maanantai 20. toukokuuta 2013



Olen hiukan lisäillyt liiterin seinälle rekvisiittaa.
Täytyy laittaa seinät "kukkimaan", kun muuten on kukkapenkkejä plantaasillamme aika krantusti.

Ylimmässä kuvasa on tämän talon aikoinaan käytössä ollut fältti (äsken oli väärä tieto:äes).
Fälttiä käytettiinsSiis siihen aikaan, kun vielä oli peltoja ja talossa hevonen ja Magnuksen vanhemmat taloa pitämässä.
Keskimmäisessä kuvassa uutena tulokkaana on pehujen alta löytämäni heinäharava.
Siitä puuttui muutama pii, jonka asian Magnus tuotapikaa korjasi.
-Minoon erinääsiä piikkiä haraviihin korijannu ja laittanu paikoollensa, Magnus kehaisi.
Minä olin totaalisen äimistynyt. Luulin, että löytämäni harava on ajalta ennen rautakautta.
-Ehei! Tällääsillä haravootihin aina, ku tehtihin heinätöitä. Kaikki muut haravat (jotka siis oli jo keksitty) olis ollu liian raskahia.
Pakkohan se oli uskoa, kun pii-mestari sanoo. Itse en kaupunkilaisfröökynänä heinätöitä PÄÄSSYT tekemään.
Koko päivän sitten soi mielessä ja ihan ääneenkin molemmat lollotimme: "Haravasta katkesi pii, katkes vielä toinenkii. Isä teki uuden piin ja taas sillä haravoitiin".

Alakuvassa uutta seinäsomistetta ovat kaksi ikkunakehikkoa. Pienempi on ammoin lahonneesta ja kaatuneesta sikala&navetta rakennuksesta. Sellainen aarre on pakko laittaa seinälle.
Pytingissä ei ollut muuta ikkunaa, joten rakennuksen koon voi päätellä siitä.
Että ikkuna yleensä, edes joten kuten, saatiin kasaan ja koppuloitua tuohon seinustalle, olisi ihan oma lukunsa.
Luku ei kylläkään olisi mhvv (mukavia häppeninkejä varrelta viikon), vaan t&hhvv.( T&hhvv= tuskaisia&hikisiä häppeninkejä varrelta viikon).
Siinä se nyt kumminkin on ja pysyy, mikäli minussa henki yhtäänkään pihisee.
Muista pihakaunistuskoristeista laitan kuvia myöhemmin. Kuten uudesta pihapöydän kannesta esimerkiksi.

Ensimmäiset puutarhamme antimet nyhdettiin ruokapöytään tänään.
Nimittäin rapalperin varsia n.12kpl  (a 10 cm) ja ruohosipulia (n. 10 grammaa).
Minun luonani, täälä Hälvänmutkalla, oli tänään serkkutapaaminen. Tahdoin keittää kaupunkiserkuille kunnon rapalperikiisselit.
Rapalperia jouduin korvaamaan ylimääräisellä perunajauho-tujauksella, sekä pakastemansikoilla.
Kovasti kiisselistä sitten riittikin lusikoimista ja kyllä siinä aavistus oli raparperinkin makua.

PÄÄruoaksi (rykäisy) tein Mexikon pataa, johon ymppäsin sieniä ja sipulia niin, että tuntui.
Voin vakuuttaa, että ympätty Mexikonpata maistuu oikein maikealta kahdenviikon kaalisoppasession jälkeen.
Toisaalta voin kyllä myös vakuuttaa, että minä en suinkaan kaalisoppaan kyllästy kahdessa viikossa.
Yhtäältä voin myös kertoa, että pieni breikki kaalikeittoon tuli myös viime viikonloppuna, jolloin olin runoleirillä merenrannalla. Tarkennettuna: Lepikossa.
Siellä söin pari saunanapollista (tokikin kattilassa keitettyä ja lautaselta nautittua) lohikeittoa, puoliloodallista lasagnea ja kapallisen persiljapottuja kanasoossia kyytipokana ja runsain määrin sallaadia ynnä croisantteja jne, jne.
Ai mitäkö uusi puntari moisesta meinaili?
Noh...se nyt on niin uusi, eikä vielä tunne puntaroitaviaan. : (

