maanantai 16. kesäkuuta 2014


Tässä on kuvaa meikäläisestä nyt tavallista enemmän.
En tykkää olla kuvattavana, enkä tykkää kuvista, jotka on otettu, kun en tykkää. Mutta en tykkää siitäkään, ettei jälkipolville jää mitään kuvaa mammastaan.
Olen tullut äitiini. Jos jotakin, niin hänestä kuvanottamisia äitini inhosi. Niinpä hän kuvissa usein näyttää siltä kuin hänen pitäisi pinnistää, ettei näyttäisi kieltään.
Yksi kuva minulla onkin sellainen, jossa äiti näyttää kieltä. Se on hauska kuva ja otettu joskus kuusikymmentä vuotta sitten.
Minä yritän kuvissa sentään vääntää naamarustinkia jonkinmoiseen jakoavainvirneeseen toisin kuin äitini.Siinä suhteessa polvi on äidistä parantunut.

Yläkuvassa ylläni on ne paljonpuhutut haaremihousut.
Housujen pussileikkaus ei päse oikein oikeuksiinsa, koska en uskaltanut rappusilla levittää kinttujani senttiäkään leveämmälle. Niin tehtyäni olisin kumminkin pudonnut ja olkapäälumpioni olisi pullahtanut tiloiltaan. Se, joka kolmisen vuotta sitten paikoiltaan jo kerran pois pullahti.
Sitä kauhujuttua en oikein mielelläni uudestaan kokisi.
Enkä voinut kuvaa otettaessa mennä ruohonurmikollekkaan patsastelemaan, koska minulla oli jalassa verkkokinkkukengät ja korot olisivat ilkeästi painununeet maan sisään.
Korkoihin olisi jäänyt multakokkareita, jotka olisivat kulkeutuneet Laihian kirkon lattialle, jonne olen tuossa lähdössä.

Alakuvassa nakotan Isossakyrössä trasukirkossa.
Olen juuri asetellut pahvimukeja ojennukseen, kun pyysin Magnusta ottamaan kuvan.
Ketään trasukirkkovierasta ei vielä ole tullut, joten oli hyvää aikaa poseerata.
Tuossa kuvassa minulla on kintuissani Ellokselta tilaamani pepitaruutuiset housut.
Mainittakoon, että en missään tapauksessa ollut pepitaruutuisia housuja tilannut, vaan mustat yksiväriset. Tiedän sen siitä, koska päähäni on iskostunut, että musta hoikentaa, ruutu leventää.
Tilauspaketin avatessani ja housut nähdessäni suuni oli hetken kuin jättiläispepitaruutu, mutta koska pöksyt mahtuivat ylle, niin suukin suli taas tavanomaiseksi ohueksi ja alaspäinmoljahtaneeksi viivaksi.
Ennenkin ovat muuten Elloksessa tienneet paremmin kuin minä, mikä minulle mollaa ja mikä ei.
Hyvä putiikki. Sieltä löytyy pulleroisemmallekkin lyylille kaikkea kivaa. Ilman, että  lyyli itse tietäkään.

Tänään, maanantaina,  on meikäläinen (ja Magnus) saanut taas lentää matalaa lentoa kahdessakin eri paikassa.
Aamupäivällä sentään keittelin kotona kaikessa rauhassa viidenlitran kattilassa varhaiskaalisoppaa. Koko tienoo tuoksahteli prupulta.
Kuinka ihmeessä joku, niin hyvänmakuinen, voi haista niin mahdottoman tujulta?
Iltapäivällä ajelimme Nikolainkaupunkiin rippijuhliin.
Pöydässä oli tarjolla sen seitsemät herkut ja niin hyvää voileipäkakkua en muista saaneeni naismuistiin kuin nyt sain.
Kotiintultuamme viiletin Pappilaan kirjallisuuspiiriin. Setvimme ja analysoimme Jää-kirjaa. Samaa, joka voitti Finlandia-palkinnon. Kannattaa lukea!
Minäkin yritin jotakin lukemastani ykyttää, vaikka olen huono analysoimaan mitään.
Minulla on mittari vain, joko nollassa, tai sadassa. Nyt se oli tämän kirjan kohdalla sadassa.
Kirja on yleensäkkin mielestäni aina, joko a) hyvä tai b)huono.
Olen hyvin mustavaloinen ihminen. Ei minkäänkarvaista välimuotoa.
Näillä ominaisuuksilla ja eväillä luulen, että mennään hautaan saakka. :D

Eilen sunnuntaina olimme myös toisissakin rippijuhlissa ja sen seitsemien herkkujen ääressä.
Niin hyvää lohikeittoa, kun siellä saimme, en muista naismuistiin saaneeni missään.
Kotimatkalla keskustelimme juhlista iloisina ja Magnus sanoi, jotta oli niin hyvää lohikeittua, jotta kiäli meni völijys.
Magnus lisäsi vielä, jotta kyllolis teheny miäli hakia lisää, muttei keherannu.
Minä sanoin, että minäpä hain! Olin vienyt jo lautasen pois, mutta otin uuden ja menin eri paikkaan syömään.
Sanoin Magnukselle, että olisi kannattanut muistaa, mitä se eräskin mies sanoi hakiessaan kolmatta kertaa juhlissa ruokaa:
-Parempi hetken hävetä kuin katua koko illan!

