sunnuntai 12. toukokuuta 2013



Hyvää Äitienpäivä-iltaa!
Nyt on pakko tehdä harvinaislaatuinen poikkeus ja kirjoittaa häppeninkijuttu jo edellisiltana.
Pakko, vaikka silmät ovat aikalailla jo tihrussa. Huomenna on niin maan pal´  kirjoittamista ja muistiin ylös laittamista, että en ehdi mitään muuta tehdä.
Huomenillalla olemme Magnuksen kaa Järviradiossa klo 18-21:een. Ohjelman juontaa, ynnä vetää Eikku. Se on Kansanlähetyksen tuottamaa suora (kääk!) ohjelma.
Jos voit, ole kuulolla, jos et, niin ole HENGESSÄ mukana.
Minä omassa osuudessani lausun runoja (kuinkas muuten) ja todistan uskoontulostani. Saan, kun Eikku haastettelee, esittää muutakin mielipidettä , niin puolesta kuin vastaan.
Magnus saa myös todistaa ja pitää puheen. Väliin soitetaan hengellistä musiikkia.
Radiolähetys kuuluu kuulemma Jyväskylää myöden. Olemme kerran aiemminkin olleet ko. ohjelmaa tekemässä. Muistattehan, kun aikoinani asiasta kerroin?
(Kaikki sadat x sadat siellä näyttävät nyökyttävän päitään). Senkin muistanette, kun kerroin, että kukaan ei koskaan maininnut ko. ohjelmasta halaistua sanaa?
Me ohjelman tekijät päättelimme siitä, että hyvin meni. Jos ei mitään kuulu, niin on se sen merkki, että hyvin meni.
Ainakin täällä Pohjanmaalla se on sen merkki!
Kovasti jo tuntuu meikäläisellä, huomista ajatellen, perhosentoukat möyrästävän mahassa. Huomenna varmaan kuoriutuvat lepattamaan vatsan pohjassa.

Kuvat, jotka laitoin häppeninkistoorin alkuun ovat Israelista. Ne ovat paikoista, joihin en taaskaan  tässä jutussa ehdi kerronnallisesti lähimaillekaan.
Yläkuva on Vanhan Kaupungin temppelialueelta, keskimmäinen Nasaretista (jonkun polun varrelta) ja alimmainen itkumuurista, vaikka ei uskoisi.
Ja uskokaa, tai älkää, alimmassa kuvassa on kaksi kyyhkystä ottamassa nokkaunia. muurinkolossa. Lintuja olisi melkein ylettynyt pyrstöstä kiskomaan, jos olisi halunnut. Kukaan meistä sadoista naisista (erikseen naisten- ja miesten puoli) ei tietenkään halunnut.
Mutta, kuten sanottu sinne asti en matkakertomus-selosteessa tänä iltana ehdi.