Runokurssilla oli aivan suloisen ihastuttavaa.
Kirjoittelimme kynät sauhuten runoja napeista, lankakeristä, eri puulajeista, valokuvista jne.
Niitä sitten loihe lausuimme vuorotellen ja taputimme kaikille erikseen ja yhdessä.
Meitä oli kolmattakymmentä runonaista-ja yksi runomies kokoontuneena vuotuiseen runolliseen viikonloppuun.
Ehdoton vaatimus oli, että kukaan ei saanut käyttää vain-sanaa.
("Tämä nyt vaan on tämmönen", "tämmösen mä vaan sain äntiin" jne. olivat kokonaan ja ankarasti kiellettyjä lauseita).
Minä sain runsaasti läpytyksiä ja hurraa-huutoja omalla lausuntavuorollani, vaikka ne olivatkin vaan...öh...

Lauantai-illalla istuimme, me runokurssilaiset, takkatulen ääressä ja kährästimme makkaraa.
Minä lausuin "kuuluisan"- ja kovasti suitsuttamani Miäs-runon.
Kuulijakunnassa oli ainakin yksi, joka piti runostani varauksemattomasti. Hän oli tämä Make. Kurssin ainoa mies.
Runokurssit ovat hyvin inspiroivia. En olisi koskaan uskonut vääntäväni värssyä jokipajusta, tai vielä vähemmän lankakerästä!
Niin vaan tuli valmista ja Pia (kurssin vetäjä) sanoi, että jokipaju-runon voi ilman muuta painattaa semmosenaan tulevaan kakkoskirjaani.
Tai niin ainakin olin kuulevinani. Kuulokojeesta loppuivat nimittäin patterit heti kurssin alettua ja sainkin arvata kaikkien sanomiset ja runomiset siitä lähtien.
Toivottavasti runosuoni jatkaa pullisteluaan. Meillä kaikilla.
Voinpa ottaa esimerkistä vaarin ja katsella vaikka maaseutua kuvaavaa valokuvaa ja alkaa kirjoittamaan runoa näkemästäni.
Minä saan, nimittäin,  lausua Isonkyrön Alapään Maaseutunaisten 100-vuotisjuhlassa runoja, tai ainakin runon.
AH, MIK` AUER EESSÄ URKENEEP´
PÄIN PILVIREUNUST´ PÄÄSKYINEN SYÖKSYILEE.
TÄN SEUDUN YNNÄ MAAN
KOTIKUNNAAKSENSA VALINT` ON
JA NOKAKASSANSA PIKKUPESÄÄNS POIKAISELLEEN KANTAA MAD´ON.

No, ehkä vielä pitää hioa ja ehkä vielä miettiä muitakin aiheita.
Linnusta puheenollen, västäräkki on julki- ja salaa, häntä vipottaen, kantanut pikkuruisia risunpätkiä meidän autotalliimme. Ilmeisesti se aikoo rakentaa sinne västäräkinpesän.
Luin kerran eräästä linnusta, joka oli rakentanut pesänsä traktorin uumeniin. Isäntä ei kuulemma käynnistänyt traktoriaan, ennenkuin poikaset lähtivät pesästä.
Minä vääntelin käsiäni hermostuneena etsiessämme Charlesin kanssa, mihinkä tintti pesäänsä pykää.
-Minä en voi olla käynnistämättä ooppeliani niin pitkäksi aikaa.
On salillakäyntejä, lukupiiriinmenoa, Nikolainkaupunkiin ajamisia ja Osuuskauppaan käyntejä...
Onneksi ei ainakaan renkaiden päällä näkynyt rakennusaineita.
Ihme lintu tuo västäräkki. Se on yksi lempparilinnuistani, vaikka ei näytä pesäasioissa ajattelevan nokkaansa pitemmälle.

Jos vielä pysytään eläinaiheissa, niin meidän köökin lattialta on pyyheliinan sisuksissa köörätty ulos ainakin kymmenen ampparia. Niitä sellaisia pipon tupsun näköisiä ja kokoisia ja raidallisia.
Magnuksen on ollut pakko niitä ulos kanniskella, kun minä en ole uskaltanut.
Toivorikkaana olen heittänyt ötökän päälle pyyheliinan, mutta aina olen muistanut, miten Magnusta pisti amppari liinan läpi.
Magnus oli kovin tuohtunut asian päältä ja sanoi, että tekis miäli iskiä lätkällä mokomaa sittiäästä niin, jottei se ikänä enää pääsis  piikkiänsä mihinkää tuikkaamahan, eikä muutoonkaa eres siitetpölyä keräälöhön.


