mutta ilman nekudoita ei aavistustakaan, mitä vokaaleja pitäisi missäkin sanassa ääntyä...

vilukissi kirjoitti...

On nää semmosia kertomuksia, että odottelen joka viikko ellei peräti joka päiväkin julkaistua novellikokoelmaasi! Voi jestas sentään, paas ny nää paperille, ja lähetä jonnekin kustantajalle tai jotain. Kelepo tavaraa kaikki tyynni! Ota silimät klasista poikes ja paas toimeksi!

Rosina kirjoitti...

Päiväkirjaa olen pitänyt vasta aikuisiällä ja sitäkin hyvin harvaan tahtiin.
Mutta naapurin tytön kanssa oltiin kirjeenvaihtoa, ja eiköpä hänen isoveljensä "löytänyt" kirjeitämme. :((
En tehnyt rinkuloita, mutta ostin kaupasta donitseja, sima on kuitenkin omitekoista.:))
Hyvää Vappua!

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Kiitos peruskama-kannustuksesta :D
Mukavaa, että mhvv-reportaasit kelpaavat. Muistan ne jotenkin paremmin, kun niistä on raapustettu jotain kalenteriin.
Matkalla en tehnyt muistiinpanoja (ens kerralla varaudun siihenkin).Ajattelin, että muistan kaikki, kun näen valokuvia. Laitettiin sitten kuvat nettiin...en muistanut puoliakaan, mistä ne ovat. :(


kaisa jouppi kirjoitti...

Aila Sipola
Kyllä minä sinulle hattua nostan, kun jaksat hepreaa opiskella.
Heprea on kieli, jota minäkin haluaisin oppia, mutta tiedän omat kykyni oppia yleensä mitään enää.
Meillä Charles on innokas "heprealainen". Kirjojakin löytyy hepreaksi joka lähtöön.
Siunausta vaan opinnoillesi!!!:D

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi.
Sinulla se on tuo kehotuksen- kehumisen armolahja.:D
Että meikäläisen MUSTISSA MUJUISSA MOJUVA mieli ilahtui ja juuri näinä ankeina (ei musta oo mihinkää, emmä keksi mitää, kaikki muut vaan osaa, miks minä oon tällänen...jne) aikoina.
Kyllä! Huomenna otan ja alkaan!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Oih! Isotveljet sitten osasivat olla "rasittavia" määrätyissä vaiheissa ja asioissa. Samoin myös pikkuveljet.;)
Leivoin tänäkin aamuna yli 70 rinkulaa. Nyt pakkaa näkymään rinkuloita jo korvissakin.
Oltiin torilla myymässä ja kaupaksi kävivät.
Omatekoista simaa ostin torilla Eweltä.

Sokea kana kirjoitti...

Hm, vai rupesi D-vitamiinin puute kasvattamaan kynsiä! Toisaalta matkalla sait varmaan D-vitamiinia vähän varastoonkin,joten häviävätkö kynnet nyt kokonaan?

Minä olen vanha änkyrä, joka vastustan kaikkia nykyajan kotkotuksia kuten erilaisia lisäravinteita. Mutta D-vitamiiniin taivuin äskettäin, kun minulle vakuutettiin, että se ehkäisee muistihäiriöitä. Taivuin periaatteessa, mutta en tahdo millään muistaa ottaa pilleriä.

kaisa jouppi kirjoitti...

Sokea kana
Kovasti minä toivoisin, että voisin vielä kynteni näyttää ;)
Jotkut ystävättäreni pureskelivat aina kyntensä pikkaraisiksi tumpeiksi. Sellaista en vieläkään pystyisi tekemään, ovat ne kynnet vielä senverran kovat, vaikka liuskoittelevatkin. :D
Samoin toivon, että nämä muutamat hapsut päässäni pysyisivät pääluussa kiinni.
Aioin kovasti kertoa, että täällä on toinen lisäravinne-änkyrä, kunnes muistin, että olen jo pitkään syönyt erästä hiusravinnetta, jota kovasti televiitsionissa mainostetaan.
Se hiuskarvaravinne on niin sikakallistakin. :(
Mutta...aivan, kuten se mainoksen upealettinen nainenkin vannoskelee, tuntuu kuin olisi tehokasta ravinnetta.

D-vitamiinia olen nöyrästi minäkin taas alkanut nielemään.
Ei kai miljuunat D-vitamiininsyöjät voi olla väärässä?