Hyvin tuntuu pitävän kutinsa kaikkien, taudin jo kunnialla läpikäyneiden, kertomukset ja ennustukset: Tauti kestää yli kolme viikkoa ja siitä jää soppatorveen pysyvät ruvet (tuo viimeinen taudinkuvaus oli kyllä omani). Korvia alkaa myös vuorenvarmasti särkeä jossain vaiheessa. Joko taudin alussa, keskivaiheilla, tai lopussa. Minulla toteutui tämä viimmonen vaihtoehto.
Tunnen itseni aina vaan hyvin raihnaiseksi, vanhaksi ja vähemmän miellyttäväksi ihmisraunioksi. Kaiken lisäksi kaikkia jäljellä olevia hampaitani on alkanut kolottaa ja ruimia inhottavan kamalasti.
Pitäisi tilata hammaslääkäri, mutta kun ei tiedä mistä ja kenet.
Lääkärin pitäisi olla sellainen, joka ei hätkähtäisi edessä olevaa työn määrää, eikä varsinkaan puudutellessaan ja poraillessaan huokisi kuuluvasti.
Edellinen lääkäri (kunnallinen) ei kyllä näin tehnyt, mutta hänelle on vaikeahko päästä ja silloinkin vain akuuttitapauksessa. Nyt tosin on kyllä akuuttitapaus, mutta...
Noh...huomenna painelen vapisevin sormin erään hammaslääkärin puhelinnumeron, jossa serkkuni Maya on kunniakkaasti käynyt ja hyväksi ja kiltiksi tohtorin todennut. Eikä kuulemma huokailekaan ollenkaan. Noh, Mayalla on kyllä alkaa päällekin ja jo lähtökohtaisestikin paremmat leegot kuin meikäläisellä.
Tämän virkistävän valitusvirren jälkeen onkin hyvä käydä asiaan, eli setvimään mennyttä viikkoa.
Ensimmäiseksi tulee mieleen tietenkin eilinen. Äitien päivä.
Äitien päivä on sellainen, että tekisipä mieleni aina nukkua se ohi jossain pienessä, pimeässä ja kalseassa komerossa. Oma äitini inhosi äitienpäiviä. Hän vihasi (omien sanojensa mukaan) äitienpäiväruusupuskia ja, jos joku edes ajatteli vievänsä hänelle sellaisen sinisen pallomaisen ( on niitä muunkin värisiä) vanhanaikaisen kukan, jonka nimeä en nyt kuolemaksenikaan muista, mutta sellainen, joka aina äideille kautta aikojen on viety, sanoi hän heittävänsä sen välittömästi seinään.
Selitykseksi sanottakoon, että äitini oli hyvin persoonallinen ihminen. Välttämättä hän ei olisi nuin ikävästi toiminut, jos olisimme me lapset (2kpl) sellaisen sinisen pallokukan hänelle jostain syystä vieneet. Äidillä tosin oli taito jo pelotellakin asian päältä niin, ettemme unissammekaan hänelle moista kukkaa olisi vieneet.
Emme liioin niitä pienikukkaisia äitienpäiväruusuja, joiden päällä äiti (jälleen omia sanojansa lainatakseni) olisi hyppinyt, jos sellaisia olisimme hänelle erehtyneet ostamaan.
Emme koskaan erehtyneet.
Sen sijaan ostin hänelle aina jonkun puseron. Äidin mielestä olin hyvä ostamaan puseroita. Hän sanoi aina, että ei ikinä olisi ymmärtänyt itse niin tyylikästä ostaa. Äiti laittoi aina kaikki uudet saamansa (tai itse ostamansa) vaatteet hakaneuloilla kiinni seinäryijjyyn. Siinä hän niitä muutaman viikon ihaili, ennenkö alkoi niitä päällään käyttämään.
Uudet kengät olivat aina, joko ruokapöydällä, tai television päällä. Siihen aikaanhan televisiot olivat kuin pöytiä. Niiden päälle sopi hyvin paritkin kenkäparit ja kukkapuskat, vaikka moisesta toiminnasta kyllä ankarasti varoiteltiin.