Tarkkaavaiset lukijani muistanevat, että kirjoitin meidän menevän Järviradioon kolmentunnin (3t) suoraan ohjelmalähetykseen?
Niin me myös teimme. Eikku, Magnus ja minä.
Kaikki meni hyvin ja ikinä ei kolmetiimaa ole luiskahtanut ohi niin nopeasti.
Saimme ohjelmasta positiivista palautettakin ja kirjaanikin tilattiin maakuntaan kaksi kappaletta.
Olin oikein otettu.
Viimmosta Runollista kirjaa viedään ihan tuossa tuokiossa. Sitten on kaikki 500kpl myötynnä.
Lähetyksen hyväksi on rahat menneet ja toivottavasti joku runo on aiheuttanut sievoista iloakin ja ainakin hiukan ajattelemista.

Kalenterissa ei ole viikon varrelta muita merkintöjä, joten lopetan siltä osin kirjoittamisen tähän ja siirryn muistelemaan Israelin matkaa, jossa on siis menossa sen toinen päivä (!)
Mutta hiukan kertausta:
Ensimmäisenä iltana siis kaduimme suorilta jaloilta Leonardo-hotellin pehmoisiin pieluksiin.
Samassa asennossa (kädet suorina sivulla, suu auki) kuin olin nukkumaan mennyt, niin samassa asennossa myöskin aamulla pirteänä heräsin.
Samoin heräsivät Magnus ja Joonathan.
Runsaan aamupalan moosattuamme lähdimme, koko retkikunta,  Jerusalemin Vanhaan kaupunkiin ja temppelialueelle.
Temppelialue on sillä paikalla, jossa nyt on moskeija. Kun Jerusalemista näytetään kuvia, näkyy sen iso kultainen kupoli komeasti.
Kävelimme alueella ja seisoimme myös sillä kohdalla, jossa on ollut temppelin KAIKKEIN PYHIN paikka..
Siinä kohtaa esirippu repesi ylhäältä alas, kun Jeesus kuoli.

Alueella oli runsaasti eri maista retkikuntia ja suloinen kielten sekamelska kaikui ylt´ympäriinsä.
Puutarhahaudalla kuljimme hartaina ja Raamatusta luettiin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja hautaamisesta.
Ehtoollista saimme myös nauttia ympäröivässä puutarhassa. Siellä on useita paikkoja, jonne on koottu tuoleja ja penkkejä kauniisiin ryhmiin kukkien, puiden ja pensaiden varjoihin.
Sydämen täytti sanoinkuvaamaton ilo ja ihmetys.
Jeesus maksoi minunkin syntini ristillä. Jeesuksen ruumis, minunkin puolestani annettu, Jeesuksen veri, minun edestäni vuodatettu. (Ja sinun, rakas lukijani).

Oli tarkoitus, että menemme tuona samana päivänä myös  itkumuurille, mutta aikataulu hivenen petti jo aamupäivästä lähtien, joten päätimme mennä sinne seuraavana päivänä.
Hotellilla menimme suihkuun ja sitten taas notkuvien pöytien ääreen ruokasaliin.
(Niitä pöydän antimia, kun täsä muistelen, niin ahdistaapa menemään jääkaapille. Ihan vaan salaattia aion suuhuni haarukoida. En ole unehuttanut laihdutuskerhoamme.)

Toisen matkapäivän illansuussa pidimme hartaushetken ja sitten menimme nukkumaan.
Joonathan oli jo alkanut hivenen tutustumaan muihin matkaseurueemme jäseniin. Varsinkin suurinpiirtein samanikäisiin neiteihin.
Ihastuttava Israelin yö kääräisi meidät pehmoiseen ja lämpimään niskaotteeseen ja eipä aikaakaan, kun hotellihuoneen täytti katkonainen kuorsaus (Magnuksen sanoja- ja kuulopuheita lainatakseni).
Joonathanin puolelta ei tietenkään kuulunut pihaustakaan, enkä minä herännyt kuuntelemaan Magnuksen puolelta kuuluvaa.
Tähän päätän reportsuunini tältä haavaa. Israelissa toinen päivä illassa ja yössä....zzz...
T: Kaisa  Iki-Harmaja

---------------------------------------------------
Runokurssin aamuhartauteen saamani mannalappu:

Tämä on se sanoma, jonka olemme hänestä kuulleet ja jonka julistamme teille:
Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. (1. Joh. 1:5)




23 kommenttia:

isopeikko kirjoitti...