Tänään on siis ollut kaikkien äitien päivä. Sellainen päivä on tietysti joka päivä, mutta tänään on saanut vetää oikein siniharm...öh...sinivalkoisen lipun salkoon.
Meidän lippumme ei kyllä valitettavasti ole enää puhtaan valkoinen. Pitää ehkä laittaa harkintaan uuden hankkiminen. Pestäkkään en lippua osaa. Luultavasti se olisi kauttaaltaan sininen, jos sen pulsaattorikoneeseemme tunkisin.
Tänään on myös saanut syödä täytekakkua, vaikka muuten ei missään tapauksessa saisi.
Meillähän on taas ne iänikuiset laihdutukset menossa, kuten jokainen muistaa. Huomenna on jo toinen punnitus.
Mikäli välipunnituksiin on uskominen (ja minä ainakin tahdon uskoa) viisari ei yllä viikontakaiseen jykevään lukemaan minun kohdallani. Eikä muidenkaan kerholaisten kohdalla, mikäli heidän huudahduksiinsa on uskominen ja onhan niihin, Niin uskon.
Olimme tänään myös seurakuntatalolla einehtimässä koko lössi. Lössin kuuluvat MINÄ, Magnus, Charles, Catherine, Eerikki, Joonathan ja Vivianni.
Olin taas omalta osaltani kaksi kertaa lounastalkoissakin muiden mukana, kuten aiempinakin vuosina ilokseni ja riemukseni olen saanut olla.
Alkaa vaan tuntua, että talkoiluissani olen enämpi tiellä kuin apuna.
Perjantaina meitä oli kolme henkilöa kuorimassa porkkanoita ja sipuleita. Minä kuorin lisäksi myös oikeankäden peukalonpäätäkin. Taas on tullut huomaamaan, miten paljon sitä ihminen oikeastaan tarvitseekin oikeankäden peukunnuppia!
 Että osaa ottaa makeen kipeetä peukaloon esimerkiksi hammasvälien tikuttaminen.
Ei auttanut kuin yrittää vasemmalla kädellä, jolloin tietenkin joka hammasrakoon jäi tikunpala tölhöttämään. Suu oli  kuin haravakone (jos pieni liioittelunpoikanen sallitaan).
Tänään menin seurakuntatalolle lounastalkoisiin jo ennen sianruppua (kai ne siat ruppailevat aamulla puoli kahdeksan?).
Sain pestä kurkkuja, pusertaa margariinia kattilan pohjalle, keittää riisiä, kuoria sipulia, leikata leipiä ja pestä tarjoilupöydän. Lisäksi sain kanniskella valmiita salaattiannoksia kylmiöön.
-Saisiko pyytää Teidän  Kuninkaallista Armollisuuttanne viemään sallaadit kylmiöön? minulta kysyttiin.
Huh, huh! Että mun pitikin mennä kertomaan, että meikäläisen sukujuuret johtavat Hollannin prinssiin. Siihen, joka nyt juuri äskettäin kruunattiin kuninkaaksi.
Kerroin kahvilla ollessamme vaatimattomasti, että sukulaispojasta leivottiin juuri kuningas, että sattuiko joku katsomaan?
Innokas sukututkijamme, Charles, sanoi, että mikäli asiakirjat ovat asianmukaisesti ja oikein täytetyt, prinssi olisi 68:s, tai 86:s (tai jotain sinnepäin)  serkku jostain suunnasta sukupuuta ja sen sankkaa oksistoa katsottuna. :D
Joka tapauksessa hieman pökkäs katumusta, että talkooporukalle olin asiasta mainaissut. ;)
Olisi pitänyt kertoa ennemminkin siitä isän serkkumiehestä, joka linnan sijasta asusti maakuopassa.
Oikein siistissä kuopassa.
Olin siellä kuoppapahaisessa lapsena visiitilläkin. Pitkospuita trampattiin kilometritolkulla (ainakin pikkaraisesta tytöstä siltä tuntui) suopursujen seassa.
Majan lattialla oli iloisenväriset matot ja muutenkin paikat olivat tip&top.

Naisten kesken-palaveria oltiin viikolla pitelemässä Nikolainkaupungin Vähässäkyrössä. Olemme saaneet tiimiin uuden tulokkaan: Soikun.
On mukavaa, kun on palavereissa mahdollisuus mahdollisimman monta päätä lyödä yhteen.
Siinä ideat sinkoilevat niin, että räiske kuuluu. Yksi pää sinkoilee yksin ollessaan ja miettiessään ideoita huomattavasti vetelämmin. Ihme juttu.
Nytkin saimme asiat niin hienosti lutviutumaan, että oli vaikeuksia olla järjestämättä jo ensivuodenkin tilaisuuksia  valmiiksi. Täytyi malttaa tyytyä vain syksyyn.
Toivon, että minäkin saan inspiraatioita runoihin vähän vähemmän vetelästi kuin viimeaikoina.
Saan nimittäin lausua Naisten kesken iltapäivissä jatkossakin aina runon, jos toisenkin.
Olen siitä hyvin otettu  ja iloinen.

