Siinä oikeastaan kaikki mitä kuluneelta viikolta olisi kirjoitettavaa, koska niimpaljo sitä on tukkoisest olost kärssi saanut.
En muista, että tämmöstä flunssaa olisin koskaan ennen, koko pitkän elonkaareni aikana potenut.
Palleatyrä on taatusti venynyt tupalukemiin ja kylkiluut irtoavat hetkenä minä hyvänsä selkälistosta.
Magnus muistaa kyllä, että kerran ennenkin ollaan yhdessä podettu ja maattu kuin kuolonkankeat lahnat vuoteen omana. Jopa kaksi viikkoa yhteen jytkyyn. Joskus Asevelikylän aikoihin. Saattaapi olla. Tuota aikamäärettä en kyllä oikein usko. Magnukselle on tarttunut minun tapani suurennella ja paisutella asioita, mutta ehkä taudinkulusta hiukan muistankin, kun oikein pinnistelen.
Kuka muuten sanoo, että miehet on huonoja sairastamaan? Ei meillä ainakaan. Meillä päinvastoin on akka huono sairastamaan.
Valitin ja tuskailin kaiken valveillaoloni aikana koko ajan ja suureen ääneen. Yksikään vihlaisu ja vaimallus ei taatusti jäänyt paikallaolijoille tietoon tulematta. (Ainoa paikalla olija useimmiten ja koko ajan: Magnus).
Kyllä! Kyllä Magnuskin oli sairas, mutta ei taatusti NIIN sairas kuin minä, koska en ainakaan kuullut mitään valituksia mistään taudin raistellessa selkäpiitään.
Monta viikon kalenterimerkintää jäi myös toteutumatta.
Esimerkiksi serkkutapaaminen!
Elitzabethy kirjoitti viestissään, että ikinä ei ole ollut niin kivaa ja mukavaa kuin juuri viime viikon tapaamisessa. Uskon sen varmasti ja sen tähden niin kovasti hermoihin ottaakin.
Noh, ei voi mitään. Pakko vaan laulaa, että voi jospa oisin saanut olla mukana.
Myöskään emme päässeet Magnuksen kaa Isonkyrön Wapputorille.
Kristillidemokraattien paikallisosasto on useana Wappuna myynyt arpoja Wapputorilla, joksi kunnantalon parkkipaikka aina vappuisin muuttuu.
Olemme Magnuksen kanssa aina kährästäneet rasvarinkeleitä kalakopallisen myytäväksi yhdistyksen hyväksi, mutta tänä vuonna emme päässeet mukaan. Rinkuloista puhumattakaan.
Oli hivenen natku mieli, koska juuri se markkinahumu tuntuu hauskalta ja se hyvä yhteishenki ja tekemisen meininki.
Muuten Vappu ei minulle ole koskaan ollut mikään oikein iloinen juhla. Päinvastoin.
Juuri Vappuna tulee, ainakin minun, vakavoiduttua ja mietittyä syntyjä syviä. Elämän katoavaisuutta ja sen semmoista.
Jotkut teistä muistavat, kuinka isäni aikoinaan, minun ollessani 15-vuotias, kuoli 40-vuotiaana juuri toukokuun ensimmäisenä päivänä.
Vappuaattona illalla isä ja äiti iloisena juhlivat tuttavaperheen kanssa kotonamme ja aamulla äiti tuli sairaalasta ja kertoi, että isä on kuollut. Sydäninfarktiin.
Toki, vaikka minulla ei Vapusta olisi minkäänlaista ikävää muistoa, en ole mikään riemusta repeejä muutoinkaan.
Serpentiinit ja vappunenä eivät kertakaikkisesti saa minua hyppimään tasapökkää riemusta.
Toki kyllä suostun nenän oman ison nenäni kannelle laittamaan, jos johonkin kutsuttaisiin, jossa nimenomaa haluttais, että vieraat näin tekisivät. Siinä ei mitään ongelmaa, mutta suusta nenän alla ei kyllä naurua kuplisi enämpää kuin pulppuilisikaan.