Se aura näytti ihan kengurulta. :)

Anitta kirjoitti...

Linnut rakentaa pesiä mitä oudompiin paikkoihin, varsinkin västäräkit.
Näin kerran Tampereella linnun lentelevän auton perässä. Pakoputken päällä oli pesä. En ehtinyt hätiin. Miten lie munien tai poikasten käynyt, jos pakoputki tohotti kuumaa.
Uups. En pysty nyt istumaan enempi kun selkä vaivaa. Luen lisää tekstiäsi myöhemmin.

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
No niin oli kuinka sanoit.
Menin siitä paikasta katsomaan kuvaa kengurusilmällä ja sehän se siinä.Nimittäin kenguru, ei silmä.
Kurkikatseella aura näytti uuvahtaneelta kurjeltakin.
Ihmettelisin kovasti kuvaajan kuvakulmasilmää, jollen kuvaaja sattuisi olemaan minä itte. ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
Huh, huh! pakoputkea en hoksannut tarkistelakkaan.
Ooppelin pakoputki on kyllä niin lurpalla alaspäin, että tokkopa se nyt sinne...
Tänään minulla on aikaa seurata tipusen toimia kunnolla.
Toivotaan, ettei se ole suuttunut ja muuttanut rauhallisimmille vesistöille.

Pikaista paranemista.
Muistamme sinua aamurukoushetkessämme Magnuksen kaa.

Anitta kirjoitti...

Nyt sain luettua postauksesi loppuun, keitettyä aamukahvit ja syötyä voileivän ja katsottua jumalanpalveluksen uusinnan (vähän tippa linssissä).
Kiitos muistamisesta aamurukoushetkessänne. Heti tuntui kuin puolet kivusta olisi lähtenyt pois.
Mukavaa, aurinkoista päivää!

kaisa jouppi kirjoitti...

Anitta
On hyvä, kun jumalanpalveluksia lähetetään TV:stä ja vielä uusintanakin. :D

Paranemista edelleenkin.
Magnus rukoili puolestasi (kun kerroin asian). Sanoi tietävänsä, mitä selkäkipu on. Onhan hän sentakia joutunut aikoinaan eläkkeellekkin.

Rosina kirjoitti...

En ole koskaan tunnistanut kaikkia maataloustyökoneita, mitä sitten ovatkin nimiltään. Vielä vähemmän nyt, kun on kaikenlaisia uusia härveleitä maatalouden käytössä.
Mutta haravan tunnistan hyvinkin, siksi monet kerrat jouduin haravoimaan seivästäjien jäljiltä loput heinänrippeet.
Pellolla tuli aina hiki ja paarmat puri.:((
Raparperi on parhaimmillaan paksun kiisselin muodossa, päälle vielä kermavaahtoa, nam.

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Tässä meidän aakkunoiden alla tehtäviä maataloustöitä olen nyt seuraillut seitsemisen vuotta ja jotakin alkaa jo tarttua kaaliinkin. :D

Tuo sinun muistelusi heinätöistä vahvistaa sitä Magnukselta saamaani puuharava-opetusta.
Olisi tosiaan ollut liikaa, jos työkalu olisi painanut , kun kaikki muu oli siinä touhussa muutoinkin kamalata.
Kaiken "kurjuuden" keskellä tarjotut pyörtänökaffit nisuineen ja leipineen Magnus muistaa ihanina ja maistuvaisina herkkuina.
Kuulemma "koskaan ei enää saa mitään NIIN hyvältä maistuvaa missään"!

Heeka kirjoitti...

Minä niin mieluusti koluaisin kaikenlaisia vanhoja rakennuksia ja varsinkin sellaisia, joista löytyy kaikenlaista vanhaa tavaraa. Se olis mulle oikein mielipuuhaa. Kun saimme neljä kesää viettää Svarvarissa erään tutun mökissä, kolusin kaikki isot, vanhat ulkorakennukset ja löysin ihania tavaroita mökkilöiseen veitäväksi. Siellä ne nyt ovat toisten ilota - toivottavasti. Jos joskus Kaisa tarvit kaveria kaivelemaan niitä ihania tavaroita, niin täällä olis yksi vapaaehtoinen. :)

kaisa jouppi kirjoitti...