Vähästäkyröstä ajelin Isoonkyrön kirkolle suoritettuani ensin pienimuotoisen välilaskun Hälvänmutkaan.
Kirkolla oli Kristllisdemokraattien paikallisosaston johtokunnan kokous.
Suunnittelimme mm. 1700-luvun markkinoille myyntipöytää, tai siis pöydälle myytävää. Lupasin leipoa muutamat limput ja vääntää pullia.
Kivaa taas kaivaa se  metrinpituinen kalastajalankaletti esille ja pukea itsensä muutenkin 1700-luvun maalaismommaksi. Siihen ei oikeastaan lettiä edes tarvittais. : (

Lauantaina olimme Magnuksen kanssa pitämässä virsipiiriä Laurilanmäellä.
Minä sain valita virret. Valitsin mielivirsiäni ja kirjoitin lappuun, että virsi 332 JA BEE SÄVELMÄLLÄ!!!
Kun sen virren aika tuli, alkoi Magnus estellä, jotta ei pee-nuatilla. Se sotkoo ja hämää mommia ja paappoja...
-Oli puhe minun valita virret, sähisin minä.
Mainittakoon, että nyt oli ruokasaliin saatu ihka uusi mikrofoni, jonka kautta kuuluu loistavasti miltei ajatuksetkin, saati sitten sihinät ja sähinät.
Saimme virsihetken kunnialla läpivietyä ja joimme päälle talon ystävällisesti tarjoamat niskukahvit.

Lauantaina olimme kampaamossa&parturissa Magnuksen kanssa.
Catherine kauhisteli isänsä hius-lookkia. Sanoi, että liehuniska-lookki on ollut pop joskus vuosisadan alkupuolella.
Sanoin, että ehkä sentinpituinen niskatukka ei nyt niin hirveesti LIEHU.
Magnus sanoi Catherinelle, jotta Kaisa ei rikkaa sinklatusta niskaa
Minua hiukan tuohduttaa myös.
-MITÄS KYSYVÄT  MINUN MIELIPIDETTÄNI. MINUN PUOLESTANI SAAKOON KUKIN PITÄÄ SELLASEN NISKALETIN KUIN HALUAA. MINÄ SANON OMAN NISKALETTIMIELIPITEENI, KUN SE EHDOTTOMASTI HALUTAAN TIETÄÄ. NIH! PISTE.
Seuraavalla kerralla en sano mieltymyksiäni, vaikka kysellään. Käsken vaan ajella surutta sileeksi kaikki ja kiillotus päälle. :D

Helatorstaina ajelimme Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen Gerbyssä pidettävään kesätapahtumaan.
Talo tarjosi makkarat ja kaffit, mutta muuten tarjoilu pidettiin nyyttäriperiaatteella.
Magnus leipoi tietenkin prätiköitä.
Minä ostin muutaman pussukan perunalastuja ja pari limsapottua.
Kuten kunnon kesäjuhlissa aina, vettä tihrusti hienokseltaan koko ajan ja juhlat juhlittiin sisätiloissa.
Lausuin "Miäs"-runon, kun juhlayleisöstä pyydettiin. (Juhlayleisöstä pyytäjiä: 2 kpl).
Mikäs siinä, kun sopivasti "sattui" värssy mukana olemaan.
Kupu täynnä huomattavasti paljon muutakin, kun rätkyjä ja sipsejä ajelimme tyytyväisinä kotiin.
Juhlat ovat mukavia. Varsinkin hengelliset ja kesälliset.

