Meni taas päivä, jos toinenkin, äkäseen ohi

Yläkerrassa istun ja siemailen tänään kissauttamaani marjanektaria.
Yritän koota muistijälkiä ohivilahtaneelta viikolta.
Yritykseksi se ehkä jäisi, ellei vieressä olisi taas myös vaaleanvihreä kalenterinikin
Elitzabethy (rakas serkkutyttöni) soitteli ja kyseli tuossa iltapäivällä, josko bloki on jo ylös kirjoitettu?
-Ei oo, vastasin kolkolla äänellä, enkä tiedä mistä kirjoittaisin, jatkoin. Kerroin, että  mitään maatamullistavaa ei ole tapahtunut.
Sellanen blogi mua just oikein naurattaakin, sanoi Elitzabethy äänekkäästi ja nauroi hyvän tovin vieläkin äänekkäämmin.
Muistan, kun nuoruudessamme olimme yhdessä menneet tanssibaanalle ja näin serkkuni vaikka vaan takaapäinkin, tanssivan jonkun salskean nuorukaisen viemänä, sain ihan hirveän naurukohtauksen.
Puhumattakaan, jos näin hänet naamasta naamaan.
Tanssikavaljeerini katsoi aina minua hyvin pitkään ja sain joten kuten selitettyä (jahka pystyin ensin vetämään henkeä), että en nauranut hänelle, vaan näin vilahduksen serkustani.
Jos onnistuin viittelöimään Elitzabethyn tanssikavaljeerini näkökenttään, tämä yleensä syöksähtikin hakemaan serkkuani seuraavalle schlaagerille.
Mikä olikin yksinomaa hyvä asia, koska Magnus huomasi minut tanssipaikan seinänvierustalta paremmin. ;)
Mutta omistaa nauravainen serkku, joka kyselee mitään tapahtumattomien blogien perään on ihana asia tässä matoisessa maailmassa.
Se minun piti vielä kertomani, että tapahtui usein niinkin, että törsäsimme tanssilipun hinnan nakkikioskilla, joka oli kulkureittimme varrella. Palasimme tyytyväisinä kotiin, emmekä haikailleet tanssiparkettia ollenkaan.
"Kunnon hampurilainen peittoaa tanssinrytkeen mennen, tullen ja palaten" oli yhteinen mottomme usein. Molempiin ei meillä kummallakaan ollut koskaan varaa.

Tuosta marjanektarista minun piti vielä kirjoittamani.
Luulenpa, että se ei ole nektaria ikinä nähnytkään.
Sanon sitä nektariksi sentähden, että se on samanTAPAISTA kuin nektari, eli aika paksua.
Minun nektarissani on omista puskista noukittuja  punaisia- ja mustia viinimarjoja keittää pullautettu muutaman minutin verran ja hierretty perunatömpällä siivilän läpi astiaan.
En lisää sokeria ollenkaan. Kukin saa lisätä vettä niin paljon kuin haluaa (ja uskaltaa minun haukankatseeni alla) sitä juodessaan.
Magnus sanoi, jotta kyllon muikiaa, mutta aika hyvää. Pitää mennä sylykemähän hampahien välyysistä siämenet pyttyhyn.
Johon minä vastaan, että syö, syö siemenet myös. Niissä ne vitamiinit luultavasti juuri piilevätkin.

Valokuvatkin tuohon alkuun alkavat olla kaikki loppuun asti kaluttuja.
Minulla ei ikinä ole kameraa mukana, kun olen joissakin kuvauksellisissa paikoissa, että saisin niitä alkuun laittaa ja niistä juttuja revitellä.
Onhan minulla kännykkä tietenkin, jossa on aika hyväki kaera, mutta minä en osaa puhelimella tehdä muuta kuin soittaa ja vastata.Noh, joskus katson, mikä aika vuorokaudesta on. EI MUUTA!
En edes viestejä oikein osaa lähetellä.
Tai kyllä minä nyt osaan, ei niin voi sanoa, mutta tämän uuden liukurikännykän kanssa menee hermot viestityksen kanssa.
Ryynimakkarasormet eivät kertakaikkiaan ole tehty hipaisemisia varten.
Ennen muinoin, kun minulla oli ihana simpukkakännykkä, kirjoittelin ja lähettelin tekstiviestejä solkenaan.
Usein kirjoitin jonkin pikku runosenkin makuhöysteeksi viestin loppuun.Riippui tietysti viestistä ja sen vastaanottajasta. Ja hymiön, tai kaksi, ellei runoa pulpahtanut, laitoin aina, oli vastaanottaja vaikka kuka.
Nykyään saan hirveiden punnerrusten ja poispyyhkimisien jälkeen kirjoitettua: "joo, ei, vai niin, sisso, kyllä" ja hymiökenttää en ole edes löytänyt.
Olen nähnyt joillakin sellaisia  pikkuisia kynäntapaisen tumppeja, joita he käyttävät apunaan viestiä väkertäessään.
Pitää vissiin käydä kynäntapaisessa tumppikaupassa, kun seuraavan kerran menee kaupunkiin.

