Kesäinen viikko (ainakin kalenterin mukaan) takanapäin

Torvien kauniisti törähdellessä alkaa tämä kesäkuun viimmonen blogisivu aueta.
Verestävillä silmillä huomasin taas eräänä päivänä, että blogin seuraajanumero oli muuttunut t63:ksi!Jonkun aikaa numero oli ollut 62, jota ennen se ehti 63:ssakin hitusen aikaa käväisemään ja olemaan. HIENOA! :D
Töttöröö...töttörööö...töttöröö!
Jussi on mukaan liittynyt ja siitä olen hyvin iloinen. Tervetuloa Jussi!!!
Terveoloa tietenkin taas kaikille teille, jotka entuudestaan virallisesti numeron takana olette ja terveoloa tietenkin teille sadoille ja taas tuhansille, jotka epävirallisesti sivustoani seuraatte.
Olen teistä iloinen, koska tyhjille seinille olisi tylsä kirjoittaa.

Jälleen taas oli valokuvista puutetta, mitä tuohon ihan alun alkuun liittelisi.
Jotenkin ei osaa aloittaa kuvatta. Sitäpaitsi kuvia retostellessa syntyy asiantynkää, mistä kirjoittaa.
En vaan voi käsittää, että kuvat virtuaalialbuumistamme loppuvat, vaikka kerran viikossa vaan kirjoitan. Luulisihan ennemminkin, että joka lauseen (ja sivulauseen) perään olisi lätkäistä fotograaffi, mutta eipä vaan ole.
Kuvia ON  kyllä viljalti, mutta kaikissa on aina jotain sellaista, että ei käy esille laittaa, muuten kävis.
Esimerkiksi omaa pärstääni en kernaasti sivuille lätkis, kuten kaikki muistavat.
Tuo keskimmainen omapärstäkuvakin tuli mukaan ihan vahingossa. Taatusti en siitä kohtaa näpykkätä painanut, mutta milli milliltä sitä alkoi sivulle suoltumaan.
Olkoon sitten siinä.
Kuvassa pönötän vaarini kiikkutuolin vieressä tekopyhän näköisenä- ja oloisena. Kuva ei ole meidän yläkerrasta, vaan vaarini aikoinaan asuttaman talon ylävooningista.

Ehkä ilmeni ja käsieni asento olisivat olleet toisenlaisia, jos kuva olisi meidän yläkerran pöksässä otettu.
Olisin ehkä uskaltanut istahtaakin ko keinulavitsaan, jos se olisi meillä.
Nyt en kuitenkaan uskaltanut. Mitä, jos  tuoli olisi levinnyt allani?   Mikä olisi eteen tullut ja kuinka naama pantu?
Tuolihan ei ole meidän. Ainoastaan vaari oli meidän ja häntä ei enää ole.
Tosin vaarikaan ei ollut köykäsimmästä päästä, mutta en silti uskaltanut. Meidän suvusta aika moni ei ole köykäisimmästä päästä. Siitä Charles on saanut puolustusmuurin tuhtiuteemme. VIKA ON SUVUN GEENEISSÄ!
Ehkä sellainen geeni todella suvun suonissa virtaa, joka laittaa oikean käden suonenvedonomaisesti pusertumaan haarukan/lusikan ympäri ja fletomaan taukoamatta sapuskaa kitusiin.
Ehkä, mutta mene ja tiedä!

Alimmaisessa kuvassa on vaarini rakentama mankeli.
Siitä olen jo aiemminkin levitellyt kuvaa, mutta mankeli on mielestäni niin hieno, että se kärsii tulla esiintuoduksi vielä nyt ja tulevaisuudessakin monta kertaa.
Yläkuvassa on kevään ensimmäinen amppari kohmeisena keittiön ikkunanpielessä.
Amppari kannettiin helläkätisesti pyyheliinassa ulos. En tiedä onko kaveri yhtään sen vähemmän kohmeinen tälläkään hetkellä. Sen verran on kylmää pidellyt.