Heeka
Vanhojen aittojen koluaminen on tosiaan hauskaa. :D
Minä en aikanani yhtään ymmärtänyt minkään vanhan päälle.
Jos jotain ymmärsin, niin väärin.
Nyt tiedän, että esinettä ei saa hioa, eikä maalata, eikä muutenkaan puleerata. Patinan pitää antaa näkyä.
Meidän aarreaittat on koluttunna ja käännettynnä jokaista lankkua myöten ja kaikki "AARTEET" otettu talteen.
Esineitä on vaan aikanaan aika kaltoin kohdeltu. Ne onnahtelevat, vuotavat ja repsottavat. :(

Heeka kirjoitti...

No niin Kaisa. Oltiin jo tulossa sinne teidän ulkorakennuksia tutkailemaan, mutta ette olleet kotona. Ei vaiskaa. Ajeltiin kyllä siellä päin tai oikeastaan ihan tarkoituksella ja navigaattorin kera. Autotallin ovet retkotti avonaisena ja kun isoM kokeili talon ulko-ovea, niin aukihan se oli. Ja taisi tuo kurkata sisäänkin, josko olisitte kotona, vaikkei autoa näkynytkään.

Mukavan näköinen talo ja pihapiiri teillä. No, me sitten ajeltiin Ritaalan mettien ja Tervajoen kautta takaisin Laihialle.

kaisa jouppi kirjoitti...

Heeka
Siis MITÄ???
Minä lähdin yhentoista junalla Nikolainkaupunkiin vanhoja postilaisia rookaamaan.
Magnus on ollut takapihalla rakentamassa roskanpolttoplatsia (!).
Tupaan on ilmeisesti ollut "avoimien ovien" päivä.
(Hiukan hiostuttaa huushollin yleinen järjestys).

Nyt otatte ja tuutte paremmalla tuurilla uudemman kerran.
Mikähän päivä se olisi? :D

vilukissi kirjoitti...

Ihana seinä ja ihania kaikkia! Arjen ja menneen nostalkiaa, tilatairesta. Nuan mäkin tekisin, jos mulla olis fältit tai eres tuallaanen ulukorakennus, liiteri ymv. Olikos sulla siinä hevoosenkenkää? Pitääkin kattua.

ps. älä heittäyry puntarin kans liian tuttavalliseksi! Ole sen kanssa niinku oisit oikeen hiliaanen, se antaa sun olla sitten rauhas...

Ailakki kirjoitti...

Ehtoota vain täältä kertunlaakson kulmilta täs kadulla on hiljaista kun huopatossu tehtaas konsanaan mutta onhan iltaunisten luomet jo lopsahtaneet aikaapäiviä kiinni itte tulin tunti sitten vasta kotia ja laitoompahan uunijuuston tuleelle ja kas kummaa onnistuhan taas kerran.Sinä sitten osaat käyttää hyödyksi noita vanhoja työkaluja ja muitakin entis ajan esineitä.

kaisa jouppi kirjoitti...

Vilukissi
Ei oo etehen tullu hevosenkenkää. Ei korkko-, eikä sanraalia.
Sellaasia...mitä ne ny on? Sellaasia (onko olemas länkiä?), jokka laitettiin hevoosen niskahan, niin sellaasia (rikkinääsiä) seinällä roikkuu. Ne kyllä ripustetahan seinälle, jahka se seinä saarahan valamihiksi (soon kans rikkinäänen tällä hetkellä).

Pakosta täytyy olla puntarin kans hilijaaseet näistä myärin.
Ei silloon passaa mitään pomiloora, ku ei mitää tapahru. :(

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Minä muistan aina ne sun juustot!!!
Kukaan muu ei niin hyviä osaa teheräkkää.
Ja kyllä kiitos kuuluu niille teirän kurmuullekki, ku niistä lirajaa nii maukasta maitua.
Nythän niistä vasta oikeen makoosaa maitua saa, ku saavat syänninpäälle makoolla pelloolla ja röyhtäällä tuarehesta heinästä muarostunusia äpärespallukoota.
Olikohan oikiaa kurmunhoito-sanastua? ;)

Siunausta sinne Kertinlaakson somaan taloseen teille molemmille.

Sokea kana kirjoitti...