Olimme taas männäviikolla myös kampaamo&parturissa. Minä ja Magnuksen, kuten kahdeksan vuotta tapanamme on ollut.
Varoitin kampaaja-Annea (nimeä ei ole muutettu), että päänahkani on NIIN kipeä, että harjaa ja kampaa pitää heiluttaa kymmenen sentin etäisýydeltä harvaa hiuspehkoani.
Anne teki työtä käskettyä.
On ihan kamalan kauheeta kuinka arka päänuppini nahka on. Kipu on hellittänyt, kun olen syönyt antihistamiinia.
Ikinä en ole pystynyt hiuksia pestessä HIEROMAAN päänahkaani. Hiusten pitää aina pestessä pysyä samassa asennossa ja jakauksen kohtaa en ole koskaan voinut muuttaa, koska SE OTTAA KIPEETÄ.
Mitäs te tästä sanotte? Olettekos moista ennen kuulleet?
Tämän vaivan kanssa toki tulee toimeen. Sitä en sano, mutta aika kurja se on. Varsinkin kammatessa ja rullien vääntämisessä. Mutta mitäpä ei nainen kärsisi olemattoman kauneutensa tähden?
Lauantaina olimme Kristillisdemokraattien paikallisosaston puitteissa kokoontuneina Laurilanmäelle.
Kyseessä oli jokavuotinen Rollaattorimarssi. Veimme asukkaita ulos pyörätuoleilla ja kutka itse kävelivät, niin käsikynkässä kuljettiin ja tietenkin rollaattoreilla.
Kovin pitkiä aikoja ei ulkona tarjennut olla ja menimme sisätiloihin nauttimaan kahvit ja nisut.
Lauloimme myös yhdessä monta ihanaa tuttua laulua.

Ulkona pihamaalla olen minäkin männäviikolla pystynyt kalseasta ilmanalasta huolimatta.
Navetan ja liiterin muodostamassa tuulettomassa (tai ainakin melkein tuulettomassa) sopukassa on tarjennut otaa aurinkoa kelmeille ja kalvakkaille poskilihaksillensa, kun on pukeutunyut asianmukaisesti.
Asianmukainen pukeutuminen: toppahousut, toppapusakka ja crokseissa tujut villasukat.
Minulla oli sylissäni tuolissa istuskellessani  pieni patteriradio, jota tuulen tuivertaessa ympärillä silmät ummessa kuuntelin.
Sattuipa sitten tulla sellasta ohjelmaa, että nahka nousi kananlihalle toppauksista huolimatta.
-MITÄ SÄ SIELÄ OIKEEN POSMOTAT? NYT KUULE SUU TUKKOON JA SASSIIN! KAIKKI SITÄ PÄÄSEEKIN EETTERIIN KAIKENMOISTA PAASAMAAN...
minä soilusin ääneen.
Kukaan ei kuullut, eikä nähnyt vaahtoamistani. Kaikista vähiten se radion posmottaja.
Vain korkealla kiitävät pääskyset kirkuivat ja varmasti heinäsirkat soittelivat viulujaan, mutta sitä en ole kuullut enää vuosiin.
Kesti tovin, ennenkuin verenpaineeni tasaantui.
Niin totta on se, mitä Charles on jo vuosia sanonut:
-Äidille eivät sovi mitkään TV-ohjelmat, ei mitkään radio-ohjelmat, vain aniharvat sanoma-ja aikakausilehdet (jos mitkään).
Minua "kutsuu" käsivarren aarniometsässä oleva kelomökki ilman minkäänlaista medialähetyksiin-ja lukemisiin haiskahtavaakaan. Vain syvä hiljaisuus ja joskus porojen töräyksiä ja susien vinkumisia, mutta ei muuta.
Mökkiin  pudotettaisiin kyllä kerran viikossa tuhti ruokapaketti.
Muuten hyvä, mutta kyllä minä haluaisin, että Magnus olisi mukana. Hän on aina samaa mieltä kanssani. ;)