Ylimmäisessä valokuvassa on murto-osa kaulakäätyvarastostani.
Käädyt tuossa kupissa ovat niin armottomassa takussa, että kun lähdön päälle katselen kiireesti (Magnus jo tööttäilee autossa) jotakin helminauhaa, joka sopisi kulloiseenkin sotisopaani, niin hermoni eivät kestä helmien  selvittelyä.
Siitäkin syystä minulla ei oikein  koskaan ole kaulakäätyjä paksun kurkkuni ympärillä. Joku huivi vaan.
Hiukan sama juttu on lukuisien korvakilliuttimieni kanssa. Ne ovat huiskin haiskin, enkä ehdi etsiä sitä toista, jos toinen löytyykin. Niin kuin aina toinen vaan yleensä löytyykin.
Aion pyytää Magnusta tekemään minulle kaulakäätyjen&korvakilluttimien säilytyslavetin.
Sen voisi tehdä vanhasta ikkunapokasta.
Niitähän meillä on kymmeniä puuliiterissä. Suuria ja pieniä.
Ikkunanpokiin  voisi pingottaa sellasta säkkikankaan tapaista kangasta, johon voisi pistellä nuppineuloilla koruja hienoon ja säntilliseen järjestykseen. Lasi voisi hyvin olla kankaan alla.
Pysyisi ehjänä, jos joskus tarvittaisiin johonkin muuhun käyttöön. Esimerkiksi lusthusin rakennusmateriaaliksi.
Voi olla, että siihen korulavetteja tarvitaan ikkuna jos toinenkin.
 On niitä helmiä ja korvakilluttimia ajan saatissa sen verran runsaasti kertynnä.
Minä tykkään koruista. Ei niiden tarvitse olla ollenkaan mitään jalometallisiakaan, mutta järjestykseen ne on saatava, että  niitä voisi pitääkkin joskus sitä nk.viimeistä silausta antamaan.
Pistettä ii:n päälle paremmin sanottuna.

Nyt, kun levautin kalenterin auki, avautuikin eteeni valkoiset sivut ja valkoiset päivien kohdat.
Ihan en ole kaikkia ylös muistinvirkistykseksi näköjään kirjoittanutkaan.
Tätä kalenteria en ole vielä ehtinyt pitää kahvikupin alustanakaan, niin ettei ole edes kahvirenkaita viimeviikolta.
Yhden päivän kohdalla tosin lukee: Raamattupiiri meillä, mutta silloinkaan minä en ollut meillä.
Minä olin Teuvalla.
Teuvalla oli Kristillisdemokraattien Etelä-Pohjanmaan piirihallituksen kokous.
Ajelin Ooppelilla Laihialle ja sieltä hyppäsin Mathewin kyytiin.
Laitoimme kokouksessa asiat poikki ja pinoon. Minäkin olin muistanut kotoa lähtiessäni laittaa kuulolaitteen korvaani ja kuulin melkein joka sanan, mitä sanottiin.
Itsekkin sanoin pari sanaa. Tai ainakin silloin aukaisin  suuni, kun piti haukata omenapiirakkaa ja ryystää kahvia.
Kokous oli hyvä ja kun se loppui lähdimme kukin tyytyväisenä kotia kohden.

Olen lukuisia kertoja retostellut, kuinka Ooppeli ei koskaan ole jättänyt minua matkalle ja kuinka se on aina käynnistynyt ilman minkäänmoisia lämmityssysteemejä, oli pakkanen sitten kuinka äykeä tahansa.
No, matkalle mainitsemani autokulta on jättänyt minut kyllä kerran.
Oikea eturengas meni ploosuksi.Sellaista matkallejättämisthän  ei lasketa.
Ei Mersullakaan ajettaisi metriäkään rengas ploosuna..
Ei jättänyt Ooppeli minua Laihian kylmäasemallekkaan Teuvalta tullessamme, vaikka oli pakkasta ja ytimiä krassaava tuuli.
Ei, vaan vasta lauantaina, kun Magnus yritti sitä minulle kauppareissua varten käynnistää, se ei inahtanutkaan. -Ei eres piänen piäntä inahrustakaan, Magnus kertoi ja alkoi valmistautua kuskin hommiin. (Minä en aja muuta kulkuneuvoa kuin Ooppelia).
Ja kyllä minä totisesti osaan käynnistää itsekkin auton ja ajaa ulos tallista. Ei sen puolen.
Toisessa lokasuojassa on siitä merkkikin, mutta Magnus aina haluaa ajaa auton minulle porraspäähän valmiiksi.
Ennen aina tuohduin mokomasta. Tuohduin myös siitä, kun tätini halusi meillä ollessaan aina ihan mahdottomasti auttaa astioiden korjaamisessa pöydästä ja muussakin järjestelyssä ja siivouksessa.
Kielsin aina molempia, tätiä ja Magnusta, tekemästä noita avunantoja, kunnes luin jostakin, että on hirveä loukkaus estää ihmistä tekemästä palveluksia, jos he nimenomaa sellaista haluavat, koska heillä sellaisilla palveluksentekemisen armolahja.
Niin, että jos teille, rakkaat lukijani,  tulee anopit/appiukot/sisaret/veljet/kaverit/sun muut, jotka haluavat kiihkeästi auttaa kaikessa, älkää ihmeessä kieltäkö.
Aiheutatte siinä asianomaisille syvää sielullista traumaa.
MINÄ en koskaan halua tehdä mitään missään ja ihmettelen, että joitakin sellainen haluttaa.
Onneksi kuitenkin luin sen kirjoituksen jostakin.

