maanantai 12. tammikuuta 2015


Tässä näkymiä keittiömme molemmista ikkunoista.
Maisema ylemmässä kuvassa avautuu etelään (tai sinne päin) ja alempi itään, tai ainakin sinne päin.
Nyt, jos ikinä, ollaan tultu siihen vaiheeseen, että kirjoitukset ovat katkolla. Pahasti!!! :(
Kirjoitin heti alkuillasta  ummet& lammet ja olin jo sivulla 500 (jos blogissani olisi sivunumerot) niin enköhän painanut jotain näpykkää ja kirjoitus lumpsahti kaiken kansan luettavaksi.
Luettavaksi kaikkine tuhansine virheineen!
Minullahan on ohjelma, joka ilmoittaa siinä kirjoittaessa jok`ikisen virheen ja säännön noudattamatta jättämisen.
Sormeni ja aivonystyräni jähmettyivät huomatessani krukoomin.
(Krukoomi on aina jokin kamala erehdys ja siis tässä kohtaa: kirjoitusluonnos lehahtaa kaikille nähtäväksi&luettavaksi).
Samalla, kun kaikki elintoimintani jähmettyivät, alkoivat hikikarpalot liristä ylt´ympäri paksua kehoani. Nyt kaikille 67:lle lukijalleni kirkastuisi, mimmonen raapustelijakirjoittelija  minä todella olen.
Että joku saakin ympättyä virheitä nuin runsaasti vain viikonverran elämästään kertovaan pätkään?!
Muistui mieleeni kouluajat. Koepapereiden kauheat opettajien ojennukset ja punakynällä huitaisemat huutomerkit, pukit, kysymysmerkit ja nollat.
Äkkiä poistin koko kirjoituksen. Lopullisesti. Siinä hötäkässä meni lopullisesti poistoon myös edellinen, jo julkaistu, bloggaus. Ja sitä edellinenkin, mikäli oikein ymmärsin ja asiaa silmäilin verestävillä silmilläni.
Nytpä sitten pitää yrittää tätä tämänkertaista uutta päivitystä kirjoittaa toivorikkaasti ja valoisasti, vaikka sieraimista tunkee mustaa savua ja päässä kihisee.
Kyllä ei pitäisi vellitalo-mommien enää kirjoitella happeningeistään, eikä mistään muustakaan, yhtään mitään, kun sitten itse toisesta päästä niitä pätkii pois. Grrr....
Olen varma, että se poistamani viikko (jos ehkä kaksikin) olisi ollut jälkipolville mieluista luettavaa. Se olisi valaissut esi-isoäitinsä ihanaa ja eloisaa luonnetta ja elämää pettämättömällä- ja opiksi-otettavalla tavalla.
Mutta minkäs teet? Sakea, mikä sakea! Valitan, rakkaat suvun tulevaiset jäsenet ja kaikki te nykyiset, muitakaan lukijoita unohtamatta. (Katkeraa, mutta vihaista puuskutusta).

Kirjoitin siinä ensimmäisessä tämäniltaisessa yrityksessäni, kuinka tuntuu, että maanantaiden väliin ei enää sovi mitään muita päiviä.
On kuin aina maanantain jälkeen tulisi maanantai.
Ennen sitä ehti aina kutakin päivää maistella ja haistella. Kaikissa päivissä oli oma erikoisominaisuutensa.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka torstai. Kuusikymmentä vuotta torstai on aina tuntunut lastenkuunnelmalta ja Markus-sedältä. Niin vain on, vaikkakaan en lastenohjelmia ole kuunnellut vuosikymmeniin.
Ja entäpäs lauantai? Se tuntui aina hirveän energiseltä ja touhukkaalta päivältä. Ihan sieltä saakka, kun lauantaisinkin tehtiin töitä. Siis melkein puolivuosisataa takaperin.Työnteko tuntui lauantaisin hauskalta, kun tiesi, että puolelta päivin pääsisi kotiin.
Se sama fiilis on jatkunut aina tänne vanhuuden pöperyyteen (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan) saakka Tunnen itseni oikein työteliääksi ja toimintatarmoiseksi aina lauantaisin silmäni auki hierottuani, mikä ei missään nimessä tarkoita sitä että myös semmoinen olisin. (Magnus voi jopa todistaa, että olen kaikkea muuta).
Nyt ei näitä fiiliksiä eri päivien kohdalla enää juurikaan ole, johtuen siitä, että kaikki on yhtä maanantai-pötkylää.
Maanantait maistuvat bloggaukselta. Saas nähdä kuinka kauan?  Kovasti tuntuu nyt kivi kengässä hiertävän ja elo ja olo ohraiselta.
Tosin tämä maanantai oli oikein mukava siinä postintulon aikoihin.
Sain ihanalta Elinalta (nimi ei ole muutettu) kirjekuoren, jossa oli muutama sana ja suloisia korvakoruja. Aivan ihania! Minä rakastan korvakoruja. Varsinkin sellaisia, jotka esittävät jotakin. En niinkään stimangeja ja ruppiineja. Ne vaan menevät hukkaan ja itkettävät sitten loppu elämän.
Ei, vaan kissejä, Mikki-Hiiriä, enkeleitä ja pallukoita! Niistä on ihanat korvakilluttimet tehty.
Kiitos vaan, rakas Ellu. Omppu Collection eläköön!