Hohhojjaa! Näihin tuohtuneisiin, mutta iloisiin tunnelmiin lopetan tämänkertaisen bloggauksen.
Ollos kaikilla ihana, suloinen ja raitis Juhannus tiedossa ja tulossa.
Juhannuksena tarkenee ilmalla kuin ilmalla, kun pukee tuhtisti.
Me saamme tänne Hälvälle taas Juhannuksena vanhan tavan mukaan karvaisen vieraan.
Pitääkin mennä ostamaan sille jotain kivaa juhannusnaposteltavaa. Kuivattuja siankorvia esimerkiksi.
T: Kaisa Kelonen-Snyggstuga
------------------------------------------
Psalmi 119, jakeet 157-159
Paljon on minulla vainoojia ja ahdistajia, mutta minä en luovu sinun liitostasi.
Minä voin pahoin, kun näen luopioita, jotka eivät noudata sinun sanaasi.
Herra katso: minä rakastan sinun säädöksiäsi!
Sinä olet uskollinen - anna minun elää!

4 kommenttia:

Mirva Havula kirjoitti...

Hei, pitkästä aikaa! Kummallisen kiirusta on ollut, mutta nytpä vetäsen muutaman rivin. Minä luin myös tuon Jää-kirjan silloin, kun se oli uusi. Oli kyllä hyvä lukuelämys. Ei malttanut oikein käsistään jättää. Yhteen menoon ois pitäny saada lukea.
Ja niin muuten on tuo sinun Runoratsukko-kirjakin. Mulla oli tosikiireistä aikaa sinä maanantaina, kun se kirja tupsahti postilaatikkoon. En ehtinyt pakettia avata ennenkuin torstaina sillä viikolla. Ja silloinkin aattelin, että lukasen nyt yhden runon ja jatkan myöhemmin. Hah-hah, mähän jouduin kaiken kiireen keskellä lukemaan monen monta runoa, ennenkuin oli pakko luopua. Sitten myöhemmin ehdin kuin ehdinkin lukea loput runot yhteen putkeen. Onpa kivoja runoja! Ei semmosta puisevaa, mikä yleensä runo-sanasta tulee mieleen, vaan lepposaa, tarkkanäköistä ja humoristista ja samalla vaivihkaa opettavaista. Kivan kutkuttavia ja sydämeenkäyviä runoja. Ja minua puhutteli eniten runo: "Joskus kun olemme vanhoja". Ihanaa pilkettä silmäkulmassa, mutta niiiiin totta. Ja erityisesti mieleen jäi myös "Miäs". Hyvä kuvaus! Ja "Minne olet matkalla?" sai ihan kyyneleet silmiin, kun tuli mieleen rakas ystäväni, Raija, joka kuoli juhannuksena 2011. Tämä kirjasi on sellainen, joka on pakko pitää yöpöydällä ja lukaista sieltä runo silloin tällöin ;) Ja piirtämäsi humoristiset kuvat täydentävät kokonaisuutta. KIITOS!

kaisa jouppi kirjoitti...

Mirva
Olipa kiva vetäisy sinulta. :D

Joku oli lukenut Jään kolmeen kertaan, eikä kuulemma yhtään kyllästyttänyt.
Mietimme, että se on hyvän kirjan merkki, jos se kestää useamman lukukerran.
Itte ole ajatellut kyllä vielä lukea samaisen kirjan ttoistamiseen.
Päätalon Ii-joki sarjaa olen uhannut aloittaa mmyös toiseen kertaan lukemaan ja Magnus estelee jyrkästi.
Olen muka ihan poissa tästä maailmmasta taas monta kuukautta.

Kiva oli mmyös lukea, että tykkäsit Runoratsukosta.
Ihan, kun olisi alkanut kuulua ratsun höristelyä ja sen myötä uutta runoa soljuvaksi.;)

isopeikko kirjoitti...

Peikkokin on kulkenut tiäs missä eikä juuri ole edes häntä vilahdellut.

Peikko miättii, mitä tarkoittaa mustavaloinen ihminen... sitäkö että kaikki valkoiset paikat hehkuu kretliineinä pimeässä? Pöö sille :)

kaisa jouppi kirjoitti...

isopeikko
Aina silloin ja tällöin pitää olla, niinku ei oliskaa.
Minä oon ollu vähän liikaa, niinku ei oliskaa. :(
Varsinki kaikissa kivoissa blogeissa.
Nyt pitää tulla muutos. Käväisen vilukissiä tervehtimässä, tulen useimmin peikonpesälle jne.

Mustavalkoinen ihminen on sellanen, että...
siis mustavalkonen ihminen on äkkimutkainen ja välivaiheeton. Asia, joko on, tai ei.
Värejä on vain neljä: kirkkaanvalkoinen ja valkoinen, mustanpuhuva ja tavallisen musta.Piste.Ugh! ;)