Sen verran kylmää piteli myös viimeviikolla, että perunanvarsien päät olivat aamulla turpiinsasaaneiden näköisiä ja oloisia.
(Turpiinsasaanen näköinen= tumma&vetelä ja nupit muutenkin nuupalla).
Samoin oli käynyt sipulinvarsien nokille ja kosmoskukkavarsien nupeille.
Kyllä otti nuppiin. :(
Ilokseni kuulin uutisissa tänään sanottavan (vai oliko eilen), että peruna kyllä kasvattaa varttaan, vaikka siihen kylmä vähän krapsahtaakin.
Tosin minulle on kyllä ne mukulat tärkeämpiä kuin varret, mutta kaitpa mukulatkin jatkavat kasvamistaan, kun on varsia, mistä imeä elämän eliksiiriä itseensä. Taitavat imeskellä sitä pääpottua, jos tarkkoja ollaan. Minä en ole ammatiltani perunanviljelijä, niin minun ei tarvitse olla niin mahdottoman tarkkakaan.

Viimeviikolla huomasin myös, että kirjankirjoituskilpailun voitto oli krapsahtanut jollekulle muulle kuin minulle! Luin kilpailun alullepanneen kustantamon sivuja, kun mitään ei alkanut kuulumaan (yskähdys).
Siellä luki, että voittajat on valittu ja että perästä kuuluu. Nimiä ei mainittu, mutta voittajille oli jo ilmoitettu.
Muistelin heti, että olenko minä  saanut mitään ilmoitusta mistään?
Suqse Badwarzds kyllä ilmoittaa sähköpostissa päivittäin, että KAISA, OLET VOITTANUT, OLET VOITTANUT! Tarvitsemme vain tilisi-ja tunnusnumerosi, niin...
En silti usko, että puhumme Suqsen kanssa samasta asiasta. Tästä kirjoituskilpailuasiasta.
Ei ollut kohdalleni taaskaan osunut edes jaettu 10:s kunniamaininta. Ei mitään jatkamiskehoitusta Tervajoen Hälävän Vähällenevalla asustavalle runoilijattarelle.
Vähäkös nieletytti, mutta toisaalta: yksi arvostelijahan sitä tässä maailmassa vaan sitämieltä on, että voitto kuuluu jollekulle muulle kuin Joupin Kaiskeelle.

Olen nyt missannut kaksi kilpailua.
Yksi kilpailuilmoituslehtinen on tässä koneen vieressä vielä jäljellä.
Par aikaa se on omenan ja kahvikupin alustana, ettei kirjoituspöydän pinta rähjäänny, mutta saas nähdä, kun omena on syöty ja kahvit juotu?
Tartunko jonain päivänä tähän kilpailuhaasteeseen?
Kirjoitusilpailuvietti on 3 (tre) asteikolla 1-10, mutta jahka ilmat lämpenee ja mieli kohenee, niin kukapa tietää (merkitsevä silmänisku).

Nikolainkaupungissa olimme Magnuksen kanssa äänittämässä ohjelmaa radio Deihin.
Minä lausuin runoja ja Magnus puhetta.
Nikottelin ja änkkäilin mikrofooniin lausuessani ja Jussin (nimeä ei ole muutettu) piti pyyhkäistä pahimmat änkkäykset ja sokellukset pois. Ja eikun uudestaan.
Runo, jota yritin lukea oli niin uusi, etten itsekään sitä vielä runoksi tunnistanut.
Siinä mikrofoonin edessä istuissani tunsin olevani taas, paitsi typerä ja tuhti, pulloposkinen vaivaismummo, niin myös suuri, mutta paksu vekkihametäti.
Eli, jos merkit paikkansa pitävät, niin ihan hyvin kaikki lopulta eetteriin meni.
Samalla reissulla kävimme rakkaan tätini Aijja-Kanitan tykönä kahvilla ja sokeri-rinkulalla.

Joku tarkkasilmäinen lukija muistanee, että saimme tässä muutama aika sitten kyläreissullamme piimävelliä syödäksemme?
Maku jäi niin suloisesti suuta hivelemään, että päätin keittää siinä viikon keskivaiheilla kyseistä velliä myös itse.
Keitin näin varovaisesti aluksi vain kaksi litraa (!) koska koskaan ei voi tietää, kuinka keitos onnistuu. Olihan kyseessä ihka ensimmäinen kerta.
Voin ilokseni ilmoittaa, että hyvin onnistui!
Nyt on suunnitteilla tuplata satsi ja kutsua muutama muukin vellille.
Aion kokoeilla vielä myös klimppivelliä ja kaljavelliä.