Olen koko viikon kirjoitellut&korjaillut runoja, joten siksikään ei kalenterissa ole merkittäviä merkintöjä.
Runokirjaan alkavat runot hahmottua, mutta on kyllä jo syytäkin.
Ajattelen, että saisin kesällä niitä jo Kansanlähetyspäivillä myyväkseni.
Jos olisin runoilija, niin olisi aika kinkkiset ajat, mutta kun en ole, niin se hivenen helpottaa.
Aikaa ei ole liiemmälti ja sekin tuntuu suhahtavan ohi liukkaasti.
Jos olisin runoilija oikein oikeasti, niin varmaan minulla olisi jokaisen kynnen sivut vereslihalla taas.
Mutta kun en ole, niin nytkään ei ole kuin oikean peukalon syrjät nypitty.
Yhden kynnen sivu verestää aivan varmasti aina.
Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan.
Vaikka tekisin mitä ja olisin kuka. Ainoa keino olisi putkiteippi.

Lauantaina olimme Magnuksen kanssa Kurikassa Kansanlähetyksen järjestämässä tilaisuudessa.: Varustamossa.
Ewekin lähti kirkolta meidän mukaamme.
Joskus alkuaikoina muistin tuon tilaisuuden nimen olevan Lataamo. :D
Oikein alun-alun-alkaen nimi on ollut Vastuunkantaja retriitti, jos oikein muistan. Yleensä en kyllä muista.
Joka tapauksessa sekä Varustamo, että Lataamo ovat käypiä nimiä tuolle kokoontumiselle.
Teimme ryhmätehtäviä, lauloimme, rukoilimme ja söimme hyvin.
Lopuksi oli ehtoollinen kauniissa Riihikappelissa.
Juuri tuosta Riihikappelista olisin saanut näpsäyteltyä maikeita kuvia blogien sun muiden juttujen alkuihin, mutta kuten sanottu, kamera oli piirongin loodassa.

Sunnuntaina ajelimme Nikolainkaupunkiin ja siellä minulla oli Kohtaamispaikan (Kansanlähetyksen sunnuntaiseurat) päätteeksi kunnia kaadella kaffia seuraväen paffimukeihin.
Kohtaamispaikka oli Palosaaren kirkossa, joka kirkko kuuluu myös sarjassa "maailman kauneimpia kirkkoja Suomenniemellä"- sarjaan.

Asevelikylään vielä illan päätteeksi ja sielläkin joimme kahvit.
Söimme myös LÖTKÖÄ mansikkapiirakkaa.
Minä en piirakalle tuota nimitystä antanut, vaan sen antoi Catherine, joka on perinyt ruokien ja leipomusten kuvaamiset äidiltään. Piirakka oli hyvää, eikä yhtään liian lötköä.
Tähän lopetan mhvv: tältä haavaa, mikä seikka olisi ehkä tullut tehdä jo muutama lause aiemmin.
T: Kaisa Lötkänder-Djupsöskog
-----------------------------------------------------
Martti Lutherin ja Olaus Svebiliuksen katekismuksesta:
70 Mikä synti on?
Vastaus: Kaikki kuin sotii Jumalan lakia vastaan, Jumalan vihoittaa ja ansaitsee rangaistuksen.
1 Joh. 3:4 Jokainen kun syntiä tekee, se tekee myös vääryyttä ja synti on vääryys.
Ps. 5:5 Et sinä ole se Jumala, jolle jumalaton meno kelpaa, joka paha on, ei se pysy edessäsi.
Room. 2:9. Murhe ja vaiva kunkin ihmisen sielun päälle, joka pahaa tekee.