maanantai 31. elokuuta 2015

Uudelleen alkamisen jäykkyyttä&kankeutta


Jos hurahtivat keväällä (ja aiemminkin) maanantain välit liukkaasti, niin samaan sähtiin ovat kuluneet kesäkuukaudetkin. Tuossa tuokiossa on tullut se elokuun 31:s, jolloin sanoin alkavani taas nämä maanantaibloggaukseni.
Kaikenlaista häppeninkiä on ollut pitkin mennyttä kesäaikaa. On paleltu, hiottu, kuljeksittu pitkin maakuntia ja kaupunkeja.
Muun muassa yläkuvassa olimme  Nikolain kaupungiss Huutoniemen kirkossa pitämässä kesäseuroja. Minä lausuin omitekemiä runoja ja Magnuksella puhe. Minä olen näköjään kuvanottohetkellä par´aikaa estraadilla.
HEHHEH..no ei sentään. Oli siellä paikalla muitakin. Vahtimestari nyt ainakin. :D
Kuvanottohetkellä olimme juuri vast´ikään vasta saapuneet paikalle. Mehän olemme Magnuksen kaa aina joka paikassa ensimmäisenä. Viimeisenä myös. Usein meidän jälkeemme, sammutetaan valot ja pannaan ovet säppiin.
Kesän mittaan olen myös, paitsi laususkellut runoja niin taistellut paarmoja, kusiaisia ja supikoiria vastaan.
Kun viimeksi mainitut 3kpl supikoiranpentua kesän alussa lyllersivät illalla hämäränkuhjassa puutarharuohikollemme, olimme hipihiljaa. Tuskin henkeä uskalsimme vetää, etteivät "pienet söpöskäiset karvapallukat" vaan kiskaise matoa väärään kurkkuun, tai säikähdä ja lähde naapurin tontille majailemaan.
Lueskelimme päivän näöllä innokkaana googlesta kohdasta "pihojen pikku karvapallot" ja huomasimme, että eivät ne supiliinit  nyt ihan niin ihania piha-asukkeja ehkä olekaan.
Alkoipa ihan aivoon ottaa ja ihmetytti, että miks maailmassa niiden piti prängätä juuri meidän plantaasillemme? Lääniä olisi ymäristössä vaikka huru mykky oleilla ja kavapalloilla.
Googlesta löytyi sellaistakin tietoa, ko.koirat syövät kaiken, mikä liikkuu, tai on liikkumatta. Siis mitä ne ikinä vaan näkevät menee kurkusta alas. Meillä ne tulisivat näkemään ja kurkusta alas menemään  mansikoita+muita marjoja, herneitä, perunoita jne.
Oli kuitenkin vielä niin kevät, että ne joutuivat nurmikollamme einehtimään vain matoja, koppakuoriaisia ja etanoita. Pidimme sitten huolen, että muunlaista menuuta ei meidän krekoolista kyllä niille heltiäisikään.
Nimittäin eräänä iltana, kun nuo kolme supipiskiä taas illankuhjeessa saapuivat pientä Maunon pykäämää siltaa pitkin puutarhaamme, annoimme niiden kisailla hetken ja sitten syöksyimme ulos ja kiljuimme ja huidoimme ilmaa (naapureille tiedoksi, jos sattuivat kuulemaan, että emme me Magnuksen kanssa riidelleet! Itse asiassa emme muistaakseni riidelleet koko kesänä).
Kiljumisista ja sohimisista oli kuin olikin apua. Ei ole näkynyt supeja, eikä liioin niiden torttuja. (Ihmeellistä, kuinka niin pienet pallerot päästelevät niin suuria pulleroita!)
Supikoirat kuulemma levittävät tautejakin. Olen kyllä rukoillut, että kaikki elukat, joita meidän kotikonnulla liikkuu (hiiret, supit, myyrät, linnut, sisiliskot, punkit, koppakuoriaiset...) olisivat TERVEITÄ. Eivät kai kaikki ötökät aina voi olla kivuliaita ja sairaita ja levittää jotakin kaameeta röppöriä ympärillensä?

On ollut siis taukoa tässä kirjoittelussa, jos joku ei ole huomannut.
Joka maanantai olen kyllä miettinyt, mitä kirjoittaisin, jos kirjoittaisin. Joka kerta on vastaukseksi tullut: en niin mitään.
Kalenterissa on kyllä merkintöjä aika montakin, niin että ehkä sitä aina jotakin olisi ollut revitettävänä, mutta siltikin oli hyvä pitää hiukan taukoa.
Lämmitti kovasti mieltä, kun laajasta (yskäisy) lukijakunnasta parikin ilmaisi odottavansa MHVV: n alkamista. (Mhvv: mielenkiintoisia häppeninkejä varrelta viikon).
Toinen odottelija oli Rosina ja toinen Catherine. Jälkimmäisen kannustajatar nousee sitäkin varten arvoon arvaamattomaan, koska hän on tyttäreni. Lämmittää mieltä, että tytär jaksaa lukea vanhan äitinsä jorinoita asioista ja niiden vierestä, vaikka kuulee niistä toisiakin kanavia pitkin.