Erään illan kohdalle oli kalenterissa merkattuna  menokohde, jonne kohteeseen myös laihialaisen Matthewin kanssa menimme.
Nimittäin Kristillisdemokraattien piirihallituksen kokoukseen Östermyyraan.
Koska tämä ei ole poliittinen blogi, en ala kokouksen kulkua, enkä käsiteltäviä asioita setvimään.
Kerronpa vaan, että suutani aukoilin oikeastaan vain ihanaa mansikkatorttua sinne lappaessani.
(Onkohan sen tortun nimi joku Ruustinnan- tai senkaltaisen, torttu?  Tortussa on välissä kermavaahtoa ja mansikoita ja ehkä marenkia. Päällä kermavaahtoa ja mantelilastuja).
Kerran jonkun asian kohilla sanoin myös p----a-sanan. :(
Myös erään asian käsittelykohdassa huomasin olevani täydellisessä vähemmistössä, mutta
muuten kokous meni jouhevasti eteenpäin ja tulevaisuus näyttää ovatko pykälät ja paragraaffit kohillaan, vai pitääkö niitä muuksi muuttaa.
Minä olen tulevaisuudessa luultavasti, tai siis varmasti, samaa mieltä itseni kanssa kuin viimeviikon kokouksessakin. ;)

Viikolla oli myös kyliemme ihastuttavan Rauha-rukoushuoneen tämän kesän avajaisseurat..
Seurat ja puheet olivat hyviä. Lauloimme täysin rinnoin taas suvivirrenkin.
Olen laulanut tuon virren tänä keväänä harvinaisen monta monituista kertaa eri tilaisuuksissa. Ilokseni olen huomannut, että se surumielinen&ahdistuksenomainen tunnelataus, joka sieluni rikkirevitylle rauniolle aina läväytetään tämän virren kuullessani ja värisevin äänin laulaessani, ei niin voimakkaana enää tuntunutkaan. Kuusköt vuotta se otti näköjään.
Tästäkin olen varmaan monta kertaa jo sanonut ja kertonut. Ettei ihan jo viimeblogissanikin?
Tarkennettakoon kuitenkin kaikille uusille lukijoille, että surumielitunne tuli todistuksesta. Täynnä tuolinkuvia olevasta todistuksesta.
Todistus poltti taskussa aina samaan aikaan, kun suvivirsi viritettiin ja  oli se  omiaan jättämään kamalan tunneyhteyslatauksen pienen tytön pienoiseen sydämeen.
Silti kannatan suvivirren laulamista kouluissa. Ehdottomasti. Aamen ja piste.
Ja on se meikäläisen sydänkin jo suurentunut ja kovet...öh...tottunut.

Nyt taidan sanoa aamen ja piste taas tämänkertaiselle "mielenkiintoiselle" mhvv:lle.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!
ENSI VIIKONLOPPUNA (la-su) SEISON JYVÄSKYLÄN HIPPOS-HALLISSA MYÖMÄSSÄ RUNORATSUKKO-KIRJAANI.
VARAA 15 EUROA TASKUUSI JA TULE OSTAMAAN KIRJA! VOIT SAMALLA JUTELLA ITSE KIRJAILIJANKIN KANSSA. ;)
T: Kaisa Bokskrivare-Blombok
------------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 163-170
Valhetta minä vihaan ja kammoksun,
sinun lakiasi minä rakastan..
Seitsemästi päivässä minä sinua ylistän
vanhurskaista päätöksistäsi.
Ne, jotka rakastavat sinun lakiasi, elävät rauhassa,
mikään ei horjuta heitä.
Herra, minä luotan siihen, että sinä pelastat minut.
Minä teen sinun käskyjesi mukaan.
Minä pysyn uskollisesti sinun liitossasi, se on minulle ylen rakas.
Minä noudatan sinun liittosi säädöksiä -
missä kuljenkin, olen sinun edessäsi.
Nouskoon huutoni sinun eteesi, Herra!
Anna minulle ymmärrystä, tee sanasi mukaan!
Tulkoon minun avunpyyntöni sinun eteesi -
pelasta minut, tee sanasi mukaan!