Eri paikassa

Kuvassa liesituulettimemme.
Kuva siitä on muistaakseni ollut jo aikaisemmassakin häppening-stooreissa, mutta ainakin 5 (five) lukijaa on sen jälkeen uposen uutena lukijagalleeriaan ilmestynyt, joten heitä varten kuva.
Liesituulettimemme ei ime oikeastaan paljoakaan, mutta sensijaan se työntää  tuhkaa ja muuta möhnää (puun lehtiä, linnun sulkia ja sen sellaista) lieden päälle.
Tänäänkin, kun paistoin peruna&porkkanamuusista tehtyjä palleroita, piti laittaa kauhea läpiveto koko huusholliin, kun liesituuletin ei toiminut tarpeeksi äkäisesti.
Yleensä vältän paistamisia ja kährästämisiä viimeiseen hengenvetoon asti, mutta tänään oli pakko.
Ovat ne muusipallukat senverran hyviä.
Tein niitä toista kertaa pitkän elämäni aikana. Ensimmäinen kerta oli viimeviikolla.

Liesituulettimemme on paikallisella kielellä piisinotta.
Sitä on kiertänyt kaunis kangasrimssukin, mutta palopäällikön käskystä se piti ottaa pois.
Päällikkö selitti, että sen kerran, kun rimssu lösähtää hellalle, jossa tuli leiskuaa, niin se syttyy palamaan.
Ja ennenkö asia menee talonväen kauhusta kankeille piuhoille, on jo koko torppa tulessa.
Palopäällikkö puhui asiaa ja niin on piisinotta sitten ollut siitä saakka paljaana ja pysyy.

Minä istun tyystin toisessa paikassa tätä mhvv:tä kirjoittamassa. En istu peräkammarissa.
Olen makuukammarissamme, joka on vintillä.
Täällä mukanani toki on kalenteri, jota kohlakkoin alan pläräämään ja kaksi kärpästä, joista tosin ei enää ole harmia.
Alakerrassa oli 10 kärpästä, jotka todella saivat mielen "virkeäksi".
Saman efektin aiheutti pöydän päällä oleva lamppu, jossa tillotti enää kaksi kahdenkymmenenviiden watin "veristä lihanpalaa".
Otin kimpsuni ja Magus kantoi kampsuni yläkertaan. Ans katsoa vaikuttaako maisemanvaihto positiivisesti viikonvarsimuistelmiini.
(Kimpsu=kalenteri ja sanomalehti kärpästen listintään. Kampsu=tietokone).
Tähän väliin laitan reseptin p&p-palleroista, koska kaikki sen varmasti haluavat.

Porkkan&perunamuusipalleroiden teko-ohje:
Astiaan, jossa on eilistä (meillä toissapäiväistä) porkkana&perunamuussia lisätään munia maun mukaan (minun makuni: 3kpl), lorautetaan maitoa ja jauhoja, josta mössykästä sekoitetaan taikina. Lusikalla lätkästään paistinpannuun sopivankokoisia kakkaroita ja paistetaan ne molemminpuolin kullankeltaiseksi.
Kakkarat eivät saa olla valkokullan kelmeitä. Niiden pitää olla tulikuumia sisintä myöden.

Nyt, kun avaan juhlallisesti kalenterin, niin käy ilmi, että joka päivälle ei taaskaan ole merkintää.
Maanantai ja tiistai näyttäisivät olleen sangen hiljaisia ja rauhanomaisia.
Keskiviikkona sensijaan alkaa tapahtua.
Kalenterissa lukee TAKAPIHA.
Meillä on nyt tasainen takapiha. Niinkuin lätty. Paitsi pieni kohouma siinä on, mutta sitä ei saa pois (eikä tarvitsekkaan), koska se on  peruskallion vuorenhuippu.
Vaatisi aikamoisen mällin dynämenttiä sen poistamiseen ja vaarana on, että putoisi perustukset koko navetalta ja mökistäkin menisi kuisti entistäkin enemmän kenoon.
Olkoon siinä. Vuorenhuippu.
Voin laittaa kukkapurkin sen päälle ja samettiruusuja siihen purkkiin.
Samettiruusu on aivan ihmeellinen kukkalaji. Se helottaa puolivuotta kuin miniaurinko, eikä se nujerru pienestä pakkasestakaan.
Jos sen kastelu unehtuu, niin se ei sen kullankeltaisia nuppeja hetkauta. En osta koskaan enää mitään muuta kukkaa purkkeihimme, enkä  amppeleihimme kuin samettiruusua.Piste.
Emme ole kyllä tähänkään asti muuta ostaneet. Jaa, ehkä orvokkeja. Ne ovat myös jatkossakin silmiemme ilona täällä Letkutien raukoilla rajoilla.