Jonakin päivänä tässä viime viikolla lähdimme löyhyttelemään Saabin peräputkea.
Se kun päästeli katsastusmiehen mittarin mukaan liian paksuja.
Katsastusmies ei, asioiden näin ollen, voinut päästää autoa katsastuksesta läpi. Kehotti vaihtamaan tulpat ja tulemaan uudestaan, josko vika olisi niissä.
Korjaamon setä antoi neuvon ajaa nappi laudassa ko. peräprutkulla (Saabilla) maanteillä, että vanhat kuonat irtaantuisivat ja mittarit pysyisivät taas oikeilla lukemilla.
Niinpä  prutkuttelimme Nikolainkaupunkiin. Kävimme Aija-Kanitan luona ja paluumatkalla Bärttan tykönä. Huvi ja hyöty samalla reissulla.
JOS autoni vika ei korjaannu näillä toimenpiteillä on kyseessä isompi vika. Toivon totisesti, että prutkuttelu auttaa. Kuitenkin pikkusen pahaa pelkään. Päästölukemat olivat nimittäin niin kauheat, että mittarit tärisevät varmaan vieläkin.
Muutamisen kuukauden ehdin autosta iloita muistamatta ollenkaan, että vanhat autot ovat kuin vanhoja hyyskiä. Joka paikasta ruikulla. :(

Viikon varrella meillä oli kolme eri vierasta. Kaksi heistä oikein  yökylässä.
Se tiesi sitä, että asuinpaikkamme siivottiin kolmeen kertaan vintistä lähtien putsplank.
Tänään, maanantaina,  meillä oli Kansanlähetyksen ystäväkokous ja käytimme Magnuksen kanssa Martta-yhdistyksen neuvoja pikasiivoukseen.
Martta-yhdistyksen neuvot pikasiivoukseen:

Pese näkyvät lasiesineet pesuaineella kirkkaiksi.
Tunge kaikki ylimääräiset koleet ja kapistukset komeroihin. Myös vaatteet.
Sijaa vuoteet.
Laita tiskit koneeseen, tai ainakin järjestykseen pesualtaaseen.
Lakaise näkyvät roskat lattialta harjalla.
Sammuta kirkkaat valot ja laita kynttilä palamaan.
Kiillota WC:n lavuaarin hana ja pyöräytä wc-harjaa wc-pöntössä muutaman kerran.

Kutakuinkin näin toimimme ja saimme kuin saimmekin suunniteltua yhden Kansanlähetyksen tapahtuman Isoonkyröön ja muutamia hyviä ideoita jäi vielä muhimaankin.