Erään kerran kirjoitin äidille äitienpäivälahjaksi runon. Silloin ajattelin, että äiti tukehtuu siihen paikkaan. Hän nauroi niin, että lopuksi ei kuulunut kuin pientä sihinää ja minusta kasvotkin alkoivat sinertyä uhkaavasti. Niin hyvää lahjaa en ole koskaan sen jälkeen kenellekään onnistunut antamaan.
Minä tunsin äitini. Kuten sanottu hän oli aika erikoinen.
Olen nämä aiemminkin jo kertonut, mutta sietävät tulla uudestaankin kerrotuksi, koska aina voi olla joku, joka on alannut vasta äsken juttujani lukemaan. Tiedän heitä olevan, eivätkä he millään jaksa lukea kaikkia yli kolmeasataa stooria läpi tähän hätään.
Jos minä tunsin äitini tuntevat minun lapseni myös minut. Tytär tietää, että tykkään myös puseroista, lapsenlapsi tietää, että tykkään itsetehdyistä korteista ja poika, että tykkään tauluista. Tykkään, kun kodin seinällä on joka neliösentillä taulu!
Toisin kuin äitsykkäni ,tykkään myös kukista, enkä menisi ikinä hyppimään niiden päällä.
Kuvissa, jotka tuossa alussa on, näette koko lahjarepertuaarini tälle äitienpäivälle. Kun lahjoja katselen ymmärrän, että olisi tyhmää sulloutua komeroon, vaikka kuinka tuntee sisusklasuissaan, ettei täytä äidin mittaa.
Äidin mitta: lempeä, rakkaudellisen jalomielinen ikipuurtaja ja pullanleipoja. Ymmärtäväisen puhdassydäminen ja uhrautuvaisen avokätinen hiljainen himpukka!
Totuus meikäläisen kohdalla on kyllä ihan jotakin muuta.
En nyt lähde asioita repostelemaan, mutta Magnus sanoi, jotta ens vuaren äitienpäivänä sitte ostetahan joka ikinen eines ja suupala kaupanpaapalta! Sain nimittäin ainakin viisi hermoromahdusta keittämisen ja muiden tehtäväkenttien suorittamisessa. Siitäkin huolimatta, että Magnus teki puolestani melkein kaikki!
Olisihan seurakunnassa tänäkin vuonna ollut tarjolla aivan mahtavava äitienpäivälounas lähetyksen hyväksi, mutta kun sinne ei saa ottaa Lyllania!
Kalenterissa on viime viikon aukeamalla vain yksi kynällä merkattu örmintä ja se on tiistain kohdalla: Ansku klo 19.00
Se tarkoittaa sitä, että suunnittelimme suunnittelutiimin kanssa Naisten kesken iltapäiviä vuodeksi eteenpäin. Ja mikäs siinä oli suunnitellessa, kun tarjoilut kirvoittivat kielenkannat kaikilta ja oli huipputiimi muutenkin asiaa etiäppäin viemässä.
Tänään iltaäivällä olin vuorostani Vähänkyrön Naisten kesken iltapäiviä suunnittelemassa.
Hyvät suunnitelmat saatiin kasaan sielläkin ja kaffin avulla myös. Kuinkas muuten.
-Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, sanoo vanha kansa.
-Hyvin pyhitty on puoliksi pesty, sanoi rakas veljeni aikoinaan ja oli silloin noin 5-6 vuotias.
Näihin hienoihin aforismeihin lopettelen raportoinnin täältä Hälvän mutkalta ja alan suunnitella ja etsiä rekvisiittaa kesän puutarhahommiin. Niin somasti jo ruoho vihertää ja vanhat kukkapenkit narsissia pökkäävät.
Puutarharekvisiitta: Kalle Päätalon kaikki kirjat aikajärjestyksessä esille, jotta voi alkaa luku-urakan lepolassessa löhöten.