Nyt on aika jatkaa Israelin matkakertomusta.
Kuten kaikki muistavat, en viime kerralla päässyt vielä Israelin maankamaralle. Lentokoneeseen jäätiin, mutta sentään aamiainen jo ehdittiin syödä.
Aika pitkään näkyi maan kamaroita koneen pikkuruisesta ikkunasta. Oli pilvetön ilma  ja sees.
Joonathan istui ikkunan vieressä, minä keskellä ja Magnus käytävän vieressä.
On mukavaa, kun vieressä istuu tuttuja. Saa valloittaa käsinojan silloin, kun tahtoo. Vastaavasti ei ota hermoihin, jos vierustoveri levittäytyy pikkasen sinun reviirillesi, tai tökkii kyynärpäällä sinun kyynärpäätäsi.
Magnus ja Joonathan pelasi Unoa yhden matsin. Magnus hävisi.
Nyt ei näytetty mitään filmejä tms,  josta seikasta olin iloinen.
Ei silti, ettenkä hyvistä filmeistä tykkäisi, mutta on hyvä kuunnella omaakin (joskin vaatimatonta) aivonystyrätomintaakin silloin tällöin. Varsinkin matkalla Israeliin.
Silloin tällöin piti myös nipistää itseään, että josko tämä totta ollenkaan olla voi?
Joonathan siinä vieressä ilahutti mummun vanhaa sydänalaa erityisesti. Tietenkin myös oma rakas, vanha, mutta kopsakka aviomieheni sai hymyn nousemaan kalpeille huulilleni.

Ei aikaakaan, kun kone kaarteli Tel Avivin päällä ja laskeutui kuin pöydän kulmalle Ben Gurionin lentokentälle.
Kentällä jostain luukusta saimme pikkusen lipun, josta jossain luukulla nyhjästiin kulmasta palanen, jollain luukulla tarkistettiin passeja ja vertailtiin kuvaa ja naamaa.
Ihmettelen, että hyväksyttiin meikäläinen esittämäni passin omistajaksi.
Niin on suuri ero kuvan ja pärstän välillä. Yleensähän passikuvat ovat kuin etsintäkuulutusplanketteja, mutta minun kohdalla on toisin. Passikuvassa katsoo mukiinmenevän, tosin menopaussinkin jo ajat sitten ohittaneen naisen seesteiset kasvot.
Passin esittäjä taas vaikuttaisi olevan kuvan naisen isoäiti, joka on päätetty reuhtoa mukaan viimmoselle matkalle, vielä kun vellitalostakin luvattiin.

Matkapakaasit tulivat liukuhihnalla ja olivat helposti tunnistettavissa. Kenelläkään sadoista matkaajista ei ole yhtä riemunkukertavia kapsäkkejä kuin meillä.
Ben Gurionin lentoasemalla kuljetetaan myös, paitsi pakaaseja, niin matkaajia liukuhihnoilla (jos matkaaja itse tahtoo). No minä ainakin tahdoin.
Kotimaan räntäkeliin varustamani sotisopa alkoi tuntua todella lämpöiseltä.
Minulla oli ylläni siis ne paljonpuhutut legginssit plus pitkäthousut. Ajattelin, että kruotaisen pitkäthousut jossain sopivassa kohdassa pois ja kekkalehdin leggareissa.
Ei löytynyt sopivaa kohtaa! Ei siis niin missään.
Lentoaseman ovesta ulos työntyissämme, kasvoille löyhähti ihana kolmenkymmenenasteen lämmin löyhähdys.
Matkan alkaessa alkoi tietenkin bussin ilmastointikin auttaa ja sain muutakin ajateltavaa kuin paksut tamineeni.
Jaffa oli ensimmäinen pysähdyspaikka. Siellä söimme ihastuttavat falavelit.
Falaveli on eräänlainen hampurilainen. Sisällä on kaikenlaista salaattia ja möhnää ja kik-herneistä tehtyjä "liha"-pullia.
Näin Jaffassa linja-auton ikkunasta myös hienon valaskalapatsaan. Kyseessä oli se valaskala, jonka vatsaan Joona joutui paetessaan Jumalan antamaa tehtävää.
Joonan olisi pitänyt mennä Niiniveen saarnaamaan. Eli, elleivät niiniveläiset tekisi  parannusta syntielämästään, he joutuisivat kadotukseen.