Joulukoristeet korjasin pois lauantaina. Kaikki muut, paitsi sen tekemäni paperinarurinkelin, jossa on pikkuruisia ledlamppuja sisällä. Muistattehan, kun siitä lavein sanoin kerroin?
Jätin kranssin ikkunalle olemaan ja loistamaan iäksi ajaksi. En tahdo, että se littaantuu jossain täyteen tukitussa komerossa vuoden.
-Kukin saa pitää oman kodin ikkunassa mitä tahtoo, sanoin Magnukselle ja hän oli ihan samaa mieltä.
-Minä tahdon pitää kauppanarujoulukranssia ikkunassani. Piste.
Otin kuitenkin kranssin kyljestä pois punaisen kultareunaisen rusetin ja vaihdoin sen vaaleansiniseen pitsirusettiin.
Tulos oli aika hyvä, mutta vaan aika. Tuijotettuani muutaman tunnin kranssia, hiomasin, missä vika.
Kranssi näytti hautajaisseppeleeltä. Nauhoista puuttuivat vain muistovärssyt.
Ei muuta kuin sakset esille ja rusetin nauhat poikki. Nyt kranssi näyttää ihan tavalliselta kauppanarukranssilta, eikä miltään seppeleeltä.
Minulla ei ole mitään seppeleitä vastaan, mutta ne eivät vaan kertakaikkisesti sovi ikkunalle.

Nyt lopetan jatustelun tähän. Ehkä jatkan ensi maanantaina, jos hyvin käy ja tästä toinnun.
T: Kaisa Marttanen- Torvinen
-----------------------------------------------------------

Psalmi 20, jakeet 2-

Herra vastatkoon sinulle hädän päivänä,
suojatkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi!
Lähettäköön Herra sinulle avun pyhäköstä,
vahvan tuen Siionista.
Hän muistakoon kaikki sinun ruokauhrisi,
ottakoon vastaan kaikki lihavat polttouhrisi!
(sela)
Täyttäköön hän hartaat toiveesi
ja antakoon toimillesi menestyksen!


10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tekstejä pystyy korjaamaan myös julkaisun jälkeen. Muokkaat vain jo julkaisemaasi. Hae teksti kohdasta Tekstit bloggerin valikoissa ja muokkaa sitä ja paina julkaise, niin tulee uusi versio jo julkaisemastasi esiin. Ei tarvitse hätiköidä ja poistella. Ei myöskään kukaan ole täydellinen, joten on noita kirjoitusvirheitä noissa muissakin.

kaisa jouppi kirjoitti...

Anonyymi
Joo, noin mä yritän aina tehdä, mutta...
MUTTTA, vaikka olen tehnytkin, niin aina jää jotaki kamalia erheitä ja virheitä kirjoituksiin roikuskelemaan. :(
Yks valuvika, mikä minussa on läpi elämän kiinniliimattuna ollut, on se, että teen ensin ja mietin vasta sitten.
Ja itken.
Ihan runolliseksi piti taas heittäytyä. :D

Ailakki kirjoitti...

Voi noita kirjoitus virheitähän satuu mut korjatuksihan aina saa.meillä muksut nauraa mun kirjoituksella lähes aina jotain mukavaa löytyy ei voi mitään.Oi noita sun laittamia valokuvia miten kauniita kuin taulut seinällä iha horros katsoin .Kaikkea hyvää päivään tähän.

kaisa jouppi kirjoitti...

Ailakki
Se on tärkiää, jotta saa selevän, mitä kirijoottaja on tarkoottanu! Viis virheestä! :D
Mulla vaan pakkaa niis raakakopioos olla ajatuksellisiaki virheitä. Niitä mä meen sitte korijaten. Eileen en ehtiny, ku painoon liika ennen JULUKAASE-knappia ja sitte poistin härisnäni vähä muutaki.

Joo tuallaaset maisemat meillä täälä Hälävällä on. Aika rauhalliset sanoosinko! :D

Rosina kirjoitti...

Eikö olekin kummallista, vaikka kuinka yrittää korjailla joulutavaroita, niitä vähäisiäkin, pois silmistä ja vintin kätköihin, niin siitä huolimatta aina jotain jää näkyville.
No, meillä palaa pimeän aikaan vielä ulkona valoketju, se antaa niin mukavasti valoa pimeyteen.
Martoilla on hyviä neuvoja kaikenlaisiin arjen ja miksei juhlankin tarpeeseen!

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Meillä on tosiaan se mun tekemä joulukranssi ja makuukammarissa on polvenkorkuinen tekokuusi, jossa on kaksi joulupalloa. Ovat varmaan ens jouluun saakka, mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät. ;)

Olen aina ihailut Marttojen työtä ja neuvoja. Jos olisin hivenenkään käytännöllisempi luonnoltani, liittyisin heihin intomielellä.
Nyt tyydyn vaan noudattamaan heidän oppejaan, mikä sekään ei ole yhtään huono vaihtoehto.