Mistä Magnus muuten teki heinäharavaan piikit? Isävainaa kertoi, että erityisen hyviä puita tarkoitukseen, riittävän kovia siis, olivat omenapuu ja kuusain eli lehtokuusama.

Ajaessani Helsinkiin tyttären luota, jonka tontin laitaan naapuri oli ajanut muovisia salaojaputkikiekkoja, ajattelin nykykieltä. Se sentään säilöö sellaisiakin vanhoja sanoja, joille ei todellisuudessa enää ole kohta ole vastinetta. Sanotaan esimerkiksi, että ”runouden saralla”, mutta missä ovat sarat, kun kaikki pellot on salaojitettu? Tässä muuten siis sanatarjokas maatalousrunouteesi: sarka. Riimejäkin löytyy.

Jos pihassa kasvaa väinönputkea (pitää tuntea, ettei tule myrkkyskandaaleja!)niin silpaise lehti raparperikiisseliin. Kertakaikkisen nappi mauste siihen!

kaisa jouppi kirjoitti...

Sokea kana
-Koivusta tehtihin uuret piit katkennusien tilalle, vastasi Magnus kysymykseeni.
Omenapuustakin kuulemma tehtiin, juuri sen kestävyyden takia.

Minä en erota väinönputkea ukonputkesta tms. Yritän ottaa eroavaisuudet selville. Keitän usein rapalperisoppaa ja olisi hienoa saada siihen uutta makuvivahdetta.
Koiranputken tunnen ja erotan. Näillä tantereilla kasvaakin melkein vain koiranputkea. Se on yksi lempparikasveistani (heti voikukan jälkeen). Pyörätiet Nikolainkaupungissa ovat aivan huumaavan ihastuttavia koiranputken kasvu&kukinta-aikaan.Samoin voikukan. Onneksi tienvierustat singlataan aika harvoin (ehkä määrärahojen puutteenkin takia), joten pääsen niistä kylliksi asti aina nautiskelemaan.
Joitakin kymmeniä vuosia taakseppäin, yritin istuttaa silloiseen kotipihaamme JÄTTILÄIS-UKONPUTKEA (olikohan tuo oikea nimi? No, ainakin JÄTTILÄIS- oli oikein).
Surkeana poropeukaloviherpeukalona en saanut sitä kasvamaan. Moneen kertaan olen ollut onnellinen siitä, että olen jossakin asiassa surkea.

Meillä kotona sanottiin aina raparperia rapalperiksi. Karviaismarjat olivat tikkelpäärejä. :D

Kiitos runovinkistä!
Niin, sarat ovat kadonneet melkolailla tyystin. Joku voi sanoa, että onhan sarkavaatteet vielä olemassa.Siitä voisi runoa repiä.
Mutta, kun ei ole!
Sarat ovat jokaiselta osin unhonsuohon painuneet.

pau kirjoitti...

Kiitos runonauruista ym. Soitin ja luin runon äitillekin ja yhdessäkin vielä naurettiin:D
Minulla oli vakituinen haravoitsijan pesti niityllä lapsuudessa. Aluksi oli raskaat puuharavat ja itkun kanssa sillä märkiä heiniä haravoin veljen kanssa.
Jossain vaiheessa tuli harava, johon sai muoviset piikit ja se vasta oli kevyt ja ihana lapsenkin käteen!
Piikkien tekeminen/vaihtaminen oli jokailtaista työtä isälle heinänteon aikaan.

Mukavinta heinäpellolla oli paussit: sain etsiä mesikoita ojanpientareilta ja toisinaan hätyytellä hiiriä, jotka isä sitten nappasi ojan toisessa päässä.

Salaojitusten jälkeen pikkuojat hävisivät, niin myös mesikat.
Puolensa kaikilla asioilla!
Siunauksia ja rakkaita terveisiä teille <3

isopeikko kirjoitti...

Pöö peikolta.

kaisa jouppi kirjoitti...

Pau
Ja Magnus kun vannoo vaan puuharavan nimeen. Kaikki muut kuulemma olivat liian RASKAHIA!

Kiitos mieltänostattavasta kommentista ja terveisiä äitsykälle jälleen kerran. :D

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Hui! Ei saa säikähryttää! ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Parahin Anonyymi
Magnus kirjoittaa sinulle puuharavan piistä.
En laittanut viestiäsi tänne, kun on osoitteet ja nimet niin tarkasti. :D