Harmitti, kun en ehtinyt napata kuvaa valaasta. Ajattelin, että parin vuoden päästä (jos Luoja suo) olen skarppina. Niin pukeutumisen kuin kuvaamisen suhteen.

Sitten ajelimme Öljymäelle ja Getsemaneen.
Siellä minulla oli jo niin hirmuisen hiki, että en pystynyt enää ajattelemaankaan kylmästi.
Tietenkin myös ryhmäkuva napattiin siellä ja poskeni olivat punaiset kuin erään kuuluisan poron nenä.
Paikalla olevassa "Kaikkien kansojen kirkossa" oli ihanan viileää. Siellä oli myös ylimaallisen rauhallista olla ja rukoilla.
Kirkossa on tapana aina myös laulaa. Meidän ryhmämme lauloi Maa on niin kaunis-virren.
Osaan siihen altto-äänen (ja niin myös joku muukin) ja mielestäni laulumme ei paljoakaan hävinnyt Kansallisoopperan kuoron vastaavasta.Nimittäin, jos ko. kuoro olisi paikalla sattunut olemaan.
Poskenikin eivät enää näyttäneet Petteri Punakuonon klyyvareilta, vaan ihan tavallisilta tomaateilta.

Getsemane on hyvin puhutteleva paikka. On ihmeellistä ajatella, että siellä Jeesus on rukoillut ja siellä hänet kavallettiin.
Tyytyväisinä ajelimme hotellille. Kävimme suihkussa joka iikka.
Freeseinä ja puhtoisina menimme illalliselle. Kello oli puoli seitsemän hujakoilla.
Syötyämme kaikkia ihastuttavia ja tuntenmattomia ruokalajeja vähintäinkin tarpeeksi kaaduimme sänkyihin. Kello ei ollut edes kahtakymmentäyhtä.
Ei mennyt kuin muutama minutti ja hotellihuoneen täytti nukkuvien ihmislapsien erilaiset ja ominaiset äänen taajuusvärähtelyt. Minä en niitä kuullut ja tuskinpa ensimmäisenä yönä kukaan muukaan.
Ensimmäinen päivä Israelissa oli kellahtanut iltaan ja matkaajat sen mukana.

T: Kaisa Uupukka-Kellahde
----------------------------------------

Virsi 332 (b-sävelmä). 4:säkeistö

Kaikki, joissa henki on,
kiittämään jo tulkohon
Herraa hyvää riemulla.
halleluja halulla!

10 kommenttia:

Anitta kirjoitti...

Onpa ollut monenlaista menoa ja meininkiä. Kyllä siinä niskaletit leuhottaa, lyhyemmätkin.
Se miäs-runo taitaa olla kovasti suosittu. Mahtaakohan ihan maankuulu olla piakkoin. Niinkuin se yks pulu-uis-runo. Vai oliko se runo, vai joku muu.
Minä kyllä huomasin pulut siinä alimmassa kuvassa heti, mutta mikä hetelmä siinä keskimmäisessä kuvassa on.
Aurinko nousee ja minä kans kun ei oikein nukuta. Mukavaa alaknutt viikkoa!

Rosina kirjoitti...

On sinulla/teillä ollut jos jonkinlaista menoa ja meininkiä.
Niin sitä pitääkin.
Täällä oltiin kuulolla Järvi-radion ohjelman ääressä, netistä kuului hyvin!
Ei mitään takelteluja vaan hienosti sujui molempien puhe. :))

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Kyllä tekemiset jotenkin aina tuntuvat tuplaavan, kun ne kirjoitetaan ylös.
Viikkoon mahtui taas myös tuijottelua ja venymistä&vanumista.

Kyllä ainakin miähet tykkää runosta sikäli, kun olen jännitykseltäni havaintoja pystynyt tekemään.
Runo on tietenkin saman vaikutteinen kuin jotkut yltiöpää-äitienpäivärunot. Joihinkin se matsaa ja joihinkuihin kolahtaa ja muutamia ärsyttää. :D

En tiedä mikä etelänhetelmä se oli. Tokkopa mikään maistuva, koska siihen ylettyi ihan lellusti, eikä kukaan ollut sitä suuhunsa poiminut. Hetelmä oli pinnalta hiukan pörrönen. Jospa se oli pörriini!!!