En ymmärrä, että hassut vaatteet + nenä saavat jotkut nauramaan.
Niin kuin nyt esimerkiksi Catherine nauroi minun sotisovalleni Israelissa otetussa yhteiskuvassa.
Aluksi hän ei tosin löytänyt minua kuvasta ollenkaan.
Näytin sormella tuhtia mummua, jolla oli musta turbaani päässä, uimarengas puseron alla ja naama kuin halkaistu vesimeloni (ainakin mitä väriin tulee).
-Sähän oot ihan satavuotiaan näköinen! sai Catherine naurultaan sihistyksi.
-Pitää paikkansa ja kunto oli myös satavuotiaan, sanoin synkeästi.
Sitten aloimme nauraa Magnukselle, joka kuvassa killisteli minun kesäreuhkani päässään.
Nytpä huomaankin, että naurua näköjään irtoaa hassuista vaatteista, jos ne ovat TOISEN päällä. Ei niinkään ittensä. ;)
Yhteiskuva otetaan aina tuon kirkon pihassa, josta kuva alussa ylimpänä. Kaikkien kansojen kirkko.
Illalla, kun olimme palanneet Asevelikylästä kotiin, lähetti Catherine viestin:
Et sä näyttänyt sata vuotiaalta siinä kuvas ja livenä sä et näytä yhtään 69-vuotiaalta.
Minulla on hieno tytär ja melkein uskoinkin, mitä hän äidilleen kirjoitti!
Koko viikko on siis tullut podettua ja nukuttua päivät pääksytysten, paitsi eilen sunnuntaina.
Lähdimme juhlimaan Nikolainkaupunkiin Etelä-Pohjanmaan Kansanlähetyksen piirijohtajan Perhapsin (nimi muut.) 50-vuotisjuhlia.
Niitä juhlittiin sattuneesta syystä viikon myöhässä, mutta se ei tahtia haitannut.
Sitä paitsi me saimme Israelissa viettää juhlaa ihan oikeana ajankohtana ja muistattehan, että sain siellä lausua sankarille ihan varta vasten hänelle väsäämäni runon?
Eipä mitä! Minulle suotiin kunnia lausua sama runo uudestaan tässä viimeisimmässäkin juhlassa.
Notkuvin polvin ja syltyssä olevat hopealegginssien puntit tutisten harpoin mikrofonin ääreen, kun minun vuoroni arvovaltaisten puhujien keskellä.
Olin kurluttanut tuon tuostakin vedellä kuivaa kurkkutorveani ja sain kuin sainkin yskimättä luettua koko värssyn.
Moisella luolamiehen äänellä ei taida syntymäpäivärunoa ennen lausutunkaan. Ellei nyt satu olemaan luolamies. Minä en satu. Pääasia, että sankari tykkäs. :D
Juhlista menimme vielä Asevelikylään, josta jo tuolla kerroinkin jotakin.
Tänään olisi ollut kirkolle menoa pöytäkirjaa tarkistelemaan, mutta soitin, että jospi saisi huomenissa tulla, kun ei muuta asiaa oikein olisi ja saisi vielä tämän päivän nukkua jota sitten teinkin, koska sopihan se.
Huomenna on pakko terästäytyä. Kuume on poissa ja kolotukset vähäisiä. Ei muuta kuin pystyasentoon! Illalla on kokouskin Naisten kesken iltapäivien tiimoilta.
Kiitos, että luit
T: Kaisa von Walborg -Rinkelmunk
-----------------------------------------------------------------
Voit itteksesi rukoilla näillä psalmin 143 jakeen 8 sanoilla:
Sinuun minä turvaan-
osoita laupeutesi jo aamuvarhaisesta!
Sinun puoleesi minä käännyn-
opeta minulle tie, jota kulkea!
1 kommentti:
Terveisiä rakas Kaisa Nivalasta äitin tyköä😊
Lähetä kommentti