Anonyymi kirjoitti...

Älä surevtuota deletointia. Pahempaakin olis voinut sattua. Ja tekevälle sattuu...
Liukastakin liukkaammat terveiset täältä Lintuvaarasta. Ulos mene vain pakon edessä. Nastat kengissä ja kävelysauvä kun töpöttelen Felixin kanssa....isoäiti

kaisa jouppi kirjoitti...

Isoäiti
Totta turiset! Ei oo tosiaan murheista suurin, jos joku juttu katoaa bittiavaruuteen!!!

Liukasta on täälläki ja tekis mieli ostaa sellaset piikkitossut. Ja taidan kohlakkoin ostaakki!

Felix! Ompa kiva nimi koiralle. Vai...tottapa kyseessä on koira, jottei kissi? :D

Mirva Havula kirjoitti...

Minä olen ihmetellyt samaa asiaa kuin sinäkin. Sulla tuntuu olevan vain maanantaita eikä mitään siinä välissä. Minusta taas tuntuu niinkuin aina olisi perjantai. Autan äitiäni perjantaisin saunomisessa - ja joka kerta lauteilla istuessamme tuntuu, että just eilenhän me täällä istuttiin. Niin nopsaan kuluu viikot, ettei ehdi huomatakaan.

Nyt kun pääsin kommentoinnin alkuun, niin täältä pesee lisää: Ihana huomata, että mulla on kohtalotoveri tuossa korvakoruasiassa(kin). Mä kans tykkään korvakoruista jotka oikeesti esittää jotain. Mulla on esim. singer-korvikset (ompelukoneet), kuppikakkukorvikset, englanninlakukorvikset, karjalanpiirakkakorvikset, terrierikorvikset ja juuri tällä viikolla voitin Elvari-korujen fb-arpajaisista chili-korvakorut. No, melkein kaikki mun korut onkin Elvarilta.

Vielä on pakko kommentoida jotakin sun ikivanhaa postausta, jossa kerroit lenkkeileväsi kotitielläsi edestakaisin (tai jotain sen tapaista). Mä teen juuri samoin. Tosin mulla ei ole "kotitietä", ku piha on ihan kylätiessä kiinni, mutta meillä on tässä vieressä sellanen pieni metsikkö, "kellarinmäki" jonka ympäri menee "metsätie". Sen ympärikävely kestää 5 tai 10 minuuttia ja huonoilla ja ihmeellisillä ilmoilla lenkkeilen siinä. Se on kätevää, ku jos kesken lenkin tulee hiki, voi käydä tuvassa vähentämässä vaatteita. Tai jos käpälät jäätyy, voi käydä tuvassa lisäämässä vaatetta. Ja jos voimat loppuu, on lyhyt matka kotiin. Hitsi miten kätevää. Paksulumisina talvina se "tie" ei ole aukikaan, mutta silloin teinkin sen lenkin lumikengillä.

Ohoh, nyt tuli niin pitkä kommentointi, että jaksoitkohan lukeakaan...

kaisa jouppi kirjoitti...

Mirva
Jos jotakin, niin kommentteja kyllä jaksan lukea, vaikkahan olisivat monta sivua pitkiä! Joten siitä vaan! Anna kynän sauhuta! :D

Oikeinkin innokkaasti luin kommenttisi lumikenkä-kohtaa. Olen itsekseni hiljaa haaveksinut lumikengistä, koska tupasemme ympärillä on lumikenttää miltei silmänkantamattomiin. Tietysti voisi ajatella suksiakin, mutta ne ovat niin hienoja ÄLYsivakoita nykyään, ettei niitä uskalla ostaa. Ja varmasti arvokkaitakin. Eivätkä älysukset varmaankaan älyäisi, että niiden päällä töklöttävä paksukainen haluaisi hiihtää.Sukset ostetaan kuulemmaasti painon mukaan.
Noh, kyllähän se sama paino on toki lumikenkienkin päällä, mutta...
Joku kerta menen kyllä lumikenkäkauppaan ja kyselen asioita ja faktoja niistä.

Tänään on teillä taas saunapäivä! Minulla pian taas bloggauspäivä. Niin se nuaruus hupenoo, kuten Magnus tapaa sanoa.