Jos nyt VIELÄ tähän loppuun jotakin mainitsemisen arvoista kesältä kaivelee, niin Joonathanin rippijuhlat ja Magnuksen SISARUSKOKOONTUMINEN Heinolassa ovat sellaisia. Erittäin paljonkin mainitsemisen arvoisia!
Asevelikylässä rippijuhliin valmistautuminen aloitettiin jo kuukausia ennemmin.
Rippijuhliinhan kuuluu aina tapetoida, maalata, jynssätä ja putsata koko talo kellarista vintille.
Myös ulkoveranta kuuluu rakentaa uusiksi ja pihan kaikki istutukset tulee siirtää paikasta a, paikkaan b ja lisäksi kukka-amppeleita pitää ostaa jokaiseen mahdolliseen tappiin riippumaan ja pystyttää 50 henkilön teltta nurmikolle.
Näin tehtiin ja juhlat onnistuivat yli odotusten. Ne olisivat onnistuneet ilman mitään. Syystä, että itse rippilapsi on niin ihana.
Sisarustapaaminen herättää minussa aina runsaita tunnekuohuja. Jo siitäkin syystä, että itselläni ei ole yhtään sisarusta. Rakas ainoa veljeni on kuollut toistakymmentä vuotta sitten.
-Onhan sulla niitä kivoja serkkuja ja serkkutapaamisia! sanoi Maikku, yksi sisaruksista, kun itkua teetellen ruokapöydässä asiasta valitin. Maikku oli kyllä ihan oikeassa.

Ihan nyt kesän viime päivinä on tapahtunut myös hiukan senkaltaista, että pitäisi alkaa teettelemään itkua, mutta niistä ei sen enempää. Jo siitäkään syystä, että olen vollotellut niistä Facebookissa ihan piisalle asti. Paitsi yhdestä asiasta:
oikean jalan peukkuvarpaankynnen kääntymisestä sekunnin murto-osaksi nurinpäin!
Näin pääsi käymään, kun eräältä kauppareissulta palatessa piti hyökkiä äkkiä autosta ulos ja sisälle saniteettitiloihin, jos ymmärrätte mitä tarkoitan?
Magnus oli tapansa mukaan mennyt kiireesti edellä, avannut oven selkosen selälle, että vaimo pääsee ampaisemaan esteettä sisään.
Otin pari laukka-askelta ja valmistauduin konkoamaan rappusia ylös. Laskin matkan väärin ja ukkovarvas hilppasi simenttiaskelmaa (aiemmin mainituin kynsiseuraamuksin) ja kaaduin rähmälleni lyöden paksut sääreni kiveykseen ja myös vahvat leukaperäni.
Ei kuitenkaan ottanut erikoisemmin kipeää. Ei liioin tarvinnut liiemmin enää kiirehtiä saniteettitiloihin.

Viime lauantaina tuli 28 vuotta siitä, kun sain armon tulla uskoon. Käsittämättömän hyvin on Jeesus huolta pitänyt. Olen saanut muovautua semmoiseksi persoonaksi hänen hoteissaan, joksi Hän on alkaappäälle minut tarkoittanut. 41 vuotta ehdin sählätä itse.
Mimmonenkohan minusta vielä kehkeytyykää, jahka elää saan? ;)

Tässä nyt lyhykäisesti tämä syksyn ensimmäinen postaus. Ensi maanantaina hieman enemmän. (Yskii ja kurnuttaa nenäänsä).
T: Kaisa Kurnu
-------------------------------------------------
Sinun tulevat päiväsi hän turvaa, hetkestä hetkeen,
hänellä on varattuna apua yllin kyllin, viisautta ja tietoa.
Siionin aarre on Herran pelko. Jes. 33:6

7 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Monet monituiset kerrat olen vieraillut henkeä pidätellen,että joko Kaisa on jo avannut sanaisen arkkunsa ja aloittanut kirjoittamisen. Vaan enpä ole itse saanut kommenttia kiriootetuksi, mutta nytpä asia tuli korjattua. :) Niin mukavaa taas lukea Mielenkiintoisia Happeninkeja Viikon Varrelta. Ihan tässä on suupielet korvasta korvaan! Tällä pärjää syömättä vaikka viikon (hyvin vahvasti liioiteltu tuo syömättä oleminen, ei niin onnistu minulta.Hyvän mielen toi kirjoituksesi.Isoo Kiitos!

Rosina kirjoitti...

Supikoiria, sisarus-ja serkkutapaamisia!
Tosi ihana, kun palasit kesäblogitauolta.
Tervetuloa!

kaisa jouppi kirjoitti...

Elina
Kiitos rintaa nostattavasta kommentistasi.Sillä minä puolestani pärjään viikon syömättä! ;)

kaisa jouppi kirjoitti...

Rosina
Tosi kivaa, kun tykkäät näitä lukia! :D
Tosi, tosi kivaa, kun sinäkin intaannuit taas bloggailemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa kun olet taas langoilla. Heinäkuun lopussa kävin Ilmajoella myös lapsuuden ystäväni , alottettiin yhdessä kansakoulu 1951!!!! Tuli Ruotsista. Meillä mukava ja nostalginen tapaaminen. Paljon oli maisemat muuttuneet. Mutta jotenkin vielä tunnisti. Hyvää syksyn odotusta. Isoäiti

kaisa jouppi kirjoitti...

Mukavaa, ku kommentoit!!! :D
Justiin sain taas uuden kirjoituksen väkerrettyä.

Kyllä maisemat muuttuvat Vaasassakin niin paljon, että olemme uhonneet ottavamme pyörät mukaan kaupunkiin ja pyöräillä katselemassa uusia kulmakuntia.
Uhoomiseksi on, ainakin tältä kesää, jäänyt.

Mirva Havula kirjoitti...

Minäkin käväisin blogissasi vähän väliä, ku salaa aattelin, ettet varmaan jaksa olla koko kesää kirjoittamatta! Mutta häntä koipien välissä piti palata takaisin ja uskoa, että todellakin aloitat bloggaamisen vasta 31.8. Nyt on taas elämä mallillaan, ku pääsee lukemaan juttujasi!