Magnus ei, omien puheittensa mukaan, saanut siis maanantain- ja tiistain välistä yötä silmällistäkään nukuttua, kun tiesi pääsevänsä kaivinkoneen puikkoihin takapihalle.
Aamu seitsemältä jo kuuluipi  hiljainen hyrinä makuukammariimme ja nousin minäkin epätavallisen aikaisin ylös ja menin alas.
Aamu oli, paitsi tietenkin pimeä, mutta myös sumuinen. Silti tiesin hymyn karehtivan kaivinkoneenkuljettajan leukaparran sisällä, kun juoksaisin kaivelua ihailemaan.
Toista tuntia ja plaani oli sileä.
Eihän se takapiha järin suuri ole ja ammattimieheltä sen sileäksi vetäisy ei kestänyt kuin kraapantuun.
Magnus oli alansa ammattimies. 42 vuotta.
-Ooksä ny tyytyväänen ja onnellinen, kysyi Magnus.
-Tottahan toki, vastasin.- Tuli maikeat tilat uima-altaalle! (Viimmosen lauseen sanoin kuiskaamalla).

Torstaina oli Vaasassa Veljeskuoron 25-vuotiskonsertti.
Väkeä oli kokoontunut kuulemaan ja juhlimaan sankoin joukoin, ympäri maata tätä upeaa kööriä.
(Isokyrö, Koivulahti ja Laihiaki kuuluvat ympärimaahan).
Konsertin päälle oli kryptassa täytekakkukahvit. Olikin niin hyvät kakut ja kahvit, että oksat pois. Söin aimo loiskareen kakkua, mutta niin näyttivät syövän muutkin.

Perjantaina meille tuli mieluisia vieraita etelästä. Ulriika-Eleonoora ja Smarty. Magnuksen pikkuveli vaimoineen.
Söimme ja kerroimme puoliin ja toisiin tapahtumat ja sattumat perheemme keskuuksissa.
Jos en heti jotain asioistani muistanut, tai Magnuksen asioista, sanoi Ulriika-Eleonoora kuinka asiat ovat. Kertoi blogistani lukeneensa.
Nuin sanoessaan, hän tietämättään ilahdutti vanhaa, mutta raihnaista sydänalaani.
Ei ole ollut turhaa peräkammarissa istuminen ja kynänpäiden järsiminen, että mistä alottais (ja enenkaikkea, mihinkä lopettais). JOKU on lukenut!!!

Lauantaina ajelimme, Magnus, Kaima-Magnus ja minä Soiniin. Lähtö oli ennen sian ruppausta (edellyttäen, että siat ilmaavat itsensä klo 8).
Soinissa pidettiin EP: n Kansanlähetyksen Varustamo tänä vuonna. Muistan aina, että nimi on Lataamo! Mikä sekään ei ole yhtään vikaanvievä ko. tapahtumalle.
Sillä siinä tilaisuudessa saamme varustusta tulevaisuuteen ja saamme ladata akkujamme.
Raamattutunnin meille piti Puhakan Ilkka. Oli keskustelua ja mielipiteidenvaihtoa asioista niiden eri kanteilta.
Meikäläinen esitti mielipiteensä sellaiselta kantilta, että eipä uni tullut kuin toiseen silmään seuraavana yönä, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan?
Asian takana seison vieläkin, mutta tyyli, jolla sen esille toin, kaipaisi hieman päivitystä.
Unehutin täysin ympäröivän maaliman ja oli kuin joku olisi tuikannut pahvinastan  (ne ovat pitempiä kuin tavanomaiset nastat) takalistooni.
Puolustin jumalanpalvelusta. Sen kaikkia kaavoja, sen virsiä ja liturgioita.
Punaiset täplät palavat vieläkin ryppyisillä poskipäilläni ja hengitys katkeilee asiaa muistellessani.
Jotkut teistä lukijoistani muistanevat, että kuulun jumalanpalvelusfanittajiin koko sydänlihastani myöden.
No, en toki usko, että porukasta kukaan olisi niitä vastaankaan ollut. ;)

Sunnuntaina iltapäivällä Aijja-Kanitan ja Öpen luona ja viideksi Suvilahteen seuroja seuraamaan ja mukana olemaan.
Viikko oli tullut päätökseen ja siitä on historia kirjoitettu. Ja hyvä.

Muuten...ei ole hiiriä näkynyt. Taisi auttaa etikan truiskaukset ja valkopippurisirotukset. Minulla on noita "äidin antamia aineita" vielä runsaasti jäljellä. Taidan uusia käsittelyn.

Nyt lopetan viikonvarsikäsittelyn tähän ja toivotan hyviä unia, ellei se ole jo liian myöhäistä. Voihan olla, että olet nukahtanut tietokone päänalustanasi ja lähiomainen on taluttanut sinut varovasti pehkuihisi.
T: Kaisa Pehkula-Sömnander
----------------------------------------
Psalmi 119.Jakeet 67-68

Minä kuljin harhateitä, kunnes jouduin nöyrtymään.
Nyt olen kuuliainen, elän ohjeittesi mukaan.
Herr, sinä olet hyvä, sinun tekosi ovat hyvät.
Opeta minut tuntemaan määäyksesi.