Kiitos alkaneen viikon mukavaa-toivotuksesta. Samaa toivottelen sinulle.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Joskus sitä meininkiä on ja joskus ne jäävät meiningiksi.

Oli tosi kivaa kuulla palaute ohjelmasta. Viimekerralla ei tullut yhtäkään.
Magnukselle oli fb:iin tullut eilen kaksi mainintaa.
Eli kolme palautetta yhteensä. Yksi joka tunnille! :D

isopeikko kirjoitti...

Peikkokin asuu mialuummin maakuopassa kuin linnassa. Ne ovat kovin usein vankiloita.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Joo, ei pidä kovin äkikseltään mennä sanomaan, että asuis mialuusti linnassa.
Maakuopassakaan en haluaisi oikein mielelläni asustaa.
Onhan niitä isojakin kuoppia, mutta kyllä pinnalla asuminen ja pysytteleminen on jotenkin luontevampaa ihmislapsille. Peikoille sellainen kuopalla-asuminen ehkä jotenkin passaa paremmin.

pau kirjoitti...

Kuvittelin olevani kerrankin asialla ja nappasin heti järviradion auki, kun luin juttusi. Ihmettelin vielä, miten satuinkin lukemaan just kun ohjelma on alkamassa.
Homma hanskassa muuten, mutta nyt on keskiviikko eikä maanantai. Olin aivan varma, että on maanantai.
Niin sitä voi ihmislapsi erehtyä raskaasti. Ihmettelin kyllä, kun tanssimusiikkia vaan kuuluu :(

Kiitos taas ilon vilauksista ja makeista naurusta, Kaisa :D
Uusia juttuja odotellessa!

vilukissi kirjoitti...

Siinon ollu häppeninkiä vaikka muillekkin jakaa. Harmi, kun en kuunnellu ja ollu kuulolla, ku solit ratios. Olis saanu sanua, notta rariosta tuttu nainenhan se siinä. Mun pitääs kans miättiä tulevia markkinoota...mutta söin nykkin pussillisen akrkkia ja ny on äklö olo.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Eilen (keskiviikkona) en minäkään saanut hahmotettua aika-ajoin mitä päivää eletään. Ei tuntunut keskiviikolta, vaan tuntui torstakilta. Nyt ei varmastikkaan sitten tunnu viikko lyhkäseltä, kun eletään päivät kahteen kertaan.
Mistähän tuo päivien "tuntu" oikein juontaa?
Sunnuntai tuntui lapsena erikoisen ihanalta. Meillä puettiin vähä siistimpääkin ylle, kun mentiin ihmisten ilmoille.

Mukavata on tietää, että ainaski JOKU JOSSAIN odottaa kirjoituksia varrelta viikon.
Siu!

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Kyllä niitä häppeninkejä oli palijoki ihimisiä jakamas mun kaa. ;)

Minen kuuntele oikeen palijua rariua. Autos parahiten. Siälä mullon aina rario-Rei päällä.
Moon kauhian ranttu rario-ohojemien suhtehen.Minkään valtakunnan flätinöötä (juantajat pölisöö mahanaluusjuttuja) minen jaksa. No, et kyllä varmahan sinäkää.


Joo, mä tiärän sen tuntehen, ku moosaa mälliä menöhön koko pussillisen (joskus viälä jumpokokuakin). Soon kauhia ja ne katumuksen katkerat kyynelehet. Ne virtaa valtoomenansa.
Minen ny hetkehen katto mällihyllyylle päinkää.
Nyt on pakko taas teherä jotain rarikaalia syämisien suhtehen.
No mitä, ku siitä siihen, jotta uures puntaris riittää fiäteri painua lukohon. :(