Voin minä ehkä taas krassia puuliiterin edustalle istuttaa ja parit herneensiemenet maahan piilottaa, jahka Magnus saa penkit tehtyä ja möyhennettyä. On kuulemma hidasta hommaa käsipelillä. Samoin kuin mansikkapenkkienkin ruokkoaminen. Enpä tiedä sanoa, kun en koskaan ole moista tehnyt!
T: Kaisa Jordgubbeälv- Ärtpalko
Ps. Olinhan minä Huutoniemellä seuroissakin eilen illalla. Siellä neuvottiin pyytämään suuria Herralta ja rukoilemaan täsmärukouksia. Niin minä tänään olen sitten tehnyt.
---------------------------------------------------------
Sananlaskujen kirja 3, jakeet 5-8
Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan,
vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan.
Missä kuljetkin, niin pidä hänet mielessäsi,
hän viitoittaa sinulle oikean tien.
Älä luulottele olevasi viisas;
pelkää Herraa ja karta pahaa.
Siinä on sinulle lääke, joka pitää koko ruumiisi terveenä.
6 kommenttia:
Onpas kivaa ja kodikasta lukea kesäisiä puutarhalukusessioitasi mökin verannalla. Vaikka siis et vielä lue mutta AHKERASTI suunnittelet :)
Mulla alkoi kurkkukipu vaiheessa yksi, häipyi kurkkukivun tullessa mutta palasi vaiheessa kolme. Joten samassa junassa yskitään...
Vieköhän se ysk-ysk-ysk hampaista paikat kun minulla lähti etuhampaan paikasta palanen. Millään ei viitsisi tilata aikaa hammaslääkäriin, vaikka suht nopsaan sen saisikin kun on etuhampaasta kyse.
Muutoin yskä on muuttunut sitkaaksi limajöötiksi kurkkuun. Vaikka kuinka rykii, niin lima vaan kurisee kurkussa ja meinaa tukkia hengityksenkin.
Minä tykkään äitienpäiväruususta, mutta enpä sitä nyt saanut. pitänee mennä ostamaan itse. Se pallokukkainen lienee hortensia. Se oli minun isän lempikukka. äskettäin ostinkin kaksi sohvatyynyä, joissa oli kirjailtuna hortensioita.
Hyvin ajateltu on puoliksi tehty ja kun ajattelee toisenkin kerran, niin ei tarvitse enää tehdäkään.
Kylläpä taas tuli hyvälle tuulelle lukiessa blogiasi. Ihan on suupielet korvasta korvaan. Tällä taas jaksaa syömättä vaikka viikon!
Pau
Tänään ostin kaks pussukkaa sipulinsiemeniä, tai siis sipulinsipulia. Niitä saa Magnus istuttaa ja kesäkukkia saa Charles luvan istutella sinne sun tänne. Epämääräisesti. Ei niin, että näyttäis kuin olis piha täynnä muistolehtoja. :(
Täällä istuskelen nytkin ja yskiskelen. Pumpulituppu syvällä korvas. :(
Anitta
Joo, toi JÖÖTIVAIHE on kans vielä potematta. En edes muistanut sennkin tulevan, kun on niin ajatukset yskimisis ja korvis+hampais.
Tänään yritin soitella hammaslääkärille, mutta ei saanut luurinpäähän saatikka, että olis päässy valittamaan ja aikoja tilaamaan.
Joo just hortensia on kyseessä. En ymmärrä, miksi äiti niin inhos ko. kukkaa. Minusta se on hieno! Vähän kyllä tekokukalta vaikuttaa, mutta hienolta ja aidolta tekokukalta. ;)
Tänään olen ajatellut kaikkea, mitä tulen tekemään ja uskonkin, että siihen asiat jääki.
Mä olen varsinainen "suunnittelija" ja taivaanrannan maalari ja pahemmaksi vaan muutun.
Elina
Minä se vasta jaksankin nuilla kehuilla taas viikon!!! :D
Ei tunnu yhtään pahalta, vaikka viiikko holahtaa ohi ja taas on maanantai ja pitäis pusertaa tekemisiä tuubiin, vaikka on vaan maannu ja hais...öh...tarkoitan tuoksunut. :D
Lähetä kommentti